Kehtaatko?

Mungolife

Mulla on ollut ihan maaninen ihastuminen embroidered-yksityiskohtiin viime aikoina. Mikähän tuo on oikeaoppisesti suomeksi? No joka tapauksessa, tykkään hirveästi kaikesta tuollaisesta kirjailusta, joka on hieman koholla alkuperäismatskusta, ja kun näin tämän uskomattoman kauniin harmaan mekon kirjavilla kukilla ASOSilla, oli pakko tilata se kokeiluun. Ihastuin noihin hihoihin jo kuvissa ja tuo kirjailu oli livenä vielä kuviakin kauniimpi. Mieheni ensimmäinen kysymys nähtyään tämän matkalaukussani oli, että mihin ajattelin tämän pukea? Eikö tämä ole häävieraalle sopiva mekko? Ehkä tämä onkin kieltämättä hieman juhlava, mutta jos vaan häihin ja synttäreille on syytä pukea kauniita vaatteita, on surullisen vähissä ne päivät, kun voi pukeutua kauniisti. Isohihainen kirjailtu tyllihameinen mekko kirvoittaa helposti kysymyksiä siitä, kehtaako mekkoa pukea tavalliselle illalliselle? Ja itse asiassa tää on sellainen asia, johon oon törmännyt usein. Miten kehtaa? Niin hyvässä kuin pahassa. Miten kehtaa pukeutua niin ja näin? Miten uskaltaa, miten olla ajattelematta muiden mielipiettä?

Mä en oo oikein koskaan ajatellut asiaa sen tarkemmin tai kirjoittanut asiasta, koska mun on vaikeaa kirjoittaa siitä. Vaikeaa sen takia, ettei mulla oikeesti oo annettavaa tälle aiheelle. Mä en osaa ajatella niin, että osaisin asiassa neuvoa, koska mä en oo koskaan ajatellut niin. Mä en oikeesti tiedä miten, mutta mä todella harvoin ajattelen mistään asiasta, että mitenhän kehtais. Mä puen päälle mitä haluan, sanon minkä koen tarpeelliseksi ja teen asiat kuten koen itse oikeaksi. Tiedän, että moni on eri mieltä; niin ajatuksistani kuin pukeutumisestani, mutta se ei ikinä estä mua.

Toki on tiettyjä asioita, joissa en todellakaan tee pelkästään mieleni mukaan. Tai oikeammin, ei munkaan tee mieli tehdä asioita, jotka koen tiettyä henkilöä tai ryhmää loukkaavaksi. En tulisi hautajaisiin punaisessa mekossa, enkä häihin valkoisessa. En tulisi tärkeään tilaisuuteen farkuissa ja topissa tai päinvastoin pukeutuisin verkkareissa, jos tietäisin tilaisuuden emännän/isännän niin toivovan. En kuitenkaan mieti hirveästi vaikkapa juhlamekon kohdalla onko se hieman liikaa johonkin tilaisuuteen. Onko tällainen kirjailtu kaunis mekko liikaa sushi-illalliselle mieheni kanssa juhlistamaan onnistunutta reissua? En tiedä. Jonkun mielestä ehkä kyllä. Onko korkkarit liikaa arkeen? Onko meikki ja hiusten laitto liikaa lapsen leikkipaikalle? Onko väärin sanoa oma mielipiteensä vai kehtaako vaan olla puuttumatta keskusteluun ja olla hiljaa vaikka tekisi mieli puolustaa toista keskustelijaa? Mä en oikein ikinä ajattele tollasia asioita. Saatan välillä jälkeenpäin miettiä, olisiko jotakin pitänyt tehdä toisin, mutten juuri jännitä asioita etukäteen.

En pelkää julkista esiintymistä, tai voisi sanoa, että en jännittä sitä. Puheiden pitäminen, häiden seremoniamestarina toimiminen, ison palaverin vetäminen tai vaikka ison yrityksen johtoryhmälle puhuminen ei aiheuta mussa mitään pelkoa. En koskaan ajattele etukäteen, että kehtaanko ja viittinkö, mutta jälkikäteen saatan hyvinkin ajatella, että jokin sanomiseni ei ollut ihan oikein tai parhaiten mahdollisesti ilmaistu. Saatan ajatella, että olisi pitänyt pukeutua eri vaatteeseen tai viedä erilainen lahja tai tehdä jotakin toisin. Mutta no, jälkiviisaus ei auta sitä tilannetta vaan opettaa ehkä tulevaa. Silloinkin teen asiat niin kuin teen, koska koen sen itse oikeaksi.

Kirjoitin tämänpäiväiseen instakuvaani mietelauseen "I survive because the fire inside me burns brighter than the fire around me." Tietyllä tapaa se on mulle tosi tärkee lause, koska oon aina kokenut, että mun sisällä on sellainen oma liekkinsä, joka ohjaa mun tekemisiä, eikä sitä ulkoiset tuulenpuuskat voi sammuttaa. Jos kaikki muut pukeutuvat harmaaseen, minä en pukeudu harmaaseen, ellen itse juuri niin halua. Jos haluan pukeutua punaiseen, en edes ajattele, että mitähän ne harmaaseen pukeutuvat nyt musta ajattelevat. En todellakaan. Saatan joskus haluta pukeutua harmaaseen ja silloin niin teen.

Kyse ei ole siitä, että mun pitäisi saada olla joku special snowflake ja erottua väkisin joukosta. Oon itse asiassa arjessa hyvin usein täysin kolmetoista tusinassa ihminen, joka hiihtää leggareissa ja tunikassa, tukka kiinni ja meikittä. Itse asiassa sillä lookilla oon just lähdössä leffaan. Rennon mukavasti, koska haluan niin tänään olla. Voisin ihan yhtä hyvin olla menossa samaan leffaan samojen ihmisten kanssa korkkareissa ja kauniissa mekossa. Jos se olisi mun fiilis. Ja mua ei kyllä kiinnostaisi yhtään mitä mieltä kukakin olisi mun lookeista. Tää pätee vähän kaikkeen mun elämässä. Teen asiat niin kuin haluan.  

Se on ollut mun elämäni suurin onni ja tärkein asia joka auttaa elämässä eteenpäin. Suurin motivaattori ja kunnianhimon ja menestymisen lähde. Mä teen asiat haluamallani tavalla. Läheiseni ja rakkaani kyllä pitävät minun jalat tukevasti maan pinnalla silloinkin kun otan vähän turhia kierroksia ja saan palautetta, jonka käsittelen ja mietin. Mä oon vaan jotenkin todella nuorena oppinut sen, että ison massan mielipide on täysin turha sen takia, että siinä isossa massassa on liikaa vaihtelevuutta ja kaikkien miellyttäminen ei ole mahdollista. Miksi edes yrittää? Miellytän vain itseäni ja läheisiäni ja nautin elämästä. Nautin kauniista vaatteista vaikka keskellä arkea halutessani ja liimaan tekoripset vaikka tiistain leikkipuistoon halutessani.

Kun tästä sanon, ihmiset pitävät sitä herkästi joko ylimielisyytenä tai sitten vastareaktio on sellainen "no kai sä nyt kehtaat, kun oot sitä ja tätä (positiiviset adjektiivit tähän)". Ja hämmennyn aina siihen, että koen, että vastapuolella on tismalleen samanlaiset mahdollisuudet ja kyvyt samaan, mutta jostain syystä se kanssakeskustelija ei pidä itseään tarpeeksi hyvänä. Välillä mietin, että onko mulla kuitenkaan hyvä itsetunto vai olenko liian epävarma joissakin asioissa ja olenko epävarma itsestäni. Ja yhä uudelleen palaan siihen, että vaikka olenkin ajoittain epävarma yksittäisistä asioista, mussa on asunut aina pieni itsevarmuuden liekki, joka ei koskaan sammu. En tiedä mitä vanhempani tekivät oikein kasvatuksessani, kun se liekki on palanut koko teini-ikäni ja muutkin epävarmat kaudet. En ole hetkeäkään epäillyt itseäni, vaikka olen välillä pohtinut, spekuloinut ja punninnut asioita. Mä pystyn, mä kehtaan, mä uskallan. Ja kannan sen seuraukset itse ja omilla harteillani. Koska mä pystyn siihenkin. Ja kun en pysty, mua kannetaan. Koska mulla on just niin ihana perhe ja ystävät, että olkapäitä sieltä löytyy. Niin itkuille kuin kantamiseenkin.

 

Ja toivon, että mahdollisimman moni kehtaa. Kehtaa pukea ne korkkarit, ne tyllihameet ja ne tekoripset. Tai vaihtoehtoisesti ne juoksutrikoot, ne verkkarit ja napapaidat. Muoti ja tyyli on ainakin sellainen asia, missä ei pitäisi olla asioita, joita ei kehtaa, jos haluaa. (Kunhan ei loukkaa tapahtumajärjestäjää tai alastomana juokse pitkin maita ja mantuja :D) Kehtaa sanoa jos on eri mieltä ja kehtaa sanoa, jos on samaa mieltä.

On jotenkin tosi helppo olla, kun ei mieti noin turhia ja anna niiden rajoittaa omaa tekemistään.

ASOS EDITION mekko
OFFICE korkkarit
YSL laukku

Kommentit

E (Ei varmistettu)

Ihana mekko! <3 Kuuluuko tuo alla oleva kankainen osa mekkoon vai onko se erikseen hankittu? Pitäis itsekin opetella tuota samaa asennetta. Liian useasti mietin monessakin asiassa, että kehtaanko: kehtaanko pukeutua silleen tai tälleen tehdä näin tai noin ja hankalin, kehtaanko sanoa jollekin asialle ei. Siinä on minun suurin ongelma ja näkyy eräänlainen miellyttämisen tarve.. Epävarmuutta ehkä. Pitää ottaa hippusen mallia sinusta tähän ja rohkaistua:)

Caroline (Ei varmistettu)

Olipa ihana postaus ja ihana ajatusmaailma sulla :) tuohon pyrin itsekin. Aurinkoista kesän jatkoa!

JM (Ei varmistettu)

Ihan täysi kymppi tämä postaus! En osaa edes sanoa muuta, mutta just hyvä!

Hmclehto (Ei varmistettu)

Vau mikä mekko me love just oli puhetta viikonloppuna miten mummuilla ja jopa vanhemmilla on ”hyvät astiat” jotka eivät ikinä näe päivänvaloa. Niitä säästetään ties mihin josko vaikka Queen of England tulisi käymään. Sama pyyhkeissä ja petivaatteissa. Käyttöön vaan vaikka sunnuntaisin erityis lounas kauniisti katettuna perheen kanssa. Turha niitä kaikkia kaapissa piilossa pitää. Ihanaa viikonloppua sinne kotimaahan

Elina (Ei varmistettu)

Hei,

En ole seurannut aiemmin blogiasi, mutta törmäsin sen linkkiin bodypositiivisuus-postauksesi vastareaktioiden kautta ja lukaisin myös tämän postauksen. Ymmärrän, etten selvästikään kuulu blogin kohderymään, sillä en jaa samaa arvomaailmaa kuin sinä ja luultavasti elän hyvin erilaisissa piireissä kuin mistä saat vaikuttimia. Haluan kuitenkin kommentoida tähän, sillä ehkä minulla on mahdollisuus avartaa näkemyksiäsi, tai edes sanoa se, mitä joku toinen kaltaiseni lukija saattaa myös ajatella. Ymmärrän tämän postauksen idean ja on hienoa, että kannustat ihmisiä toimimaan juuri kuten heistä itsestään hyvältä tuntuu – se on tärkeää.

Miksi sitten kommentoin ja koen, etten ole niitä ihmisiä, joille tekstisi on suunnattu, liittyy seuraavaan kohtaan tekstissäsi: ”Kun tästä sanon, ihmiset pitävät sitä herkästi joko ylimielisyytenä tai sitten vastareaktio on sellainen “no kai sä nyt kehtaat, kun oot sitä ja tätä (positiiviset adjektiivit tähän)”. Ja hämmennyn aina siihen, että koen, että vastapuolella on tismalleen samanlaiset mahdollisuudet ja kyvyt samaan, mutta jostain syystä se kanssakeskustelija ei pidä itseään tarpeeksi hyvänä.” Vaikka koetkin, että jokaisella on samanlaiset mahdollisuudet kuin sinulla, se ei valitettavasti ole totta. En tietysti tiedä, ketkä sinulle ovat kommentoineet lainauksesi tapaisesti, mutta yleisesti ottaen ihmisillä on hyvin erilaisia lähtökohtia elämälleen. Tekstikappaleesi jatkosta päättelen, että sinulla on ollut hyvä koti, välittävät vanhemmat, ystäviä ja tasapainoinen elämän alku. Toisilla niitä ei ole tai on vain osittain. En mitenkään pysty tässä esittämään sitä kaikkea kirjoa, mitä eri ihmisten lähtökohdat edustavat ja jokaisen lapsen vanhempi on myös enemmän kuin yksi kuvaileva sana, mutta annan esimerkkejä: Toisen vanhempi on työnarkomaani, toisen masentunut, toisen uniongelmien väsyttämä, toisen syöpäsairas, toisen lapselle rajoja asettamaton, toisen alkoholisti, toisen väkivaltainen, toisen läheisriippuvainen, toisen ahdistunut, toisen epävarma, toisen työtön jne. Myös kodin ulkopuolella ihmiset tulevat kohdelluksi eri tavoin, mikä vaikuttaa jokaisen kehitykseen. Jokaisella ei ole samanlaisia lähtökohtia, vaikka onkin kaunis ajatus, että kuka vaan pystyy samalla vaivannäöllä samaan. Niin ei yksinkertaisesti ole ja se on epäreilua. Toisten tarvitsee nähdä paljon enemmän vaivaa saavuttaakseen sen, mikä toisille on lähes itsestään selvyys.

Olen itse myös siitä etuoikeutetussa asemassa, että minulla on ollut elämään hyvät lähtökohdat koulukiusaamista ja kotona isäni dominoivaa, aggressiivista ja ajoittain väkivaltaista käyttäytymistä (hän on ollut myös välittävä, viisas, tavoitteellinen ja kannustava, jotta en näin yksipuolisesti kuvaa häntä) lukuun ottamatta. Samaistun kuitenkin myös sellaisten ihmisten asemaan, joiden lähtökohdat eivät ole näin hyvät ja yritän parhaani mukaan oppia, miten ihmisten taustat vaikuttavat siihen, mitä he ovat nyt. Tunnen ajatusmaailmaasi nyt vain kahden postauksen verran, mutta niistä välittyvän ajatusmaailman tavoitettuani toivon, että pystyisit ymmärtämään paremmin, kuinka erilaisia me kaikki täällä olemme ja ettet pitäisi tässä postauksessa esittämääsi ajatusta tismalleen samanlaisista mahdollisuuksista täytenä totuutena.

Toivon, että ajan tällä kirjoituksella oikein tarkoitusperiäni ja että ne välittyvät. Tarkoitus ei ollut tulla arvostelemaan, vaan jakamaan oma näkemykseni. Kiitos muutoin asiallisesta tekstistä ja myöskin omasta hyvästä tarkoituksestasi sen takana!

Terveisin,
Elina

Anna (Ei varmistettu)

Hei Elina, ymmärsit tuon kohdan hieman väärin, mikä on ehkä mun vika, etten sitä selkeämmin kirjoittanut. Minä hain sillä nimittäin juuri sitä, että minun on vaikea ymmärtää miksi joku ei koe kehtaavansa, koska en voi olla hänen päässään ja minun silmään ei ole näkyvää syytä miksi joku ei näin voisi kehdata yms. Ja usein se syy saattaa olla perusteltu vaik niin, että "en mä kehtaa hymyillä kun mulla on niin rumat hampaat" vaikka ois kaunis hymy. Toki siinä on taustalla juurikin jokaisen perhetausta ja kasvatus yms. mikä syö itsetuntoa, minkä takia ei kehtaa pieniäkään asioita. Se on just mulle niin vaikea ymmärtää, kun en itse ikinä ole asiasta kärsinyt. Ja sit sellainen "pikkuvika" kuulostaa ihan hassulta syyltä, kun ei tietenkään tiedä mitä siellä on taustalla. Mutta just sen takia, en tästä oo pyynnöistä huolimatta kirjoittanut, kun itsellä ei ole tuollaisia ajatuksia ja on vaikea sisäistää sellaista ajatusmaailmaa ja antaa mitään neuvoja.

Elina (Ei varmistettu)

Kiva kuulla, että päällimmäisenä kyse väärinymmärryksestä. Minussa lukijana ja tulkitsijana tietysti osasyy tähän. Minulle taustatekijöiden (juuri ne perhetausta, kasvatus, koulukokemukset jne.) vaikutus ja sitä myöten ihmisten erilaiset resurssit ja mahdollisuudet samoihin asioihin ovat (valitettava) itsestäänselvyys ja samaistun helposti omista kokemuksistani poikkeaviin tilanteisiin. Siksi en tullut tulkinneeksi tekstiä niin, että tiedät kyllä, etteivät mahdollisuudet ole samat, mutta et vain ymmärrä miksi ne eivät ole, koska kenestäkään ei päällepäin näy näitä syitä. Kiitos ajatusmaailmasi selvennyksestä!
- Elina

Anna (Ei varmistettu)

Mutta mitä jos sun uudehko työkaveri jota et tunne, sanoo vaikka että ei kehtaa pitää korkkareita koska on niin pitkä. Oletatko, että siinä on taustalla jotakin syvempää? Mä en jotenkin halua tai osaa tehdä sellaisia oletuksia ihmisistä, kun en tiedä enempää. Voisin toki olettaa, että pitkää tyttöä on kiusattu lapsena tai hänen muista syistä hän ei halua kiinnittää itseensä huomiota, mutta en sukella mielikuvitukselliseen toisen ihmisen historiaan tuntematta sitä. Siksi tavallaan arvioin tollaset tilanteet sen mukaan, mitä mulle sanotaan syyksi. Ja se on usein vaikea ymmärtää. Sellainen "pidetäänköhän mua X:na jos puen tämän päälle?"

Mutta ehkä musta sitten puuttuu tietty sensitiivisyys muiden tunteisiin, mutta en jotenkin ikinä lähde epäilemään taustoista mitään joidenkin tällaisten lauseiden perusteella :)

Henna (Ei varmistettu)

Ei kaikesta voi kuitenkaan aina syyttää kasvatusta. Mulla on aina ollut tosi hyvä itsetunto ja oon juurikin samanlainen kuin Anna, teen asiat just niin kuin tahdon enkä mä jaksa välittää mitä muut ihmiset ajattelee, miksi pitäisikään? Vaikka mun isä jätti meidät pienenä ja äiti on alkoholisti. Toisaalta taas mun poikaystävällä, joka tulee hyvästä ja rakastavasta perheestä ja kasvatus on taatusti ollut enemmän kuin kohdillaan, on varmaan maailman huonoin itsetunto. Tuntuu muutenkin että nykyään kaikesta tykätään aina syyttää kasvatusta ja vanhempia, vaikka itse mä väittäisin että kaveripiirillä on isoin vaikutus kaikkeen, oli se sitten itsetunto tai teini-iän tupakkakokeilut.

Elina (Ei varmistettu)

Ainoa olettamukseni tilanteessa olisi se, ettei tämän työkaverin itsetunto ole huipussaan. Puolestaan siihen, miksi itsetunnossa on puutteita, voi johtaa äärettömän moni asia, enkä lähde taustasyitä kenenkään kohdalla olettamaan, koska en voi arvata niitä. Minun ei kuitenkaan ole vaikea ymmärtää sitä, että joku asia on johtanut siihen, ettei työkaveri kehtaa pukea korkokenkiä. Itse äänenlausuttu syy saattaa olla hölmö – eihän oikeasti ole mitään syytä, miksi pitkä ei voisi käyttää korkokenkiä, vaan se este on vain pään sisällä. Tietysti hyvä itsetunto olisi terveintä ja sellaisen omaava kehtaa tehdä asiat juuri kuten haluaa, mutta kasvuympäristö ei aina tue terveen itsetunnon kehittymistä. Huonomman itsetunnon kanssa sitä sitten välttelee asioita, jotka luovat epävarman olon tai muita ikäviä tunteita, koska kukapa haluaisi lähteä esimerkiksi korkokengissä ahdistuneena kaupungille, kun voi sen sijaan laittaa "turvalliset" kengät jalkaan ja pysyä omalla mukavuusalueellaan.

Elina (Ei varmistettu)

Hei Henna (en saa suoraan kommenttiisi vastattua, mutta ehkäpä tämä näkyy loogisesti ketjun jatkona), kommentissani varmasti korostuu tuo vanhempien ja kasvatuksen vaikutus – omassa elämässäni ne ovat iso tekijä, mutta olen yhtä mieltä siitä ettei kasvatuksessa ole kaiken syy. Mainitsemasi kaveripiiri vaikuttaa valtavasti omaan itseen ja myös se, jollei kavereita ole. Samoin luonne, kukin on yksilöllinen ja ottaa eri asiat vastaan eri tavoin.

Minna (Ei varmistettu)

Elämä on liian lyhyt "sitten kun" elämään. Näin olen elänyt koko elämäni ja vaikka se pitää sisällään paljon muutakin, niin osittain periaatteeni näkyy myös juuri tuossa pukeutumisessa. En koskaan loukkaisi muita pukeutumisellani ja se kuuluu jo ihan käytöstaoihinkin, mutta mielummin ylipukeudun kuin alipukeudun. Lapsillenikin olen opettanut, että juhlakalua kunnioitetaan pukeutumalla hyvin (paitsi jos juhlakalu nimenomaan kutsuun kirjoittaa pukukoodiksi smart casual tai, että tulkaa verkkareissa) eli heillä on pienestä asti olleet puvut, kauluspaidat, nahkakengät, solmiot ja neideillä mekot sekä niihin sopivat päällysvaatteet. Suomessahan on jotenkin ok. että tytöt puetaan juhlallisempiin vaatteisiin, mutta poikien kohdalla lipsutaan eli häihinkin mennään farkuissa ja kenties juuri ja juuri puvuntakissa.

"Köyhät/rumat ne vaatteilla koreilee" on ilmeisen hyvin sisäistetty ajatus, mutta kenties siihen on pikkuhiljaa tulossa muutos.

Eveliina (Ei varmistettu)

Ihanan herkullisen värinen mekko! Kiteytit todella hyvin tekstiin sen, mitä itsekin pukeutumisesta haluan ajatella eli oman fiiliksen mukaan, mutta välillä saan kuitenkin epävarmuuden puuskia siitä. Tämän tekstin jälkeen kuitenkin tuli sellainen fiilis, että todellakin puen korkkarit jos minä itse haluan! Aurinkoista kesää!:)

Anna (Ei varmistettu) https://lapsennimi.com/kategoria/annan-matkablogi/

Tärkeintä itsetunnon ja itseluottamuksen hyvälle kehittymiselle lienee se, että lapsesta pitäen hyväksytään lapsi sellaisena kuin hän on. Ettei lapsi kokisi olevansa jotenkin vääränlainen, vaikka liian vilkas, liian ujo tai liian hiljainen. Kerron lapsilleni että kaikki ovat erilaisia ja kaikki yhtä hyviä. Myös sitä opetan, että kaikki on itsestä kiinni, en halua että he oppivat syyttämään aina ulkoisia olosuhteita. Töitä täytyy tehdä ja harjoitella ahkerasti jos vaikka haluaa oppia jonkun uuden taidon.
Myös kaikki tunteet ovat sallittuja vaikka kaikkea toimintaa niiden pohjalta en hyväksykään (vaikkapa vihaisena lyöminen).

Emma (Ei varmistettu)

Ihana mekko ja hyvä postaus. Oma ajatus oli vain, että tarjosit näkökulman ajatella kehtaamisesta toisin. Saa kehdata ja olla kehtaamatta. On ihan hyvä muistuttaa, että muiden mielipiteille ei kannata liikaa uhrata ajatuksia, niin kauan kuin ei muita loukkaa. :)

*** (Ei varmistettu)

Eivätkös nuo ole aplikaatioita? Kuvista päätellen on siis ommeltu eri kankaasta olevia kuvioita harmaan kankaan päälle? Kiva mekko kyllä.

Hanna (Ei varmistettu)

Ihanasti kirjoitettu teksti, itse olen aivan samoilla linjoilla. Ketään muita loukkaamatta, eläköön jokainen elämänsä itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla. Ja erikoinen, mutta todella kaunis mekko muuten, sopii sulle tosi hyvin :)

Niina (Ei varmistettu)

Brodeeraus-termiä käytetään suomessa . Suora finglishsana taas.

Pauliina (Ei varmistettu)

Aivan ihana mekko, sopii erityisen hyvin sulle! Mutta onko siinä siis semmoinen alumekko vai joku haalari? En oikein kuvista saanut selvää, ja välillä näytti niin lyhköiseltä se aluosa, että haalaria mietin.. :) Aivan sairaan kaunis anyways!

Alina (Ei varmistettu)

Hyvä postaus ja erittäin kiinnostava aihe josta sais olla enemmänkin puhetta. Tää on musta vähän sellanen suomalaisen kulttuurin 'ongelma', kun kaikesta pohditaan ensin että kehtaako ja mitä muut ajattelee. Huomaan itse ajautuvani samaan ajattelumalliin josta olis hyvä päästä eroon. Musta ajatellaan ihan liikaa sellasella mentaliteetilla että 'mä rakastan tätä mekkoo yli kaiken mutta ei tuolla ostoskeskuksessa muillakaan oo ikinä muuta ku urheilubrändien legginssit ja takki nii emmäkää voi'. Hyvää kesää anna!:)

E (Ei varmistettu)

Piti vaan kommentoida sitä että tuo sinun tukka on tosi kiva noin lyhyempänä

Kommentoi