Keep it all

Mungolife

SALLIKAA, ETTÄ ESITTELEN... uuden matkakumppanini. Olen pidempään sillä silmällä tuijotellut Louis Vuittonin Keepallia ja vihdoin tein päätöksen siitä, minkä kyseisistä veskoista haluan matkustuslaukukseni. Louis Vuitton 55 Bandouliére Damier Ebene -kuosissa oli loppujen lopuksi valintani. Olen poukkoilut sekä liikkeessä, että ajatuksissani Ebenen ja Graphiten välillä, mutta päädyin tähän ruskeaan nyt sitten mustan sijaan. Perusteluja asiaan ei ole, kunhan sattui loppupeleissä miellyttämään enemmän. Eniten päänvaivaa aiheutti koko. Otanko 55 vai 45. Iäisyyksiä pohdin, kokeilin, mallailin ja pohdin lisää. 55 näyttää vähän hassun isolta mulla, mutta siihen mahtuu niin paljon enemmän! Nyt olen vieläkin kahden vaiheilla teinkö oikean ratkaisun. 45 kulkisi nimittäin näppärästi ihan kaupungillakin, jos haluaa salille koulun jälkeen tms. Tämä 55 on siihen ehkä hippasen liian iso. Toisaalta yhtään pienempi weekenderi, niin ei taas mahtuisi. Ongelma, joka on tullut selväksi Neverfullin kanssa. Tähän siis päädyin, ja odotan innolla yhteistä matkaamme kohti Suomea tänään!

Nyt pitäisi pakata vielä tämä kyseinen yksilö, nimittäin lento kotiin on tänään illalla! Kotona odottaa mun pikkuset pojat, joita on jo hirvee ikävä ja viikon loppuun mahtuu kaikkia kivoja suunnitelmia, mm. omien synttäreiden juhlinta ja veneretki!

Vietimme eilen ihanan hemmottelupäivän Jennin kanssa, ja päivän asu -kuvia sekä pieniä paloja meidän päivästä tulee illalla blogin puolelle! :) Voisin vaikka kuvata pari eilistä ostosta siihen samaan syssyyn vielä!

Mitäs tykkäätte Keepallistani? Ei sytytä sitten yhtään vai onko se teidänkin mielestä ihana? 

Kommentit

Paula (Ei varmistettu) http://deleted

Toi on ollu omalla himotuslistalla vaikka kuinka kauan :) olisi kiva nähdä tästä kuvia InAction, niin näkisi vähän sitä kokoa :) kun mahdollisuudet päästä liikkeeseen testailemaan on itsellä ainakin vähän rajalliset. Tää on kyllä niin ihana!! Myös se Alma on aika unelma ;) olin ihan viittä vaille tuossa kesällä ostamassa sen, mutta sitten päädyin Célinen Horizontal Cabakseen :)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, Almakin on aika ihana :) Se tulee asukuvissa ihan pian esille! Ja pyydänpä tänään Annikaa kuvaamaan mun asun, kun lähden kentälle, siinä pitäisi aika hyvin ton sitten näkyä in action :)

Elina (Ei varmistettu)

Tuli yhtäkkiä mieleen, että minkälainen tapa siä Lontoossa (ylipäätään englannissa) on kun tavataan tai hyvästellään kavereita? :) Halaatteko tai annatteko aina poskisuukkoja ym?

Anna (Ei varmistettu)

Poskisuukkoja jaetaan jonku verran tai sitten halataan. En kyllä tiedä yleisesti, niin me tehdään ainakin :D

Katya (Ei varmistettu) http://www.kkatyas.blogspot.com

Toi on kyllä niin nätti! Sellasen täydellisen weekenderin löytäminen on niin tuskaa, harmi että noi Vuittonien hinnat ei "ihan" oo mun budjettiini sopivia - ainakaa tällä hetkellä. Ehkä vielä joskus :)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, ei noi halpoja oo, mutta laatu on kyllä noissa kohillaan :)

Mistä oot ostanu sun työpöydän? Näyttää tosi kivalta. Itse etsin vähän samantyylistä työpöytää :)

Anna (Ei varmistettu)

Se on ihan paikallisesta halpahallista :) Oon vaihtanu siihen noi vetimet ja ostanu peilin koristeeks :)

Ihana ihana ja vielä kerran ihana! :) varmasti tilava ja hyvälaatuinen.

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia! :) Ja joo, tilava ainakin on, varmaan Simba ja Jedi menis samaan aikaan tonne :D

Joo varmasti mahtuvat :D

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :)

Anne-Mari (Ei varmistettu) http://www.pochetteroulette.com/

Oiii, toi laukku on niin unelma! Täydellinen weekender, ja nimenomaan damier ebenenä näyttää kivoimmalta mun silmään :)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, kyllä toi weekenderiks on tosi passelin kokoinen :)

Jaana (Ei varmistettu)

Vuittonin canvas-laukut on ihan ehdottomia näihin weekenderlaukkuihin ja just reissaamiseen. Tuo materiaali on ihan uskomattoman kestävää ja kun laatu on kertakaikkiaan niin kohdillaan, kuin ikinä voi olla, niin ihan perfect-hankinnan olet tähän tarpeeseesi tehnyt. Tosi tyylikäs ja se etu vaaleampiin vielä, että kahvat kun on tummanruskeat, niin niissä ei näy värjäymät/lika, mitä käytössä väistämättä vähän tulee käsien kautta aijan mittaan. En malta oottaa, että näen "in action"-kuvia......:) Ja ihanaa, kun tuo laukku tulee matchaamaan niin kauniisti syksyn vaatteisiin!!!!!

Anna (Ei varmistettu)

Nyt ne ois livenä! :) Ja joo, en tiedä tosin saanko sitä mätsää vaatteisiin, vai meneekö tää vaan aina sillon kun tarviin isoa laukkua :D

tyttönen. (Ei varmistettu)

Tahtoo kans!! Mää valitsisin juurikin sen harmaamustan, mutta makuasioitahan nämä on :) kerrassaan ihana laukku!

Anna (Ei varmistettu)

Siis mulla oli tosi vaikeeta päättää se väri :D

Salla (Ei varmistettu)

Tykkään tykkään! Itse hankin saman veskan alkukesästä. Jo viime syksystä asti mietin, että pitäisikö vai ei, sitten mikä kuosi ja onko koko ok.. Mä lennän aika paljon (myös sinä!), joten toi on tosi kiva käsimatkatavaroille ja nyt kesällä viikonloppureissuille mökille tai minne vaan. Kieltämättä mulle se on myös ilo silmälle käytännöllisyyden lisäksi, etenkin jos on muutenkin siistit vaatteet reissussa niin tää näyttää Niken treenikassia kivemmalta. :) Loisto ostos siis! Tiirailin jo sun instagrammista ja nyt blogin bannerista toista Mr. Vuittonia käsivarrelta, mutta asukuvia odotellessa! Mä oon aivan rakastunut siiten Yummy-blogin Jennin tumman viininpunaiseen Almaan. Vielä kun joku kaunis päivä se tulee liikkeessä vastaan niin se on menoa!

Anna (Ei varmistettu)

Ja hahah, kyllä :D Ja nimenomaan, tuo on niiiin monikäyttöinen! :)

Entrepreneur (Ei varmistettu)

Hei! Vaikka et kerro blogissa työasioista mua kiinnostaisi miltä työviikkosi suunnilleen näyttävät? Eli milloin heräät ja "meet töihin"? Lainausmerkit koska oletan että teet työt kotoota käsin, en vähättele työntekoasi! Mietin vaan miten ehdit tehdä kaikkea muuta ohessa? Itse yrittäjänä ehdin ehkä nukkua ja syödä (ja kurkata blogeihin), vaikka alaisia on. Ehkä kun voit tehdä työtä missä tahansa kai auttaa, minä kun en voi kauppaani avata toisella puolella maapalloa :D Mutta jos on jotain vinkkejä miten aikatauluttaa yrittäjän elämää otan vastaan :)

Anna (Ei varmistettu)

Valitettavasti nää on sellaisia asioita, joita en halua alkaa blogissani sen enempää käsittelemään, koska tiedän tasan millasta keskustelua siitä syntyy :/ Olen pahoillani, mutta ymmärrät varmasti :)

Auringonkukka

Kaunishan se on :) milloin oot Alman ostanu? Multa menny ihan ohi.

Anna (Ei varmistettu)

Samaan aikaan tuon kanssa, eli tuossa vähän aikaa sitten vasta :)

meow (Ei varmistettu)

Kivaltahan tuo näyttää :) Odotan innolla, kun nään käytössäsi!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia! :) Ja nyt ois kuvia esillä :)

Sanni (Ei varmistettu) http://www.blondimoments.blogspot.fi

Toi on niin ihana! Ite oon haaveillu tosta just mustana! Sitä varten tässä koitetaan koko ajan säästellä :D

Hei sellasta mulla kanssa, että käytät ilmeisesti nykyään Lightroomia kuvien muokkaukseen niin vinkkivitonen: joissain näissä kuvissa laukussa on sinisiä heijastuksia ja ne tulee kuvissa lisääntymään kun illat pimenee ja valo muuttuu siniseksi. Yleensä valkotasapainoon koskeminen ei auta, jos muuten kuvan värit on kohdillaan. LR:ssä nää heijastukset saa kumminkin pois jos HSL / Color / B&W -välilehdeltä valitset "saturation" (tai värikylläisyys tms jos sulla on se suomeksi) ja siirrät sinistä väriä harmaan puolelle. Tämä tietysti mikäli haluat noista heijastuksista eroon. Mun mielestä toimisi ainakin näissä kuvissa kun laukku on ruskea :)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, käytän! Ja kiitos, en oo tullut ajatelleekskaan, että sillähän sen saisi pois! Mutta joo, totta, sitä täytyy alkaa käyttää noihin! :)

Annika (Ei varmistettu)

Ihana :) Onko Almakin uusi? En ainakaan aikaisemmin ole kiinnittänyt siihen huomiota, mutta nyt se näistä kuvista sattui osumaan silmään :)

Olisi kiva, jos tekisit jotain päivitettyä postausta Jedistä, että miten poika kasvaa yms yms :)

Anna (Ei varmistettu)

No onhan sekin :) Hups :D Ja Jedistä on tulossa kanssa postausta :)

Maria (Ei varmistettu)

Mä haaveilen tuosta myös, tosin oon miettinyt että hankkisin sen Monogramina, kun mun Neverfull on Damier Ebene. Mut ajattelin odottaa vielä ensi syksyyn, että saa häiden jälkeen sukunimen vaihduttua siihen sitten heti uudet nimikirjaimet ;) Tosin ostan ehkä jo ennen häitä ja siihen voi sitten pakata hääyöksi vaihtovaatteet :)

Anna (Ei varmistettu)

Mä en vaan jotenkin tykkää siitä monogrammista :) ja hei, noi tagit pystyy vaihtaa ja maksaa kai typ. 50 e. Eli jos haluat jo aiemmin hankkia, saat sitten uuden. Mun yks kaveri tilasi vaan uuden tagin kun meni naimisiin :)

Manna (Ei varmistettu)

Miksi mungolife.com-osoite ei toimi? Olethan huomannut? :o

Anna (Ei varmistettu)

Teknisiä ongelmia :/

ensq (Ei varmistettu)

Ei liity postaukseen, mutta aivan ihana uusi banneri sulla! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

Heidi (Ei varmistettu)

Tulin lukasseeks ton about me -linkin (en ollu huomannu sitä aiemmin :D) ja halusin vaan kiittää siitä, että teet näin inspiroivaa blogia.

Oon lukenu Mungolifea säännöllisesti vuodesta 2009, fiilistelly ja kasvanu mukana. Tykkään tietty asukuvistakin ja siitä miten paljon jaksat panostaa niihin, mut parasta täällä on edelleen (pitkät! <3) mielipide- ja pohdiskelupostaukset. Samanlaisiin en oo törmännyt näiden muutaman vuoden aikana missään muualla.

Jee, ei mulla tällä kertaa muuta! :D

Anna (Ei varmistettu)

Voi miten ihana kommentti Heidi, kiitoksia :) Hauskaa kun aina tunnistan sut tosta meilistä samaksi tytöksi, kiitos, että olet ollut pitkään lukijana!! :)

s (Ei varmistettu)

Sivuttaen koko laukkuasian; vau mikä banneri!! :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia! :)

Janette (Ei varmistettu)

Ei vitsi! Ensimmäinen LV:n laukku josta oikeesti tykkään! Eli sytyttää.

Anna (Ei varmistettu)

Kiva kuulla :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia! Ja niinpä! :)

Kommentoi