Kasari // Helsinki

Viimeiset kuvat tällaisella tukalla. Noora nimittäin teki aikamoisen muutoksen tänään mun fledaan ja seuraavissa kuvissa saatte sitten nähdä tämän työn tuloksen. Tässä pari tuntia kampaajan tuolista poistumisen jälkeen olo on suorastaan hämmentynyt. Työn jälki on taas ihan priimaa (Bown Noora on paras! ♥), mutta en oo vieläkään ihan varma, tuliko tehtyä oikea päätös. Oon tuijotellut jo monta viikkoa long bobeja ja lyhyempiä hiuksia ja whatnot, ja miettinyt, mikä tuntuisi omalta. Rohkaistuin ja repäisin asian tiimoilta, mutta nyt istun ja haron tyhjyyttä ihmetellen, oliko sittenkään oikea päätös. Varsinkin kun katon näitä taannoisia kuvia ja tuota pitkää tukkaa. Noooo, ehkä ajan kanssa tottuu taas 😀

Mietin tässä juuri, että ehkä tuon mielipidemaanantain jälkeen on hyvä aina pitää pieni mental healthday -tiistai, koska välillä kyllä turhautuu ja ärsyyntyy ihan kunnolla tähän bloggaamiseen. Ärsyyntyy siihen, että kirjoittaa mistä vaan, tehdään asiasta henkilökohtaista. On jotenkin käsittämätöntä, että kun kirjoitan mielipiteitäni, MINUN MIELIPITEITÄNI, säästämisestä ja rahan sijoittamisesta, saadaan keskustelu käännettyä eri ammattiluokkien eri palkkoihin, joista minun pidetään tietenkin epäoikeutetun korkeana ja jotain muuta pienempänä. Tämähän tietenkin toimii oikeutuksena sille, että minua voi nälviä ja voi ivailla minun elämästäni ja samalla myös hieman syyllistää hyvästä elämäntilanteestani ja tehdä oletuksia, väittämiä ja kärjistyksiä siitä, miten minä en tietenkään voi mitään vähemmän menestyvää ymmärtää tai mitään siitä tietää. Ja kaiken tämän keskellä kun yrittää sekä puolustautua, että hieman perustella omia näkemyksiään, saa kuulla, kuinka hyökkää ja teilaa ja mitä vielä.

Onneksi joukossa on aina niitä ihania ja lämpimiä kommentteja, jotka oikeasti ymmärtävät, mitä sanon. Ja aina se positiivisten kommenttien määrä on suurempi kuin negatiivisten, mutta silti välillä vaan turhauttaa. Musta on ihanaa toteuttaa lukijatoiveita, joiden kärkipäässä oli mielipidepostaukset. Mutta samalla tuntuu niin turhauttavalta, että kun toteutat yhden lukijatoiveen ja teet kattavan laukkupostauksen, se nähdään leventelynä ja seuraavassa rahapostauksessa sinut haukutaan leveilijäksi, joka leveilee laukuillaan. Asioista ei voi puhua ilman, että ne henkilöitetään bloggaajaan, jolloin blogeista tulee hajuttomia ja mauttomia, kun ei uskalla tai jaksa sanoa jostakin.

Mä uskallan kyllä, mut just tällaisissa turhautumisaalloissa tulee sellainen olo, ettei jaksa. Ei jaksa kirjoittaa hyvin tavallisesta aiheesta hyvin neutraalin postauksen saadakseen siitä itselleen lähinnä pahan mielen. Ja sitten kun miettii, mitä mielipideaiheita toivottiin, niin let me tell ya, rahan säästäminen oli aiheena yksi kesyimmistä. On jotenkin aina vaikea tsempata itseään kirjoittamaan niistä vähän aremmista aiheista, kun jo tällainen aihe saadaan käännettyä mun viaksi. Eräs lukijani kommentoi edelliseen postaukseen: ”…Yhtälailla siis me lukijat voidaan miettiä mitä, miten ja miksi me kirjoitamme omia kommenttejamme, jotta myös tulisimme ymmärretyksi oikein. Mielestäni se ei ole pelkästään bloggaajan vastuu tai tehtävä.” Niin. Olisi aika hienoa, jos noissa pintaa syvemmälle menevissä postauksissa muistettaisiin, että mielipide-eroja on kaikilla, mutta bloggaajallakin on oikeus olla eri mieltä ja jos hän ei suostu taipumaan yhden tai kahden tahtoon vaan on edelleen eri mieltä, ei se ole taistelua tai väittelyä. Aina valitetaan blogien muuttumisesta hajuttomiksi ja mauttomiksi, mutta sekin on mun mielestä aika paljolti nykylukijan vastuu.

Suurin osa lukijoista on kuitenkin ihanan tukevia ja hyvää tarkoittavia, mutta kun se äänekäs joukko on aina ekana tarttumassa jokaikiseen mahdolliseen asiaan, on välillä turhauttavaa jauhaa mistään muusta ku olkatoppauksista ja tukan mitasta. (Toki siihenkin sitten saa palautteena sen, että on pinnallinen bimbo, jota ei kiinnosta mikään muu ku meikit ja vaatteet 😀 Ei voi voittaa.) 

Voin sanoa, että mua turhauttaa välillä osa kommenteista. Osan kanssa ajatusmaailmamme ei kohtaa, mutta se ei haittaa. Se mikä haittaa on kun asioista tehdään henkilökohtaisia. Ja joistakin kommenteista huokuu yksi niitä asioita, jotka mua heittämällä eniten ärsyttää yhteiskunnassamme. Vihaan sanontaa ”Suomalainen maksaa 50 €, ettei naapuri saa 100 €”. En vihaa sitä sen takia, että se olisi jotenkin ärsyttävä sanonta, vaan vihaan sitä sen takia, että se oikeesti usein pitää paikkaansa. Meidän yhteiskunnallinen mentaliteetti on usein se, että ei pyritä niinkään parantamaan omaa tilannetta vaan alentamaan toisten. Jos joku tienaa enemmän, pitäisi saada häneltä pois. Tai no toki vaikkapa hoitoalan palkkoja ajatellessa, suurin osa varmaan haluaisi korottaa palkkoja. Mutta niin kauan kun sitä ei tapahdu, tuntuu tietyille ihmisille olevan tärkeää se, ettei muutkaan saa tienata hyvin. Ymmärrän harmin ja katkeruudenkin, jopa kateuden, mutta en ymmärrä tyhmyyttä. Tyhmäähän se olisi, että myös paremmin tienaavat tienaisivat jatkossa vähemmän. Että vaikkapa me ”turhaa työtä” tekevät bloggaajat tienaisimme vähemmän. Työllistäisimme silloin vähemmän ja maksaisimme vähemmän veroja. Se johtaisi vähempään määrään kannettuja veroja, ja arvatkaa kenen palkoissa se näkyisi kaikkea muuta kuin positiivisena?

Pelkistetysti ajatellen… Joka kerta kun mä kannan Chanelin ulos Della Margasta, mä oon nostanut palkkaa sitä varten 3000 euroa. Ja maksanut sen lisäksi reilun tonnin veroja. Ostaessani sen laukun, siitä 3000 eurosta 24 % on ALVia. Pelkistetysti ajatellen, mun 3000 euron Chanel onkin tuonut valtion kassaan siinä vaiheessa 1750 euroa rahaa. Aikamoista. Sama pätee jokaiseen matkaan, jokaiseen ulkona syötyyn illalliseen. 200 euron illallisesta valtion kassaan helähtää n. 135 euroa ALVeja ja palkasta maksettuja veroja. Siitä ALVin jälkeisestä rahasta (152 €) myös maksetaan sen ravintolayrittäjän vuokraa, palkkoja ja muita kuluja. Jotta ne tarjoilijat, kokit, ravintoloitsijat ja vuokraisännät maksavat omat veronsa. En siis tarkalleen ymmärrä, ketä se hyödyttäisi, jos minä tienaisin vähemmän ja maksaisin vähemmän veroja? Ei valtio maksa mulle mitään, eli ei oo sieltä hoitoalojen kirstusta pois.

Ei ole yhtään syytä ajatella parempipalkkaisen tuloista, että ne olisi jotenkin väärin ja huono asia. Ne eivät ole huonommin tienaavalta pois.

Jotenkin nykyään bloggaajalle sysätään aivan liikaa vastuuta. Pitäisi kirjoittaa ja puhua niin, ettei loukkaa ketään (mahdotonta). Pitäisi elää, tai ainakin näyttää elämästään, niin, ettei kellekään tule paha mieli tai alemmuudentunne. Se alemmuudentunne ja paha mieli on jokaisen omassa päässä, ja siltikin bloggaaja on jotenkin vastuussa siitä, ettei kellekään tule paha mieli. Mutta kun se paha mieli tulee niin hiton helposti. Joku katsoo näitä kuvia ja häntä häiritsee Chanel. Omaan ei riitä mitenkään palkasta kertyvät säästöt. Tai se ärsyttää koska kokee, ettei omasta palkasta riitä lapsiin, mutta toinen se vaan shoppailee Chaneleita, jotka on paljon turhempia kuin lapset. Jotain ärsyttää koruröykkiö, jonka kokee rahoilla leveilyn keinoksi ja toista harmittaa Starren kahvi, koska omat rahat ei riitä ikinä noutokahvin kaltaisiin ”ylellisyyksiin”. Yhtä ärsyttää muovimuki, joka tuhoaa maapalloa (minuakin, mutta satuin unohtamaan monikerta-mukini kotiin), jollekin tulee itsestään huonompi olo, kun bloggaaja se vaan hiihtää korkkareissa, eikä itse osaa.

Bloggaajan vastuuta yletetään vaikka ja mihin. Ei saisi olla kaunis iho, kun huonoihoisille tulee paha mieli. Ei saisi kertoa helposta raskautumisesta, kun niin monien on vaikea saada lapsia. Vaikka bloggaaja siis aina korostaisi tätä asiaa ja esittäisi kaikki mahdolliset sympatiat heille, joilla on vaikeampaa. Mistä tahansa voi loukkaantua. Olen liian lihava, olen liian laiha. Olen liian normaalin ja taviksen näköinen, kuvittelen olevani muita paremman näköinen. En käytä tarpeeksi mielenkiintoisia vaatteita, käytän aivan omituisia vaatteita. Ja jokaisesta asiasta voi loukkaantua, koska onhan kaikki ulkonäöstäni lähtien muiden arvostelua. Jos meikkaan ja laitan hiukset, pidän itseäni parempana kuin luonnollisessa lookissa viihtyviä. Syytös, jonka sain tällä viikolla. Kun olen iloinnut ja ihastellut vauvavuotta, olen sekä antanut väärän kuvan ja luonut ihmisille pahaa mieltä siitä, että heillä ei ole helppoa kuin myös vastuussa siitä, että jonkun tyttäret haluavat raskaaksi, koska minä puhuin välilihan rasvauksesta jossakin. (Okei okei, viimeisin on aika HC esimerkki, sen jättäjä nyt oli muutenkin ihan sekopää)

Bloggaajan pitää puhua ja pukeutua, olla, elää ja käyttäytyä niin, ettei loukkaa ketään. Koska bloggaajalla on vastuu. Milloin lukijat ottavat vastuuta? Vastuuta siitä, että tämä ei suinkana ole peruskoulun uskonnon tunti, joka on perustuslailla pakotettu. Tämä on viihteellinen blogi, jonka kirjoittaja on ihminen. Ihminen, jossa on paljon erilaisia puolia ja hän saa edustaa haluamiaan arvoja ja ajatuksia, ilman, että kenenkään tulisi niistä loukkaantua vaikka ne omista eroaisikin. Koska vaikka bloggaajalla on joitakin vastuita, kuten vaikkapa mainosten merkitseminen, on myös lukijalla vastuu. Vastuu siitä, mitä blogeja lukee ja miten teksteihin suhtautuu. Mun mielestä jos on vastuuta, pitäisi olla myös oikeuksia samassa suhteessa. Mitä oikeuksia bloggaajalla on, kaiken tämän vastuun vastapainoksi?

Ei siinä, sellaisia ajatuksia tässä heräillyt. Asuna tälläkin kertaa valkosinistä, nimittäin valkoinen olkatoppaus-body yhdistettynä girlfriend-farkkuihin. Kunnon kasari kaikkine olkatoppauksine ja valkoisine korkkareine, mutta mä tykkään!

ZARA body
GUCCI aurinkolasit
H&M farkut
CHANEL laukku
ZARA kengät

Mitäs ajatuksia nää mun tunteet herättää? Tai mitä tunteita nää mun ajatukset herättää? Kummin vaan 🙂 Ja mitä mieltä ootte asusta? 

Kommentit (69)
  1. Tätä hommaa seuratessa itsellä iskee epäusko kyllä, ja oikeasti harmittaa bloggaajien puolesta. Varsinkin sinun, koska olet selkeästi ihan eri maata kun hyvin monet muut Suomen bloggaajat. Blogien idea on alusta asti ollut olla päiväkirjamainen tapa kirjoittaa omasta elämästä, ja jossain vaiheessa niitä alettiin enemmän lukea muiden toimesta. Nykyään bloggaajat ovat jo melkein oman elämänsä toimittajia, sillä tekstit, kuvat ja portaali ovat niin korkealla tasolla. Sen takia ihmiset unohtavat miksi blogeja kirjoitetaan. Se on edelleen sen ihmisen elämästä, se ei ole mikään lehti jonne tuotetaan sisältöä sen mukaan mitä ihmiset haluaa lukea. Vuorovaikutus ja toiveet ovat molemmat toki hyviä juttuja, mutta sen ei ole tarkoituskaan olla foorumi jossa jatkuvasti koitetaan kehittää bloggaajaa itselle sopivaan suuntaan. Heitä on sen verran monia, että jos joku aihe ei enää kiinnosta niin eiköhän omaan aihepiiriin sopivia löydy kulman takaa 🙂

    Saat kyllä kaiken sympatian aiheeseen liittyen! Olen lukenut blogiasi Aussien ajoista lähtien. Aihepiirit on muuttuneet matkan varrella paljonkin, ja sinun elämä muuttunut myös, siihen suuntaan jota itsekin itelleni toivoisin. Siksi on ollut niin valtavan ihana seurata tätä matkaa, ja nähdä että kyllä se vaan on mahdollista löytää tuollaista onnea 🙂 Hurjasti tsemppiä Anna, meitä positiivisesti ajattelevia on täällä paljon enemmän kun ehkä kommentit antaisi olettaa.

    Ps.Ihanat farkut, sopii sulle niin hyvin 🙂

    1. Kiitoksia 🙂 On aina kiva nähä pitkäaikaisen lukijan nicki ja saada sitä tasapainottavaa positiivista palautetta 🙂 Jotenkin on absurdia ajatella, että samaan aikaan vaaditaan syvyyttä, kotoisuutta, lähestyttävyyttä yms. mutta samalla vaaditaan diplomaattista otetta ja tekemistä, jossa ei saa sanoa mitään, jonka joku voi tulkita loukkaavaksi. Mitenhän siinäkin sitten pitäisi onnistua 😀

  2. Mä uskon, että vaikka näitä postauksia kirjoittaisi tuhat, ei nuo kritisoijat ja mielensäpahoittajat lopeta tai muuta kantaansa. Tollanen kateus, tietynlainen ajattelutapa ja motkotus on iskostunut ihmisen mieleen niin syvästi, että luultavasti järkiperäinen selittäminen menee ihan kuuroille korville :-D.
    Samalla kuitenkin uskon, että suurin osa sun lukijoista ymmärtää todella hyvin mitä edelliselläkin (ja kaikilla muillakin) postauksella hait. Sä et ole itseäsi korostamassa, muita mollaamassa etkä tässä maailmassa se pahis hyvän palkkasi kanssa. Me ”normaalit” lukijat vaan saatetaan helposti jättää kommentoimatta, toisin kuin nuo kritisoijat jotka oikeen elää tolle negatiivisen puolen etsimiselle ja kaiken vääntämiselle. Minäkin hyvin harvoin kirjoittelen mitään kommentteja, vaikka oon sun kanssa tosi samoilla linjoilla ja luen mielenkiinnolla mielipidepostauksia.

    Ja täytyy vielä sanoa, ootan innolla uutta tukkaa! Tykkäsin vuosia sitten siitä sun lyhyestä tukasta (aussiaikoina kenties?) ja uskon, että tollanen vähän lyhyempi malli sopii sulle kun nenä päähän. Ainakin instagramin sneakpeek näytti hyvältä :-)!

    1. Joo, siis kyllä mä sen tiedän. Välillä tekee vaan hyvää vähän päästää höyryjä ja ehkä samalla myös valaista niillekin lukijoille, jotka ei avaa kommenttiboksia, miksei tää oo aina ihan herkkua 😀 Ja hei, uus tukka on nyt melkeen yhtä lyhyt kuin silloin, joten toivomasi pitää 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *