Mamma mustissa // Kuopio

mustsa (3 of 14)

Mulla on jotenkin todella valtava olo. Mitenhän valtavaksi sitä vielä muuttuukaan tässä kahden kuukauden aikana? Oon päättänyt, että meidän vaaka valehtelee, koska tunnen itseni ainakin 16 kiloa isommaksi kuin viime kesänä, enkä kuusi kiloa. Vatsa tuntuu kasvavan minuutti minuutilta ja oon ihan vakuuttunut, että kun on aika mennä synnyttämään, oon isompi kuin se jumppapallo, jota pitäisi kai apuna siellä käyttää. Tänään käytiin neuvolassa pitkästä aikaa, ja pikkutyypillä on kaikki hyvin ja kaikki muu muutenkin hyvin, mutta hemoglobiinini on sen verran laskussa, että pitäisi kuulemma syödä rautaa. Yritinhän mä tossa jo aiemmin, mutta se laitto mahan niin sekaisin, että se yritys jäi siihen. Nyt alkaa kyllä tuntumaan vähän jo loppuraskaudelta, vaikka energiaa vielä onkin. Oon virallisesti siinä vaiheessa, kun lattialle tippuvan asian pitää olla jo aika todella tärkeä, että nostaisin sen, ja kun tavallisesta autosta nouseminen ei enää olekaan niin kivaa. Oon tottunut meidän citymaasturiin, kun se on aika korkea, että kun pari päivää menin seikkailin matalammalla autolla, manasin jo pariin otteeseen kaikki matalat autot.

Pukeutuminen on toisaalta edelleen yllättäen kivaa. Okei, ei ollut kivaa, kun sisko ratsas mun vaatekaapin, pölli kaikki mun lempivaatteet (vyötäröltä kireät hameet ja housut…) ja totes, että tuskin tarviin niitä takaisinkaan, kun ei raskaudesta toivu kuitenkaan ihan samoihin mittoihin. Ehhh. Se ei ehkä tajunnut, että antoi mulle äärimmäisen hyvän syyn palata just precis samoihin mittoihin takaisin. Lähes kyyneleet silmissä pakkasin siskolle mukaan pari lempihametta, housuja ja pari paitaa ja totesin, että sisarrakkaus on kyllä tosi ylihehkutettu asia. Ainakin silloin kun ne sisaret pöllii sun vaatteet. Sen takia mä rakastan laukkuja. Ne menee aina! Oon lääkinnyt tätä tuskaa siis tutkimalla mun harmaan laukun pakkomiellettäni, mikä ei sinänsä palvele yhtään tätä mun ”tyhjennän kaappeja, koska tavaraa on liikaa” -asennetta viime päiviltä.

mustsa (12 of 14)

mustsa (14 of 14)

mustsa (1 of 14)

mustsa (7 of 14)

mustsa (6 of 14)

Onneksi eilinen aamukolmeen tavaroiden pakkaaminen postittamista varten hieman hillitsee mun intoa ostaa yhtään mitään. Paitsi eilen käytiin siskon ja äidin kanssa vähän pyörähtämässä kaupoilla ja ostin maailman kauneimman kotivaatesetin. Ihastelin sitä Cubuksen verkkokaupassa ja mies halusi ostaa sen mulle ystävänpäivälahjaksi, mutta on ollut töissä tällä viikolla niin pitkää päivää, ettei ole edes kauppojen aukioloina päässyt käymään missään Cubuksessa. Sain siis ystävänpäivälahjaksi kortin, jolla piti käydä hakemassa tuo setti 🙂 On pakko kyllä vinkata koska on maailman ihanin aamutakki mielestäni, ja hyvin edullinenkin vielä! Niiiiin pehmeä päällä ja tosi kaunis! Suosittelen siis tsekkaamaan tämän jos kaunis kotisetti on ollut hakusessa 🙂 Tuo kimono on aivan hurmaava ja siihen alle kun pukee tuon mätsäävän yöpaidan, niin on ihanan kaunis ja huoliteltu olo myös kotona.

Mun ystävänpäivä meni tällä kertaa perheenjäsenten kanssa ja erittäin mukavasti. Oli ihanaa kun äiti ja sisko tuli käymään, vaikka jättivätkin jälkeensä hyvin univelkaisen naisen. Ekana iltana juteltiin aamun pikkutunneille ja eilen sitten pakkailtiin kirppisostoksia hirveä määrä ja vietiin tänään postiin. Kaikki tollaset näpertelyhommat ja mahdottoman pitkät askartelut on jotenkin huomattavan paljon kivempia, kun ne tekee yhdessä ja porukalla, samalla jutellen ja nauraen. Voimaannuin koko hommasta sen verran, että ajattelin yrittää huomenna laittaa instaan vielä viimeiset jutut myyntiin. Tuolla on vielä kolme IKEA-kassillista, jotka jos saisin myytyä, niin tuo valtava projekti olisi vihdoin päätöksessään, eikä tulisi sitäkään pitkitettyä iäisyyksiä.

mustsa (4 of 14)
mustsa (8 of 14)

mustsa (10 of 14)

mustsa (5 of 14)
mustsa (11 of 14)

Asuna tällä kertaa on esittelyssä jälleen yksi kokomusta asu (mun pitäs oikeesti yrittää vähän tsempata), jossa on farkkujen lisäksi ainoa kaapista löytyvä äitiysvaatteeni esillä. Tilasin ASOSilta vähän aikaa sitten ainoan mama-toppini, ja olen siinä jonkun verran liikuskellut nyt, kun maha alkaa olla aika näyttävä. En varsinaisesti tykkää tästä mammamuodin superjutusta, jossa kaikki vaatteet solmitaan rintojen alle ikäänkuin korostamaan mahaa, mutta tämän topin leikkaus oli musta aika kiva, ja materiaalikin tosi symppis; ei rypisty ja laskeutuu kauniisti 🙂 Nyt aletaan olla siinä vaiheessa, että alan vähän välttelemään lempivaatteitani, jotka on hieman tiukempia. Onneksi mulla on ehkä vähän liikaakin löysiä yläosia ja mekkoja, mutta en halua venyttää mun arkivaatteita tällä mahalla. Samaan aikaan en haluaisi kuitenkaan ostella äitiysvaatteita, joiden käyttöikä on niin lyhyt. Vaikkei kroppa heti palautuisikaan samoihin mittoihin, mahdun kyllä jo melko pian omiin vaatteisiini. Jotenkin tämä asu kaikessa äitiystoppi/mammafsarkut-yhdistelmässäänkin on hyvin minua. Tykkään pidemmänmallisistsa topeista ja kapeista farkuista yhdistettynä ylipolven saappaisiin sekä johonkin polvimittaiseen/pyllynpeittävään bleiseriin/neuletakkiin. Oon jopa tietyllä tapaa yllättynyt, miten helppoa on ollut pitää kiinni omasta tyylistäni nyt raskaana.

* Kaupallisia linkkejä

ASOS Mama toppi (ei löydy enää, samantyyppinen *täällä ja *täällä
H&M Mama farkut (nämä, samantyyppiset *täällä
GUESS saappaat (loppuunmyydyt, samantyyppiset *täällä, *täällä ja *täällä)
CHANEL Le Boy laukku (samantyyppinen *täällä, *täällä ja *täällä
NO LABEL helmikoristeinen kashmirneuletakki (Kiinasta, samantyyppinen *täällä ja *täällä
MICHAEL KORS kello (samantyyppinen *täällä, *täällä ja *täällä

ja

CELINE aurinkolasit (Thin Preppyt, ja huomasin tuossa, että kyseiset lasit ovat -25% alessa FLASH25 koodilla *täällä. Tosi monet muutkin merkkilasit on tossa alessa vielä päivän 🙂 Nää on ihan mun lempimalli, joten suosittelen ehdottoman lämpimästi nyt kun näille ei jää kovinkaan paljoa hintaa)

mustsa (13 of 14)

Mitäs te tykkäätte tästä asusta? 🙂

Kommentit (16)
  1. Hei kannattaa ostaa nestemäistä rautaa, jos tabletit laittaa mahan sekaisin. Mulla tuli maha Obsidaneista kipeäksi, mutta nestemäisen raudan kans ei oo ollu mitään ongelmia, kun sen ottaa ruokailun yhteydessä 🙂 Ja se imeytyy hyvin. Ainoa miinus on kallis hinta, mut jos kuurina ottaa, niin se ei niin haittaa.

    1. Joo, tätä terveydenhoitajakin suositteli, täytyy suunnata apteekkiin 🙂 Mulla oli just toi Obsidan, joka on ennen raskautta ollut täysin OK, mutta nyt ei sopinut ollenkaan :/

  2. Nyt täytyy kyllä kommentoida, kertakaikkiaan iiihana postaus! <3 Noi kuvat, voi että miten kauniilta ja onnelliselta näytät, sun hymy on niin aidon näköinen että tuli tosi hyvälle tuulelle. Oot ihana! Tsemppiä loppuraskauteen 🙂

    1. Voi miten kiva kuulla, kiitoksia 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *