Koronaviruksesta ja miksi en pelkää sitä… ainakaan vielä

”Hui kamala, rokottamattoman 4-kuisen kanssa matkaan koronaviruksen aikaan, miten uskallat?!” No iisisti. Sitä paitsi Mytty on rokotettu rokoteohjelman mukaan, eikä Koronaan oo mitään rokotetta muutenkaan. Ja mehän mentiin Arabiemiraatteihin, jotka on olleet erittäin tehokkaita koronavirukseen liittyen, emmekä mihinkään Wuhaniin. Jos mulla olisi ollut matka Kiinaan tiedossa (ei tuu muuten ihan muutenkaan olemaan, on mun kaikista vierailukohteista häntää pitävä sen suhteen, mitä tykkäsin), niin olisin sen perunut, mutta en mä näe mitää järkeä tässä vaiheessa perua reissua tai olla peloissaan lentämisestä tai reissaamisesta alueille, joissa epidemiaa ei ole. Ihan yhtä lailla se tauti voisi meidän perheeseen tarttua ihan missä tahansa muualla, johan sitä on ollut Suomessa, Helsinginkin alueella ja junassa matkustaneella. Ja mehän reissataan Mytyn kanssa junalla jatkuvasti. Ihan yhtä todennäköisesti sairastunut ihminen aivastaa Mytyn päälle täällä Suomessa junassa kuin Dubaissa.

Mun mielestä on ollut tosi mielenkiintoista seurata tätä Korona-keskustelua. Onhan tää ihan oman mittaluokkansa epidemia, jollaista ei kaiketi mun elinikänä ole vielä ollut toista. SARS nostatti uutisia pitkään, mutta se olikin huomattavasti tappavampi n. 10 % kuolinuhriprosentilla. Todetuista Koronatartunnoista tähän mennessä n. 3 % ovat olleet kuolettavia ja täytyy muistaa, että todennäköisesti luku on pienempi, sillä varmastikaan kaikkia sairastuneita ei ole testattu, varsinkin jos taudinmuoto on ollut lievä. Juu, tää on paljon pahempi kuin tavallinen influenssa, mutta paljon vähemmän kuolettava (ainakin tähän astisen tiedon mukaan) kuin esim. SARS tai vähemmälle huomiolle jäänyt MERS (jonka tappoaste oli yli 30% luokkaa). Tietyllä tapaa koen, että tällaiset taudit ovat luonnon oma keino taistella meitä ihmisiä vastaan. Näin ympäristökeskustelun aikana on mielenkiintoista huomata mm. se, että kolmessa viikossa Kiinan päästöt ovat romahtaneet 150 miljoonaa tonnia viime vuoteen verrattuna. Kiinan hiilidioksidipäästöt ovat nyt siis noin neljänneksen alemmat kuin normaalisti helmikuussa. Pudotus vastaa lähes kolminkertaisesti Suomen vuosittaisia kasvihuonekaasupäästöjä. (Lähde) Ensinnäkin, kelatkaa, että Suomen kolmen vuoden päästöt on sitä, mitä siis tyyliin Kiinan yhden viikon päästöt on. Kelatkaa. Siks tuntuu aina välillä hieman kyseenalaiselta tää eurooppalaisten syyttelykulttuuri lennoista sun muusta, kun tää vaaka asettuu näin. Toki jokaisella teolla on pienen pieni merkitys, mutta yksittäisen ihmisen valinta on pisara valtameressä ja jotenkin tällainen uutisointi muistuttaa mua tietyllä tapaa meidän ihmisten voimattomuudesta. Mutta, tässä onkin mielenkiintoista nähdä, onko luonto sittenkin meitä vahvempi.

Pandemioita ja epidemioita maailmaan on mahtunut aika paljon. Mä koen jollakin tapaa, että ihmisen tietotaidon kehittyessä, ihmiset elävät ”liian pitkään” ja tervehtyvät ”liian usein” vakavistakin sairauksista. Kiva meille, mutta ylikansoittuminen ja ilmastokriisi on ihan täyttä totta. En tietenkään sano, että jeejee, korona, toivottavasti 25% maailman väestöstä pyyhkiytyy pois, en oo ihan niin oman elämäni Thanos. Mutta tällaiset epidemiat on vaan luonnon oma keino vaikuttaa tapahtumiin. Tai sit kyseessä on joku pirullinen poliittinen salaliitto. Kukapa tietää.

En lähe tässä sen enempää foliohattuilemaan vanhoilla kirjoilla ja niiden jutuilla, Jenkkien ja Kiinan välisellä sodalla ja mahdollisilla poliittisilla ja taloudellisilla vaikuttimilla tässä asiassa. Ne on ihan vaan spekulaatiota ja jokaisella on oikeus omaansa. Mua kuitenkin kummastuttaa tää tietynlainen pelottelu ja mylly, mikä asiassa on. Kyllä, 87 000 ihmistä on todistetusti sairastunut tähän. Nyt Suomessakin jo viisi tapausta, joista yksi lapsi. Paniikki on valmis alkamaan, Mutta, hold on. Sairastuneita on ollut Kiinassa lähes 80 000, mutta toisaalta Kiinan väkilukukin on lähes 1,4 miljardia ihmistä, eli tähän mennessä Korona on koskettanut noin 0,005% kiinalaista. Loput 7000 sairastunutta on jakautunut sinne tänne; isosti Etelä-Koreaan, jonka osuus on 3700 ja Italiaan, jossa on n. 1200 tapausta. Uhrejakin tällä taudilla on jo lähes 3000. Muualla kuolemantapaukset on yksittäistapauksia, Kiinassa niitä on ollut lähes 3000 ja Iranissa 54, mikä on ollut korkea lukema suhteutettuna sairastuneisiin. Kun katsoo vielä tarkemmin tautiin menehtyneiden tietoja Euroopassa, aika paljon toistuu sama. Vanhat ihmiset (70+), joilla on jo jokin vakava sairaus. Kamalaa tietenkin, jokainen henki on arvokas. Mutta, näin pienten lasten äitinä on ollut helpottavaa nähdä, että jostakin syystä tämä tauti ei joko tartu yhtä herkästi lapsiin tai on heillä hyvin lievä ja sen takia, en tätä mitenkään erityisemmin ole osannut pelätä. Asiantuntijatkaan eivät osaa selittää miksi Koronalla on vähemmän lapsiuhreja, mutta trendi on sama kuin aikanaan SARSissa. Se on kyllä erittäin positiivista meidän kaikkien kannalta, koska lapset on aivan todella pahoja taudinlevittäjiä.

Mä oon ennenkin kirjoittanut siitä, etten pelkää reissaamista. Tai en ainakaan anna pelolle sijaa ja tee valintojani epätodennäköisiin pelkoajatuksiin pohjaten. Terrori-iskut Euroopassa eivät saa mua välttämään Euroopan pääkaupunkeja, eikä koronavirus aiheuta mussa akuuttia pelkoa ja halua lukittautua kotiin ja pitää lapseni suojassa. En toisaalta arvsotele ketään, joka päättää toimia toisin. Itse koen, että ensinnäkin, näyttää siltä, että virus ei ole poikkeuksellisen vaarallinen pienille lapsille. Toiseksi, lasten kanssa on aina sairastumisen riski ellei ole valmis jättämään kaikkia tapahtumia, leikkipaikkoja, päiväkoteja ja kouluja väliin. Eräs tuttu meni vauvansa kanssa neuvolaan Huittisissa ja sattui siihen aikaikkunaan kun siellä oli tuhkarokko-potilas. Elämä tapahtuu vaikka kuinka me suunnitellaan. Pitäisi elää karanteenissa, ja menettää elämää aika paljon, jos kaikkea pelkäisi. Joo, en suin päin suuntaisi Wuhaniin tai nyt välttämättä Italiaankaan juuri nyt, mutta en mä näe mitenkään niin pelottavaksi nyt liikkua julkisilla paikoilla, matkustaa lentokoneella tai tehdä muutakaan. Elää normaalia elämää. Joidenkin mielestä olen ehkä tyhmänrohkea, mutta monet saattavat olla mun mielestä liian herkkiä panikoimaan. Jokainen toimikoot sen mukaan, mikä sopii heille parhaiten. Itse koin, että on todennäköisempää olisi saada influenssa Suomessa vauvalle kuin Korona Arabiemiraattien matkalla. Harkitsemme vielä toista reissua tässä kevään aikana, mutta nyt ollaan sellaisessa ”katsotaan miten tilanne etenee”-tilassa sen suhteen.

Mun mielestä huolestuttavinta tässä tilanteessa on tietynlainen sekopäinen lietsottu paniikki, jossa jokainen nuhanenä tulkitaan Koronaksi ja ihmiset pelon keskellä alkavat sättiä ja syyllistää ja arvostella. Flunssa vaan sattuu kuulumaan tähän vuodenaikaan aika vahvasti, joten ihan turha on mulkaista jokaista yskäisyä ja niiskutusta. Muistan kuinka ebolaepidemian aikaan matkustimme Gambiaan (jossa ebolaa ei ollut yhtään sen enempää varmistuneita tapauksia kuin Suomessakaan siinä vaiheessa) ja sain osakseni ties mitä syyttelyä siitä, kuinka tuon ebolan Suomeen ja sairastutan koko kansan 😀 Oikeesti. Siis mä matkustin Lontoosta (ei ebolaa) Gambiaan (ei ebolaa) ja takaisin Lontooseen, mutta jotenkin olisin tappanut koko Suomen. Okkipokki. Tässä on vähän samanlaista ilmassa nyt kun jokaista lentomatkaa kohdellaan kuin Koronaviruksen petrimaljaan sukeltamista. Sen sijaan, että panikoitaisiin, voitaisiin muistaa sellaiset yksinkertaiset ohjeet, mitä terveydenhuolto jakaa. Käsipesua, hyvää hygieniaa ja järjenkäyttöä. Mä ”rakastan” aina näitä uutisia miten siellä sun täällä maailmankolkassa on hengityssuojaimet loppu, vaikka on jo kerrottu hyvin selkeästi, että ne eivät auta tässä tilanteessa. Siis terveydenhuollon ammattilaiset ei saa maskeja, joita tarvitsevat työssään, koska jengi stokkaa niitä kuin maailmanlopun varalle, vaikka niistä ei oo hyötyä. Ihan totta ihmiset.

Tän joukkohysterian yks riski on musta se, että jengi ottaa oikeutta omiin käsiin ja alkaa riehumaan väärien hälytysten seurauksena. Ja toinen riski on ehdottomasti tietynlaisen rasismin lisääntyminen. Vähän sama kuin terrori-iskujen aikaan ihmisten yleinen mielikuva Lähi-idästä tulevia kohtaan muuttuu ja he kokevat paikoitellen kamalaa kohtelua. Ei ees tarvii olla kotoisin Lähi-idästä, riittää, että näyttää siltä. Sä voit olla paljasjalkainen harras katolinen lontoolainen, mut sua kohdellaan ku jotain jihadistia. Tässä on vähän kanssa samanlaista riskiä Kiinaa ja kiinalaisia kohtaan. Luin jonkun artikkelin tähän liittyen (en äkkiseltään enää löytänyt) ja siinä oli aika mielenkiintoista ja vähän hurjaakin statistiikkaa.

Kyllä mä voin sanoa, että reissussa isoissa väkijoukoissa vedin Myttyskän vaunukoppaa enemmän kiinni ja jossain täydemmässä hississä läväytin eteen vaunuverhon. En kylläkään Koronan pelossa vaan ihan kaiken muun mahdollisen varalta. Koronan lisäksi maailmaan mahtuu miljoona muutakin tautia ja mä yritän pitää tuota pikkutyyppiä aina järkevässä määrin mahdollisimman suojassa, ihan myös Suomessakin. Esimerkiksi kun oltiin hänen kanssaan tosi pienenä mun siskoni häissä, en päästänyt siskoni ja hänen miehensä, Mytyn kummitädin ja äitini lisäksi oikeastaan ketään muuta koskemaan vauvaa. Nämä samat ihmiset olisin päästänyt myös sairaalaan meitä moikkaamaan. Taapero on musta vaikeampi pitää ”suojattuna”. Se poukkoilee eestaas ja koskee joka paikkaa ja hyvä ettei nuole jokaista liukuportaiden kaidetta ja hissinappulaa. Vauva möllöttää vaunuissa aika suojassa. Vaikka ihmisillä on välillä ihan liiankin paljon intoa päästä vauvan lähelle. Usein vanhemmat naisihmiset haluavat kovasti tulla katsomaan ja koskemaan, mistä jälkimmäisen kiellän. Onhan vauvat ihania, mutta eipä tulisi mieleeni koskea toisen ihmisen vauvaa. Meinas tuolla Dubaissa itse asiassa hajota levy erääseen intialaiseen vanhempaan naiseen, joka hississä päätti laskea kätensä Myttyskän kasvoille ja vähän niinkuin heiluttaa niitä. Nappasin käden irti ja totesin, että älä koske. Hän pahoitteli asiaa. Tuskin tarkoitti pahaa ja ehkä oli pieni kulttuurierokin tässä, mutta eipä tulisi mieleeni koskea toisen lapsen kasvoja ja olin ihan raivoissani hetken. Mutta, en olisi reagoinut yhtään eri tavalla tilanteessa, vaikka kyseessä olisi ollut kiinalainen nainen.

Jollakin tapaa mussa asuu pieni sellainen kohtaloon uskoja. What will be will be. En edelleenkään sukeltaisi siihen petrimaljaan ja tekisi kunnon daredevilina kaikkea sellaista, jossa on hyvin todennäköistä negatiivinen lopputulema, mutta en mä jaksa stressaa ja pelkää mitään, missä on minimaalisen pienet todennäköisyydet. Ja tällä hetkellä koen, että jos meidän kohtalo on sairastua tähän virukseen, niin se tapahtuu ihan yhtä todennäköisesti täällä Suomessa kuin missä tahansa muualla. Tässä keskustelussa toivoisin, että pidettäis oikeesti järki päässä ja suhteutettaisiin asiat, koska turha paniikki ei kyllä auta yhtään ketään. Ja tietyllä tapaa myös luotetaan tähän meidän terveydenhuoltoon ja terveysviranomaisiin, jotka tekevät mun mielestä erittäin hyvää tiedotustyötä ja ovat onnistuneet aika hyvin kartoittamaan näitä tartuntariskejä ja toimintaa.

Kommentit (16)
  1. Kiitos ja aamen

  2. Täysin samaa mieltä. AAAAAMEN!!!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *