Lennä lennä leppäkerttu

Mungolife

Mun on pitäny kirjottaa tästä aiheesta jo hetki, ja varsinki viime keskiviikkona, ku nous taas höyryä korvista näin jo sieluni silmin sormet lentämässä nappiksella, mutta sitten karkasin Joensuuhun ja aihe niinsanotusti jäi. Tänään ku sain Finnairin meilin, muistin taas. 

Lentäminen, mun rakas harrastukseni. Mä oikeesti tykkään lentää, vaikka välillä sitä joutuu tekemään aivan liikaa. Mä renotudun lennolla, kun ei voi tehdä töitä juurikaan ja muutenkin on jotenkin omassa rauhassa (jumissa sillipurkissa, joka saattaa tulla rymisten alas, reilun sadan ventovieraan kanssa..) Mutta, kaikissa muissakin asioissa, joista pidän (hyvänä esimerkkinä miehet..), tässäkin on omat heikkoutensa.

Lennolle ehtiminen on ihan oma taiteenlajinsa. Ainakin mulle. Kuitenkin meikätäti yleensä jollain mustalla magialla on siellä koneeseennousujonossa niin, että joudun hetken jonottamaan, eikä kone ole näin ollen joutunut mua venailemaan. Kaikilla ei vissiin oo ne pirut ja enkelit ihan samalla tapaa luovimassa liikennettä matkalla kentälle, koska AINA lentokentillä saa kuunnella sitä todella kypsiintyneellä äänellä ilmoille kajautettua "this is the absolute final call for henkilö X", joka todennäkösesti vielä shoppailee parfyymikaupassa vailla huolen häivää.

Ei siinä mitään. Sinne turvalliselle alueelle pääseminen on jo itsessään haaste. Sähköiset lähtöselvityspisteet on otettu käyttöön vasta muutama vuosi sitten, joten on täysin loogista, että niiden käyttö on suorastaan tappavan vaikeeta, varsinkin kun vieressä on pirteä lentotyöntekijä opastamassa kädestä pitäen, mitä teet. Ja itse toimintahan on suorastaan infernaalisen epäloogista. Paina varausnumero - näytä passi - valitse istuinpaika - valitse montako pakaasia - paina tulostinnappulaa ja kävele laukkutiskille tiputtamaan matkalaukku. Mä vielä ymmärrän ne maailmansotien aikaan syntyneet ihmiset, joille varmasti aiheuttaa pientä pelkotilaa elektronisen kioskin kanssa asiointi, ja heille se täysin suvereenisti suotakoot, mutta ei, kun siellä on aina jumissa joku kaksfemma, joka ei nyt ole ihan varma, mitä vastataan kysymykseen siitä, onko laukussa mahdollisesti räjähteitä.

Noniin, laukku on viety, maihinnousukortti on kädessä ja sitten turvatarkastukseen. Tähän mennessä on näytetty siinä elektronisella kioskilla, laukunpudotuspisteellä ja turvatarkastukseen tultaessa ne ständit, jotka kertoo, että aerosolit, terävät esineet jne. tulee jättää ruumaan. Nesteitäkin on kuljetettu vasta 7 vuotta minigrip-pusseissa rajoitettu määrä lentokoneeseen. On siis sangen ymmärrettävää pakata käsimatkatavaroihin Fiskarsin veitsisetti, kaasupullo ja perhepakkaukset shampooista. Koska kyllä se jättikokoisen kokispullon kokoinen Herbina on varmasti rajoituksen mukainen 100 ml.

Jos ihmeellisesti ja upeasti on osattu kuitenkin pakata kaikki räjähtävä ja terävä ruumaan, niin seuraava miehen mittari tuleekin sitten metallinpaljastuskoneessa / röntgenissä, lentokentästä riippuen. Siihenhän mennään niin, että metallikoruja on ranteesta olkapäähän, vyö päällä ja metallikorkoiset kengät jalassa. Unohtamatta jättää takataskuun kolikoita pienen kehitysmaan pankkivarannon verran, neljän asunnon avaimet ja kännykkä. Mielellään myös kynsisakset. Toivottavasti lähellä ei ole yhtäkään päänsräkyä potevaa, koska laite huutaa Beethovenin seitsemännen jo pelkästä tuskasta ja sitten ihmetellään, että "ai siis nämäkö?".

Portti ei ikinä osu suoraan  kohdalle. Onko kukaan ihminen koskaan lentänyt koneella, joka on lähtenyt siltä portilta, joka on ensimmäisenä turvatarkastuksen jälkeen? Käytetäänkö niitä? Mä nään sieluni silmin kun lentoyhtiöiden pikkujouluissa kilistellään kuplivaa käsiä hieroskellen ja naureskellen miten tänäkin vuonna voitettiin Lufthansa ja saatiin asiakkaat juoksemaan sinne kaukasimmalle portille useammin. Ihan vaan jotta lentokoneessa olisi hikikarpaloiden hajustamaa tunnelmaa. On sitten lentoyhtiöt tai lentokenttä tämän takana, mutta tarkoitus lienee käyttää vain perimmäisiä portteja.

Porteille pääsyä ennen on vielä kuitenkin selvitettävä este nimeltä "Tax Free" -kauppa. Vähän kun monopolissa, mutta toisin päin. "Mene portille. Mene suoraan portille kulkematta tax freen kautta." Puoli valtakuntaa sille, joka onnistuu tuossa, kun ne kaupat on sijoitettu sokkeloksi, jonka läpi on pakko puskea, ennen kuin voi lähteä kokeilemaan onneaan vuoden suunnistuskilpailuissa portin haussa. Rahanhimoissaan on todettu, että epävarmatkin lentokenttäshoppailijat saadaan ostamaan jotakin tällä kaavalla. Astut Tax Freehen, ja päällesi on suihkautettu puoli pulloa uusinta-ahh-niin-ihanaa Bruno Bananin hajustetta ennen kuin ehdit sanoa "hajuste-allergia".

Selvittyäsi Tax Freestä on edessä jännittävät paikat. EU:n ulkopuolelle matkustaville passintarkastus. 12-20 sähköistä porttia, jotka lukevat passien sisällön biometrisistä merkinnöistä ja ne 2-4 elämäänsä täysin kyllästynyttä ihmisen muotoista passikonetta kopeissaan. Tämä on tappavan vaikea valinta. Onko passissa tuollainen sirumerkki vai ei? Vaikea kysymyshän tuollainen. Se passi saattaa esimerkiksi olla kotelossa. Tai muuten vaan ei aina voi eikä tarvitse hahmottaa. "Taidanpa siis mennä jonottamaan tuohon 18-metriseen passintarkastusjonoon, jossa on puoli Aasiaa odottamassa pääsyään Finnairin pikayhteyksille." Tai vaikka on tieto, että kyllä kai ne sormenjäljet on kuvattu silloin 3 kk sitten kun passia haki, niin on se vaan niin paljon kivempi kun on ihmiskosketusta ja saa näyttää sitä pyntättyä passikuvaa sille rajavartiomiehelle. Siinä sitten pönöttää ne miljoonia maksaneet elektroniset pankkilukijat toimettomana, jotta varmistetaan ettei yksikään rajavartioston työntekijä pääse vahingossa pitämään vaikkapa kahvitaukoa jonojen käärmeillessä piiiitkälle kaukaisuuteen.

Sitten pitäisi vielä luovia tiensä sinne portille.

Näytät lippusi ja passisi ja siirryt odottelemaan portin odotusaulaan. Kuulutusten aika. "Pyytäisimme matkustajia penkkiriveiltä 28-40 siirtymään lähtöportille". Vieressä istuvan lipussa lukee 12B ja hän singahtaa istuimeltaan kuin olympiatason pikajuoksija telineistään. MINÄ-ENSIN-SAATANA! Eihän numerojärjestyksessä koneeseen nousemisessa olekaan mitään järkeä. On ihan hyvä, että kumarrellaan siinä rivissä kaksitoista, purkaen puolet käsimatkatavarasta ja käyden sen läpi. Lennolle lähtiessä ei ole mitenkään toivottua pakata käsimatkatavaroita ajatuksella vaan niitä suklaapatukoita ja kuulokkeita on hyvä kaivella perse pystyssä käytävällä, että koko jono seisoo, tai sitten hinkkaa itseään sangen irstaasti vasten takalistoasi. Sitten vielä pusketaan sitä laukkua ylätelineeseen empiirisen tutkimuksen mukaan saman ajan kuin manaatti synnyttää. Noin. Sitten tyytyväisenä istumaan siihen B-paikalle. Tai vielä mieluummin siihen käytäväpaikalle. Huh, miten hyvä meininki! Sieltä voi sitten katsella tyytyväisenä urheilusuorituksen jälkeen toisiaan töniksiviä ihmisiä ja myhäillä tyytyväisenä. Kun sitten itse ikkunapaikkalaisena omassa ryhmässäsi saavut paikalle, on tämä joko syväunessa, ja saatkin sitten kokea oman urheilusuorituksese kokeillessasi oikein spesiaalia esterataa. Vaihtoehtoisesti, jos tyyppi on vielä hereillä, ja sinä kehtaat pitkän venkoilun jälkeen ilmestyä omassa nousuryhmässäsi koneeseen, maksuna pääsystä paikallesi on seitsemän mulkaisua, syvä huokaus ja liikuntarajoitteisen 98-vuotiaan mummosi nopeudella suoritettu penkistä nousu. Ellei sitten niin iloisesti käy, että tyyppi istuu ikkunapaikallasi ja kysyy "onhan tämä OK?", jotta voitte aloittaa yhteisen matkantekonne molemminpuolisella vitutuksella vastatessasi kieltävästi. Ainiin, ja oma jalkatilahan on sitten muuten suunniteltu omille jaloille, se vieruskaverin jalkatila on matkatavaroita varten.

Noniin, olet omalla paikallasi! Turvavyöt kiinnitetään, lentoemännät käyvät käskemässä seitsemän ihmistä kiinnittämään turvavyönsä 12 kuulutuksen jälkeenkin. Sitten sama rundi uusiksi ja neljältä pyydetään virta pois puhelimesta. Sitten esitetään turvaohjeet, joiden aikana on sivunäytelmä, jossa lentoemäntä juoksee paperipussin kanssa kontrolloimaan hyperventilointi-tilannetta. Turvavyöt on kiinni, turvavyömerkki palaa ja sitten mennään. Jes!

Tunnelmallisuutta lentomatkustamiseen tuo tietenkin hajut. Portinetsimiskisan jälkeiset hikikainalot tuoksahtavat kauniina aromina, koska kaikilta matkustajilta on yhteisestä sopimuksesta on unohtunut dödö sinä aamuna. Onneksi Tax Freessä on ollut kanta-asiakastarjouksena se ruusupohjainen uusi kesätuoksu, jonka haju ei poistu nenästäsi ennen paluumatkaa ja lähtökentän Tax Freetä.

Jos vierelläsi istuu mies, sinusta tulee aivan varmasti hänen ns. inflight entertainment. Rauhaa ei anneta ja tarjoiltujen parin pikkolopullon jälkeen kuulet varmasti sanan "kymppikerho". Omien rauhallisten ajatuksien sijaan käyt mielessäsi läpi neljätoista eri keinoa tappaa itsesi, ja pohdiskelet, onko wc-tilat kuitenkaan kovin epämukava paikka viettää muutama hassu tunti lennosta. Jos et vastaa unelmiesi miehen lähentelyyn, olet kylmä lehmä. Jos vastaat, hän todennäköisesti innostuu liikaa tai oksentaa päällesi.

Sitten alkaa tarjoilu. "Siis eikö viini kuulu tähän aterian?! Pitääkö siitä maksaa?" -keskustelu raikaa, ja kaikki ovat pahantuulisia. Kasvissyöjä ilmoittaa olevansa kasvissyöjä ja olettaa lentohenkilökunnan olevan oraakkeleja ja tietäneen tämän ilman ilmoitusta. Lentoemännät kostavat korvissa soivan vitutuksen ajamalla kaikkien käytäväpaikalla vahingossa nukahtaneiden kyynärpäät ja nilkat sohjoksi. Kuminen ruoka, joka kantaa nimeä "eksoottisen italialainen antipasto-lautanen" sisältää viime vuoden suolakurkkujämät Heinzilta ja pari palaa juustoa, joka näyttää kaikkea muuta kuin luotettavalta.

Kukaan ei ole kehdannut mennä vessaan ennen tarjoilujen alkamista, vaan sinne vessaan pitää päästä puolen matkustamon juuri silloin kun ruokaa tarjoillaan. Hiokoot lentoemännät flipperitaitojaan poukkoilemalla tarjoiluvaunun kanssa minne haluavat, mutta kun nyt on mentävä! Oman rakon tuntemus on toissijainen asia istuinpaikkaa varatessa. Virtsatietulehduken kourissa oleva kanssamatkustaja on aivan varmasti varannut itselleen ikkunapaikan, jotta voi loikkia ylitsesti pari kertaa tunnissa. Vessarumban alkaessa muu, istumaan jäävä porukka, hoksaa, että tuolin selkänojan saa laskettua. Samalla hetkellä kun takana istuva on saanut eteensä ruokansa, jota on tietenkin paljon mukavempi muutenkin syödä sylistään. Eksoottinen denimin sivumaku on aina paikallaan.

Kahvitarjoilun aika.. Neljä erinäisiin syleihin tipahtanutta kuppia ja puoli tuntia myöhemmin em. lennon aistikkuus alkaa tuntumaan, kun kahvi tekee tehtävänsä, ja pakarat alkaa soimaan. Kitkerän pierun haju on oikein mukava saattoseuralainen sitten loppumatkan. Jes! Takanasi istuva lapsi on siihen mennessä vedellyt sokeriyliannostuksen vanhempiensa kahvin mukana tulleista sokereista ja monottaa penkkiäsi siihen malliin kuin harjoittelisi täsmäpotkukisoihin. Noin, taas osui hermoon, 7 pistettä! Kauniisti pyytäessäsi, josko sitä urheilua voisi harrastaa lennon jälkeen, vanhemmat eivät tunnu edes kiinnittävän huomiota heitä kohtaan suunnattuun puheeseen. "Meillä on kotona vapaa kasvatus". Vaikka mielesi tekee tyhjentää liisterimainen jälkiruokajogurtti ämmän päähän ja todeta "niin meilläkin", laitat kalenteriisi ylös muistutuksen varattavasta hieroja-ajasta. Aina kun saat unen päästä kiinni pikkurillin kynnen verran, istuimen selkänojasta tulee tennarinkärki pintaan vähän kuin viimeisillään raskaana olevan naisen vatsasta.

Unohdat siis unen, ja alat lukemaan. Ja äkkiä vieruskaverisikin lukee samaa kirjaa. Todella huomaamattomasti. Kunnes nukahtaa olkapäällesi ja kuolaa silkkipaidallesi.

Jos et muistanut pakata kässäreihin mukaan untuvapeittoa ja neljää takkia, niin matkustamon lämpötila säädetään siihen mukavaan +12 asteeseen, jottei kellään tule vahingossa kuuma. Jos tulet lennolle pukeutuneena kuin Siperian tutkija, on ilmastointi varmasti rikki.

Löytäessäsi vähiten epämukavan asennon ja peitellessäsi itsesi kaulahuivisi alle huomaat, että takana istuva tulevaisuuden toivo on vihdoin sammunut kesken Angry Birdsin. Hihkaiset onnesta ja päätät turvautua parin tunnin nokosiin. Kunnes kolmen minuutin jälkeen kapteeni kuuluttaa pirteällä äänellä neljällä kielellä kaiken saman kuin ennen nousua saaden sinut hyppäämään kattoon. Kiitos. Ja se tenavakin herää jatkaakseen moukaroimistasi ja parhaassa tapauksessa selkänojan yli kiipeämistä suoraan syliisi, koska katsomasi leffa on parempi. Edelleen Vapaa Kasvatus ei puutu asiaan tai pahoittele sitä mitenkään.

Jo uskoessasi, että et tule näkemään seuraavaa päivää saati matkakohdettasi, laitetaan turvavyövalo taas päälle ja lähdetään laskuun. Ympäriltä kuuluu rukouksia ja kauhistuneita kuiskauksia. Sitten rusahdus ja ollaan maan päällä! Annetaan aplodit... Laitetaan puhelimet päälle ja soitetaan kotiin, että hyvin se meni, ennen kuin kone on edes seisahtanut. Paskat niistä herkistä kommunikaatioväylistä lentäjillä ja bensatankkien tilasta. Pah, kyllä Leenan pitää nyt tietää, että pääsin turvallisesti Las Palmasiin!

Viimeinen koetus alkaa sitten koneesta poistumisessa. Merkkivalo sammuu, kollektiivisesti koko kone singahtaa ylös kaikki samanaikaisesti vetämään kässäreitään toistensa kalloihin. Vähän ku 7-vuotiaiden futispeli, missä kaikki pitää tehdä ilman järkeä mutta samaan aikaan.

Jaaa sitten tungetaan. Riviltä 27 ensimmäisenä ulos kiitos! On niin saatanallinen kiire! Odottamaan niitä matkalaukkuja samalle hihnalle kaikkien muiden kanssa. Mitä sitten, että rivin 5 pitkä matkustaja seisoo skolioosi-kirjan esimerkkikuvan mukaisessa asennossa ja näyttää tuskaiselta. On SAATANA kiire, ettekö te tajua?! Pari maksullista vinkkua nielaissut eturiviläinen nousee nyrkit pystyssä tappelemaan tätä vääryyttä vastaan ja kaikilla on hyvä mieli.

Passintarkastuksesta ei opittu Helsingissä mitään, vaan määränpäässä tehdään kaikki samoin. Elektronisella passilla, joka on passinsuojuksissa tiskille vaan ja vanhaa passia tungetaan sitten laitteistoon joka päin ja vaikka kokonaan. Kun ei perkele toimi.

Jes, me ollaan perillä!! Ei muuta kun matkalaukkuhihnalle. Ja totta kai kärry mukaan! Pitäähän olla jotain, minkä asettaa poikittain siihen hihnasta n. 5 senttimetrin päähän peittääkseen mahdollisimman paljon näköyhteyttä muille. Vitut muiden laukuista, antaa noiden muiden pyöriä tossa hihnalla vaikka huomiseen asti, hievahtamista paikalta ei tulla edes harkitsemaan. Kun sitten bongaat laukkusi, joka on teipattu kasaan sen jälkeen, kun siihen rekankestävään Samsoniteen on onnistuttu saamaan pari skraadua matkatavarahihnan työntekijöiden herkässä käsittelyssä, ja yrität puskea parin kanssamatkustajan välistä hakemaan laukkuasi, voisit yhtä lailla yrittää tunkeutua sumopainin väliin. Kyllä suomalaisen henkilön yleisesti noin metrin pitämä välimatka vaan supistuu siinä reippaasti.. Saat kätesi hädin tuskin väliin ja kiskot matkalaukkuasi välistä. Äsken hihnalle juosseet ihmiset ovat ykskaks menettäneet liikuntakykynsä ja nököttävät paikallaan. Harkitset lähtevästi pyörimään pari kunniakierrosta hihnalle laukkusi kanssa tai lievää pahoinpitelyä loman aluksi heilauttaessasi laukkusi päin jonku leukaluustoa.

Taisteltuasi matkalaukkusi Moskovan metroakin kovemmasta ruuhkasta voitkin seurata kun puolet porukasta lähtee talsimaan punaista kaistaa pitkin ihmettelemään, että "siis miksi mut on pysäytetty?".

Kun kokemuksen kruunaa määränpäässä kovaan ääneen taksikuskin kanssa suomeksi huutaen hinnasta vääntävä karju, pudistat päätäsi ja toteat, ettei koskaan enää.

Varasin muuten mun ja siskon lennot Thaimaahan... ;)

Kommentit

jenki (Ei varmistettu)

Ja sit ne kuus sytkäriä ripoteltuna pitkin laukkua...

-jenki

N (Ei varmistettu)

Niin totta!! Itse alalla työskentelevänä ja paljon matkustavana en voi kun kiittää että vihdoinkin joku puki mun ajatukset sanoiksi :)

Susanna (Ei varmistettu)

Loisto kirjoitus! Aivan surkuhupaisa teksti ja valitettavasti niin totta! :D Tästä tuli ihan mun lempi postauksista sen "äiti venäjä" postauksen (tai mikä nyt ikinä olikaan postauksen nimi) lisäksi!! Toi kirjoitustyyli on vaan molemmissa ollut niin loistava! :)

hanskiii (Ei varmistettu)

Hahhha hyvä teksti, tää on niin totta!! MISTÄ NOITA SEKOPÄITÄ LÖYTYY!?!! Viime vuonna lensin Fijiltä Hong Kongiin, kone oli jo laskeutumisen loppuvaiheilla, kun joku nero kiinalainen ampaisi ylös tuolistaan ottamaan laukkujansa niistä lokeroista. Lentoemäntä komensi hänet takaisin paikoilleen. No, juuri kun koneen pyörät koskivat maata, mies nousi uudelleen ylös penkistä, otti laukkunsa ja lähti juoksemaan ovien luokse..... Lentöemännän ilme oli sitä kuuluisaa "VOI V*TTU" -luokkaa :D

christine (Ei varmistettu)

Juuri tästä syystä siirryin matkustamaan bisnesluokkaan monta vuotta sitten :D

Satu (Ei varmistettu) http://www.arktisia.blogspot.com

Kiitos tästä, olet taivaan lahja nauruhermoille ja mahtavin tylsistymisen tappaja illan pitkinä tunteina, mie nautin näistä teksteistä! Just näin mie olen tästä lentämisestäkin aina ajatellut, mutta enpä olisi osannut muotoilla. Jos ikinä kirjoitat kirjan matkustelusta, mitä kehotan lämmöllä harkitsemaan, jonotan sitä yli yön Suomalaisen edessä, ostan yhden itselleni ja kaikille kanssamatkustajille roi-hki välillä kopion.

Hansu (Ei varmistettu) http://hassutellen.blogspot.fi

Hahah, loistava kirjoitus! :D

Laura (Ei varmistettu)

Hahah, tää on valitettavan totta :D Jostain syystä teen tota metalliputkessa taituroimista ja ajatuksenlukua ja (luoja ties mitä vielä, riippuen vähän sen päivän asiakaskunnasta!) työkseni ja vieläpä rakastan sitä, mutta ei se hymy kyllä aina ihan herkässä ole :D Kivaa Thaimaan matkaa!

Iina (Ei varmistettu)

No jaa, nyt meni kyllä sen hiuksenhienon rajan yli, ettei teksti ollut enää liioittelevuudessaan hauska vaan lähinnä tylsä. Itse lensin viimeksi pari päivää sitten (kahden pienen lapsen kanssa), enkä kyllä voi myöntää kärsineeni juuri yhdestäkään mainitsemastasi ongelmasta. Itse asiassa mieleeni ei muistu yhtäkään kuvailemaasi kärsimysnäytelmää, mitä lentomatkailuun tulee. Toivottavasti lentosi sujuvat jatkossa miellyttävämmin!

hanz (Ei varmistettu)

:::D

tuffi (Ei varmistettu)

Niinhän se menee :D

Unohdit Ryanairin mainoskuulutukset! PINGELIPONDTONGGG today hot dog only 7 euros !11!1!!

Salla (Ei varmistettu)

Paras postaus ikinä! oot mahtava!!

Ja (Ei varmistettu)

Tää on huikee! Mikä siinä on, että kun mennään jonottamaan niitä matkalaukkuja niin pitää mennä ihan siihen hihnan eteen ettei kukaan varmasti nää sitä laukkuaan? Eikö ihmiset vois seistä vähän kauempana niin muutkin näkis ja ois huomattavasti helpompi noutaa se oma laukku... Eikä se hihna tasan tarkkaa liiku niin kovaa, että huomatessasi sen laukun tulevan et kerkee kävellä sitä muutamaa metriä sitä noutamaan. Argh. Ja joo nimimerkillä lähdössä lomalennolla loppuviikosta "muutaman" muun suomalaisen kanssa. Oikein innosta hihkun, kun pääsen kuuntelemaan lentokoneeseen A. 6 itkevää vauvaa (joo joo sille nyt ei voi mitään) tai kiukuttelevaa 5 vuotiasta ja B. sitä kun kaikki on huonosti "ruoka on pahaa" "kone heiluu liikaa" "jalka tilaa on liian vähän", no kappas. Kun pääsen hotellille taidan unohtaa olevani suomalainen :D

Ihanaa Thaimaan matkaa! Minne sinne nyt siis päädyitte lähtemään? :)

quadruplel (Ei varmistettu)

oikeesti en kestä näitä sun tekstejä :D nää on ihan parhaita! oot huippu!

tiia (Ei varmistettu) http://hippie-summer.blogspot.com

ahaha tää oli niin hyvä ja niin totta ! aika oli taas kullannut lentomuistot mutta nyt jostain syystä kuukauden päästä koittava lentomatka ei enää hirveästi houkuttele:D

sanna (Ei varmistettu)

Itsekin lennän paljon ja oli kyllä niin totta joka sana!

Heidi (Ei varmistettu) http://bonbonvol2.blogspot.fi/

Mä olen tasan kaksi kertaa elämässäni lentänyt, joten lentokenttä on mulle ihan utopistinen paikka. Siksikin tämä postaus loukkasi, koska ainakin tiedän, mitä sä ajattelet musta, jos joskus joudut mun takanani jonottamaan lentokentällä. Kiitos. En nyt viitti sanoa, mitä mä sunkaltaisista ihmisistä ajattelen (vaikka postaus olisikin täysin kieli poskella kirjoitettu), koska se tarkoittaisi, että joutuisin kirjoittamaan tähän romaanin, eikä se olisi yhtään hauskaa tekstiä, vaikka kuinka viljelisin sarkasmia.

helzq (Ei varmistettu)

Tää postaus oli kaikilla tapaa loistava! Se anto sekä positiivisiä, että negatiivisia tuntemuksia. Positiivista oli sarkastiset vitsit, joille välillä tirkuin parikin minuuttia ennenkuin jatkoin lukemistani. Negatiivista oli ainakin erityisesti alkupäässä se, että et tunnu ymmärtävät, että jotkun ihmiset eivät ole koskaan elämässään olleet lentokentällä, joten eivät siksi osaa käyttäytyä siellä oikein. Mutta uskon kuitenkin, että ymmärrät sen. :)

s (Ei varmistettu)

Sie lennät niin paljon että eiks sua koskaan kyllästytä ne samat lentokuulutukset, lentotarjoilut ja kaikki mikä siihen liittyy?? Ite tuntuu et jos reissaa noin kerran vuoteen niin paluumatkalla on jo ihan kuollu niihin samoihin kuulutuksiin jota kuultiin menomatkalla :D

Nella (Ei varmistettu)

Aivan MAHTAVAA tekstiä!! Mielestäni paras lukemani postaus ikinä! Luin moneen keertaan ja vielä kolmannellakin kerralla nauroin vedet silmissä, niin että pikkusisko oli saada hermoromahduksen. ;)
Vaikken itse ole valtavasti matkustellut on äitini lentoemo ja varmasti hän voi allekirjoittaa ainakin suurimman osan noista lennon tapahtumista. ;D Ja niinä muutamina kertoina, kun olen lentämään päässyt olen ihmetellyt monia samoja asioita, joita tässä tekstissä mainitsit.
Itse olisin saattanut listaan lisätä vielä ne yksinmatkustavaa lasta opastavat henkilöt, jotka ovat nouseet kyseisenä päivänä väärällä jalalla: "Meidän täytyy kiirehtiä, jotta ehdit seuraavalle lennollesi." juoksen hänen perässään ja kun vihdoin saan hänet kiinni hän hidastaa vauhtiaan ja ärähtää "Ei meillä nyt sentään mikään kiire ole." Onneksi tämä asia on vain ihmisestä kiinni ja suurin osa virkailijoista on erittäin mukavia ja positiivisia ihmisiä!:D
Tässä muuten vielä aiheeseen liittyen linkki erään Finnairin lentoemännän blogitekstiin, joka sai myös hymyn huulilleni. Se tiivistää melko hauskasti, varsinkin lyhyempien, lentojen aikataulun/tapahtumat lentoemännän näkökulmasta: http://blogit.finnair.fi/2010/11/01/huh-huh-ja-huoh/

KIITOS Anna viikon parhaista nauruista!!

anni (Ei varmistettu)

ahahahahah en kestä! tää oli niin loistava ja NIIIIIN just sitä mitä se on! :D lennän itekin suhteellisen paljon ja voi elämä sitä menoa välillä :D

marikak (Ei varmistettu)

Hahahhah, aiva huippu teksti! Näinhän se menee. Ei voi ku ihmetellä miten ihmiset onkin niin tyhmiä joissain asioissa:D

jj (Ei varmistettu)

Anna, kiitän hysteerisestä huutonaurukohtauksesta. Lentokertoja tosin meitsillä vasta nolla kappaletta....

J (Ei varmistettu)

Hahaha ei vitsit nyt on kyllä pakko sanoa et oli ihan mahtava teksti! Muutamia kertoja oon myös elämässäni lentäny ja noi kaikki asiat on kyl niin toden totta :D Hyvä Anna! :)

Monx (Ei varmistettu)

Hahhah, nauroin vedet silmissä... Tuntuu tämän jälkeen, että itsekin matkustaa välillä liikaa. Kertomuksesi oli niin tutun tuntuinen! Taitaa muuten se kaukaisin portti olla lentoyhtiöille halvempi, kuin ne lähimmät.

E (Ei varmistettu)

Olipas jollain tapaa koppava kirjoitus, kaikki ei nyt vaa satu lentelemään ympäri maailmaa montaa kertaa kuussa joten sitten kun sinne lentokoneeseen kerrankin pääsee, voi homma olla hieman hukassa:) Täytyy myöntää että itelläkin meinas mennä sormi suuhun kun piti käyttää sähköistä lähtöselvityshommelia (ja aika lähellä sitä "kaksfemmaa" olenkin) ja siinä tilanteessa ei kyllä auta jos joku maailmanmatkaaja pyörittelee takana silmiään... En missään nimessä usko että sun tarkotuksena oli pahottaa toisten mieltä, mutta halusin vaan sanoa oman mielipiteeni. Hyvät kesänjatkot sulle! :)

Minea (Ei varmistettu)

Juuri näin. Aamen.

emmim (Ei varmistettu)

hhaha nii hyvä ja nii totta :DDD !

Annika (Ei varmistettu)

Hahahahha toi kaikki on NIIN totta, en kestä, päivän naurut! Tähän mennessä paras kokemus kun oli sairas perheenjäsen mukana, joka on myös n. 190-senttinen, ja edessä istuva ihana suomituristi halusi saada unet, ja kun KOHTELIAASTI (ja jopa ihan oikeasti kohteliaasti!) pyysimme että hän nostaisi penkkinsä koska toinen ei vain mahdu sinne taakse ja hänen on pakko sairauden vuoksi istua siinä käytäväpaikalla, että hän voi mennä toisellekin penkille koska siinä istuivat hänen kaksi lastaan, että he voisivat vaihtaa paikkoja.

No, loppumatka me kaksi muuta sitten istuimme polvet suussa koska molemmat penkit pidettiin varmasti ja 24/7 mahdollisimman takana. "Hahhaa siitäs saitte" Kruunasi matkan mitä oli värittänyt sairauskohtaukset ja se että hotellin johtaja huusi meille aiheetta ja sai meidät itkemään ja sitä selviteltiin puolet lomasta ties keiden kaikkien kanssa. Ai että tätä matkustamisen ihanuutta... Mutta, silti tätä kaikkea kestää koska matkustelu on ja pysyy siellä sydämen perukoilla!

rjannina (Ei varmistettu)

Ihan loistava teksti! Naureskelin muutamalle kohdalle yksin kotona ääneen. Osaat todellakin viihdyttävän tekstin kirjoittamisen taidon! Kiitos muutenkin mainiosta blogista!

jonn (Ei varmistettu)

Monilla käytöstavat hukassa, mutta pakko myöntää että siellä lähtöselvityksissä menee aikaa koska olen lentänyt tasan kerran ja en ihan oikeasti osaa ja tiedä+kukaan ei halua auttaa.. :( kai me silloin kerran aika nopeesti päästiin.

nipsu (Ei varmistettu)

Hahahaa ihan mahtava postaus :D Ja hieno ajotus, lensin eilen Lontoosta Helsinkiin ja manailin just joka ikistä näistä asioista. Lisäksi vielä sitä että portille kannattaa ehdottomasti mennä jonottamaan heti sen auettua. Muutenhan voi olla ettei saakaan koneesta paikkaa!! Ööö eiku...? Ja heti kun virkailija ilmestyy portille ja valmistautuu avaamaan ovet jono on jo siirtynyt viisi metriä eteen päin ihan tiivistymisen takia. En kestä suomalaisia :D

Feline (Ei varmistettu)

Hauskasti kirjoitettu teksti! :D musta tota koko stooria voi kuvata kahdella sanalla : Suomalainen juntti.
Mä en kestä kans yhtään sitä ihmisten hölmöläismäistä menoa ja piittaamattomuutta matkustamisessa. Matkailualan ammattilaisena kun katsoo näitä asioita vähän eri näkökulmasta kun se Marja 60.v siellä passijonossa :D

Lauraa (Ei varmistettu)

Juurinkin näin. Mä en ymmärrä mitä vaikeeta on olla avaamatta sitä kännykkää laskeutumisen jälkeen siellä koneessa. Tai pitää se perse penkissä pari minuuttia pidempään, "mutta mun on päästävä ensimmäisenä koska oon vaan yksinkertasesti paras"
Ärsyttävää, mutta onneks lento on niin lyhyt aika lomasta :)

Ja ne vielä se lämpötila.. Istuinpahan varauloskäynnin vieressä malagasta tullessa. Ei toki ollu kylmä..

Kiitos tästä! En oo koskaan nauranu näin paljon lukiessani sun blogia. Vaikka onneksi tuollaiset henkilöt on onneksi vähentymässä, ainakin omasta mielestäni, niin jos yksikin sattuu lennolle, se saa oikein kihisemään raivosta. En kuitenkaan usko, että kaikki niistä kuitenkaan on ensimmäistä kertaa lentämässä. Ja en ole tätä huomannut muissa maissa lentäessäni.

Samanlainen ilmiö on Suomessa tien päällä. 80 km/h rajotuksella ajetaan 70 km/h, koska onhan se kiva, kun perässä on pitkä letka autoja, jotka eivät voi ohittaa, koska ohituskielto. Sitten alkaa kaksikaistainen moottoritie, nopeus nostetaan hiukan yli nopeusrajoituksen, eikä kukaan pysty ohittamaan, koska käyhän se suomalaisen miehen itsetunnon päälle, jos joku ohittaa.

Netta (Ei varmistettu)

Että oli hauskaa ku tätä luki! :D

Siipe (Ei varmistettu)

Hahah tää oli iha loistava piristys, tai no iltalukeminen, tässä ku oon monta tuntia pyöriny sängyssä unta saamatta :D oon ite lentäny aika vähän, mutta silti voin sanoa, että koko teksti on niin totta ku olla ja voi :D

Pupsu (Ei varmistettu)

No huh. :D Itsekin paljon lentävänä täytyy sanoa, että minulla on tainnut käydä hyvä tuuri, kun harvan asian näistä voin allekirjoittaa!

Toi on niin totta! (Ei varmistettu)

Aamen!!! Eniten vituttaa lapset koneessa ja sitten se kun kaikki tunkee tolla "minä ensin saatana" -asenteella (esim. just koneesta poistuttaessa). Ja kusellahan ei voi käydä ennen koneeseen nousua, vaan sinne on päästävä heti kun merkkivalo sammuu ja tarjoilukärry lähtee liikkeelle. Ihme ja kumma mutta yhtään känniääliötä ei ole omalle kohdalle sattunut, tosin en ole kertaakaan mennyt minkään keihäsmatkojen koneella Gran Canarialle (tosin nykyään Thaimaa on vissiin aika samaa sarjaa...).

Heidi (Ei varmistettu)

Hahaa!! Tää on niiin paras... Mä aina mietin täsmälleen näitä samoja asioita. Ehkä osuvin sun kirjotuksista koskaan, mahtavaa!

Ihan saatanan hyvin ja ovelasti kirjotettu teksti :D !

reetta (Ei varmistettu)

Ihan sairaan hyvä teksti!! Huhhuh tuli kyl naurettua, tää on kyllä niin totta koko teksti :D

Toi kuulostaa jotenkin samalta mitä itse ole kokenut suomen "hienossa ja mahtavassa " Helsinki Vantaa lentokentällä. Niiden ne järjestelmät ja muut...huhhuh. Sitten kun pääsee siihen koneeseen ajattelee aina että nyt pääsi kaikesta noista monimutkaisen monimutkaisuuksista eroon ja saa istahtaa rentoutuen omaan penkkiin. No ei tietenkään saa. Haloo!:/ aina löytyy joku tapavalittaja joka on kyllästynyt elämäänsä ja joku vapaakasvtauksen saanut kauhukakara. Itselläni on puolen vuoden ikäinen tytär ja jos joskus aiotaan lähteä jonnekin pidemmälle reissulle niin vähän kauhulla odotan sitä riemua..

rosaa (Ei varmistettu)

AMEN. En voisi paremmin allekirjoittaa joka sanaa jonka sanoit. Mutta positiivista on se, että mitä kaukaisempi lento, sitä vähemmän täysiä tolloja, sillä eiväthän he nyt niin pitkälle uskalla matkustaa. Toki jokaiselta lennolta löytyy näitä tolloja ja ei ole mitenkään suunniteltua, että he sattuvat aina istumaan edessäsi, takanasi tai muuten vain piirittäen sinua, tehden jokaisesta matkastasi ahh niin ikimuistoisen!

Henna (Ei varmistettu)

Älyttömän hyvä ja hauska kirjoitus, tiivisti erinomaisesti lähes kaikki mahdolliset vitutukset ennen lentoa / lennon aikana / lennon jälkeen :) Kiitos siitä, että sait päiväni alkamaan hyvin, se meinaan alkoi naurulla ^_^

Anna-Maija (Ei varmistettu)

Hah, kiitos aamun piristyksestä! :D

Kaima (Ei varmistettu)

Näinhän se menee. :D Mua ihmetyttää eniten juuri se kiire koneeseen ja vielä kovempi kiire koneesta ulos. Minäkin kyllä mieluusti lähden koneesta nopeasti ulos kun yleensä matkustan pelkillä käsimatkatavaroilla. En kuitenkaan näe tarpeelliseksi seisoa vinkurassa heti koneen laskeuduttua, jotta pääsisin ehkä 30 sekuntia nopeammin ulos. Koneeseen sisään menemisessä en ymmärrä mikä hinku sinne on päästä mahdollisimman aikaisin. Siksi otankin paikat mahdollisimman edestä ja mieluiten käytäväpaikalta. Näin pääsen pujahtamaan omalle paikalleni viimeisten joukossa kätevimmin.
Ärsyttävintä on parkkeeraaminen ihan siihen laukkuhihnan viereen, vaikka siinä lattiassa on kirkuvan keltaisella viiva, jonka takana pitäisi seisoa.
Sulta unohtui ainakin yksi juttu: Turvatarkastuksen jälkeen jotkut jäävät ihan siihen aukon eteen, josta tavarat tulevat läpivalaisun jälkeen ulos, laittamaan vyötä paikalleen, koruja ylleen yms. Näin seuraavan jonossa täytyy odotella koko toimenpide ennen kuin pääsee käsiksi omiin tavaroihinsa. Ihan mahdotontahan olisi rullata se oma laatikko hihnan loppupäähän tai jopa siirtyä vielä hieman eteenpäin pöydän ääreen.

Carmabella (Ei varmistettu)

Tuo Vapaa Kasvatus -tapaus tuli erittäin tutuksi mun viimeisimmällä lennolla Lontooseen. Potkunyrkkeilyharkat alko Helsinki-Vantaalla ja jatku aina Gatwickin kentälle saakka. Sillipurkki oli sakeana savusta, mikä nousi mun korvista koko matkan ajan.. Lapsetlapsetlapset..

Iita (Ei varmistettu)

Haha, osuit kyllä tekstilläs niin naulan kantaan!! :D Itse lennän usein ja jokainen vaihe kuulostaa turhankin tutulta... Ja miksköhän se on niin että lennoilla aina ne kaikista huonoiten käyttäytyvät ihmiset sattuu puhumaan suomea. Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee lentokentällä ja -koneessa.

kiti (Ei varmistettu)

Loistava teksti!! xD Lensin just ite Brasiliaan ja takas ni juuri tollastahan se oli, järkkyä! En kyllä ikinä jaksais lentoemännän hommia, respect vaa niillekin.

Pages

Kommentoi