Lastenhuone ja Unihuone

Mulla on täällä tosiaan käynnissä lastenhuoneiden muokkausprojekti, joka sai alkusysäyksen tuossa pari viikkoa takaperin ja nyt ollaan kaaosvaiheessa, jossa osa jutuista on vielä saapumatta ja osa laittamatta paikalleen ja pieni yleinen sekasorto molemmissa huoneissa 😀 Mutta tosiaan, meillä muksut oli ensin omissa huoneissaan, joista tehtiin nyt erillinen nukkumishuone molemmille ja leikkihuone yhteiseksi. Useammasta kuin yhdestä syystä. Välillä Deen herätessä yöllä, hän harmitteli, ettei halua olla yksin. Adrian tuntui taas rauhoittuvan aina parhaiten kun isoveli oli samassa huoneessa. Ja kun pikkuinen konttasi Danten huoneeseen, saattoi isompi aika äkkiä ilmoittaa, ettei saa tulla, vaikka meidän ajatus on se, että kaikki muut paitsi unilelut, on lapsilla yhteisiä eikä tänikäisillä ole vielä ”omia tavaroita” niitä muutamaa ykkösjuttua lukuunottamatta (unilelu, päikkyreppu jne.)

Adrianin huone oli sellainen pienempi makuuhuone, missä oli iso vaatekaappi ja pinnis ja pari lipastoa, joista toinen toimi hoitopöytänä. Dantella taas oli isompi huone, missä oli kaikki lelut ja muut. Niinpä kannettiin Danten sänky Adrianin huoneeseen, otettiin sieltä yks osa vaatekaappia pois, käännettiin kaapit ja kannettiin lipastot pois.

Pakko sanoa, että meillä ei oo hirveesti sisustus elänyt tässä vuosien aikana. Ostettiin Ikean Tyssedal-lipastot jo Kuopiossa ja ne on kiertäneet huoneista ja kodeistakin toiseen. Danten huoneesta Mytyn huoneeseen ja mun toimistoon jne. Nyt toisesta luovuttiin, toinen tuli mun toimistoon ja kolmas meni meidän makkariin, mistä lähti edellinen senkki tilalta pois. Kun muutettiin sisään, yritettiin hyödyntää kaapit mahdollisimman hyvin ja sit pelattiin pienillä huonekaluilla. Työhuoneeseen aikanaan ostettu vaaleanpunainen sohva on tullut mun toimistoon jo aikapäiviä sitten ja nyt oli mahdollisuus oikeasti miettiä, mitä näille huoneille oikeen tekisi. Ihan miettiä siis seinien väristä alkaen kaikki.

Lasten unihuoneeksi valikoitui pastellisen hempeät unisävyt, vaaleansininen, valkoinen ja vaaleanharmaa, ja hyödynnettiin siis kaikki se, mikä siellä jo oli, ja huoneeseen tulee vaan vähän lisää. Yksi seinä maalataan jossain vaiheessa uusiksi, koska siitä otettiin hyllyjä pois, ja mä tilasin sinne ihanan pehmoiset ja unihuoneeseen sopivat seinätarrat, jotka kiinnittelen jahka saapuvat. Tapetointi ei inspannut, mutta isoilla kauniilla seinätarroilla saa kivan ilmeen. Tilasin myös vihdoin sinne sänkykatoksen tuomaan sellaista pehmeää fiilistä.

Leikkihuoneessa mentiinkin ihan toiseen suuntaan, nimittäin tummiin ja murrettuihin sävyihin, ripauksella messinkiä. Sitä on jo alettu toteuttaa ja tänään suunnataan Adrianin kanssa maalikaupalle, nimittäin yksi seinä maalataan vielä. Ajattelinkin tässä vaiheessa jakaa muutaman tärpin teille näistä tuhansista selaamistani tuotteista, joihin olen itse ihastunut.

En oo ehkä koskaan vastannut niin usein saaa ”ikeasta” kuin ton sinivihreän lipaston kohdalla 😀 sitä tooooooodella moni tiedusteli. Lommarp on tuo malli ja väri on tosiaan sellainen syvä sinivihreä. Ihastuin aivan täysin tuohon sävyyn ja se sopi suunnitelmaankin. Sen kaveriksi on tulossa pari tummempisävyistä Mrs. Mighetto -julistetta, joita oon fiilistellyt jo vuosia. Pojilla on ollut H&M Mrs. Mighetto yhteismalliston teeppareita ja mä rakastan kaikkia noita Mighetto-piirroksia. Ne on jotenkin todella kauniita. En oo ennen saanu tilattua niitä, kun ne ei oo ihan halpoja ja oon miettinyt, mitkä palvelee kauan ja valinnanvaikeus on ollut kamala.

Tummansinistä irtohyllyä meen tänään kattomaan JYSKiin, koska se näyttäisi siltä, että voisi sopia ton lipaston lähelle, mutta saattaa olla tosi riitelevä sävy. Joka tapauksessa mun mielestä hurjan kauniin värinen hylly eikä ihan tavallinen. JYSKissä muutenkin oli ihania kaikkia hyllyjä, mistä valita. Mennään siis tänään sinne ihmettelee. Arkkuja meillä onkin jo ollut. Oon joskus varmaan viis vuotta sitten tilannu valkoiset metalliarkut meille kotiin ja ne on nyt vielä poikien huoneessa. Löysin sinne kyllä muitakin sävyjä nyt ja koska noi on tosi käteviä, oon ajatellut tilata toisen sarjan. Nää Jollyroomin harmaat kiinnostaa myös. Mä oon aatellut ottaa ne valkoiset käyttöön poikien muistolaatikoiksi, sillä niiden alkuperäiset alkaa käydä pieneksi. Oon siis säästänyt molemmille kaikenmoista tästä alkuvaiheelta ekoista hiuskiuhkuroista neuvolakortteihin, ultrakuviin ja kotiutumisvaatteisiin, niin niille noi laatikot ois kauniit säilytyspaikat.

Ostin poikien huoneeseen pienen messinkisen pöytävalon Ikeasta, ja se näyttää tosi kivalta tossa Lommartin päällä, mutta haluaisin ehkä vielä yhden seinävalon. Hübschin valot oli tosi kauniita ja koko Hübschin valikoima ylipäätään mieleeni. Kaikkea aivan ihanaa!  Ja sitten tuo kettu.. Siitä lisää seuraavan kuvan alla!

Tässä on vähän näitä inspiskuvia poikien huoneen tulevasta ”tyylistä”. Laske toki joukkoon mukaan värikkäiden lelujen jatkuva sotku, mutta siis se pohjasuunnitelma on jotakuinkin tällainen. Yritän etsiä Lommarpiin sopivan tumman sinivihreän maalin vastapäiselle seinälle ja kalustepuolella tulee olemaan valkoisen keittiön lisäksi paljon puuta. Mä oon aivan rakastunut Siluettiverstas-nimisen suomalaisen yrityksen tarjoamaan. Puputuoli on ihana, mutta niitä nyt saa toki muualtakin. Suosittelen tsekkaamaan, jos haluaa omannäköisiä puuleluja tai puupalikoita lahjaksi vaikka tietyllä nimellä. Tosi kauniita ja ihana pieni suomalainen yritys, jota tukee mielellään.

Näihin puisiin juttuihin liittyen pieni tärppi. Kylpyhuoneeseen tarkoitettu IKEAn hylly toimii täydellisesti tuolla huoneessa. Meillä oli oven ja kaapin välissä pieni tila, mihin oli kiva saada jotain hyllyä. Kaikki tuntui liian syvältä niin lähelle ovea, mutta tää oli täydellinen. Sai kivoja koriste-esineitä, pupuvalon ja kaiuttimen siihen hyllyyn, niin tää toimii ihan superhyvin lastenhuoneessakin! 🙂 Kankaiselle alahyllyllekin saa laitettua kyllä jotain ihan muuta ku pyyhkeitä tai wc-paperia.

Mun pikkuassari on päikkäreillä ja mulla tän ”muuton” tylsin vaihe, eli laitan uusia hyllyjä meidän Paxeihin, että saadaan poikien vaatteet mahdollisimman kätevästi sinne. Pikkuassari on kovin innoissaan auttamassa, eli mun tehokas toiminta-aika on hänen nukkuessaan. Nyt siis noiden hommien kimppuun ja päivittelen sitten aikanaan valmiiden huoneiden kuvat 🙂

Miltä näyttää teidän mielestä suunnitelma? Ja onko vinkata täydellistä syvän sinivihreää maalisävyä? 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *