Kaupallisista yhteistöistä

Mungolife

Sain tuossa kommentin aamulla, joka oli mielestäni oikeasti hyvin kiinnostava. Milla kommentoi, että blogistani on mennyt maku, kun siinä on ollut paljon yhteistyöpostauksia menneellä viikolla.

Tarkalleen kommentti meni näin:
"Olen ehdottomasti sitä mieltä, että bloggaajien kuuluu saada työstään rahaa, mutta mones yhteistyö yms postaus oli tällä viikolla? Mennyt maku koko blogista :("

Jäin pohtimaan tuota kommenttia, koska asia oikeasti kiinnostaa minua. Itse kun koin eilen illalla postauksen julkaistuani, että blogissa oli tosi monipuolinen ja mielestäni mielenkiintoinen viikko.

Viime viikolla on blogissa ilmestynyt:
Tiistaina - Asupostaus, jossa kuulumisiani viikonlopulta
Keskiviikkona - Uuden laukun esittely
Torstaina - Pankki ja -vakuutusasioiden juttusarjan esittelypostaus, jossa olen antanut lukijoiden tuoda toiveena esille, mitä he haluavat jatkossa lukea ko. juttusarjassa
Perjantaina - Inspiraatiopostaus kevättrendistä, josta itse olen sekaisin (ja jota en pääse toteuttamaan koska sää, ja johon liittyen olen julkaissut seuraavan asun)
Lauantaina - Granolaohjepostaus, osana juttusarjaa terveellisistä aamupaloista
Sunnuntaina - Asupostaus, jossa kuulumisiani ja kosmetiikkapostaus, jossa esittelyssä uusi tuotesarja

Omaan silmääni näyttää aika monipuoliselta, kattavalta ja mielenkiintoiselta määrältä erilaisia postauksia. On ruokaohjetta, on kosmetiikka-arviota, on muotijuttuja (kaksi asua, uusi laukku ja kevään pastelli-inspis) ja on vakuutusasioita. Koska jatkuvasti joku ymmärtää asioita väärin, pyrin merkitsemään yhteistyöt mahdollisimman selvästi, oli ne sitten saatua kosmetiikkaa tai saatuja ruokatuotteita, joista olen tehnyt granolat.

Siksi haluankin tiedustella, häiritseekö tämä muita? Ja jos häiritsee, niin miksi? Jos siis nämä kaikki seitsemän postausta olisivat tehty ei-yhteistyössä, niin eikö tuo olisi mielenkiintoinen kattaus yhdelle viikolle blogissa? Kuulumisiani ei riitä todellakaan näin moneen postaukseen tai lähinnä päiväkuulumisiani, sillä tässä loppuraskauden vaiheessa päivät menee aika samalla tavalla. En myöskään koe tarpeelliseksi jakaa jokaista yksityiskohtaa yksityiselämästäni, vaan blogi on päiväkirja niistä asioista, jotka minua kiinnostaa. Tällä viikolla ne ovat olleet tulevaisuuden turvaaminen, terveelliset ruokajutut, kevätinspikset ja uutta kosmetiikkaa.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt negatiivisuutta yhteistyöpostauksia kohtaan. Pitäisikö minun olla jakamatta hyväksi kokemaani kosmetiikkasarjaa, vain koska olen saanut sen pitkäaikaiselta yhteistyökumppanilta veloituksetta? Pitäisikö minun jättää julkaisematta ruokaohjeita, jos niihin on käytetty tuotteita, joita on saatu yhteistyökumppanilta? Pitäisikö minun olla kokonaan julkaisematta vaateinspiraatiota, jos minulla ei sinä päivänä ole oikein muutakaan asiaa ja olen muutenkin käyttänyt pari tuntia Zalandon sivuilla surffailemassa ihanien kevätvaatteiden keskellä? En ihan ymmärrä.

Ymmärtäisin kritiikin, jos viime viikolla olisi ilmestynyt viisi kosmetiikkapostausta kilpailevista tuotteista, ja niissä kaikissa postauksen sisältö olisi "tikusta asiaa". Valitsen kuitenkin yhteistyökumppanini tarkkaan ja seison jokaisen tuotteen takana.

Katsotaan vaikka syvemmin tätä viikkoa. Aktian asiakas olen ollut jo vuosia ja olen kehunut sitä paljon jo kauan ennen minkäänlaista yhteistyötä. Jos en postauksissa niin ainakin kommenteissa. Munuaistulehduksen jälkeen Ausseissa taisi olla ensimmäinen kerta (eli 2011) ja viimeksi ehkä raskaana matkustamisessa Mungobabyn puolella ja varmasti Balin ryöstön jälkeen ainakin. Foodinin tuotteita käytän päivittäin arjessa, sillä minusta on hienoa tukea suomalaista yritystä, joka tuottaa mielestäni äärimmäisen herkullisia ja hyviä tuotteita. En juo enää kahviani ilman kookosmannaa, eikä aamut oikein starttaa ilman aamupalaa, joka yli puolet ajasta on granolaa ja toinen puolikas on sitten yleensä chia-puuroa. Swiss Clinicin kanssa yhteistyömme on jatkunut kohta kolme vuotta, ja olen kehunut heidän mikroneulaintaan yhtä kauan kun yhteistyömme on jatkunut. Nyt toin lukijoille tietoon uuden tuotteen heidän valikoimastaan. Lisäksi olen tehnyt keväiset kollaasit vaatteista, joita olen ihastellut nettishoppailuni lomassa, ja joista omistankin osan, ja olen vinkannut niistä kevääksi. Zalando on nykyään eniten käyttämä verkkokauppani, ja suurin osa viime aikaisista hankinnoistani on sieltä, joten sitä olen käyttänyt postauksessakin. Zalando, Swiss Clinic, Aktia ja Foodin. Kaikki yrityksiä, joiden takana seison 100% ja jotka ovat itse asiassa kaikki arjessanikin hyvin vahvasti mukana.

Jos ajattelen yhteistyökumppaneitani, olen hyvin onnellinen, että minulla on monta todella mielenkiintoista ja hyväksi havaittua kumppania. Mä ihan oikeasti oon sitä mieltä, että mulla on maailman paras puhelin (Huawei), mulla on nytkin Rapunzelin hiukset päässä, käytän Rapunzelin shampoota, käyn edelleen kampaajalla Johannalla (jonka tuoliin päädyin ensi kerran yhteistyön kautta, ja jonka luona käyn Kuopiosta Helsingissä kampaajalla) ja haaveilen seuraavasta matkastani, jonka eittämättä metsästän Rantapalloa apuna käyttäen.

Mielestäni yhteistyöpostaukset ovat hieman kyseenalaisia, jos niissä ei ole mitään liittymäkohtaa bloggaajaan tai ne ovat jyrkässä ristiriidassa bloggaajan kanssa. Jos niistä huokuu sellainen "ihan sama, mä saan tästä rahaa" -asenne.

Tämä asia on varmasti myös lukijoiden puolesta mielenkiintoinen. Miten yhteistyöpostaukset tehdään, ja kuka kontaktoi ketä, ja miten asia hoidetaan? Jonkin verran on ilmassa asennetta, että "se vinkui yhteistyötä siltä ja tältä". En voi puhua kaikkien bloggaajien puolesta, mutta voin kertoa omasta tilanteestani. Jokaisella bloggaajalla on hieman erilainen tilanne, riippuen heidän sopimuksistaan. Rantapallon kanssa meillä on aina ollut sisältövapaus. Toisin kuin monissa portaaleissa, minä saan kirjoittaa ihan mistä tahansa, eikä Rantapallo puutu sisältööni. Näin ollen kaikki blogissa näkyvä sisältöyhteistyö on minun, ja vain minun, valitsemaa. Minulla ei ole mediamyyntiä välissä, eikä kukaan tuo minulle valmiita konsepteja, että hei, tästä sun pitäisi kirjoittaa, saat summan X.

Lähtökohtaisesti saan viikottain kymmenisen yhteydenottoa liittyen mainostamiseen. Niitä tulee ihan joka suunnalta, verkkokasinoilta, verkkokaupoilta ja ties mistä. On mulle aikanaan tarjottu mm. teknologisesti kovin kehittynyttä dildoakin mainostettavaksi :D On kaikkea jalkojen sheivaamisesta uusiin pipoihin. Tutustun aina uuteen yritykseen, ja jos sillä on kiinnostavia tuotteita tai palveluja, voin kokeilla niitä. Kirjoitan niistä, jotka ovat oikeasti mieleeni.

Toinen mahdollisuus on, että olen itse kontaktoinut yritystä ja tarjonnut mahdollisuutta yhteistyöhön. Mieleeni on voinut tulla jokin lähtökohta, josta olisi mielenkiintoista tehdä yhteistyötä, joka kiinnostaisi niin lukijoita, minua kuin yhteistyökumppaniakin. Näin päin tapahtuva yhteistöiden sopiminen tuntuu aiheuttavan monissa ärsytystä. Miksi? "No mikset voi vaan tehdä sitä ilman korvausta?" Vastauksena on hyvinkin simppeli, että voisin toki, mutta postaus ei muutu tai huonone ollenkaan, jos minä saankin siitä korvauksen. Miksi en siis haluaisi saada työstäni korvauksen? Eikö tämä yhteistyötapa ole se kaikista hedelmällisin? Minä oikeasti tykkään jostakin tuotteesta tai palvelusta, ja olen itse yhteydessä yritykseen. Yhdessä me työstämme sisältöä, joka voi olla kiinnostavaa lukijoilleni, ja josta he pääsevät myös mitä todennäköisemmin hyötymään. Ja lukijat saavat lukea sisältöä tuotteesta tai palvelusta, joka oikeasti on minun mieleeni. Mainostajien lähestymistä jotkut pitävät ehkä nolona, mutta itse koen sen kaikista parhaimpana ja osuvimpana sisältömarkkinointina, koska silloin tiedän itsekin tarjoavani lukijoilleni mainossisältöä, joka on minusta lähtöisin.

En voi ymmärtää ja valitettavasti joudun tämäntyyppisissä tapauksissa kategorisoimaan asiasta tulleet negatiiviset kommentit kateus-kategoriaan. Harmittaa ja ärsyttää, mutta mikä? Sisältökö? Miksi esim. menneen viikon postausten sisältö ärsyttäisi? Se on monipuolinen ja aiheista, joita lukijat ovat toivoneet, kun viimeksi kyselin toivomuksia blogin sisällöstä. Jos viikon sisältö olisi tuotettu täysin ilman mitään yhteistöitä, ei todennäköisesti sisältö aiheuttaisi mitään ärsytystä. Eli ainoa ärsyttävä asia on se, että bloggaaja on saanut jotakin, tuotteita tai korvausta. Miksi tämä ärsyttää niin kovin?

Johtuuko se edelleen siitä, että bloggaamista ei pidetä työnä, joten siitä ei pitäisi saada korvausta? Tämänkin postauksen innoittanut lukija korosti kommentissaan, että "Olen ehdottomasti sitä mieltä, että bloggaajien kuuluu saada työstään rahaa, mutta..." Onko sille siis joku raja? Että yhteistöitä saa olla vain tietty määrä? Samaan aikaan blogi on täynnä muutakin "mainosta", se vaan on korvauksetonta, mutta vaikuttaa lukijaan ihan samalla tavalla. Montako kertaa olen maininnut mysteerihuoneista? Tai H&M:n Mama-farkuista? Tai vaikkapa suklaamaidosta ja kuinka usein Acnen samat kaulahuivit pyörivät postauksissani? Ja merkkilaukut, ja Weitzmanin kengät ja ne ja nää ja nuo. Blogithan on kokonaisuutena aika lailla mainosta. Josta hyvin pieni osa on loppujen lopuksi sellaista, josta bloggaaja saa korvausta.

Miksi yhteistyöpostaukset ovat niin suuri ärsytyksen aihe siis joillekin? Haastan teitä kysymyksillä, koska minua oikeasti kiinnostaa tämä asia.

Bloggaaminen on siitä mielenkiintoista, että pääasiallinen asiakasryhmä on juurikin se ryhmä, joka ei maksa tästä mitään. Lukijat eivät maksa bloggaajalle missään muodossa eivätkä voi näin ollen joutua lukemaan pettymyksen aiheuttavaa sisältöä, kun eivät ole siitä mitään maksaneet. Vrt. esimerkiksi naistenlehtiin. Bloggaamisessa maksumiehiä ovat mainostavat yritykset ja verkkoportaalit, jotka maksavat bloggaajille. Kuitenkin yhteistyöt tuntuvat kismittävän nimenomaan lukijoita. Siis heitä, jotka lukevat näitä ilmaiseksi, ja voivat lopettaa milloin tahansa tai jättää tietyt jutut kokonaan lukematta. Tämä on jotenkin hassua mielestäni.

Yhteistyöt merkitsen postauksiini jo heti ensimmäiseksi, eli postauksen sisällön kaupallisuus ei voi tulla yllätyksenä kenellekään. Miksei siis vaan jättää tutustumatta postaukseen, jos se ei kiinnosta tai ei periaatteesta halua lukea yhteistyöpostauksia? Ja mihin tämä jälkimmäinen periaate edes perustuu?

Todellisuus on se, että bloggaaminen on aikaavievää. Yhteistyöpostauksen tekeminen tai ihan "tavallisen" postauksen. Pitäisi ottaa kuvia, käsitellä ne ja tuottaa se tekstisisältö. Jos haluan toteuttaa jatkossakin blogia, joka päivittyy 5-7 kertaa viikossa, vie tämä todella paljon aikaa. Jos en saisi bloggaamisesta korvausta, en voisi jatkaa tätä samalla tavalla. Minun pitäisi miettiä perheeni elättämistä, asuntolainan lyhennystä ja kaikkia arjen kuluja, joita on meillä kaikilla. Minun olisi mentävä muihin töihin, ja blogi jäisi ajanpuutteen vuoksi taka-alalle tai päivittyisi hyvin harvakseltaan. Tämän takia blogeissa, tai ainakin minun blogissani, on kaupallista sisältöä. Tiedän toki, että työni on todella kivaa, hauskaa ja paikoitellen helppoakin. Ja olen siitä äärimmäisen kiitollinen jatkuvasti. Ennen kaikkea tämä työ on todella palkitsevaa, sillä minusta on ihanaa kuulla lukijoiltani palautetta esim. siitä, kuinka heidän hiuksensa ovat kasvaneet paremmin mainostamani biotiinivalmisteen vuoksi tai kuinka lukijani ovat löytäneet innon matkustaa blogistani. Lukijat ovat tämän työn suola ja hedelmä. Samaa sanovat asiakkaistaan varmasti monen muun työn edustajat, vaikkapa lasten leikkikoulujen ohjaajat. Mutta eivät hekään sitä työtä ilmaiseksi tee.

Kaupallisuus tulee olemaan siis osa blogiani jatkossakin, sillä itse olen kiintynyt tähän blogiin ja tykkään tuottaa tähän sisältöä. Niin kauan kun se on lisäksi taloudellisesti mahdollista, haluan jatkaa tätä blogia. Siksi pyrinkin tekemään mahdollisimman mielekkäitä yhteistöitä, jotta voin yhdistää taloudellisen puolen siihen, että saan tuottaa lukijoilleni mielenkiintoista sisältöä.

Mielenkiintoinen aihe kaikin puolin ja olisikin kiinnostava lukea teidän näkemyksiä aiheeseen.

Kommentit

Anonyymi (Ei varmistettu)

itse luulen että useille tulee yhyeistyöpostauksista sellainen kuva, että bloggaaja ei olisi tästä aiheesta postannut jos kyseessä ei olisi yhteistyö/ilmainen tavara/raha. nyt kun kuitenki avasit asiaa niin luulen, että monille tämä asia selkeentyi.

Anna (Ei varmistettu)

Niin, voihan sen noinkin avata. Mutta en ole esim. ennen yhteistyötä kirjoittanut Aktiasta mitään itse, koska en ole mikään vakuutusehtoguru, ja en osaisi välttämättä tuottaa sisältöä, josta käy kaikki asiat ilmi. Nyt kun taustalla on apua Aktian puolelta, on helppo tehdä kattava postaus ja samalla voin kysyä Aktialta, jos on jotain kysyttävää lukijoilla. Sekin usein vaikuttaa. Että kirjoittaisi muutenkin, mutta kun ei uskalla tai osaa :)

Laura (Ei varmistettu)

Tosi hyvä kun laitat aina heti postauksen alkuun mahdollisen yhteistyökumppanin nimen. Uskon vahvasti että seisot esittelemiesi tuotteiden takana niinkuin sanoitkin. On vaan siis hienoa, että kirjotat todella hyvin, ja saat siitä vielä korvausta näiltä kumppaneilta. Kateus se taitaa olla,joka tämmösissä jutuissa ärsyttää, en keksi muutakaan :D mua ärsytti postaus tyrnipillereistä, mut ne ei ookkaan mua varten niin mitäpä mä sillä turhaa päätä vaivaamaan. En varmaan olis siitä kiinnostunut, vaikka sulla ei oliskaan ollut siinä mukana yhteistyökumppania.
Hyvää työtä, ei mulla muuta :D !

Anna (Ei varmistettu)

Hahaha, miksi tyrni ärsyttää? Se on oikeesti hyväksi :D

Sara (Ei varmistettu)

Hih, tähän väliin on pakko kommentoida, etten ole koskaan hankkinut mitään blogihehkutuksen ansiosta, mutta tyrnipillerit olivat sellainen juttu, joka natsasi ja jotka hankin. Mutta eihän kaikki tuotteet tietenkään sovellu kaikille.

Anna (Ei varmistettu)

:D Kullekin omansa, tästä se käy parhaiten ilmi :) Toivottavasti niistä on apua! :)

Jonnz (Ei varmistettu)

Hei!
En ole ärsyyntynyt juuri sun tavasta markkinoida, mutta olen huomannut joissain blogeisda ärsyyntyväni. :s Esim. Rakastuin bloggareilla nähtyyn kalevalan valoisa koruun (omistan ne ja rakastan niitä), mutta ärsytys nousi kun huomasin, että rahan takia on otettu muutamat kuvat kyseinen koru kaulassa ja ikinä muulloin se ei ole asuun enää eksynyt. :( Usein hyppään markkinointipostausten ohi, etenkin jos en kaipaa juuri kyseiseen asiheeseen inspiraatiota. Yhteistyöt on jees, mutta niistä välillä jää se maksettu kuva. Hienoa, jos yhteistyö on aidosti pitkäikäistä ja bloggaaja käyttää tuotteita päivittäin. Vaatteiden kohdalla katsoisin mielummin inspiraatioita (esim street style), kuin zalandon jne markkinointia. :) Kivaa kevättä, jatka omalla linjallasi!

Anna (Ei varmistettu)

Hmm, tuo on jännä juttu :) En olekaan ajatellut asiaa noin. Itsekin kuvailen asuja miten sattuu, ja usein korut, jotka saattavat olla päivänä X päällä, eivät enää ole asussa jonka kuvaan päivänä Y, koska ne on unohtunu. Mulla on kuitenki hyvin vahvasti arkikorut ja juhlakorut, ja sikäli sitten välillä ehkä vaikuttaa lukijasta siltä, etten käytä jotain juuri koskaan. Sama pätee esim. mun isoon Chaneliin. Käytän sitä oikeastaan tosi paljon, mutta asukuvissa se on aika harvoin. Se kun on sellainen arkiasujen laukku mulle hyvin usein :)

Heidi (Ei varmistettu)

Oon lukenut blogia jo vuosia ja mua ei ainakaan oo häirinnyt yhtään noi yhteistyöpostaukset. Muuten ku siinä määrin, että oon kaksi kalliimpaa investointia tehnyt niiden pohjalta :)

Anna (Ei varmistettu)

Sanon siis vaan kiitos ja anteeksi? ;D Toivottavasti oli hyviä investointeja ja olet ollut tyytyväinen :)

monskii (Ei varmistettu)

Itseä ei sinun blogisi yhteistyöpostaukset ole koskaan haitaneet, koska koen että kirjoitat oikeasti tuotteista joista pidät ja käytät. Jos jokin aihe ei minua kiinnosta, jätän sen postauksen lukematta tai silmäilen vain nopeasti läpi. Muutamassa lukemassani blogissa jätän melkein kaikki yhteistyöpostaukset lukematta, koska vaikka bloggaaja varmasti tuotteista pitää ja käyttää, koen että ne on kirjoitettu kuin ostoskanavan mainokset. Kuin suoraan käsikirjasta, jonka mahdollisesti on yhteistyökumppanilta saannut ("sinun tulee mainita nämä ja nämä asiat"). Enkä koe että niitä postauksia on tehty samalla tavalla/ehkä yhtä hartaasti kuin ihan tavallisiakin. Itse pidin tämänkin viikon kaikista postauksistasi, koska olet selkeästi käyttänyt niihin aikaa ja kirjoittanut yhteistyöpostauksetkin omalla tavallasi etkä ohjekirjasesta.
Itseä ei häiritse jos bloggaaja saa rahaa/tuotteita mainostajilta, tekee hän kumminkin sitä varten töitä ja pitää ne laskut ja muut maksaa ihan kuin muidenkin ihmisten. :)

Mona (Ei varmistettu)

Word! Minuakaan ei häiritse tämän bologin yhteistyöpostaukset, koska ne on mielestäni toteutettu Annan näköisesti, uskottavasti ja ajatuksella. Esim. Indiedaysin jotkut kammpikset näkyvät valitettavasti blogien identtisinä postauksina, ja silloin jaksan lukea ihan maksimissaan sen ensimmäisenä vastaan tulevan "mainoksen" ja toisen skipaan jo suosiolla.

Anna (Ei varmistettu)

Se on kyllä kieltämättä mun etu, että olen "yksin" tai siis myyn kamppikseni itse, eli en ole sidottu toiseen ryhmään tai kenenkään myymään konseptiin :) Vain yksi itsenäisen bloggaajan eduista :)

Anna (Ei varmistettu)

Tosi kiva kuulla :) Ja joo, mulla on itse asiassa sellainen periaate, että mulle ei lähetetä valmiita tekstejä, enkä käytä mitään toivottuja kokonaisia lauseita tms. Kirjoitan itse. Tietyissa postauksissa lähetän postauksen ensin yhteistyökumppanin nähtäväksi, lähinnä jottei siinä olisi asiavirheitä. Saatan myös kysyä lisätietoa vaikkapa ainesosasta joltakin yhteistyökumppanilta, jos en itse löydä tietoa helposti :)

Mutta kiitos kommentistasi, tosi kiva kuulla :)

susannamari4 (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/susasroundandabout

Täysin samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa! Jatka Anna samaan malliin :) jos ei jotain kiinnosta kyseinen aihe, ihan sama onko yhteistyöpostaus vai ei, niin sitähän ei silloin tarvitse lukea.

Sooy (Ei varmistettu)

Komppaan niin tätä kommenttia! Sun blogissa Anna nämä ei oo haitannut, koska samat yhteistyökumppanit näkyvät monessa kohtaa niin blogiteksteissä kuin kommenteissakin eli aidosti pidät näistä yrityksistä ja voit lämpimästi niitä suositella. Joissain blogeissa mainonta on alkanut ärsyttää, koska mainontaa tulee melkein jokaisessa postauksessa ja niistä alkaa tulemaan ns. "mainosähky". Koko ajan lukija pakotetaan erilaisiin ärsykkeisiiin ja "pakko ostaa" tunne tulee, kun näkee tuotteen monessa eri paikassa. Blogit olivat ennen hauska aivot narikkaan paikka ja jossa oikeasti pystyi samaistumaan kirjoittajiin ja sen pohjalta ostamaan tuotetta jota bloggaajat mainostivat. Nykyään taustalla näkyy kokonaan yritys ja sen käsikirjoitus. Bloggaaja voi ajatella jostain x meikkivoiteesta, että no tämä oli nyt ihan jees tuote eli mainostan kun ei ollut huono ja saan samalla sen korvauksen. Eli ne superkivat jutut tää muiden mainostettavien tuotteitten sekaan. Ja luulen että tuo mainosähky näyttäytyy monella juuri niin että kaikki yhteistyöpostaukset alkavat ärsyttämään, vaikka niitä ei kyseisessä blogissa edes juuri olisikaan. Niitä alkaa vaan päässä niputtaamaan yhteen massaan eikä enää pysty oikein luottamaan, että onko tää tuote nyt oikeesti hyvä vai ei. Ja se, että monesta blogista on tullut oikeasti se työ ja se naistenlehtimäisyys on päällimmäinen fiilis. Nämä on ne mun fiilikset ja tämän vuoksi moni blogi on jäänyt pois lukulistalta. Lopuksi vielä oikein kivaa kevättä ja kivaa loppuodotusta! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia mielipiteestäsi, toi on kyllä jännä miten erilainen ajatusmaailma ruutujen toisella puolella on, vaikka toki ymmärtäähän senkin :)

Petra (Ei varmistettu) http://petranmatkablogi.blogspot.fi/

Mitä eroa on Foodin tuotteella jonka ostat kaupasta tai samalla tuotteella minkä saat yhteistyön kautta? Uskon, että ei mitään. Postauksen luonne tuskin muuttuu, jos olisit ostanut sen kaupasta.

Minusta oot aina kertonut tosi selvästi mikä on yhteistyö -postaus tai tuotteet mitkä on saatu. Oot myös usein maininnut että kirjoitat niistä tuotteista mitkä ovat oikeasti hyviä ja käytössä teillä kotona, etkä jokaisesta tuotteesta. Aika pitkälti blogissa vilahtaa ne tutut tuotteet, Cloetta, Foodid, Swiss, Zalando jne. Eli niitä tuotteita ja kauppoja mistä ostat itse tuotteita tai tuotteita joita käytät.

Mä en oikein ymmärrä mistä viha yhteistyö -postauksia kohtaan kumpuaa. Varsinkin kun sä toteutat ne tyylillä ja ajalla, etkä vain ota nopeasti kuvia ja laita että hyvä tuote. Craniola -ohje on ihan loistava esimerkki siitä että käytätte tuotteita oikeastikin. Mun puolesta jatkat samaan malliin, mua ei mikään häiritse tai ärsytä :)

Anna (Ei varmistettu)

No ei ole ei :) Sepä juuri on mun pointti! Ja esim. se granola-postaus on musta hyvä esimerkki. Toteutin aikanaan pari vuotta sitten granola-ohjeen, josta tykättiin kovin. Päivitin sitä nyt, sillä olen muuttanut sitä hiukan omassa käytössä ja mielestäni pari Foodinin tuotetta on ollut siinä paljon parempia kuin muut tuotteet. Lisäksi kookosmanna tuo siihen superherkullisen maun. Foodinin tuotteisiin tutustumalla oon myös löytänyt pari ihan uutta juttua, mitä en ennen edes tajunnut kokeilla, esim. inkamarjat ja mulperit. Ne toimikin musta tosi kivasti granolassa, ja oli kiva jakaa idea lukijoideni kanssa. En osannut edes kuvitella, että tämä nähtäisiin jotenkin kaupallisena, sillä itse halusin vaan tuoda esille erilaisia mahdollisuuksia tehdä kotitekoista granolaa, ja merkitsin sen kaupalliseksi, koska sain tuotteet Foodinilta :)

Mutta niin, tulkinta on monilla selkeästi hyvin eri kuin itselläni. Itse koen juuri niin sen, että en näe miten postaus muuttuisi, jos ostaisin tuotteet itse kaupasta :)

Maria (Ei varmistettu)

Tämä on tosiaan mielenkiintoinen aihe. Itse en enää pahemmin jaksa ärsyyntyä mistään postauksista, jätän suosiolla lukematta jos tuntuu, ettei kiinnosta. Mutta pakko myöntää, että joskus minuakin on häirinnyt yhteistyöpostaukset. Olen sitten miettinyt, että miksi. Joskus syy on ollut se, että bloggaaja mainostaa mitä vain tuotetta ja saman portaalin blogeista puolet mainostavat samaa, joten menee vähän maku jos viisi bloggaajaa on peräkkäisinä päivinä samaa mieltä, että tuote x on parasta maan päällä tällä hetkellä. Toki niin voi ollakin, mutta silti.. Sinun blogissasi tätä "ongelmaa" ei minun mielestäni ole ollut vaan kuten sanoit, mainostat vain sellaisia jotka muutenkin ns. sopivat sinulle ja blogisii. Toisena syynä mielestäni on kateus. Toki tuosta kateus-sanasta saattaa aina nousta kauhea haloo, mutta puhunpas nyt vain omasta puolestani. Itse en ehkä alussa ymmärtänyt blogien luonnetta ja sitä, että ne ovat voivat olla työtä siinä missä muutkin. Sen takia tuntui, ehkä höpsöltä, että bloggaaja on saanut ilmaiseksi jotain kallista, jota mainostaa lukijoille, joiden pitää itse ostaa se ja sitten sekin, jos bloggaaja saa vielä lukijoiden ostosta rahaa. Sen jälkeen kun rupesin ymmärtämään blogien luonnetta, ei se enää ärsytä. Niinhän se menee muissakin töissä, että toisen pitää käyttää rahaa, jotta toisella on töitä ja saisi siitä rahaa. Esim. baarimikolla on töitä sen takia, että minä käytän rahaani drinkkeihin. Tai lääkäreillä on töitä, koska minä sairastan ja käytän rahaani lääkärin palveluihin. (Näin niin kuin laajassa mittakaavassa ajateltuna, ei tietenkään yksin minun juomistottumuksilla pidetä baareja pystyssä :D).

Teet mielestäni hyvää työtä ja blogiasi on ilo lukea :)

Anna (Ei varmistettu)

No näinpä juuri :) Kiva kun olet saanut asian itsellesi tuolle tasolle selvitettyä, ettei tarvitse turhaan tuntea negatiivista fiilistä :)

Sohvii (Ei varmistettu)

Pyh pyh, ei ole liikaa! Just tuossa pari viikkoa sitten mietin et vitsi ku Annalla ei oo ollu mitään alekoodia bootzille tai muihinkaan nettiputiikkeihin. Ois nimittäin yks nahkatakki kiikarissa enkä raskis maksaa täyttä hintaa. Et ei oo liikaa, enemmänkin voisi kyllä olla!

Anna (Ei varmistettu)

No voi möhh, nyt ei oo kyllä sinne tarjolla mitään koodia :/ Onko minkä merkin takki, saisko sitä muualta?

Kia (Ei varmistettu)

Pakko olla kommentoijan kanssa samaa mieltä, etten itsekään useimmiten yhteistyöpostauksista perusta. En oikein tiedä, mikä niissä tarkalleen ärsyttää, mutta ehkä ne eivät vaan yleensä ole olleet itselleni läheisiä tai kiinnostavia asioita. Ymmärrän, että työn puolesta niitäkin on oltava joten minulle ei ole ongelmaa vain jättää lukematta kyseisiä postauksia. Hyvin harvoin olen saanut niistä itselleni mitään hyödyllistä irti, mutta aina joku niistä hyötyy varmasti.

Anna (Ei varmistettu)

Niin, eihän niistä ole tarkoituskaan, että kaikki hyötyvät. Eihän blogi muutenkaan voi palvella yhden kuluttajan kaikkia tarpeita. Tälläkin blogilla on viikossa 40 000 lukijaa, miten ihmeessä voisin tuottaa koko ajan kaikkia kiinnostavaa sisältöä? Mielestäni blogit on tosi "rusinat pullasta" -meininkiä, eli jokainen valitsee ne itseään kiinnostavat aiheet :)

Lotta (Ei varmistettu)

Minusta on ainakin mukava lukea tuotteista, joita olet päässyt testaamaan. Esimerkiksi ne cloettan välipalapatukat, se vihreä on todella hyvää! :D Sehän on vaan fakta, että blogit on tänäpäivänä näkyvä media ja hyvä tapa saada tuotteita ihmisten tietoisuuteen.(esim Cloetta-patukat :D) En näe sitä mitenkään negatiivisena. Ja ihan huippua, että aika useinkin järjestät arvontoja ja näin jotkut lukijoista pääsevät myös nauttimaan tuotteista. Maailma ois parempi paikka, jos ihmiset yrittäisivät nähdä asioita positiivisuuden kautta. Ei sen pitäisi olla keneltäkään pois, että sinulla on yhteistyökumppaneita :D

Mukavaa viikkoa ja ihanaa loppuodotusta<3

Anna (Ei varmistettu)

Se vihreä on ihan bestest! Okei, se aprikoosi on kanssa superhyvää! :) Kiitoksia sulle kommentista ja ihanaa viikkoa myös sinne! :)

Essiiij (Ei varmistettu)

Mielenkiintoista, että nostit asian esille! Mielestäni sinä olet onnistuneesti osannut käyttää kaupallisia yhteistöitä blogissasi. Juurikin tuo, että blogisi sisältö pysyy monipuolisena yhteistöistä huolimatta/niiden vuoksi. Silti vaikka sisältö pysyy monipuolisena, se ei ole liian täynnä kaikkea. Tarkoitan tällä sitä, että vaikka on yhteistöitä vakuutuksista, pukeutumisesta ja kosmetiikasta niin monipuolisuus ei silti riistäydy käsistä eikä blogisi näin ollen muistuta ostos-tv:tä missä on tarjolla kaikki perseestä perämoottoriin. :D

Anna (Ei varmistettu)

Hahahahha, perseestä perämoottoriin. Ois pitäny ehkä ottaa se dildo sillon, nii ois täyttyny melkolailla toi sillä jo :D Okei okei, huono :D Mutta joo, kyllä mä ainakin yritän tehdä yhteistöitä, jotka liittyy omaan elämääni ja siihen, mikä on milloinkin itselleni ajankohtaista :)

Kiasa (Ei varmistettu)

Tämä on kyllä kinkkinen aihe. Olen itseasiassa 100% samaa mieltä mitä kirjoitit juuri yllä. Kumminkin ymmärrän jollain tavalla miksi yhteistyöpostaukset ärsyttävät. Kai siinä on pieni kateus myös takana. Lukijoiden olisi hyvä yrittää nähdä asiaa sun näkökulmasta myös tai yrittää ajatella itseään samaan tilanteeseen ja miettiä mitä he tekisivät.

Ite oon huomannut, että jos postaukseen ei merkitä että se on yhteistyö, se ärsyttää ja syntyy kommenttisota. Jos sen merkitsee erittäin selkeästi, sekin ärsyttää :D Hiukan kinkkistä ja tsemppiä vaan bloggaajille jotka joutuvat näitä kommentteja lukemaan. Kaikkia ei todellakaan voi miellyttää. Olisi kiva kuulla Millan ratkaisu tähän ongelmaan?

Itse pidän yhteistyöpostauksistasi koska tiedän että olet tarkka niiden kanssa ja seisot tuotteiden takana. Myös kaikki alennuskoodit on toki aina mieluisia! Sun yhteistyöpostaukset ei todellakaan ole siis pahitteeksi.

Ehkä tämä Milla kaipaa vaan sitä perusarkea (mitä ymmärrettävästi pidät itse erittäin tylsänä). Blogit on muuttuneet viime vuosina ihan hirveästi ja niitä perusarkitylsyyspostauksia on aina kiva lukea myös. Ihan vaan sun omaa ajatuksen kulkua aiheesta X. Niinkuin tämäkin postaus oli juuri sitä. Pohdit aiheesta X ja haluat kuulla myös meidän mielipiteen asiasta.

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :) Ja tuo on myös itse asiassa aika hyvä pointti. Enpä minäkään pystyisi tarjoamaan alennuskoodeja tai arvontoja, ellen tekisi kaupallista yhteistyötä :)

Kata (Ei varmistettu)

Mulla ei ole mitään yhteistyöpostauksia vastaan enkä ymmärrä siihen liittyvää nillitystä lukijoilta. Kyseisen lukijan kommentti kuuluu todellakin kateus-kategoriaan, sillä mitä pahaa siinä on vaikka bloggaaja siitä jotenkin hyötyisi. Mun mielestä sulla on ollut hyviä postauksia laidasta laitaan ja yllättävän paljon viime viikkoina vaikkakin olet mammalomalla ;) Kiitos siitä, että jaksat vaikka sinullekin pitäisi suoda lomaa kuten kenelle tahansa odottavalle äidille äitiyslomalla!

Anna (Ei varmistettu)

Jotenkin tässä on inspistä kirjoitella, kun ei oikein pääse liikkumaan tai touhuamaan kaikkea muuta samalla tavalla :D Eli ehkä tää on mun blogin kulta-aikaa sitten :D

Elisa (Ei varmistettu)

Oma mielipiteeni on, että juuri useimmiten ihmiset ärsyyntyvät blogien yhteistyöpostauksista kateellisuuden vuoksi. Toki itse olen myös saattanut lopettaa joskus jonkun blogin lukemisen, koska sen sisältö on muuttunut jotenkin mainosten ohjaaman tuntuiseksi ja koska tykkään lukea blogeja juuri niiden bloggaajien vuoksi, on tämä jatkuva mainostulva ehkä etäännyttänyt bloggaajan omaa näkyvyyttä. Tai jotain. Mutta mungolifeä olen jo vuosia lukenut ja mielestäni täällä vain taso paranee! Blogit ovat minulle juuri parhaimmillaan ikäänkuin naistenlehtien selaamista, mutta mukana on se kiinnostava tyyppi, joka sitä kirjoittaa, jonka persoona välittyy blogin sisältöön. Ja sellainen sopiva henkilökohtaisuus, jonka tämä bloggaaja antaa itsestään blogiin kaikille julkisesti tekee sisällöstä todella samaistuttavaa ja tavallaan koukuttavaa lukea. Ja esim mungossa mielestäni kokonaisuus vain toimii hyvin. Siltä osin, kun annat itsestäsi henkilökohtaista puolta blogiisi, olen kokenut esim arvomaailmasi samansuuntaiseksi kuin omani, joten kaikki pohdiskelevat postaukset ovat huippuja. Tykkään todella pajon siitä, kuinka pukeudut ja saan inspistä omaan puketumiseen. Olen tehnyt lukuisia ostopäätöksiä blogisi perusteella, oli ne sitten yhteistyöpostauksia tai ihan vaan muuten sinun suosittelemia. On myös ollut tosi kiva lukea juttujasi ja huomata kuinka elämäsi ja elämäntilanteesi ovat menneet eteenpäin, sillä niin ne ovat täällä ruudun toisessakin päässä menneet. Vähän niinkuin vanhenisi yhdessä tai jotain :DDD

En tiedä voiko nämä yhteistyöpostaukset häiritä ihmisiä siitä syystä, että ne muistuttavat enemmän mainosta, kuin sellainen "mitä kuuluu"-postaus, jossa piilomainostat mainitsemalla acnen huiveja yms. mitä olet ihan itse ostanut. Mutta en oikein tiedä miten muuten esim tuo edellinen postauksesi ihonhoitotuotteista olisi pitänyt kirjoittaa, tai pakostakin siitä tulee vähän mainos/esittely kun kertoo millaisia tuotteita sarjaan kuuluu ja millaisia käyttökokemuksia sinulla niistä on. Itse pidän myös noista yhteistyöpostauksista juuri kaikkine tuotteiden esittelyineen. Niistä saa hyvin tietoa tuotteesta. Ja esim granola postaus oli ihan huippu, koska reseptit ja kuvat olivat ihania, ja saan ihan itse päättää mitä tuotteita tarkalleen omaan versiooni laittaisin. Ei mitään pakkoa ostaa sinun mainostamia tuotteita :D vaikka ihan yhtä hyvin voisin niitäkin valita kaupassa, nyt kun on blogisi kautta lukenut brändistä. Jos minua ei joku postaus kiinnosta niin sitten selaan sen vähän nopeammin läpi, ihan kuin jos naistenlehteä lukiessa jokin artikkeli ei kiinnosta, voin valita jättää sen lukematta, sen sijaan että väkisin sen lukisin ja sitten kuikustuisin ko. lehteen...

Työn iloa Anna! Ihanaa että pidät työstäsi, mielestäni aivan kaikkien tulisi pyrkiä siihen. Ehkä jotkut kadehtivat bloggaajia, koska heidän työ on "helppoa" ja heitä sitten ärsyttää jos bloggaaja saa ilmaista tavaraa ja kehtaa vielä kirjoittaa siitä. Työstä ja etenkin hyvästä työstä kuuluu saada korvausta. Ihan jokaisella on samanlainen mahdollisuus alkaa raapustaa blogia ja tehdä sen kautta mainosyhteistöitä. Minua ainakin insporoi myös vahva nainen siellä blogin takana, joka haluaa tehdä työtä, josta hän nauttii ja on hyvä työssään.

Anna (Ei varmistettu)

Kiitos ihan valtavasti ihanasta kommentistasi! <3

iris (Ei varmistettu)

Vaikka ymmärrän hyvin bloggaajan tulonlähteet ja niiden muodostumisen, olen kyllä samalla kannalla kommentoijan kanssa siitä, että yhteistyöpostaukset ärsyttävät. Itse en edes yleensä edes jaksa avata sellaisia postauksia, joiden otsikoista huomaa, että ne ovat selkeästi lähes pelkkää mainostamista. Enemmän kiinnostaa bloggaaja ihmisenä ja hänen ajatuksensa sekä kuulumisensa, kuin mainostetut tavarat/palvelut.

Anna (Ei varmistettu)

Mutta miksi sitten luet kaupallisia blogeja? En minä ainakaan anna itsestäni ihan hirveästi tänne, vaan enemmänkin niitä asioita, jotka mua kiinnostaa. Ja mainostamani tuotteet on juurikin niitä tuotteita / palveluja, jotka mua kiinnostaa :) Hassu ajatus, sillä kyllä sellainen bloggaaja, joka itse valitsee yhteistyöt, valitsee ne itseään kiinnostavista jutuista, eli niidenkin takana on nimenomaan se bloggaaja ihmisenä :)

Anni (Ei varmistettu)

Mä olen edellisen kanssa samoilla linjoilla. Mä esimerkiksi luen sun blogia, koska tykkään sun mielipidepostauksista, matkakuvista ja asuista. Yhteistyöt ei ärsytä, muttei syöskään kiinnosta. Jätän ne vaan yleensä lukematta :) Sun blogi on tosiaan siitä erityinen, että vaikka yhteistyötä on, se ei ole samaa kun viidessä muussa blogissa. Välillä kun joitain blogeja lukee, tuntuu että kaikissa on ensin sama reissupostaus Nykistä, samat asukuvat ja vielä perään sama yhteistyöhehkutus. Ei sellaista jaksa ja ne blogit jääkin usein vaan pintaselailuun ja satunaiseen vierailuun.

SusannaR (Ei varmistettu)

Minua ei yhteistyöpostaukset millään lailla häiritse, mutta yleensä jätän ne lukematta, sillä ei yksinkertaisesti vain kiinnosta. Tykkään lukea kuulumisia, asupostauksia ja reissujuttuja. :)

Anna (Ei varmistettu)

Näinhän se juuri toimii, lukee ne asiat, jotka itseään kiinnostaa :)

Inna (Ei varmistettu)

Mun mielestä sä toteutat yhteistyöpostaukset hyvin ja yhteistyöfirmat on selkeesti yhteydessä sun elämään ja tarpeisiin. Joissaim blogeissa sen sijaan huomaa, että ihan random yhteistyöhommia, ja joskus jopa ennen kovin hehkutetut tuotteet unohtuu itse bloggaajaltakin parin viikon jälkeen. Sulla on myös tosi monipuolisia yhteistyökumppaneita: erityisesti Aktia on musta tosi kiinnostava ja niin erilainen kumppani ja todellakin jään kiinnolla seuraamaan :) Ihanaa kevään alkua ja loppuodotusta!

Anna (Ei varmistettu)

Joo, mä oon iteki tosi innoissani Aktian yhteistyöstä, sillä saan sieltä niin paljon apuja tosi mielenkiintoisten juttujen toteuttamiseen, että niistäkin uskaltaa ihan eri varmuudella kirjoittaa :)

Sini (Ei varmistettu) http://so-up.fi/sinimustonen

Itsekään en ole koskaan ymmärtänyt että miksi yhteistyöpostauksia ja kaupallisia yhteistöitä ei saisi tehdä. Sehän on sekä bloggaajan ja yrityksen mahdollisuus tehdä omaa juttuaan, eikä kukaan varmasti kieltäisi keneltäkään muulta työstänsä ansaitsemaa palkkaa. Itsekin aloittelevana bloggaajana ja tanssijana olen huomannut että molemmissa kategorioissa (erityisesti jälkimmäisessä) vedotaan siihen että työllä saa "itselle ilmaista näkyvyyttä" ja minullekin on monta kertaa sanottu että älä edes suostu tekemään korvauksetta mitään, koska se ei tue omia oikeuksiani. Miksi siis tekisin ns. Orjatyövoimana näin karkeasti sanottunatyötä, kun siitä pitäisi ansaita palkkaa. Olisi se sitten kuinka itselle rakasta ja mieluista tahansa, eli hyvällä mielellä elä, vaikka kuinka sitä toivoisikin.

Olen siis sitä mieltä että kaupalliset yhteistyöt ovat alati kasvavan blogisfäärin suola. Lähinnä minua ilahduttaa jos blogi jota luen on saanut mielekkään yhteistyön sillä bloggaajan ja lukijan välinen luottamus piilee siinä että lukija voi luottaa siihen mitä bloggaaja kirjoittaa. Jos sen luottamuksen pettää sitä on erittäin vaikea ellei mahdoton saada takaisin.

Anna (Ei varmistettu)

No juurikin näin :) Ja toivon ainakin itse sitä, että pystyn olemaan luotettava mainostamissani yhteistöissä sikäli, että itse ainakin tykkään juuri tietyistä brändeistä ja tuotteista todella ja aidosti :)

Anne-Mari (Ei varmistettu) http://www.pochetteroulette.com

Silloin vuoooosia sitten kun blogiyhteistyöt olivat uusi ilmiö ja ilmoituksia/mainoksia/yhteistyötä oli vähän joka toisessa blogissa, ärsytti jos postauksissa oli liikaa mainosmiesmäistä hehkutusta, varsinkin jos mainosten ohella muu sisältö jäi vähiin. Oli silloinkin toki hyviä kaupallisia postauksia, mutta sellainen "tästä saa mainostuloja joten pitää kehua maasta taivaaseen" -meininki oli yleistä alussa.

Sellainen on mun mielestä vähentynyt todella paljon, eikä esim. sun blogissa yksikään yhteistyöpostaus aiheuta tympimistä. Ja jos joskus tulee vastaan sellaista sisältöä joka ei tunnu niin mielenkiintoista, ei kukaan pakota minua lukemaan postausta loppuun, that's it. :) Onnistuneessa "kaupallistamisessa" tärkeintä lienee just se, että yhteistyöt valitaan huolella - kaikkeen ei kannata sanoa kyllä, ja itsekin voi hyvin kontaktoida yrityksiä jos sopivia ideoita tulee. Sellasia mainoksia, joiden takana bloggaaja voi ylpeänä seistä, lukee ihan mielellään. Ne ovat luonteva osa kokonaisuutta, ja kyllä bloggaaja palkkansa ansaitsee siinä missä minkä tahansa muun ammatin harjoittaja. Satunnaisena harrastuksenakin siihen saa uppoamaan paljon aikaa. :)

Anna (Ei varmistettu)

Tosi kiva kuulla, ja tähän olen ainakin itse pyrkinyt jatkuvasti enemmän ja enemmän. Kyllähän tässä vuosien varrella on itsekin oppinut ihan eri tavalla käsittelemään yhteistöitä ja niiden tuomista esille blogissa :)

Venla (Ei varmistettu)

Mulla näihin on mennyt maku, koska sun tyyli tehdä yhteistyöpostauksia on muuttunut.toistat samoja sanoja ja jotenkin huomaa, että tehnyt ne nopeasti ja kunhan saan pois alta- meiningillä. Kaikki postaukset ei oo myöskään ollu uskottavia sen takia. Jotenkin tulee semmoinen fiilis, että haluat hyödyn mutta aliarvioit lukijat. Lähtökohtaisesti ymmärrän täysin yhteistyöt ja useat bloggaajat tekee sen tyylillä.

Anna (Ei varmistettu)

Harmi, että ajattelet näin, koska itse koen päinvastoin, että viime aikoina olen käyttänyt yhä enemmän ja enemmän aikaa postausten suunnitteluun, toteuttamiseen ja kuvaamiseen :/ Mutta, kaikkia ei tietenkään voi miellyttää :)

A (Ei varmistettu)

Mä en myöskään ymmärrä, miksi ihmisiä yhteistyöpostaukset niin ärsyttää. Miten se multa on pois, vaikka saisit yksisarvisen pihallesi jokaisesta postauksesta kiitoksena? :D Mun mielestä sun blogissa yhteistyöpostaukset on harvinaisen laadukkaasti toteutettuja ja niistä saa oikeasti faktaa sekä sun kokemuksia. Se olis tottakai eri asia jos viikossa ilmestyis 7 lyhyttä, hutaisten tehtyä mainospostausta, mutta kun näin ei ole.

Anna (Ei varmistettu)

Ei vitsi, se olis siistiä! :D Toisaalta mulla olis vuodesta yli 300 yksisarvista :D Mihin mä laittaisin ne? :D Okei okei, maybe not the point :D Mutta kiitos tästä ajatuksesta, se virkisti mieltäni :D

Pages

Kommentoi