Lomaltapaluuta

Loma on virallisesti päätöksessään ja tässä juuri ajellaan Lempäälää kohti ihanan Kreikan viikon jälkeen. Reissu meni yli odotusten ja oli erittäin rentouttava ja mukava viikko lämpimässä. Onneksi Suomi otti vastaan ihanan lämpöisenä ja aurinkoisena, vaikka olen kyllä säätiedotusta sen verran tutkinut, että tiedän, ettei tämä taida jatkua. Mutta silti, mukava tulla kesäiseen Suomeen takaisin. Lomaltapaluu on siitä kaksijakoinen fiilikseltään, kun toisaalta on ihana päästä omaan kotiin (oma sänky, oma tyyny, oma aamukahvi ja omat kokkailut päällimmäisenä mielessä), mutta samalla on hirveen haikea jättää tuo Rodoksen hotellimme, joka tarjosi aivan ihanan ja onnellisen viikon perheellemme. Miten niin en voi aloittaa huomista päivää aamu-uinnilla auringonnousussa?! Niin paljon kuin omia rutiineja tuleekin jo lyhyessäkin ajassa ikävä, onnistuneelta lomalta on kyllä tosi haikeeta palata kotiin. Onneksi kroppa ja mieli on täydellisen rentoutunut. Mun mielestä näistä viimeisen illan kuvista jotenkin ihan paistaa se, kuinka rauhaisan hyvä olo oli olla tuolla reissussa. Oon niin vaikuttunut tällaisesta huolettomasta täysihoidolla elämisestä viikon ajan, että mä luulen meikäläisten turvautuvan jatkossakin tällaisiin pakettimatka-ratkaisuihin lasten kanssa reissatessa. Oli myös varmaan Danten mielestä aika ihana viikko.

Kotona odottaa aikamoiset viikot. Mies palaa töihin kesäloman jäljiltä ja mä luulen, että mulla saattaa olla pieni tottumisen paikka tähän, kun oon saanut olla 24/7 perheenä aika paljon viime aikoina ja ykskaks mies onkin päivät poissa. Alkavalla viikolla saa vielä ottaa sillai vähän rennommin, on yksi työreissu Helsinkiin ja opintokoordinaattorin tapaaminen, mutta muuten vielä aika rauhallista. Oon jo ilmoittautunut parille kurssille, tilannut opiskelijakortin ja täytellyt paperikalenteriini luentoaikoja. Vähän pidän sormia ristissä, että uusi tulokas ei ilmoittaudu hirveesti ennen lokakuuta, niin voin sitten tehdä muutaman kurssin melko rauhassa. Ootte kyselly tosta mun koulusta ja kandista maisteriin siirtymisestä, ja mä kerronkin siitä ihan pian lisää. Paljon on ehtinyt jo selviimään, mutta vielä enemmän tiedän loppuviikosta, kun näen opintokoordinaattoria 🙂

Ihan hyvä, että tuleva viikko on vähän vähemmän hengästyttävä, sillä sitä seuraava onkin paperilla aivan mahdottoman kiireinen. Mulla on orientaatioviikko yliopistolla ja samalla viikolla sukkuloin Danten päiväkodin aloitusta. Miehelläkin sattui tosi kiireinen työviikko Danten päikyn alkamisen aikaan, eli tutustumisaika jää melko lailla mun hoidettavaks ja toki siihen haluaa pystyä keskittymään 100 %, koska se on lapsen elämässä niin iso asia. Ja on se äidillekin todella rankka paikka, kun tähän mennessä lapsi on saanut kasvaa kotona ja nyt ykskaks hän viettää 20 tuntia viikossa päikyssä. Lisäks sillä viikolla pitää alkaa purkaa meidän nykyistä keittiötä, joka tullaan hakemaan loppukuusta pois uuteen kotiin uuden keittiön alta (tästäkin saatte ihan oman postauksen verran mun ajatuksia lukea ihan pian!) Tässä on siis vielä kaikenlaista kivaa ”pikkutekemistä”, kun huomisenkin ohjelmassa on rautakauppoja ja kodinkone-shoppailua. Liesi ja liesituuletin on onneksi jo tilattu ja toinen odottaa jo postissa, mutta astianpesukone pitäisi vielä valita ja keittiötilauksessa ei ole vetimet vielä valittuna 😀 Jotenkin samaan aikaan stressaavaa kun yhteen syssyyn osuu monta isoa asiaa (tai ainakin meille isoa), mutta silti mulla on jotenki tosi varma fiilis siitä, että kaikki menee hyvin. Kun samaan aikaan osuu  vikat raskausviikot, keittiöremppa, yliopistojuttuja ja lapsen päiväkoti tuntuu, että pää menee vähän pyörälle, mutta toisaalta eipä tuo oo sen kummempaa. Todella rentouttava loma teki tehtävänsä ja suhtaudun tähän tulevaan pieneen kaaokseen erittäin rennon rauhallisesti.

Tän viikonlopun tavoitteena on vielä kasata meidän pihan hiekkalaatikko valmiiksi, kerätä kaikki mustaherukat ja karviaiset oman pihan pensaista ja saada loman jälkeiset pyykit ja matkalaukkujen purkamiset tehtyä. Meidän lemppareimmat naapurit muuttivat juuri pk-seudulle ja oman mielenterveyden vuoksi oli pakko hommata Dantelle hiekkalaatikko 😀 Ihanien tyyppien lisäksi naapurissa on ollut hiekkalaatikko, jota D on saanut käyttää niin paljon kuin haluaa ja ollaan sluibattu sen suhteen, että laitettais pihallemme mitään omaa, kun kerta naapurissakin on saanut leikkiä. Meille on naapurin lapset aina olleet tervetulleita leikkimään pihalle, ja musta on ihan hölmöä, jos joka pihalla on samat trampat ja hiekkikset ja muut. Mutta nyt on iso homma selittää pojalle, että ”X:n piha” ei enää ole X:n, vaan tulevien asukkaiden ja sinne ei niin vaan kipitetä hiekkaleikkeihin 😀 Niinpä käytiin ostamassa se oma hiekkis ennen Kreikan reissuamme ja nyt se pitäisi vielä maalata loppuun ja täyttää hiekalla. Ehkä tuo sitten malttaa pysyä hetken omassa pihassa. On jotenkin hirveen surullista, että lempinaapurit muuttaa pois, kun se on ollut iso osa sellaista ihanan rentoa Lempäälä-arkea, kun on voinut lapset leikkiä keskenään ja me naiset sitten ollaan käyty lenkillä yhdessä ja miehet jutelleet niitä näitä pihoilla. Toki monta kivaa naapuria tohon edelleen jää, mutta silti. No, toivotaan, että naapuriin muuttaa joku ihana perhe. Eikä ystävyys katso paikkakuntaa, sen verran olen jo oppinut näiden muuttojemme myötä. Mun rakkaimmat ystävät asuu kuka Helsingissä kuka ulkomailla ja kuka Kuopiossa, joten kyllä se ystävyys kantaa jos on kantaakseen.

On ollut onni tutustua Lempäälässä yhteen ihanaan lapsiperheeseen, ja on kiva kun poika menee samaan päikkyyn ja samaan ryhmään kavereiden kanssa. Mä oon jotenki tosi hidas lämpenemään uuteen asuinpaikkaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin, joten mulla meni varmaan melkein vuosi ennen kuin olin valmis päästämään irti Kuopiosta ja lakkasin nuolemasta ”haavojani” ja olin valmis ottamaan Pirkanmaalla asumisen ihan kunnolla vastaan. Nyt huomaan kahden vuoden kohdalla, että oon todellakin taas kotiutunut ja juurtunut ja toivon hartaasti, että mitään suuria elämänmullistuksia ei tule ja saamme asua tuolla vielä pitkään. Oon vihdoin sitoutumisessani sillä tasolla, että aloitimme keittiöremppa-projektin, jonka tiedostimme yhdeksi toiveeksemme jo muuttovaiheessa. Koti on tuntunut kodilta jo pidempään, mutta tämän viimeisen vuoden aikana oon vihdoin alkanut pikkuhiljaa tutustua asuinpaikkakuntaamme vähän syvemmin ja luomaan siihen sosiaalista elämää meille. Ei tää uusiin ihmisiin tutustuminen vieläkään helppoa mulle oo. En tykkää käyttää aikaani ihmisiin, joiden kanssa en tunne sellaista vahvaa yhteenkuulumisen tunnetta ja tietynlainen kemioiden kohtaaminen sellaisella saumattomalla tasolla on aika harvinaista. Oonkin onnellinen, että Lempäälässä tämä on tapahtunut jo useammin kuin kerran, vaikkakin yksi näistä naisista ja perheistä muuttaakin nyt pois. Oon vähän ristiriitainen yhdistelmä vahvaa tarvetta seuralle ja yksinoloon vetäytymisen tärkeyttä. Haluan ympärilleni ihmisiä, mutta samalla oon hirveän valikoiva siitä seurasta, jossa haluan viettää aikaani. Täysin varaukseton ja avoimen helppo yhteisolo on mulle hirveen tärkeetä. Jos musta tuntuu heti alusta siltä, että voin olla jonkun seurassa meikittä verkkareissa ja miettimättä sanomisiani, ollaan off to a great start. Samalla oon tosi varautunut jo ihan blogini takia, sillä liian usein asetelma on se, että joku tietää minusta jotain tai ”tuntee” minua, mikä on vähän sellainen epätasapainoinen tilanne, varsinkin kun itse tulee tilanteeseen aina tyhjältä pöydältä tietämättä toisesta mitään.

Miten mä taas eksyin hiekkalaatikosta tähän pohdintaan? No en tiedä, tulipa mieleen 😀

Mutta niin. Nämä kuvat. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että 85 % ajasta lomalla näytin lähinnä ryönäiselle ja pyörin tukka märkänä ja meikittömänä. Ajoittain illalliselle sentään skarppasin. Oli ihana olla sellaisessa ”luonnontilassa”, missä tukka kuivui jos ehti kuivua uintien välissä ja kasvot sai vaan aurinkorasvaa ja kosteusvoidetta päivittäin. Mut tosiaan, pari kertaa mäkin skarppasin. Tosin en mitenkään maksimaalisesti 😀 Välttelin hieman aurinkoa reissussa, eli pyrin olemaan varjossa ja läträsin SPF50-voiteilla koko reissun, mutta sen verran näköjään tuli pelleiltyä uima-altaassa Danten kanssa, että vähän väriäkin tarttui pintaan. Ei tätä rusketukseksi voi sanoa, mutta sellainen mukava päivetys ja kaunis sellainen auringon lämpö tuli kasvoille. Siihen kaveriksi sopikin erittäin hyvin valkoinen mekko ja kiilakorot. Ei siihen muuta tarvinnut.

Bongasin tän mekon Xenian Instasta joku kerta ja löysin onneksi omani! Tämä on aivan ihana, rakastan tällaisia avo-olkaisia mekkoja, ja tässä on vielä lisänä hurjan söpöt hihat! Kuten blogin pääkuvasta saattaa huomata, tällainen malli tosiaan on hyvin mieleeni. Tää on onneksi vielä sen mittainen mahankin kanssa, että tätä kehtaa käyttää, kun tuo vaaleansininen nousee mahan kanssa sen verran, että menee jo vähän härskiksi. Tossa alemmassa kuvassa näkyy hauskasti tää, kuinka leveä kuljetus olen tällä hetkellä eteenpäin. Edestäpäin katsottuna ei välttämättä ihan heti hiffaa mahaa tällaisessa löysässä mekossa, mutta heti kun kääntyy, niin ei jää epäselväksi 😀 Kiilakorkoja oon tykännyt käyttää koko kesän, kun niillä kävely on niin mukavaa ja samalla korot tasapainottaa tätä mahan tuomaa etukenoa mukavasti. Aamulla ja päivällä käytin läspyjä tauotta, mutta iltaisin vaivauduin pari kertaa jopa pukemaan kunnon kengät.

H&M L.O.G.G. mekko
H&M kengät (nää on ihanat ja mokkanahkaa!)
LINDEX laukku
EFVA ATTLING korvikset

Sellainen asu siis tällä kertaa. Mitäs tykkätte? 

Kommentit (18)
  1. Ihana maha! <3 Ja niin onnellinen hymy. 🙂

    1. Haha, kiitos! Ihana, mutta vähän jo painavakin! 😀 😂 hymy on kyllä varmasti rennon onnellinen, on niin hyvä olla 🙂

  2. Sinä ihan hehkut kauneutta 😍.

    1. Kiitos ihana! ❤️

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *