Lokakuun ensimmäinen

En kestä miten upea syyskuu kelien puolesta on ollut. Vietettiin Adrianin synttäreitä ihan hellelukemissa meidän takapihalla. Lapset juoksi sadetinlelun alla alusvaatteillaan ja ulkoilun suurin huoli oli itse asiassa se, että aurinkorasvaa ei tullut laitettua. Enpä olisi uskonut. On ollut monella tapaa ihana syyskuu ja alkuviikko oli täynnä kaikenlaista ihanaa ja hyvää, mutta sitten jotenkin tänään mulle iski joku ihmeellinen ahdistus puseroon. Oon ollut aika hyvä pitäytymään poissa kaikista uutisista, koska jossain vaiheessa kevättä mulla tuli vaan mitta täyteen korona-uutisointia. Tänään pitkästä aikaa heti aamusta sukelsin aiheeseen ja oli jotenkin huono olla sen jälkeen. Tilanne on mitä on ja tää vuosi tuskin tulee jäämään kellekään maailman positiviisimpana muistiin. Toisaalta meille tää on kaikesta huolimatta ollut tosi onnellinen vuosi kiitos meidän poikien, joten en voi sanoa, että tämä jotenkin kamala vuosi olisi ollut. Huomaan vaan pienen rauhattomuuden hiipivän pintaan. Epävarmuus aiheuttaa mussa epämiellyttävää fiilistä. Tuntuu, että mitään ei voi suunnitella viikkoa pidemmälle ja viikkokin tuntuu melkein anteliaalta tässä tapauksessa. Samalla pää on repeemässä kahtia sen väliltä, että mitkä palaset tätä koko kuviota omassakaan mielessä on tärkeimpiä. Toisaalta talous tuntuu erittäin tärkeältä ja tällä hetkellä hallituksen hybridisuunnitelma tuntuu vaan kovin reikäiseltä ja ennen kaikkea sellaiselta, että sillä haalitaan ongelmia vuosiksi eteenpäin. Toisaalta taas kun ei ajattele ihmisiä pelkästään ihmisinä vaan jonkun läheisinä, niin pahaa tekee kaikenlainen ajattelu. Samalla kuitenkin eniten mulla tuntuu leviivän pakka siihen, kun ihmiset tuntuvat puhuvan asioista ikään kuin sanomalla ”sitten kun korona on ohi”. Ei ole kukaan vielä luvannut, että tämä menee joskus ohi. Ei oo aika monet muutkaan virukset menneet ohi. Ei edes influenssa, rokotuksista huolimatta.

Ongelmahan on tietyllä tapaa koronan ”vaarattomuudessa”. Siihen ei kukaan suhtautunut kovin suurella pelolla heti alusta alkaen, koska kyseessä on kuitenkin ”vain” tällainen virus, eikä ebolan kaltainen supertappaja. Sanoin jo joskus keväällä, että tää on ku jonkun paholaisen itsensä keksimä virus. Vaikuttaa melko vaarattomalta heille, joita lähes kaikki haluaisivat suojella (pienet lapset), leviää nopeasti sosiaalisesti aktiivisten nuorten keskellä kuitenkaan vaarantamatta heitä sen kummemmin ja vaarallisin niille, joiden kuolemanpelko on muutenkin pienintä. Että sillä lailla. Yritä nyt sitten sellasta hallita. Ja hallitukset ja valtiothan yrittää. Mulla on tänään jotenkin painanut hirveän vahvasti ajatus siitä, että millä hinnalla?

En siis arvostele Suomen toimia tai kenenkään muunkaan, kun ei tässä kukaan tiedä mitä pitäisi tai olisi pitänyt tehdä, mutta jotenkin vaan oon pyörittänyt mielessäni kaikkea mahdollista tämän mukanaan tuomaa lieveilmiötä ja sitä, kuinka tämän hetken pieneltäkin tuntuvat ratkaisuvat vaikuttavat isosti jo ihan lähivuosina hyvinvointivaltion peruspilareihin. No, ei siitä sen enempää. Jokainen masentukoot näistä ajatuksista uutisten keskellä. Lähinnä pieni avautuminen siitä, kuinka omakin mieli kulkee niin vuoristorataa.

     

Jollakin tapaa tää vuosi on ehkä syönyt omaa inspiraatiota mun ”normaaliin” bloggailuun. Aika paljon oon koko ajan jättänyt tekemisiä ja menemisiä pois ja paljon ollaan oltu ihan vaan kotosallakin tänä vuonna. Tuntuu jotenkin tässä nykyhetkessä jopa jotenkin kummalliselta puhua vaatteista, asuista ja merkkilaukuista, kun niin monessa kodissa asuu huoli huomisesta ja ensi viikosta. Eipä oo itellänikään merkkilaukut tai asut paljoa mielessä pyörinyt. Sinänsähän tämä ei eroa muistakaan elämäntilanteista, aina kaikilla menee elämässä vähän eri tavalla. Jotenkin kuitenkin se arjen epävarmuus on ollut läsnä itselläkin vahvasti ja se on näkynyt ehkä tekemisessäkin.

Näitä on kuitenkin toivottu, joten tein pienen paluun tähän. Hieman epäonnistunein kuvin, kun oli kameran säädöt miehen käsissä ihan päin honkia, mutta ei se mitään. Aina ei kaikki tosiaan mene suunnitellusti. Päätin kuitenkin julkaista nää, nimittäin päätin kokeilla tässä lokakuussa jotain muuta kuin lihattomuutta. Ajattelin yrittää postata taas joka päivä. ”Get back on the horse”. Ihan vaikka kuulumisia kännykkäkuvin, jos ei muuta. Nimittäin mitä enemmän pidän blogitaukoja, sitä jotenkin vieraammalle tää tuntuu 😀 Ja siis lihattomuudesta muuten sen verran, että lokakuun eka oli ainakin mulla sitä!

Mulla on niin järkyttävä ruskea/okra -kausi menossa, että odotan innolla milloin mies kyllästyy. Kaikki puunvärinen ja rottinkinen kiinnostaa, kaikki poltetun oranssin sävyinen on musta aivan mielettömän kaunista. Ja kaikki jotenkin vähän luonnollinen. Raahasin yks päivä kotiin uuden rottinkituolin olkkariin ja anoppi nauroi tänään, että täällä alkaa kohta olla mökkimäinen tunnelma, kun tänne on vaivihkaa muuttanut pari juuttimattoa ja vähän puunväristä huonekalua. Köhh 😀 Valmistaudun pitkään kylmään talveen Suomessa nähtävästi lämmittämällä kotia jo ihan muutenkin kuin maalämmöllä. Sama lämpimän haku näkyy selkeesti myös mun vaatevalinnoissa ja asusteissa. Kesällä ostettu Multi-Pochette on ollut ainoa käyttämäni laukku viime aikoina, koska se menee tänhetkiseen väripalettiini loistavasti. Jos vaatteessa on ruskean sävyä, pidän siitä todennälöisesti paljon. Samalla teemalla on tulossa muuten pari DIY-postausta lähiaikoina 😀 Keksin nimittäin pienen terracotta-maljakon DIY:n tässä taannoin ja rakentelin puupalloista sellaisen hauskan maljakkomaisenkoristeen kotiin heinille. Mun pastellisävyiset vaatteet murjottaa mulle vaatekaapissa, kun niille ei ole mitään käyttöä. Voisin elää mun näissä ruskeissa ja beigeissä vaatteissa ja tuossa Mulberryn huivissa, jonka olen kohta käyttänyt puhki. Syystäkin, se on nimittäin maailman kaunein!

ESPRIT mekko (tätä mallistoa)
MULBERRY huivi (ikivanha)
NELLY saappaat (vanhat)
LOUIS VUITTON Multi-Pochette laukku

Sellainen ruskanvärinen asu siis tällä kertaa lokakuun ensimmäiseksi 🙂 Mitäs tykkäätte tästä? 🙂

Kommentit (10)
  1. Ihana asu ja ihanan perinteinen postaus 🤩

  2. Ihan asiasta kukkaruukkuun – oletko jo lukenut/kuunnellut Nesbön uusimman? Mä olisin kovasti halunnut tykätä pelkästään kirjailijankin takia, mutta ei noussut omiin suosikkeihin. Nyt aloitin just Max Seeckin uuden.

    1. Ööö, en?! Ääk, kaks pakko lukee-kirjaa, millä ajalla?!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *