Kritiikkiä ja kunnioitusta

benetton2-001

Kuva: United Colors of Benetton

Kerrottuani mielipiteeni pakolaisasiasta viime kesänä, olen kerran jos toisenkin saanut kuulla olevani rasisti. Nämä haukkujat lienevät saavan uutta tuulta purjeisiin tämän postauksen myötä, mutta rasisminvastaisen viikon kunniaksi koen jonkin sortin velvollisuudekseni kirjoittaa tuntojani. Tänään moni, presidentti mukaan lukien, kommentoi nuoren Valtterin kertomusta YLE aamu-TV:ssä. Haastattelu aiheutti minussa suurta harmia, myötähäpeää ja suruakin. Ikäviä muistojakin tietyllä tapaa toi pintaan. Se ei kuitenkaan järkyttänyt. Ja ennen kuin kukaan päättää alkaa huutelemaan, että olen sydämetön rasisti, niin ei kannata. Video ei järkyttänyt minua, koska se ei tule minulle yllätyksenä. Valitettavasti.

Olen avoimesti myöntänyt, että olen maahanmuuttokriittinen. En sen takia, että minulla olisi jotakin heitä vastaan, jotka Suomeen tulevat. Vaan sen takia, että en koe, että Suomella on tällä hetkellä rahkeita pärjätä ja tehdä tehtävänsä näiden ihmisten kotouttamisessa.

Kirjoitin mm. näin viime syyskuussa:

“Kutsuisin itseäni lievästi maahanmuuttokriittiseksi. En kriittiseksi niitä maahanmuuttajia kohtaan, vaan tätä meidän maata ja yhteiskuntaa, jonka kykyä käsitellä maahanmuuttoasiat haluaisin kritisoida… … Minä en sinänsä siis näe ongelmaksi sitä, kuinka paljon tähän maahan otetaan pakolaisia tai maahanmuuttajia. Lääniähän täällä on vaikka millä mitalla ja tilaa on meille kaikille hengittää turvallisesti ja katsoa, kuinka lapset saavat kasvaa aikuiseksi, eivätkä makaa elottomana rantaveteen huuhtoutuneina. Tänne pitäisi vaan ihan helvetin nopeesti saada tehtyä infrastruktuuriin muutoksia, joiden kautta tänne luodaan työpaikkoja…”

“… monet, jotka nyt leimataan rasisteiksi, eivät vihaa toista värin tai kansalaisuuden takia. He pelkäävät. He ovat niitä työttömiä, jotka elävät nyt kädestä suuhun ja rukoilevat työpaikkaa. He pelkäävät, että nyt tulevat pakolaiset tiukentavat heidän jo pientä tuloaan, ja vievät mahdollisesti työpaikan heiltä. Samalla tapaa pelkäävät keskituloiset, jotka jo nyt maksavat hirveitä määriä palkastaan veroihin. He pelkäävät, että verot sen kuin kiristyvät, ja palkastakaan ei kohta jää yhtään mitään käteen. Eläkeläiset, opiskelijat, lapsiperheiden vanhemmat ja monet muut pelkäävät, mitä käy heidän perusturvalleen ja mahdollisuuksilleen kun maa saa lisää taloudellista “taakkaa”. Ymmärrän sitä pelkoa… … Mäkin pelkään. En niinkään oman veroprosenttini nousun puolesta. Minä pelkään sitä, että tällaisesta lähtökohdasta Suomi suistuu todella pahaan rasismiin ja jopa viharikollisuuteen. Syytetään yhteiskunnan laskusta pakolaisia ja maahanmuuttajia ja viattomat kärsivät. Että täällä joudutaan kärsimään rasismista ja väkivallasta ja pahimmassa tapauksessa henki lähtee sitten punaniskaisen suomalaisen väkivallantekoon, eikä niihin pommeihin.”

On ollut karseaa seurata mm. eräiden valopäiden kommentointia siitä, minkävärinen lapsi saa virpoa. On ihan hirveetä, että meidän Suomessa on ihmisiä ihan kansanedustajana asti laukomassa tuollaisia asioita. En ajatellut kenenkään politiikon pääsevän lähellekään Immosta, mutta kas kummaa, ei siihen edes mennyt kovin kauaa. Teki tuossa sunnuntaina mieli ilmoittaa, että vittu tuokaa tänne ihan kaikki kansalaiset ihan kaikkialta, mä mahdutan vaikka kymmenen kotiini. Ihan vaan keskarina tuolle ääliölle, joka taitaa olla ihan oikea palmusunnuntain noita-akka. Minä kun en oikeasti ole rasisti, ja kunnioitan ihmisiä tai jätän kunnioittamatta ihan ihonväriin ja kansalaisuuteen katsomatta. Ja koska olen elänyt monta vuotta kokien rasismia, minulla menee oikea rasismi todella tunteisiin.

igualdad-liberty-love-no-racism-Favim.com-491861

Kuva

Minä myös elin lapsuuteni kuunnellen ryssittelyä lähes päivittäin. Oli ihan normiarkea kuulla kevätjuhlan stipendienjaon jälkeen aikuisen ihmisen sanovan, että “no se ryssä sai kerranki rehellistä rahaa”. Herrajumala, mulla ei edes ole enää isäni sukunimi, koska äitini viisaana naisena näki potentiaaliset ongelmat tulevaisuudessamme, jos sukunimemme olisi selkeästi venäläinen ja vaihtoi sen jo ennen ala-astetta. Onneksi minulla oli maailman siistein ala-asteen opettaja ja vararehtori, joka puuttui rasismiin jo kauan ennen kuin se oli trendikästä. Enpä usko, että elämästäni tai ainakaan koulunkäynnistä olisi tullut yhtään mitään.

Minä kun olen kasvanut siellä “väärällä puolen”, niin ystäviäni oli jo lapsuudesta asti Andreista Abdullahiin. Lapsi kun ei erottele ihmisiä ihonvärin perusteella, ellei häntä niin kotona opeteta. Ja meitä ei opetettu. Meitä opetettiin näkemään kaikki ihmiset samana. Vanhempani ovat asuneet muslimimaassa länsimaiden lisäksi, ja ovat aina osanneet suhtautua kaikkeen tähän järkevästi ja kunnioituksella.

Mun maahanmuuttokriittisyys itse asiassa johtuu täysin siitä, että olen ollut todistamassa useasti, miten Suomi on nousukautenakin ollut täysin kyvytön kotouttamaan uutta väestöä, saatika nyt kun rahat on tiukilla. Väitän, että elämäni aikana minulla on ollut enemmän ulkomaalaistaustaisia ystäviä ja kavereita kuin keskivertosuomalaisella. Eikä ne tarinat ole aina kovin ruusuisia. Yksi ystävistäni kirjoitti tänään Facebookinsa mm. “Minua on heitetty kivillä, jahdattu pitkin pihaa auton kumista väännetyn ruoskan kanssa (rasisteilta ei puutu mielikuvitusta) ja uhattu tappaa. Ollessani tarhaikäinen, kaverini isoveli ystävineen piti minua vankina hylätyllä pihalla ja suunnitteli murhaamistani, koska olen ‘ryssä’. Kun kaveri kertoi tästä äidilleen, tämän kommentti asiaan oli luokkaa ‘pojat pojat, ei noin saa tehdä’.”

Minusta on tärkeää suhtautua maahanmuuttoasioihin kriittisesti, sillä mun mielestä on äärimmäisen tärkeää kohdella täällä jo olevia ihmisiä kunnioituksella ja yhdenvertaisuudella. Mielestäni on myös oikein vaatia sitä myös heiltä; niin suomalaisilta kuin muunmaalaisiltakin. Ovien apposen auki pitäminen ja seurausten täydellinen unohtaminen on hyvin lyhytkatseista. On tärkeää miettiä, keitä otamme osaksi Suomea, millä perustein, miksi ja ennen kaikkea miten heidän elämänsä täällä jatkuu. Emme voi sallia oman leväperäisyytemme johtavan siihen, että jalomielisesti kutsumme kaikki tänne, emmekä auta sen jälkeen ollenkaan. Emme kuitenkaan samalla voi viedä paljoa Suomen kansalaisilta auttaaksemme muita. Se johtaa katkeruuteen ja katkeruus johtaa rasismiin. Kotouttaminen on äärimmäisen tärkeää, jotta vältymme kulttuurien yhteentörmäysongelmilta ja pystymme sitouttamaan uudet tulijat omaan yhteiskuntaamme, rakentaen yhdessä parempaa tulevaisuutta. Jos resursseja tai osaamista kotouttamiseen ei ole, edessä on pelkkää katastrofia toisen perään.

Equal

Kuva

On tärkeää voida keskustella maahanmuuttoasioista, myös kriittisesti, ilman rasismin leimaa. Mutta ennen kaikkea on tärkeää muistaa kohdella kaikkia Suomessa olevia ihmisiä tasa-arvoisesti. Haukkumalla pikkulasta neekeriksi “maahanmuuttokriittinen” ei edistä millään tavalla sitä, että Suomeen tulemista tiukennetaan. Asiallista maahanmuuttokritiikkiä esittämällä ja asioihin ratkaisua etsimällä voimme mahdollisesti löytää sen tien, jossa kaikilla on hyvä olla Suomessa. Eikö se ole ensisijaisen tärkeää? Maahanmuuttokriittisyys tulisi suunnata päättäjille, ei tänne tulleille ihmisille. Ei yksikään tummempi ihonväri ole millään lailla vastuussa valtiomme ratkaisuista, jos sellaisiin siis on tyytymätön. Ilmiö on inhimmillinen ja jopa ymmärrettävä. Ollessani kaupan kassalla töissä 18-vuotiaana, sain kuulla kunniani milloin maitotölkkien väärästä järjestyksestä milloin hevi-osaston puutteista ja milloin hinnoista. Turha minun oli siinä selittää, että kun minä en niistä osastoista hei vastaa. Minä olin se ihminen, joka veloitti rahaa ja oli asiakkaan edessä, jolle pystyi antamaan palautetta. Tuntuu, että monet purkavat turhautumisensa ja ahdistuksensa nyt vääriin ihmisiin. Ei ne uudet asukkaat tai jo pitkään täällä asuneet taustaltaan ei-suomalaiset ole tehneet mitään väärää. Jos virheitä on tapahtunut ja edelleen tapahtuu, ne on tapahtuneet Arkadianmäen apinalaumojen toimesta. Sinne sen ärsytyksen voi purkaa.

Turhautumisen purkaukseksi ei tietenkään voida laskea virpomisgaten kaltaisia ämmiä. Valitettava tosiasia on se, että Suomessa nyt vaan on jokin prosentti täysin kusipäisiä ihmisiä, joille voisin suositella lobotomiaa, ellei heidän toimintansa vaikuttaisi sellaiselta, että kyseinen toimenpide on jo tehty.

Jos ihminen on maahamme otettu, on häntä kohdeltava tasavertaisena. Kannattaa kokeilla, se voi olla äärimmäisen avartava kokemus.

Vaikka olenkin jo monien rasistiksi teilaama, niin tällä viikolla on tärkeä sanoma, jota haluan jokaisen ajattelevan. Oli edessäsi minkävärinen ja -näköinen ihminen, kiitos ja anteeksi eivät ole kirosanoja. Apua saa tarjota, hymyjä voi mielellään jakaa ja ennen kaikkea muistaa, että ihmisiä me kaikki olemme, ja vaillinnaisia sellaisia. Riippumatta siitä mitä jumalaa kiitämme tai jätämme kiittämättä. Tai olemmeko läpi vuoden ruskettuneita tai kalkkilaivan kapteeneita. Ulkonäkö ei ole koskaan kulkenut käsi kädessä luonteen ja persoonan kanssa, ja olisi hienoa, että jokainen lapsi meidän Suomessa saisi kasvaa omaksi persoonakseen ilman sitä, että häntä haukutaan kakaksi.

Kommentit (34)
  1. Olen samaa mieltä. Emme voi kahmia tänne kaikkia ja lopulta huomata, että täällä ollaan toistaiseksi hengissä, mutta katastrofin keskellä. Ontuva vertaus, mutta kuvitelkaa iso laiva, johon pelastetaan merihädässä olevia. Jos pelastuslaiva lastataan äärimmilleen, lopulta sekin uppoaa ja kaikille käy huonosti.

  2. Oon kyllä ihan samaa mieltä sun kanssa! Tosi hyvin kirjoitettu 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *