Kun kaikki muutos ei ole kivaa

Lasten saaminen on muuttanut mua ihan hirveästi ja tosi monella tavalla. Lapset ovat paras asia elämässäni, enkä osaisi enää olla ilman lapsiani. Suurimmaksi osin kaikki lasten mukana elämääni tullut on positiivista. Pari muutosta olen kuitenkin huomannut, joita en ihan fiilaa. En tiedä tunnistaako joku itsensä tästä, mutta itse huomaan nämä asiat tosi vahvasti arjessa ja olen kovasti yrittänyt niistä pyristellä eroon.

Meluherkkyys

Lasten saamisen myötä musta on tullut ihan todella meluherkkä. Vihaan sitä, kun vähän joka toinen käyttää itsestään termiä erityisherkkä vaikka mistä syistä,enkä fiilaa tällaista -herkkä termiä muutenkaan, mutta en äkkiseltään keksi muutakaan. Mulle on nykyään tosi raskasta jos on yli kaksi äänilähdettä samanaikaisesti. Esim. lapsi leikkuu jollain lelulla mistä lähtee ääni ja toisaalla soi musiikki tai on telkkari päällä ja joku puhuu mulle. Aivan mahdotonta. Mä olin ennen se ihminen, joka kukku yökerhossa aamuyöhön ja kävi henkeviä keskusteluja metelissä ja paukkeessa. Mitkään äänet eivät haitanneet. Paitsi hiljaisuus. Tein kouluhommiakin joku sarja taustalla pyörien, koska hiljaisuus oli musta tosi häiritsevää. Nyt tilanne onkin ykskaks aivan päinvastainen.

Mä en siis oo koskaan tykännyt siitä, että telkkari pyörii taustalla muuten vaan päällä. Meillä kotikotona oli niin ja inhoan sitä ja meillä ei oo ikinä telkkari päällä ellei sitä ihan oikeasti katsota. Taaperon puolen tunnin ruutuaika ja meidän vanhempien mahdollinen iltaleffa tai -sarja. Siinäpä se. Välillä sieltä saattaa soida musiikkia, mutta muuten se ei ole ikinä päällä, ellei sitä ihan kunnolla katsota. Musta se on ihan hirveetä taustameteliä, ja en kestä lainkaan. Toinen mikä ajaa mut hulluks, on pesukoneen linkoustoiminto. Kun pesukone jylisee ja samaan aikaan tapahtuu jotain ja Dante puhuu mulle, niin musta tuntuu, että mun aivot räjähtää. Mun mies on jo itse asiassa huomannut tän ja usein luo sellaiset puitteet, ettei ole mitään mökää. Välillä kerätään kaikki vähääkään ääntä pitävät lelut hetkeksi kokonaan pois. Vauvaa ja taaperoa ei vaimenneta, ja he eivät haittaa, mutta koko se äänten kakofonia, se pitää saada hiljaiseksi.

Musta tuntuu usein tosi jotenkin kamalalle, jos on useita äänilähteitä. En osaa selittää sitä. Jotenkin sellainen ahdistuksen ja stressin sekoitus. En viihdy esimerkiksi ravintolassa, jossa on kamala puheensorina ja samalla pitää yrittää kuulla mitä seuralainen sanoo. Musta tuntuu, että mä joudun keskittymään, pinnistelemään, että pysyn  mukana.

Sinänsä mielenkiintoista, että mun kuulo on edelleen oikein hyvä, eli sen suhteen ei ole muutoksia. Enemmänkin tuntuu siltä, että mun aistimaailma on jotenkin avaratunut ja mä kuulen aivan kaiken. Mä oon ite jotenkin liittänyt sen äidiksi tuloon ja sellaiseen älyttömään valppauteen, joka on koko ajan jotenkin läsnä. Kun olen toisella puolen taloa ja toisaalla tippuu jotain, kysyn heti ”mitä kävi?”. ”Muki tippu”. Tai jotain vastaavaa. Jotenkin sitä oppi Danten vauvavuonna olemaan koko ajan korvat höröllä ja silmät selässä, että ykskaks jotenkin keskittyi jokaiseen ääneen ja kun niitä äänilähteitä oli useita, tuntui siltä, että aivot menee solmuun. Pikkulapsiarjessa ääntä riittää ja tällä hetkellä meillä on bannattu kotikäytössä kaikki sellaiset äänekkäämmät lelut. Se tuntuu jotenkin siltä kuin uisi koko ajan valtameressä ja yrittäisi eri virtausten välistä löytää sen oikean, jonka avulla pääsee pinnalle. En osaa selittää tätä. Ehkä joku ymmärtää.

En tykkää tästä yhtään. Musta on tosi typerää, että musta tuntuu ponnistelulta puhua puhelimessa samaan aikaan kun jossain on kuulutus tai jos taustalla soi musiikkia. Puhelias taapero on myös ihan järkyttävä melunlähde, koko ajan on asiaa ja paljon ja suu käy koko ajan. Jokainen liike, ajatus ja toivomus pitää sanoa. Usein viidesti, jos siihen ei kukaan reagoi. Toivon, että jossain vaiheessa alan luottamaan siihen, että lapset eivät mene rikki ja mun aistit menee takaisin johonkin horrostilaan. Koska lapset tuskin pulisevat nonstop vuosia ja koska ennen se ei olis haitannut mua, mutta kun nyt on joku ihmeellinen vauhko tila, missä pitää kuulla kaikki.

Keskittymisen vaikeus

Mun on nykyään tosi vaikea keskittyä. Jotenkin usein tekeminen on tosi pirstaloitunutta pienten lasten kanssa. ”Äitiiii”. ”Wyäää”. Ja sitten mentiin. Jossain tarvitaan. Samalla kun leikkaat leipää, yks tekee toivomuslistaa ääneen joulupukille ens joulussa ja selostaa päikkykavereista ja kertoo runoa kaikkea samaan aikaan ja mies kysyy jotain ensi viikosta, pesukone pörrää, huithait ympäri on tuhat asiaa, mitkä pitää siivota ja sata mitkä pitää muistaa tehdä. Aivot käy koko ajan vähän kierroksilla ja koko ajan jotain pitäisi tehdä. Koko ajan myös jotain jää kesken. Ja sitten kun istut alas tekemään jotain kaikessa rauhassa, et enää pystykään siihen. Ihan saakelin ärsyttävää.

Monesti tuntuu, että jos istun alas tekemään jotain tiettyä vaikka tietokoneella, niin pompin välilehdeltä toiselle tehtävästä toiseen enkä saa keskityttyä mihinkään yhteen projektiin kunnolla. Koko ajan tuntuu siltä, että pitäis olla muualla ja tehdä muuta ja koko tekeminen on ihmeellistä pomppimista asiasta toiseen. Tätäkin kirjoittaessa oon laskenut matkabudjetin pitkälle Aussi-matkalle, käynyt rauhoittamassa vauvan pari (tuhatta) kertaa pinniksessä, tehnyt pakkauslistan huomiseksi ja katsonut meilit. Tää alkaa oikeesti olemaan naurettavaa, kun tuntuu, että koko ajan pitäisi olla tekemässä samalla jotain. Esim. leffaan ei pysty keskittymään kahden tunnin ajan vaan samalla pitää tehdä jotain muuta. Luulen, että tää johtuu siitä, että arki on pirstaloitunutta ja ajatukset myös, mikä sitten vaikeuttaa sitä yhteen asiaan syventymistä kunnolla ja tää on ehdottomasti asia, josta haluan oppia pois. Mä haluan pystyä uppoutumaan!

Kuten sanottua, mun ihanien poikien rinnalla nää asiat on ihan mitättömän pieniä ja oikeastaan vaatis multa vaan töitä, että pääsisin eroon näistä. Onko teillä jotain yllättäviä uusia piirteitä, jotka ootte huomanneet lasten saamisen jälkeen muuttuneen? 

Kommentit (27)
  1. No siis aivan nuo kaikki samat! Lisäksi lentopelko tuli lasten myötä. Varmaan liittyy menettämisen pelkoon ja yleisesti hallinnan menettämiseen, vaikka en niitä mitenkään ajattele tietoisesti. Ja huh miten olenkaan ennen reissanut enkä pelännyt mitään. Hieman ärsyttävää, mutta en tiedä miten tuota työstäisin. Mutta tuohon ääniherkkyyteen vielä pakko sanoa, että älyttömintä itselläni on kun olen saattanut vahingossa vähän ärsyyntyneesti joskus sanoa esim. televisiolle ”sshhh!!”, kun kotona volume alkaa nousta ja meteli monesta suunnasta alkaa ärsyttää 😂🙈 hassua miten mies ei yhtään häiriinny äänistä, ei haittaa lasten pillit ja hälytysajoneuvot huutamassa… Itselleni nuo on ihan liikaa, varsinkin samanaikaisesti!

  2. Siis kuulostaa niin tutulta! Mulla on aivan sama, ja tämä meluherkkyys ja keskittymisvaikeudet tuli vasta lapsen saannin jälkeen. Et ole yksin! 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *