Liekehtivä ilotulitus ja aaltoileva meri

Siinä ne nyt on. Apua. En tiedä miks tuntuu niin pelottavalta laittaa kuvaa näistä tauluista blogiin. Varmaan senkin takia, että ite on ihan amatööri, joka sutii siveltimellä lähinnä koska se on hauskaa ja rentouttavaa ja ruudun toisella puolen on jengiä, joka on oikeesti erittäin lahjakasta tässä hommassa ja tekee tätä ihan ammatikseenkin. Toisaalta taiteessa ei voi mennä väärin, vaikka mielipide-eroja voikin olla. Mutta juu. Maalaus vei mennessään. Ensimmäistä tauluani maalailin viimeisilläni raskaana, mutta se oli ruma ja tallensin sen jonnekin varaston perukoille häpeämään. Mutta into maalaamiseen syttyi jo siis vajaa vuosi sitten, viime kesänä ja sen jälkeen kotiin on muuttanut monen monta väriä erilaisia akryylimaaleja, paljon erilaisia suteja ja siveltimiä ja ensimmäsiet tuotokset ovat seinillä roikkumassa.

Ennen kuin joku tuntee palavaa tarvetta esittää kritiikkiä asiaa kohtaan, niin en kuvittele olevani mikään artsy taiteilija, vaan tää on mulle vaan hauskaa ajanvietettä. Teen todennäköisesti kaiken väärin, mutta eipä kiinnosta. Teen tätä omaksi ilokseni, ihan niin kuin leivon kakkujakin omaksi iloksi, sillä mua ilahduttaa kaikki esteettinen tekeminen. Oon itse asiassa niin pihalla tästä, että mulla oli toi maalausteline huoneessani kaks viikkoa väärin asennettuna, kunnes hiffasin tänään, miten sen pitäisi olla. No anyway. Valitettavasti kuvissa taulut eivät oikein pääse oikeuksiinsa, sillä musta ne on livenä kauniimmat. Aloitin ensimmäisen taulun tuossa pari-kolme viikkoa sitten (?) kun yhtenä iltana teki mieli maalata. Levitin olkkarin matolle suoja-alustaksi jätesäkin ja aloin lätkimään värejä. Aamukahden jälkeen sain homman valmiiksi, kun en malttanut lopettaa aiemmin. Siitä tuli mun mielestä aika kiva, tai no, mun mielestä siitä tuli tosi ihana.

Ensimmäinen tauluni lähti ihan vaan muodostumaan itsekseen. Se oli Adrianille ja mietin vain tuota pientä myttyä sitä maalatessa. Se on sinänsä hauskaa, koska en suunnitellut yhtään, mutta ne kaksi asiaa, jotka näen itse taulussa, on mulle hyvin selkeitä. Ja kun kysyin siskoiltani ja ystävältä mitä he näkevät taulussa, he näkivät samat asiat. Mulla ei ollut varsinaista suunnitelmaa, ne vaan tapahtui. Mytyn taulussa näen meren, valkoisia isoja aaltojen vaahtopäitä ja kultaista auringonlaskun hiekkaa. Kullasta muodostuu sydän. Rakas pieni poikani sai nimekseen Adrian, jolla on vahva yhteys mereen, joten musta oli jotenkin mielenkiintoista, että paperille tallentui juuri jotain sellaista, joka muistuttaa mua merestä.

Tää on tehty pellavapohjalle, eli on hieman tasaisempi ja mattaisempi ja on livenä kirkkaampi väreiltään kuin näissä kuvissa. Tää on sikäli vielä kesken, että tuo kulta pitäisi kiinnittää vielä vernissalla, mutta sain vasta pari päivää sitten postissa oikean tuotteen siihen. Vein tämän taulun Mytyn huoneeseen heti kun se valmistui ja se sopi täydellisesti hänen huoneeseen tuolle paikalle, mihin se jäikin. Danten nähtyä taulun, halusi hän myös oman. Tartuin toki tuumasta toimeen ja Dantenkin seinällä on tällä hetkellä äitin maalaama taulu.  Se näyttää tältä:

En oikein tiennyt mitä tuohon kankaalle alkoi hahmottumaan, mutta tiesin, että lapsi toivoi sinistä. Ja vihreää. Lempivärejään. Niinpä otin kaikki eri siniset ja vihreeni kokeiluun ja hahmottelin. Tein pohjan ja jämähdin. Annoin sen muhia varmaan viikon, ja sitten yksi ilta inspis iski ja maalasin taas aamun pikkutunneille. Siitä tuli… sekava. En ensin oikein ollut varma tykkäänkö taulusta vai en. Päivän sitä katseltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se on musta hirveän kiva. Kokeilin tällä kertaa uusia tekniikoita, palettiveistä ja roiskeita. Tätä oli ilo tehdä! Mytyn taulun maalasin polvillani ja risti-istunnassa olkkarin lattialla taulun nojatessa rahiin, mutta tätä sain tehdä maalaustelineeseen kiinnitettynä, sillä kävin ostamassa telineen innostuttuani tästä maalaamishommasta todella.

Danten taulustaa tuli itse asiassa hyvin pitkälti Dantelle sopiva. Sillä mulle taulu on ilotulitus. Räiskyvä, poksuva, iloinen ilotulitus. Mä rakastan ilotulituksia ja niin myös Dante tykkää niistä hirveästi. Vaikka kuopukseni on selkeästi perheemme tulinen turkinpippuri, niin esikoisessani on ajoittain pieni firecracker hänkin. Iloinen, innostuva, räiskyvä. Ihana. Muistatteko sen taulun, jonka Dante teki muovipussin läpi akryyliväreillä silloin joku kuukausi sitten? Se toimi mun inspiraationa värien suhteen. Ja vaikka ensireaktioltaan taidekriitikkoni 3v. ei ihan innostunut tästä (olisi pitänyt olla kokonaan sininen ilman muita värejä kuulemma), nyt hän on käynyt sitä tutkimassa pari päivää ja onnekseen sai sen tänään seinälleen. Ei se sinne ehkä ihan yhtä hyvin sovi kuin Adrianin taulu hänen huoneeseensa, mutta halusipa kuitenkin.

Maalaaminen on ihanaa puuhaa, mutta tajusin tässä juuri pienoisen ongelman. Kun käytät useamman tunnin taulun kimpussa, sille pitäisi keksiä joku kohde. Samalla en koe millään lailla olevani tarpeeksi hyvä tässä hommassa, että näitä tauluja voisin esimerkiksi myydä, ja ei meillä ihan liikaa oo seinäpintoja, minne sopii laittaa joku taulu. No, perheenjäsenet varautukoot taiteellisiin lahjoihin lähiaikoina 😀

Tykkään ihan hirveästi uppoutua maalailuun. Sormet maalissa ei tuu hiplailtua puhelinta tai mietittyä oikein mitään. Siinä vaan keskittyy, miettii seuraavaa kohtaa, seuraavaa väriä, seuraavaa muotoa. Mä oon yllättänyt itseni sillä, että oon tykännyt maalata tällaisia tosi kirkkaita tauluja enkä välttämättä ihan heti ala maalaamaan mitään kovin vaaleaa tai hempeää. Huomista silmällä pitäen tuossa odottaa jo kirkkaanpinkki ja violetti, sillä seuraavaksi ajattelin maalata omaan toimistooni jonkun väripilkun. Katsotaan, mitä siitä tulee.

Odotan innolla kesää, sillä sitten voin raahata valoisina iltoina mun telineen pihalle ja maalailla auringonlaskun aikana ulkona. Ai että, onpas ihana ajatus!

Multa on kyselty paljon välineistä. Osa mun akryylimaaleista on Sinellistä, sillä ostin jo joskus pari vuotta sitten sieltä maaleja, joilla maalasin Danten huoneen kirjainpalikat ja hänen oven kirjaimet. Ensimmäiset siveltimet ja palettiveitsen taisin ostaa Clasulta ja suurimman osan mun välineistä tällä hetkellä oon ostanut Arteljeesta Tampereella. Siellä on mahtava valikoima ja ihana asiakaspalvelu. Mielellään myös tukee paikallista kivijalkaliikettä, joten suosittelen sitä lämpimästi. Siellä on valtava valikoima kaikkea, ja ostin sieltä nyt kunnon siveltimet ja tarvikkeita. Lehtikullat oon ostanut netistä ja Sinellistä ja lisäks tykkään maalailla tolla sienellä. Oon leikannut ja repinyt paloja jostain isosta muhkean pehmoisesta pesusienestä. Mun maalit on akryyliä, koska ne tuntuu sopivan mulle hyvin käytössä.

Pohjia oon ostanut Arteljeesta ja Clasulta. Clasun pellavapohjat on tosi sileitä ja niihin menee vähemmän maalia, mutta jälki on myös sellainen mattaisempi mun mielestä, kun taas Arteljeesta ostamani puuvillapohjat ovat olleet karheampia. Niissä menee enemmän aikaa pohjustamiseen, mutta toisaalta jälki on jotenkin struktuurisempaa. Tykkään molemmista. Tuo maalausteline on muuten ihan huippu! Maksoi alle 40 €, siihen saa helposti isonkin taulun ja se taipuu helposti kasaan tosi pieneen tilaan kuin tripodi konsanaan. Omani on Arteljeesta, täältä löytyy siis se 🙂 Myttyskän taulu taitaa olla F30 kokoa, eli 73 x 92 cm ja Danten on mun mielestä F40 eli 81 x 100 cm. Saattavat olla myös F25 ja F30.

Ihastuin heti valmistuttua Myttyskän tauluun, mutta en ollut ensin varma tykkäänkö Danten taulusta. Nyt oon ihastunut siihen ja se on näistä kahdesta mun suosikki.

Kumpi on enemmän teidän mieleen? Ja mitä te näätte näissä? Musta on aina hullun mielenkiintoista miten eri tavalla ihmiset näkee abstraktit asiat, joten mielelläni kuulen, mitä näätte näissä, jos mitään? 🙂 

Huomenna maalailen IG Liven aikana ja vastailen samalla teidän rutto vai kolera -kysymyksiin klo 20.30! 🙂 

Kommentit (25)
  1. Kuulostaa kyllä ihanalta ajanviettotavalta! Varsinkin stressaavien aikojen keskellä on erittäin tärkeää, että voi unohtaa muut asiat edes hetkeksi. Kultainen väri viimeistelee taulut jotenkin tosi kivasti 🙂

  2. Tykkään tuosta Myttyskän taulusta inasen enemmän, toki molemmat kauniita 🙂

    Oon alkanu itse maalaamaan kans tässä hetkittäin ja musta on ihana ajatella, että tuli siitä minkälainen teos tahansa niin se on kaunis omalla tavallaan. Abstraktia taidetta ei voi oikein arvostella 😀

    Ja mitä kysymykseen tulee niin itse en näe abstraktissa taiteessa kuvioita tai tarinoita. Nään vaan, että tykkäänkö siitä vai en. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *