Kukkamekossa Välimerellä // Napoli

Kiitos kaikille ihan tuhannesti eilisistä kommenteista tuohon uutiseeni. On ollut ihan mykistävää huomata, miten paljon ihania kommentteja teiltä on satanut ja oonkin tänään ollut ihan ihmeissäni siitä, miten hyvin kauppa on otettu vastaan ja pakkaillut ensimmäisiä tilauksia! Kiitos, ylititte ihan kaikki odotukseni!

Pääsin nyt vihdoin purkamaan meidän risteilykuvia koneelle ja ajattelin syventyä loppuillaksi luonnostelemaan teille hieman postauksia tuolta reissun päältä. Tosin ajattelin aloittaa sen tällä Erdem x H&M mekolla ja sen ympärille rakennetulla asulla. Koko H&M:n mallistosta odotin eniten tätä ja sitä pitsimekkoa saapuvaksi myyntiin ja onnekseni sain napattua itselleni tämän kauniin kukkamekon. Pitsimekko ehti myydä loppuun ennen kuin ehdin sitä klikkailemaan ostoskoriin, mutta onneksi tätä oli mun koossa vielä tarjolla. On ollut sangen onnistunut haukkailu sekä Erdemin malliston että viime vuonna Balmainin kanssa, sillä se helmibleiseri on ihan yksi vaatekaappini kruununjalokivistä. Leveiden hartioideni takia voisin ehkä ennemmin haluta siitä koon 38 nykyisen 36 tilalle, mutta toisaalta, eipä tuo ole mitenkään turhan pieni. (Jos jollain lukijallani on moinen koossa 38 ja haluaa vaihtoa, niin ilmoitella saa kyllä 🙂

Tää Erdem-malliston mekko on siitä ihana, että siinä yhdistyy täydellinen malli ja kangas. Mekko ei ole silkkiä, kuten jotkut malliston vaatteista, mutta tää materiaali on ihan mieletöntä, nimittäin tää ei mee millään ryppyyn! Ihana asia vaatteessa. Lisäksi tää on musta ihana niin talvella kuin kesälläkin. Kukkakuosi tekee siitä tarpeeksi hempeän kesäksikin, vaikka mekko onkin musta, mutta toisaalta musta väri sopii sukkisten ja saappaiden kaveriksi myös talvella. Välimeren risteilyllämme yhdistin sen eräälle illalliselle vaaleanpunaisen YSL:n laukkuni ja Valentinon korkkareiden kanssa, mutta yhtä lailla mekko toimisi kauniiden ylipolvensaappaiden tai nilkkureiden kanssa. Mekon kukkien värimaailma vuorostaan mahdollistaa vaikka minkä erilaisten huulipunien käytön. Ihana, kaikin puolin, ja erityisesti tuo etupuolen kaunis malli on mieleeni!

Voi kun nyt näyttäisikin tältä. Tultiin just kotiin Danten värikylvystä ja oon yltä päältä vadelmassa, sahramissa ja mustaherukkajauheessa. Danten mielestä oli paljon kivempi maalata äitiä kuin sitä paperia 😀 Täällä mä istun likasissa verkkareissa ihan oman elämäni Mona Lisana ja mietin, jaksaisko tehdä illallista vai turvautuisiko johonkin valmisruokaan. En aio tänään tehdä enää mitään muuta kuin avata Netflixin, katsoa pari jaksoa jotain hyvää sarjaa (oon nolo, ja myönnän, että olen koukuttunut Netflixin Dynastiaan :D) ja syödä jäätelöä ja pähkinöitä. Ja ehkä vähän suunnitella meidän talven Dubain reissua. On IHANAA olla kolme viikkoa reissussa ja auringossa, sillä tänään alkoi hieman ahdistaa tää klo 16 koittanut pimeys. Yngh, talven huonot puolet ovat todellakin jo täällä. No, en anna sen lannistaa, vaan mietin palmuja, aurinkoja ja lämmintä merivettä. Tulee tarpeeseen sitten tammikuussa.

ERDEM for H&M mekko
VALENTINO korkkarit
YSL laukku

Mikä oli teidän suosikki H&M Erdem -mallistosta? Ja mitä tykkätte tästä asusta? 🙂

Mä oon muuten tässä pohtinut viime aikoina, että asukuvaamisen ollessa näin haasteellista valon ollessa vähäistä, että kuinka paljon te tykkäätte näistä asukuvista? Mulla kun tuntuisi enemmän olevan näin talviaikaan intoa kohti koti- ja ruokajuttuja, kun niiden kuvaaminen ei katso kellonaikaa tai ulkona olevaa valon määrää. Millaiset jutut teitä kiinnostavat kaikista eniten? Ja en ole unohtanut sitä videota Välimeren risteilyn ostoksista, lupaan aktivoitua sen kanssa vielä tämän viikon aikana, mulla on ollut vaan jotenkin niin hullun kiireiset päivät, etten ole saanut sitä tehtyä vielä. Voin yrittää päästä videoinhoni yli ja tehdä niitä jonkun verran, mutta mitä muuta te haluaisitte lukea? Kiinnostaako teitä aika sellaiset arkiset postaukset niin kattauksesta kuin päivärutiineista ja päivittäisistä pohdinnoista? Ja kiinnostaako teitä lukea esim. siitä, millaista oli perustaa verkkokauppa, ja mitä kaikkea se vaati? 🙂

Kommentit (21)
  1. Sun asukuvat on niin ihania!! Musta tuntuu, että sua itseä haittaa se valojuttu enemmän kun lukijoita joten jos vaan mahdollista niin lisää vaan niitä! Niistä saa itsekin välillä inspiraatiota, ja jos ei muuta niin ainakin hyvä mielen 🙂

  2. Mä liputan kyllä niiden my day postausten puoleen, erilaiset videot, instagram tb tai asukuvien tb ja sisustus/kotijutut kiinnostaa! Tuossa muutama ehdotus 🙂 Ja tuo mekko on ihana! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *