Lauantai

Ihanaaaa, viikonloppu!!

Sai nukkua pitkään, herätessä ei ollut mihinkään kiire ja päivän suunnitelma on ottaa rennosti 🙂 Käytiin eilen Annikan kanssa iltasalilla, ja tänään olisi tarkoitus käydä hieman harrastamassa retail therapya. Mielikin on jotenkin paljon tyynempi. Kun sain jotenkin kirjoitettua tuosta aikataulutus-ahdistuksesta blogin puolelle, tuntui kuin olisi tippunut heti suurin osa murheista harteilta, ja elämä on heti jotenkin kivempaa. Sain kyllä eilisestä tutorialistani tosi hyvät pisteet ja mun projekti-idea sai muutenkin oikein mukavan vastaanoton, mikä osaltaan tietty vaikutti stressiin. Illalla mieli kirkkaana järjestelin jääkaapin järjestykseen ja jynssäsin keittiötä. Mun olotilan voi helposti mitata sillä, miten siistiä mun kotona on. Jos mä en jaksa siivota tai kotona on vähän sinnepäin meininki, on jotain selkeesti painamassa ajatuksiani. Hullu pakkomielteinen nainen, mutta minkäs itselleen voi. Kun koti on järjestyksessä, on mielikin 🙂 Eilen tuntui olo taas aikaansaavalta itseltäni jo enemmän, vaikka mitään uutta ei olekaan tapahtunut. Kirjoitin vain ajatukseni auki tänne. Kyllä tämä blogi vaan on mulle positiivisten ajatusten ja terapiahetkien tyyssija.

IMG_9491

IMG_8081

Positiivisesta ilmapiiristä päästään muuten siihen, että jatkossa kaikki negatiivinen lätkäkommentointi menee suoraan roskakoriin. On se kyllä käsittämätöntä, että kun ihminen, bloggaaja ja vieläpä naispuolinen sellainen, kertoo mielipiteestään jääkiekkoilijoista, toisilla mopo karkaa täysin käsistä. Minä en ole ketään haukkunut, vaan olen minun omassa blogissani omana mielipiteenäni ilmaissut pitäväni pelaajana enemmän toisesta. Tämä toimii joillekin oikeutena ilmoittaa bloggaajalle tämän olevan ”tyhmä ämmä”, näin kesyimmässä esimerkissä ja samalla syöttää kommentteihin niin rasismia kuin sovinismiakin. EN oo koko vuonna joutunut laittamaan yhtä paljon kommentteja roskikseen kuin eiliseen postaukseen. Käsittämätöntä. Lätkäasioista kirjoitan jatkossakin. Mun 20-vuotinen harrastukseni kun on mulle aika läheinen. Jatkossa en kuitenkaan julkaise yhden yhtä negatiivista kommenttia asian tiimoilta. Jokaisen tuollaisen olisi hyvä hetki katsoa nyt peiliin ja vähän miettiä omia toimiaan. Minä en ole väittänyt olevani ammattikolumnisti, joka kirjoittaa viiltävää ammattitaitoista analyysiä jääkiekosta. Minä olen fani, joka on seurannut parikyt vuotta ko. lajia, ja kirjoitan minun mielipidettäni asiaan minun omassa blogissani, jota kenenkään ei tarvitse lukea 🙂 On se piruvie jännä, että kaikilla muilla saa kyllä olla mielipide jääkiekosta, paitsi bloggaajalla. Ja kaikki muut saavat sen ilmaista henkilökohtaisesti bloggaajan kimppuun hyökäten. Mutta bloggaajahan ei sitä saa ilmaista edes laittamalla pelaajia paremmuusjärjestykseen.

Vihaajille sanon, että kiitos. Kiitos kaikesta. Jatkuvasta motivaatiostanne minua olemaan parempi ihmisenä kuin te. Jatkuvista ansiotuloistani, joita jatkuvasti minulle kerrytätte, ja joilla voin elää unelmien elämää. Ja jatkuvasta muistutuksesta siitä, että mun elämä on upeeta ja mulla menee niin paljon paremmin kuin monilla muilla. Teidän pahantahtoinen tsemppinne on korvaamatonta! Venäjällä on sellainen taikauskoinen uskomus, että kun ihmisestä ajattelee paljon pahaa, hän menestyy paremmin. Kokeisiin / tärkeisiin tilanteisiin mentäessä usein huikataan ”ajattele musta pahaa / kiroa mua” jne. jotta menestyisi. Jos mua hetkauttaisi yhtään vihaajien kommentointi, en olisi näin leveästi hymyillen ja menestyksekkäästi tehnyt tätä Suomen huipulla jo vuosia. Olen itse asiassa mielelläni vihattu. Sen verran taikauskoinen olen kuitenkin, että uskon sen ajavan mua eteenpäin menestykseen 🙂 Ette anna mun valahtaa mielenkiinnottomaksi ja turhaksi, unholaan. Mä pysyn aina pinnalla kiitos teidän keskustelupalstojen salaliittoteorioiden, päättömien juorujen ja skandaalinkäryisten väitteiden. Saan vuodesta vuoteen tehdä mitä haluan, teidän avullanne ja effortillanne. Kiitos siis siitä.

IMG_9489IMG_8078

Vielä isompi kiitos kuitekin kaikille teille ihanille lukijoille 🙂 On ollut ihanaa lukea kommenttejanne tuohon aikaansaavuus -postaukseen. Tsempeillä on ollut mulle tosi tärkee merkitys ja ollut mukava kuulla, että olen voinut olla avuksi joillekin muille samassa tilanteessa oleville. Kuten moni teistäkin sanoi, pikkujutuistahan tuo lähtee. Eilen järjestelin kotona levällään olevat asiat, kävin pahasti perässä laahaavat laskut läpi ja vastasin kiireisimpiin meileihin. Nukuin myös päikkärit ja lakkasin kauniiksi kynnet. Korkkasin myös superkalliit, mutta maailman herkullisimmat tryffelit. Tasapainottamaan tuota ”suorittamista”. En vieläkään keksinyt lääkettä syöpään, mutta sain enemmän tehtyä kuin monena muuna päivänä tänä vuonna. Ja ennen kaikkea sain sen tehtyä niin annamaisella otteella, tehokkaasti ja järkevästi.

Olo on tänään ollut siis mitä mainioin 🙂 Vielä on tehtävää kyllä helkkaristi. Pitäisi aloittaa tuon projektin kirjoittaminen, pestä pyykkiä, siivota kylppäri, käydä läpi työasiat, tehdä se to do -lista, vastata kasaan meileihin, ottaa kiinni parin kuukauden kirjanpito ja vaikka mitä. Ja työtehtäviäkin on hillitön määrä rästissä. Mutta tänään en mitään noista aio tehdä. Tänään mä aion olla hyvillä mielin vapaalla ja suunnata ulos asunnosta nauttimaan auringonpaisteesta ja kiertelemään hieman kaupoille ja syömään jotain herkullista. On viikonloppu, ja annan itselleni nyt aikaa olla vapaalla ja rentoutua. Ajattelin jopa jättää puhelimen kotiin. Huomenna ajattelin aloittaa päiväni käymällä salilla, uimassa ja saunassa ja illalla mennään leffaan. Siinä välissä on hyvä kellottaa monta tehokasta työtuntia, ennen kuin uusi viikko alkaa. Rento ja rauhallinen viikonloppu siis tiedossa. Ihanaa!

IMG_6887

Ihanaa lauantaita kaikille iloisille kaunokaisille ruudun toisella puolen! 🙂

Kommentit (110)
  1. Mä eilen luin sun postauksen kommentteja ja luin joitain pahimpia kommentteja ääneen poikaystävälle ja tultiin kyllä siihen tulokseen, että ihmiset on sekopäitä.. Hyvä, että sulla on niin vahva tahto ja itsetunto, että kestät tollaset 🙂

    Ja asiasta kukkaruukkuun, miten noi sun hiukset on tollaset??? Ei mun kiharat ainakaan pysy noin kivasti, ne suoristuu viimeistään tunnin sisään..

    1. Joo, välillä itsekin täällä ihmettelee 😀 Ja jos otat huomioon, että te ette ees nää pahmipia, nii kelatkaa mun pahimmat uskonmenetykset ihmiskuntaan 😀

  2. siis sun tukka on _mielettömän_ upea! miten ihmeessä tollasen saa aikaan? kaikinpuolin upea! ja btw, musta on ollu superhauska lukea sun jääkiekko päivityksiä kun oon ite samanlainen jännittäjä noissa peleissä, muutenkin näitä postauksia luetessa viisastunut aina enemmän tai vähemmän jääkiekosta 😀

    1. Voi kiitoksia 🙂 Foliopaplarit vaan päähän ja harjaa auki 🙂 Ja sitten puristele auki niitä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *