KUINKA MELKEIN MENETIN PASSINI...

Mungolife

Kuten moni teistä veikkasikin, niin Cappadociaan tässä tosiaan tultiin. Cappadocian matka on ollut haaveenani jo vuosia, mutta jotenkin sitä ei ole koskaan saanut aikaiseksi. Nyt kun 30 häämötti horisontissa, ideoin, että syntymäpäivän viettäminen tämän maagisen paikan yllä kuumailmapallossa voisi olla aika ikimuistoista!

Tänne tulo ei mennyt tosin ihan kuin elokuvissa. Lennot meni tosi hyvin, lennettiin supermukavasti Turkish Airlinesin bisnesluokassa ja kaikki oli, kuten aina Turkishilla, erinomaisesti. Lähdimme iltalennolla ja tänne oli yllättävän lyhyt matka välilaskuineen, sillä aika tasan kuuden tunnin päästä olimme jo perillä. Mun tietääkseni Cappadociaan ei oo oikeen muita hirveän järkeviä vaihtoehtoja kuin Turkish Airlines, ja me lennettiin siis Istanbulin kautta ja siellä meillä oli hieman päälle tunnin vaihto.

Muistan kun Istabulissa menin koneeseen ja näytin lippuani ja passiani. Toisen lennon lähinnä pelailin puhelimella ja siivoilin kuvakansioita, ja olimmekin jo pian perillä. Siitä nopeasti matkalaukku kyytiin, vuokra-auto alle ja menoksi! Olimme Goremessa perillä n. 2.30 ja automatka teki tiukkaa. Mulla on aina muutenkin ihan hirveä carkolepsia jos en oo kuskina, mutta varsinkin kun oli jo yö, niin nukutti sikana. Yritin väkisin pysyä hereillä ja olla valvomassa, ettei mies vahingossa nukahda rattiin. Aina pelkään, että joku nukahtaa rattiin ja pelkääjän paikan tehtävä noissa tilanteissa on ehdottomasti viihdyttää kuskia.

No, siinä sitä ajeltiin ja puoli kolmen aikaan oltiin selvittämässä itseämme hotelliin. Avasin käsilaukun antaakseni passin ja laukku oli tyhjää täynnä passin osalta. Käänsin ympäri aivan kaiken. Matkatavarat, vuokra-auton ja ihan kaiken. Ei ole. Sitten alkoi hirveä soittelu Turkish Airlinesille ihan hirveä pelko persiissä. Taas yksi lisäsyy rakastaa Turkishia, heillä on nimittäin 24 h asiakaspalvelu hyvällä englannin kielellä. Long story short, mahdollisuudet oli seuraavanlaiset:

- Jos passi on jäänyt koneeseen, on stuertit tai siivoojat todennäköisesti sen löytäneet, jolloin se on viety Turkishin toimistoon Kayserin lentokentällä. Se aukeaisi tosin vasta 8.30, eikä asiakaspalvelulla ollut suoraa yhteyttä tai mahdollisuutta ottaa yhteyttä kehenkään Turkish Airlinesin edustajaan Kayserissa ennen sitä.

- Jos passi on jäänyt koneeseen, eikä sitä ole siivouksessa löydetty, se on todennäköisesti matkannut tai matkaamassa kohta takaisin Istanbuliin. Ja sitten se kylmä suihku. Jostakin laillisesta syystä passia ei voitaisi toimittaa takaisin Kayseriin, jos se löytyisi Istanbulissa. Mutta, koska Turkish lentää päivän vikan Istanbul-Kayseri -yhteyden n. klo 23, oli kone vielä Kayserissa ja aamulento Istanbuliin lähdössä sillä koneella 5.30.

- Jos passi on tipahtanut jonnekin muualle, mä olen aikamoisissa ongelmissa.

Siinä tuli aika hyvä herätys pienessä paniikissa ja oli itsestäänselvää, että lähdetään kokeilemaan tuuriamme lentokentälle. Oon aika tarkka koneesta lähdössä ja katon huolella penkin taskun ja muun ympäristön, eikä passi ollut osunut silmiini. Jos sitä ei siis löydetty Kayserissa, olisi passi pian Istanbulissa ja jos sitä sielläkään löydettäisiin, en voisi matkustaa mitenkään Kayserista pois, paitsi niin, että menisin 7,5 h autolla Istanbuliin passiani hakemaan. Tai sitten vaihtoehtoisesti 3,5 h Ankaraan Suomen konsulaattiin. Hypättiin sen kummemmin miettimättä autoon ja lähdimme takaisin Kayserin lentokentälle.

Tiedossa oli, että check-in sulkeutuu 4.45 ja pelkäsin, etten saa mitenkään yhteyttä kehenkään siellä vaikka kone olisi vielä paikallaan ja passi siellä kyydissä, jos myöhästyisimme tuosta. Tunnin ajettuamme olimme lentokentällä juuri 4.30 ja syöksyin sinne sisälle. Turvatarkastuksen jälkeen (täällä se on heti ovilla) kipitin lähtöselvitykseen ja tiedustelin, onko passia löytynyt ja voisiko joku tarkistaa toimistosta. Ei ollut missään. Anelin, että koneeseen menisi joku katsomaan paikkani ympäriltä tarkemmin, ettei se ole tippunut mihinkään. Koneeseen ei kuulemma vielä saanut mennä ja jouduin odottelemaan n. puoli tuntia ennen kuin virkailijan walkie-talkiesta kuului jotain jotain jotain passaporte jotain jotain ja virkailija kääntyi hymyilemään kertoakseen, että passi löytyi.

Mä ehdin siinä jo oikeesti käydä aika matalalla mielentiloissa. Mietin jo, että joudun olemaan pikkuisestani pidempään erossa, koska jumahdan Turkkiin odottamaan passiani tai että lomasta menee päivä siihen, että ajellaan Istanbuliin. 

Onneksi kuitenkin passi löytyi, en sen tarkemmin kysellyt missä se oli, mutta joka tapauksessa se oli onnistunut jonnekin piiloutumaan vähän pahemminkin. Siitä sitten uudestaan sama automatka, mutta tällä kertaa huomattavasti huojentuneempana.

Kun ajelimme takaisin Goremeen, oli kello 5.50 kun saavuimme kaupungin laidalle ja meitä tervehti maailman uskomattomin näky. Yksi toisensa jälkeen nousevat ilmapallot liitelivät meidän yli ja ajoimme kuin johonkin satuun. Uskomaton elämys! Siinä pyyhkiytyi mielestä kaikki mahdollinen negatiivinen. En nyt välttämättä olisi halunnut ajella kaksi tuntia passin perässä, mutta itse asiassa kiitos sen, saimme aika uskomattoman elämyksen. Paluumatkamme nimittäin meni niin, että koko ajan vaaleni ja vaaleni ja näimme sekä kuun laskun, että auringonnousun. Jotenkin tuo matka osui juuri siihen kuumailmapallojen lähtöpaikan vierelle ja ajoimme ihan uskomattomassa tunnelmassa. Vaikka kuumailmapallojen täyttämä taivas on ihan uskomaton muutenkin, niin jotenkin tuo hetki, kun pallot menivät ihan päältämme, oli aivan taianomainen. Näimme Goremen ensimmäisen kerran niin, ja se oli täysin sanattomaksi vetävä hetki. Jotenkin siinä kun tuntui ajaneensa satuun, unohtui koko väsymys ja suuntasimmekin heti hotellin terassille nauttimaan aamupalaa kuumailmapallot näköalanamme. Se fiilis oli jotenkin aivan ainutkertainen.

Toki siinä alkoi sen verran tuntumaan vuorokauden valvominen, että nukuimme heti aamupalan jälkeen neljä tuntia, ja yllättäen se riitti ja saatiin ilo irti myös ekasta päivästämme Cappadociassa. 

Ja voihan pojat, en olisi parempaa lomakohdetta voinut valita. Tämä paikka on uskomaton!

(Ja uskomatonta on se, miten mä aina selviin tällaisista sotkuista melko pienin vaurioin. En vaan voi olla uskomatta suojelusenkeliin, joka kannattelee. Oon aina mieltänyt mun suojelusenkelikseni mummini, jos poismenneen äidinäitini, joka rakasti minua valtavasti. Siinä on mummilla kädet täynnä vielä tuolla puolen kun hulivili-lapsenlapsi menee ja kokee elämää. No, ehkä hänellä on ainakin ajoittain aika hauskaakin :D)

Kuva eiliseltä aamulta, aamupalan aikaan. Eikö ole aika mieletöntä?

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi jestas kuinka jännää ja pelottavaa! Kun en löydä passiani edes minuutin verran tuntuu siltä että sydämeni lensi kurkkuun (ruotsalainen sanonta "ha hjärtat i halsgropen") :D

La Dolce Musica (Ei varmistettu) http://www.nouw.com/ladolcemusica

Voi jestas kuinka jännää ja pelottavaa! Kun en löydä passiani edes minuutin verran tuntuu siltä että sydämeni lensi kurkkuun (ruotsalainen sanonta "ha hjärtat i halsgropen") :D

toinen sekoilija (Ei varmistettu)

Tilanteessa voi lainata Jari sillanpään sanoja "Mä vannon, ja vannon, ja vannon, huomenna sekoiluni päättyy :D " (sopii myös siltsulle viimeisten toilailujen takia). Samaistun täysin kun on aina hukassa tärkeät asiakirjat, paperit ja ties mitä ja tulee paljon hukkareissuja tehtyä, ehkä JOSKUS vielä opitaan, mutta ainakin elämä on tapahtumarikasta ja luovuus lisääntyy kun kaikki ei aina mene suunnitellusti.

Emmmma (Ei varmistettu)

Huuuuh mikä seikkailuyö matkustamisen päälle! Onneksi kaikki järjestyi. Sekin on taito, ettei anna vastoinkäymisten värittää koko matkaa negatiivisuudella :) Mokia kuitenkin aina sattuu, itsestä tai muista johtuen, niin parempi keskittyä hyvään ja koittaa nauttia. Niin kuin te teitte! Onko muuten miehesi joustavaa tyyppiä, vai "suuttuuko" tällaisissa tilanteissa? Ei toki tarvitse vastata, jos koet henkilökohtaisena asiana. :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.