Koti-ikävä... ei minnekään

Mungolife

Hei heinäkuu, mihin sulla on niin kamala kiire? En tajua mihin nää päivät on menny. Mua alko masentaa tänään ku tajusin, että kesä on jo yli puolenvälin. Mulla on menny tää päivä muutenki jotenkin madellen negatiivisissa ajatuksissa ja oon katellut lentoja milloin mihinkin. Mulla on jotenkin jatkuvasti ikävä jonnekin, enkä oikein itekään tiedä, minne.

Mulla on kauhee koti-ikävä Lontooseen. Mulla on ikävä mun asuntoa, mun tavaroita siellä, omaa sänkyä ja kaikkea sitä "omaa". Mulla on ikävä Annikaa ja Lontoossa asuvia ystäviä ja  mun arkea siellä. Mulla on ikävä meidän lähikauppaa ja kaikkia niitä herkkuja ja meidän keittiötä ja ruoanlaittoa kotona. Mulla on ikävä poimia kukkakaupasta lemppareita leikkokukkiani ja asetella niitä mun lempimaljakkoon. Mulla on ikävä vaan makoilla meidän sohvalla ja höpötellä Annikan kanssa kaikesta turhasta ja tuntea oloni siksi, että olen kirjaimellisesti kotona. Mulla on ikävä lähikatujamme, joilla lenkkeilen ja omaa kuntosaliani. Mä rakastan mun perhettä, mutta kaipaan myös yksinoloa, mitä ei kyllä täällä kotikotona tapahdu. Koko ajan on ympärillä joku ja jatkuvasti on häsellystä ja hässääkkää. Ikävöin toki perhettäni aina Lontoossa, mutta en varsinaisesti tunne olevani täysin kotona Suomessa. En ole koskaan asunut perheemme talossa, vaan tähän on muutettu jo itsenäistymiseni jälkeen. Asun vanhempieni talossa vierashuoneessa, ja vaikka vanhempani ovatkin tehneet kaikkensa tehdäkseen tästä mulle oman huoneen, ikävä omaan kotiin on ihan valtava välillä.

Mulla on myös kauhee ikävä reissun päälle. Oon pari päivää nyt käyttänyt kaiken vapaa-aikani lentojen selailuun ja olen joka toinen tunti varma, että lähden reissuun syyskuussa ja joka toinen tunti oon varma, että haluan olla Suomessa tai Lontoossa ja viettää vaan rentoa aikaa ennen koulun alkamista. Mulla ois hirveän monta kohdetta, joissa haluaisin käydä. Samaan aikaan haluaisin hirveesti käydä Perthissä moikkaamassa Noonista ja Balilla Meriä. Joojoo, tiedän. Taas.

Ollu jotenkin vähän rankkaa havaita taas enemmän ja enemmän, kuinka pahasti sitä onkaan hajottanut itsensä kartalle palasiksi eikä oikeen missään tunne oloaan kodiksi tai ainakaan siltä, että kuuluisi sinne. Lontoossa kaipaan koko ajan Helsinkiä, perhettä, koiria, ystäviä, kaupunkia. Helsingissä kaipaan jatkuvasti Lontoota ja elämääni siellä. Ja silloin kun koti-ikävä ei ole ehtinyt iskeä, on kaukokaipuu.

Kauhistuin tänään ajatukselle siitä, että oon jo hetken aikaa elänyt mielentilassa, jossa odotan koko ajan, että joku seuraava aika tulee. En ole muistanut elää hetkessä, vaikka se on koko ajan ollut mun mottonani. Koko ajan odottaa jotakin seuraavaa reissua, seuraavaa tapahtumaa, seuraavaa jotain. "Sit mä pääsen Lontooseen", "sit mä meen Stadiin", "sit mä lähen tonne reissuun" jne. Koko ajan odottaa jotain ja sitten huomaakin, että huomaamatta on mennyt monta vuotta ja tuntuu, että aika kiitää nopeammin ja nopeammin. Millonkohan on hukkunut taito olla hetkessä? Minne se jäi?

Oon pohdiskellut paljon tulevaisuutta tänä kesänä. Kaksi vuotta sitten oli helppo vaan hyökätä opiskeluihin sillä ajatuksella, että ne kestää kummiskin kolme vuotta, ei tarvitse miettiä pidemmälle. Nyt on enää muutama hassu kuukausi jäljellä ja ensi kesällä olenkin jo valmistunut. Mitäköhän sitten? Tässä vaiheessa pitäisi kai tulevaisuuden alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan, ja mun tulevaisuus on niin auki, ettei oo todellakaan ollut. Haluanko muuttaa takaisin Suomeen? Haluanko jäädä Lontooseen? Haluanko lähteä Australiaan tekemään MBA:n? Haluanko pitää välivuoden kaikesta ja matkustaa jonnekin? Kai asioilla on tapana järjestyä itsekseen, mutta kun on malttamaton ja utelias mieli, niin tällaset jutut ahdistaa pientä ihmistä.

Ehkä mä jatkan lentojen tutkimista ja mietin, mihin elämä mut kuljettaa vielä tunnin verran, ja sit oikeesti lopetan tän päättömän toheltamisen ja laitan itseni ojennukseen ja lakkaan vaan unelmoimasta :D

Todella tunnelmaan sopivasti:

Kommentit

J (Ei varmistettu)

Miten tulikin sun postaus just sopivaan aikaan kun itellä liikkuu täsmälleen samat ajatukset päässä! Kuuntelin ton laulunkin ja jotenkin hassua kun just istun ite ikkunalaudalla jalat pihalla miettien elämää :) mulla on ikävä Suomeen mutta kuitenkaan en halua mennä sinne ja tämäkään maa ei tavallaan tunnu kodilta..

Outi (Ei varmistettu)

Arghh mulla on niin samat fiilikset! Rasittaa ehkä eniten just se, et pitäis oikeesti elää nyt juuri tätä hetkeä. Siitä sit kuitenki kertyy ittelleen vaan enemmän paineita kun PITÄIS vielä koko elämän suunnittelun lisäks elää tässä hetkessäkin (ironiaa) :D Kyl on kiire! :D

hmclehto (Ei varmistettu)

Tuu Sydneyyn ja naytan etta taa on huippu paikka ;) tiedan ettet ollut too impressed ... Joskus on tosi vaikka olla maailman kansalainen ikava kotiin mutta mika on koti?? Sita mun isa nauraa missa sun koti on ? Where I lay my hat ....

Julia (Ei varmistettu) http://seekingjulia.blogspot.com

Tämä postaus osui ja kolahti.
Itse olen syntynyt kaksois kansalaisena, ja ikuinen koti-ikävä on tuttu ongelma. Suomessa ikävä toiseen koti-maahan ja toisinpäin. Olen juuri muuttanut Suomesta pois, ja kuvittelin että muutto muuttaa tilanteen, ja koti-ikävä (ja se tunne että on aina vähän "erilainen" eikä kuulu 100% kumpaankaan maahan) häviää... Sitä vielä odotellessa.
Ikävä ei helpota, mutta sen kanssa oppii elämään. (ja asiaa helpottaa tietysti huomattavasti jos hankkii itselleen kuuman sailori pojan ja kaksi kehräävää koti-tiikeriä)

Rosita (Ei varmistettu) http://siipienhelinaa.blogspot.com

Osuva kirjoitus, juuri viime päivät olen itsekin miettinyt paljon menneitä syksyjä ja kivoja koulukokemuksia. Fiilis on ollut jotenkin haikea vaikka hetki sitten toukokuussa olin niin väsynyt koulutöihin, että kun viimeisen palautin, ei tehnyt mieli enää palata takaisin. Kai sitä sitten alkaa olla jo tarpeeksi palautunut, että näkee taas mitä kaikkea sitä onkaan edessä ja taas odottaa sitä kuin ekaluokkalainen.Tsemppiä kaipuuseen, kyllä se fiilis yleensä siitä aina tasaantuu :)

Britannika

Mullakin on ikävä sua! <3 tässähän on taas hujahtanut joku kuukaus :O

maelle (Ei varmistettu)

Mulla on ihan samanlaisia ajatuksia tasaisin väliajoin. On ikävä jonnekin, mutten tiedä minne. Samalla lasken aina päiviä, tunteja jopa sekunteja siihen "seuraavaan juttuun". On totta että pitäisi oppia elämään enemmän hetkessä, mutta se onkin yllättävän vaikeaa! Toivottavasti löydät jonkun kivan kohteen minne mennä lomailemaan :)

Janina (Ei varmistettu)

Mulla oli ihan samoja fiiliksiä vuositolkulla, kunnes rakastuin ja sydän löysi kodin Suomesta. Oon mä tavallaan aina tiennyt, että Suomessa on koti, vaikka sydän onkin palasina ympäri maailmaa. Mutta rakastumisen jälkeen tuntui pitkästä aikaa, että myös sydän oli kokonainen. Enkä mä haluaisi ajatella sitä negatiivisena asiana, että poikaystävä oli se joka lopulta mut pysäytti, koska en koe sen mitenkään rajoittavan itseäni. Edelleen voin matkustaa ja käydä paikoissa joita rakastan, mutta se kuulumattomuuden tunne on poissa. Kuulun Suomeen, täällä on koti ja mun elämä, mutta mulla on matkaajan luonne jonka päästän valloilleen aina kun on mahdollisuus uuteen seikkailuun ulkomailla (tai kotimaassa!).

Mutta siis summa summarum; ymmärrän tuon kuulumattomuuden tunteen. Miten voikin olla niin vaikeaa elää hetkessä ja nauttia siitä mitä on JUST NYT? Koska parasta on just nyt. :) Tsemppiä, palaset loksahtaa kyllä kohdalleen!

Minskis (Ei varmistettu)

"En ole paikassa vaan paikka on minussa."

Leena Krohnin Tainaron teki muhun aikanaan tosi suuren vaikutuksen ja tuo lause tuli mieleeni luettuani sun postauksen. Kyselit jossain vaiheessa myös lukuvinkkejä - koita tuota :)

Ihanaa kesää Anna!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitos tästä, täytyy tutustua :)

Veronika (Ei varmistettu)

En tarkoita tätä mitenkään henkilökohtaisesti, mutta itselleni tuli heti mieleen, että ehkä sinun tulisi asettua vähän aikaa aloilleen, nauttia kiireettömyydestä ja jutella vaikka perheesi kanssa. Tuli vain heti mieleen, että ehkä jatkuva kiire saa sinut stressaantumaan ja miettimään, mitä oikein haluat. Siksi siis ajattelin, että ehkä pieni pysähtyminen ja oikeasti sen oman elämän ajatteleminen vakavasti auttaisi selkiyttämään ajatuksia. :)

Liisa (Ei varmistettu)

Mielenkiinnosta, miksi MBA Australiassa? Kun Euroopassa ja USAssa on niin maineikkaita bisneskouluja. Ja muodin MBA-tutkinnot esim. Ranskassa ja Italiassa.

Anna (Ei varmistettu)

Lähinnä sen takia, että sittne pääsisi sinne taas vuodeksi :)

Grizlie

Haa tiedan niin tunteen. Rakas perhe Suomessa, ihania rakkai

Jenni (Ei varmistettu)

Kuuntele Pave Maijasen Ikävä.

Mave (Ei varmistettu)

Koti-ikävä ei minnekkään ja Ikävä on ollu mun biisejä kanssa todella kauan. Paven biisin melodia ei ehkä iske, mutta sanat senkin edestä. Valitettavasti itse elän vain nuoruuttani sellaista elämää etten vielä pääse minnekkään lähtemään, mutta kuhan se aika tulee niin lähden kauas ainakin hetkeksi.

Pööpi (Ei varmistettu)

Ooh, aloin kyynelehtiin kun luin tätä kirjotusta, kuvas täydellisesti mun fiiliksiä tällä hetkellä ja oikeestaan koko menneen kesän ajalta! Alkukesästä käväisin ulkomailla, ja siitä lähtien oon vaan kaivannut johonkin, mitä ilmeisimmin pois Suomesta. Samalla oon huolestunut siitä miten koko ajan odotan jotakin. Tuntuu aina välillä että sydän särkyy kun alkaa miettimään näitä tuntemuksia.

Ansku (Ei varmistettu)

Kuulostaa tutulta. Mullakin on jatkuvasti ikävä jonnekin ja jotain. Oon jotenkin hukassa oman elämäni kanssa. Kaikki on ihan hyvin, mutta ei kuitenkaan. Tulin just reissusta ja tuttu Suomi-blues iski päälle. Seisoin viime viikolla hotellihuoneen parvekkeella katsellen merelle ja tajusin, ettei mulla oikein ole hajuakaan mitä haluan tai kuka olen. Toisaalta olisi ihana asettua aloilleen, mutta silti olen liian levoton sielu... Joka reissulla kuvittelen kuinka täällä voisin asua ja ehkä tuo on elämäni mies. Kiinnyn jotenkin turhan helposti ihmisiin, jotka olen juuri tavannut. Nytkin ajattelen ihmistä, jonka tapasin vain muutaman tunnin ajan tuolla reissulla. Ehkä mulla sitten on ikävä rakkautta..? Äh sekavaa tekstiä, mutta niin on mun päänikin sisällä :D Kiitos Anna tästä blogista, se antaa paljon.

Eleanora (Ei varmistettu)

En usein ole samaa mieltä kirjoituksistasi, mutta tämä osui minuun. Olisin ihan hyvin voinut itsekin kirjoittaa näin, olen myöskin asunut Lontoossa, eri puolilla Ranskaa ja Suomea. Olotila on pitkälti sama "sitten kun" vaikka elämä virtaa tässä koko ajan, joka päivä. Kaikkea hyvää sinulle elämääsi!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia ja samoin sinulle! :)

Lotta (Ei varmistettu)

Anna,
tiedän mitä tarkoitat. Tiedänpä hyvinkin. Se on hassua, kun joku toinen kiteyttää omat tunnot niin osuvasti, etten olisi omalta kaukokaipuultani osannutkaan. Kiitos siitä! Itse olen myös pirstaloitunut ympäri maailmaa ja siinä on ilonsa ja surunsa. On ihanaa, kun on monta kotia ja tukikohtaa: paikkaa, jonne mennä rakkaidensa luo. Ja samalla niin sydäntä raastavaa, kun missään ei ole kokonainen.
Mutta tämä repiminen kasvattaa meistä vahvempia.

K (Ei varmistettu)

Aika samanlaisia ajatuksia tässä itelläkin. Tosin ikää mittatissa jo 30 o_O! Tällä hetkellä töissä Helsingissä ja ura etenee ihan kivasti ja muutenkin on kivat kollegat ja rento työnantaja esim. lomien suhteen. Lisätääköön vielä, että oon sinkku (haha joo maailman suurin ongelma...). Koulut kävin kaikki englanniksi ja olin vaihdossa 4 eri maassa. Kansainvälisyydestä johtuen kaikki kaverit noilta ajoilta on ympäri maailmaa ja uusia kavereita on tullut vain muutama tässä koulun loppumisen jälkeen (töiden kautta).

Itse pidän Helsingissä (ja Suomessa) siitä, että hommat toimii ja työtunnit on inhimilliset. Silti tää on tavallaan tosi "boring" ja koko ajan kaipuu jonnekin pois. Joko ulkomaille töihin tai sittten välivuosi reissua. Tai uuteen kouluun. Tai....en tiiä! Ja en ole varma mistä olisin vamis luopumaan. Esim. Lontooseen olisi kiva tulla duuniin mutta se tarkoittaisi myös kimppakämppää ja pitkiä päiviä toimistossa. Suomessa on vapaa-aikaa, mutta mitäs sillä tekee kun ei ole muuta elämää kun työ (tai siltä tässä vähän tuntuu) ja haluaisi jonnekin muualle.

Sitten sitä vaan menee joka aamu töihin ja odottaa lomaa/reissua ja huomaa, että vuosi on taas menny.

loolaa (Ei varmistettu)

Täällä toinen samanlainen! Välillä oikein ahdistaa kun kummallisesta ikävästä ei pääse eroon. Vaikka kuinka yrittäisi järkeillä ja tolkuttaa itselle, että tässä on hyvä, ei koko ajan tarvitse olla lennossa.

Ja hei, kiitos mielenkiintoisesta ja inspiroivasta blogista. Olen niitä keskittymiskyvyttömiä tyyppejä, jotka yleensä katselevat vain kuvat ja toisella silmällä nopeasti ehkä vähän tekstejä, mutta sinun kirjoituksiasi jaksan lukea!

Kiitos ja kivaa loppukesää! :)

Sanna (Ei varmistettu)

"You will never be completely at home again, because part of your heart will always be elsewhere. That is the price you pay for the richness of loving and knowing people in more than one place" :)

Kommentoi