Kuulumisia ja joululahjoja

Mungolife

Hellurei hei! Pahoitteluni pienimuotoisesta katoamisesta, tässä on ollut päivät niin täynnä tekemistä ja menneet niin haipakkaa, että ei ole yhtään ehtinyt blogin puolelle pistäytymäänkään. Töihin paluu on vienyt oman aikansa, mutta suurimman osan ajasta on vienyt tuo pieni alle kilon kokoinen riiviö, joka pyörii nilkoissa koko ajan. Meillä kävi niin onnellisen onnettomasti, että miehelle nousi korkea kuume sunnuntaina, ja tämä onkin ollut sairaslomalla koko viikon. Meillä kun ei toimistolla ollut mitään asiakastapaamisia välipäivinä, niin olin jo suunnitellut Benjin mukana kuskaamista, mutta nyt se onkin ollut isin hoivissa koko viikon. Tajuttiin eilen, että ei ole kyseinen otus kertaakaan roskien viemistä lukuun ottamatta ollut yksin, joten käytiin ruokakaupassa pistäytymässä. Vinkumista ei vieläkään ollut havaittavissa, ja kotiin palattuamme tyyppi ei ollut edes mitenkään innokkaasti vastassa, vaan katseli pedistään vähän sillai "jaaha, taasko te herätätte mut?". Löytyi muuten ensimmäinen asia, joka vähän jännittelee. Täydet kauppakassit. Ne on tosi epäilyttäviä. Mikään muu ei ole sitten sen kummemmin jännittänyt tätä. Käytiin otuksen kanssa Lauralla toissailtana, sielläkin se oli aika kuin kotonaa. Ei minkäänlaista vieraskoreutta tolla tyypillä.

Tää on aika havainnollistava kuva tällä hetkellä meidän meiningistä.  Benji viattoman näköisenä ja mulla seksikäs "Mitä helkkaria sä just teit?" -ilme. (Ihan itse ootte halunnu näitä aitoja kuvia nähdä :D) Naskalihampaitaan tuo kovasti haluaisi käyttää kaikkeen mahdolliseen, ja sitä yritetään kitkeä ahkerasti. Haukkuu tällä hetkellä ainoastaan Jutille leikkiin kutsuna, ohimenevät autot ja ihmiset eivät ole vielä kiinnostelleet. Toivottavasti ei alakaan haukkumaan, joskin se taitaa tulla käyttöön vähän myöhemmin noilla muutenkin. Innolla odotan, kun miehen pitäisi leikata tuolta kynnet tänään tai huomenna. Voisin yrittää kuvata videolle, joskin tuntuu, että joudun olemaan ensiapuvalmiudessa. Tuolla on käsittämättömän vahva oma tahto, ja jos ei kiinnosta, niin ei muuten kiinnosta. Esim. karsta ei kiinnostanut. Tai siis sen pureminen ja mulle muriseminen sen kanssa kiinnosti. Jutilla on joku toinen harja, antistaattinen joku erimallinen, ja sen tämä sieti. Pitää jostain sellainenkin metskata, muuten tullaan kulkemaan Benji takkuisena ja minä todennäköisesti vajaasormisena :D (Ja kyllä, kielletään murisemasta ja yritetään sitä kitkeä, ei hätää)

Ensiapujutuista puheen ollen, meikäläinen astahti sitten eilen kauniisti älyttömän kokoiseen lasinsiruun. Tiputin tuossa joku aamu yhden seerumipullon, ja siitä meni pirstaleiksi lasinen pipetti. Keräsin mielestäni lasit aika hyvin, ja tarkoitus oli imuroida huolellisesti. Sitten keskityin kuitenkin Benjin pitämiseen pois pukeutumishuoneesta, ettei se astu pieneen lasiin. Sitten tuli kiire töihin, ja se imurointi tietenkin unohtui. Iltapäivällä sitten meikkipöydälle jotain viestessäni pamautin kantapääni sellaiseen kaarevaan melkein sentin mittaiseen lasiin. Ai prkl. Mies kaivoi sitä sitten irti pinseteillä, samalla kun veri virtasi (yhtään liioittelematta) jalkapohjaa pitkin. Olin jo varautunut terkkarireissuun, mutta tuo mun kotihoitaja hoiti kantapään ojennukseen. Nyt sitten onnun kaikkialle, enkä uskalla laittaa muita kenkiä kuin Uggit. Ei onneksi ole pukeutumista vaativia UV-suunnitelmia :D Juti ei fiilaa ilotulitteita, enkä yhtään tiedä miten tämä meidän luonteikas pirpana niihin suhtautuu. Illan suunnitelmissa onkin siis tehdä älytön määrä ruokaa Lauran ja miehensä kanssa, katsoa koirien touhuamista ja ehkä kattoa joku leffa. Yökyläläiset varmasti viihdyttävät niin, että mäkin jaksan valvoa puolille öin, vaikka nyt onki nukkumatti keränny talteen yleensä jo 22 aikaan. Benji heräilee 6-7 aikaan, niin munkin unirytmi on mennyt sen mukaan.

Katoitteko Benji-videoita Instagramissa? Siellä on vähän kouluttamisvideoita tarjolla, jos kiinnostaa :) Aika hyvin tuo on jo oppinut istumaan ja keskivertohyvin makaamaan, mutta koulutusta jatketaan ahkerasti. Tuo vaan on niin ahne, että välillä tuntuu vauhtia olevan mukana enemmän kuin älyä.

Mun on ollut tarkoitus "esitellä" mun joululahjasaalista täällä blogin puolella, mutta ne on jo ympäri kotia omilla paikoillaan. Oon tässä viikon aikana Benjin nukkuessa yrittänyt saada aikaiseksi kodin suursiivousta, kun tykkään aina aloittaa uuden vuoden siistissä kodissa. Oon tullut sellaiseen tulokseen, että mun vaatteet lisääntyy täysin ehkäisyttä kuin kanit. En oo shoppaillut juuri mitään, ja silti tuntuu, että vaatekaappi ratkeaa taas liitoksistaan. Reissusta ostin yhden neuleen, mekon ja yhden meikkijutun, joten en ymmärrä, miten kaappiin tunkeminen oli taas niin vaikeeta matkalaukkuja purettaessa.

Tosin, lahjaksi sain aikamoisen kasan kaappien täytettä..

(Miten niin mä tykkään harmaasta ja mustasta?)

Mä oon selkeesti ollut tosi kiltti tänä vuonna, sillä lahjavuori oli aikamoinen, ja sisälsi ihan mielettömiä juttuja! Vuodevaatteita, värityskirjaa, meikkejä, karkkia, upeat shottilasit ja vaikka mitä muuta oli piilotettu joulupapereihin, ja ne ovatkin jo löytäneet kaappeihin. Viisi lahjaa oli kyllä ylitse muiden ja keräsin ne kimppakuvaan pikaiseen sneak peekiin. Instagramiani seuraavat tietävätkin, että mies yllätti minut kyllä täydellisellä lahjalla! Oltiin vähän sovittu, ettei mitään kummempia lahjoja anneta toisillemme, vaan tuo liikkuva pölyhuisku olisi yhteinen lahja toisillemme. Jotain "pientä" oltiin sovittu, ja itse tilasin miehelle Timberlandin kengät ja haluamansa tuoksun. Mun paketista kuoriutuikin täydellinen "pieni" lahja, nimittäin miehen joululahja minulle oli Saint Laurentin pikkuinen musta-kultainen Kate! En malta odottaa, että pääsen tämän pukemaan johonkin asuun, laukku on nimittäin vietävän kaunis! Ja tulee tarpeeseen, mun pienet mustat laukut kun ovat kaikki hopeisin metalliosin! Tuo on niiiiiin kaunis ♥

Myös perhe oli aikamoisella joulupukki-fiiliksellä liikkeellä, ja lahjat olivat kyllä toinen toistaan mieleisempiä! Äidin paketista löytyi harmaa Burberry Britin villakangastakki todella simppelissä mallissa. Silmäilin tätä Stockalla jo jossain välissä, mutta päätin jättää sovittamatta, ettei houkutus kasva suureksi. Samassa paketissa oli myös harmaa palmikkoneuloksinen Balmuirin korkeakaluksinen keeppi kashmir-villasekoitteesta. Täydellisen muhkea, lämpöinen ja pehmoinen! Siskon paketti hurmasi mut myös täysin, hän oli nimittäin löytänyt Tara Jarmonin ruutuviitan, joka on niin erikoisen kauniin mallinen, että jouduin oikeesti viisi minuuttia pohtimaan, miten päin se puetaan :D

Elektroniikkapuolelta hiustenhoito-kaappiin muutti Philipsin tuollainen erikoinen kiharrinrauta, jota pääsin nopsasti kokeilemaan eilen. Tekee älyttömän helposti kauniita kiharoita, ja ajattelinkin, että uuden vuoden tukka tulee tällä sitten tänään.

En muista milloin olisin ollut yhtä hämmentyneen onnellinen joululahjoista, nimittäin lahjat olivat tänä vuonna niin nappiin kuin olla ja voi! Toivottavasti pääsen vilauttamaan näitä kaikkia teille ihan asujen muodossa lähipäivinä, eivät nämä kuvat vielä ihan hirveesti kerro kuitenkaan.

Illaksi on suunnitteilla älytön menyyyy kaikkia herkkuja, ja yritänkin taltioida tekovaiheessa hieman ruokaohjeita samalla :)

Palataan ensi vuoden puolella tämän vuoden asuilla, Dubai-seikkailuilla ja tietenkin kasalla uusia Benji-kuvia!

Ihanaa ihanaa ihanaa ja onnellista uutta vuotta kaikille Mungoilijoille! Toivon kaikille ihanille lukijoilleni taianomaista uuden vuoden vaihdetta ja ihanaa uutta vuotta 2016! 

Kommentit

Anu (Ei varmistettu)

Ihanaa vuotta 2016 myös teille kaikille! Sulle on postausten perusteella tapahtunut viime aikoina kaikkea niin mukavaa, että uskon, että ensi vuodestasi tulee todella onnellinen :) Toivon sitä vilpittömästi.

Malla (Ei varmistettu)

Kiitos samoin Sinulle ihanaa alkavaa vuotta! Odotan kovasti postauksia uudesta pienestä niin ihanasta koirulista :)
Ihania lahjoja olet saanut, harmaa väri on kyllä niitä parhaimpia värejä maailmassa nimenomaan vaatteissa!
Tänään siis nostamme maljan tulevalle hyvälle vuodelle, eikös niin :)

Nea (Ei varmistettu)

Benji on vaan niin söpö <3 hyvää uutta vuotta sinne teillekin!

TanjaP (Ei varmistettu)

Onnea uuteen vuoteen 16.Benji on kyllä melkoinen hurmuri ja hauska tää "mitä meillä nyt tapahtuu kuva". :D Philipsin kiharrin kiinnostaa kovasti joten siitä postausta pian. ;)

Sara Kate (Ei varmistettu) http://sarakatestyling.blogspot.com

Love that layout! Happy New Year!

xo,
Sara Kate Styling

Anna-Maija (Ei varmistettu)

Benji on hurjan söpö! Puhuit tuosta harjasta, suosittelen ehdottomasti Furminatoria. Meille ainakin aivan ehdoton ja en ymmärrä miten sillä saa niin paljon karvaa harjattua pois! Kaikkien koirien ja kissojen omistajien pitäisi hankkia Furminator, koska sen voittanutta ei varmasti ole! Tää kuulostaa ihan tv-shop -mainokselta, mutta tää vaan on paras :D

Aino (Ei varmistettu)

Super söpö Benji! :) Ihanaa & onnellista uutta vuotta sinnekin! :)

satulotta (Ei varmistettu)

Onnellista uutta vuotta ja kiitos mielettömästä blogista! Olemme nyt laukkukaimojakin ;)

Elli (Ei varmistettu)

Meidän villiksen turkille sopii älyttömän hyvin tangle teezer! :-) myös tutulla on se käytössä koiran harjauksessa, kantsii kokeilla toimisko myös teidän ihanuuden turkille! ei tuokaan siitä hirveämmin tykkää mutta se on hellävarainen joten siksi ollut meillä ykkösharjana.

M (Ei varmistettu)

Voi tuota pentuarkea :D jotenkin aika kultaa muistot, mutta vieläkin on mielessä kun omakin edellinen pentu oli aika ilkikurinen tapaus :)

Vaikka tiedän että ventovieraiden koulutusvinkit on tosi ärsyttävinä ja kaikki on tyyliin koirakuiskaajia, niin esittäisin pienen vinkin, koiran murisemista ei kannata yrittää kokonaan kitkeä, koska se saattaa huonossa tapauksessa johtaa samaan tulokseen kuin palovaroitin ilman patteria - koira siirtyy käyttämään hampaitaan heti. Toki varmaan tunnistatte itse minkälaista käytöstä kannattaa kitkeä kun koiranne parhaiten tunnette, kiinnitin vain huomiota tuohon lauseeseen :) ihanaa pentuarkea ja jaksamista ;)

Avanti (Ei varmistettu) https://avantigarde.wordpress.com

Happy New Year! Have a fabulous 2016.
Love the images.

Avanti
xxx

Rosa (Ei varmistettu)

Benji oli kyllä mahottoman suloinen niillä videoilla instassa. Piti äitillekin näyttää hah! Meillä onnistuu mittelin kanssa kynsien leikkuu parhaiten niin, että se on miehellä sylissä ja pureskelee luuta ja mä napsin kynnet. On sujunu alusta asti tosi hyvin vaikka jännitinkin sitä alkuun paljon.
Toivottavasti teillä suju hyvin ilotulitteiden kanssa! Tää kaveri ei normaalisti reagoi mihinkään koviin ääniin, mutta eilen se oli pelännyt ja oli ollut piilossa anopilla sängyn alla (ite oltiin muualla). Toivottavasti se vielä tottuis noihin tai ainakaan ei alkais enempää pelkäämään. Porukoiden koira kun ei oo koskaan pelänny niin inhottavaa jos tää onkin kunnon pelkuri

Krista (Ei varmistettu)

Kiitos siule viime vuodesta; inspiroivista asuista, ajatuksia herättävistä postauksista ja ihan vaan siitä, että olet sinä ja jaat elämääsi meille lukijoille!! Täydellisen onnellista uutta vuotta sinulle ja siun omalle pikku perheellesi :) !!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti ja samoin sinne ihanaa uutta vuotta! :) <3

Sunny (Ei varmistettu)

Kauhee koirakuume iskee tota palleroa katsoessa! Rauhallista uutta vuotta teille! Joululahjat näyttävät myöskin osuneen nappiin, vaikka kieltämättä vähän kauhistuttaa paljonki noihin lahjoihin on mennyt rahaa, kun nuokaan ei ole oikestasti tavaroita joita välttämättä tarvitsee, vaikkei olisikaan kultaisilla metalliosilla laukkua... Mutta kukin tavallaan, kyllä noi mullekin kelpaisi:)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :) Mun mielestä on vähän turhaa keskustella tarvitsemisesta joululahjojen yhteydessä, sillä ainakin mun elämässä on ollut vuosia tilanne, että mä en TARVITSE mitään, tai korkeintaan lahjakortin hammaslääkärille. Mun mielestä jos elämäntilanne on sikäli onnellinen, ettei tarvitse mitään, niin saa silti nauttia asioista, joita haluaa tai joista pitää :)

Heidi (Ei varmistettu)

Benji-pallero on aivan ihana, samoin Instassa olleet videot! Saako udella, mistä tuo nimi tulee, virallisesta nimestä kenties? :) Mietin joskus teininä, että jos (kun) joskus otan koiran, sen nimeksi tulee Benji silloisen lempibändini kitaristin mukaan!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :)
Nimihanke oli tänä vuonna jotenkin tosi hankala, kun mikään ei tuntunut omalta. Mun lempinimiehdotus oli pitkään Toffe, mutta mies ei pitänyt siitä. Pitkään myös mietimme nimeä Sulo, mutta pallottelimme oikeesti varmaan koko almanakan läpi, ja sitten jostain tuli mieleen Benji, jota jäimme miettimään. Sitten vielä kun ystävä heitti nimiehdotusten joukossa sen, mietimme hieman lisää tuota nimeä. Loppujen lopuksi heitimme viisi nimeä paperille kirjoitettuna pipoon (Toffe, Sulo, Benji, Batman ja hitto, joku viides vielä, jonka nyt unohdin, kun noita on niin paljon pyöritetty :D) ja Benji nostettiin sieltä hatusta. Nyt kun katson noita nimiä ja mietin niitä, niin Benjihän tuo on, ihan selkeesti :D
Ja onko kenties Maddenin Benji kyseessä? ;)

Heidi (Ei varmistettu)

No Benjihän se on ihan selvästi! Batmankin ois kyllä ollu aika pähee pienelle. :D Ja Maddenin Benji justiinsa, hahah! GC:t kuunneltu? :D

Hei onnellista uutta vuotta muuten!

Mipa (Ei varmistettu)

Hei,

näitä neuvoja tulee varmaan joka tuutista, mutta

älä kiellä koiraa murisemasta, sillä on oikeus osoittaa pelkoa/ahdistusta/sen hetkistä tunnetta. Se ei murinalla yritä hallita sinua vaan on ennemminkin epävarma. Etsi keino päästä omaan päämäärääsi niin, ettei se ahdista koiraa. Harhautus on aika hyväksi havaittu ;) ja rakenna luottamusta johdonmukaisuudella ja oikeudenmukaisuudella alusta asti! (Uskon kyllä, että oot just paras mama omalle Benjillesi, mutta oon niin kauheen herkkänahkainen nykyisessä koirankoulutusviidakossa, missä ei maalaisjärkeä näy...)

Kiitos kauniista kuvista ja ikkunoista seikkailuihin menneenä vuonna ja pelkkää menestystä tiellesi 2016 :)

Anna (Ei varmistettu)

Moikka,

Kiitos vinkistä :) Koirakin murisee eri syistä ja eri tavoin eri tilanteissa. Muriseminen kun yrittää harjata tai kun ottaa luun/lelun pois, ei ole OK ja se on nimenomaan yritys hallita tilannetta tai esittää eriävä mielipide. Luu vaihdetaankin aina leluun, tai jos vaikka maton reunaa kiskoo, niin annetaan luu/lelu tilalle. Jos koira otetaan syliin tarkoituksena harjata sitä, ei ole OK murista, kun haluaa vaikka takaisin leikkimään. Silloin tulee napakka "EI", eikä sylistä pääse ennen kuin se sopii meille. Koira ei saa määrätä murinalla. Ahdistuksen tai pelon saa ilmoittaa murisemalla, mutta tuolla on aika jämäkkä luonne, ja nimenomaan yrittää murisemalla hieman hallita tietyissä kohdin :) Liiallisuuksiin ei tietenkään mennä :)

Teija (Ei varmistettu)

Koira ei yritä hallita tilannetta murinalla vaan on epävarma. Jos kieltää murisemisen, seuraavaksi ei murise vaan käy suoraan käteen. Kannattaa siis vaihtaa luu makupalaan ja antaa luu sitten takaisin. Oppii että otetaan tavaroita, saa makupalan ja saa tavaran takaisin. Alkaa luottamaan että olet reilu.

Harjaaminen kannattaisi opettaa vähitellen makupaloin, jotta siitä tulisi miellyttävä toimenpide eikä pakotettu toimenpide, johon pitää alistua.

Kannattaa lukea uusimpia koirakirjoja tai ottaa koirakouluttajaan yhteyttä.

ärsyyntynyt (Ei varmistettu)

Juuri tälläsellä koulutuksella koirista tulee vihaisia ja ihmistä kunnioittamattomia. Jos koira murisee kun tehdään jotain arkipäivästä, esim harjataan tai leikataan kynnet niin totta kai sitä komennetaan. Pari vuoden päästä saat leikata kynnet rukkaset kädessä tai viedä lekurille leikattavaksi. Toinen juttu on toi harhauttaminen, mä en sitten kertakaikkiaan tajua tätä nykymaailman "muttakun sitä ahistaa ja se ei tykkää" eläintenpitoa. Eläin on eläin. Asiat tehdään yksinkertasesti mutta reilusti, kielletty on kiellettyä heti eikä huomenna. Myöhemmässä vaiheessa sitten turvaudutaan kaiken maailman poppamiehiin, jotka kertovat että ihan kivasti olet koirasi kouluttanut kun olet kuunnellut sen tarpeita,tuo karkailu ja pureminen ovat sivuseikkoja. Maalaisjärki on niin kadoksissa.

Mä en kestä miten tutultsiitä vstaa :D Oon tääl kommenteissa aiemmin kertonut meidän anhasta riiviöpomista ja juuri tuosta meilläkin lähdettiin likkeee aikoinaan. Paljon tsemppiä harjaustreeneihin!

Kommentoi