Marjojen voimaa iholla

Mungolife

* Kaupallisessa yhteistyössä Mossa Cosmetics

Aloin raskausaikana kiinnostua enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikasta ja olen viimeisen vuoden aikana kokeillut paljon erilaisia brändejä ja tuotteita. Sain kokeiltavakseni jo viime syksyllä ihonhoitotuotteita Mossa-nimiseltä brändiltä ja ykskaks huomasin valitsevani niitä niin joululahjapaketteihin kuin omaan meikkikaappiinkin.

Mielenkiintoni asiaa kohtaan on aika tuoretta, enkä ole missään nimessä hankalien INCI-listojen ystävä, en oikeastaan edes ymmärrä niitä hirveän tarkkaan. Ymmärrän vain sen, että ne on todella monimutkaisia. Kuitenkin, sertifikaatit kertoo paljon, ja esimerkiks ECOCERT -sertifikaatti kertoo, että sertifikaatin saaneen tuotteen raaka-aineiden on oltava peräisin uudistuvista luonnonvaroista, ja niiden tulee olla työstetty ympäristöystävällisesti ja luontoa säästäen. Lisäksi tuotteiden täytyy olla ilman geeniteknisesti muunneltuja ainesosia, parabeeneja, fenoksietanolia, nanopartikkeleja, silikonia, polyetyleenilglykoolia, synteettisiä parfyymejä ja väriaineita ja eläinperäisiä tuotteita (paitsi jos eläimet luonnostaan tuottavat niitä, kuten hunaja, maito jne.) ECOCERT -merkillä varustettu tuote kertoo, että vähintään 95 % kaikista ainesosista täytyy olla luonnollista alkuperää ja pakkausten tulee olla biohajoavia tai kierrätettäviä. ECOCERTin myöntää kansainvälisesti toimiva ja riippumaton kontrollijärjestö, ja se on nykyään yksi tunnetuimmista sineteistä luonnonkosmetiikan standardisoinnin alalla. Sertifikaattiin luotetaan laajasti sen vaativien kokeiden ja tuotteiden arvioinnin takia.

Niinpä olen jättänyt INCI-listat sikseen ja metsästänyt lähinnä tuotteita, joissa on tuo merkintä.

No miksi sitten luonnonkosmetiikkaa? Raskasuaikana panin merkille, kuinka paljon kemikaaleja on elämässämme. Shampoosta ruokaan ja hiusväristä meikkiputsariin. Mä en usko oikein missään asiassa totaalikieltäytymiseen. Musta ei olisi kasvissyöjäksi, mutta pyrin aina välillä syömään vain kasvisruokaa ja välttämään liiallista lihankäyttöä arjessa. Pyrin välttämään tiettyjen alueiden kaloja raskasmetallien vuoksi ja yritän välillä viettää sokerittomia päiviä. En todellakaan osta kaikkea luomuna, mutta mahdollisimman paljon. Minulle ei ole kynnyskysymys vaikkapa ruoan luomu-merkintä. Jos joku tuote kiinnostaa, ostan sen siitä välittämättä onko se luomu vai ei. Mutta jos valinnanvaraa on, niin otan aina luomua. Juon homogenoimatonta maitoa, syön luomujauhelihaa yms. Kosmetiikan kanssa on vähän sama. En usko totaalikieltäytymiseen, mutta hyvien vaihtoehtojen löytyessä luonnonkosmetiikassa, toki valitsen mieluiten sellaisen käyttöön.

Jos huolehdin kovasti siitä, mitä laitan suuhuni, miksen ajattelisi, millä ravitsen ihoani? Jos mulla olisi kaksi lasia, jossa toisessa olisi marjojen ja muiden luonnontuotteiden mehua, ja toisessa lasissa vähän kemikaalilla terästettyä tavaraa, kumman valitsisin? Aika selkeetä. Samaa oon pyrkinyt tekemään mahdollisimman paljon myös kosmetiikan kanssa.

Onkin ilo päästä tekemään yhteistyötä Mossan kanssa, sillä Mossan tuotteet ovat olleet todella hyviä ja muutamasta on tullut todellinen luottotuotteeni arjessa. Mossan kaikilla tuotteilla on tuo ECOCERT-merkki ja niiden pohjana on pohjoismaiset marjat. Runsaasti antioksidantteja ja vitamiineja sisältävät marjat ovat kuin pieni tehokas shotti vitamiineja iholle. Koska Mossan tuotteissa käytetyt tuotteet on niin tuttuja, lakkaa, mustikkaa ja vadelmaa, ajattelin ensin, että tuote on suomalainen. No ei ihan, kyseessä on latvialainen tuotesarja, jonka kaikissa tuotteissa on anti-aging -vaikutteisia antioksidantteja. Mossa on dermatologisesti testattu ja osoitettu tehokkaaksi.

Mossan tuotteet eivät sisällä keinotekoisia aineita, jotka ovat haitallisia elimistölle, sitä ei ole testattu eläimillä ja se on todella ihoystävällinen. Sen lisäksi, että haluan luonnonkosmetiikan hyödyt itselleni, on mulla kotona sellainen pieni kiipeilevä apinapoikanen, joka tykkää tällä hetkellä “jaella pusuja”. Suu isosti auki kiinni äitin poskeen kuin pieni vampyyri. Siinä on jotenkin hieman parempi mieli itsellä, jos kasvoilla on luonnonkosmetiikkaa eikä kemikaaleilla kyllästettyä voidetta.

Toki käytän ihan yhtä lailla edelleen luottotuotteitani, jotka eivät ole luonnonkosmetiikkaa, mutta luonnonkosmetiikan hyödyt korostuvat mulla nimenomaan rennossa arjessa. Silloin kun en käytä kovin paljoa meikkiä, vaan olen rennosti kotona, mutta haluan silti, että ihoni voi hyvin, näyttää hyvältä ja on elinvoimainen. Silloin mä läträän päiväksi vitamiinipommia iholle, yöksi tehokasta yövoidetta ja kuorin ihoani tai laitan naamion. Kemikaalikuormitusta voi nimittäin vähentää kääntymällä ihanien ja hyvien luonnonkosmetiikkatuotteiden puoleen.

Suomessa Mossaa maahantuo Natural Goods Company, joka on Suomen suurin luonnonkosmetiikan maahantuoja ja jälleenmyyjä. Tuotteita myydään Ruohonjuurissa, Prismoissa, Sokoksissa ja hyvinvarustetuissa luonnonkosmetiikan verkkokaupoissa kuten vaikkapa Natural Goods Companylla.

Olen päässyt tutustumaan Mossan tuotteisiin jo hyvin pitkään, lähes vuoden ajan, ja omiksi suosikeiksini on noussut kolme tuotetta ylitse muiden.

Lempparituotteeni ovat itse asiassa kaikki samaa “sarjaa”, eli tuota tyrnisiemenöljyn ja vadelmauutteen yhdistävää Youth Defence -sarjaa, joka on tehokosteuttava sarja. Tällaiselle ikipintakuivalle iholle ihan mahtava sarja kaikin puolin!

Vitamiinipäivävoide on ihanan pehmeä ja rikkaan tuntuinen, ja sen antioksidantit ravitsevat ihoa luonnollisesti. Ihon solujen uusiutuessa ne kiinteyttävät ja heleyttävät ihoa ja virkistävät ihon omaa kollageenin tuotantoa. Youth Defence -sarjan tuotteet on kehitety 20-35 -vuotiaalle iholle, ja niissä on siis kevyt anti age -vaikutus.

Ehdoton ykkössuosikkini on tuo Facial Oil Vitamin Cocktail, eli vitamiinipitoinen kasvoöljy. Se toimii meikin alla tosi hyvin, ja on ihan mieletön yhdistelmä luomuvadelma-, -tyrni, jojobansiemen-, manteli-, avokado-, oliivi-, aprikoosi-, luumu-, helokki-, ruusunmarja, kaura- ja tomaattiöljyjä.


Kyseessä on tehotiiviste erityisesti kuivalle tai väsyneelle iholle, mutta se sopii käytettäväksi tehokuurina kaikille ihotyypeille. Parhaimmillaan tuote on mun mielestä nyt talviaikaan, kun ihon on ainakin mulla kuivimmillaan ja usein läträän tätä esim. lennon ajaksi kasvoille. Välillä laitan pari tippaa tätä päivävoiteen joukkoon tai sitten laitan ohuen kerroksen ennen meikkiprimeria, jolloin meikki liukuu kauniisti paikalleen, eikä näytä kuivalta. Vaikka kyseessä on öljy, tuote imeytyy todella hyvin, joten meikki pysyy hyvin tuossa päällä.

Ja saman sarjan Vitamin Cocktail Energy Boost Multi-Use Mask on kolmas suosikkini, nimittäin kyseinen monikäyttöinen voide toimii niin yövoiteena kuin naamionakin.

Voide sisältää 8 eri kasviuutetta, hyaluronihappoa sekä C- ja E-vitamiineja, ja tuote onkin oivallinen väline hehkun palauttamiseksi kasvoille. Koska kyseessä on yövoiteen ja naamion yhdistelmä, voide ravitsee ja rauhoittaa ihoa, mutta samalla se myös kosteuttaa, auttraa ihoa uudistumaan ja antaa luonnollista hehkua.

Nuori iho on usein hehkuva, mutta iän lisääntyessä, elimistömme tuottaa vähemmän hyaluronihappoa. Iho voi muuttua kuivaksi tai sameaksi ja rypistyy helpommin. Tämä tuote auttaa korjaamaan näitä ilmiöitä ja parantaa ihon kimmoisuutta ja täyteläisyyttä. Mä oon tykännyt tästä todella paljon just pitkinä päivinä, jolloin iho tuntuu iltaa kohti mentäessä jo vähän väsyneelle, ja käytän voiteen naamiona, ennen kuin alan laittautumaan iltamenoihin.

Youth Defence -sarjan tuotteet soveltuu hyvin myös herkälle iholle, eivätkä ne sisällä lisättyjä tuoksuja. Sarjan peruspilareina on vadelma ja tyrni, jotka molemmat ovat erinomaisia vitamiinipommeja iholle. Tyrni tekee ihosta pehmeän ja auttaa soluja uusiutumaan. Se sisältää paljon omega 7 -rasvahappoja ja runsaasti vitamiineja sekä antioksidantteja. Tyrniöljy imeytyy nopeasti, ja sillä on myös anti-inflammatorinen eli tulehduksen vastainen vaikutus. Tyrniöljy stimuloi uusien solujen muodostumista ja siksi se sopii erityisen hyvin ikääntyvälle iholle. Vadelma vuorostaan tuo iholle välttämättömiä rasvahappoja ja vadelma rauhoittaa erinomaisen hyvin ihoärsytystä ja vahvistaa ihoa, sillä se sisältää reippaasti E-vitamiinia. Sekä tyrni, että vadelma, muodostavat vahvan luonnonmukaisen anti age -cocktailin, jolla iho säilyy nuorekkaampana ja kimmoisampana.

Youth Defence -sarjan yövoide ja silmänympärysvoide on myös mielettömän hyviä tuotteita, joiden pohjalla on karhunvatukkaa. Jos mä alkaisin jokaisesta tuotteesta kertomaan pitkästi, niin postaus olisi nälkävuottakin pidempi, siksi valitsin tuohon nyt kolme ehdottomasti lemppareinta tuotettani, vaikka kaikki nämä viisi tuotetta ovat aktiivisessa päivittäisessä käytössä mulla. Näiden lisäksi Mossalla on myös 13 muuta tuotetta, joista yksikään ei aiheuttanut mitään pettymystä, toiset eivät vaan ole mun iholle niin olennaisia tuotteita. Age Excellence -sarja on ollut äitini mielestä aivan ihastuttava, ja pakko sanoa, että vaikka sarja on kehitetty 35+ -iholle, on mulla siitäkin muutama lempituote. Erityisesti pidän tuosta Mossa Peeling Maskista, eli kirkastavasta hedelmähappokuorinnasta. Se on hellävarainen, mutta todella tehokas kuorinta, joka jättää ihon kyllä todella pehmeäksi ja kimmoisan tuntuiseksi. Myös kuvissa olevat sävyttävä BB-voide ja ravitseva päivävoide saavat multa täydet pisteet. BB-voide varsinkin käy oikein hyvin kevyen meikin pohjalle!

Muuten, Black Friday -viikko kun on vielä hetken käynnissä, niin täytyy muuten mainita, että tuo Youth Defence -sarjan vitamiinipäivävoide on Natural Goods Companyn sivuilla -40 %alennuksessa.

Mossan tuotteet ovat muutenkin hyvin edullisia mielestäni, varsinkin laatu huomioon ottaen. Kalleimmat tuotteet ovat 21,90 € ja halvimmat hieman päälle 10 euroa. Ollaan siis todella paljon edullisemmassa hintakategoriassa kuin selektiivinen kosmetiikka, vaikka tulokset ovat mielelläni ihan huipputasoa.

Nyt haluaisin kuitenkin tiedustella teiltä, mikä on teidän kokemus luonnonkosmetiikasta? Oletteko kaltaisiani aloittelijoita, kovia osaajia vai oletteko vasta kiinnostuneita kokeilemaan? Kerro hieman ihotyypistäsi, sillä valitsemme kaikkien vastaajien joukosta kolme lukijaa, jotka saavat oman Mossan tuotepaketin testattavaksi, sen mukaan, mitkä tuotteet sopisivat teidän iholle. Olisi huikeaa, jos voittajat voisivat palata minulle sitten asiaan ja jakaa hieman kokemuksiaan tuotteista, että voin kertoa niistä lisää blogissani. Mun lempituotteet kun on aika rajallinen otanta, sillä ne sopivat juuri minulle, pintakuivalle mutta muutoin helpohkolle iholle.

Kommentit

Johanna (Ei varmistettu)

En ole tainnut käyttää juurikaan luonnonkosmetiikkaa, mutta olen ajatellut alkaa siirtyä siihen meikkien osalta, koska ihoni on aika herkkä. Mun iho on siis aika kuiva ja reakoi helposti stressiin ym.

Emma (Ei varmistettu)

Hyvä postaus! Tämän kaltaista postausta olen kaivannut! Itse käytän ainoastaan vegaanista ja cruelty free -luonnonkosmetiikkaa. Ihoni on todella herkkä. Käytin pitkään "tavallista" herkälle iholle suunnattua kosmetiikkaa (moni tuote ihan apteekista ostettu) kunnes kyllästyin ainaisiin epämääräisiin näppylöihin ja selvästi ärsyyntyneeseen ihoon. Iho-ongelmat ratkesivat minun osaltani siirtymällä ainesosiltaan yksinkertaiseen luonnonkosmetiikkaan. Peruskosmetiikassa mietitytti kemikaalit. En ole asiantuntija, mutta olen tehnyt tarpeeksi omaa tutkimusta aiheesta, minkä takia olen päätynyt käyttämään vain luonnonkosmetiikkaa.

Emma (Ei varmistettu)

Oho postasin koko nimellä. No menkööt :)

Laura (Ei varmistettu)

En ole käyttänyt luonnonkosmetiikkaa muutamia ilmaisnäytteitä lukuunottamatta, enkä edes oikein tiedä miksi. Sitä on niin pinttynyt ja kiintynyt vanhoihin tuttuihin tuotteisiin, että koen tosi vaikeaksi valita sadoista eri tuotteista eri merkeiltä mitään kokeiltavaksi.

Ihoni on ehkä aavistuksen pintakuiva varsinkin näin talvisin, finnejä puskee yksittäisiä sinne tänne ja mustapäitä erityisesti nenään ja leukaan.

Osallistun mielelläni arvontaan!

Tania (Ei varmistettu)

Olen vasta-alkaja luonnonkosmetiikan kanssa. Olen vasta nyt syksyn aikana tutustunut muutamiin luonnonkosmetiikka tuotteisiin. Olen erittäin kiinnostunut testaamaan uusia tuotteita, jotka on jo todettu hyviksi! :) minulla on sekaiho, varsinkin näin talvella pintakuiva.

Jenya (Ei varmistettu)

En ole vielä uskaltautunut luonnonkosmetiikan pariin vaikka se kovasti kiinnostaa. Syynä tähän on kovin kuiva ja herkkä iho. Ihoni tarvitsee extrakosteutusta ja siitä huolimatta kuivuus on jo aiheuttanut otsaan ja suun lähostölle poskiin ihan oikeita ryppyjä vaikka ikää on vasta 22.

Sanna (Ei varmistettu) http://sisullajasydamella.blogspot.com

Olen melkoinen noviisi vielä luonnonkosmetiikan suhteen, mutta mielellään löytäisin ne itselleni sopivat tuotteet luonnonkosmetiikasta. Ihoni on aikuisen +45 vuotiaan naisen iho, aika haasteellinen tapaus. Herkkä ja varsinkin talvisin kuiva, mutta myös pientä näppylää puskee toisinaan. Helposti punoittava ja reagoiva, mutta ei cuoperosaa. Toivoisin siis rauhoitusta, kosteutusta ja kaikin tavoin aikuisen naisen ihon tarpeisiin vastaavia tuotteita. Näistä tuotteista tuo kasvoöljy vaikuttaa taivaalliselta

Viki (Ei varmistettu)

Aikalailla samat ajatukset kuin sulla. Tällä hetkellä käytössäni ei ole luomukosmetiikkaa ja suhtaudun siihen vähän kriittisesti ja varauksella. Kokeilemistani tuotteista olen saanut vain punoitusta ja ärsytystä ihooni. Luonnonkosmetiikka kun ei aina ole se paras vaihtoehto, vain siksi että se on "luonnollinen". mielenkiintoisen luonnon kuuntelin siitä sekä hajusteherkkyyksistä tämän syksyn I love me - messuilla. Kuitenkin syön paljon luomuruokaa ja miksipä ei kokeilisi myös kosmetiikkaa. Olisi mahtavaa, jos se osoittautuisikin positiiviseksi yllätykseksi ja kosmetiikkavarastooni pääsisi enemmän toimivaa luomutavaraa :)

Viki (Ei varmistettu)

Niin ja ihotyyppini on pintakuiva sekaiho :)

Hannem (Ei varmistettu)

Olen myös viimeaikoina pyrkinyt hieman katsomaan minkälaisia tuotteita käytän. Alkutekijöissään minullakin tämä homma. Ihoni on kuiva ja herkkä etenkin talvella ja mielellään testailisin näitä tuotteita ja kertoisin kokemuksiani. On ollut hankalaa löytää tuotteita, jotka sopisivat iholleni.

Nanni (Ei varmistettu)

Innostunut aloittelija! :D sain juuri käytettyä tyhjäksi ensimmäisen luonnonkosmetiikan tuotteeni joka oli kosteuttava naamio ja kokemukseni perusteella oon avoin luonnonkosmetiikalle. Tarkotuksena olisi tilata nyt talvea vasten ainakin öljyä testiin. Ihotyyppini on todella pintakuiva joka on kuitenkin taipuvainen rasvoittumaan ja välillä puskemaan epäpuhtauksia. Olen myös työni puolesta vaihtelevassa ilmassa joten sekin tuo ihonhoitooni omat haasteensa. Tasapainottelen siis hyvän kosteutuksen kanssa kuitenkin tukkimatta ihoa ja se on välillä haastavaa. :)

Katja (Ei varmistettu)

Olen tottunut käyttämään luonnonkosmetiikan meikkejä, mutta muut luonnonkosmetiikkajutut ovat uusia tuttavuuksia minulle. Ihotyyppini on sekaiho.

Hanne (Ei varmistettu)

Luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostamaan pikku hiljaa ja on ollut hienoa löytää hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia ja toimivia tuotteita, joiden teho perustuu luonnollisiin ainesosiin. Ihoni on ohut ja kuiva, joten sopivien tuotteiden löytäminen ei aina ole helppoa.

Kemikaalittomuuteen siirtyminen alkoi alunperin hiuspohjastani, joka alkoi oireilemaan hiusväreistä. Apu onneksi löytyi luomuöljystä, joka on osoittautunut todella monikäyttöiseksi.

Aino (Ei varmistettu)

Olen 30-vuotias nainen ja luonnonkosmetiikka kiinnostaa kovasti. Ihoni on herkkä ja pintakuiva. Olen kärsinyt allergiasta myös kasvojen iholla, mikä on aiheuttanut sen, etten ole viime vuosina uskaltanut kokeilla iholleni paljon perusvoidetta kummempia tuotteita.

Luonnonkosmetiikka kiinnostaa erityisesti juuri sen vuoksi, jos siitä löytyisi kivoja tuotteita myös näin herkkäihoiselle ja nimenomaan juuri tuon keinotekoisten aineiden sisältämättömyyden vuoksi. Tykkäsin ennen allergiaa kokeilla erilaisia kosmetiikkatuotteita jne suhteellisen paljon, mutta nyt en ole viitsinyt lähteä testaamaan kuin tuttuja ja turvallisia tuotteita

Muutamia luonnonkosmetiikkamerkkejä olen kokeillut (esim. Madara, Zuii), mutta haluaisin löytää omalle iholleni sopivat tuotteet naaman puhdistukseen ja kosteuttamiseen. Kiva extra olisi tietty jos merkiltä löytyisi just esim. naamioita tai silmänympärysvoidetta joilla voisi välillä piristää ihoa. :) Tällaiset jutut ovat olleet multa viime aikoina kokonaan pannassa. Joissain tuotteissa on mielestäni ollut melko voimakkaat tuoksut, mikä ei itseäni niinkään miellytä.

Noh, all in all, Mossan tuotteet vaikuttavat kyllä kokeilemisen arvoiselta ja heidän tuotteilleen myös iso plussa kauniista pakkauksista :)

Mukavaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi :)

Vintagella (Ei varmistettu) http://www.vintagella.fi

Luonnonkosmetiikkaan pikkuhiljaa vaihtaessa uusia luottotuotteita on vaikea löytää, joten kiitos vinkistä. Omalle sekaiholleni kävisi ehkä sen Age Excellence -sarjan tuotteet.

Lin (Ei varmistettu)

Olen kokeillut muutamia luonnokosmetiikkatuorteita: päivävoidetta ja putsaria, päivävoide oli itseasiassa Mossan ja pidin siitä. Myös kookosöljyä tulee käytettyä meikinpoistoon, vaikkei se kosmetiikkaa olekaan. :-) Ihoni on rasvoittuva, mutta pintakuiva. Tuo öljy kuulostaa kiinnostavalta, se voisi toimia omalla ihollani!

Anneli Kaikkonen (Ei varmistettu)

Olen jonkun verran tutustunut luonnon kosmetiikkaan ja pyrkisinkin käyttämään sitä enemmän. Sairastaessani syövän, niin kiinnitän paljon enemmän huomiota sekä ruokavalioon sekä siihen, että mielelläni siirtyisin luonnon kosmetiikkaan. Ihoni on tyypillinen pintakuiva iho. T-alue kyllä rajoittuu.

Anneli Kaikkonen (Ei varmistettu)

Siis tarkoitin, T-alue kylläkin rasvoittuu. Jos tästä löytyisikin mulle sopiva sarja, niin olisin todella iloinen.

Essi (Ei varmistettu)

Aloittelija koen olevani vaikka muutaman vuoden olenkin luonnonkosmetiikkaa käyttänyt. En ole paneutunut sen kummemmin taustoihin kuin sinäkään, metsästän vain ECOCERT merkkiä minäkin. :) Kokeilen vähän vaihdellen tuotteita, nyt kun niitä on niin paljon myynnissä. Suosikit löytyy Cimeltä, Avrililta, Evolvelta (ei ECOCERT merkkiä mut ainakin osittain luonnonkosmetiikkaa) ja Madaralta. Mossa oli Madaran jälkeen mun toinen luonnonkosmetiikka kokeilu ja pidin kaikesta muusta mutta tuo öljy oli jotenkin ei niin miellyttävä, tuntui että jäi liiaksi iholle jos vertaa vaikka Cimen monikäyttöiseen kuivaöljyyn... Mut Mossan valkoherukka puhdistusvaahto (youth defence - sarjaa) on päivittäisessä käytössä ja vaan paras. Mun iho on vaikean aknen ja siihen syötyjen lääkkeiden jälkeen kuiva ja kiristävä, normaali/sekaiho. En uskalla enää käyttää niin paljon epämääräisiä kemikaaleja sisältäviä kosmetiikkatuotteita, pelkään esim. että kovat teollisesti tuotetut kuorinta-aineet palauttaisi sen aknen, vaikka eihän se nyt niin mene. On vaan helpompi olla kun tietää, että mun ihoa ei ainakaan teolliset tuotteet tuki, vaan kuorin ihoani luonnosta saatavin materiaalein. Avrililla on mm. aivan ihania huulipunakyniä, rakastuin!

Nunnu (Ei varmistettu)

Olen vasta nyt alkanut kiinnostua luonnonkosmetiikasta mut jostain syystä oon aina kuvitellut että ne on hirveän kalliita mut nuo ei näytä olevan järkyttävän hintaisia! :)
Oma iho on semmonen kummallinen.. Näppyjä pukkaa välillä enemmän ja välillä vähemmän. Varsinkin näin talvi aikaan iho on kuiva ja tuntuu että sais läträtä tujuakin kosteusvoidetta ettei kiristä.. Ihoni ei ole mikään superherkkä mutta yritän silti kohdella sitä hellävaroen niikuin joku joskus ohjeisti :D

Suvi (Ei varmistettu)

En taida olla koskaan ainakaan tietoisesti käyttänyt luonnonkosmetiikkaa. Aina se on kuitenkin kiehtonut. Ehkä hinta ja tiedon puute ovat olleet esteenä. Olisin siis hyvin tyhjä taulu lähtemään kokeilemaan tuotteita. Myös pohjoisruotsissa opiskelu tuo omat haasteensa ihon hoidolle. Oma rasvoittuva ja herkästi stressiin reagoiva ihoni kuivuu helposti vaikka rasvoittuukin kuin pahaisen teinin iho vaikka ikää on "jo" 26vuotta!

Maiggis- (Ei varmistettu)

Olen kokeillut luonnonkosmetiikkaa aika vähän. Ihoni on erittäin kuiva, joten olen kai aina vähän ajatellut, ettei se sovi todellista päivittäistä kosteutusta vaativalle iholle. Luonnollisuus kuitenkin kiinnostaa ja olen kuullut, että tuotteet ovat nykyään erittäin tehokkaita.

Anniina (Ei varmistettu)

Luonnonkosmetiikka ei ole vielä kovin tuttu, mutta olen ehdottomasti kiinnostunut kokeilemaan! Kiitos paljon sertifikaation avaamisesta, helppoa metsästää tuollaisen merkin omaavia tuotteita, varsinkin kun luonnonkosmetiikka vielä itselleni hieman tuntematon. Itselläni on kuivaiho oikeastaan ainoa ongelma. :/ Hinnasta muuten suurta plussaa, olen ostanut niin paljon hintavia voiteita suosituksista ja monet eivät ole vaikuttaneet kuivaan ihooni tippakaan, kaikki kun toimii kaikille eri tavalla. :) Mutta nää ei oo pahanhintasia niin näitä voi ostaa pienellä riskilläkin!

Sanni (Ei varmistettu)

Oli kiva lukea kokemuksiasi luonnonmukaisista ihonhoitotuotteista! Itse olen pyrkinyt myös pikkuhiljaa karsimaan mahdollisimman paljon turhia kemikaaleja ja haitallisia aineita niin ruuan kuin kosmetiikankin puolelta.

Olen kokeillut muutamia luonnonkosmetiikkamerkkejä, mutta Mossan tuotteita en ole vielä ehtinyt testaamaan. Muutamia erittäin hyviä tuotteita olen jo löytänyt, mutta kokeilen aina mielelläni useita tuotesarjoja sillä niistä voi löytyä itselle sopivampiakin vaihtoehtoja. Olen lukenut Mossan tuotteista, ja ne ovat ehdottomasti seuraavana kokeilulistalla!

Minulla on myös ammattilaisen näkökulmaa kosmetiikkatuotteisiin, sillä olen yhdeltä koulutukseltani kosmetologi. Luonnonkosmetiikan käytöstä voi nauttia ihan eri tavalla, kun tietää mitä ihollensa laittaa, ja voi luottaa että se ei ole itselle eikä ympäristölle haitallista.

Olen myös kokenut luonnonkosmetiikkatuotteet aivan yhtä tehokkaiksi kuin synteettisen kosmetiikan. Luonnonkosmetiikasta löytyy tehokkuuden lisäksi vain paljon enemmän muita plussapuolia. Siemenöljyt ja erilaiset seerumit ovat olleet oman pintakuivan sekaihoni pelastus!

Mielestäni on erittäin hienoa että nykyään yhä useampi ihminen kiinnittää tähän asiaan huomiota! :)

neitim (Ei varmistettu)

Omat kokemukseni luonnonkosmetiikasta rajoittuvat lähinnä Madaran SOS-rasvaan joka on ollut pelastukseni talvisin ja J. R. Ligget'sin palashampooseen, joka on ollut sekin luottotuotteeni jo pitkään. Oma ihoni on kuivuuteen taipuvainen etenkin näin talvisaikaan ja tuntuu, että kaikki mahdollinen kosteutus vaan tänne.

Jii (Ei varmistettu)

Mä oon aika aloittelija noissa luonnonkosmetiikkajutuissa. Kiinnostaa kyllä tosi paljon, mutta jotenkin yleensä kalliimmat hinnat on vähän rajoittanu omia kokeiluja. (Siksipä onkin kiva kuulla tästä merkistä, kun ei kovin kalliskaan ole!!). Madaralta oon kokeillu paria tuotetta ja tykännytkin kovasti, mutta muuten taitaa olla aika minimaalista mun luonnonkosmetiikan käyttö. Tosin valitsen nykyään lähes aina vähintäänkin hajusteettoman vaihtoehdon lähes kaikesta kosmetiikasta.

Niiiin mielellään kokeilisin noita Mossan tuotteita. Mulla on tosi pintakuiva iho, mut muuten aika normaalikuntoinen. Tuohon pintakuivuuteen tarvisin kyllä apua, koska en meinaa löytää tarpeeksi kosteuttavia tuotteita!

SaaraST (Ei varmistettu)

Minä olen käyttänyt luonnonkosmetiikka jo yli 5 vuotta kun heräsin yhtäkkiä juuri siihen oivallukseen että meidän elämässä on hirveät kemikaalioöverit! Olen kokeillut kaikenlaista mutta en vielä ole löytänyt täydellistä suosikkia :( minulla on herkkä sekaiho ja kiinnostaisi testata esim tuon youth defence-sarjan tuotteita :)

Tuulien ääni

En ole juurikaan käyttänyt luonnonkosmetiikkaa, mutta näin raskauden jälkeen ihon ollessa kuiva, väsynyt ja näppyinen, voisin haluta kokeilla. Yleisesti minulla on sekaiho, joka on kärsinyt melko mitättömästäkin ihonhoidosta. Olisin todella tyytyväinen jos löytäisin iholleni oikeanlaisen hoidon, jotta saisin sen vihdoin pysymään parempana.

Merkku (Ei varmistettu)

Olen testannut Mossan päivävoidetta (mustikka), ja se on ollut oikein riittoisaa ja erinomainen tuote muutenkin! Mulla samoja perusteita kuin sinulla, eli pieni lapsi kotona ja toinen tulossa, niin josko osan tuotteista voisi vaihtaa luonnonkosmetiikkaan.
Ihoni on nyt raskaana sekaiho, ja "normaalistikin" sekaiho, joka on talvella pintakuiva.

Jonnz (Ei varmistettu)

En ole luonnonkosmetiikkaa testaillut juurikaan, nyt lähiaikoina olen luottanut allergiatestattuihin, suomalaisiin, apteekkitasoisiin tuotteisiin. Nyt kiinnostaisi myös luonnonkosmetiikka. Iho on pian 25-vuotiaan naisen, joka on aina rakkaudella hoitanut ihoaan. Meikkaan joka päivä. Ihoni on todella ohut ja vaalea, suomalaisen iho. Lisäksi rasvoittuva, helposti pintakuiva ja lievästi couperosaan taipuvainen. :) Kaipaa siis kosteutusta ilman ihohuokosten tukkeutumista. Testailu olisi kyllä just tähän hetkeen hieno juttu!

Virpi (Ei varmistettu)

Mun iho on outo. Se on tavallaan kuiva mut sit rasvottuu myös helposti.. Finnejä ei tuu hirveesti mut esim posket on täynnä semmosta punasta näppyä joiden uskon johtuvan kuivuudesta, varma en ole. Olen kokeillut vähän kaikenlaisia tuotteita tähän eikä juuri mikään tuo suurta muutosta. Olisi mielenkiintoista päästä testaamaan luonnonkosmetiikkaa ja sitä miten erilaiset vitamiinit tehoaisi ihooni :)

Veera (Ei varmistettu)

Itse en ole koskaan luonnonkosmetiikkaa käyttänyt mutta luettuani monia hyviä kokemuksia on mieleen hiipinyt pikkuhiljaa ajatus että pitäisiköhän itsekin kokeilla. Vaikka ihoni onkin tällä hetkellä hyvässä kunnossa, tuo talvi aina omat haasteensa ihonhoitoon ja mistäpä sitä tietää minkälaisia kemikaaleja tuotteet joita tälläkin hetkellä käytän sisältävät. Ihoni voi hyvin kesäisin mutta talvisin se on taipuvainen kuivuiteen, niin kuin varmasti monella muullakin. Olisi kiva saada tuotteita testiin ja nähdä onko luonnonkosmetiikkalla kenties jotain vaikutuksia ihon kuntoon :)

-A (Ei varmistettu)

Olen aloittelija luonnonkosmetiikan kanssa. Aloin kuluvan vuoden aikana kiinnittämään huomiota vähän eettisempään elämäntapaan ja olen lisännyt kasvisruokien määrää ruokavaliossani, vaihtanut kodinpesuaineita sekä hiustenhoitotuotteita ekologiasemmiksi ja ostanut muutamia luonnonkosmetiikan tuotteita. Mossasta en ole aiemmin kuullut, mutta postauksesi perusteella heidän tuotteensa vaikuttavat todella kiinnostavilta ja jopa jokseenkin ylellisiltä.

Omaan ehkä jokseenkin rasvoittuvan ihon, mutta helposti kuivuvan. Tällä hetkellä ihoni kunto on ihan ok, mutta jonkin verran epäpuhtauksia löytyy. Olisi hienoa päästä kokeilemaan Mossan tuotteita., etenkin esittelemäsi kasvoöljy vaikuttaa ihanalta 'talvituotteelta'.

Roosa (Ei varmistettu)

Mun iho on ympärivuoden kuiva mutta erityisesti näin kylmillä ilmoilla voi vielä huonommin. En oo löytäny vielä sellaista tuotetta mikä pitäis ihon hyvänä talvellakin joten tätä olis kiva päästä testaamaan! Niin ja en oo vielä hirveesti testaillu luonnonkosmetiikkaa mutta kiinnostusta löytyy :)

Vilmaal (Ei varmistettu)

Oma ihoni on melko hyvässä kunnossa ja epäpuhtauksia on harvoin. Ainoa ”haitta” minkä olen viime aikoina pistänyt merkille, on ihoni jonkinlainen sameus tai elottomuus. Näin opiskelijana ei uusia tuotteita tule juurikaan testailtua, ja nämä tuotteet kuulostivat todella tehokkailta. Luonnonkosmetiikasta myös iso plussa!

annie (Ei varmistettu)

Mä en ole itse käyttänyt näitä Mossan tuotteita, mutta mun kaverit on kehunut kovasti ja seuraavaksi voisin kokeilla itsekin. Olen kiinnostunut luonnonkosmetiikasta (vaikka aika aloittelija sen suhteen olenkin) ja muutenkin kaikki mahdollisimman luonnolliset ja hellävaraiset tuotteet houkuttaa, koska mulla on kuiva ja herkkä iho, johon en halua tunkea ylimääräisiä kemikaaleja sitä ärsyttämään.

Jenna (Ei varmistettu)

Olen vielä vasta-alkajana näissä, kesällä tutustunut ensimmäisen kerran luonnonkosmetiikkaan. Monia tuotteita olen kyllä jo testannut, mutta en vielä ehkä niitä itselle sopivia ole löytänyt. Oma ihoni on rasvoittuva sekaiho, mutta nyt kyllä ensimmäistä kertaa elämässäni huomaan ihoni olevan myös todella pintakuiva ja kiristävän heti jos ei suihkun jälkeen laita voidetta.

Annak (Ei varmistettu)

Luonnonkosmetiikkaa ei tule käytettyä, muuta kuin jos jostakin esim kaverilta tai bette boxista satun saamaan. Joskus yritin kokeilla, mutta voimakkaat hajut kokeilemisssani tuotteissa sai palaamaani tuttuihin turvallisiin.. mun iho on sekaiho. Otsassa on joskus epäpuhtauksia ja se ravoittuu päivän mittaan helposti, leuassa on hormoninäppyjä etenkin kuukautisten aikaan, poskien iho on normaali ja nenä kuivuu :D jos tähän naamaan löytyis joku tuotepaketti niin testaisin kyllä mielelläni ja voisin vaikka ilnoitella miten ne on toiminut ja mitä oon tykännyt :)

Anni R (Ei varmistettu)

Ihon kosmetiikan ja varsinkin luonnonkosmetiikan kanssa olen vielä täysin aloittelija. Työssäni olen jatkuvasti kosketuksissa erilaisten kemikaalien ja bakteerien kanssa, huomaan että ihoni on tästä selvästi kärsinyt. Siksi olenkin ruvennut tutkailemaan luonnonkosmetiikan etuja, mutten sopivia tuotteita ole itselleni vielä löytänyt. Mielenkiintoista olisi päästä tätä Mossa sarjaa kokeilemaan, sillä täysin uusi tuttavuus minulle. :)
Itse omaan sekaihon lisäksi kasvojen t-alueella kuivan ihon sekä minulla on nenän alueella runsaasti mustapäitä. Ihon kanssa meikkaaminen on välillä hyvin vaikeaa, sillä meikkivoidekkin halkeilee ja jää kuivan näköiseksi, kun oikeita tuotteita ei ole alla suojaamassa.

Miia (Ei varmistettu)

Melko iso osa ihonhoitotuotteistani on luonnonkosmetiikkaa, lähinnä Madaraa. Meikeissä en ainakaan vielä ole luonnonkosmetiikkaan siirtynyt. Ihoni rasvoittuu jonkin verran ja mustapäitä on melko paljon, finnejä satunnaisesti. Satsaan huolelliseen tuplapuhdistukseen, seerumeista ja kosteusvoiteista valitsen kosteuttavia ja anti-aging tuotteita, koska ihoni alkaa jo kolmenkympin iässä ikääntymään.

Maiju (Ei varmistettu)

Olen viimeisen vuoden aikana alkanut vaihtaa kosmetiikkatuotteitani luonnonkosmetiikkaan sitä mukaan, kun edelliset tuotteet ovat loppuneet. Alun perin luonnonkosmetiikkainnostukseni lähti siitä, kun ahdistuin antiperspiranttien sisältämästä alumiinista ja sen kulkeutumisesta kehoon. Deodorantin vaihdettuani ajattelin, että miksi haluaisin käyttää muidenkaan tuotteiden osalta sellaista kosmetiikkaa, joka sisältää mm. muoveja ja muita ei-luonnollisia aineita, jotka voivat mahdollisesti olla haitallisia niin itselleni kuin ympäristöllekin. Luonnonkosmetiikkaa voi käyttää hyvällä omalla tunnolla myös siksi, että sertifioitujen tuotteiden osalta tietää, ettei niitä ole testattu eläimillä. Olenkin nyt ihan hurahtanut luonnonkosmetiikkaan ja muutenkin ekologisempaan elämäntapaan! Olen testaillut tämän vuoden aikana jo useampia luonnonkosmetiikkamerkkejä, mutta Mossan tuotteet ovat jostain syystä jääneet testaamatta, ja olisi kiva päästä antamaan niillekin mahdollisuus. :)

Ihoni on mielestäni tyypiltään sekaiho, jolla on etenkin näin talviaikaan pintakuivuutta. Mustapäitä ja yksittäisiä näppyjä löytyy jonkin verran. Kesästä asti minua on vaivanneet pienet tukkeumat otsalla, joista en ole onnistunut pääsemään eroon. Näin 25-vuotiaana olisi varmaan syytä alkaa pohtia myös ikääntymisen merkkien ennaltaehkäisyä. :)

Nea (Ei varmistettu)

Oon ihan aloittelija vielä luonnonkosmetiikan parissa mutta koko ajan kiinnostus kasvaa ja vanhojen tuotteiden loppuessa olen alkanut vaihtamaan luonnollisempiin tuotteisiin. Ihoni on herkkä ja kosteusköyhä ja siksi läpi vuoden ihonhoidon tärkeintä osaa näyttelee usealla eri tavalla kosteuttaminen sekä tarpeeksi hellävaraisten tuotteiden käyttö ettei iho ärsyynny :) olisikin ihana päästä kokeilemaan näitä!

Pauliina (Ei varmistettu)

Olen lisännyt luonnonkosmetiikkaa meikki- ja ihonhoitotuotteisiini vähitellen parin vuoden ajan. Kuten kerroit itsestäsi, myöskään minulle ei sovi totaalikieltäytyminen vaan olen yrittänyt löytää tasapainon synteettisen- ja luonnonkosmetiikan väliltä:) Ihoni on aina ollut hyvä, mutta iän (27v) ja opiskelujen myötä stressi sekä väsymys näkyvät tavallista enemmän ja kauemmin. Pintakuivalle, couperosaan taipuvalle iholleni Mossan tuotteet olisivat ihana lisä:)

*Annimiina* (Ei varmistettu)

Itsekin aloin kiinnittää kolmisen vuotta sitten raskausaikana huomiota siihen millaisia myrkkyjä iholleni läträän. Ja varsinkin sitten kun vauva ja taapero oli koko ajan iholla. Tätä nykyä käytän hiustenpesuun itse tekemääni palashampoota, ja huuhtelen omenaviinietikalla. Kasvoille sekoitan itse sopivista öljyistä kosteysöljyn. Voiteet ja meikit olen vaihtanut entisten loputtua luonnonkosmetiikkaan, vartaloni olen vuosia rasvannut kookosöljyllä ja talviaikaan lisään sheavoita. Deodoranttia olen käyttänyt puolen vuoden aikana ehkä viidesti, huomasin etten tarvitse. Mossa on vielä täysin tuntematon ja ollut kyllä mielessä testata. Ihoni on pintakuiva ja herkkä mutta samalla rasvoittuva.

Allu (Ei varmistettu)

Itse omaan pintakuivan ja herkän ihon, joka näin talviaikaan parhaimmillaan muistuttaa oranssia elmukelmua oikein pahastuessaan viimasta ja kuivasta ilmasta Olen oppinut äidiltäni ihonhoidon tärkeyden ja siksi kasvoja tuleekin puhdistettua ja rasvailtua aamuin/illoin. Tämän vuoksi tuotteiden toimivuus onkin ihan huipputärkeää. Tuotteissani olen jo pitkään suosinut heleyttäviä sarjoja, sillä kahden vaippaikäisen äitinä jää meikki usein tekemättä ja unenpuute muutenkin verottaa oman osuutensa. Siksi onkin kiva välillä huomata, kuinka oikealla ihonhoidolla saa jo huomattavan muutoksen yleisilmeeseen! Luonnonkosmetiikkaa kokeilen aina mahdollisuuksien mukaan, varsinkin jos tuotteesta olen kuullut aiemmin positiivisia kokemuksia. Ja kiitos, kun aikoinaan vinkkasit skin rollerista, ihan mieletön lisä ihonhoidossa!

Pauliina (Ei varmistettu)

Itse olen luonnonkosmetiikkaa kokeillut noin puolitoista vuotta. Tällä hetkellä käytän sekä luonnonkosmetiikkaa (shampoot, saippuat, kasvovoiteet, dödö) että synteettistä (meikit). Mossa on kyllä tuttu, miulla on silmänympärysvoide, bb-voide sekä tuo lakka-päivävoide käytössä.
Suosittelen tutustumaan myös Yliopiston apteekeissä myytävään YA-naturae sarjaan, joka on kotimainen ecocert-sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja! :)

szz (Ei varmistettu)

Oon käyttänyt luonnonkosmetiikkaa ainakin sen kaks vuotta. Hiljalleen aloitin silloin kokeilemaan ja nyt on kaikki ihonhoitotuotteet luonnonkosmetiikkaa kun alkoi ahistaan kaikkien kemikaalien määrä iholla. Sit onkin tullut testailtua myös hiustenhoitotuotteita.
Mossa onkin kiinnostanut jo pitkän aikaa mutta jostain syystä jäänyt kokeilematta.
Oma iho on +30 sekaiho ja varsinkin talvisin kuiva ja herkkä.

Piia (Ei varmistettu)

Vinkki: meillä on Suomessa myös ihan oma luonnollinen marjasarja, joka on ollut markkinoilla jo ennen Mossaa: Ekopharma Helsinki :) Kannattaa tutustua, ihania tuotteita suomalaisista marjoista ja Suomessa valmistettu <3 Ekopharmalla on suomalainen luonnonkosmetiikkasertifikaatti FI-Natura.

Iines (Ei varmistettu) http://iinesaaltonen.fi/

Ihanaa kun postasit Mossasta! <3 On ihan oma lempparimerkkini luonnonkosmetiikasta, itse olen jo pitkään vannonut mm. tuon päivävoiteen, maailman parhaimman öljyn ja yönaamion nimeen. Samoin toi peeling on käytössä. Aivan paras hinta-laatusuhde! Kokeile muuten myös Mossan misellivettä, se on myös AIVAN HUIPPU!! :)

Titta (Ei varmistettu)

Olen käyttänyt noin vuoden verran luonnonkosmetiikkaa, vähitellen vaihtanut kaiken luonnollisempaan. Hiuslakka taitaa olla tällä hetkellä ainoa joka ei ole luonnonkosmetiikkaa, sitäkin tulee nykyään käytettyä todella vähän. Ihoni on sekaiho, pintakuivuutta löytyy. En ole vielä löytänyt luonnonkosmetiikasta tarpeeksi kosteuttavaa voidetta, varsinkin näin talviaikaan. Olisi ihana päästä testaamaan Mossaa.

Pages

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.