Mental Health Monday

(Mikään ei saa mun päätä niin sekaisin kuin sotkuinen pöytä, en pysty yhtään keskittyä, ellen ensin siivoa pöytää. Tällainen ympäristö ajaa mut hulluks. Ja toi kalenterin asento.)

Ei, en oo aloittamassa uutta postaussarjaa maanantaille, mut vaikka mielipiteitä ois vaikka ja mistä nyt mielessä, niin en jaksa jäsennellä niitä ja oon päättänyt ottaa tämän illan itselleni ja ihan muiden asioiden jäsentelylle, eli kodin järjestämiselle.

Tiedättekö kun vähän kaikilla on omia sellaisia terapeuttisia rentoutumiskeinoja? Joku kuuntelee musiikkia ja makaa X:nä sängyssä, toinen pitää spa-illan himassa ja joku käy lenkillä. Mulla vähän vaihtelee se, miten mä hoidan omaa mielenterveyttä arjessa. Joskus täytyy nukkua ja maksella univelkoja, joskus haluan väritellä ja sulkeutua tältä maailmalta omiin ajatuksiin ja joskus taas haluan lähteä liikkumaan. Nyt kun nää päivät on tosi epäsäännöllisiä, mennään pikkulasten ehdoilla ja imetyksen sanelemana ja yöt on hajanaisia ja vähän kaikki vähän levällään, niin tuntuu, että oma pää on kuin tuhannen loppuun asti saattamattoman ajatuksen kaatopaikka. Huomaan, että pikkulapsiarjen raskain osa mulle on tietynlainen keskittymiskyvyn mahdottomuus. Koko ajan tapahtuu, ikiliikkujat ei pysy paikallaan, pieni papupata höpöttää koko ajan ja joku muu määrää mun aikataulut. Kun saan jostain tärkeestä ajatuksesta kiinni, kysyy pieni ääni vierestä ”miksi taivas on harmaa?”saman asian neljä kertaa toistaen ja mulla levii kaikki keskittyminen täysin. Vaikka meillä opetetaan odottamista ja sitä, ettei saa keskeyttää, niin sen osaamisen vaatiminen 2-vuotiaalta nyt ois vaan utopistista.

(Mun mielestä huoneiden uudelleenjärjestäminen on yks terapeuttisimpia asioita kotona. Mies ei oo samaa mieltä :D) 

Kun tähän rinnalle tuo vielä kotoa töiden tekemisen, niin onhan tää aikamoista välillä. Se, mikä mua kuitenkin stressaa eniten, on kotona oleva kaaos. Kun ei vaan riitä aika ja kädet pitää kotia koko ajan siistinä ja tavaroita paikallaan, niin täällä on usein kuin pommin jäljiltä. Se ei koskaan estä mua kutsumasta meille vieraita enkä koe tarpeelliseksi pitää yllä mitään siisteyskulisseja, vaan tunnustan omat rajani ja resurssien vähäisyyden aina ajoittain, kun koko ajan on jotain ja tollaisen sairastelurupeaman jälkeen kestää päästä taas normaaliin kiinni. Meillä ei oo koskaan varsinaisesti likaista, mutta meillä on usein sotkuista. Tavarat hujan hajan ja esimerkiksi kuraeteisen kaapit ihan sekaisin ja lastenhuoneissa kasoja pestyä pyykkiä ynnä muuta. Yleensä meillä tehdään kunnon siivous vähintään kerran viikkoon, mutta aina välillä siitä joustetaan ja jos on vaikka siivouspäivänä kiva sää, niin saatetaan olla pitkään pihalla ja ottaa sen koko perheen menon tai muun siitä siivousajasta sitten. Mulle kodin siivottomuus on rankkaa sen takia, etten osaa keskittyä epäsiistissä ympäristössä. Haluan aina ensin siivota ja siistiä kodin ja sitten voin istua alas ja saada kiinni työkokonaisuudesta tai vaikka koko vuoden taloussuunnitelmasta. Aina se ei ole mahdollista, mutta huomaan ajatusten seikkailevan pyykkien ja siivoamisen parissa tavan tuostakin. Ja kun on pitkäaikaisia projekteja tekemättä (kuraeteisen varastovaatekaappien siivoaminen, vauvan vaatteiden läpikäyminen oikean koon etsimiseksi ja omien vaatevarastojen läpikäyminen) keskittyminen muuhun on hirveän hankalaa. Lasten kanssa vaan tuntuu siltä, että siivoaminen heidän hereilläollessa on ihan turhaa eikä edes siihen saa keskityttyä tarpeeksi kun ympärillä häselletään.

Oon joskus ennen Myttysen syntymää ottanut sellaisia ”megasiivous”-päiviä, kun oon siivonnut just niin pitkään ku oon jaksanut. Oon siivonnut kerran aamuviiteen ja sitten mennyt nukkumaan ja nukkunut puoleenpäivään asti miehen hoitaessa Danten. Tänään päätin, että vaikka menisi kuinka pitkälle aamuyöhön, niin otan aikaa sille, että selvitän kotimme kaaoksen ja samalla toivottavasti pääni rauhattomuuden. Onpahan yksi asia vähemmän, joka pyörii mielessäni ja koti kiiltää. Mun mies pitää ihan kummallisena mun tapaa valvoa tuntitolkulla siivotakseni ja että se vieläpä rentouttaa mua. No, kaikilla omat tapansa. Viime viikolla mies lähti kerran molempien lasten kanssa ulkoilemaan, että saisin pari tuntia keskeytyksetöntä aikaa tehdä töitä. Arvatkaa mitä mä tein? Revin mun toimiston ihan uuteen kuntoon, siirtelin huonekaluja ja järjestelin kaapit uusiksi. Samalla tuli tehtyä sellainen syväsiivous, mitä ei oo tehnyt yli kahteen vuoteen(!!). Löysin mm. meidän hääkoristeiden jotain pahveja ja ties mitä kaikkea työhuoneeni kätköistä. 1,5 pussillista roskia tuli samalla metsästettyä kaappien uumenista. Vihasin itteäni ku tajusin, etten oo oikeesti syväsiivonnut täällä yli kahteen vuoteen, eli muuton jälkeen, mut samalla tää oli äärimmäisen terapeuttista. Ja miten voikin tuntua niin valtavan suurelta muutos huoneessa, kun vähän siirtelee huonekaluja? En tiedä, musta siivoaminen on terapeuttista. Olis ollut paljon järkevämpääkin siivottavaa, mutta ai että tuntui oikeesti niiiiiin puhdistavalta saada joku osa kotia oikeesti syväsiivottua. Kyllä, käytän tosi paljon termiä ”syväsiivous”. Enkä ees tiedä onko se sana.

(Se hetki, kun vihasin itteäni hyvin paljon. Häistä kolme vuotta, nää löytyi jostain lipaston laatikosta. Huomaa kuvassa tärkein avustaja eli itkuhälytin :D) 

Mä oon ylipäätään miettiny, mitä mä tarviin tällä hetkellä elämässäni, jotta koen saavani sellaista tietynlaista mielenterveyden hyvinvointia saavutettua. Yksi vahvimpia on ehdottomasti siivous ja siisteys kotona. Tuntuu, että meidän kodin tilanne peilautuu aina mun omassa päässä. Haluan siivota ja siistiä, siivota pois kaikki sellainen materia, mitä emme käytä, vähentää tavaroita ja saada kodin arki jotenkin toimivaksi paikoitellen. Lisäks oon miettinyt, mitä asioita voisin ulkoistaa. Jotenkin esimerkiksi siivoojan palkkaminen on mulle tosi vierasta. Tavallaan olis ihanaa, ku joku tulis pesee pinnat ja siivoomaan. Mut en mä osaa olla niin, että joku siivoo mun kamoja, kun tiedän ihan tasan tarkkaan et ei kukaan osaa laittaa niitä niin ku mä haluan. Oon semihullu, mä siis huomaan heti vaikka jos mun kosmetiikkakaapissa on koskettu johonki. Mulla on tietty tapa järjestää asiat ja nään heti, jos ne on epätasaisesti. Huomaan esim. jos mies siirtää jotain mun työpöydällä (siis vaikka kahvikuppia). Mulla ei oo valokuvamuistia (valitettavasti) mut jotenkin tosi tarkka tollanen havainnointi ja mulle on tärkeetä samankokoiset välit vaikka purkkien välillä ja se, että etiketit on suoraan eteenpäin yms. Mä joskus palkkasin meille siivoojan siivoo meidän märkätilat ja keittiön. Peruutin sen kai yhen kerran jälkeen kun en mä osannu sitoutua siihen. Musta mun piti siivota ennen ku siivooja tuli 😀

Hyvä esimerkki on tän postauksen eka kuva. Kalenteri ei oo suorassa linjassa kuvan mukaisesti ja se häiritsee mua. Todellisuudessa se makaa tossa pöydällä epäsuorassa linjassa pöydän reunaan nähden ja se häiritsee mua. Pakko tasoittaa se. Jep. Welcome to my mind.

(Hän haluaa auttaa kaikessa mukana ja tekee kaiken saman kuin isikin. Paljon jotenkin innostuneemmin 😀 Etsi kuvasta toinen pieni assari.)

Mut yks asia mihin meillä menee paljon aikaa on kaupassakäynti ja ruokasuunnittelu ja ruoanlaitto. Tuntuu, ettei jotenki osata valmistella ruokaa. Ja mikä estäis vaikka kahden lasagnevuoan tekemisen kerralla ja toisen pakastamisen, jotta se olis valmis uuniin seuraavalla kerralla? Tähän oon nyt miettiny sellaista, että tehdään ensi viikosta lähtien sellainen ruoka-kalenteri, missä on suunniteltu aina seuraavan viikon ruoat. Tähän liittyvänä oon nyt päättänyt antaa ruoan kotiintoimitukselle mahdollisuuden. Meidän lähiruokakauppa on tosi hyvä ja ostetaan sieltä 90 % meidän ruoista. Mut sit on juttuja, mitä sieltä ei saa ja käydään sen vuoks melko usein Cittarissa. 20 min Cittariin, siellä pyörimistä ja 20 min takas. Hirvee produktio vaan ruokakaupan takia. Ja jotenki siinä menee aina tosi paljon aikaa. Nyt ajattelin kokeilla millaista olisi, jos tekisi verkkokauppaan pohjan ruokakaupan tilaukselle ja sitä modais aina kerran viikossa ja tilais siihen joko noudon kun on menossa muutenkin harrastusten puolesta ohi tai sitten ihan kotiinkuljetuksen. Se vois vapauttaa yllättävän paljon turhaa aikaa itelle.

Nyt kun mies on vanhempainvapaalla ja mä palailen siihen, että teen enemmän töitä, niin oon miettinyt myös tiettyä rytmitystä elämään. Loin meille VIHDOIN just kalenterin, missä on lasten harrastukset, päikkypäivät ja muut ja siihen sitten merkkaillaan kaikki meidän menot. Haluaisin myös alkaa noudattamaan meidän vanhempien ”vapaailtoja”, alkuun vaikka niin, että molemmilla on yksi ilta viikossa, jolloin on vapaa tekemään vaikka 4-5h ihan mitä ikinä haluaa. Sen voi käyttää kotona tai sitten voi lähteä tuntematta omantunnon tuskia. Jotenkin sitä harvoin tulee otettua omaa aikaa tuntematta siitä syyllisyyttä.

(Mun päivien vahvin rytmittäjä tällä hetkellä. Ehtii toisaalta hyvin ajatella niitä tuhatta asiaa, mitä mielessä pyörii)

Mä oon tosi sellainen kalentereiden ja järjestyksen ihminen. Tykkään tehdä listoja, suunnitella ja organisoida. Luulen, että se johtuu siitä, että paletilla on aika paljon kaikkea ja haluan saada pidettyä jotenkin langat käsissä ja ajatukset ruodussa ja asioiden näkeminen kalenterissa tai suunnitelmana helpottaa elämää huomattavasti. Kaikki organisoiminen ja siistiminen tuntuu musta jotenkin siltä, että se lisää elämänhallintaa ja sitä kautta turvallisuuden ja rauhallisuuden tunnetta. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Suunnitelmallisuus säästää aikaa, rahaa ja voimavaroja ja tällä hetkellä ajoittain tuntuu, että meidän spontaani ad hoc-elämäntapa luo paineita ja stressiä, aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia ja ennen kaikkea luo hallitsemattoman kaaoksen tunnetta. Ei sovi tällaiselle ihmismielelle yhtään. Kun vauva sanelee paljon aikatauluja ja päiviä, niin kaiken muun pitää tuntua hallitulta.

Millaisia elämänhallintakeinoja teillä on? Jakakaa teidän vinkit ja ideat, tulee varmasti itseni lisäksi muillekin tarpeen! 

Kysymys! Mä oon nyt käyttänyt aika paljon puhelimella napsastuja pikaisia kuvia. Onko teidän mielestä tällainen väliaikainen heikompi esteettisyys blogissa ihan kamalaa, vai kehtaako tätä edelleen lukea näin? Nyt kun mulla on taas aikaa tehdä töitä ja panostaa blogiin enemmän, lupaan kaivella kameraa hieman järjestelmällisemmin ja useammin esille 🙂 

Kommentit (23)
  1. Puhelinkuvat ovat todellakin ok!
    Jaathan sit jotain esimerkkejä teidän ruokakalenterista.

  2. Harvoin jaksan kommentoida, mut mä tykkään näistä kuvista ihan yhtä paljon kuin muistakin – jopa enemmänkin. Meidän arjen hallinta on ihan surkea, joten seurailen… 😂 Ja meitähän on ihan tasan pariskunta ja koira, toki toinen on yrittäjä. Mutta silti tuntuu välillä että ei vaan kädet riitä kaikkeen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *