Kropan hyvinvoinnille – probiootit

*Kaupallisessa yhteistyössä Verman

Syöttekö te jo probiootteja? Toivottavasti suurimmalle osalle on probiootit edes jotenkin tuttuja, mutta joillekin ne voivat olla ihan todella omituinen juttu, jonka on aina välillä nähnyt kaupan tai apteekin hyllyssä. Maitohyllyssä on kymmeniä eri tuotteita, joissa on AB:ta, Bifidoa tai Lactobacillus -merkintää. Moni tietää, että ne ovat hyväksi vatsalle, mutta moni ei tiedä miksi.

Mä tutustuin ensimmäisen kerran probiootteihin Australiassa asuessani ja sen jälkeen ne ovat jääneet lähes jatkuvaan käyttöön. Viime kuukausina ne ovat olleet entistä tärkeämmässä roolissa, sillä on pitänyt huolehtia oman kropan hyvästä olosta Danten masun hyvästä voinnista. Australian jälkeen jossakin vaiheessa probiootit unohtuivat arjestani ja huomasin yliopisto-opiskelujeni jossakin vaiheessa, että vatsani ei aina voinut hirveän hyvin. Epäilin stressimahaa ja mitä vielä ja jossakin vaiheessa kävin jo lääkärilläkin, joka epäili ärtyvän suolen oireyhtymää. Maha oli kipeä aina välillä, väsytti ja oli vähän vetämätön olo. Silloin testattiin niin keliakia kuin laktoosi-intoleranssi varmuuden vuoksi, mutta ärtyvän suolen oireyhtymä oli se, mitä lääkäri loppujen lopuksi veikkaili. Kokeilin suositeltua Fodmap-ruokavaliota hetken, mutta oon tosi huono sitoutumaan rajoittaviin ruokavalioihin. Muistin pitkästä aikaa probiootit ja aloin syömään niitä päivittäin. Ei ole paljoa maha ärtyillyt sen jälkeen.

Jokaisen kropan sisällä käydään jatkuvasti kilpailua hyvän ja pahan mikrobiston välillä. Kun voit hyvin, ovat hyvikset voitolla, mutta kun maha on kipeä tai olo on huono, on todennäköisesti pahikset ottaneet ylivallan. Probiootit ovat niitä hyviksiä, hyviä bakteereja, jotka tasapainottavat suoliston mikrobistoa. Probiootit tehostavat elimistön omaa immuunipuolustusta ja korvaavat esimerkiksi antibioottikuurin aikana tuhoutuvia hyviä bakteereja.

Probiootit ovat tärkeä osa jokaisen suoliston terveyttä, ja niillä on nykytutkimusten valossa monta positiivista tekijää. Tuoreena äitinä probiootit ovat tuttuja ja niiden olisi hyvä olla tuttuja kaikille odottajille ja äideille. Äidinmaidon kautta saadut probiootit suojaavat nimittäin myös vauvaa tulehduksilta ja niiden sännöllisestä käytöstä on hyötyä mm. korvatulehdusten ehkäisyssä. Joidenkin tutkimusten mukaan probiootit suojaavat myös atooppisilta ihottumilta!

Tutkimukset ovat alkaneet myös osoittamaan yhteyttä lihomiseen ja suolistomikrobistoon, ja on löydetty näyttöä, että probiootit vaikuttaisivat positiivisesti mm. painonhallintaan. Myös niiden osuutta stressin ja masennuksen ehkäisyssä on tutkittu ja on saatu näyttöä, että hyvä mikrobitasapaino saattaa ehkäistä mm. ahdistusta. Sinänsä tässä ei ole mitään ihmeellistä mielestäni. On melkeinpä itsestäänselvää, että kropan pöpöjen tasapaino vaikuttaa kaikkeen, väsymyksestä painonhallintaan.

Arjessa probioottien lisääminen ruokavalioon on hyvä idea, sillä niiden käyttö voi ennaltaehkäistä tulehduksia ja suoliston epätasapainotilasta johtuvaa huonovointisuutta. Probiootteja on luontaisesti paljon ruoassa, ja esimerkiksi hapatetuissa maitotuotteissa ne on meille hyvinkin tuttuja. Probiootteja on paljon muussakin, kuten marjoissa ja hedelmissä.

Parissakin eri tilanteessa probioottien tehostus voi olla paikallaan. Yllä mainitun antibioottikuurin jälkeen probiootteja kannattaa käyttää kuukauden ajan, jotta antibioottien tuhot saa korvattua. Lisäksi reissuun probiootit kannattaa muistaa ottaa mukaan. Ne kannattaa aloittaa vaikka pari päivää ennen reissua ja syödä niitä reissussa joka päivä. Se voi pelastaa vaikka miltä vatsavaivalta reissussa. Ulkomailla mikrobikanta on erilainen kuin totutussa ympäristössä, joten usein kroppa tarvitsee hieman lisäapua, jotta ne hyvikset on voitolla.

Probiootti-tuotteita on markkinoilla valtavasti, ja lisäksi on maitohappobakteerien laaja kirjo. Mikä näiden ero sitten on? Probiootti ja maitohappobakteeri menevät usein sekaisin, ja niitä myydään kummallakin nimellä. Probiootit ovat lähes aina maitohappobakteereja, mutta maitohappobakteeria saa kutsua probiootiksi vasta, kun sen teho on todistettu. Mä oon valinnut jo joskus pari vuotta sitten Bioteekin Probiootti Plus -kapselit, ja niitä oon syönyt viime vuosina lähes päivittäin. Vähän aikaa sitten vaihdoin sen Probiootti Comp -tuotteeseen, joka sisältää maitohappobakteerien lisäksi glutamiinia ja biotiinia.

Probiootti Comp onkin valittu Suomen Terveystuotekauppiaiden liiton toimesta vuoden 2017 terveystuotteeksi. Se on jokapäiväiseen käyttöön soveltuva tuote, ja sen voi syödä joko kapselina (kasvikapseli) tai sitten kapselin voi avata ja sekoittaa ruoan joukkoon. Mä teen vähän molempia.

Sisäisen käytön lisäksi mulla on erittäin hyvä suositus kasvonaamioksi tähän liittyen. Eräissä kuvauksissa juteltiin yhden Suomen YSL-meikkaajan kanssa ihostani ja hän totesi, että ihoni on hyvinvoiva, mutta hieman syvempiä epäpuhtauksia on. Mietittiin siinä, miten ne saisi pois, ja hän jakoi mulle oman naamiovinkkinsä, jota kokeilin ja oon sen jälkeen sitä jakanut kaikille tutuilleni.

Siihen tarvii kahta ainesosaa, aloe veraa ja probioottia. Aloe veran pitää olla 100 % tai lähes 100 % aloe veraa (saa Ruohonjuuresta yms.), eikä jotain 70 % aloe vera -voidetta. Mulla on käytössä Ruohonjuuren sellainen 99 % voide. Probiootti-kapseli avataan (kannattaa leikata saksilla päästä auki) ja jauhe sekoitetaan aloe veran joukkoon. Mä käytän noin teelusikallista aloe veraa ja yhtä kapselia. Kun nämä kaksi on sekaisin, ei muuta kuin naamio nassulle. Aloe vera hoitaa ja kosteuttaa, probiootit tekevät ihon pieniin epäpuhtauksiin ja tulehduksiin saman kuin suolistossakin ja vievät voiton, jättäen jälkeensä puhtaamman ihon. Moni kaveri, joka on tätä kikkaa kokeillut, on kehunut tätä naamiota todella, eli tämä tuntuu toimivan monilla muillakin. Mä pidän tätä ihanan viileältä tuntuvaa naamiota yleensä 20-30 min ennen kuin pesen pois. Naamio on luonnollinen, hellävarainen ja tekee hyvää ainakin mun pintakuivalle iholle, jossa on syviä epäpuhtauksia.

Probiootti Comp maksaa n. 20 euroa purkki, ja se riittää mulla pariksi kuukaudeksi. Samalla hinnalla saa vatsan hyvinvoinnin lisäksi ihan parhaan kasvonaamion käyttöön, joten hinta on ehdottomasti kohdillaan! 🙂

Onko probiootit teille tuttuja? 🙂

Kommentit (20)
  1. En syö probiootteja. Pyrin syömään mahdollisimman vähän prosessoitua ja tuoretta kasvispainotteista ruokaa, ja sillä tavoin toivon ylläpitäväni myös vatsan hyvinvointia. Pitkäaikaisia vatsavaivoja ei ole ollut, mutta tiedostan hyvin mistä niitä voi satunnaisesti tulla. Punaista lihaa ja yleensä lihaa syön aika harvoin, kanaa useimmiten ja kala on lempiruokaani, mutta valitettavasti tuoreen kalan saatavuus on satunnaista. Ällömakea ja ylirasvainen ruoka ei maistu, mutta rakastan voita leivän päällä. Syön suhteellisen paljon hapatettuja ruokia, kuten hapatettu ruisleipä, hapanmaitotuotteet ja hapankaali silloin tällöin. Ruoka on minulle rakkautta, sillä rakastan ruuanlaittoa ja on ilo tehdä erilaisia ruokia itselle ja toisille . Minulla on myös erittäin hyvä ruokahalu, ja mielihaluni suuntautuvat onneksi terveellisiin ruoka-aineksiin. Rakastan myös hyviä jälkiruokia, ja ne tuovat juhlan tuntua arkiruokailuunkin.

    1. Niin, parastahan on pitää huolta siitä, että ruokavalio on kohdillaan 🙂 Kun se on kunnossa, niin jotkut ravintolisät tai probiootit voivat tuoda ekstra-apua esim. reissuissa tai antibioottien jälkeen yms 🙂

      1. Aivan totta mitä sanot :). Itse huomaan, että kun vaihtaa maata ja maanosaa, niin menee jopa viikko tai useampikin ennen kuin vatsa tottuu täysin bakteerikannan vaihdokseen. Joskus juon jotakin probioottijuomaa tässä vaiheessa, ja Suomen päässä nautin paljon hapanmaitotuotteita, ne kun ovat niin hyviä! Itse olen aika pitkälle säästynyt antibioottikuureilta, mutta koskaan ei tiedä milloin niihinkin pitää turvautua. Olen ymmärtänyt, että pitempiaikaiset kuurit voivat viedä vatsan epätasapainoon. Probioteista kannattaa varmaan silloin hakea helpotusta.

  2. Ei liity pelkästään tähän yhteistyöpostaukseen vaan kaikkiin julkaisemiisi yhteistöihin, tykkään siitä miten ne toteutat! Monesti blogeissa näkee niitä ”tosi hyvä hiusöljy en vois enää elää ilman ostakaa tekin bla bla” muutama rivi ylistystä eikä mitään sisältöä oikeastaan. Sä todella teet taustatutmuksesi ja kerrot tuotteesta ihan asiaa pelkän ylistämisen sijaan 🙂 mukava siis lukea näitäkin

    1. Samaa mieltä Janinan kanssa! Sun yhteistyöpostauksesi ovat todella informatiivisia, koska perehdyt niihin niin huolellisesti. Kiitos!! 🙂

      1. Kiva kuulla, että tykkätte 🙂

    2. Tosi kiva kuulla, kiitoksia 🙂

      1. Samaa palautetta täältäkin! Huomaa, että olet tarkkaan valinnut yhteistyökumppanisi ja näitä on oikeasti kiva lukea. Usein olen saanut tosi hyviä vinkkejä ja ollut myös tyytyväinen ostoksiin! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *