Life is life

Mungolife

Mä en oikeen tiedä, mistä aloittaisin. Tai oon alottanu tän postauksen jo aika monta kertaa, ja yhtä monta kerta painanu delete-nappulaa. Ja nyt oon jumittanu tässä kohdassa jo varmaan viisi minuuttia... Sormet hyppii näppäimistön yläpuolella, mutten osaa päättää, miten saisin ajatukseni muotoiltua.

Mä en haluaisi "avautua". Mä en haluaisi tupruttaa pahaa mieltä tänne, blogiin, jota oon aina yrittäny pitää positiivisuuden tyyssijana mulle itelleni. Mutta.. Joskus on näitä päiviä. Niitä päiviä, kun on oikeesti vähän voimaton olo tässä hommassa.

Älkää ymmärtäkö väärin. Mä rakastan mun työtäni, harrastustani, riippuvaisuuttani ja julkista päiväkirjaani. Rakastan niin paljon, etten oo koskaan todella harkinnut lopettavani sitä. Mutta mulla on myös hetkiä, jollon se tuntuu saavan niin paljon negatiivista energiaa, että sen positiivinen status heikentyy.

Mä en usko Jumalaan. En usko mihinkään muunkaan uskonnon jumalaan. Mä uskon karmaan, siihen, että hyviä asioita tapahtuu hyville ihmisille, ja paha saa ansionsa mukaan. Mä uskon siihen, että meillä kaikilla on kohtalomme. Ei mikään saneltu nauha, että näin tulee tapahtumaan. Kohtalo ei ole käsikirjoitus. Tai jos on, niin se muuttuu sitä mukaa, kun elämäänsä kirjoittaa. Jokainen hetki lapsuudesta kuolemaan johdattelee ja muovaa kohtaloa. Oon aina ajatellut, että uskon vain ihmiseen, itseeni ja siihen, mitä minä teen. Että elämäni on mun käsissä. Mutta ehkä iän mukana on tullut pieni usko johonkin suurempaan. On suurempiakin asioita kuin minä. Barcelonan jälkeen varsinkin tuli paljon mietittyä sitä, miten elämä kulkee polkuja ja teitä, millon mitenki. Sillo pohdin paljon energioita. Oon aina ajatellu monen asian olevan hirveetä hölynpölyä, mutta jotenki tietyllä tapaa oon aina uskonu energioihin. Ennen tosi vähäisesti, viime aikoina oonki sitten miettiny näitä enemmän.

Oon miettinyt paljon sitä, miten hymyilevä asenne päivään, positiivinen ja optimistinen asenne ihmisiin, tuo takaisin hyvää. Ja murjotus, no se ei ihan hirveen pitkälle kanna. En tiedä, onko kyseessä oikeasti energioiden vastavuoroisuutta, vai huomaako vaan sen eri tavalla. Jos asennoituu positiivisesti, niin kiinnittääkö huomiota, että päivän aikana käy mieletön mäihä metrojen suhteen, ja että väistää viime vingassa ovea, jonka väliin muuten olisi jäänyt. Että komea mies hymyilee ja kääntyy katsomaan perään, että kenkäshoppailun aikana sulle tarjotaan töitä, ja että söpö lapsi ujostellen hymyilee ja vilkuttaa. Ehkä jos ottaa maailman avonaisin syleilyin vastaan, siitä vaan huomaa enemmän hyvää. Ehkä. Tai ehkä energiat kulkee jotakin selittämättömiä ratoja, ja muovaa meitä ja sitä, miten maailma ottaa meidät vastaan.

Barcelonan jälkeen kelasin tätä kaikkea todella paljon. Silloin jo mielestäni kirjoitin suojelusenkeleistä, ja siitä, miten mulla se kaikki suojelusenkeli-käsite kiteytyy mun edesmenneeseen mummiin. Kun joku on rakastanut niin täysin puhtaasti, niin ympärille on muodostunut kilpi, joka hylkii vaikeita asioita, vähän niinku Harry Potterissa. Kun on panostettu niin paljon positiivista, niin väistämättä suurin negatiivinen voima kääntyy pois. En osaa selittää ajatusta. Mutta se anto mulle rauhan siinä hetkessä kun Barcelonan jälkeen kroppa kävi läpi shokkia ja mieli hyppi ilon ja järkytyksen välillä.

Siksi oon alkanut välillä miettimään, onko tää bloggaaminen sittenkään enää hyväksi mulle. Yritän panostaa tähän valtavasti positiivista energiaa. Ja toivon aina niin kovasti, että esimerkilläni pystyn auttamaan muita, luomaan inspiraatiota omalla elämäntyylilläni ja jos ei muuta, niin edes naurattamaan mun mokailuilla. Oon yrittäny muistella, miksi aloitin tämän homman. Koska se oli musta kivaa. Koska halusin pystyä jakamaan asioita, koska halusin iloita yhdessä muiden kanssa. Koska mä rakastin ja yhä rakastan kommunikaatiota, ja koska koin, että olisin tässä hyvä.

Nyt. Mietin välillä, saanko mä tästä enää irti samalla tavalla kuin ennen. Toki tästä on tullut mulle työ, joka maksaa laskut ja vähän enemmänkin, ja tätä kautta on tullut uskomattomia kokemuksia ja mahdollisuuksia. Mutta samalla tää on alkanut jäytämään mua ihan erilaisella tasolla. Eikä edes henkilökohtaisella, vaan yleisellä. Ehkä mä käyn jotain eksistentialismikriisiä henkilökohtaisella tasolla, ja siksi maailman ongelmat tuntuu jotenkin valtavilta. Vivvellä on tälle hyvä termi, "maailmantuskafiilis". Se mulla ehkä nyt on.

Mä tiesin tasan tarkkaan, että esim. mun Muotikuution työhakemus nostattaa paskamyrskyn. Aika sama oikeestaan mitä teen normipostausten ulkopuolella, se nostattaa myrskyn. Tai hell, välillä ne ihan peruspostauksetkin tekee sen. Vaikka sanoisin mitä, haastan joidenkin mielestä vaan riitaa, olen itserakas ja haluan vaan kehuskella tai hyötyä muista ihmisistä. Harkitsin itse asiassa usein vetäväni videoni pois sieltä, enkä juuri muistutellut äänestyksistä. Uskoin muutenkin vakaasti, että mua ei "uskalleta" palkata, vaikka olisinkin rooliin työnantajan mielestä sopiva, koska sitten tulisi myllerrys, että "palkkasitte vaan, koska...!". Höpisin varmaan kuukauden tosta kavereille taukoamatta, ja KAIKKI mun lähipiirissä tiesi tosta hommasta. Kun pääsin haastatteluun, lensin ihan vaan sitä varten Suomeen. Koska mä halusin niin kovasti tuon työn. Ja kun mä kuulin, että mut haluttiin tuohon työhön, tanssin ympäri asuntoa ja soitin kiljuen Suomeen. Mä halusin tota todella todella paljon. Ja halusin heti jakaa tiedon lukijoiden kanssa.

Ja sitten alkoi tuttu rutiini. Keskustelupalstat täytty, "sain työn vaan suositun blogin takia", sain taas rykelmän vihapostia, joka huipentui uhkaukseen vetää mua turpaan, jos kävelen vastaan festareilla.  Sitten totuutena esiteltiin sitä, että oikeesti tiesin saavani homman jo viime kesänä (what?!), että oikeesti en ollu yhtään innoissani, oikeesti en ees ollu missää haastiksessa, enhän edes kirjoittanut siitä ja että kaikin puolin, mikään mussa ei sovi tohon työhön. Hauskaa on joka kerta huomata se, kun te ihanat lukijat päivittelette, miten noita kommentteja kestää, ja apua mitä roskaa kommenttibokseissa onkaan. Kuvitelkaa, ne on vielä ne, jotka pääsee seulan läpi.. Eli kuvitelkaapa mitä roskaa siellä on, mikä ei koskaan näe päivänvaloa. Oon rypeny sen verran monessa skandaalissa viiden vuoden aikana, että eipä enää pahemmin tunnu yleensä. Haters gonna hate. Oon ymmärtäny ton asian jo kauan sitten ja aika lailla lopettanut tuulimyllyjä vastaan taistelun tässä hommassa. Mutta nyt..

Nyt sitten se iski. Se maailmantuskafiilis. Ja sen teki ihan muutama kommentti. Yksi asiallinen ja positiivissävytteinen, jossa pohdiskeltiin, että lopetetaankohan mun blogin lukeminen, koska mulla menee liian hyvin, oon liian onnellinen. Monen monta kommenttia liittyi siihen, että kun mulla on niin paljon, että ei kivaa, että joku saa kaiken, ja toiset ei mitään. Ja sitten toki ne kommentit, joissa kerrottiin, miten hirveä ihminen mä olen, ja miten paljon minua vihataan. Ne pysäytti. Pitkästä aikaa. Ehkä mulla oli kilpi alhaalla, ja piikit pääsi läpi. Vähän ku ruusupuskan läpi ois kävelly. Ei juuri sattunu, mutta ne ärsyttävät pikkupiikit laitto ajattelemaan.

Musta on jotenkin hirveän surullista, että nykySuomessa on huono asia olla "liian onnellinen". Koska mitä onni on? Onko se määrä X jotakin? Vai onko se se asenne, jolla käsittelee sen, mitä on?

Mä uskon tähän sanomaan. Mä en usko, että mulla on loppujen lopuksi niin paljon enemmän kuin monella muulla. Toki mulla on todella onnekas ja hyvä asema tässä elämässä, mutta tuntuu, että ihmisille suurimpana ongelmana on mun asenne mun elämää kohtaan. Se, että nautin siitä, mitä on ja iloitsen siitä joka päivä. Se mun asenne, jolla musta tuntuu, että mulla on kaikki, vaikka ei mulla oikeastaan ole montaa asiaa/elämäntilannetta, jotka voisin haluta.

Mitä mulla on, mikä aiheuttaa muissa tätä angstausta paremman sanan puutteessa?

Mulla on upea työ.
- Oon alottanu kesäduunit 11-vuotiaana. Ei se mun mansikanmyyminen 11-vuotiaana ehkä suoranaisesti vaikuta mun CV:ssa nyt palkkaamiseen, mutta nuorena töissä oleminen opetti niin tärkeitä asioita. Asiakaspalvelun, luotettavuuden, täsmällisyyden, kunnianhimon ja alaisena olemisen. Jokainen mun pomo mun elämäni varrella on suositellut minua mielellään seuraavaan työhöni. Lähes jokaisessa työpaikassani olen jollakin lailla ylennetty työtehtävissä. Kun muut rillutteli 18-kesäisinä, mä painoin kahta duunia, opiskelin täysillä, asuin omillani ja kirjoitin kahdeksan ylioppilasainetta ja pänttäsin oikikseen. Mä panostin mun elämääni. Jokaikinen ilta, kun istuin himassa kotibileiden sijaan, koska 6 piti olla töissä la-aamuna.. Ne maksaa itseään nyt takaisin. Mä tiedän, millasta on seistä 10-12 tuntia päivässä jaloillaan fyysisessä työssä, nostella useita 5 kg -mansikkalaatikoita tunnista toiseen ja palvella hymy naamalla kaikista vittumaisimmatkin asiakkaat. Yläasteikäisenä.

- Nykyään mun työnkuvaan kuuluu se, että pääsen mielettömiin tilaisuuksiin ja kohteisiin, saan kirjoittamisesta rahaa, ja kirjoitan siitä, mistä itse pidän. Uskomatonta. On tässä taustalla kuulkaa paljon sellaista, mikä ei ole kovin kaunista, ihanaa tai kivaa. Sen lisäksi, että kaikki järjestäminen on itsessään työlästä, niin tässä on paljon muutakin. Kaikki se paska, joka tulee tässä mukana. Negatiivisten kommenttien lisäksi? Mites se, että mun elämäni miesten, yksityishenkilöiden, henkilöllisyyttä, menneisyyttä ja naisasioita on rietosteltu keskustelpalstoilla. Tai se, että ihan sama, mitä teen, niin sen pitää olla täydellistä ja virheetöntä. Jos en tiedä jotain yhtä pientä asiaa, olen tyhmä. Jos en saa täysiä pisteitä kokeesta, sitä rietostellaan läpi ja ympäri. Jos erehdyn jossakin asiassa, sitä käydään läpi pitkään ja hartaasti, ja muistetaan vielä vuoden parin päästä. Aikamoista painetta, että kun kirjoittaa mielipiteensä urheilulajista, josta pitää, saa henkilökohtaisia hyökkäyksiä mun persoonaa vastaan, koska ei vaan pidä tietystä pelaajasta, tai ei peräti tiedä jotakin yksityiskohtaa torjuntaprosenteissa. Kaikesta pitäisi tietää kaikki. Ja jos ei tiedä, niin sitten kommenttiboksi täyttyy hilpeistä kommenteista, että "vittu sä olet tyhmä bimbo".

Etten voi tehdä tiettyjä asioita, koska ne nostaisi julkisuudessa liikaa huomiota. Että mut tunnistetaan melko lailla minne vaan meen Suomessa. Että kun mua vastaan hyökätään ulkomailla, julkisesti spekuloidaan, että valehtelen koko aiheesta JA/TAI ansaitsen tulla raiskatuksi koska olenhan bimbo. Että mun upea työni sisältää joka päivä jonkun henkilökohtaisen hyökkäysen persoonaani, ulkonäköäni tms. vastaan ja usein sisältävät toivomuksen siitä, että mulle kävisi huonosti. Bloggaajat on jatkuvasti nettikiusaamisen kohteena. Kuinka moni ei-niin-upeassa työssään kokee tuollaista työpaikkakiusaamista päivittäin? Kuinka moni kokee työssään seksuaalista häirintää jatkuvasti? Mä saan usein meilejä, jotka täyttää ihan täysin senkin merkistön.

Jotkut positiivisetkin osa-alueet mun työstä, luovat negatiivisia asioita. Kuvitelkaapa millasta on ylläpitää toimivaa parisuhdetta tai tapailua mielenkiintoisen miehen kanssa, kun kalenterin joka viikonloppu menee työmatkoilla ja arkipäivät yliopistossa? Niinpä niin. Jokainen meistä tekee uhrauksia elämässä. Mä en vaan jaksa velloa niissä täällä, ja miettiä, että "voi kyynel, saan matkustaa liikaa, en ehdi ylläpitämään suhdetta".

Mun työ: Mahdollisuus, jonka jokainen voi saavuttaa.

Mulla on mieletön opiskelupaikka.
- Mä oon koko ikäni panostanut kouluun. Se on ollut mulle aina avain menestykseen. Ala-asteella kuljin vuosia hikari-leima otsalla, ja 15-vuotiaana en vetänyt perseitä Kaivarissa, vaan luin himassa historian kokeeseen maanantaiksi. Stressasin, itkin ja petrasin. Ja menestyin opinnoissa. Kuinka moni itki ylppäritulosten tullessa? Mä itkin. Koska jäin pisteen päähän L:sta. Ja kuinka moni meni "hälläväliä" -asenteella?

- Nyt mä opiskelen just sitä alaa, mitä haluan, just siinä kaupungissa, jota rakastan, arvostetussa opinahjossa, jossa on kivoja ihmisiä ja mielettömät tutorit. Vuosien työ tätä ennen on kuitenki tehty ihan saatanan kovalla intensiteetillä. Oon hionu mun englantia. Kuinka moni hikoili 12-vuotiaana monta viikkoa, että pääsisi läpi kielikokeesta kansainväliseen kouluun? Ja kuinka moni eli aika huoletonta elämää ja meni just sille yläasteelle, minne pääsi. Mä tiedän, minkä polun valitsin. Mun kouluunpääsyyn vaikutti myös se, että mulla oli valtava työkokemus. Ks. kohta 1 tähän liittyen ;)

Mun opiskelupaikka: Mahdollisuus, jonka jokainen voi saavuttaa. 

Nää molemmat polut, joita oon kulkenu työn ja opiskelun saralla on muovannu mua ihmisenä ja persoonana. Ne on tuonu mut tähän hetkeen just tällasena.

Mulla on menestyvä blogi(, jota kautta saan hirveesti kivoja juttuja).
- Mulla kävi ehkä tuuri silloin kun alotin. Aloitin "oikeaan aikaan". Kuitenkin, kuten historia meille todistaa, on moni tuore blogi lyönyt kovaa läpi, eli se ei ole kaikista tärkein vaikuttaja. Mä olin aika hissukka, en tuntenu julkkiksia tai suosittuja bloggaajia. Mä tulin puskista, aloitin ihan pohjalta, olin oma itseni ja keräsin pikkuhiljaa valtavan lukijakunnan. Herranjumala, ekat vuodet mä kirjotin 2-3 kertaa päivässä! Mä panostin enemmän ja enemmän jokaikinen viikko. Tekniikka vaihtu parempaan, kuvat tarkempiin, tekstit selkeempiin, ulkoasut ammattimaisempiin. Jokaikinen kuukausi tapahtui jotakin kehityskulkua. Opin sietämään negatiivisia palautteita, kovetin itseni, otin vastaan kaiken sen paskan. Luovuin monesta asiasta sen takia, että sain blogata omalla tavallani. Oon saanu hankalan leiman, koska en jäänyt yhteistöihin, jotka ei sopinut mun periaatteisiin, mutta oon aina pitäny kiinni siitä, mitä elämässä arvostan.

Oon kohta panostanut tähän hommaan 1/5 mun elämästäni. Kuvitelkaa mikä määrä aikaa. Jokainen voi väittää, mitä haluaa siitä, miksi mun blogi on menestyvä. Fakta on se, että mä yhä edelleen ja aina ennenkin, oon laittanut tähän niin paljon omaa energiaa, aikaa, kyyneleitä, hikeä ja tuskaa, mutta ennen kaikkea hymyä, että se on kantanut tätä eteenpäin.

- Mä saan mahdollisuuksia ja etuoikeuksia tämän blogin kautta. Mutta ei ne ilmaiseksi ole tulleet. Tätä tehtiin pitkään ja hartaasti kauan ennen kuin tästä sai mitään "hyötyä" irti. Ja yhä edelleen tää vie rutosti aikaa ja panostusta. Kun pyörii ulkona tripodin kanssa tuntemattomien naureskellessa. Kun ei lähde illalla ulos kavereiden kanssa, vaan jää himaan käymään läpi meilejä, kommentteja ja tulevia postausideoita. Kun koko päivän mun pään yläpuolella on musta pilvi, kun joudun kuuntelemaan jatkuvia valheita itsestäni, uhkailuja, vihaposteja ja katkeria tilityksiä. Tai kun saan koskettavia / rankkoja meilejä lukijoilta ja kelaan pari päivää putkeen, miten hirveitä asioita elämässä on.

Helposti voi näyttää siltä, että tää blogi on kultasampo, joka antaa antamistaan, mutta on unohdettu paljon siihen sampoon on alunperin sijoitettu ja jatkuvasti sitä huolletaan ja ylläpidetään.

Menestyvä blogi: Jälleen kerran, mahdollisuus, jonka jokainen voi saavuttaa.

Mitäs vielä mun elämässä on?

Ainiin.

Mulla on "hirveesti rahaa", "sikakalliita juttuja" ja "saan matkustaa ihan hirveesti".
- Jokaiseen näistä on vastauksena yllä olevat kaksi ensimmäistä kohtaa. Koulutus, kokemus, työ ja panostus. Sen lisäksi elämä on valintoja. Mä valitsen siinä oman asunnon, auton, tupakoinnin ja taksikyytien sijaan julkisen liikenteen, merkkilaukut, ja matkat. Ne jotka lukee mun blogia ku piru raamattua, pitävät mun merkkivaateintoa usein jonain hirveenä tarpeena esitellä mun upeita asioita. Että ostan asian X vaan koska haluan pystyä sanomaan, että se on mulla. Koskaan, ikinä, ei ajatella, että ehkä mulle Chanelin laukku on se taideteos, jonka halusin koristamaan mun kotia. Että se on mulle tällä hetkellä mielekkäämpi sijoitus kuin omistusasunto. Mä ihan oikeasti rakastan kauniita muotiesineitä. Oli niitä seuraamassa tuhannet ihmiset tai ei.

Tää viimesin tuntuu olevan kaikille rankin. No, sen saavuttaa ensimmäisillä, ja ne on kaikki sellasia asioita, jotka jokainen voi saavuttaa.

En halua, että tätä lukiessa tulee sellanen olo, että tää kaikki on 90 % negatiivista. Ei missään nimessä. Yritän vaan näyttää, että jokaisella asialla on kaksi puolta.

Ja mikä on siis se mun suurin rikos ihmisyyttä vastaan? Se, että mä en piilota mun juttuja ja saavutuksia, vaan mä avoimesti iloitsen niistä. Se, että mä ihan oikeasti rakastan mun elämää, ja nautin siitä täysin siemauksin. Mä ymmärrän, että kaikki eivät siihen kykene, mutta miten se on heiltä pois, jos mun elämä on onnellista? Kun se onni ei ole pois heidän elämästään. Mä en haluaisi koskaan olla sellasen katkeran itsevihan kohde. Mä en haluaisi, että olisin jollekin mielikuva, jostakin hirveästä, jota sitten voidaan tulkita kuin piru raamattua. Mä niin kovasti haluaisin vaan olla se inspiraatio, että jokainen voi saavuttaa just sitä, mistä unelmoi. Vaikka unelmoisikin ihan eri asioista.

Mun onnellisuuteni on niin suuri ongelma joillekin, että on pitänyt järjestää tempauksia mun onnellisuuteni tuhoamiselle. On ollut tempausta siitä, että "lähetetään Annan työnantajille tarpeeks palautetta, että ne antaa Annalle potkut." Millaisia ihmisiä pitää olla, että tuntemattoman ihmisen työasioihin puututaan, jotta tämä saisi potkut? Ketä mä olen satuttanut suoranaisesti, että tähän olisi syytä? Mä en vaan ymmärrä. "Se pitää tipauttaa sen pilveltä" MIKSI? Miksi ihminen ei saa hihhuloida pilvenreunalla ja nauttia elämästään? Miksei saa rakentaa pilvilinnaa ja hyräillen sisustella sitä mielensä mukaisesti? Koska kaikki eivät voi elää niin? Maapallo ei oo kommunistinen keskus, jossa kaikilla on yhtä paljon ja samanlaista. Eikö sitä pilvilinnaa voi hetken ihastella, todeta, että mä haluan kanssa, ja ottaa siitä inspiraatiota. Ei sen pilvilinnan tarvii olla samanlainen, mutta eikö olisi parempi pyrkiä itse saamaan samaa, kuin viedä toiselta pois? Näin mut on kasvatettu ajattelemaan. Ehkä mä oon väärässä.

Mut pitää tiputtaa sieltä pilvilinnasta, koska oon ylpeä ja pidän itseäni parempana kuin muut. Totta. Mä pidän itteäni parempana kuin monia joissakin asioissa, ja pirusti huonompana toisissa. Mä olen ylpeä siitä, mitä olen saavuttanut, ja kannan itseni ylpeästi turhia nöyristelemättä. Mä oon ihan hyvä tyyppi, ja tykkään mun elämästäni, miksi en siis saisi olla fiiliksissä siitä? Ei se tarkoita että millään tasolla ylenkatsoisin muita ihmisiä, jos nautin omasta elämästäni ja siitä, millaista on olla minä. EI itsestään ja elämästään iloitseminen poissulje muiden ihmisten arvostusta eikä tarkoita muiden ylenkatsomista. 

Sain lukijalta hauskan kommentin aiheeseen liittyen…

"Ainahan sulle sattuu tänne blogiin näitä draamakausia, kun eka kohua herättää joku ostamasi laukku, tönimäsi mummo tai voittamasi kilpailu, mutta nyt alkoi minunkin seesteinen pintani aaltoilemaan. :D

En aina jaa mielipiteitäsi ja joskus saatan kulmiani kurtistaa jollekin jutulle mitä täällä luen, mutta herranjestas, pakkoko kaikkea mitä sanot on kääntää päälaelleen?! Sinun sanavalintojasi spekuloidaan ja koetetaan kääntää mahdollisimman epäedullisiksi sinua kohtaan. Jos lopulta päädytään siihen, että sanavalinta olikin ihan viaton ja ehkä hieman epäselvä, ruvetaan sinua mollaamaan siitä kun et osaa kirjottaa ja ilmaista itseäsi selkeästi ja oot muutenkin aika paska kaikessa mitä teet..."

Toi kommentti on niin asian ytimessä. Se on ihan yks ja sama mitä mä teen, väärin menee kuitenkin… Jos kirjotan positiivisesta, niin oon ylimielinen paska. Jos kirjotan kurjasta, niin vittuako avaudun, ku menee kuitenkin niin saatanan hyvin ja paljon paremmin ku naapurin Leenalla.

Mielenkiintosta on myös se, että bloggaajaa kyllä saa kiusata minkä ehtii. Sama tyyppi voi lähettää jokaikinen päivä vittumaisen kommentin, vuodesta toiseen vieläpä, ja analysoida kaiken bloggaajasta. Lukijalla saa olla paha päivä, huono hetki, väärinymmärrys, tai muuten vaan vähän huoleton ilmaisu. Bloggaajalla ei ole näitä oikeuksia. Bloggaajalla ei ikinä koskaan saa olla paha päivä tai huono hetki kun vastaa kommentteihin. Koskaan ikinä bloggaaja ei saa ymmärtää mitään väärin, koska jos ymmärtää on tyhmä bimbo, ja voisi lopettaa bloggaamisen muutenki, ku ei MISTÄÄN MITÄÄN tiedä. Ja tietää pitäisi ihan joka asia. Jokaisen maan valuutta, jokaisen kansan kulttuuri, jokaisen jääkiekkoilijan pistetilasto ja jokaisen lukijan joka kommentti. Viimeinen aivan ehdottomana tietenkin. Ja auta armias, jos ilmaiset jotakin epäselvästi. Vaikka jokainen älyllinen olento ymmärtänee, että nopeasti tekstejä naputtaessa tulee virheitä ja ajatuspieruja, eikä niitä ajattele, kun itse "tietää" asian, jonka haluaa sanoa, eikä välttämättä tiedosta, että kaikki eivät sitä ymmärrä samalla tapaa kun se omassa päässä on. Mutta, olethan Bloggaaja, joten pitäähän sun olla Jumalasta seuraava ja hallita ihan kaikki joka alalla ja joka tasolla. Koska itse aloit kirjottaa julkista blogia, ja valitsit sen, että sua saadaan sen takia kiusata.

Teit niin tai niin, pieleen menee kummiskin, koska toi on mahdotonta. Ja sitten saat kuunnella kuinka feikki olet. Jos et ole käynyt jokaisessa maassa maailmassa, et voi pitää itseäsi paljon matkustelleena. (Sä mikään maailmaa nähny oo.. Feikki.) Jos et puhu 8 kieltä täydellisesti, niin ei sulla ole mitään kielitaitoa. Ja vaikka osaatkin, niin osaat väärät kielet. Kyllähän englantia puhuu kaikki, pitäisi osata hindiä, latinaa ja mandariinia vähintäänkin. (Sä mitään kieliä osaa.. Feikki.) Jos tykkäät Hennesin paidasta, niin ei ole sulla oikeutta pitää mitään Chanelia, jos pukeudut Hennesin vaatteisiin. Feikki. Ja jos pukeudut merkkivaatteisiin, oot pappa betalar -bimbo, joka luulee, että tyyliä saa rahalla. Feikki. Jos et koskaan kirjoita auttaneesi vaikkapa mummoa tien yli, olet itsekäs paska, joka ei välitä muista. Jos kirjoitat pienimmätkin hyvät asiat itsestäsi, olet itsekäs paska, joka yrittää vaan tuoda esille paremmuuttaan. Jos puolustaudut kiusaajia vastaan, on kolahtanu ja vaan se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Jos et puolustaudu, oot nynny. Arghhh. VOISIKO joku näyttää mulle sen mallin, jolla tässä voisi pieni ihminen voittaa!?

Toinen kommentti joka jäi mieleen oli vähän aikaa siten:

"Enkä myöskään (ymmärrä) sitä, että bloggaaja ei saisi sanoa mitään takaisin. Bloggaajia haukutaan minkä ehditään, ja sitten kun tulee jotain negatiivisempaa kommenttia vastaukseksi, sanotaan että bloggaaja on tyly ja ilkeä lukijoilleen. Miettikää vähän ihmiset! Todellisessakin elämässä ihminen saa puolustautua ja sanoa oman mielipiteensä asioihin. Anonyyminä on helppo tulla blogeihin huutelemaan, mutta en usko että asiaa uskallettaisiin sanoa päin naamaa jos tilaisuus tulisi."

Sen lisäksi, että Bloggaajan tulisi olla yli-ihminen, joka tietää ja osaa kaiken, jossa olisi oikeus mitään kirjoittaa, niin Bloggaajalla pitäisi olla vieläpä taipumattoman metalliset hermot, ja hänen pitäisi olla TODELLA hyvä ihminen. Koskaan ei saisi olla koppava, ilkeä tai käärmekieli. Lukijat saavat olla sitä olan takaa, mutta Bloggaajan antaessa takaisin, on se väärin. Koska Bloggaajan pitäisi olla parempi, fiksumpi ja kestää kaikki, koska onhan julkinen blogi valinta, ja koska saat paljon hyviä juttuja, sun PITÄÄ saada huonojakin. Hyvää päivää nyt taas. EN mä mielestäni allekirjottanu paperia, jossa lukee, että sitoudun nielemään kaiken paskan, mitä lennätetään, kun tän homman aloitin.

Ärsyttävää on se, että ihan sama miten vastaat, olet koppava ja ilkeä. Jos vastaat lyhyesti, koska kommentteja on paljon, ja haluaisit vastata kaikille, olet koppava. Ihan sama millainen kommentti, takaisin ei saa sanoa yhtään ikävästi. Kuinka moni tämän vaatijoista noudattaa itse samaa joka päivä omassa elämässään? En mä ainakaan normielämässä hymyile ja sano, että "oiku kiva", jos joku sylkee naamaan. En ees haluis olla sellanen ovimatto. Ja herranjumala jos puolustaudut syytöksiltä, olet ilkeä, etkä vaan myönnä asiaa X. Vaikka ois kuinka leikkaamaton kroppa, ja huudeltas silkkareista, niin olet ilkeä valehtelija, kun yrität "puolustautua" totuudella. Pitäisikö tässä alkaa valehtelemaan, että pääsisi helpommalla?

Ihmiset luo mielikuvan, ja pitää siitä kiinni kynsin hampain. Mä olen se ilkeä bitch blondi bimbo, jonka kaikki teot ja ajatukset lähtee pahasta. Koskaan ei voida edes ajatella jotain. Hillittömimpiä on aina kommentit, joissa totuutena kerrotaan jotain niin random-juttuja, etten osaisi edes ajatella sellasta. Oli tekoni / ajatukseni kuinka perusteellinen, niin mun pitää käydä läpi yli ja ympäri se, miksi teen mitä teen, muuten se on vaan luksusteilua tai bimboilua.

Mua ei satuta tällaset kommentit. Ne ei ees sinänsä harmita mua. Ne TURHAUTTAA mua! 

Ja sit ihmetellään, miksen mä halua kirjottaa aiheista X, Y ja Z. Miksi mä haluaisin tuoda mun yksityiselämää enempää julki, kun jo nyt se vähä, mitä siitä oon antanu, on värikynällä väritettynä käsittelyssä siellä, täällä ja tuolla. Miksi antaisin itsestäni yhtään enempää käytettäväksi? Jos kirjoitan bändistä / musiikista, en kuitenkaan tiedä mitään, koska kuuntelen vääriä bändejä enkä edes niiltä tiedä jok'ikistä biisiä. Jos kirjoitan ajatuksia poliitikasta, on ne kuitenki VÄÄRÄT, koska ne on ERI ku jollain.

Ihmiset ei enää erota sanoja eri ja väärä. Se, että olen eri mieltä kuin toinen, ei se tee kummankaan ajatuksista vääriä. Piin arvosta on turha alkaa vääntää, kun se on faktapohjainen asia, mutta kai nyt perkele mielipiteet joukkueista / musiikista / leffoista tai vaikka muodista voi olla erkanevaisia, kun ne kuitenkin on mielipiteitä. 

Mä en myöskään juuri mene siihen, mikä mun elämässä on pielessä. En mä kirjota niistä asioista, jotka saa mut käpertymään peiton alle itkemään hiljaa pimeässä. Miksi kirjoittaisin? Miksi mä syytäisin sitä negatiivista energiaa muiden niskoille? Mä oon aina ollu vähän sellanen, että käsittelen mun vaikeat asiat vaan mun läheisten kanssa. Ja useimmiten ihan vaan itsekseni. Vihaajat huutaa kommenttiboksin ja keskustelupalstat täyteen, etten kykene myöntämään virheitäni ja haluan pitää siloista julkikuvaa. Ei kyse ole siitä, negatiivisuus ei vaan ole tän blogin itseistarkoitus.

Ja no, kyllähän tää jatkuva suurennuslasin alla oleminen on vaikuttanut siihen, etten samalla tavalla uskalla myöntää virheitäni täällä. Kun tiedän, että tein elämässä virheen, on ihan eri asia myöntää se itselleen ja lähipiirille, kuin tuhansille tuntemattomille. "Hei, kattokaa mä tyrin!" ja sitten hommaa paisutellaan, vääristellään ja viedään ihan eri tasoille keskustelupalstoilla. Mä en enää vahingossakaan lue niitä, koska ymmärsin jo kauan sitten, että keskustelupalstajutuissa totuuspohja on niin valtavan paljon miinuksella, että jos alkaisin niitä korjailemaan, en enää mitään muuta elämässäni tekisikään. Mutta, kysynpähän vaan. Kuinka moni teistä pystyy avoimesti myöntämään koko lähipiirilleen, että tyri jotain? (mun koko lähipiiri jotakuinkin lukee mun blogia...) Ja kuinka moni teistä vihaajista pystyisi tekemään sen tuhansille tuntemattomille? Ne, jotka vilpittömän rehellisesti vastasi molempiin, että "minä", mä nostan teille vilpittömästi hattua. Mä en pysty. Vihaan häviämistä, mutta ennen kaikkea tappion myöntämistä. Oli se omassa elämässä tai sillon ku Leijonat ottaa pataan.

Ei se munkaan elämä oo kovin ruusuista. Mun vuotta 2013 tähän asti voidaan ajatella näin:
- Kävin upeissa maissa, elin ihanassa kaupungissa ulkomailla, opiskelin unelma-alaani, sain tehdä hyväpalkkaisesti ihanaa työtä, vietin ihanaa aikaa ystävien kanssa, tapasin mielettömiä tyyppejä ja sain kuulla saaneeni kesän siisteimmän kesätyön.

Mun vuotta 2013 voidaan tähän asti ajatella myös näin: 
- Päästin irti parisuhteesta, joka osoittautui ihan muuksi kuin mitä kuvittelin. En nähnyt perhettäni ja Simbaa 90 % ajasta, tein töitä borderline burn-outin partaalle asti, tuskastuin täysin brittiläisiin systeemeihin ja byrokratiaan, pelkäsin hirveesti siitä, onko maapalloa enää vuonna 2014, käsittelin hirveetä ikäkriisiä 25 synttäreideni lähestyessä. Kärvistelin polvikipujen kanssa, ja ahdistuin siitä, että pitäisi mennä leikkaukseen mahdollisimman pian. Ymmärsin, että lähipiirissäni on ihmisiä, jotka haluavat vain siipeillä kustannuksellani. Tajusin, että olen kohta 25, enkä naimisissa ja äiti, kuten kuvittelin, että olisin. Jouduin ulkomaan matkalla rikoksen kohteeksi, joka olisi voinut koitua kohtalokseni. Kylmetyin menneiden kokemuksien takia, ja kylmyyteni maksoi varmasti tietyllä tapaa muutaman hetken, jotka olisivat voineet olla elämäni parhaita. Ihastuin lujaa, vaikka tiedostin, että ainoa todennäköinen lopputulos olisi jotakin, mikä satuttaisi. Tyrin sen asian, joka olisi voinut olla jotain mieletöntä, ja elän tiedostaen sen joka ikinen päivä. Elin kuukausia tulehtuneen ja kipeän viisaudenhampaan kanssa, koska en saanut aikaiseksi pelkoni / aikapuitteiden takia hoitaa kyseistä leikkausta. Menetin mulle tärkeän ihmisen ja samalla ripauksen siitä, mitä ajattelin olevani.

ONKO se mun elämä nyt sitten kuitenkaan täydellistä?! Kuulen usein, että olisi kiva kuulla negatiivisistakin osista mun elämästä, että musta saisi inhimmillisen kuvan. Mutta kun mä en halua olla bloggaajana ihminen. Mä olen ihminen. Ja mä olen bloggaaja. Ne on kaksi eri asiaa. Mä haluan olla bloggaajana vähän samanlainen kuin tv-hahmo. Tai satuolento. Ihmiset seuraavat viihdettä päästääkseen pois todellisuudesta. Ehkä mä tuotan viihdettä osittain samasta syystä. Mä en VOI käsitellä sydänsurujani täällä, koska ne käydään läpi vihamielisellä asenteella sitten tuntemattomien toimesta. Mutta mä en edes HALUAISI tehdä sitä. Miksi? Kun mun mielestä jokainen, sekä tuottaja, että katsoja, saa paljon enemmän irti tarinasta, joka on positiivinen. Joka inspiroi ja luo valoa pimeään hetkeen.

En enää muista, mikä oli tän postauksen tarkoitus. Eka mua suututti. Että sain mahtavan työpaikan, ja sitten jouduin käymään läpi negatiivisen vastaanoton. Että vaikka mulla on taustaa, osaamista, kokemusta ja koulutusta olemaan paras mahdollinen työntekijä tohon hommaan, niin todella moni vetosi vaan siihen, että sain homman vain menestyvän blogin takia. Mua vastassa oli monta bloggaajaa. Mä olen ehkä menestyin numerollisesti heistä, mutta ihan samalla tavalla blooggaja mäkin olen. Vaikka olen saavuttanut paljon unelmia, ei se mielestäni kiellä unelmoimasta seuraavista. Vaikka mulla ois monta unelmaa enemmän saavutettuna, ei mielestäni kenellekään ole annettu kiintiötä, jonka jälkeen ei enää sovi unelmoida. Vaikka mulla ois kaapissa Chanel ja olisin juuri tullut Malediiveilta, niin herranjumala mä kelasin tota duunia joka ikinen päivä siitä asti, kun siitä sain kuulla! "Joku muu olisi saanut siitä niin paljon enemmän". Saanen epäillä.

Suuttumus siirty tuskastumisen tieltä. Sen tieltä, kun huomasin, miten paljon vihaa ihmisissä on. Miten paljon vihaa on nuorissa naisissa toisia kohtaan. Luin tossa metromatkalla Graziaa, jonka mittauksen mukaan eniten vihatut julkkikset on Gwyneth Paltrow ja Jennifer Lopez, kun esim. naistenhakkaaja Chris Brown oli vasta sijalla 20. Kertoo paljon siitä, miten naiset tulkitsee toisia naisia. Ja suuttumus vaihtu nopeasti vaan todelliseen avuttomuuden tunteeseen siitä, miten ihmiset hukkuu omaan surullisuuteensa ja ahdinkoon. Se on vaan niin surullista. Eniten mua aina ahistaa se, kun jotain negatiivista spinniä itestäni nään, on se, että ei vihata vaan mua, vaan vihataan kaikkia niitä, jotka ei vihaa mua. Että "Mungoa pitää vihata, ja sen fanit on ihan vitun urpoja". Mitä pahaa ne mun uskolliset lukijat on tehny?! Miten se, että he viihtyvät täällä, tekee heistä "urpoja ja hyväuskosia vajakeita"?! Koska olenhan itse Saatana puettuna 25-v. naisen vaatteisiin, ja nämä minusta pitävät tukevat siis sitä Osamasta seuraavaksi pahinta asiaa maan päällä.

Tiedän kyllä, että Mungolifesta pitäviä on reippaasti enemmän kuin sitä vihaavia. Positiivisten kommenttien jättäminen vaan tuntuu olevan monien mielestä turhaa, kun niitä tulee "niin paljon, ettet varmaan huomaa". Vaikka ne on ne, jotka auttaa jaksaa tätä hommaa välillä. Kynnys meuhkata kommenttiboksissa on paljon alhaisempi kuin kehua ja näyttää tykkäävänsä, kun tuntee että se oma vaiva menee hukkaan. Positiivinen huomio ei monesta tunnu niin tärkeältä, kuin se sanaoksennus henkilökohtaisen hyökkäyksen muodossa. Kai siksi ne negatiiviset usein jää mieleen eniten. Erityisesti silloin, kun bloggaajaa uhkaillaan väkivallalla sen takia, että saa unelmiensa työn.

Kuten sanottua, en enää muista, mikä oli tän postauksen tarkoitus. Ehkä se, että halusin kerrankin purkaa sitä niin sanottua inhimmillistä puoltani tänne. Ehkä se, että halusin muistuttaa ja muistaa itsekin, että en ole vain bloggaaja, vaan ihminen. Että ihmisenä, saavutan asioita ja iloitsen iloisista asioista. En ainoastaan bloggaajana. Että minäkin hikoilen työhaastattelussa toivoen työpaikkaa, kuten kuka tahansa toinen ihminen. Että minäkin itken peiton alla miesasioita ja tuskailen mahamakkaroita, ja että minäkin mietin sitä, tuleeko minusta koskaan äitiä, ja että mun päivän isoin asia voi olla se, että mulla on näppy naamassa, ja että lasken päiviä siihen, että kevät muuttuu kesäksi, että saisin kunnolla henkeä. Etten ole niinä hetkinä bloggaaja, vaan ihminen. 

Mutta ehkä ennen kaikkea mä halusin muistaa itse sen, että ne ihmiset, jotka minua vihaavat, eivät vihaa minua. He vihaavat mielikuvaansa minusta. He ovat luoneet mielikuvan, ja sen jälkeen tulkitsevat kaikkea tekemääni ku piru raamattua. Ihan sama mitä teen, en voi voittaa. Mutta kun MINÄ en ole sama asia kuin se mielikuva. Toivottavasti joku muukin ymmärtää sen. Minusta tunnetaan ja tiedetään niin vähän, enkä aio antaa enempää. Se on liian tärkeätä ja intiimiä ja omaa näin monelle jaettavaksi. Ne em. Harry Potteritkin sen meille jo opetti, että kun sielunsa jakaa liian moneen osaan, haurastuu liiaksi. Siksi pidän tärkeimmän itselläni. Mutta, jos joku haluaa suunnata raivoisan vihan siihen mielikuvaan, jonka on minusta luonut sen perusteella, mitä minä olen antanut täällä nähtäväksi, niin kaipa se on jokaisen oma valinta.

Kai mua vaan tänään surettaa se, miten paljon vihaa ja negatiivista energiaa ihmisissä on. Viha ja energia kun ei ikinä vie mihinkään hyvään.

Kommentit

tiia (Ei varmistettu)

En ymmärrä, että tahallaan ilkeilevät lukijat saa kirjoittaa sun blogiin vaikka mitä paskaa: henkilökohtaisuuksia, ivaa ja laajan kirjon haukkuja. Sitten kun vastaat näille assholeille niiden itse aloittamalla tavalla, oot töykee, ilkee ja koppava etkä kestä rakentavaa (="oot vitun huono ihminen") kritiikkiä. Mun mielestä tässä ei oo mitään järkeä. Voin sanoa ihan suoraan, että välillä mua ärsyttää sun blogissa tietyt asiat, jotkut postaukset tai tapa jolla kirjotat. :D Mut toisin kuin jotkut älykääpiöt, en tuu siitä tänne huutamaan ja mesoomaan, haukkumaan sua tai muuten vaan ilkeilemään, vaan skippaan postauksen ja tulen huomenna uudestaan, yleensä paljon paremmilla fiiliksillä, taas sun blogin suurimpana hehkuttajana. :)

Se, että jaat itsestäs nettiin asioita, ei tee susta mitään julkista nyrkkeilysäkkiä tai sirkusapinaa, jota jengi voi huoletta tuijottaa, arvostella ja olettaa, ettei sillä ole tunteita.
Mun mielestä on inhimillistä, että sun elämäntyyli ärsyttää monia tai että ne voi tuomita sut tän blogin perusteella. Semmosia me ihmiset vaan ollaan, toisista on hirveen helppo sanoa mitä vaan, vaikkei koko ihmistä tuntiskaan. Mutta se on väärin, että nää ihmiset tulee julistamaan sen tänne blogiin. Jokaisella meistä on kuitenkin vapaus valita, mitä tällä elämällä tekee, enkä usko, että kovin moni sitä haluaa viettää solvaamalla jatkuvasti muita. Ja niitä, jotka näin tekee, harmittaa ihan pirusti se, että esimerkiksi sä otat kaiken ilon irti tästä elämästä omana itsenäs.

Sä oot kaikesta päätellen rohkea nainen, oo ylpeä itsestäs. :)

Voi ei ! Ihmiset on ihan kamalia. Mä oon aina ihaillu sun blogia ja elämää, mutta oon tienny kyllä että oothan säkin normaali ihminen, että kaiken hyvän mukana tulee myös jotain huonoa ja oonkin seuraillu monet kerrat rinnalta hirveetä paskamyllyä.. ja mietin vaa kuinka katkeria ihmiset osaa olla! Mutta mä oon tosi onnellinen sun puolesta, että sait ton kesätyön ja onnea sekä menestystä muutenkin opiskeluun :)
ps. oot yks parhaista bloggareista ja arvostan suorasanaista tekstiä!

Lise (Ei varmistettu)

Itku tuli silmään tätä lukiessa.. mä en ymmärrä ihmisiä. En oo itsekään maailman positiivisin ihminen (joskus raivostuttavan pessimisti) mutta ei mulla tulisi mieleenkään purkaa omia olojani toiseen.. Päätin nyt kirjoittaa kommentin kun tulee tosiaan jätettyä liian harvoin näitä: Oot ainakin mulle tuonut valtavasti positiivisuutta ja uskoa elämiseen! Kiitos siitä:] äläkä vaan lopeta. Sun tekstejä tarvitaan!

:)

Wrldtrvellr
Pimeä Onni

Joo, jostain syystä moni mullekki aukoo päätä ku käytän rahani johonki mitä tahon, oli se sit vaatteita, matkoja (halppis semmosia ku oon pihipaska:D) tai ihan mihin vaan. Niin heti ollaan kyselemässä miten sulla on varaa, mitä sä muka tuollaki vaatteella/kengillä teet? no daa, en polta enkä juokkaan niin paljoo vaikka vois kuvitella. mulle riittää kaks olutta että oon humalassa niin säästän siinäki omaisuuden:D ja siltikään en sais rahojani käyttää mihin tahon. kai ne pitäis juoda kurkusta alas että se ois hyväksyttävää. Mut sitä asiaa en sussa ymmärrä että ku kuitenki saat niin paljon paskaa anonyymeiltä että miksi annat anonyymien kirjotella tänne? Varmaan karsis aika paljon paskaa ku laittais et pitää kirjautua. Kyllähän jokasessa ihmisisessä joku asia ärsyttää mut en tajua niitä ihmisiä jotka sua haluaa lyödä(!). Miksi? Eihän ne sua tunne. Ne näkee vaan sen mitä tänne kirjotat. En kait mäkään oo semmonen mitä blogissani annan ymmärtää:D

Satu (Ei varmistettu)

Wow, ajatuksia herättävä kirjoitus. On todellakin sääli, että jotkut ihmiset, jotka lukee sun blogia, ei ymmärrä sitä, että vaikka olet ollut blogissasi avoin asioistasi (kun vertaa muihin bloggareihin, jotka eivät näytä edes kasvojaan - persoonallisuus tekee blogeista mun mielestä lähestuttäviä ja kiinnostavia) et kuitenkaan tietenkään koskaan kerro kaikkea. Tää on kuitenkin sulle ja meille lukijoillekin foorumi, jonka tarkoitus on jakaa hyvää mieltä. Yltiöpositiivisuus tai siirappisuuskaan ei tosin ole pointti, vaan myös keskustelun ja ajatusten herättäminen asioista, joita ei välttämättä itse tulisi tarkastelleeksi. Lukijana saan sulta päivänpiristyksiä ja toisaalta uusia näkökulmia ja maailman avarrusta. Periaatteessa homman pitäisi toimia kans toiseen suuntaan - toivottavasti ees joskus :D Mun punanen lanka hävis nyt kokonaan, mutta toivoisin ihmisiltä sun puolesta suhteellisuudentajua ja ymmärrystä - kukaan ei ole täydellinen, ja jos olisi niin herraisä elämä olisi tylsää. Sama pätee myös kommentoijiin. Silloin tällöinhän sitä päästelee sammakoita suusta ja antaa tunteenpurkausten ylittää oman harkintakyvyn. :)

meri's things

Pakko myöntää, että en lue blogias kauheasti, mutta kun sattuu näkemään uuden postauksen tulleen, niin tännehän mä tuun :) vähän hirvitti, että mitä tän postauksen lopussa lukee - ehkä "heippa" tai "nähdään vuoden tauon päästä", onneksi ei!

Tähän sopis hyvä Aristotle:in quote:
"There is only one way to avoid criticism:
do nothing
say nothing
and be nothing"

Eikä kukaan halua olla nobody, right? :)
Tottakai mullekki tulee mieleen, että voi vitsi ku matkustat paljon ja tollasta, mutta et luultavasti pystyis samaan ilman tätä blogia, joten mielestäni sulla on ihan hyvä syy tehdä mitä lystäät työs hedelmillä. Just uusimmassa Vampire Diaries jaksossa sanottiin, että everyone needs an advantage in life :) tämä blogi on se sun advantage, ja ilman sitä ja sen tuomaa kokemusta (ei unohdeta aivan ihanaa mahdollisuutta tehdä oma vaatemallisto!) et taatusti olis päässy yhtä lähelle tuota uutta työtäs, mistä saat olla ylpeä! Monilla hakeneilla oli taatusti omia meriittejään, joiden mielestä olisivat olleet yhtä kelpoisia työhön, mutta jos olisin ollut työnantaja, niin ilman muuta olisi parempi valita henkilö, jonka ihmiset tuntee ja ketä seuraa (kröhöm en tiiä tarkalleen kuinka paljon, mutta _paljon_ kuitenkin) monia ihmisiä kuukausittain/päivittäin!

Tää on taas tätä suomivihaajan tunnettua sanontaa, mutta suomessa kun ei tykätä ihmisistä, jotka on successful in life ja jos kirjottaisit tätä blogia englannissa englantilaisille, niin tulis niiiiin erilaista kommenttia ja onnittelua kaikesta, että et ees miettis tän blogin lopettamista. Koita jaksaa ja muista, että nää kommentoijat on taatusti just niitä, jotka rypee huonossa työssä pienellä palkalla, eikä tykkää että muut pärjää paremmin maailmassa. Munki pitää sensuroida tekemisiä ja ostelemisia toisilta, koska lähipiirissä on ihmisiä jotka ovat sanoneet suoraan etteivät tykkää kun toisilla on enemmän ja "onhan sitä hyvä ostella kun on sitä rahaa mitä käyttää". Että silleen. Mutta elämähän olis tylsää jos kaikki menis aina kohdalleen eikä olis ryppyjä matkassa :) tämmöset saa aina muistuttamaan nauttia enemmän hyvistä hetkistä ja asioista.

janita (Ei varmistettu)

Juuri näin, mahtavaa Anna!!

Snow White (Ei varmistettu)

Tän postauksen jälkeen on pakko vähän antaa palautetta, vaikken ole sitä aiemmin tainnut tehdäkään. Olen lukenut blogiasi varmaan parisen vuotta ja rakastan sun blogia, se on mun ehdoton favourite. Toimii loistavana inspiraation lähteenä myös tällaiselle yli kolmekymppiselle perheenäidille. :)

Kiira (Ei varmistettu)

Voi ei, kommentoin juuri aiemmin tuohon aiempaan postaukseen, mutta vähän voisin ottaa sanojani takaisin. Toivoin sinun jatkavan omalla linjallasi blogissa ja olla alistumatta nettivihaajien hiljentämis yrityksille, mutta otan sanani takaisin siinä, etteikö tämä ilmiö olisi vielä samoissa sfääreissä kuin esim. maahanmuuttokeskusteluissa esiintyvissä tutkijoiden ym. "hiljentämis yrityksissä" uhkailuilla. Aika huolestuttavaltahan tämä nyt kuulostaa. Tietysti toivon, että jatkat bloggausta jos se sinut onnelliseksi tekee, mutta toisaalta tärkeintä on nimenomaan se oma onni ja mielenrauha, eikä siitä kannata luopua minkään työn, harrastuksen tai muunkaan takia. Luulen, että kun rauhassa annat ajan kulua, sydämesi kertoo varmasti mikä on oikea ratkaisu tämänkin asian suhteen.

Itse uskon täysin tuohon energian vetovoimaan ja siksi juuri elämässään kannattaa pitää yllä vain niitä asioita, jotka myös tuovat sitä positiivista energiaa. Kaikki muu on loppujen lopuksi turhaa. Rakkaus, ilo, onni, mielenrauha, kepeys ja vapaus ovat mielestäni tärkeimpiä asioita elämässä ja ne ovat sitä elämää!! Sellaista elämä mielestäni on jos antaa sen olla. Asenne on se mikä erottaa usein onnelliset ja onnettomat ihmiset toisistaan ja siihen mihin keskittyy lisääntyy! <3

Olet aivan erityinen ja upea tyyppi, se minusta huokuu tästä blogista! Kaikkea hyvää ja kepeitä kevät päiviä!

A (Ei varmistettu)

Mun mielestä on todella hyvä, että kirjoitat tänne myös ns. Beneath the Surface tyyppisiä postauksia. Muistuttavat ainakin niitä vihaaja kohtaan että tämän kaiken takana on oikeasti a human, a person, one of us.. :)

S (Ei varmistettu)

Voi anna, toivottavasti sait edes jonkun niistä lukuisista paskanjauhajista miettimään vähän. Oon ihmetelly ihan tota samaa, mikä siinä on että ihmiset haluaa sanaoksentaa keskustelupalstat täyteen siitä kuinka homot on ällöttäviä, nuoret naiset on bimboja ja loput on feikkejä. Tuleeko siitä kellekään parempi mieli? Kaikesta ei tarvitse pitää mutta jos ei jostain pidä niin miksi tuhlata aikaa sen haukkumiseen, jos tarkoitus ei ole kritisoida rakentavasti vaan ainoastaan aiheuttaa toiselle paha mieli? Sulle kuuluu ehdottomasti se kaikki hyvä ja positiivinen jonka sun kommenttiboksi antaa ja kaikki muu kuuluu vaan suodatusritilän läpi likasankoon. Tsemppiä sulle sen sonnan suodattamiseen <3

Elina (Ei varmistettu)

En usein kommentoi blogeihin.. mutta aina kun sä kirjotat näitä mielipidepostauksia, saat mut kommentoimaan.

Muistan kun löysin sun blogin sillon kun asuit vielä Australiassa. Se oli niin makee juttu että suomalainen bloggaaja asuu toisella puolella maata ja on jättänyt rakkaat läheiset kotimaahan. Olen aina itse halunnut vain lähteä asumaan ulkomaille kun on opiskelut ohi. Tuolloin aloin jo katsomaan sua esikuvana. Nyt vuosien varrella kun olen tätä blogia lukenut olen oppinut arvostamaan niin paljon asioita tässä elämässä. Ja sitä mitä niiden eteen itse voi tehdä!

En oikein tiedä miten tän sanoisin mutta hiiten noi vihaajat ja kateelliset ihmiset. Elämässä pitää osata iloita toisen puolesta, tehdä töitä omien unelmien eteen ja myös olla hyvällä tavalla kateellinen. Se että yrittää saada toisen elämästä huonompaa negatiivisilla kommenteilla ei tee itselleen yhtään hyvää. Turhaa energiaa siinä hukkaan menee.

Anna, toivon että et lopeta blogiasi ja kirjotat vaan vihaajista piittaamatta. Kuten jo itsekkin sanoit on sulla enemmän niitä positiivisia lukijoita kun negatiivisia :)

Kuten jo sanoin oot mulle esikuva kaikessa mitä olet saavuttanut. Sun blogia on kiva lukea oli postaus mikä tahansa. Jatka näin, mua et ainakaan häiritse vaikka ootkin noin täydellinen ;)
Onnea sulle tosta työstä, kuulostaa mahtavalta ja olet kyllä aivan oikea tyyppi siihen!

Hyvää kevättä sulle sinne Kroatiaan, kuulostaa muuten superilta paikalta!

emilia (Ei varmistettu)

Kauhee kun tuli paljon ajatuksia mieleen enkä nyt tiä muistanko kaikki ja saanko sanotuksi niitä kaikkia hyvin mutta koitetaan.. a) itse RAKASTAN sun blogia ja sä nimenomaan välität positiivisuutta ja inspiroit jne jne mutta et ehkä saa lukijoilta kuulla tätä yhtä paljoa kuin niitä paskakommentteja koska oon huomannu että yleisestikin maailmassa ja elämässä on se suuri osa järkeviä ihmisiä jotka ei pidä mekkalaa ja sitten on se pikkuosa jotka ottaa elämän tarkotuksekseen puuttua joka ikiseen pieneen asiaan ja sun blogin tapauksessa todelliseen nettikiusaamiseen. Kaikkien normaalien täysjärkisten pitäis levittää sitä positiivisuutta ja kehua aina kun mahollista yms yms jotta ne idiootit jäis sen kaiken positiivisuuden varjoon mutta valitettavasti itsekin niinkuin lähes kaikki syyllistyy siihen että kun asiat on hyvin ja ei ole mitään erityistä tarvetta mitenkään puuttua asioihin niin ne positiiviset mielipiteet jää vaan omaan mieleen. Ja itse asun myös ulkomailla hyvin kansainvälisessä ilmapiirissä ja oon huomannu että suomalaiset on yksiä pahimmista tuomaan nimenomaan sitä negatiivisuutta esiin. b) ne jotka sanoo että oot liian onnellinen yms niin se tosiaan on kateutta ja sellasta vääränlaista, myönnän että itsekin oon kateellinen ihanista merkkilaukuistasi koska itselläkin on ollu esim chanelin laukku unelmana siitä asti kun sellaisen näin, mutta mua ei todellakaan haittaa että sä oot saanu unelmalaukkus jo hankittua, päin vastoin se inspiroi mua yhä entisestään ja jostain syystä ne väärällä lailla kateelliset jotenki ajattelee että toisen onnellisuus ottais itseltä pois mahollisuuden olla onnellinen. sellainen hyvä, inspiroiva kateus on mikä antaa motivaatiota ja kunnianhimoa joka taas parantaa mahdollisuuksia itse saavuttaa samanlaisia asioita myöhemmin kun taas sellainen vihaajakateus sulkee ne vihaajat sellaiseen häkkiin joka estää niitä menestymästä joka taas aiheuttaa noidankehän jossa kun vihataan -> menestytään huonommin -> vihataan taas vielä enemmän kun itsellä ei oo asiat yhtä hienosti kuin toisilla. Oot varmasti kuullu paljon siitä että kantsii jättää vihaajat vaan omaan arvoonsa koska ne ite joutuu negatiivisuutensa uhriksi, ja se on niin totta, mutta ymmärrän kyllä että mahtaa olla hankalaa yrittää olla välittämättä tollaisista erittäin vittumaisista kommenteista yms. Haluisin vielä sanoa paljon enemmän mutta ajatukset menee ristiin rastiin yms niin paras ehkä vaan sanoa että c) OOT MAHTAVA, INSPIROIVA JA IHANA niin bloggaajana kuin ihmisenäkin ja toivon että ihmiset pikkuhiljaa tajuis että se ei oo niiltä mitenkään pois! Ja tääkin postaus sai mut ajattelemaan sitä kuinka paljon positiivisista asioista jätän vain mieleeni enkä sano ääneen kun pitäisi nimenomaan levittää sitä positiivisuutta että tollaset negatiivipaskat jäis sen positiivisuuden varjoon.. Ansaitsit sun työn ja kaiken muunkin hyvän ja nimenomaan, kova työ ja kunnianhimo ja positiivisuss on kaiken sen menestyksen takana ja on mahtava nähdä että noilla ominaisuuksilla saa vaikutettua omaan elämäänsä ja menestykseen! Koita jaksaa äläkä missään nimessä lopeta bloggaamista, ei vaan siksi että sulla on upea tyyli ja ihana blogi vaan erityisesti siksi että sun kaltaisia ihmisiä tarvitaan olemaan äänessä ja julkisuudessa yms että ihmiset heräävät siihen tosiasiaan että positiivisuus on se avainsana ja sitä tarvitaan paljon enemmän tässä elämässä ja nimenomaan että elämästä pitää nauttia täysin siemauksin!

Piau (Ei varmistettu)

Oon alusta asti lukenu sun blogias ja nähny kuinka muutut siitä ujosta tytöstä menestyväksi naiseksi. En oo koskaan ajatellu että oisit saanu asiat helpolla, vaan tollaseen menestymiseen tarvitaan luonnetta, asennetta ja itsetuntoa. Et oo liian ylpeä, etkä itserakas vaan terveellä tavalla fiksu ja oman arvosi tunteva ihminen. Kateus on varmasti maailman suurin sairaus, sitä voi olla pienissä määrissä vähän meissä kaikissa, mut sen pitäs vaa ajaa itteä kohti omia unelmia kun näkee miten toinen on ne saavuttanu. Mikään mitä toinen saavuttaa ei oo millään tavalla toisilta pois, se on hirveen vaikeeta joidenki ymmärtää :/ mää toivon että jatkat ihanan positiivista blogia pitkään ja piät pään korkeella :)! Tiiän itekki miltä tuntuu olla suht kaunis, saada aina töitä ja menestyä kaikessa mihin ryhtyy. Se menestys vaa lähtee ihan itestä sisältä ja ulkonäköönsä ei nyt nii hirveesti voi vaikuttaa ; Haters gonna hate ;)

mii (Ei varmistettu)

Aloin melkeen itkeä! Totta joka sana.. ahkerana blogien lukija olen huomannut kuinka katkeria ja ikeitä ihmiset voivat olla! Esimerkiksi eräs yksinhuoltaja joka joutui kokemaan eron juuri vauvan syntymän jälkeen sai vielä sen tuskan päälle paskaa niskaan ja kilo kaupalla! Kyseinen blogi ei ole yhtä suosittu kuin tämä mutta silti demin palstalta löytyi haukkumiskeskusteluja. Nettikiusaaminen on paha ongelma, mutta se on vaikeaa saada kuriin. Kun ystäväni vanhaa galleriakuvaa haukuttiin netissä vieraiden ihmisten toimesta ei asialle saanut mitään.
Oma blogi on ollut unelmana, mutta olen vasta päässyt teini-iän huonosta itsetunnosta eroon enkä tiedä kestäisinkö ikeitä kommentteja.

Riikka (Ei varmistettu)

Musta tuntuu että monelle tuli tuosta sun Muotikuutio hausta vaan sellainen olo, että hait siihen siksi ettei kukaan muu saisi sitä duunia. Että osoittaisit että olet kaiken napa ja saat ihan mitä haluat. Että sulla olisi taas yksi asia jonka moni muu olisi mahdollisesti halunnut/tavoitellut.
Mä en ajattele enkä koskaan ole ajatellut että olet paha ihminen tai epä-inhimillinen, mutta mielestäni tapasi sanoa asioista tai suhtautua asioihin on ajoittain ylimielinen ja/tai ylenkatsova. Että ehkä myös me lukijasi haluamme joskus muistuttaa sinua siitä että että olet vain yksi meistä niin monesta. Ja kuinka pieni sitä itse loppujen lopuksi onkaan, vaikka olisikin menestyvä blogi ja rahaa. Ihmisyys ja inhimillisyys on niin paljon muuta.
Kiitos tästä tekstistä, mielestäni se juuri osoittaa sitä sun kuuluisaa inhimillisyyttä :)

.....hengitä syvään ja huokaise!
ensinnäkin tuo teksti on niin Totta, olen täsmälleen samaa mieltä ja se sopii kaikkeen
ja toisekseen, helpompaa sanoa kuin tehdä, oletan.. mutta unohda ne surussa, negatiivisuudessa, ja saamattomuudessa rypevät ihmiset!!!

rilla (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus. Toivottavasti pistää ihmisiä ajattelemaan. Ei vain ymmärrys riitä siihen, mistä noita idiootteja tulee. Eihän toisen onni ole pois omasta onnesta! Tsemppiä sulle!

Chatte (Ei varmistettu)

Ihmiset on vaan kateellisia. Laiskojpaskoja, jotka eivät jaksa tai halua tehdä töitä oman onnensa eteen. Itsekin olen välillä yksi heistä. Mutten silti koe tarpeelliseksi tulla purkamaan omaa huonoa oloani jonkun toisen niskaan, vain siksi, että hänellä ainakin näyttää menevän hyvin. Eivät suomalaiset pessimistit ja vihaiset murjottajat oikein osaa suhtautua oikein toisten iloisuuteen.

Sulle Anna haluaisin kuitenkin toivottaa oikein paljon tsemppiä ja onnea! Oot kaiken saavuttamasi ansainnut, ja saat kaikesta siitä iloita! Ja pidän blogistasi, vaikka välillä kateellisena kuolailen Chanellis perään... :D

Chatte (Ei varmistettu)

Ihmiset on vaan kateellisia. Laiskojpaskoja, jotka eivät jaksa tai halua tehdä töitä oman onnensa eteen. Itsekin olen välillä yksi heistä. Mutten silti koe tarpeelliseksi tulla purkamaan omaa huonoa oloani jonkun toisen niskaan, vain siksi, että hänellä ainakin näyttää menevän hyvin. Eivät suomalaiset pessimistit ja vihaiset murjottajat oikein osaa suhtautua oikein toisten iloisuuteen.

Sulle Anna haluaisin kuitenkin toivottaa oikein paljon tsemppiä ja onnea! Oot kaiken saavuttamasi ansainnut, ja saat kaikesta siitä iloita! Ja pidän blogistasi, vaikka välillä kateellisena kuolailen Chanellis perään... :D

Minka (Ei varmistettu)

Mahtava teksti jälleen kerran, ihan sanattomaksi vetää. Eihän tähän edes oikein voi lisätä mitään. Puhut niin täyttä totta ja yhdyn jokaikiseen sanaan minkä oot tähän postaukseen kirjoittanut.
On todella harmillista että porukalla on niin paha olla, että pitää jatkuvasti haukkua jotakuta. Ja sun kohdalla oon todellakin huomannut sen, että on ihmisiä, jotka on yksinkertasesti päättäneet, että oot paska ja kaikki mitä teet, on paskaa. Tai kaikki ainakin käännetään negatiiviseksi, virheitä oikein etsitään ja kaikkea sanomaasi ja tekemääsi, tai sanomattomaasi tai tekemättömääsi, spekuloidaan ympäri nettiä. Itse törmäilen niihin keskusteluihin tuon tuostakin ja ne on kyllä ihan kamalaa luettavaa. Miksi kukaan haluaa kirjoitella sellaisia asioita toisesta? En vaan voi käsittää.

On kuitenkin myös meitä, jotka ihailee sua suuresti ja iloitsee sun kanssa kaikesta ihanasta mitä sulle tapahtuu. Itse odotan aina innolla uutta postausta ja luen ne aina huolella läpi ja ihailen asukokonaisuuksia ja kaikkia kuviasi, hymyilen jutuillesi, iloitsen hyvistä asioista ja olen pahoillani pahoista joita sulle sattuu. Ihailen sua suuresti ihmisenä ja oon sulle sen sanonutkin. Ja sanon uudelleen, koska se pitää niin totaalisesti paikkaansa. Mua todellakin inspiroi sun elämä, se miten paljon oot saavuttanu puhtaasti omalla raadannallasi, se, että kaikki on mahdollista kun vaan yrittää parhaansa ja tekee kaikkensa saavuttaakseen haluamansa. Inspiroi niin paljon, että kuka tahansa voi saavuttaa tuollaisen elämäntilanteen, tuollaisen ns. "tason". Julkkikset kun on julkkiksia, ei niihin osaa samaistua. Mutta sä oot ihan kuin kuka tahansa, suhun pystyy samaistumaan. Enkä tarkoita tuota "kuin kuka tahansa" sitten mitenkään negatiivisella tavalla.

Mulle sä oot todellinen inspiraation lähde, nuorempana olisin varmaan voinut jopa nimetä sut mun idoliksi. Enää en sitä nimitystä käytä, mutta aika lähellä sitä ollaan. Ihailen sua niin suuresti ja inspiroidun kaikesta mitä teet ja se luo voimaa itsellekin, luo niin paljon voimaa ettet uskokaan. Saa jaksamaan ja yrittämään parhaansa, panostamaan kaikkeen mitä tekee ja tavoittelemaan unelmiansa oikein tosissaan. Siitä haluankin kiittää sua, kiitos Anna, oikeesti.

Se hyvinvointipäiväkin oli niin mahtava, oli upeaa tavata sut, jutella sun kanssa ja jopa saada sulta halaus. Et uskokaan kuinka paljon se mulle merkitsi. Samoin se, kun tulin kommentoimaan siitä postauksesta ja muistit mut ja kyselit mun vointia, se sai mun hymyn korviin asti ja niin iloiseksi ettei mitään rajaa. Joidenkin mielestä tää voi kuulostaa naurettavalta, mutta mulle noi molemmat merkitsi todella paljon. Sitä päivää muistelen hymyillen, aina. Mun mielestä oot vielä upeampi livenä, ja ihan sama ihminen kun blogissasi. Et todellakaan esitä yhtään mitään. Harmi ettei kaikki tajua sitä.

Tää mun kommentti nyt venyy aikalailla ja punaista lankaa tässä ei ole olemassakaan. Yritin vaan pukea edes jotenkin sanoiksi mitä ajattelen. Pitäisi muutenkin kommentoida useammin, se on viimeaikoina jotenkin jäänyt. Pitää alkaa taas kommentoimaan useammin :) Niin ja toivon etten vaikuta ihan hirveältä creepperiltä vaan sen takia että ihailen sua..

Nana (Ei varmistettu) http://kastanjetinsirpaleita.blogspot.com

Mielestäni blogi saa olla juuri sellainen kuin bloggaaja haluaa sen olevan. Sinne saa tuoda juuri sitä, mitä itse haluaa. Lukijat voivat päättää mitä lukevat. Ja itse koen, että näistä blogeista on juurikin niin ihan saada positiviista energiaa ja hyvää mieltä. "Älä kadehdi hänen ilojaan, et tiedä hänen surujaan"
Minua helpotti eräässä vaikeassa elämänvaiheessa, kun ymmärsin, että ihminen joka vihaa muita, vihaa eniten itseään.

Laura (Ei varmistettu)

En yleensä kommaile, mut nyt pakko! Ite oon ainakin sitä mieltä, että oot vahva ihminen joka inspiroi tällä blogilla monia. Minuakin. Se että joku on pystyny saavuttamaan noinkin nuorella iällä noin paljon on mahtavaa. Merkkilaukut yms. aina aiheuttaa pienen kateellisuuden piston, mutta sen sijaan että tulisin tänne haukkumaan yms koen, että se pieni pisto motivoi mua vaan tekemään kovemmin duunia unelmien eteen! Jos säkin pystyt niin kyllä minäkin! Se että jollain bloggaajalla on jotain mitä mulla ei, ei todellakaan ole multa pois. Sääli että nykyään Suomesaa ei saa olla menestyvä nuori nainen ilman, että se tietty kateellisten ja pahojen ihmisten joukko tuomitsee.. Itsekin koen että kovalla työnteolla ja oikealla asenteella pääsee pitkälle. Tästä hyviä esimerkkejä omassa suvussa. Mutta voimia ja tsemiä ja toivottavasti jatkat meidän lukijoiden inspiroimista ihan vaan omalla ihanalla itselläs! :) haleja!

Erika (Ei varmistettu)

<3

Ei mulla muuta.

MarikaK (Ei varmistettu)

Hmm.. Tää postaus herätti kyllä ajatuksia, ja hyvä niin. Rehellisesti sanoen, mulla on täysin erilaisia mielipiteitä siitä mihin haluaa laittaa rahaa ja voin sanoa katelleeni välillä postauksia uusista laukuista, että "kiva, taas kallis laukku huhhuh".. Mutta mä en oo tullu siitä tänne huutelemaan tai ketään haukkumaan, koska se on vaan mun mielipide, eikä mulla oo mitää tarvetta sitä esittää ja pahottaa toisten mieltä. Mutta tää postaus, se sai mut tajuamaan vielä paremmin, että jokainen tekee niinku haluaa, ja sä jos kuka oot ansainnu tän kaiken! Ja sain itelleki motivaatiota panostaa kouluun ja töihin, koska susta näkee mihin asti se voi viedä. (katotaan kauan tää pysyy mielessä, voi hyvin olla dttä seuraavalla koeviikolla ajatukset on jo luovuttamispisteessä:D)

sitte vielä toinen tärkee asia mitä sait mut tajuamaan, nimittäin positiivinen palaute. En mä kommentoi blogeja.. Luen kyllä paljon, saan inspiraatota ja ideoita ja omistan mielipiteitä asiasta, mutten koskaan esitä niitä ääneen, koska aattelen tosiaan niin että ei sillä mun jutulla ole niin väliä, tuskin sitä edes huomataan sieltä kaiken joukosta. Tää on hassua, koska tosielämässä mä pyrin olemaan positiivinen ja kehumaan ihmisiä, koska tiedän miten hyvältä se tuntuu. Kehun aina kavereitten kivaa asua tai kampausta, miksen siis tekis sitä täällä netissäkin vähä tuntemattomille? Positiivisuutta ei koskaan voi olla liikaa. Tän sä sait mut ymmärtämään ja kiitos siitä! Nyt aion rueta kommentoimaan blogeja enemmän, just sitä positiivistä palautetta, ainakin yritän ain kun on aikaa.

Kiitos siis mahtavasta blogista, inspiraatosta, motivaatiosta ja näkemyksistä mitä täällä välität! Mä oon ainaki yks joka niistä iloitsee ja on kiitollinen, enkä varmasti oo ainut. Toivotaan että muutki heräis positiivisuuteen kommenttibokseissa sekä muualla, mä ainakin koitan näkyä täällä nyt useamminkin! :)

Jasmin (Ei varmistettu)

Minä olen yksi niistä, jotka kritisoivat lätkäpostaustasi. Mulle jäi paha mieli meidän kommenttien vaihdosta, koska tuntui, että käsitit minut täysin väärin. Minä en ole niitä ihmisiä, jotka haukkuvat haukkumisen ilosta, kadehtivat toisen saavutuksia ja haluavat loukata mahdollisimman verisesti. Kuten sanoin, minulla ei ole mitään sinua vastaan. Päinvastoin arvostan saavutuksiasi ja rohkeuttasi esittää mielipiteitä. Kunnioitan myös sitä, että julkaiset negatiivisiakin kommentteja ja jaksat vieläpä vastata niihin.

Kommentoin itse pikaistuksissani turhan jyrkästi. Aihe vain sattui koskettamaan henkilökohtaisella tasolla, sillä olen seurannut läheltä, millaisten paineiden alla jääkiekkoilijat työskentelevät. Uskon, että heillä on jossain määrin vähän samanlainen fiilis kuin sinulla; arvostelua tulee joka puolelta, jokainen vaatii ihmeitä eikä ole tyytyväinen oikein mihinkään. Toivoisin, että sinä lähettäisit heille sitä hyvää ja kunnioittavaa energiaa :)

Yhteenvetona siis: olen pahoillani, jos loukkasin. Toivon, ettet lopeta blogiasi, koska tämä on ainoa blogi, joka herättää silloin tällöin isojakin tunteita. Kiitos siitä, Anna!

Katariina (Ei varmistettu)

Moi! Aiheuttipa ristiriitaisia fiiliksiä tämä postaus. Noh, kun en muuten ikinä kommentoi, niin tässä tulee... Olet musta todella inspiroiva ihminen. Menestynyt, hardworking, postitiivinen ja vielä hyvin kauniskin! Sulla on paljon hienoja juttuja: vaatteet, kengät, asusteet ja kaikki. Ihania juttuja, joista monet ottaisin omaankin vaatekaappiini. Tykkään myös sun kirjoitustyylistä. Blogin tekstit on mieteskeleviä, joskus syvällisempiä ja joskus pinnallisempia ja huumorilla sekä asenteella maustettuja. Rehelliset kirosanat blogiteksteissä naurattaa, ihanaa pippurisuutta! :D Diggaan myös samaa musiikkia kun sä ja lentopalloakin olen pelaillut! Tatskat ja matkustelu on myös lähellä sydäntä. ;) Siksi sun blogista on tullut yksi lemppareista! Ja jos se yhtään lohduttaa, niin voin sanoa, että ainakaan tämän blogin perusteella susta ei saa mitenkään ylimielistä/muutenkaan negatiivista kuvaa. Kuten sanottua, kateus on ansaittua. Mutta todella surullista kyllä, että nämä jotkut paskanjauhajat ei ymmärrä sitä pitää itsellään. Haha eiköhän tässä oo tarpeeksi ylistystä. :D Mutta siis sen vaan halusin sanoa, että mun mielestä noin inpiroivan ihmisen blogia on ihana lukea! Suurin asia mitä tää on mulle antanu on se, että olen osittain tän blogin ansiosta uskaltanut lähteä toteuttamaan omaa suurta unelmaani. Kesällä olisi muutto ulkomaille. Ja se on iso juttu se. Kaiken voi saavuttaa, kun vaan tarpeeksi haluaa ja yrittää. Kiitos!!

Jenny (Ei varmistettu)

Mä olen juuri niitä, jotka ei juuri kommentteja jättele kun se tuntuu, no, turhalta. :)

Tän kirjoituksen jälkeen on kuitenkin pakko sanoa, että jos ja kun kaikki kuvailemasi kokemukset ovat totta, niin on tämä maailma kyllä sairas. Olen jotenkin aina ajatellut että ehkä ne pahimmat peelot olisivat vain jotain keskenkasvuisia teinejä jotka eivät ehkä ymmärrä esim. väkivallalla uhkailun olevan normaalin retoriikan ulkopuolella, mutta ilmeisesti joukkoon mahtuu vanhempiakin ihmisiä. Ja oikeasti, naisia! Mä olen aivan järkyttynyt, vaikka teenkin töitä opettajana ja olen itsekin saanut huorittelusta yms oman osuuteni. Toisaalta sillä kokemuksella pystynkin sanomaan, että jotain vikaa tässä meidän maailmassamme tällä hetkellä on, se näkyy ylipäätänsä välinpitämättömyytenä ja siinä etteivät kaikki enää jaksa arvostaa itseään, saati sitten muita. Kaiken pitäisi pudota syliin valmiina eikä töitä jakseta tehdä. Näistä samoista asioista kertoo mielestäni myös nuo sun kokemukset. Ei ehkä lohduta, mutta yksittäisenä ihmisenä et pysty asiaa ratkaisemaan, eli vika ei ole siinä että esimerkiksi toimimalla eri tavalla saisit pahimpienkin hateeeiden hyväksynnän. Tuskin näin olet ajatellutkaan, mutta haluan tällä viestiä että vika on jossain syvemmällä.

Mua kieltämättä itseänikin välillä harmittaa, ettet kirjoita enää niin avoimesti kuin aikaisemmin. Kuitenkin jokaikinen tajuaa viimeistään tämän luettuaan mikset niin enää tee. Mä kuitenkin näen että blogisi sisältö on edelleen ihan linjassa siitä huolimatta, persoonasi tekee siitä Sen jutun, vaikka rajaisitkin asioita pois. Rohkeutta, Anna, toivottavasti jaksat vielä nostaa pään pystyyn ja yrittää ignorata ne, jotka haluaisi tuomita sut epäonnistumaan. Teet heille vain palveluksen hillitsemällä itseäsi tai blogisi sisältöjä. Olisi ehkä liian radikaalia sulkea kommentointimajdollisuus (varsinkin kun meno varmaan vaan pahenisi sen myötä), mutta ehkä jokin breikki olis paikallaan? Tsemppiä! Oon lukenut sua jo neljä vuotta enkä halua lopettaa vielä ;)

Ps. Nyt ainakin tietänet miltä kaikista superjulkkiksista tuntuu, susta ei (kai?!) sentään vielä leviä mitään meikittömiä ja photoshopattuja paparazzikuvia vaan saat tehdä esim baarireissusi sillai olosuhteisiin nähden suht vapaasti ;). Ota tämä kommentti huumorilla :)

sasu (Ei varmistettu)

Anna, olet loistava. Oikeesti. Aina kun eksytään kaverien kanssa keskustelemaan blogeista tai joku näkee mun lukevan blogiasti en koskaan jätä tilaisuutta käyttämättä ja kehu sinua. Tä on ensimmäinen blogi mitä oon koskaan alkanut lukemaan ja en tiedä sitten johtuuko se vaan siitä, mutta tää on myös ylivoimasesti ykkönen! En aina jaa kaikkia mielipiteitäsi, asuvalintojasi tai muuta toisarvoista, mutta sulla on puhdas sydän. Sulla on tosi kultainen sydän! Mä arvostan sua todella paljon. Sä olet viisas ja mietit asioita. Musta on aivan ihanaa kuulla, että olet onnellinen, koska sä todellakin ansaitset onnellisuuden ja myötäkäymiset. Ja mun mielestä se, että jollain menee niin hyvi luo uskoa myös siihen, että hei, mäkin voin saavuttaa ton! Kerran postauksessa sanoit, että oot saavuttanu kaiken mitä oot oikeesti halunnu tai jotain tähän suuntaan.. jäin pohtimaan tota, sillä meidän psykologian opettaja aina muistuttaa, että tietäkää mutta myös varokaa mitä unelmoitte, sille unelmat oikeesti käy toteen. Ja oon todistanu tätä omassakin elämässäni niin usein!! Elämä on vaan niin ihanaa ja mun mielestä on ihanaa nähdä, että joku on myöskin sen oivaltanut ja hänellä on rauha sisällään. Kiitos, Anna :) Kaikkea hyvää sulle! Toivottavasti et ikinä lopeta tämän blogin kirjoittamista, ja jos joskus lopetat niin se on varmasti silloin se paras vaihtoehto itsellesi :)

tunnels (Ei varmistettu)

TÄMÄ!!!

Anna tapahtui mitä tahansa, pysy positiivisena! Ainakin mä saan tästä blogista ihan hirveesti positiivista energiaa, kun näkee kuin sä handlaat työt ja opiskelut ja matkustelut. Mäkin teen töitä kahdessa työpaikassa, opiskelen maisterin tutkintoa Englannissa, ja hoidan parisuhdetta. Ei se oo aina helppoa, mutta priorisoimalla ja positiivisellä mielellä tekee paljon. Rakastan mun molempaa työtä (toinen on samaa mitä sä teet joten pääsen mtkusteleen kans paljon), rakastan mun miestä, rakastan mun opiskeluainetta, rakastan missä mä asun, ja rakastan asioita joita teen vapaa-ajalla.
Elämä on täynnä valintoja, ja mä valitsin tehdä näin, olla onnellinen ja yrittää etsiä aktiivisesti onnellisuutta. Okei joskus on maailma vastassa, mutta se asia hoidetaan ajallaan ja sitten mietitään muita asioita. Mäkin voisin jäädä vaan miettiin ja murehtiin elämän epäkohtia ja kuin mulla ei oo varaa ostaa Alexaa itselle ja kuin council tax ja on ihan perseestä, tai sitten voin fiilistellä yhtä iiiihanaa kilpailua, jonka voitin ja tulevaa lomamatkaa. Kumpaa siis teen?
Ja mä en nyt uskalla edes alkaa analysoida mitä joidenkin ihmisten päässä liikkuu. Kai se on sitä, että jos mulla ei oo asiaa x, niin ei sitä kukaan muukaan saa. Ja se kellä on, niin ihan varmasti ei oo sitä ansainnut. Jne etsetera. Ja kun sulle nyt niin paljon tapahtuu, niin ihmisillä on paljon sanottavaakin.

Jatka tätä blogia samalla linjalla, täällä on paaaaaljon ihmisiä, joita tää ilahduttaa! :)

Ak (Ei varmistettu)

Hieno postaus Anna! Keep going girl :)

essiiij (Ei varmistettu)

Oon ihan samaa mieltä kanssasi! Ihailen valtavasti sunkaltaisia bloggaajia, jotka kaikesta niskaansa saamastaan paskasta huolimatta jaksaa jatkaa vaikka osa meistä lukijoista osaa olla aivan idiootteja. Sun blogista näkee sen, miten paljon aikaa ja vaivaa siihen on uhrattu. Lähes JOKAINEN postaus on runsas sekä kuvien että tekstin puolesta eikä sellainen tusinapostaus missä on aamupalamyslit ja -jugurtit ja sen lisäks pari hennesin neuletta pinossa sängyllä ja lopussa vielä B&J-jäätelöpurkki.

Sä inspiroit mua asenteellas. Just se tapa miten elät unelmaas ja nautit elämästäsi. Siihen mäkin pyrin. :)

NOOORA (Ei varmistettu)

Koskaan en oo sulle kommentoinu mutta nyt kyllä on aivan pakko! Oon lukenu sun blogia aivan ihan alusta asti, mutta oon aina kuulunu näihin lukijoihin jotka eivät viitsi antaa positiivista kommenttia koska 'ei se kuitenkaa mitään merkkaa'. (tämänki kommentin deletoin monta kertaa, kun aina tuli ajatus mieleen, et ähh turhaa.. :D ) Mutta, viis (5!!) vuotta pian olen tätä lukenu ja oon edelleenki samaa mieltä siitä, että olet vaan niin huippu! Kukaan ei voi oikeasti edes ymmärtää, kuinka iso varjopuoli nuo negatiiviset kommentit ja keskustelupalstoilla retostelut työssäsi on.. Mut tsemppiä kaikkeen ja ihanaa tulevaa kesää! Nauti sun ansaitusta kesätyöstä :)

L (Ei varmistettu)

Moikka!
Olen nyt muutaman viikon seurannut (lähinnä selaillut) blogiasi, johon päädyin erään keskustelupalstan haukkumisketjun kautta. Blogit, sinun mukaan lukien, ovat minulle vain mukavaa "aivot narikkaan" -ajanvietettä, eivätkä aiheuta minussa yleensä minkäänlaisia tunteita suuntaan tai toiseen, mutta nyt tuli pakottava tarve kirjoittaa palautetta.

Olen kanssasi samanikäinen, joten uskoisin ymmärtäväni jollain tasolla elämäntilanteesi, vaikka elänkin itse hyvin toisenlaista elämää.
Ensimmäinen asia, joka blogistasi välittyy on hirvittävän suuri epävarmuus. Enkä tarkoita tässä nyt mitenkään arvostella tai pahoittaa mieltäsi, mutta jotenkin tekstisi läpi huokuu suunnaton tarve saada hyväksyntää ja pönkitystä omalle itsetunnollesi. Onhan se hienoa saada kehuja ja pikkutyttöjen palvontaa, mutta.... Ymmärrän senkin, että arvostelijoiden kommentit satuttavat, mutta oletko ajatellut, että niistä pääsee eroon lopettamalla/rajaamalla blogin? En välttämättä kannusta siihen, mutta tiedät varmasti, että olet vapaaehtoisesti "julkisuudessa" ja siksi olet myös pakotettu ottamaan vastaan ihmisten mielipiteitä. Uskon, että blogista on tullut sinulle tärkeä ja etenkin "helpon" rahan tekoväline, mutta minusta on surullista seurata, kuinka uhraat lähes koko elämäsi vain saadaksesi huomiota (mitä enemmän lukijoita = sitä enemmän rahaa). Voin hyvin kuvitella, miten rankkaa kilpailu blogiareenalla nykypäivänä on ja bloggaajan on keksittävä aina vaan raflaavempia juttuja, mutta tietyn rajan ylittävä huomiohuoraaminen on sivusta seurattuna vain surullista ja tragikoomista.

Rakastan itekin matkustamista, mutta ennen gradua ja lopullista valmistumista budjetit ovat hyvin pienet ja reissuun olen päässyt noin kerran vuodessa. Samaan tapaan kuin sinä sijoitat rahasi muotiin, sijoitan minä pienet tuloni matkakassoihin. Ymmärrän sinua tässä suhteessa täysin. Tietenkin olen hieman kateellinen, kun sinä pääset sponsorilomille mitä hienompiin paikkoihin, mutta itse suosin enemmän omatoimimatkoja all inclusive-matkojen sijaan. Toki olisi hieno majailla pari viikkoa 5 tähden bungalovissa, mutta itse saan enemmän irti siitä kun pääsen seikkailemana ja tutustumaan paikalliseen kulttuuriin turistimuurin taakse. Kateuskorttia ei tässäkää kohdalla voi siis vetää esiin. Polte maailmalle on silti kova ja olen aidosti iloinen niiden puolesta, jotka sitä pääsevät muita enemmän näkemään.

Puhut paljon siitä, kuinka onnellinen elämässäsi olet, ja jollakin tasolla uskon tuon. Ajattelen kuitenkin itse, että oikeasti onnellisten ihmisten ei tarvitse sitä erikseen hehkuttaa. Tietenkin mukavia uutisiaan saatuaan tekee mieli huutaa onneaan kaikille, mutta perusonnellisuus koostuu jostain ihan muusta kuin uusista laukuista tai hiustenpidennyksistä. Arvostan sitä, kuinka opiskelet unelmakoulussasi (teen niin iteskin) ja haluat nähdä maailmaa ennen vakiintumista. Vaikka en muodista perusta pätkän vertaa ja en siitä mitään ymmärrä, on hienoa, että jaksat tehdä töitä saavuttaaksesi unelmasi.

Oma elämäni on menossa vääjämättä vähän toisenlaiseen suuntaan; häät rakkaan kihlattuni kanssa ovat ensi kesänä ja sen jälkeen varmasti hyvinkin pian lasten hankkiminen. En vaihtaisi osaani kenenkään kanssa ja olen täysin tyytyväinen elämääni: minulla on maailman ihanin mies, runsas ja läheinen kaveripiiri, rakas perhe, mukava harrastus, hyvä koulupaikka jne jne. Voisin toki itsekin perustaa blogin, jossa hehkutan minulle täydellistä elämääni, mutta en koe minkäänlaista tarvetta sille. Minulle riittää, että minä itse ja läheiseni tietävät elämästäni. Toki joskus tulee epävarmuuden ajatuksia; olenko sittenkään valmis tähän? Pitäisikö perheen perustamista lykätä parilla vuodella, jotta pääsen reissamaan? Pystynkö luomaan haluamani uran? Jne jne. Uskon, että epävarmuus tulevaisuudesta kuuluu tietyllä tavalla tähän elämänvaiheeseen.

Ja nyt minäkin hukkasin pointtini.... :D
Toivon todella sinulle kaikkea hyvää, mutta minusta sinun kannattaisi nyt oikeasti miettiä, oletko valmis uhraamaan omaa yksityisyyttäsi ja onnellisuuttasi jonkun typerän blogin takia. Sillä, että "fiilistelet jollain kieroutuneella tavalla sun burgundya DIY -vilttiä kaulassasi", ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä!

Iloista kevään jatkoa (Lontoossa taitaa olla kyllä jo kesä)!
-L

tyttiemilia (Ei varmistettu)

Kateus saa ihmiset kirjoittamaan ilkeästi. Pitää vaan yrittää antaa mennä toisesta korvasta ulos, vaikka joskus olisi kuinka vaikeaa. Tsemppiä Anna sinulle ja toivottavasti et lopeta kirjoittamista! Ps. onnea mahtavasta kesätyöpaikasta! :)

K (Ei varmistettu)

Sä oot hemmetinmoinen taistelija. Mut taistelijatkin tarvitsee lepoa joskus. Tukeudu perheeseen, tee asioita mitä rakastat, pidä taukoo, mitä vaan. Me tuetaan sua vaikka roska painaa niskassa. Me tullaan roska-auton kanssa ja heitetään ne roskat kaatopaikalle. Eiku hei, viedään takas omistajilleen.
Elämässä tulee väistämättä joskus hetkiä ku tuntuu että mikään ei oo minkään arvosta, tiiän sen omasta elämästä kaiken sen syrjimisen ja haukkumisen takia. Mutta se vaan kertoo siitä että hemmetti, ihmisillä ei oo vapaa-aikanaan mitään muuta tekemistä. Tylsä elämä. Ei sun elämän tarvi siks olla tylsää. Live every day as it would be your last one. Nii mä sanon.
Oot vahva.

Eveliina (Ei varmistettu)

Mä olen lukenut sun blogia jo pitkään, välillä säännöllisesti ja välillä epäsäännöllisesti, mutta kuitenkin. Mun on pakko sanoa, että olen jo kauan sitten huomannut miten fiksu olet! Ihailen sun päämäärätietoisuutta ja periksiantamattomuutta. Saavuttaaksesi asioita, joita haluat, teet niiden eteen työtä etkä vain odota, että hyviä asioita tapahtuu. Mun mielestä sua kuvaa hyvin sana neuvokas. Pärjäät missä vaan ja tapahtui mitä tahansa niin selviät siitä! Mulla olisi monessa tilanteessa mennyt sormi suuhun ja kyyneleet valuneet pitkin poskia, mutta musta tuntuu, että sä olet niin fiksu, että selviit pulmallisista tilanteista. En tiedä onko sulla hajuakaan mitä selitän, mutta näin ainakin itselleni se on näyttäytynyt tänne ruudun taakse :) Sä myöskin elät sun unelmaa etkä vaan unelmoi sun elämääsi. Monet varmasti kadehtii juuri sitä, että sä teet niitä asioita, joista nautit: matkustelet, ostat Chanelin jne.

Toiseksi mä en ole koskaan ymmärtänyt sitä kun bloggaajia syytetään, että pappa betaalaa kaiken. Mä 100% uskon siihen, että sä olet kovalla työllä ITSE saavuttanut kaiken ja ostanut kaiken, josta olet unelmoinut. En ymmärrä miten se on niin vaikeaa ymmärtää, että opiskelija voi matkustella ja shoppailla, jos käy töissä. Itse olen opiskelija ja olen aina tehnyt hitosti töitä, jotta voisin elää vähän leveemmin myös näin opiskelija-aikoina :)

Itse en pystyisi olemaan bloggaaja juurikin noista syistä mitä itse kirjoitit. Aina kun joku bloggaaja ostaa jonkun uuden tuotteen, alkaa hirveä show siitä miten on varaa ja päläpälä. Omilla rahoilla saa ostaa mitä haluaa, vaikka tonnilla meikkejä kuukaudessa, jos huvittaa. Vaikutat sellaiselta, joka ei onneksi liikaa välitä mitä muut ajattelee sun ostoksista ja arvostan sitä! Voin kuvitella miten inhottavaa on laittaa kuvia uudesta laukusta/asusteesta kuvia tänne, kun tietää mikä ryöppy siitä seuraa. Arvostan sua myös sen takia, että uskallat olla oma itsesi ja jos haluat tuotteen X, ostat sen vaikka tietäsitkin mitä hulabaloo siitä seuraa. On varmasti vaikeaa, kun on jatkuvasti muiden arvosteltavana! On vain oltava hyvällä tavalla itsekäs ja tehtävä asioita, jotka tekee itsensä iloiseksi ja onnelliseksi, vaikka se muita ärsyttäisikin.

Darine (Ei varmistettu)

Olen ehkä kommentoinut kerran tai kaksi aikaisemmin ja myönnän olevani laiska kommentoija, mutta nyt pakko sanoo että tsemppiä! Jos positiiviset kommentit tekee paremman mielen, niin tässä yksi lisää!

Minäkin olen opiskellut hurjasti, kirjoittanut ällää, tehnyt kahta duunia alaikäisenä jne. Piti mennä arvostettuun yliopistoon, mutta lopulta elämä heitti vähän eri tielle ja olen lastentarhanopena Japanissa. Ei sillä etteikö tässä vielä ehtisi taas muuttaa elämän suuntaan, kun siltä tuntuu. Pointtina kuitenkin se, että I know where you coming from! Lukioikäisenä mulla oli tilillä 15 000 euroa, jokainen sentti itse ansaittua rahaa ns. paskaduuneissa. Ja sit tutut huokailee, kun mulla on rahaa matkustella toiselle puolelle maapalloa.

Munkin kaveripiirissä on niitä, jotka itkevät kun Mungo-Annalla menee liian hyvin. En rehellisesti sanottuna ole itse tajunnut tota asennetta. Jokainenhan on vastuussaan omasta onnellisuudestaan. You're responsible for your own happiness. Ehkä suomalaisten perusasenne on vaan niin paska, että muiden onnesta ei voi iloita, kun kaikki se hyvä ei muka ole itselle saavutettavissa.

Eipä tässä muuta. Pidä taukoa bloggaamisesta, jos alkaa nyppiä liikaa. Eiköhän sun lukijakunta ole niin vakiintunut, että pysytään linjoilla, vaikka muutaman viikon breikin pitäisitkin. ;)

missy (Ei varmistettu)

Tää on niin totta koko teksti. Oot ehdottomasti tälle 14 v tytölle yks roolimalli, rakastan sun asennetta elämään ja kaikkeen ylipäätänsä. Toivottavasti tää sai ihmiset ajattelemaan. Kiitos Anna ihanasta blogista :)

Ines (Ei varmistettu)

Oon lukenu sun blogia jo kauan ja nyt vasta kommentoin. OOT IHAN HUIPPU!!! Vitsi ku ihailen sun elämänasennetta ja "taistelutahtoa" Ihanaa kesää sulle ja oot ansainnu ton duunipaikan. Oon muuten lähössä australiaan kesällä ja ehkä pikkasen sun innoittamana ;)

-ines

Madi (Ei varmistettu)

Hyvä postaus!

Eve (Ei varmistettu) http://timeofourlifes1.blogspot.fi

Tämä antoi kyllä paljon ajattelemisen aihetta. Myönnän, että en ole ollut sun suurin fani (en kyllä ole ollut blogin seuraajakaan hirveän pitkään) ja välillä on ärsyttänyt sun yltiöpositiivinen asenne. Tuntuu, että sä saat aina kaiken ja sulla on kaikki palikat elämässä oikein. Mutta tajuan kuinka väärässä olen ollut. En mä vihaa tai inhoa sua, vaan olen kateellinen. Täysin ja sataprosenttisesti kateellinen, ja ehkä hieman katkera kun elämä on sulle luonut niin hyvät lähtökohdat.

Ei, se ärsytys, mikä tulee sun positiivisista postauksista, johtuu mun omasta pessimistisyydestä. Olen yrittänyt olla positiivisempi ja huomannut, että se on paljon mukavampaa kuin pirujen maalaaminen seinille. Kuitenkin vanha tottumus ja kovat kolaukset elämältä ovat opettaneet odottamaan pahinta, jos toivoo liikoja niin kuitenkin vain pettyy. Miten mulla, yh-perheestä tulevalla ujolla tytöllä, joka ei ole saanut edes kesätöitä itselleen tulevalle kesälle, voisi ikinä olla mahdollisuuksia samanlaiseen, hienoon työhön ja kouluun, saati jatkuvaan matkusteluun.

Totta on, että tällainen postaus antaa susta inhimillisemmän kuvan. Se laskee sut sieltä pilven reunalta samalle tasolle meidän muiden kanssa, mutta ymmärrän täysin, miksi et halua antaa kaikkea itsestäsi. Miksi sun pitäisikään olla täällä sekä täysin se ihminen joka olet (myös huonoina päivinä), miksei riitä se "bloggaajaversio" jonka annat lukijoille. Jotenkin tuo sun vertaus itsestäsi tv-hahmoon sai mut ymmärtämään vielä enemmän. Samalla tajusin muuttaa lukutapaani. En etsi asioita, mistä voisin olla tykkäämättä tai mistä olen eri mieltä, vaan etsin asioita, mitä haluaisin itsellenikin tapahtuvan, millainen haluaisin olla tai mihin samaistua. Toivottavasti joku muukin kokee samanlaisen "valaistumisen" asian suhteen kuin minä. :)

Innolla odottelen postauksia Kroatiasta ja varsinkin Dubrovnikista, se on jo pitkään ollut yksi matkakohde missä haluaisin vierailla!

S (Ei varmistettu)

Julkisuuden henkilönä on aina vaikeaa, koska ihmiset kokee sen jollain kierolla tavalla heidän oikeudekseen arvostella kaikkea julkisuuden henkilöiden tekemää, oli sitten bloggaaja, poliitikko tai näyttelijä.

On kaksi eri asiaa kritisoida ja haukkua; monet sun mielipidepostauksista luonnollisesti herättää keskustelua, ja silloin saattaa tulla vähän töykeitäkin, mutta asiallisia kommentteja, ja tässä ei ole mitään vikaa. Itsekin olen monesti todella eri mieltä. Mutta pitäisi osata kritisoida asiaa, eikä ihmistä. On eri asia sanoa, että mielipiteesi on sivistymätön, olen eri mieltä, tai että sinä olet sivistymätön urpo. Monille tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, ja asiassa on vain kaksi ääripäätä, joko kaikkea sun tekemää on pakko ehdotta rakastaa ja puolustaa (niitäkin kommentteja täällä näkyy) tai sitten ihan jo lähtökohtaisesti vihata. Keskustelu ja kritisointi on ok, haukkuminen ei. Tsemppiä.

:) (Ei varmistettu)

Anna. En ole koskaan kommentoinut kirjoituksiasi. En ole oikeastaan koskaan kommentoinut kirjoituksia missään blogissa. Nyt oli kuitenkin pakko. Kirjoituksesi oli pysäyttävä ja sai minut ajattelemaan ja katumaan. Olen lukenut blogiasi pitkään aina vähän väheksyen saavutuksiasi. Luettuani tämän postauksen minua kaduttaa suunnattomasti ja tunnen itseni pinnalliseksi. Miksi sinun saavutuksesi, ilonaiheesi ja hankintasi olisivat minulta jotenkin pois? Miksi en pysty rehellisesti iloitsemaan upeasta kesätyöpaikastasi? Olet ihmisenä vahva ja sait minut todella ajattelemaan itsekästä käytöstäni. Haluankin pahoitella negatiivisia ajatuksiani ja lupaan, että tästä lähtien luen blogiasi avoimin ja positiivisin mielin. Kiitos Anna paljon, toivon sinulle kaikkea hyvää! :)

Jezzieh (Ei varmistettu)

Järkyttävää miten ihmiset voivat haluta jotain pahaa jopa ihmiselle jota he eivät edes tunne. Kunpa ihmiset muistaisivat/älyäisivät, että toisen menestys, ilo ja onnellisuus ei ole itseltä pois.. Itsehän he hukkaavat aikaa olemalla kateellisia, keskustelemalla sinun "vääristä" mielipiteistäsi ja siitä kuinka olet muka liian itsevarma, jne.. Mitenhän suu sitten pantaisiin kun sinä pääsisit arvostelemaan näiden vihaajien tekemiä valintoja. ;) Ja niinkuin sanoitkin, jokainen voi saavuttaa unelmansa kun vain tarpeeksi yrittää ja tahtoo.. :) Aurinkoista Kroatian reissua sinulle Anna! :)

N (Ei varmistettu)

Moi Anna!

En tiiä oikein miten aloittaa, mutta laitan tähän sitä mukaa kun mieleen tulee.

1) Oon samaa mieltä, että miksi joillekin ihmisille tulee niin hirveän paha olo siitä, että olet saavuttanut elämässäsi jotakin. Niin kuin sanoit, ei se ole heiltä pois! Päinvastoin, mikäli ihminen näkee toisen saavuttavan jotain hienoa, mitä itse haluaisi saavuttaa, niin eikö tämän pitäisi motivoida pyrkimään itse samaan? On ilmeisesti ihmisiä, jotka luulevat edelleenkin, että olet saavuttanut kaiken tekemättä mitään. Ja mitä sitten, vaikka olisitkin? Ei elämä ole muutenkaan reilua :D Mutta ei se oikeuta millään lailla haukkumaan/kiristämään/uhkailemaan? Sillä mitä pahaa muka olet heille tehnyt?! Et yhtikäs mitään.

Mulla on sympatiat kyllä ihan sun puolella tässä asiassa, toivotan oikeesti todella paljon menestystä sulle lisää ja jaksamistakin, vaikka mä en millään tavalla sua tunne. Mutta mun elämä ei oo niin inhottavaa, että mä voisin koskaa toivoa tuntemattomalle pahaa tapahtuvan? Tai siis, mitä mä ees hyötyisin siitä :D

Lisäksi musta on ollu iha mieletöntä, kun oot jakanut osaa sun elämästä täällä netissä. Niin kuin mainitsit, niin tää on oikeesti mulle viihdettä. Jaan kanssasi samanlaisen tyylimaailman, joten minusta on kiva saada täältä inspiraatiota. Tämä ei ole niin kova harrastus/lifestyle/whatsoever kuin sinulle, mutta en silti ala haukkumaan sinua pinnalliseksi yms, koska ei ole minun tehtäväni muutenkaan tuomita sinua :D ! Puhumattakaan muista kirjoituksistasi :)

2) En todellakaan aina jaa samaa ajatusmaailmaa, mutta entä sitten? Eikö maailma olisi kauhean tylsä paikka, jos kaikki olisivat kanssani samaa mieltä :D Mutta ihmettelen, että mistä se semmoinen järkyttävä toisen mielipiteeseen puuttuminen kumpuaa? Tai siis joo, voi aina kommentoida rakentavasti ja yrittää perustella omaa näkemystään, mutta se, että lähdetään toista haukkumaan ja uhittelemaan, niin siinä vaiheessa kommentoijan ajatusmaailmassa on jotai pelottavan pielessä...

Kauheen pitkä kommentti tuli, toivottavasti sait jotain selvää! :) Mutta pointtina oli tosiaan se, että tää on ihan tosi kiva blogi oikeesti, toivon, että et lopettaisi, sillä itse saan tästä kauheasti irti ja kaiken lisäksi uskon, että uhraat tähän ihan kauheesti aikaa ja itse en tee mitään sen eteen, että auttaisin ylläpitämään tätä :D (Ainakaan konkreettisesti? Tiedä sitten niitä, ku klikkailen just sun antamii linkkei/lukijamäärissä. Mutta ei se mua haittaa, jos tekemättä-mitään voin auttaa sua) Joten itse ainakin arvostan ihan mielettömästi sitä, mitä teet. Ja todellakin toivon, että et anna näiden negatiivisten ihmisten painaa sinua alas.

ee (Ei varmistettu)

Mun mielestä sun menestys on ihailtavaa. Jos mun pitäis valita yks roolimalli (heti äidin jälkeen), niin se oisit sinä :)

mauuku (Ei varmistettu)

Oon lukenu sun blogia ihan älyttömän monta vuotta anonyymisti, enkä oo ikinä jaksanu kommentoida tänne. Nyt on kuitenkin pakko!

Tuntuu sille, että mitä enemmän sulle tapahtuu hyviä asioita, ja mitä enemmän saat kaikkee kivaa, sitä enemmän saat myös paskaa niskaan. Jos et sais mitään, tai tyrisit jotain, niin siitäkin tulee hirveät haukkumiset.

Mua melkein säälittää ihmiset, jotka jaksaa käyttää näin paljon omasta ajastaan katkeruuteen ja kateuteen toista ihmistä kohtaan ja tämän haukkumiseen.. Koko sen ajan ne vois olla ite tavottelemassa niitä asioita, mitä itse haluaa. Musta tuntuu, että monet ei kestäis tehdä haluamiaan asioita, jos ne itse sais samanlaisen ryöpyn omaan niskaansa.

Oot joutunu kestämään tosi paljon, voimia! Onneks tuollaiset vihaajat ja katkerat ihmiset ei määritä sitä, mitä sun kannattaa ja mitä uskallat tehdä.

samson (Ei varmistettu)

siis sä viittasit Harry Potteriin ainakin kahdesti yhessä postauksessa.... mennäänkö naimisiin?

mulla ei ole paljoakaan sanottavaa koska tämä ei paljokaaan uutta tuonut, meitsi on kyllä ymmärtänyt aika hyvin mungo-annan ja annan eron ku harva se päivä mietiskelen millasta ois olla julkkis. enkä ikimaailmassa haluisi olla julkkis niitten ajatusten jälkeen.

toivon että ihmiset nyt näkee tän postauksen ja lukee sen ajatuksella eikä taas luule että kerskuilet tai angstailet. Mutta valitettavasti anna meidän on joskus vaan otettava se ärsyttävä high road ja myöntää että elämässä on ihmisiä jotka on sokeita ihan omasta valinnasta. Ne tietää kyllä sisimissään mitä meinaat mutta on liian ylpeitä (rikkinäisiä sisältä) voidakseen myöntää yhtään mitään. Se on ärsyttävää, mullekki, ja tällasta en joudu lukemaan joka päivä 100 kommentin sarjassa.

Pidä tuo hyvä asenteesi onnesi suhteen ja muista kuinka hyvässä tilanteessa kuitenkin olet. Sinulla on platform ja kuuluva ääni. Haaveilin juuri äsken millaista olisi että moni voisi kuunnella mitä mulla on sanottavana asioista. Se on harvinainen tilaisuus. Vihakommentteja on vaikea unohtaa ja olla välittämättä kun niitä tulee tulvimalla ja varsinkin kun ne on niin provo-kommentteja niin tyhmillä jutuilla että välillä pitää laskeutua tason alemmas ja mennä mukaan siihen. Propsit siis siitä että skippaat ne mitkä skippaat! mä oon liian provosoituvaa tyyppiä että menisin mukaan jokaisen trollaukseen.

Mä toivon ettet lopeta tätä blogia, ihan niinkin itsekkäin syin että tää on mulle hyvää viihdettä. Viihdettä siinä että saan tietäö muotiasioista juttuja mitä en muuten tietäs ja mua ei kiinnosta muoti mutta tätä kautta en oo ihan uuno asioissa. Sen lisäks on viihdyttävää lukea elämästä joka kiinnostaa mua. Mua kiinnostaa asua ja työskennellä lontoossa ja matkustella maailman ympäri. Lukeminen sun omista kokemuksista saa mut ajattelemaan ettei se oo niin paha juttu ja kyllä mä uskallan ja kyllä se on mahdollista.
Jos päätät lopettaa tän blogin kaikesta huolimatta toivon sulle todella ihanaa jatkoa (: oon aika luottavainen että mungolife jatkuu mutta jos tämä tosiaan oli sulle sista droppen i bägaren niin olkoot. Sun blogi, sun päätös.

Pages

Kommentoi