Mielipidemaanantai – Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto

Tiedättekö mitä mä kaipaan suomalaiseen terveydenhuoltoon? Omalääkäriä. Sellaista kunnon vanhanaikaista ”perhelääkäriä”, joka hoitaa samaa perhettä vauvasta vaariin ja joka tietää aina mitä terveyserityisyyksiä on yhdellä perheellä, ja osaa tehdä harkinnan siitä, mikä on relevanttia ja mikä ei ja miten jokin asia yhdellä lapsella voi mahdollisesti vaikuttaa toiseen lapseen. Ulkomailla paikoin onkin tällainen GP-systeemi. Siellä general practitioner, yleislääkäri saattaa tarkoittaa juurikin lääkäriä, joka ottaa haltuun koko perheen asiakkaikseen ja parhaassa tapauksessa hoitaa samalla useampaa sukupolvea. Jos jokin menee ohi oman osaamisalueen, niin sitten ohjaa asiantuntijalle, ja seuraa senkin asian sitten loppuun.

Rehellisesti sanottuna viimeiset pari kuukautta terveydenhuolto Suomessa on lähinnä ahdistanut ja ärsyttänyt. Neuvolassa ei todellakaan ole ollut mahdollista päästä mihinkään tutkimuksiin millään osa-alueella, vaikka molemmat lapset on kasvaneet alikäyrillä, vaikka tämä toinen syökin oikein innolla ja hyvin. Yksityisellä puolella taas aivan liian paljon on asiakkaan itsensä vastuulla. Etsi sopiva lääkäri, varaa aika, kerro asia, päädy ehkä tutkimuksiin ja loppujen lopuksi kukaan ei tee mitään seurantaa tai edes yleensä palaa asiaan tulkitakseen verikokeita. Ellet siis itse muista varata erikseen vielä aikaa tälle.

Meillä oli tuossa tilanne, jossa toista lasta hoiti gastroenterologi Tampereella ja toista hematologi Helsingissä. Molemmat varmasti erittäin ammattitaitoisia ja hyviä lääkäreitä. Kumpikaan ei edes näin korona-aikaan nähnyt kumpaakaan lasta. Verikokeita otettiin, toiselta löytyi laktoosi-intoleranssi, toiselta raudanpuute. Molemmille vuoronperään kerroin myös sisaruksen tilanteesta ja miten se on edennyt ja molemmat puhuivat ristiin. Toisen mielestä laktoosi-intoleranssi ei liity lapsen oireisiin ennen 4-5 vuotta, toisen mielestä liittyy ehdottomasti. Toisen mielestä voi pienemmälläkin olla sitä, toisen mielestä ei todellakaan. Raudanpuutetta oirehtivalta ei otettu B12- ja D-vitamiinia (olennaisia raudanpuutteen ja levottomien jalkojen kannalta), toiselta otettiin. Mulla alkoi itselläkin jo pakka leviimään sen suhteen, että mitä keneltä on otettu. Ja kun toi lasten verikokeiden ottaminen on niin lystiä, ettei sinne todellakaan halua mennä yhtään ylimäärästä kertaa.

Sit jatkuvasti on arvoja yli tai ali viitearvojen, jotain kummallisia tuloksia ja vastauksena ”no, näitä välillä on, voi olla joku oireeton tulehdus”. Ja sit mulle oikeesti alko riittämään. Kun tuntui siltä, että piti olla itse se lääkäri, etsiä ja selvittää kaikki mahdolliset vaihtoehdot, poissulkea niitä ja sitten pyytää kuin kumileimasin joihinkin kokeisiin, joista en todellakaan tiedä onko edes tarpeellisia, kun en ole lääkäri. Koska ei tuntunut laisinkaan siltä, että kukaan edes tiesi kenen kanssa puhui asiasta. Neuvolasta ei ole kukaan seurannut sitä, että 2kk sitten tuli tieto, että lapsella on raudanpuute. Eipä varmaan kukaan muistele asiaa 1,5v neuvolassakaan. Kun viimeisimpien verikokeiden jälkeen oli puhelu lasta hoitavalle lääkärille, niin ensimmäinen minuutti meni siinä, että lääkäri kävi läpi historiaa, mitä ollaan hänen hoidossaan eletty kaksi kuukautta. Ei ennen puhelua saati niin, että muistaisi lapsen jossain määrin. Samoja asioita käytiin läpi kuin kuukautta aiemmin eikä asia edennyt. Eikä se tuntunut yhtään siltä, että joku ”kantaisi” tätä terveysasiaa laisinkaan.

Ja havahduin siihen, että jokaikiselle lääkärille joutuu selittämään lapsen historian suunnilleen alusta aina kun tulee vastaanotolle, jos sillä nyt sattuisi olemaan merkitystä, että korvat on putkitettu ja millä maidolla on kasvanut ja mikä juttu. Samat kysymykset, samat lisäykset kysymysten lisäksi. Huoh.

Ulisin miehelle yksi päivä, kuinka paljon mä haluaisin, että mä voisin tuntea tässä asiassa, että joku muu ”kantaa tässä vastuuta”, kantaa tätä asiaa. Ei tietenkään kanna vastuuta, mutta ottaa asian hoitaakseen. On oman alansa, lääketieteen, ammattilainen ja ottaa kattavasti käsittelyyn meidän perheen terveyden. Tietää sen erityispiirteet jokaisen osallisen osalta ja osaa itse tehdä sen poissulkemisen siitä, mikä voi tai ei voi vaikuttaa asiaan. Ja kun on tämä kokonaiskuva tilanteesta, niin sitten osaa myös tehdä sen valistuneen, ammattitaitoisen ratkaisun siitä, mikä liittyy asiaan ja mikä ei.

Ja sitten kävi suoranainen ihme. Randomisti varattu aika itselleni yleislääkärille johtikin puheluun lääkäriltä, johon ihastuin noin viidessä minuuttissa. Kun kysyin alkuun, tarviiko mun sanoa henkilötunnus ja mitä tietoja hän haluaa alkuun, niin selvisi, että hän oli käynyt mun tiedot kannasta jo läpi ja kyseli vielä, että onko kukaan koskaan palannut mun edellisiin verikokeisiin. No ei ole ei. Ja huomasi sieltä jonkin ihan hitusen yli viitearvon olleen asian, jota edes minä en ollut huomannut. Viiden minuutin puhelussa koin enemmän luottamusta häneen kuin yhdenkään lääkärin kanssa ja päädyin googlaamaan hänet puhelun jälkeen. Yleislääketieteen erikoislääkäri. Paljon positiivisia arvioita ja tieto siitä, että hoitaa kaikkia vauvasta vaariin. Varasin seuraavalle päivälle ajan tälle lääkärille myös lapselle, otin samantien tupla-ajan ja suuntasin sinne käymään kaiken läpi. Hän kysyi, kuunteli ja oli aktiivinen. Kiinnostui ja ihmetteli. ”Miksei tätä ole vielä tutkittu?” Jaa. Teki mieli vastata, että varmaan koska mä en ollut sitä pyytänyt. Osannut pyytää. Se käynti lääkärissä oli ehkä helpottavin asia pariin kuukauteen. Tuntui, ettei mun nyt tarvinnut etsiä, miettiä ja pohtia. Kun muistin vasta jälkeenpäin kysyä vielä yhtä asiaa ennen kuin mennään lapsen kanssa verikokeisiin, jätin soittopyynnön hänelle. Hän soitti, oli sitä ennen katsonut mun uusimman ferritiiniarvon ja kun se tuli ohimennen puheeksi, hän tiesi sen tarkalleen. 89. Olin itsekin katsonut sen aamulla. Se ei ollut ”oikein hyvä”, tai ”lähes 90” tai ”lähes 100”. Se oli 89. Selkee. Pikkujuttuja, mutta niillä hän on saanut sellaisen tunteen, että joku oikeasti seuraa tilannetta, tutkii asiaa ja on läsnä. Ja se on aina ollut asia, joka on puuttunut yksityisellä puolella. Ja no, julkisellakin. Ainoa kosketus julkisella on ollut neuvola-terveydenhoitaja, joka on ollut mahtava, mutta esim. neuvolalääkäri on vaihtunut nonstop. Ja yksityisellä puolella on ollut niin monta eri lääkäriä viiden vuoden aikana tällä perheellä, ettei edes naurata.

Musta tuntuu, että viime viikon lääkärikäynti tiputti mun harteilta ihan järkyttävän suuren painolastin. Ei mikään muuttunut, edelleen selvitellään. Mutta ei olla siinä osaamattomina ”yksin”. Ja se luottamus, se hyvä fiilis, se on puuttunut tähän asti.

Mä yleisesti ottaen ihmettelen ihan hirveästi sitä, miten vähän tässä meidän hyvän terveydenhuollon luvatussa maassa panostetaan ennaltaehkäisevään hoitoon ja seurantaan. Aika monessa asiassa ennaltaehkäisevä tieto voi olla erittäin edullinen ja helppo selvittää, mutta vahingon tapahtuessa, erittäin kallis yhteiskunnalle korjata. Suomessa vitamiinit, hivenaineet, ravintolisät, antioksidantit ja aminohapot on sellaisia asioita, jotka tuntuu olevan keskustelussa kivoja pikkulisiä arkeen, mutta ei niiden ”puute” ketään ”oikeasti voi häiritä”. Ehhhhh. Meillä täällä pimeässä kylmässä Suomessa on ihan poikkeukselliset olosuhteet aika monelle tärkeälle elimistön kannalta kriittiselle ”pikkujutulle”, kuten esimerkiksi vitamiinille tai välittäjäaineiden rakennuspalikalle. Kyllä se vaan kuulkaa vaikuttaa, että yhteen aikaan vuodesta aurinkoa ja valoa on 20 tuntia vuorokaudessa, ja toisessa 3. Kyllä se myös vaikuttaa, millainen maaperä on, mitä syödään jnejne. Ja se tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Koska on aivan liian monta mielenterveys-puolen diagnoosia, joiden taustalla on jonkin hivenaineen tai vitamiinin puute. Työkyvyttömyyttä, masennusta ja lieveilmiöitä, jotka syntyy väsymyksestä ja vetämättömyydestä. Isoja terveyskriisejä, jotka syntyy siitä, ettei tiedetä jotain, minkä selvittäminen on helppoa ja halpaa.

Mä oon itsekin suhtautunut esim. välittäjäaineisiin (siis mitä ne on?!) ja vitamiineihin (no vähä energiaboostausta ehkä!) ihan todella vähätellen. Kunnes on alkanut aukeemaan ihan uusi maailma. Miten tärkeitä on tietyt asiat, miten vakavasti ne vaikuttaakaan. Mitä kellekään sanoo B12-vitamiini? Ei kai hirveesti muuta ku yks niistä vitskuista, joita on. Niiiin. Mitä nyt se on vahvasti suhteessa aivolisäkkeeseen, joka taas vastaa aika monesta tärkeästä hormonista kilpirauhasesta lähtien. Se vaikuttaa jopa siihen, pissattaako meitä yöllä ja onko meillä näköongelmia. Yks helvetin vitamiini. Jonka puutteeseen muuten lähes poikkeuksetta kuoltiin joskus aiemmin, ja nyt siihen on sitten olemassa ihan piikkiä, jos ei se imeydy jostain syystä. Ainiin ja se syy? Niitä on monta. Osa ei-niin-miellyttäviä, osa aika simppeleitä, eli esim. tietyn aineen käyttö nukutuksessa, joka annetaan maskista hengittämällä. Niin kuin esim. lapsilla putkituksessa. Sen lisäksi, että vaikkapa B12-vitamiinin puute voi aiheuttaa raudanpuutteen, levottomat jalat ja esimerkiksi runsaan yökastelun ja jopa huonon näön, väsymyksen ja vetämättömyyden ja pahantuulisuuden lisäksi siis, se saattaa myös aiheuttaa kylmät kädet ja jalat ja pahimmillaan selkäytimen haurastumista. Sounds like fun. Vitamiinit. Onpas turhia.

Lääkkeitä sitten vuorostaan voidaankin antaa vaikka kuinka. Mua hirvitti ajatus siitä, että joudutaan antamaan lapselle rautalisää. Se on nyt pienellä tauolla. Koska esim. raudanpuute on usein oire, ei syy itsessään. Jokin aiheuttaa sitä. Tuudittautuminen rautalisään (joka itsessään aiheuttaa ongelmia suolistossa), joka poistaa oireet, on vasta laastari jatkuvaan verenvuotoon, jonka aiheuttajaa kukaan ei tiedä. Pitäisi aina selvittää se syy, eikä tuijottaa jotakin arvoa, mitä haetaan lääkkeillä ja erityisvalmisteilla. Ruokavalion muuttaminen on vain puoli tarinaa, koska vaihtuvien sääolosuhteiden vuoksi kaikenlaista lisää voikin tarvita eri muodoissa. En muista tarkkoja lukuja ja lähteitä, mutta lähtökohtaisesti esim. D-vitamiinin, raudan ja magnesiumin puutetta pidetään lähes länsimaiden ”kansantauteina”. MIKSI? Sen lisäksi, että kaikkeen näistä löytyy ratkaisuja ravinnosta tai ravintolisistä, MIKSI meillä on näitä puutteita, ja miksi ne on hyväksytty jotenkin normaaliksi?

Mun mielestä käsite ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta on aivan todella aliarvostettu nykypäivänä. Harjataanhan me hampaitakin, ettei tulisi reikiä ja muita ongelmia. Miksi ei sitten samaa ennaltaehkäisevää strategiaa noudateta terveydenhuollossa? Lasten raudanpuutteen syiksi on vuosia listattu raudanpuutteiset äidit raskausaikana. Miksei niitä äitejä auteta? Neuvolassa napataan hemppa-arvo, todetaan se erittäin hienoksi ja heippa. Vaikka siis kansainvälisesti on aikapäivää sitten saavutettu konsensus siitä, että se ei ole hyvä raudan mittari. Hemppa-arvo voi vaihdella vaikka kuinka, ihan vaikka nesteytyksen määrän perusteella ja se on muutenkin huono mittari, sillä sitä ei pitäisi verrata muihin vaan omaan ”normaaliin”, jos jotakin. Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ei toki rajoitu vain vitamiineihin ja hivenaineisiin, vaan vähän kaikkeen. Jollei ole pää kainalossa, kaikki on hyvin. Joo, rintaan ammuttu tarvii akuuttia apua, mutta kyllä se kamala kohtalo voi kohdata sellaisenkin, jolla vaan jatkuvasti hieman vuotaa joku haava.

Julkisella puolella perustellaan kaikkea resurssipulalla. Okei, suosittelisin ensin tunkemaan kotihoidontuen lakkauttamisen taloudellisista syistä kaltaiset tutkimukset jonnekin todella syvälle ja käyttämään ne resurssit johonkin järkevämpään. Noin niinkuin aluksi. Tulee muutama muukin mielenkiintoinen tilanne tähän liittyen mieleen. Mut lisäksi olisi mun mielestä hienoa, jos ymmärrettäisiin, että tässä vuodetaan kaiken muun lisäksi yhteiskunnan rahoja, kun ei korjata vahinkoja edullisesti silloin kun ne on vasta alkamaisillaan, vaan niitä korjaillaan sitten, kun niiden korjaaminen on jo vaikeaa ja kallista.

Meillä arvostetaan erikoissairaanhoitoa ja erikoislääkäreitä, sellaisia pelastajia katastrofin aikana. Mutta kun moni niistä katastrofeista voi olla vältettävissä! Tiedolla, seurannalla ja ennaltaehkäisyllä. Esimerkkinä vaikka se, että kun asuin Lontoossa, mut yllätti se, että siellä oli kaikki ehkäisymuodot ilmaisia tyyliin kaikille tai tietyn ikäryhmän edustajille tai miten nyt ikinä menikään. Sieltä sait hakea kalliilta tuntuvat ehkäisyt maksamatta mitään. Epätoivottuja raskauksia haluttiin välttää tuomalla ehkäisy kaikkien saataville. On se nimittäin aika paljon yhteiskunnallisesti tehokkaampaa ja edullisempaa hoitaa nuo ehkäisyasiat kuntoon kuin niiden epätoivottujen raskauksien ja lasten, ja kaikkien niiden ympärillä pyörivien lieveilmiöiden korjaaminen.

Suurin osa meistä varmasti käy tankkaamassa autonsa, ennen kuin se tyssää tielle tyhjällä tankilla ja pitää soitella hinausautoa apuun. Miksemme tee samaa hyvinvoinnillemme? Miksi se on niin vaikeaa, jos vaikka haluammekin hoitaa asian? Kun on valmiiksi väsynyt ja voimaton, avun hakeminen on jo muutenkin vaikeaa, saati sitten se, että jaksaa taistella sen saamiseksi. Oon tässä viimeisen parin kuukauden aikana oppinut enemmän biologiaa kuin koko koulu-urani aikana. Rehellisesti sanottuna, en ymärrä edelleenkään miksi mä opiskelin jotain kalalajien mätejä ja leikkasin kalaa auki bilsantunnilla yläasteella, mutta en vielä 30-vuotiaana tiennyt ihan hirveesti mitään omasta kehostani. Mä oon opetellut vasta tässä 2020-2021 välittäjäaineista ja vitamiineista ja aminohapoista ja antioksidanteista ja vaikka mistä. Jotenkin niissä olisi ollut jo silloin kouluaikaan aika paljon enemmän konkretiaa kuin jossain niissä asioissa mitä silloin käytiin läpi. Oli se sitten bilsassa tai terveystiedossa. Enkä mä sano, että tää on nyt välttämättä opetuksen vastuulla, mutta ois sinne lukion ja yläasteen oppimäärään saanut paljon tärkeää tietoa, josta olisi konkreettisesti hyötyä arjessa nykypäivänä. Saati esim. niihin neuvola-materiaaleihin ja muihin elämän varrella koettuihin terveyskeskus- ja lääkärireissuihin.

No, ehkä vielä joku päivä tämäkin asia muuttuu niin, että ihan yhteiskunnallisesti tälle annetaan painoarvoa. Siihen asti ei auta muu kuin kiinnostua itse ja ottaa itse selvää. Ja suosittelen sitä kyllä! On ollut erittäin avartava ja opettava pari kuukautta, kun olen lukenut materiaaleja, joilla olen oppinut itsestäni ja läheisistäni.

Onko teillä oma GP? Vai tykkäättekö yksityisen puolen tarjoamasta ”lääkärin shoppailumahdollisuudesta”? Koska sitähän se on, valinnanvapautta valita hoitava henkilö mihin tahansa vaivaan. Mitä fiiliksiä tämä ilmiö teissä ylipäätään herättää?

EDIT:// Kommentoinnin ajauduttua sivuraiteille ihan reippaasti, olen vastannut yleisesti sekä terveysasioihin että mahdolliseen matkaan liittyviin asioihin kommenttiboksissa yleisellä kommentilla, enkä aio asiasta tuon enempää keskustella. 

Kommentit (91)
  1. Moikka, kiitos erittäin hyvästä ja ajankohtaisesta kirjoituksesta. Olen kanssasi asiasta samaa mieltä ja ihmistä pitäisi mielestäni hoitaa kokonaisvaltaisemmin. Heräsin itse tähän huomioon oltuani yhteen aikaan jatkuvasti flunssassa. Lensin myös paljon kaukolentoja, joiden jälkeen olin lisäksi poskiontelontulehduksessa. Onneksi osuin yhdelle ja samalle lääkärille useamman kerran Mehiläisessä ja hän lopulta määräsi d-vitamiinikokeet. Vaikka olin d-vitamiinia ottanut, arvot olivat hyvin alhaiset. Lääkäri antoi uudet ohjeet d-vitamiinimääristä ja arvot ovat olleet erinomaiset. Sen jälkeen en ole flunssaa sairastanut kuin korkeintaan kerran vuodessa, enkä ole antibioottia tarvinnut kertaakaan. Elämänlaatu parani huomattavasti.

    Hienoa, että olet löytänyt hyvän lääkärin perheellesi. Olen Suomessa tavannut muutaman erittäin hyvän lääkärin, mutta myös valitettavan monta aivan täyttä katastrofia. Varsinkin ihotautien puolella on ollut aivan järkyttävää ja vaikean atopian kanssa joutuu kyllä itse miettimään holistisemmat keinot tämän sairauden hoitoon. Kortisonia ja vaikka mitä muita ihmevoiteita kyllä määrätään. Olen usein itse miettinyt, alaa tuntematta, mikä lääkefirmojen rooli tässä mahtaa olla. Mukavaa helmikuun jatkoa ja terkut Lontoosta 💕

    1. Kiitos! Mulla on kans ollu isollaki D-vitamiini -annoksella kyseisen vitamiinin puutosta ja nykyään kun se ja rauta on kunnossa, sairastan tosi harvoin verrattuna entiseen. Mut hei, ihan samaa ite ihmettelen välillä. Lääkkeitä saa sormia napsauttamalla, apua ja luonnollisempaa hoitoa heikommin. Välillä lääke ei ole ratkaisu, vaan esim. erilainen ravinto. Ihotaudeissa oon huomannut samaa läheisen ruusufinnin kanssa. 3kk antibiootti käteen ja menoks. Sen sijaan, että tarkisteltais ruokavalio. Huoh.

  2. Voi kuuuule 😀 Asun Lontoossa ja joo, on GP, mutta ei se mitään yli-inhimillistä terveysvelhoa takaa, joka muistaa kaikki potilaat ja heidän tietonsa ”vauvasta vaariin”. Omakin GP vaihtunut jo vaikka kuinka monta kertaa parin vuoden aikana 😀 Mieheni on NHS:llä töissä lääkärinä (erikoistuneena tosin), ja UK:n terveydenhuollossa jos jossain olis ainakin parannettavaa. Musta tuntuu että sulle on jostain jämähtänyt sellanen kuva päähän, että maailmalla terveydenhuolto on jotenkin tosi Suomesta poikkeavaa, vaikka omat kokemukset Suomesta + 3 ulkomaasta, missä oon kerennyt asua, on tosi samanlaiset. Riippuu ihan tuurista millainen lääkäri sattuu omalle kohdalle.

    Muutenkin ehkä vähän stressaat överisti kaikkia terveyskysymyksiä, tai ainakin sellainen kuva itselle tullut tänne ruudun toiselle puolelle. Jos mietit miten paljon esim oma perheesi kuormittaa (anteeksi sanavalinta, en keksi parempaa) terveydenhuoltoa, ja kerrot ton määrän niillä miljoonilla mitä Suomessa on populaa, niin paljon ajattelit nostaa veroja että meillä olisi varaa hoitaa jokaisen perheen D-vitamiininpuutokset jollain erityislääkäreillä. Olisihan se ihan mahtavaa, mutta realistisesti jostain on karsittava, ja ymmärrän myös tiettyyn rajaan asti sen, ettei resursseja haaskata terveisiin nuoriin ihmisiin enempää kuin tarvii. Elän itsekin matalan ferritiinin (4-8 viime vuonna) kanssa kivaa elämää, ja lähinnä oon tyytyväinen ettei mitään vakavampaa kyseessä, ja katsotaan myöhemmin jos sille sit tekee jotain. Nyt otat syvään henkeä ja jätät Googlen edes päiväksi, jos se auttaisi.

    1. Meidän perhe ei kuormita yhtään mitään, vaan olla käytetty julkisia palveluita tasan synnytyksen verran ja lasten välttämättömät neuvolat. Meidän lääkärikäynnit kuormittaa tasan a) vakuutusyhtiötä, joka sinne lääkäriin itse meidät ohjaa ja varaa ajan etävastaanoton perusteella ja b) omaa lompakkoa. Raha liikkuu ja veroja maksetaan, joten itse asiassa aika hyvä asia siis.

      D-vitamiinipuutosta ei kuule tarvii kenenkään hoitaa erityislääkärillä. Se hoituu ihan vaikkapa 1-vuotisneuvolan ohessa, jos sellainen otettaisiin osaksi. Ja voi kuuuuuule, se todennäköisesti säästäisi aika paljon enemmän kuin veisi, nimittäin D-vitamiinin puutos aiheuttaa valtavan määrän erilaisia ongelmia, jotka tulee paljon kallimmaksi. Siksihän sitä tyrkitään vauvoille 2-viikkoisesta alkaen, että sen puutos on vakavaa. Kukaan ei vaan seuraa sitä.

      Hienoa, että sun matalalla ferritiinillä sulla menee hienosti. Eräs tuttuni pyörtyi metsässä yksin ollessaan ferritiinin ollessa 5 ja pääsi ihmeen kaupalla sairaalaan. Itselläni oli arvolla 17 levottomat jalat ja rytmihäiriöitä. Kyllä ois tullu rautalisä ajoissa halvemmaksi kuin sydänkäyrät ja kaikki mahdolliset tutkimukset.

      Sun kannattaisi ehkä miettiä sen raudan lisäksi ihan omaa luetunymmärtämistä ja sitten myös törkeyttä kanssaihmisiä kohtaan 😀 Sun kokemus lääkäreistä kun ei ole mun kokemus tai kenenkään muunkaan, eikä tee siitä pätevämpää tai perustellumpaa. En ole missään sanonut, että maailmalla terveydenhuolto on parempaa, vaan että se voisi olla Suomessa merkittävästi parempaa ja taloudellisestikin kestävämpää.
      Mutta toisaalta, eiköhän kaiken sun ymmärryksestä asiaa kohtaan (vaikka miehesi onkin lääkäri kuulemma) kerro se, että sun mielestä D-vitamiinin puutoksen selvittäminen vaatii erikoislääkärin. Kysele mieheltäsi lisää tai ota itse Google kauniiseen käteen. Olisi kehittävämpää kuin tulla riehumaan toisten kommenttibokseihin 🙂
      Mukavaa jatkoa!

      1. Uskotko, että sillä voi olla jotain tekemistä tämän kanssa kun et antanut lapsille vauvana suositeltua D-vitamiinia?

        1. En laisinkaan, sillä molemmilta on mitattu D-vitamiinit ja omat vitamiiniarvot oli erinomaisia. Itse asiassa molemmilta on mitattu D-vitamiini viimeksi puolisen vuotta sitten ja isommalta uudelleen nyt joulukuussa muiden verikokeiden osana, ja D-vitamiini on aina ollut hyvä. Tämänhetkinen ongelma ei liittyne millään lailla D-vitamiiniin ja jos liittyy, niin ei ainakaan siihen, että molemmille on aloitettu D-vit 2-kuisena eikä 2-viikkoisena.
          Minä tein valintani D-vitamiinin suhteen lääkärin valvonnassa ja hyvin perustellusta syystä ja sitä myös seurattiin erittäin tehokkaasti.

    2. Mitä ihmettä?

      Väitän, että jos Suomessa hoidettaisiin vitamiinien puutokset ja myönnettäisiin ravinnon vaikutus sairauksiin, terveydenhuollon kuorma nimenomaan vähenisi – eikä päinvastoin.

      Ja voi kuuuule oma mieheni on Espanjasta ja siellä sekä hänen että minun kokemukseni ovat hyvin erilaisia Suomeen verrattuna.

      Mm. minulla todettiin Suomessa autoimmuunisairaus, johon ei lääkkeet koskaan tehonneet ja sanottiin, että syö nyt vain, kyllä ne jossain kohden alkavat potkaista. Niinkun mitä?

      Espanjassa puolestaan kyseltiin ensimmäisenä ruokavaliosta ja otettiin vitamiiniarvot. Ja kas, siellä olikin melkoisia puutoksia, joiden korjaaminen ei pelkästään vienyt oireita vaan vei koko autoimmuunisairauden, johon piti olla elinikäinen lääkitys – yhteiskunnan maksamana.

      Että kohtuullisen turhiahan nuo vitamiinit.

      1. Tämä juuri. Onneksi sait hyvin apua oireisiin ja puutoksiin! 🙂

      2. Hei aivan mahtavaa! Minusta on niin hyvä kuulla juuri tällaisia kokemuksia miten muualla asiat hoidetaan! Tuntuu, että täällä yleisesti hoetaan kuinka meillä on ”maailman paras terveydenhoito” mutta uskallan epäillä. Syöpäsairaalta esimerkiksi ei katsota mitään vitamiini- tai hivenainepuutoksia (jotka jossain toisaalla kuuluvat ihan olennaisesti syöpähoitoon!), vaan ihan oikeasti kielletään ottamasta mitään lisäraviteita tai vitamiineja (omakohtainen kokemus, kun sukulainen sairastui!), vaikka ei tosiaan mahdollisista puutoksista ole tietoa. Niin surullista.

    3. Ai että tällaiset vähättelevät kommentit koskien vitamiinien puutosta ovat parasta antia.
      Hyvin monella, oireettomalla, on vakava raudanpuute, mutta koska oireet puuttuvat, ovat vähäiset ja/tai niiden kanssa on oppinut elämään, ei osaa ajatella itse tai lääkäri raudan puutetta. Näin voi olla myös tällaisessa tapauksessa: ”Elän itsekin matalan ferritiinin (4-8 viime vuonna) kanssa kivaa elämää, ja lähinnä oon tyytyväinen ettei mitään vakavampaa kyseessä”. Jos elää kivaa elämää, aivan täysin utelaisuudesta kyselisin, miksi ihmeessä ferritiini on edes tutkittu? Kiitän vastauksesta etukäteen.

      Onhan se paljon kätevämpää ehkäistä esim mahdollisia mt-ongelmia hoitamalla vitamiinitasot kuntoon. Raudan-, D-vitamiinin ja B12-vitamiinin puute yhdessä ja erikseen voivat aiheuttaa esim masennusta. Kumpi tosin tulee ensin; väysymys vai masennus vai masennus vai väsymys… onkin sitten oma aiheensa. Eikö se olisi kaikkien kannalta edullisempaa, tehokkaampaa ja mitä kaikkea, hoitaa masennusta yhdessä esimerkiksi raudanpuutteen kanssa, kun tällainen tieto kuitenkin on jokaisen hyppysissä?
      Ajatellaan, että ihminen on masennuksen takia pois työelämästä vuoden. JOS raudanpuutteen aiheuttamat oireet pahentavat tai aiheuttavat masennusta, ja hoitamalla raudanpuutteen ihminen on sairaslomalla masennuksen vuoksi puoli vuotta, eikö se ole yhteiskunnan kannalta parempi ratkaisu, kuin että tämä kyseinen ihminen on sairaslomalla vuoden? Se on win-win tilanne jokaiselle osapuolelle, mutta miten tätä ei nähdä?
      En ole foliohattuilija, mutta joskus, ihan vaan joskus, mietin, että mikä koneisto siinä on takana, että lääkkeitä tosiaan määrätään suitsaitvaan, mutta vitamiinilisä on just sitä ”no voithan sä kokeilla”.

      1. Kyllä, juuri näin. Ja on muuten pakko sanoa, että parikin ihmistä on luullut elävänsä ”kivaa elämää” matalan raudan kanssa, kunnes se on johtanut vakaviin ongelmiin ja sitten kun se tilanne oli korjattu, ykskaks olikin elämä aika erilaista kuin ennen. Kummasti vaan käy niin, että sitä ei edes tajua kuinka väsynyt on ollut ja kuinka huonosti on voinut fyysisesti ennen kuin on kokenut sen toisen puolen.

        1. Vanha lukija
          5.2.2021, 19:02

          Tämä Annan kommentti kiteytti hyvin sen, mikä itsellekin nousi mieleen: väsymykseen ja voimattomuuteen turtuu ja tottuu. Siksi voi olla vaikea havaita, kuinka uupunut todellisuudessa on.

          Täällä menty matallala ferritiinillä vuosi. (Arvo 8). En ole vielä perehtynyt asiaan, mutta tarkoitukseni on selvittää, onko mahdollista saada infuusio esim. tulevan synnytyksen jälkeen vaikka yksityisellä puolella. Rautaa siis kyllä syön, samoin vitamiineja, ja hb on kunnossa mutta ferritiini vain pysyy matalalla. Jossain vaiheessa lienee ollut korkeampi, kunnes romahti jälleen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *