Marjaisa pikkumyytakki // Kuopio

berries (7 of 12)

Helsingissä ei ole lumesta jälkeäkään, mutta onneksi ennen lähtöämme Kuopiossa oli ainakin lunta vielä jonkin verran. Ja onneksi säätiedotus lupaa, että uudenvuoden jälkeen saadaan lunta ja pakkasasteita. Otan niin paljon mieluummin valkoisen -10 C kelin kuin tällä hetkellä olevan tumman ankeuden. Ennen lähtöäni rikoin mun talvista pukeutumiskaavaani (musta, sininen, valkoinen ja harmaa) ja kokeilin asua, joka oli hieman värikkäämpi ja vaaleampi. Ja tykkäsin kovasti, enkä vähiten mun ihanan pikkumyytakkini vuoksi.

Viime Helsingin käynnilläni kävin pyörähtämässä COSilla ja löysinkin pari ihanaa juttua. Tuntuu, että viime aikoina COS on noussut kaupoissa yhdeksi suosikeistani Suomessa, ja käyn siellä aina Helsingin reissujen aikana. Näköjään ketjussa on avannut myös Turussa liikkeen, joskin itse olen onnellinen lähinnä siitä, että COSilta saa tilattua myös Kuopioon, tai no minne tahansa Suomessa! Mä oon jotenkin myöhään herännyt COSille, vaikka oon aina välillä sieltä jotain löytöjä tehnyt. Pakko kyllä kehua, että ainakin Helsingin liikkeessä saa aina ihan parasa palvelua, ja COSin vaatteet ovat löytäneet oman vaatekaappini lisäksi myös miehen vaatekaappiin. Rakastan sitä, että COSilta saa kivoja ja hieman erikoisia leikkauksia ja aina laadukkaista materiaaleista! Viimeisen vuoden aikana liike onkin noussut vaivihkaa ihan ykköskaupakseni, ja tänäänkin oli pakko heti hiipiä tutkimaan alennusmyynnit COSilla. Yhdet kengät viehätti mua jo normihintaisena, mutta jäin empimään niitä, vaikka ne kummittelikin mulle koko tämän ajan. Nyt ne oli -50 % ja kiikutin ne onnellisena kassalle. Löysin myös miesten puolelta iteselleni ihan superkivat housut, jotka esittelen mahdollisimman pian! Nyt kuitenkin asussa olisi esittelyssä viime reissussa mukaan löytynyt viinipunainen pikkumyytakki, jossa on ihana leikkaus ja isot taskut 🙂

berries (1 of 12)

berries (12 of 12)

berries (5 of 12)

berries (6 of 12)

berries (4 of 12)

berries (11 of 12)

En tietenkään tajunnut kuvata takkia ilman kaulahuivia, mutta siinä on tosi kaunis pääntie, simppelin kaulukseton viimeistely! Siis kaikin puolin täydellinen malli ja aivan ihana väri! Yhdistin takin tällä kertaa vaaleanpunertavaan mekkoon ja laukkuun ja beigeihin asusteisiin. Asu kuulosti mielessäni vähän hassulta, mutta jotenkin tykkään näiden värien yhdistelmästä kuitenkin tosi paljon! 🙂 No, ehkä olen vain niin ihastunut tähän viininpunaiseen väriin, että tykkäisin siitä minkä tahansa kanssa juuri nyt! A-linjaisen takin paras puoli on se, että se menee nätisti tällä hetkellä vauvamahan kanssa, mutta toimii varmasti aivan yhtä ihanasti sitten normaalilla kropallanikin. Takki on muuten nyt -30% ja ainakin liikkeessä sitä oli muutama koko, vaikka verkkokaupassa on näyttänyt kauppa käyneen aika hyvin, ja kokoja ei juuri ole tarjolla.

Ajattelin, että mua harmittas nähdä viimeaikaisia hankintoja alennusprosenttien kanssa nyt joulun jälkeen, mutta eipä oikeastaan. En jotenkin osaa harmitella sitä, että olen maksanut jostakin täyden hinnan, koska harvoin löydän mitään todella itseäni miellyttävää aleista. Yleensä ostan kyllä heti sen mitä oikeasti haluan, ja jos se jää hankkimatta, en sitä halua alehinnallakaan, ellen anna itseni sokaistua alesta.

Tänään oli sikäli poikkeuksellinen alepäivä, että tein muutaman ihan mahtavan löydön! Niitä COSin kenkiä olen tuijotellut jo pidemmän tovin, ja niiden löytäminen -50 % hintalapulla oli ihan mahtavaa. Löysin myös Stockan Burberryn puolelta aivan ihanan uuden löydön tänään alesta, ja joululahjarahat on virallisesti käytetty. And then some 😀 Emmekä ole ehtineet vielä edes reissun päälle. Hupsista. No, palataan niihin uusiin löytöihin myöhemmin 🙂

berries (10 of 12)

berries (9 of 12)

berries (8 of 12)
berries (3 of 12)

COS takki (tämä, tykkään myös *tästä ja *tästä)
STEVE MADDEN saappaat (*nämä beigenä, tykkään myös *näistä ja *näistä)
SAMSOE SAMSOE mekko (tämä, tykkään myös *tästä ja *tästä)
CHLOE Drew laukku (*tämä, tykkään myös *tästä ja *tästä)
ACNE Canada huivi (tykkään myös *tästä ja *tästä)

berries (2 of 12)

Mitäs te tykkäätte asusta ja väriyhdistelmästä? 🙂

Kommentit (13)
  1. Oot hurjan kaunis näissä kuvissa! Todella tyylikäs ja upea asu 🙂

    Ja sitten pitkästä aikaa lukijan-positiivisen palautteen aika. Kiitos blogistasi! En tiedä toista näin aitoa, laadukasta, inspiroivaa ja hyvää mieltä luovaa blogia kuin tämä sinun on. Vuosi vuodelta blogi vain paranee ja ihana lukea itä-suomen kuulumisia. Kaikkea hyvää! Onnellista odotusta ja vauva-aikaa sinulle ja perheellesi. Ja etukäteen onnittelen jo häistäkin <3

    Kiitos blogista anna! Tästä tulee aina hyvä mieli…

  2. Siis ei herranjumala miten kaunis takki! Ja toi sun taito yhdistellä värejä ja materiaaleja on kyllä jotain käsittämätöntä, ei olis itselle tullut tämäkään väriyhdistelmä mieleen mutta näyttää niin upealta (niin kuin sinäkin!) 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *