LIPS, LIPS, LIPS

Tämä nyt ei varsinaisesti ole mielipidemaanantai, mutta läheltä liippaa. Tämä on ehkä enemmänkin ”paljastusmaanantai”. Olen nimittäin halunnut jo hetken kirjoittaa eräästä asiasta, joka varmasti herättää mielipiteitä ja ilkkumistakin, mutta koen sen silti tärkeäksi.

Mä olen aina tunnetusti vastustanut kauneusleikkauksia ja kirjoittanutkin asiasta avoimesti. Oon nähnyt muutaman kerran painajaisenkin siitä, että mulla olisi silikonit. Kyllä. Painajaisen. Mua hirveästi ahdistaa ajatus muovisuudesta ihon alla ja siitä, että kyseessä on jotakin, mikä ei sinne kuulu. Sinänsä täysin epäloogista, koska mulle microblading ja ripsipidennykset ja hiustuuhennokset ja tatuoinnitkin on ihan arkisia asioita, vähän sama kuin meikki tai hiusten värjääminen. Vuosien asian ylenkatsomisen jälkeen kuitenkin huomasin kiinnittäväni yhä enemmän ja enemmän huomiota ”katoavaan” ylähuuleeni ja samalla tuijotin äitini hyvin ohutta ylähuulta (,jota hän itsekin tuskailee aina ääneen) ja sain asiasta itselleni pakkomielteen.

Niinpä pitkällisen tutkimuksen jälkeen myös minä suuntasin huulten täyttöön. Kyllä, luitte oikein. Otin pienen määrän täytettä, lähes pelkästään ylähuuleen ja olin aivan järkyttynyt seuraavat kaksi viikkoa. Huuleni olivat pulleat ja turpeat. Tai siis ne oli sitä näköjään vaan mun mielestä, sillä vaikka siskoni tiesivät toimenpiteestä, eivät he edes tajunneet koko asiaa. Mutta mun silmään ne oli ihan hirveät mörssärit, järkyttävän isot ankkahuulet ja näytin turvonneelta. Vihasin niitä eka kaksi viikkoa ja aloin jo googlaamaan täytteen poistoa. (Oon yllättynyt, että tää asia ei auennut seuraajilleni IG-storyista siltä ajalta) Sitten turvotus kuitenkin laski ja huuleni muuttuivat normaaliksi. Pelkäsin, että mulle jäis jotenki muovinen tunne tai fiilis huuliin, tuntisin täytteet huulten liikkuessa tms., mutta itse asiassa huulet tuntuu tismalleen samalta kuin ennen, aivan normaalilta.

Väittäisin, että suurin osa ihmisistä ei edes tajuaisi, että ylähuuleeni on tullut hieman volyymiä. Ei varmaan moni lukijakaan ole asiaa huomannut.  Jokunen ehkä on, mutta mulle ei oo tullut yhden yhtä kysymystä asiasta. Halusin kuitenkin kirjoittaa tästä, useammastakin syystä.

Ensinnäkin, vaikka olen usein taistelemassa eri mielipiteelläni siitä, missä menee vaikuttajan vastuu, niin joissakin asioissa minäkin koen selkeästi vastuuta. Tämä on yksi niistä. Jos retusoisin ihoani pehmeämmäksi ja itseäni vaikka hoikemmaksi, kokisin sen jotenkin todella vääräksi. Kuvankäsittely on musta tosi jees ja elänkin Lightroomin varassa, sillä en ole kovin hyvä kuvaaja ja vielä vähemmän sitä on mieheni. Kuvan jälkikäsittelyssä saa paremmin valoa, värejä ja varjoja esille, ja tarvittaessa kuvaa saa lämmitettyä/kylmennettyä ja luotua kaunis väritasapaino. Ihmisen retusoiminen on mun mielestä kyseenalaista, ellei nyt vaikka ole joku tahra poskessa tms. Kauneusleikkaukset ja -käsittelyt ovat nykypäivänä osa arkea, mutta niistä puhutaan yhä edelleen todella varoen, eikä haluta tuoda asiaa tietouteen. Mun mielestä se on vaarallista. Naisten tuijottaessa päivästä toiseen muhkeita huulia, korkeita poskipäitä ja virheetöntä ihoa, oma minäkuva vääristyy liiaksi. Sen takia en ole koskaan ujostellut kertoa, että kulmani on tatuoidut (maailman parhaalla Annika Kakolla, oon ollut hurjan tyytyväinen!!), mun hiukset on tuuhennettu ja värjätään säännöllisesti (maailman parhaalla Bow-kampaamon Nooralla, aivan ihanalla tyypillä ja luottotekijälläni!!) ja mun ripset käyn huoltamassa kolmen-neljän viikon välein. Käytän meikkiä, enkä valehtele sen käytöstä kuvissa. Mielestäni kertomalla näistä asioista luon realistista kuvaa siitä, minkä verran ulkonäköäni on muuteltu ja millaista ehostusta mulla on.

(Huulet ”normiasennossa” hymyttä. Ei ne edelleenkään kovin muhkut ole 🙂 

Jotenkin mun mielestä tää vastuu on sellainen, minkä jokaisen vaikuttajan pitäisi kantaa ja nimenomaan rehellisesti ja aidosti varsinkin tilanteissa, joissa muutokset eivät ole selviä sokealle naapurin Erkillekin. Jos jonkun kasvoja on muokattu todella reteesti, niin varmasti asia ei jää kellekään epäselväksi ja se ei mun mielestä vääristä sitä seuraajien omaa minäkuvaa välttämättä niinkään, vaikka saattaakin toki luoda lisää yhteiskunnallista painetta naisten ulkonäölle. Jokaisella on kuitenkin oma oikeus tehdä itselleen mitä haluaa ja jättää se mainitsematta, enkä näin ollen halua syyllistää ketään. Tiedän nimitäin itsekin, miten rajua on palaute esim. blogimaailmassa ja oon täysin tietoinen, että tämäkin postaus tulee nostamaan varmasti mielipiteitä ja ilkkumistakin. (Asiasta, jota kukaan ei oo ees huomannut ennen kuin kerron sen.) Mutta samalla olen sitä mieltä, että kun tehdään sellaisia hienovaraisia hienosäätöjä, eikä asiasta kerrota, tulee helposti mielikuva, että ”tässäkin tuo on täydellinen ja minä en”. Ellei ole pahantahtoinen ihminen, ei välttäättä oleta, että joku on käynyt kohentamassa ulkonäköään ja vaipuu hieman vielä alemmaksi siihen omaan epätäydellisyyden tunteeseen, jolle ei ole syytä, mutta jossa me naiset ollaan erinomaisen hyviä. Siksi musta on erityisen tärkeää kertoa näistä asioista. Vaikea ehkä selittää tätä mun näkökulmaa asiaan, mutta ehkä sen tästä joku ymmärtää.

Tarkoitukseni oli itse asiassa ottaa asiaan kantaa heti kun joku kommentoisi jotakin huuliini liittyvää. Puoli vuotta on mennyt, eikä kommentteja ole kuulunut, joten päätin nostaa asian ilmoille ihan itse. En koe mitenkään tarpeelliseksi salata asiaa. Kaikki ystäväni tietävät asiasta, enkä näe mitään tarvetta salailla asiaa. Jotenkin koko stigma tässäkin asiassa on ihan hölmö. Kauneushoitoja salataan ikään kuin ne olisi pahoja ja paheksuttavia lisäten niiden kuvaa paheksuttavana. Tulee sellainen olo, että niitä omia toimenpiteitä hävetään. En ymmärrä. Jokaisella on oma esteettinen näkemyksensä asioihin ja jokaisella on oikeus tehdä muutoksia itsessään, jos ne lisäävät omaa elämäniloa. En toki kannusta siihen, että jokainen nuori nainen menee veitsen tai piikin alle samalla tavalla kuin vaikka ripsipidennyksiin ja kasvohoitoihin ja toivon, että mahdollisimman moni on tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on. En ole kovin suuri nykyisten mega-kauneustrendien fani, mutta se liittyy osittain ihan omaan esteettiseen mieltymykseeni.

Tuon vastuupuolenn lisäksi halusin kertoa myös kokemukseni huulten täytöstä. Kuten tuossa yllä jo mainitsin, ekan pari viikkoa vihasin niitä aika paljon, sillä aamuisin herätessäni ne oli ihan superturvoksissa. Mun kroppa on muutenkin herkkä turpoamaan, joten ei sinänsä ihme. Olin jo hetken varma, että joku meni pieleen ja mulle jää ankkahuulet forever. Ahdistelin pistäjää Whatsappissa ja hän lohdutti, että välillä voi mennä vaikka kaksi viikkoa siihen, että turvotus laskee lopullisesti. Ja niin mulla kävi, kahden viikon kohdalla huulet olivat laskeutuneet normaaliksi. Näin puolen vuoden kohdalla voin sanoa olevani tyytyväinen toimenpiteeseen. En tiedä menenkö täyttämään huulia ikinä uudelleen, mutten voi sanoa, että se on poissuljettuakaan. Ensimmäisen kuukauden hieman inhosin huuliani, senkin jälkeen kun turvotus oli laskenut. Ne oli musta jotenkin tökeröt ja ”ei-minua”. Hymyillessä kasvot ei näyttänyt mun mielestä ”omilta”. Nyt on joko silmä tottunut tai sitten ne tosiaan olivat aika turvonneet vielä sen ekan kuukauden ja ovat nykyään mielestäni hyvinkin kauniit. Huomaan eron lähinnä hymyillessä, kun leveässäkään hymyssä ei huuli katoa kokonaan ohueksi viivaksi, vaan pysyy kauniisti hampaiden yläpuolella. Mulle on laitettu pieni määrä hyaluronihappoa ylähuuleen ja ihan pikkiriikkisen alahuuleen tasapainottamaan huulta, joka oli hieman epäsymmetrinen. Mulla on aina ollut pulleampi alahuuli kuin ylähuuli ja näin iän tullessa selvästi tuo ylähuuli alkoi tekemään katoamistemppua. Sain mielestäni mitä halusinkin. Ennen, hymyillessä huuli oli omaan silmääni hyvin viivamainen ja niinpä halusin saada siihen volyymiä, minkä mielestäni sainkin.

Mullistiko se elämäni? Ei. En koe, että se teki sen enempää kuin hampaiden valkaiseminenkaan. Mielestäni hymyni on hieman kauniimpi nykyisellään, mutta kuten sanoin, en ole yhtään varma, haluanko mennä ikinä toimenpidettä uusimaan. Ei sen takia, että olisin jotenkin tyytymätön vaan sen takia, etten tiedä oliko muutos kuitenkaan millään lailla merkittävä. Nyt kun aloin kaivamaan verrokkikuvaa viime vuoden lopun kuvista, en ykskaks löytänytkään yhtään kuvaa ”viivahuulesta”. Toki hymyillen nykyään rohkeammin hieman leveämmin, mutta en nyt varsinaisesti suurta muutosta näe itsekään 😀 Jotenkin nyt jälkeenpäin tuo huuli ei näytä yhtään niin ohuelta kuin silloin pakkomielteessäni kuvittelin ja juuri nyt muutos tuntuu hieman no, turhalta. Tää on myös hyvä esimerkki siitä, että jokin asia omassa ulkonäössä voi olla lähes pakkomielteen kaltainen päivittäinen ajatus, jota katsoo puolen vuoden päästä silleen, ettei edes ymmärrä, mitä silloin ajatteli. Munkaltaisille pakkomieltelijöille voin toimia esimerkkinä tässä tapauksessa, sillä näin verrokkikuvia katsellessa hädin tuskin itsekään huomaan eroa.

Maksoin lystistä 250 €, mikä oli musta maltillinen summa, eli ei se siitäkään ole kiinni, mutta en vaan tiedä onko tämänkaltaiset toimenpiteet ”mun juttu” kuitenkaan. Mä kävin täytössä Tampereella selviteltyäni aika montaa tekijää Helsingissä ja Tampereella ja halusin ehdottomasti mahdollisimman luonnollisen lopputuloksen, joka ei yhtään muuta omaa huulen muotoani vaan tuo siihen muhkeutta nimenomaan hymyillessä. Nyt on mennyt puolisen vuotta ja olen tällä hetkellä tosi tyytyväinen huulien muotoon. Eli jos ei muuta, niin ehkä tuo lisäsi jotenkin omaa tyytyväisyyttä itseensä? En tiedä. Mielenkiinnolla seuraan, miten tilanne tästä kehittyy ja miltä huuleni näyttävät jatkossa, kuukausien ja vuosien päästä. Sitten teen myös päätöksiä siitä, menenkö toimenpiteeseen uudelleenkin vai en. Muita kauneusleikkauksia tai -pistoksia en vieläkään koe mitenkään omaksi, joskin voi olla, että senkin suhteen mieli muuttuu. Tosin oon siitä outo, että tykkään kasvorypyistä/naurujuonteista kasvoissa, joten en ehkä ihan näe itseäni hyppäämässä Botox-vaunuun anytime soon.

Mulle tosiaan laitettiin hyaluronihappoa, joka on luonnollisesti ihmisessä esiintyvää ja joka iän mukana vähenee, aiheuttaen ihon veltostumista. Mitä juttelin pistäjän kanssa, niin hän selitti hyvin, että usein alahuuli on pitkälle keski-ikään ”pullea”, mutta painovoima ja tuo ihon veltostuminen ylähuulessa ja sen yläpuolella aiheuttavat sen, että ylähuuli kapenee. En osaisi vieläkään kuvitella muuta kuin juuri hyaluronihappoa laitettavaksi mulle, mutta jos jotain olen tässä oppinut, niin never say never. Niin ne vuodet menee ja kulmat pyöristyy milloin minkäkin asian suhteen.

Sen verran haluan vielä tähän sanoa, että hyaluronihapon yksi positiivinen seuraus oli sellainen, mitä toivoinkin kovasti ja joka painoi vaakakupissa melkein yhtä paljon kuin tuo muhkeus. Nimittäin hyaluronihapon laiton jälkeen huuleni eivät ole kertaakaan rohtuneet kivuliaasti, mitä tapahtui ennen ihan koko ajan. Mä oon tosi huono muistaa rasvata huulet ja koska oon kroonisesti nestehukkainen liian vähäisen juomisen takia, ja mun huulet on ollut aina tosi rohtuneet. Nyt oon käyttänyt huulirasvaa tosi vähän ja aamuisin huuleni on silti olleet aina tasaiset, eikä sellaiset korput, joihin ei saa levitettyä edes huulipunaa. Voin jopa käyttää sellaisia nestemäisiä mattahuulipunia, jotka on ennen tuntunut auttamatta vääriltä huulilleni, sillä ne on heti kuivahtanut kiinni kaikkiin rohtuneisiin kohtiin. Tämä on ollut kyllä tosi positiivinen muutos, joka helpottaa huulipunia rakastavan arkimeikkaamista! 🙂

Olisitteko/olitteko te huomanneet tämän muutoksen, ennen tätä postausta? Ja mitä fiiliksiä teillä on kauneustoimenpiteisiin ja -leikkauksiin? 

Kommentit (65)
  1. Kiva postaus! Itse en oikeastaan huomaa eroa kuvissa -kaunis olet kummassakin! Huulten täyttö jossain määrin on kiinnostanut muakin, joten toit tällä postauksella kivaa näkökulmaa siihen. Lähtökohtaisesti musta kaikki kauneustoimenpiteet jotka nostaa omaa itsetuntoa, tuo paremman fiiliksen tai muutenvaan ovat kantajalleen tärkeitä, ovat musta enemmän kun ok, eikä ole kenenkään muun asia olla siitä mitään mieltä. Ei ole mun asia puuttua naapurin Riitan silikoneihin tai rasvaimuun, ja yhtä vähän hänen asia on kommentoida mun ripsipidennyksiä tai kampaajakäyntejä. Ihanaa loppuodotusta ja kesää, Anna 🙂

    1. Kiitoksia! <3 Ja juuri näin, oon nykyisin sun kanssa samaa mieltä! En edelleenkään osaisi kuvitella itselleni mitään isompaa toimenpidettä kuten silikoneja ja monet kauneustoimenpiteet muilla eivät välttämättä ole omaan mieleeni, mutta eihän niiden tarvitsekaan olla 🙂 Kunhan ne ovat kantajilleen mieluisia 🙂 Kiitoksia ja samoin sinne ihanaa kesää! 🙂

  2. Katsoin toukokuussa julkaisemastasi kuvasta, missä olet miehesi kanssa, että huulesi ovat muhkeammat. Silloin tosin ajattelin, että raskaus on turvottanut niitä. En tiedä joko olit silloin laittanut täytettä huuliin, mutta kivalta näyttivät. Ja näyttävät edelleen. Itselläkin harkinnassa ja juuri samat asiat mietityttävät huulten täytössä. Ehkä nyt uskallan itsekin käydä täyttämässä omaa pientä ylähuulta, joka myös iän myötä katoaa. Kivalta näyttää!🤗

    1. Itse asiassa se kuva on otettu viime kesänä, oon julkaissutkin sen jo silloin vuosi sitten ekan kerran 😀 Eli ei ollut täytteitä silloin, mikä tekee tästä vaan hauskemman, koska just tästä huomaa, miten pieni oli ero ja miten se ei varmasti ollut millään lailla huomattava, joten oliko se edes tarpeellinen? 😀

      1. Tarkoitin itseasissa sitä 1.5 julkaisemaa kuvaa, jossa makaatte sängyllä. Mutta siis todellakin ajattelin, että raskaus turvottanut huulia, koska itselle käynyt myös niin, että raskaana ollessa huulet olleet turpeammat. 🤗 mielestäni erittäin luonnollinen ja kaunis lopputulos siis!

        1. Aa, aivan, en selannu tarpeeks pitkälle 😀 😀 Mut joo, siinä on toki huulet jo laitettu, eli hyvin spotattu 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *