Kuulumisia

Oon aloittanut ties kuinka monta kertaa postauksen tälläkin viikolla ja koko ajan se on jäänyt ajatuksen tasolle tai puoliksi kesken. Mieheni on työmatkalla ja vaikka olen saanut äitini tänne pariksi päiväksi jelppimään pikkuisten kanssa, niin on tää silti ollut hyvin erilaista kuin ydinperheenä toimiminen. Onneksi vauva herää yleensä vain kahdesti yössä, niin olen saanut levättyä melko hyvin. Mutta jotenkin päivät on myös sisältäneet niin paljon toimintaa, että iltaisin kun molemmat lapset on olleet nukkumassa, oon joko möllöttänyt puoli tuntia leffaa katsoen tai sitten rojahtanut itsekin unille. Myttysellä on tiheän imun kausi ollut muutaman päivän ja ollaan puhkikulutettu sohvannurkkaa aika tehokkaasti. Imetykseen menee ihan käsittämätön määrä aikaa päivässä, ja silloin on ihan kädetön ja muutenkin haluan keskittyä siihen imetykseen ja vauvan kanssa olemiseen.

Siis ai kamala, rupesin miettimään mitä me ollaan tehty tällä viikolla ja tajusin, etten ees muista mitä tehtiin maanantaina. Tää baby brainin yhdistäminen kiireisiin päiviin on näköjään murhaavaa. Maanantaina puuhailtiin Myttysen kanssa kotona, levättiin ja siivoiltiin ja sitten käytiin seikkailemassa bussilla. Musta on jotenkin kiva liikkua vauvan kanssa välillä julkisilla, ja Dante rakastaa busseja, niin käytiin hakemassa Dee päikystä bussilla. Sen verran reteetä kyytiä oli, että jopa mulle tuli paha olo 😀 No, taapero oli onnellinen kun pääsi siniseen bussiin. Ilta meni leikkiessä ja touhutessa kahden muksun kanssa ja simahdin illalla kuin saunalyhty. Vaikka monille arki kahden tai useamman lapsen kanssa on tuttua tohinaa, niin itteäni jännitti kyllä tää miehen työmatka, kun tuntuu, että tarttis revetä kahteen paikkaan, varsinkin kun vauva on niin paljon vielä rinnalla tiheän imun vuoksi. Hyvin meni ja tällaiset pienet onnistumisen tunteet arjessa on ainakin mulle hurjan tärkeitä 🙂

Eilen seikkailtiin TAYSille kuulon tarkistukseen, koska Myttyseltä ei saatu mitata kuuloa heti syntymän jälkeen, kun oli vissiin hieman lapsivettä korvassa tai jotain. Kun ajelin TAYSille joku hullu nostalgia iski jo nyt. Fiilistelin synnytysreissuamme ja mietin miten kivaa se oli. Jeesus, että voi olla ihminen sekaisin! 😀 Oli selkeesti liian kiva synnytys kun saan 5 viikkoa myöhemmin jo itseni kiinni siitä ajatuksesta, että ”voi kun vielä uudestaan pääsisi”. Ja siis mä nimenomaan mietin, miten kiva olis päästä taas synnyttämään. En ihan tarkalleen ymmärrä, miten se määrä kipua voi olla kivaa, mut näköjään se mun mielestä nyt sit on. Ja kun vielä se mittaus tehtiin potilashotellissa, niin mä olin valmis kasvattamaan meidän perheen kokoa vaikka heti 😀 Noo, ehkä mä nautin tästä pikkuisesta ihan rauhassa. Myttysen kuulokokeesta suuntasin omaan verikokeeseen, kun nappasin Puhdin kautta D-vitamiinin ja ferritiinin yhteispaketin mittaukseen. Rauta-arvoista olin vähän huolissani, sillä en halua että käy samat kuin viime vuoden keväällä ja D-vitamiini oli tärkee mitata, koska en anna vauvalle lisävitamiinia vaan hän saa D-vitamiininsa äidinmaidosta. (Ennen kuin kukaan tulee viisastelemaan siitä, että D-vitamiinia on äidinmaidossa liian vähän, niin totean jo heti, että ei pidä paikkaansa, jos äidin D-vitamiinit on kunnossa. Dante alkoi saamaan D-vitskulisää muistaakseni joskus 3-4 -kuisena ja samoin tehdään tämän vauvan kanssa. Aiheesta on aika hyvä ja kattava postaus Lähiömutsilla, kannattaa lukaista!) Ilokseni D-vitamiini oli loistava jopa yli odotusten, mutta valitettavasti rauta-arvot vuorostaan paskemmat kuin olin pelännytkään, joten edessä on todennäköisesti rautainfuusio, vaikka synnytyksessä en edes menettänyt mitenkään älyttömästi verta.

Mun oli tarkoitus nappailla eilen kuvia meidän päivästä sellaiseen ”meidän päivä” -IGpäivitykseen, mutta kun siellä Synlabissa aloin kaivelemaan puhelintani, ei se löytynyt mistään. Meinasin oikeesti saada slaagin, koska olen niin ääliö, etten ole varmuuskopioinut kuviani taas hetkeen ja kaikki Myttysen kuvat olis mennyt sen siliän tien. Puhelinta ei vaan löytynyt mistään, ja mietin, minne se on voinut mennä. Jouduin menemään Ratinasta Synlabiin erään kiljuvan vauvan kanssa, koska juuri nukahtamaisillaan ollut pieni halusi ehdottomasti päästä vielä syömään ja syliin ja mulla oli kiire labroihin. Laitoin mielestäni puhelimen rattaisiin, mutta en löytänyt sitä mistään. No, siitä sitten suhasin Synlabista vauhdilla samaa reittiä takaisin ja Ratinassa rupesin etsimään puhelinta siinä, missä viimeksi muistin sitä käyttäneeni. Siinä pöydässä, jossa olin istunut, istuskeli pieni porukka nuorisoa ja kysyin oliko he nähneet puhelinta. En edes tajunnut kiireessäni ja paniikissani, että puhelimeni oli yhden heistä käsissä. ”Juu, me tässä just mietittiin, minne tän veisimme”. Ahhh, kiitin ja lähdin ihan maailman eniten huojentuneimpana, mut käännyin takaisin ja vein porukalle kerrankin käteisenä matkassani olleen 20 € kahvirahaa kiitoksena rehellisyydestä ja löytöpalkkiona. Ihan adrenaliineissa kävin vielä pyörähtämässä asioilla ja lounaalla kavereiden kanssa ja sitten hain isomman muksun päiväkodista ja mummia hakemaan, jonka jälkeen vietettiin ilta kävelyllä ja kavereilla lasten leikkiessä porukalla. Neljä alle 3-vuotiasta on aika mahtava kombo illanvietoksi 😀

Tänäänkin ollaan ehditty vähän ja kaikkialle. Haettiin mm. Dantelle asu huomiseen Halloween-limudiskoon ja leikitty ulkona valoisaan aikaan. Oon vihdoin avannut pitkästä aikaa vähän meilejä (niitä oli vaan reilu 100 :D) ja hoitanut muutaman asiankin vauvan nukkuessa ja äitini leikittäessä Dantea. Tuntuu että ruokakauppareissuine, kahden lapsen syöttämisine ja ruoanlaittoine ja kaikkine nää päivät on menny hurjaa vauhtia ja toisaalta ollut hirveen pitkiä päiviä. Eilen kun lapset nukahti molemmat, istuin sohvan nurkkaan katsomaan hetkeksi leffaa. Äitini ihmetteli, että eikö munkin pitäisi mennä nukkumaan ja nauroin, että haluan hetkeksi nollata päivän. Inspiroiduinkin siitä postaukseen, mutta ennen kuin sain sitä alkua pidemmälle, alkoi silmä lupsimaan siihen malliin, että meinasin nukahtaa näppikselle. Jos näette joku päivä täällä puolivalmiin postauksen julkaistuna 21 ja 23 välillä, niin tiedätte miksi 😀 Bloggaaja on todennäköisesti sit nukahtanu nenä ”Julkaise”-nappulalle.

En kestä näitä asentoja ja tyytyväistä ruokakoomausta 😀 Btw, multa on pariin otteeseen kysytty tätä, niin Myttynen on tosiaan hieman kellakka kasvoista aina välillä, mutta hänellä on kaikki oikein hyvin eikä ole syytä huoleen 🙂 Mulla on molemmat lapset ns. rintamaitokeltaisia olleet alussa, koska nähtävästi mun maidossa on jotain, mikä aiheuttaa vauvassa alkuun kellakkuutta. Hänellä on kuitenkin kaikki hyvin, eikä ole sen takia syy keskeyttää imetystä vaan menee itsekseen ohi. Tää on ihan kummallista,kun hän saattaa olla yhtenä hetkenä ihan tavallisen värinen ja sit välillä kasvoista vähän kellertävä. Dantella kesti pari kk, katsotaan kauanko tällä kestää. 

Huhh, aloin kirjoittaa tätä postausta klo 17 ja nyt klo on kohta 23 ja oon vihdoin saanu molemmat muksut unille. Dee nukahti ihan omaan normaaliin aikaansa, mut Myttynen päätti valvoa 22.30 asti. On noi oikeesti hassuja olentoja. Niin ennaltaohjelmoituja tekemään asioita, jotka on heille biologisesti oikeita. Ja siis noita omituisempia on varmaan vaan äidit. Tuossa äsken heijasin tyyppiä nukkumaan aika pitkän pätkän ja kun hän vihdoin nukahti, olin viiden minuutin päästä kehdon vieressä ihastelemassa ja ihmettelemässä ja haluamassa hänet takaisin syliin. Sekopää.

Okei, molemmat nukkuu. Tiedättekö mitä se tarkoittaa? Lähtölaskenta huomiseen päivään on alkanut ja mun on parempi ottaa siitä kaikki irti nukkumalla niin paljon kuin voin! ♥

Huomenna on vuorossa meidän vauvaryhmän treffit ja illalla  ”Misco! Dante on lentävä setä ja Saimi on Pailoman”. 10 pistettä ja papukaijamerkki, jos keksitte mitä tehdään huomenna ja kuka on mikäkin 😀 

Kommentit (15)
  1. Keltaisuutta katselin itsekin, kun on tuttua pojan vauva-ajasta. Poika sai siihen sinivalohoitoa kolmen viikon sisällä neljä kertaa ja jouduin lopettamaan rintamaidon antamisen, koska bilirubiini nousi jatkuvasti sinivalohoidon jälkeen. Mietin, että eikö Myttysellä sitten? Onko sillä bilirubiinilla merkitystä? Tai jos se johtuu äidinmaidosta…En koskaan ottanut itse selvää, vaan uskoin sokeasti lääkäriä. Meillä poika tosin syntyi ennenaikaisena, mutta en tiedä, onko sillä merkitystä 🤔

  2. Hei,

    Toivon että perehtyisit tuohon äidinmaidon D-vitamiiniasiaan tarkemmin. Suositukset D-vitamiinin annosta vauvoille perustuvat laadukkaisiin tutkimuksiin. Itseasiassa näitä suosituksia juuri tarkastettiin eli mistään vanhoista tutkimuksista ei ole kyse (kts. esim. THL).

    Kaikki tutkimukset eivät ole samanarvoisia ja ymmärrän että joskus on vaikeaa hahmottaa mikä tutkimus on laadukas ja missä on esim. vääristelty tuloksia/tutkimusasetelmaa ym. halutunlaisten tulosten toivossa. Netistä löytää oman mielipiteen tueksi mitä vain luotettavalta kuulostavaa ja etenkin oman lapsen kohdalla voi oma toive olla antamatta mahdollisesti vatsavaivoja aiheuttavia tippoja niin suuri, että tulee etsineeksi tukea tällaiselle näkökannalle.

    Vaikka oma D-vitamiinitasosi on hyvä, ei se takaa sitä että rintamaidossa sitä on tarpeeksi. Yleensä ei ole. Et voi tietää ilman vauvan D-vitamiinitason mittausta kärsiikö vauvasi sen puutteesta ja aiheutatko hänelle mahdollista vahinkoa. Vauva käyttää äidiltä saadut D-vitamiinivarastot muutamassa viikossa. Oletko valmis ottamaan tämän riskin?

    -Lääkäri

    1. Anteeksi vaan, mutta toivon todella, ettet kommentoi tuohon sävyyn kenellekään enää ikinä. Törkeää.

      Vastauksena: En ota mitään riskiä, sillä tilannetta seurataan tarkkaan enkä aiheuta hänelle mitään vahinkoa. Ja kiitos, olen puhunut asiasta tässä kolmen vuoden aikana useamman lääkärin sekä imetysohjaajan kanssa ja voisin kuvitella, että heidän vuosien tietonsa ja ammattitaitonsa on yhdessä tässä asiassa vahvempaa kuin sinun, nuoren vastavalmistuneen lääkärin, joka on vieläpä aivan eri asiaan erikoistumassa.
      Sovitaanko niin, että sinä keskityt niihin kirurgian opintoihin ja minä lasteni terveyden vaalimiseen ammattitaitoisten ihmisten ohjauksessa?

      1. Hei,

        mielestäni kommenttini ei ollut asiaton, mutta olen pahoillani että koit sen niin.

        Hyvä että olet keskustellut lääkärien kanssa asiasta! Tämä ei tullut esiin kirjoituksestasi millään lailla.

      2. Hei! Pakko minunkin kommentoida tätä vastaustasi, sillä en itse Elenoran kommentin lukeneena kokenut hänen viestiään hyökkäävänä tai törkeänä. Ymmärrän toki, että oman lapsen terveys on sydäntä lähellä ja on täysin äidin päätettävissä miten lastaan hoitaa. Neuvoja saa kuitenkin antaa, on eri asia sitten miten niitä itse lähtee toteuttamaan.

        Toivoisin, ettei tällaisissa tilanteissa lähdettäisi automaattisesti ”haukkumaan” tai kommentoimaan negatiiviseen sävyyn. Kommenttiin voi vaikka olla vastaamatta tai yrittää ilmaista asiansa nätisti. En oikein näe mikä tässä oli mielestäsi ”törkeää”, mutta kaikki kokevat toisten kommentit eri tavalla ja myös oma mieliala voi vaikuttaa asiaan.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *