Lennä lennä leppäkerttu

Mun on pitäny kirjottaa tästä aiheesta jo hetki, ja varsinki viime keskiviikkona, ku nous taas höyryä korvista näin jo sieluni silmin sormet lentämässä nappiksella, mutta sitten karkasin Joensuuhun ja aihe niinsanotusti jäi. Tänään ku sain Finnairin meilin, muistin taas. 

Lentäminen, mun rakas harrastukseni. Mä oikeesti tykkään lentää, vaikka välillä sitä joutuu tekemään aivan liikaa. Mä renotudun lennolla, kun ei voi tehdä töitä juurikaan ja muutenkin on jotenkin omassa rauhassa (jumissa sillipurkissa, joka saattaa tulla rymisten alas, reilun sadan ventovieraan kanssa..) Mutta, kaikissa muissakin asioissa, joista pidän (hyvänä esimerkkinä miehet..), tässäkin on omat heikkoutensa.

Lennolle ehtiminen on ihan oma taiteenlajinsa. Ainakin mulle. Kuitenkin meikätäti yleensä jollain mustalla magialla on siellä koneeseennousujonossa niin, että joudun hetken jonottamaan, eikä kone ole näin ollen joutunut mua venailemaan. Kaikilla ei vissiin oo ne pirut ja enkelit ihan samalla tapaa luovimassa liikennettä matkalla kentälle, koska AINA lentokentillä saa kuunnella sitä todella kypsiintyneellä äänellä ilmoille kajautettua ”this is the absolute final call for henkilö X”, joka todennäkösesti vielä shoppailee parfyymikaupassa vailla huolen häivää.

Ei siinä mitään. Sinne turvalliselle alueelle pääseminen on jo itsessään haaste. Sähköiset lähtöselvityspisteet on otettu käyttöön vasta muutama vuosi sitten, joten on täysin loogista, että niiden käyttö on suorastaan tappavan vaikeeta, varsinkin kun vieressä on pirteä lentotyöntekijä opastamassa kädestä pitäen, mitä teet. Ja itse toimintahan on suorastaan infernaalisen epäloogista. Paina varausnumero – näytä passi – valitse istuinpaika – valitse montako pakaasia – paina tulostinnappulaa ja kävele laukkutiskille tiputtamaan matkalaukku. Mä vielä ymmärrän ne maailmansotien aikaan syntyneet ihmiset, joille varmasti aiheuttaa pientä pelkotilaa elektronisen kioskin kanssa asiointi, ja heille se täysin suvereenisti suotakoot, mutta ei, kun siellä on aina jumissa joku kaksfemma, joka ei nyt ole ihan varma, mitä vastataan kysymykseen siitä, onko laukussa mahdollisesti räjähteitä.

Noniin, laukku on viety, maihinnousukortti on kädessä ja sitten turvatarkastukseen. Tähän mennessä on näytetty siinä elektronisella kioskilla, laukunpudotuspisteellä ja turvatarkastukseen tultaessa ne ständit, jotka kertoo, että aerosolit, terävät esineet jne. tulee jättää ruumaan. Nesteitäkin on kuljetettu vasta 7 vuotta minigrip-pusseissa rajoitettu määrä lentokoneeseen. On siis sangen ymmärrettävää pakata käsimatkatavaroihin Fiskarsin veitsisetti, kaasupullo ja perhepakkaukset shampooista. Koska kyllä se jättikokoisen kokispullon kokoinen Herbina on varmasti rajoituksen mukainen 100 ml.

MjAxMy04YzQ4YjEwY2NjZjc4Yjg5_50fa20223641f

Jos ihmeellisesti ja upeasti on osattu kuitenkin pakata kaikki räjähtävä ja terävä ruumaan, niin seuraava miehen mittari tuleekin sitten metallinpaljastuskoneessa / röntgenissä, lentokentästä riippuen. Siihenhän mennään niin, että metallikoruja on ranteesta olkapäähän, vyö päällä ja metallikorkoiset kengät jalassa. Unohtamatta jättää takataskuun kolikoita pienen kehitysmaan pankkivarannon verran, neljän asunnon avaimet ja kännykkä. Mielellään myös kynsisakset. Toivottavasti lähellä ei ole yhtäkään päänsräkyä potevaa, koska laite huutaa Beethovenin seitsemännen jo pelkästä tuskasta ja sitten ihmetellään, että ”ai siis nämäkö?”.

Portti ei ikinä osu suoraan  kohdalle. Onko kukaan ihminen koskaan lentänyt koneella, joka on lähtenyt siltä portilta, joka on ensimmäisenä turvatarkastuksen jälkeen? Käytetäänkö niitä? Mä nään sieluni silmin kun lentoyhtiöiden pikkujouluissa kilistellään kuplivaa käsiä hieroskellen ja naureskellen miten tänäkin vuonna voitettiin Lufthansa ja saatiin asiakkaat juoksemaan sinne kaukasimmalle portille useammin. Ihan vaan jotta lentokoneessa olisi hikikarpaloiden hajustamaa tunnelmaa. On sitten lentoyhtiöt tai lentokenttä tämän takana, mutta tarkoitus lienee käyttää vain perimmäisiä portteja.

Porteille pääsyä ennen on vielä kuitenkin selvitettävä este nimeltä ”Tax Free” -kauppa. Vähän kun monopolissa, mutta toisin päin. ”Mene portille. Mene suoraan portille kulkematta tax freen kautta.” Puoli valtakuntaa sille, joka onnistuu tuossa, kun ne kaupat on sijoitettu sokkeloksi, jonka läpi on pakko puskea, ennen kuin voi lähteä kokeilemaan onneaan vuoden suunnistuskilpailuissa portin haussa. Rahanhimoissaan on todettu, että epävarmatkin lentokenttäshoppailijat saadaan ostamaan jotakin tällä kaavalla. Astut Tax Freehen, ja päällesi on suihkautettu puoli pulloa uusinta-ahh-niin-ihanaa Bruno Bananin hajustetta ennen kuin ehdit sanoa ”hajuste-allergia”.

Selvittyäsi Tax Freestä on edessä jännittävät paikat. EU:n ulkopuolelle matkustaville passintarkastus. 12-20 sähköistä porttia, jotka lukevat passien sisällön biometrisistä merkinnöistä ja ne 2-4 elämäänsä täysin kyllästynyttä ihmisen muotoista passikonetta kopeissaan. Tämä on tappavan vaikea valinta. Onko passissa tuollainen sirumerkki vai ei? Vaikea kysymyshän tuollainen. Se passi saattaa esimerkiksi olla kotelossa. Tai muuten vaan ei aina voi eikä tarvitse hahmottaa. ”Taidanpa siis mennä jonottamaan tuohon 18-metriseen passintarkastusjonoon, jossa on puoli Aasiaa odottamassa pääsyään Finnairin pikayhteyksille.” Tai vaikka on tieto, että kyllä kai ne sormenjäljet on kuvattu silloin 3 kk sitten kun passia haki, niin on se vaan niin paljon kivempi kun on ihmiskosketusta ja saa näyttää sitä pyntättyä passikuvaa sille rajavartiomiehelle. Siinä sitten pönöttää ne miljoonia maksaneet elektroniset pankkilukijat toimettomana, jotta varmistetaan ettei yksikään rajavartioston työntekijä pääse vahingossa pitämään vaikkapa kahvitaukoa jonojen käärmeillessä piiiitkälle kaukaisuuteen.

Sitten pitäisi vielä luovia tiensä sinne portille.

Näytät lippusi ja passisi ja siirryt odottelemaan portin odotusaulaan. Kuulutusten aika. ”Pyytäisimme matkustajia penkkiriveiltä 28-40 siirtymään lähtöportille”. Vieressä istuvan lipussa lukee 12B ja hän singahtaa istuimeltaan kuin olympiatason pikajuoksija telineistään. MINÄ-ENSIN-SAATANA! Eihän numerojärjestyksessä koneeseen nousemisessa olekaan mitään järkeä. On ihan hyvä, että kumarrellaan siinä rivissä kaksitoista, purkaen puolet käsimatkatavarasta ja käyden sen läpi. Lennolle lähtiessä ei ole mitenkään toivottua pakata käsimatkatavaroita ajatuksella vaan niitä suklaapatukoita ja kuulokkeita on hyvä kaivella perse pystyssä käytävällä, että koko jono seisoo, tai sitten hinkkaa itseään sangen irstaasti vasten takalistoasi. Sitten vielä pusketaan sitä laukkua ylätelineeseen empiirisen tutkimuksen mukaan saman ajan kuin manaatti synnyttää. Noin. Sitten tyytyväisenä istumaan siihen B-paikalle. Tai vielä mieluummin siihen käytäväpaikalle. Huh, miten hyvä meininki! Sieltä voi sitten katsella tyytyväisenä urheilusuorituksen jälkeen toisiaan töniksiviä ihmisiä ja myhäillä tyytyväisenä. Kun sitten itse ikkunapaikkalaisena omassa ryhmässäsi saavut paikalle, on tämä joko syväunessa, ja saatkin sitten kokea oman urheilusuorituksese kokeillessasi oikein spesiaalia esterataa. Vaihtoehtoisesti, jos tyyppi on vielä hereillä, ja sinä kehtaat pitkän venkoilun jälkeen ilmestyä omassa nousuryhmässäsi koneeseen, maksuna pääsystä paikallesi on seitsemän mulkaisua, syvä huokaus ja liikuntarajoitteisen 98-vuotiaan mummosi nopeudella suoritettu penkistä nousu. Ellei sitten niin iloisesti käy, että tyyppi istuu ikkunapaikallasi ja kysyy ”onhan tämä OK?”, jotta voitte aloittaa yhteisen matkantekonne molemminpuolisella vitutuksella vastatessasi kieltävästi. Ainiin, ja oma jalkatilahan on sitten muuten suunniteltu omille jaloille, se vieruskaverin jalkatila on matkatavaroita varten.

Noniin, olet omalla paikallasi! Turvavyöt kiinnitetään, lentoemännät käyvät käskemässä seitsemän ihmistä kiinnittämään turvavyönsä 12 kuulutuksen jälkeenkin. Sitten sama rundi uusiksi ja neljältä pyydetään virta pois puhelimesta. Sitten esitetään turvaohjeet, joiden aikana on sivunäytelmä, jossa lentoemäntä juoksee paperipussin kanssa kontrolloimaan hyperventilointi-tilannetta. Turvavyöt on kiinni, turvavyömerkki palaa ja sitten mennään. Jes!

Tunnelmallisuutta lentomatkustamiseen tuo tietenkin hajut. Portinetsimiskisan jälkeiset hikikainalot tuoksahtavat kauniina aromina, koska kaikilta matkustajilta on yhteisestä sopimuksesta on unohtunut dödö sinä aamuna. Onneksi Tax Freessä on ollut kanta-asiakastarjouksena se ruusupohjainen uusi kesätuoksu, jonka haju ei poistu nenästäsi ennen paluumatkaa ja lähtökentän Tax Freetä.

Jos vierelläsi istuu mies, sinusta tulee aivan varmasti hänen ns. inflight entertainment. Rauhaa ei anneta ja tarjoiltujen parin pikkolopullon jälkeen kuulet varmasti sanan ”kymppikerho”. Omien rauhallisten ajatuksien sijaan käyt mielessäsi läpi neljätoista eri keinoa tappaa itsesi, ja pohdiskelet, onko wc-tilat kuitenkaan kovin epämukava paikka viettää muutama hassu tunti lennosta. Jos et vastaa unelmiesi miehen lähentelyyn, olet kylmä lehmä. Jos vastaat, hän todennäköisesti innostuu liikaa tai oksentaa päällesi.

Sitten alkaa tarjoilu. ”Siis eikö viini kuulu tähän aterian?! Pitääkö siitä maksaa?” -keskustelu raikaa, ja kaikki ovat pahantuulisia. Kasvissyöjä ilmoittaa olevansa kasvissyöjä ja olettaa lentohenkilökunnan olevan oraakkeleja ja tietäneen tämän ilman ilmoitusta. Lentoemännät kostavat korvissa soivan vitutuksen ajamalla kaikkien käytäväpaikalla vahingossa nukahtaneiden kyynärpäät ja nilkat sohjoksi. Kuminen ruoka, joka kantaa nimeä ”eksoottisen italialainen antipasto-lautanen” sisältää viime vuoden suolakurkkujämät Heinzilta ja pari palaa juustoa, joka näyttää kaikkea muuta kuin luotettavalta.

1347243440993_2954755

Kukaan ei ole kehdannut mennä vessaan ennen tarjoilujen alkamista, vaan sinne vessaan pitää päästä puolen matkustamon juuri silloin kun ruokaa tarjoillaan. Hiokoot lentoemännät flipperitaitojaan poukkoilemalla tarjoiluvaunun kanssa minne haluavat, mutta kun nyt on mentävä! Oman rakon tuntemus on toissijainen asia istuinpaikkaa varatessa. Virtsatietulehduken kourissa oleva kanssamatkustaja on aivan varmasti varannut itselleen ikkunapaikan, jotta voi loikkia ylitsesti pari kertaa tunnissa. Vessarumban alkaessa muu, istumaan jäävä porukka, hoksaa, että tuolin selkänojan saa laskettua. Samalla hetkellä kun takana istuva on saanut eteensä ruokansa, jota on tietenkin paljon mukavempi muutenkin syödä sylistään. Eksoottinen denimin sivumaku on aina paikallaan.

Kahvitarjoilun aika.. Neljä erinäisiin syleihin tipahtanutta kuppia ja puoli tuntia myöhemmin em. lennon aistikkuus alkaa tuntumaan, kun kahvi tekee tehtävänsä, ja pakarat alkaa soimaan. Kitkerän pierun haju on oikein mukava saattoseuralainen sitten loppumatkan. Jes! Takanasi istuva lapsi on siihen mennessä vedellyt sokeriyliannostuksen vanhempiensa kahvin mukana tulleista sokereista ja monottaa penkkiäsi siihen malliin kuin harjoittelisi täsmäpotkukisoihin. Noin, taas osui hermoon, 7 pistettä! Kauniisti pyytäessäsi, josko sitä urheilua voisi harrastaa lennon jälkeen, vanhemmat eivät tunnu edes kiinnittävän huomiota heitä kohtaan suunnattuun puheeseen. ”Meillä on kotona vapaa kasvatus”. Vaikka mielesi tekee tyhjentää liisterimainen jälkiruokajogurtti ämmän päähän ja todeta ”niin meilläkin”, laitat kalenteriisi ylös muistutuksen varattavasta hieroja-ajasta. Aina kun saat unen päästä kiinni pikkurillin kynnen verran, istuimen selkänojasta tulee tennarinkärki pintaan vähän kuin viimeisillään raskaana olevan naisen vatsasta.

Unohdat siis unen, ja alat lukemaan. Ja äkkiä vieruskaverisikin lukee samaa kirjaa. Todella huomaamattomasti. Kunnes nukahtaa olkapäällesi ja kuolaa silkkipaidallesi.

Jos et muistanut pakata kässäreihin mukaan untuvapeittoa ja neljää takkia, niin matkustamon lämpötila säädetään siihen mukavaan +12 asteeseen, jottei kellään tule vahingossa kuuma. Jos tulet lennolle pukeutuneena kuin Siperian tutkija, on ilmastointi varmasti rikki.

Löytäessäsi vähiten epämukavan asennon ja peitellessäsi itsesi kaulahuivisi alle huomaat, että takana istuva tulevaisuuden toivo on vihdoin sammunut kesken Angry Birdsin. Hihkaiset onnesta ja päätät turvautua parin tunnin nokosiin. Kunnes kolmen minuutin jälkeen kapteeni kuuluttaa pirteällä äänellä neljällä kielellä kaiken saman kuin ennen nousua saaden sinut hyppäämään kattoon. Kiitos. Ja se tenavakin herää jatkaakseen moukaroimistasi ja parhaassa tapauksessa selkänojan yli kiipeämistä suoraan syliisi, koska katsomasi leffa on parempi. Edelleen Vapaa Kasvatus ei puutu asiaan tai pahoittele sitä mitenkään.

Jo uskoessasi, että et tule näkemään seuraavaa päivää saati matkakohdettasi, laitetaan turvavyövalo taas päälle ja lähdetään laskuun. Ympäriltä kuuluu rukouksia ja kauhistuneita kuiskauksia. Sitten rusahdus ja ollaan maan päällä! Annetaan aplodit… Laitetaan puhelimet päälle ja soitetaan kotiin, että hyvin se meni, ennen kuin kone on edes seisahtanut. Paskat niistä herkistä kommunikaatioväylistä lentäjillä ja bensatankkien tilasta. Pah, kyllä Leenan pitää nyt tietää, että pääsin turvallisesti Las Palmasiin!

1338467158357_6871597

Viimeinen koetus alkaa sitten koneesta poistumisessa. Merkkivalo sammuu, kollektiivisesti koko kone singahtaa ylös kaikki samanaikaisesti vetämään kässäreitään toistensa kalloihin. Vähän ku 7-vuotiaiden futispeli, missä kaikki pitää tehdä ilman järkeä mutta samaan aikaan.

Jaaa sitten tungetaan. Riviltä 27 ensimmäisenä ulos kiitos! On niin saatanallinen kiire! Odottamaan niitä matkalaukkuja samalle hihnalle kaikkien muiden kanssa. Mitä sitten, että rivin 5 pitkä matkustaja seisoo skolioosi-kirjan esimerkkikuvan mukaisessa asennossa ja näyttää tuskaiselta. On SAATANA kiire, ettekö te tajua?! Pari maksullista vinkkua nielaissut eturiviläinen nousee nyrkit pystyssä tappelemaan tätä vääryyttä vastaan ja kaikilla on hyvä mieli.

Passintarkastuksesta ei opittu Helsingissä mitään, vaan määränpäässä tehdään kaikki samoin. Elektronisella passilla, joka on passinsuojuksissa tiskille vaan ja vanhaa passia tungetaan sitten laitteistoon joka päin ja vaikka kokonaan. Kun ei perkele toimi.

Jes, me ollaan perillä!! Ei muuta kun matkalaukkuhihnalle. Ja totta kai kärry mukaan! Pitäähän olla jotain, minkä asettaa poikittain siihen hihnasta n. 5 senttimetrin päähän peittääkseen mahdollisimman paljon näköyhteyttä muille. Vitut muiden laukuista, antaa noiden muiden pyöriä tossa hihnalla vaikka huomiseen asti, hievahtamista paikalta ei tulla edes harkitsemaan. Kun sitten bongaat laukkusi, joka on teipattu kasaan sen jälkeen, kun siihen rekankestävään Samsoniteen on onnistuttu saamaan pari skraadua matkatavarahihnan työntekijöiden herkässä käsittelyssä, ja yrität puskea parin kanssamatkustajan välistä hakemaan laukkuasi, voisit yhtä lailla yrittää tunkeutua sumopainin väliin. Kyllä suomalaisen henkilön yleisesti noin metrin pitämä välimatka vaan supistuu siinä reippaasti.. Saat kätesi hädin tuskin väliin ja kiskot matkalaukkuasi välistä. Äsken hihnalle juosseet ihmiset ovat ykskaks menettäneet liikuntakykynsä ja nököttävät paikallaan. Harkitset lähtevästi pyörimään pari kunniakierrosta hihnalle laukkusi kanssa tai lievää pahoinpitelyä loman aluksi heilauttaessasi laukkusi päin jonku leukaluustoa.

Taisteltuasi matkalaukkusi Moskovan metroakin kovemmasta ruuhkasta voitkin seurata kun puolet porukasta lähtee talsimaan punaista kaistaa pitkin ihmettelemään, että ”siis miksi mut on pysäytetty?”.

Kun kokemuksen kruunaa määränpäässä kovaan ääneen taksikuskin kanssa suomeksi huutaen hinnasta vääntävä karju, pudistat päätäsi ja toteat, ettei koskaan enää.

Rottenecards_20331763_9g8gdj6m5yVarasin muuten mun ja siskon lennot Thaimaahan… 😉

Kommentit (133)
  1. Ja sit ne kuus sytkäriä ripoteltuna pitkin laukkua…

    -jenki

  2. Niin totta!! Itse alalla työskentelevänä ja paljon matkustavana en voi kun kiittää että vihdoinkin joku puki mun ajatukset sanoiksi 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *