Kesä ja kaunis iho ne yhteen soppii

*Kaupallisessa yhteistyössä Mossa

Ohhoh mitä kesäkelejä mun sääappi näyttää lähiajoille! Ihanaa! Kesäfiilikset on ihan katossa, ja jo toukokuussa, joten nyt ei kyllä tee mieli marmattaa mistään vaan nauttia tästä fiiliksestä. Terassi on laitettu kuntoon, grilli kuumennettu ekan kerran tänä kesänä ja aurinkorasvat kaivettu kaapista. Tietty tällainen hyppääminen kylmästä lämpimään aina vähän koettelee kroppaa ja ihoa, mutta oon ihan innoissani kun mulle kesäkelit edustaa aina päivetystä, kuultoa ja hyvinvoivaa kosteutettua ihoa, joka ei kärsi pakkasen kourissa!

Mossan tuotteista oon kirjoitellut viime aikoina pariin otteeseen ja ajattelin tässä kevään loppumetreillä muistuttaa mun muutamasta suosikista, joita tähän vuodenaikaan mielellään suosittelen ja samalla järjestää pienen arvonnan 🙂

Ensinnäkin toi uusi mustaherukka-hiilikuorinta, josta kirjoittelin jo viimeksi täällä. Aktiivihiilihan on viime aikoina ollut aivan todella ylistetty ihonhoidossa ja nyt kun oon tuotetta käyttänyt pidempään, oon huomannut, ettei paljon muita kuorintoja tule käytettyä 🙂 Varsinkin kesällä kun välttelen kaikkia kuivattavia tuotteita parhaani mukaan jo auringonkin takia, niin tää on varmasti ihan suosikkituote. Saa helposti ja kevyesti kauniin tasaisen ja pehmeän ihon, ilman järeitä aineita. Varsinkin nyt kesällä kun ei halua paksua meikkikerrosta, vaan korkeintaan vähän BB-voidetta ja kuultotuotteita, tasaiset supistuneet ihohuokoset on aika huudossa. Tässä ei tarvii olla mitään valtavia ongelmia ihossa, vaan jos kaipaa tuotetta, joka samalla kosteuttaa ja putsaa ympäristön vaikutukset iholta, niin suosittelen lämpimästi. On muuten niin hellävarainen, että sopii myös akneiholle ja muutenkin ongelmaiholle.

Saman tuotesarjan toner on mielestäni tosi ihana tuote, jota käytän yleensä sellaisinakin päivinä, jolloin en meikkaa yhtään. Jotenkin nuorempana aina ajattelin, että toner on vaan putsarin kaveri, kunnes nyttemmin oon alkanut käyttää toneria iltaisin silloinkin kun oon ollut koko päivän meikkamatta. Ympäristöstä kuitenkin kertyy sen verran kaikkia epäpuhtauksia (tai mun tapauksessa naamalle lentelee myös välillä porkkanasosetta ja välillä todella kuolaisia taaperopusuja :D), että tuntuu aivan ihanalle putsata iho raikkalla tonerilla. Ja itse asiassa käytän usein toneria aamuisinkin. Pesen kasvot joissa on vielä yövoiteen jämiä ja sen jälkeen putsaan tonerilla ennen esierkiksi itseruskettavan levitystä tai ennen aamuseerumia. Jotenkin tuntuu, että silloin iho todella aloittaa päivän “puhtaana”. Tuotteen salisyylihappo (BHA) estää huokosten tukkeutumista ja tasapainottaa öjyntuotantoa ja hedelmähappo (AHA) vuorostaan estää ihosolujen tukkeutumista. Mustaherukkauute taas kosteuttaa ihoa. Tää on erinomainen tuote helposti rasvoittuvalle iholle, vaikka pakko sanoa, että toimii tosi hyvin mun pintakuivan ihon kanssa, ehkä just sen takia, että mulla on kuitenkin sekaiho, johon kertyy epäpuhtauksia T-alueelle. Myös tämä käy kaikille ihotyypeille, mm. akneiholle.

Mossan BB-voide on tosi pehmeä ja häivyttää kivasti ihohuokosia ja juonteitakin, tai se luo sellaisen mattamaisen tasaisen pinnan iholle. Jos kaipaa kevyttä kesämeikkiä, niin täntyyppinen BB-voide kyllä vie meikkivoiteen tarpeen täysin pois. Luumunkiviöljy suojaa kasvoja ilmansaasteilta sekä muilta ulkoisilta haittatekijöiltä, luonnolliset öljyt ja karitevoi ravitsevat ja suojaavat kosteuden haihtumiselta ja luumuöljy elvyttää ja rauhoittaa kuivaa, ärtynyttäkin ihoa. Hyaluronihappo kosteuttaa ja tasoittaa ihon pintaa. Tuloksena on pehmeä, sileä ja huolitellun näköinen iho. “No-makeup” -meikkiin täydellinen tuote 🙂 Mulla on usein kesällä sellainen fiilis, ettei halua laittaa meikkivoidetta, mutta kaipaa jotain tuotetta esim. highlighterin alle ja koska mä lähes aina haluan laittaa silmänalusille hieman peitevoidetta, tarviin jotain ainetta, jolla voin vähän tasoitella. Tällainen BB-voide on just hyvä niin peitevoiteen kuin highlighterinkin alle, koska meikki liukuu tän päälle tosi hyvin.

Ja hei, kroppaa unohtamatta! Mossan Intense Nutrition Body Lotion on mun vartalovoide-suosikki tällä hetkellä. Mä oon tosi tosi laiska käymään missään sokeroinnissa tai vastaavassa, joten saan sheivailla jalkojani harva se päivä. Se kuivaa ihoa aika lailla, ja mun on aina laitettava vartalovoidetta sheivauksen jälkeen tai muutenkin jos oon pitkään auringossa, tuntuu että varsinkin jalkojen ohut iho ja käsien ja rintakehän iho kaipaa kosteutusta. Varsinkin kun oon niin säälittävä nesteyttämään itseäni sisältä päin juomalla, niin tarviin vähän apua vartalovoiteen muodossa. Ei tahmaa, levittyy helposti ja imeytyy nopeasti. Oon miettinyt miks tää toimii mulle niin hyvin, mutta kun vähän tutustuin tuotteeseen lisää, niin löysin mm. tämän: “Ravitsee ihoa vahvoilla antioksidanteilla ja välttämättömillä omega 3,-6,- ja 9 -rasvahapoilla. Omegat vahvistavat ihosoluja suojautumaan ulkoisilta stressitekijöiltä. Ne syväkosteuttavat tehokkaasti myös atooppista ja kuivaa korppuihoa.” Muistatteko kun kävin just siellä kasvohoidossa ja mulle suositeltiin hyviä omegoita? No, onneksi tässä ne on jo valmiiksi mukana 🙂

Jos siis teillä on kyynärpäät sellaista korppua tai muuten tuntuu, että iho on vähän kuiva ja rapsakka talven jäljiltä, suosittelen tätä. On tosi riittoisa tuote, ja maksaa n. 13-14 €, ja esim. nyt on Natural Goods Companylla alessa vaan 11,20 € 🙂

Jos Mossa ei oo vielä tuttu, niin sitä saa nykyään tosi hyvin Prismoista, Cittareista yms. sekä monista hyvinvointikaupoista, kuten Hyvinvoinnin Tavaratalosta ja Ruohonjuuresta ja netissä esimerkiksi Natural Goods Companylta.

Viimeksi kirjoittaessani Mossasta arvonta oli todella suosittu, joten pyysin mahdollisuutta järjestää arvonnan Mossan kanssa, ja sehän onnistui! 🙂 Yksi onnekas voittaa omakseen kaikki tässä postauksessa mainitut Mossan tuotteet 🙂 (Arvo 58 €)

Kertokaa mulle, mikä on teidän ihonhoitosyntinne & bravuurinne kesällä? Laiminlyöttekö aurinkorasvat vai unohtuuko kosteutus? Ja millä saatte ihon hehkumaan? Tuotapaketti arvotaan kaikkien vastaajien kesken. Arvonta päättyy 11.5. klo 23.59 🙂

Kommentit (185)
  1. Mä en muista koskaan laittaa aurinkosuojaa kasvoille enkä muuallekaan kroppaan, jos en erikseen ole menossa esim. rannalle! Täytyis ostaa kasvovoide jossa olisi uv suoja.. Olis kiva testata tämä sarja!

  2. En ikinä muista laittaa iltaisin kosteuvoidetta! Kesällä sen sijaan mun mielestä parasta on meikittömyys <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *