Määrääkö ulkonäkö?

Oli erikoinen tapahtuma käydessäni eilen Helsingissä. Mulla oli aika tiukka aikataulu juna-asemalta yhteen palaveriin ja kipittelin siitä juna-asemalta taksitolpalle ratikoilla säätämisen sijaan. Sinänsä ihmeellistä, mutta Steissin taksitolpalla ei ollut yhtäkään taksia, joten seisahduin siihen odottamaan. Siinä joku katusoittajien porukka soitteli aika kovaäänisesti saksofonilla ja muilla, ja seisoin noin kahden metrin päässä siitä taksitolpasta. Siis siitä fyysisestä tolpasta. Selkeästi kuitenkin niin, että odotin taksia. Siinä meni minuutti-pari ja viereeni, minun ja tolpan väliin, tuli eräs arviolta keski-ikäinen nainen. Hän oli tyylikkäästi pukeutunut, kaunis takki ja oletettavasti puku siinä alla, merkkikaulahuivi ja kaikki viimeisen päälle.

Meikäläinen taas.. No, olin menossa palaveriin tuttujen tyyppien kanssa, joiden kanssa ei tarvitse niin miettiä, onko päällä mahdollisimman tyylikästä vaan riittää että on paikalla ja hyvällä mielellä. Lisäksi mulla oli iltapäivällä tiedossa kauneushoito erään työhomman merkeissä, joten lähdin aamullakotoa meikittä ja tukka laittamattomana. Näin vielä hieman toipilaana en hirveästi jaksanut panostaa, joten suuntasin Helsinkiin rikkileikatuissa boyfriendeissa, rennon telttamaisessa takissa ja lenkkarit jalassa. Kokonaisuuden kruunasi hassut sydämenmalliset aurinkolasit. Tyylikäs ja businesspukeutuminen oli sanoina kaukana tyylistäni. Meikittömänä näytän myös hieman nuoremmalta, joten en välttämättä aurinkolasieni takaa eronnut millään lailla parikymppisestä.


No, siinä hetken seisottuamme, vasemmalle puolelleni alkoi ilmestymään hieman jonoa, mikä loi sellaisen tilanteen, että jälkeeni tullut nainen oli ikään kuin siinä ensimmäisenä. Totesin siinä sitten hyvin ystävälliseen sävyyn, että “Anteeksi, mä taisin olla tässä ensin…”. Sinänsä minun ei ehkä olisi ollut mitään ongelmaa päästää naista edelle, jos hän olisi pahoitellut tilannetta tai jotenkin käyttäytynyt ystävällisesti. Mutta ei. “Ehei, mä seisoin tuolla tolpan toisella puolen, että olin kyllä ekana tässä.” Ei millään pahalla, mutta näin kun nainen siihen tuli ja vaikka hän olisi seissyt missä päin maailmaa, ei se olisi tarkoittanut hänen olleen ensimmäisenä siinä taksijonossa. Totesin, edelleen ystävälliseen sävyyn, että anteeksi, mutta näin kyllä kun tulit siihen. Hän mittailia minua koko ajan katseellaan ja hirveän tuohtuneesti siinä hösäsi, että kyllä hän oli siinä ensin ja että hän ei muuten väittelisi, mutta kun hänen on oltava viiden minuutin päästä tärkeässä liiketapaamisessa. “Niin minunkin”. Niinpä kun taksi saapui, minä avasin kylmänviileästi oven, ja hyppäsin kyytiin. Nainen siinä tohkeissaan jotain huuteli ja minä totesin kuskille kylmänviileästi osoitteen.

Kuski katsoi minua, oikeasti vilkaisi minua päästä varpaisiin, katsoi ikkunan takana seisovaa naista ja avasi sisäkautta oveni. Kysyi siinä, että kuka oli ensin. Katsoin häntä tiukasti ja totesin, että “minä, hän yrittää etuilla”. Muut jonossa eivät pukahtaneet sanaakaan. Nainen siinä hosui jotain, mutta selkeästi ymmärtäessään, etten todellakaan nouse taksista kuin pakotettuna siinä tilanteessa tokaisi jotakin tyyliin, että “en minä tässä nyt ala tappelemaan” ja laittoi oven kiinni. Kuski vei minut sinne minne piti eikä siinä mitään. 

Jäin kuitenkin miettimään sitä. Hämmennystä naisen kasvoilla kun totesin, että minullakin on liiketapaaminen. Ja taksikuskin selvää arviointia tilanteessa, jossa kyydissä on nuorehkon näköinen nainen revityissä farkuissa ja vähän homssuisen näköisenä ja auton vieressä erittäin laitetun näköinen aikuinen liikenainen.

En oo ehkä koskaan ollut kärjistetysti niin vahvan ennakkoluulon alaisena. Tarkemmalla katselulla tarkkasilmäisempi olisi huomannut, että laukkuni oli Balmuiria, ne hassut aurinkolasit Saint Laurentia ja jalassakin merkkilenkkarit. Meidän vuositulommekaan eivät ehkä ihan hirveästi eroavat toisistaan naisen kanssa, en tiedä. Tällä millään ei kuitenkaan ole väliä. Sillä ei ole väliä, vaikka mulla olisi ollut päällä vitosen asukokonaisuus kirpparilta tai vaikka mun tilillä olisi just tasan taksimatkaan vaadittava rahasumma. Mun, tai kenenkään, olemuksella ei pitäisi olla merkitystä tuollaisissa tilanteissa. Enkä tässä tuonut merkkivaatteita ilmi kertoakseni, että renttuisena olen pukeutunut merkkivaatteisiin, vaan sen takia, että ulkonäöt voivat todella hämätä. Tatuoitu parkatakkinen tyttö voi olla menossa tuhansien eurojen liiketapaamiseen ihan yhtä lailla kuin Gucci-kaulaliinainen toimistotäti. Ja se huolittelematon rentun näköinen on voinut käyttää olemukseensa satoja ja tuhansia, monet merkit elävät siitä, että tekevät ryönäisen näköisiä vaatteita 😀 Ja vaikka se köyhän rentun näköinen ihminen menisi ihan vaan kotiin sillä taksilla, on se ihan yhtä tärkeää kuin kenekään muunkaan matka. Toki joustoa varmasti löytyisi, vastauksena ystävällisyyteen. Varsinkin, kun jokainen tietää, että se seuraava taksi tulee Steissin tolpalle noin kolmen minuutin sisään.

Olin jotenkin ihan hämmentynyt tästä ja laitoin asiasta mun IG-storyyn kysymyksen. Sain kymmeniä vastauksia ja olin todella hämmentynyt. En tiedä missä kuplassa olen elänyt, nimittäin vastaukset järkyttivät. Katsokaas kun mä oon elänyt jo aika pitkään alalla, jossa ulkonäkö on pääroolissa, mutta toissijaista kuitenkin. Palaverit on täynnä kirjavaa porukkaa, luova pukeutuminen on pop, vaikka se näyttäisi rentulta, ja muutenkin persoonallisuus kukkii. En ehkä ole ollut tarpeeksi jämähtäneessä kulttuurissa nähdäkseni tätä jaottelua. Toinen osa elämääni on vuorostaan Lempäälässä, jossa käyn kulahtaneena lähikaupassa tai kävelyllä, ja ketään ei kiinnosta. Ja silloin kun en ole ryönäisenä kotiäitinä liikenteessä, tykkään panostaa ulkonäkööni.

Mua järkytti, kuinka moni kommentti toisti samaa asiaa. Renttusena saa paskaa asiakaspalvelua, jää kokonaan ilman palvelua tai myyjät jopa seuraavat kuin mitäkin myymälävarasta. Hienosti pukeutuneena saa hyvää palvelua. Tarinoita oli laidasta laitaan. Meikittä parkatakissa Alkoon? Kyykkyviinejä nihkeällä palvelulla ole hyvä. Laittautuneena? Shampanjaa ja ylähyllyn viinejä. Jopa aivan törkeitä esimerkkejä. Pahin oli ehkä erään hoitoalalla toimivan seuraajani kertomus siitä, miten lääkärit ja hoitohenkilökunta tekevät päätelmiä ulkonäöstä ja esim. tatuoinneista ja lävistyksistä. Minkäköhänlaisen mielikuvan olisin aiheuttanut päivystyksessä viime maanantaina oksennettuani koko päivän, hiukset solmussa ja tatuointeja iholla? Jotenkin sitä onkuvitellut, että sairaalaan/lääkäriin saa mennä just niin järkyssä kunnossa kun on tarvis, eikä tarvitse miettiä omaa ulkonäköä, joten tuollainen ajattelu on kyllä aika.. pelottavaa.

Siis täähän on aivan järkyttävää! Ei se taksiepisodi, se nyt on kolmetoista tusinassa Helsingissä, vaikkakin olen aivan varma, että koko tapahtumaketju olisi ollut erilainen, jos olisin ollut koroissa ja “asiallisissa” vaatteissa. Lähinnä tarkoitan miten järkyttävän paljon ihmiset tekevät oletuksia toisten ulkonäöstä. 

Ei, en itsekään ole pyhimys. Sotkuisissa vaatteissa kerjäävän ihmisen kohdalla minäkin luokittelen hänet. Mutta en ihan hirveän syvälle itse asiassa. Mielessäni käy vaan, että “tarvii rahaa”. En mieti miksi tai miten hän on siihen päätynyt, enkä ala veikkailemaan addiktioita tai rikollisuutta tai mitään muutakaan. Jollei vastaantulija tai jonossa samaan aikaan oleva tai muu leuhkaa todella pahasti viinalle tai ole muuten hyvin epäsiisti nimenomaan hajuhygienian puolella, en kiinnitä mitään huomiota tähän. Mä tiedän, että jotkut maksavat satoja ja tuhansia näyttääkseen “homssuiselta”. Jollekin taas ulkonäkö on aivan yksi ja sama, mutta “köyhä” ulkonäkö ei kerro mitään pankkitilistä tai mielen rikkaudesta. Ei niin, että pankkitili muutenkaan saisi vaikuttaa siihen, miten toisesta ajattelee tai miten häntä kohtelee.

Näinkin ulkonäkökeskeisen homman kuin bloggaamisen ammattilaiselta tää kuulostaa ehkä hassulta, mutta teidän viestit ja tää koko juttu jotenkin järkytti ja yllätti. Ulkonäön tai vaatetuksen ei pitäisi määritellä ketään. Se ei kerro mistään mitään. Sama ihminen voi näyttää päivän eri aikoinakin aivan erille, esim. minä näytän. Jokaista kohtaan pitäisi ylettää sama kohteliaisuus. Enkä tarkoita nyt sitä, että jokaiselle pitäisi hymyillä korvasta korvaan. God knows, mun perusilme on todella tympeä bitchy resting face, sillä olen aina ajatuksiini vaipunut. Se kyllä muuttuu kun mulle puhutaan tai kun vastaan. Mutta en tarkoita edes sitä, vaan juuri sellainen ohittelu, etuilu, asiakaspalvelutilanteessa epäreiluus ynnä muut sellaiset asiat. 

Musta teidän viestit IG:ssä oli tosi mielenkiintoisia, joten jos siellä on lisää tarinaa asiaan liittyen, mielelläni jatkaisin keskustelua myös täällä blogin puolella.

Oletko joutunut erilaisen käytöksen kohteeksi, kun olet ollut laittautunut tai vähän homssuisena liikkeellä? Millä lailla? Kertokaa! 🙂

Kommentit (51)
  1. Vuosi pari sitten työpaikalleni tuli ostoksille nainen pitkässä takissa, ilman meikkiä ja tukka rasvaisena. Palvelin häntä kuin ketä tahansa muutakin asiakasta, iloisesti ja ystävällisesti auttaen. Paketoidessani muutaman euron pientä lahjaostosta asiakas kiitti minua loistavasta palvelusta ja siitä etten luokitellut häntä huonommaksi asiakkaaksi ulkoisesta olemuksesta huolimatta. Nainen oli poistunut naapuriyrittäjän luota hetkeä aiemmin siksi että myyjä oli katsellut naista nenänvartta pitkin ja jättänyt palvelematta, vaikka nainen olisi ollut valmis ostamaan täyden turhakkeen todella kalliilla hinnalla tästä merkkiliikkeestä.

    Vastasin rehellisesti että mun työ on olla jokaiselle asiakkaalle niin hyvä asiakaspalvelija kuin on ikinä mahdollista, koska mä en ole siinä asemassa että voisin alkaa valikoida vain rikkaan näköisiä asiakkaita. Kyseinen nainen olikin sitten miljonääri ja tämän jälkeen kantoi liikkeeseemme rahaa tuhansia euroja…:)

  2. Vaikea sanoa arvioiko se taksikuski sua sen takia, että olit ”renttuisen” näköisenä ja vaatetuksesi perusteella paikka olisi kuulunut business-naiselle ja osapuolet ajattelivat että totta kai olet ohitellut sun ulkonäön perusteella. Veikkaan, että kuski olisi esittänyt saman kysymyksen, vaikka olisit ollut samoissa tamineissa kuin toinen nainen . Eri asia jos nimenomaan koit, että ulkonäkösi perusteella sinua arvostellaan eikä käytöksesi ja puheidesi.

    Joka tapauksessa on väärin arvostella ulkonäön perusteella jos taksikuski mielessään niin ajatteli, että olisit muka ollut tilanteessa väärintekjä . Mutta taksikuski teki työtään ja selvitti asian siihen kuuluvalla tavalla ja huomioi toisen naisen kommentin, tietämättä kumpi oikeasti oli oikeassa tai väärässä.

    1. Siis tietty ymmärrän, että taksikuskin tehtävä on selvittää tilanne, mutta juuri se vaatteideni arvioiva katse hänen osaltaan ja juuri se naisen käyttäytyminen loivat sen fiiliksen. Ja tosiaan järkytti ne kymmenet ja kymmenet viestit asiaan liittyen :/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *