MIELIPIDEMAANANTAI - PÄIVÄHOITO: KOTONA VAI MUUALLA?

Mungolife

Tänpäiväinen mielipidemaanantai on itse asiassa vähän erilainen, sillä mulla ei ole päivän aiheesta mitenkään vahvaa mielipidettä vaan seilaan viikon, tunnin ja vartinkin välein eri mielipiteiden välillä. 

Ollessani raskaana ja jo ennen sitä, ajattelin aina, että lapsen saaminen tarkoittaa mulle ainakin 2-3 vuoden sitoutumista lapsen kotihoitoon. Halusin olla päävastuussa siitä, mitä kaikkea lapsi oppii, mitä syö, milloin nukkuu yms. Olen lähipiriissä olevan päiväkodissa hoitajana toimivan ihmisen ajatuksista saanut usein varsin negatiivisen mielikuvan ja lisäksi vielä kuullessani monien päiväkotien sisäilmaongelmasta, en oikein ole osannut kuvitella lastani hirveän pienenä hoitoon. Nyt kun lapsi on vuoden ja yhdeksän kuukautta, olen kahden vaiheilla asian suhteen ja se pohdituttaa edelleen. 

Saako lapseni hyvää kotihoitoa vai ryöstänkö häneltä mahdollisuuden päikkykavereihin ja ikäistensä seuraan? Kasvatanko itsevarmaa ja itsenäistä lasta vai kasvatanko minäminäminä-tyyppiä, josta tulee hankala ja inhottava tyyppi isompana? Ja miten iso painoarvo koko ratkaisulla on ylipäätään hänen kehittymisensä kannalta? 

Tällä hetkellä poikamme on kotihoidossa ja hänellä olisi tiedossa hoitopaikka syksyllä hyvältä vaikuttavassa paikassa. Vai onko sekään sitten hyvä? En tiedä. 

Juuri nyt Dante on siis kotihoidossa. Se on palapeli, jossa molemmat mummit osallistuvat ja kolmena päivänä viikossa jompikumpi vanhemmista on etäpäivää, jolloin meillä on sama lastenhoitaja aina kotona. Hoitaja on superihana ja Dante tykkää hänestä. Mummien kanssa poika tulee hirveän hyvin toimeen ja viihtyy kotona. Lasten seuraakin tuntuu saavan ihan sopivasti. Maanantaisin on yleensä pari tuntia perhekerhossa, tiistaisin muskarissa, missä muskarin jälkeen leikkii lasten kanssa. Torstaisin on taas perhekerhoa ja perjantaisin on oman ikäisten temppukerho. Välillä nähdään samanikäisiä lapsia, käydään puuhaamassa leikkipaikoilla ja kerran viikossa käydään kolmen tunnin reppupäivässä, jossa on hoidossa noin kahdeksan lapsen joukossa 2-3 hoitajan valvonnassa. Hyvin on mennyt. Palapelin palasten järjestäminen mun kahden kaupungin välissä tapahtuvan työn, miehen työn ja muualla asuvien mummien kanssa on aina välillä vaatinut multa aika isoa panostusta, mutta kuitenkin yllättävän hyvin tämä menee. Lapsi on kiintynyt niin mummeihin kuin lastenhoitajaan, jonka kanssa oli aivan riemuissaan kuukauden tauon jälkeen. 

Mutta. Samalla mietityttää, että pitäisikö tämänikäisen mennä jo päiväkotiin? Tämä ajatus on alkanut heräilemään viime aikoina. Ei niinkään sen vuoksi, että me aikuiset haluaisimme lapsen laittaa päiväkotiin, vaan positiivisten kokemusten kautta kun lapsi on ollut hoidossa. Reppupäivästä poikaa hakiessa kolmen tunnin kohdalla saa häntä jahdata pitkin kerhotilaa, eikä kotiin ole kiire. Ja sinne yleensä myös jäädään kovin positiivisin mielin. Tulee väkisinkin mieleen, että onko lapsen oma tarve nyt enemmän sille sosiaaliselle kanssakäymiselle lasten kanssa vai ei? Samaan aikaan jokainen soluni huutaa, että hänellä on vuosia vielä eri instituutioissa, joten mikäs kiire tässä on? 

Meillä olisi tiedossa paikka ensi syksystä pienpäiväkodissa, jossa on alle 10 lasta kahdella hoitajalla. Hoito tapahtuu kodinomaisessa ympäristössä. Paperilla kuulostaa superhyvältä, mutta tuttujen kokemuksia kuunnellessa tulee väkisin ajatelleeksi, onko isompi ryhmä kuitenkin parempi. Enemmän kavereita? Enemmän erilaista sosiaalista kanssakäymistä? Vai onko parempi, jos on vähemmän lapsia per hoitaja ja lapsi saa yksilöidymmin hoitoa? 

Aina kun mietin, että laittaisimme lapsen jo aiemmin hoitoon, mietin miten pahalta tuntuisi luopua ihanasta lastenhoitajastamme ja kunnan perhekerhosta ja reppupäivistä tuttujen ihanien hoitajien kanssa. Toki lapsi varmasti kiintyisi uusiinkin hoitajiin, mutta kannattaako alkaa korjaamaan jotakin, mikä ei ole rikki? Dantehan on siitä ihmeellin nukkuja, että vetää edelleen 2-3 tunnin päiväunia päivittäin ja nukkuu 12 h yöunia. Ja on vähän aamu-uninen. Onko vielä mitään järkeä alkaa laittamaan lapsen kelloa uusiksi, kun hän itse viihtyy näin? Toki jos lapsi alkaisi heräämään aiemmin, menisi hän myös nukkumaan aiemmin, mutta tämä vain tarkoittaisi sitä, että lapsi näkisi työssä olevaa vanhempaa aina iltaisin lyhyemmän aikaa. Tällä hetkellä Dante menee nukkumaan 20 ja 21 välillä ja herää 8-9 välillä. Päikkärit nukkuu 13-16 välillä ja se sopii hirveän hyvin siihen, että isi tai äiti tulee kotiin 16 ja 17 välillä yleensä. 

Jotenkin tuntuu ihanalta, että hän saa nukkua päikkärit omassa sängyssä, omassa huoneessa. Syödä omaa kotiruokaa, puuhailla omassa aikataulussa. Edessä on vuosien koulutaival, jossa joutuu elämään herätyskellon ja muiden tekemien aikataulujen kanssa. Eskariin ei ole kuin neljä-viisi vuotta ja siitä alkaakin ainakin 10 vuoden mittainen kouluelämä. 

Ja miten haave toisesta lapseta vaikuttaa tähän kaikkeen? Jos haluaisimme lapselle pikkusisaruksen, niin missä vaiheessa lapsi kannattaisi laittaa päivähoitoon? Ennen vauvan saapumista? Onko siinäkään sitten järkeä, jos itse on kuitenkin vauvan kanssa kotona? Tunteeko lapsi itsensä hylätyksi, jos hänet laitetaan hoitoon ja sitten tulee vielä toinen lapsi perheeseen? 

Välillä mietin osa-aikaista päivähoitoa, jossa lapsi olisi vain puoli päivää hoidossa. Best of both worlds eli rusinat pullasta, vai ei kummankaan hyödyt? Toisaalta mietin, miten ihanaa olisi, jos lapsi viihtyisi ikäistensä kanssa hoitopaikassa ja toisaalta mietin, kuinka kamalaa olisi, jos hän ikävöisi ja tämä jotenkin vaikuttaisi kiintymyssuhteeseen. 

Ja sitten mietin, että kaikki ihanat täysijärkiset ja tunneälyltään osaavat ystäväni ovat kaikki eri lähtökohdista. Osa on ollut kotihoidossa 5-vuotiaaksi asti, toiset menneet tarhaan 9-kuisena. Ei se heissä aikuisena näy. Loppujen lopuksi moni asia tässä on sattumien summa, johon en voi vaikuttaa ja lapsen kehitykseen todennäköisesti vaikuttaa miljoona muuta asiaa. Mutta silti käyn tätä vertailua ja pohdintaa mielessäni jatkuvasti. Enkä ole yhtään viisaampi tänään kuin eilenkään.

Haluaisinkin kysyä teiltä lukijat, mihin ratkaisuun te olette päättäneet, ja miksi? Kuten ehkä huomata saattaa, näen molemmissa vaihtoehdoissa miinukset ja plussat, enkä koe kumpaakaan huonona ratkaisuna. En siksi halua keskustelua, jossa väitellään aiheesta jyrkästi toinen vaihtoehto teilaten, vaan lähinnä mua kiinnostaa minkä ikäisenä lapsi meni hoitoon, miksi ja miten se meni? Ja jos olisi voinut toimia toisin, olisiko? 

Tässäkin koen, että lapsen luonne vaikuttaa asiaan paljon, mutta samalla mietin, että niin paljoa ei voi sälyttää pienen lapsen harteille. Vaikka poikamme on aktiivinen, energinen, leikkisä ja aika rohkeakin, en silti koe, että se olisi tae siitä, että varhaiskasvatus kodin ulkopuolella olisi oikea vastaus. Se voisi ruokkia näitä piirteitä ja palvella niitä, tai sitten se tekisi päinvastoin. Asiat on niin yksilöllisiä. 

Meillä on sikäli onnellinen tilanne, että taloudellisesti meillä ei ole pakottavaa tilannetta tehdä ratkaisua suuntaan eikä toiseen. Voimme pitää lapsen kotona vielä pidempään tai voimme laittaa hänet yksityiseen päivähoitoon. Mutta kun vielä osaisi päättää mikä olisi lapselle parhaaksi? 

Kommentit

Kerstin (Ei varmistettu)

Alle 3v ei saa mitään irti päiväkodista. Itse työskentelen päiväkodissa alle 3v ryhmässä ja se todellakin on pienelle lapselle kuin villi länsi. Ihan liikaa on niitä vanhempia jotka rahaa pientä lasta päiväkotiin koska "hän viihtyy siellä" vaikka oikeasti tää lapsi viihtyisi paremmin kotona äitinsä pikkusisaruksensa kanssa. Ihana, että teillä on mahdollisuus pitää hänet kotona tuttujen ympäröimänä. En nyt sano etteikö olisi perheitä joissa lapsen päiväkotiin vieminen on lapsen kannalta parempi vaihtoehto kuin kotiin jääminen, mutta se on jo ihan eri juttu. Usein lapsi tuodaan päiväkotiin myös "oppimaan asioita" mutta mutta... Oppiihan se lapsi kotonakin jos häntä opetetaan ja hänen kanssa aidosti vietetään aikaa. Jos juuri haetaan sitä, että viedään päiväkotiin harjoittelemaan sosiaalisia taitoja, niin sanonpahan vain, että toi nykyinen ilmapiiri joka päiväkodeissa on stressaa vain lasta.

MariiaE (Ei varmistettu)

Työskentelen itse myös päiväkodissa ja olen samaa mieltä, että alle 3-vuotias lapsi ei hyödy paljoakaan varhaiskasvatuksesta. Näin kasvattajan silmin sydäntä särkee nähdä alle 3v. lapsia, jotka ikävöivät vanhempiaan ja viettävät 10h päiväkodissa. Itse yrittää parhaansa mukaan jakaa huomiota kaikille pienille. Toki vanhemmilla ei läheskään aina ole mahdollisuutta tai halua jäädä lapsen kanssa kotiin.
Teidän tilanteessa on ihanteellista, että lasta ei ole pakko laittaa päiväkotiin. Tosin kuvailemasi päivähoitopaikka pojallenne kuulostaa sekin ihanteelliselta. Kunnallisella puolella lapsia on pientenkin ryhmässä usein 17, joka ei todellakaan takaa yksilöllistä kasvatusta.
Perheiden elämää läheltä seuranneena en voi, kuin ihmetellä mikseivät vanhemmat halua viettää aikaa lastensa kanssa. Perheellä saattaa olla pienempi vauva kotona ja isompi tuodaan yhdeksäksi tunniksi päiväkotiin "koska se tykkää siitä".
All in all olen sitä mieltä, että nauttikaa Danten seurasta kotona niin pitkään kuin teillä on siihen mahdollisuus. Kuulostaa siltä, että Dante saa jo paljon ikäistänsä seuraa ja harjoittelee hienosti sosiaalisiataitoja. Päiväkodissa ehtii vielä viettää monta vuotta. Te vanhempina olette lapsenne parhaat kasvattajat!

Tipe (Ei varmistettu)

No onpa aika jyrkkä kommentti. Itse työskentelen lastentarhanopettajana päiväkodissa ja ei mun työpaikalla ainakaan alle 3-vuotiaat täällä itkeskele äidin tai isän perään. Joskus joo kun on huono aamu tai hoito vasta aloitettu mut se yleensä nopeasti unohtuu. Tässäkin kannattaa muistaa kuten varmasti hyvin alalla työskentelevänä tiedät, että lapsia on monenlaisia, toiset viihtyvät päiväkodissa erinomaisesti ja toisilla kestää totuttelu pidempään. Vanhempien vastuulla on mielestäni tuntea lapsensa niin hyvin että tietää, onko lapsi valmis päiväkotiin vai ei. Ja kuten sanoit, aina ei ole mahdollista valita milloin lapsi hoidossa aloittaa.

Oma lapseni meni 1v2kk ikäisenä pieneen päiväkotiin eikä ekan aamun itkun jälkeen ole jäänyt sinne kertaakaan surkeana. Hänellä on samanikäistä seuraa, ihanat hoitajat ja sopivasti virikkeitä. 8 tuntia päivässä, viitenä päivänä viikossa. Enkä todellakaan koe että olen tehnyt lapselleni hirveästi tässä vääryyttä. Lapsi on nyt 2v.

Vierailija (Ei varmistettu)

En mä uskottele itselleni että "se tykkää siitä", vaikka lapsi jää iloisena joka päivä hoitoon ja tulee iloisena vastaan ja hoitajat kertovat päivän menneen hyvin. Minä tarvitsen sitä, että saan hetken hengähtää vauvan kanssa päivisin. Minä. Että pysyn järjissäni ja jaksan olla äiti sille isosiskolle iltaisin. Meillä ei ole juuri tukiverkkoa ympärillä, me todella ollaan läsnä lapsillemme joka hetken kun he ovat kotona. Vauva herää 2h välein 24/7 ja huutaa suurimman osan illasta. Jos isosisko ei olisi hoidossa minulla ei olisi minuuttiakaan aikaa istua koko vuorokaudessa. Tekisi mieli kysyä joskus päiväkodin väeltä että kuinka paljon minun sinun mielestäsi pitää jaksaa?

Välillä tuntuu ettei päiväkodin väki muista ettei siellä tiedetä perheen kokonaistilannetta. Ei sitä onko lastenhoitoapua joka viikko paljon (tiedän perheitä jossa lapset ovat joka viikko vähintään yhden yön yökylässä isovanhemmilla, meillä n. 6kk välein) tai onko vauvalla koliikkia, vanhempien työpaikalla yt-neuvottelut tai isovanhemmat sairaalassa. Meillä on nämä kaikki esimerkiksi tällä hetkellä, mutta ei se ulospäin näy siinä kun kysytään että onko syönyt ja nukkunut tänään, kävittekö ulkoilemassa. Toki varmaan jollain tapaa selviäisin jos molemmat olisivat kotona, kyllähän kaikesta aina selviää, mutta lopputulema olisi luultavasti se (valitettavan usein kuultu) ettei kuopuksen vauvavuodesta muista mitään.

Tantta (Ei varmistettu)

Olen joskus kauan sitten ollut hetken (6kk)töissä päiväkodissa kunnallisella, ja ryhmässä oli 3-6 vuotiaita. Eskarilaisilla oli viikossa omat eskariopetukset, jolloin pienemmät teki muita juttuja tämän aikaa. Ja sanoisin, ettei ne kolme vuotiaatkaan saaneet varmaan mitään irti silloin päivähoidosta, koska isommat ja vauhdikkaammat vei niin paljon tilaa pienemmiltä ja uskoisin että aika kaoottiselta tuntui kolmi vuotiaista meno kun ei samanlaista kykyä maailman hahmotukseen vielä ole kuin kuusi vuotiaalla. Joten uskon, että kovin tilanne kohtaista. On sitten yksi vuotias tai kolme vuotias. Riippuu niin paljon ryhmäkoosta, ikähaarukasta (onko siis kovin eri ikäisiä ryhmässä) sekä tietysti työntekijöistä ja vielä niistä yksilöllisistä ominaisuuksista, kehityksestä yms. En teilaisi siis suorilta alle 3 vuotiaiden päiväkotiin laittamista, koska ryhmät ovat usein pienempiä ja meno huomattavasti rauhallisempaa kun isompien lasten ryhmissä. En usko että päiväkoti ketään ”pilaa” tai kehitykseen kovasti vaikuttaa suuntaan tai toiseen jos kotona on kaikki hyvin ja lapsella turvallinen kasvuympäristö. Vaikuttaisi että teillä varhainen kiintymyssuhde on jo tehnyt tehtävänsä ja lapsi varmasti saanut hyvän pohjan elämälleen :)

Sinisorsa (Ei varmistettu)

Toivottavasti et äidinkieltä opeta kuitenkaan kellekään, yhdyssanoilta terveisiä!

Oma kokemus: Menin itse päiväkotiin 3-vuotiaana, ja olin aivan käsittämättömän ujo. Seurasin perästä tarhantätiä ja itkin äitini perään. Ehkä sosiaaliset kontaktit muutenkin olivat olleet vähissä ensimmäisinä vuosina, teillä ei Anna liene samaa tilannetta, kun käytte kerhoissa ja hänellä kuitenkin muitakin hoitajia kuin te vanhemmat. Itsellä lähinnä vain omat vanhemmat hoitivat, kavereita paljon tuossa ikää ollut. Luulen, että se vaikutti kyllä aika paljon tuohon ujouteen, josta vasta ala-asteen lopulla pääsin eroon. Eli itse koen, että jonkinlainen sosiaalisen verkoston luominen jo pienemälle olisi ollut parempi, oli se sitten päiväkodin aloitus aikaisemmin tai sosialisoiva , säännöllinen harrastus tms.

Tantta (Ei varmistettu)

Juu opetanhan minä, kuten hienosti pystyit kommentistani päättelemään Sinisorsa. Ps lukihäiriöni joskus vaikeuttaa merkittävästi kirjoittamista ja tekee siitä hidasta, jonka vuoksi ei tule enää korjattua kirjoitusvirheitä, kun kyseessä on blogin kommenttiboksi eikä esimerkiksi äidinkielen koe.

Vierailija (Ei varmistettu)

Argh! Hyvä, kun kommentoit lukivaikeudestasi huolimatta. Kyllä ajatuksistasi selvän sai pikkuvirheistä huolimatta. En voi ymmärtää moista ilkeilyä, asiatonta ja täysin tarpeetonta.

Päiväkoti vs. kotihoito ei taida olla mustavalkoinen oikea/väärä -keskustelu. Me olisimme mielellään hoitaneet kotona pidempään, muttei se ole tässä tilanteessa mahdollista. Minun oli jatkettava opintojani eikä meillä toistaiseksi ole varaa taloudellisesti siihen, että mies jäisi kotiin. Lapset ovat perhepäivähoidossa, mutta esikoinen on ollut aiemmin myös päiväkodissa. Perhepäivähoito kodinomaisessa ympäristössä, mutta kuitenkin niin, että on muitakin lapsia, tuntuu nyt hyvältä vaihtoehdolta. Ympäristö ei ole ehkä niin stressaava pienelle kuin pk olisi; melutaso matalampi, ryhmäkoko pienempi, vähemmän eri aikuisia jne. Uskon silti, että päiväkotikin voi olla hyvä vaihtoehto etenkin yli kolmevuotiaalle. Esikoinen oli 20 tuntia viikossa hoidossa kuopuksen ollessa vauva ja täysin itsekkäistä syistä. En tiedä, miten olisin jaksanut refluksivauvan hoidon ohessa myös puolitoistavuotiaan vanhempana, jos en olisi saanut hetken mahdollisuutta huokaista päivällä, jos vauva sattui nukkumaan esikoisen ollessa hoidossa. Hyvällä mielellä hän sinne jäi ja mielellään olisi vielä jatkanut leikkejä, kun tulin hakemaan. Viihtyi ilmeisesti, mutta perustelu hoitoon viemiselle oli öidin tarve levätä.

Jenni** (Ei varmistettu)

Meillä esikoinen meni päiväkotiin aluksi 20 h/vko systeemillä ollessaan 1 v 7 kk ja alusta asti on mennyt tosi hyvin. Hoito kokopäiväistyi viime keväänä, kun kuopuskin aloitti päiväkodin ollessaan 10 kk. Pienemmänkin päiväkotitaipale on sujunut hyvin, ei mitään ongelmia. Molemmat ovat samassa päiväkodissa ja viime kevään ja kesän olivat vielä samassa ryhmässäkin. Lapset viihtyvät hyvin, ja ovat luoneet kaverisuhteitakin hienosti. Meillä päiväkoti aloitettiin ihan siitä syystä, että taloudellinen tilanne ei mahdollistanut sitä, että toinen vanhemmista olisi kotona emmekä saaneet hoitoa muuten järjestettyä, sillä isovanhemmatkin ovat vielä työelämässä. Pyritään pitämään lomia pitkin vuotta ja kesällä lapset ovat aina vähintään 6 viikkoa pois, jolloin päiväkotia ei tarvitse kesäpäivystyksen ajaksi vaihtaa. Mulla ei siis ole mitään pahaa sanottavaa päiväkodista, mutta meidän muksut ovatkin aika leppoisia ja sopeutuvaisia tapauksia. :D Ja en varmaankaan olisi toiminut toisin, varsinkin, kun olen nähnyt, miten kivaa päiväkodissa lasten mielestä on.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lähtökohtaisesti lapselle paras on omien turvallisten ihmisten ympäröimänä, omassa tutussa ympäristössä. Sitten on ne muuttujat, jotka voivat keikauttaa tilanteen. Sen perusteella mitä blogissa kerrot, pitäisin kotona, mikäli hoitoon viemisen taustalla ei ole esim. venäjän kieleen liittyviä asioita. Toki lastenhoitajan tai toisen mummin kieltä en tiedä, mutta jos he ovat suomenkielisiä, niin ehkä venäjänkielinen ryhmä voisi tosiaan syksyltä kielitaidon kannalta olla hyvä. Mutta jos kieliasiat on ok ja/tai tuleva ryhmä olisi suomenkielinen, niin pitäisin kotona. Kokonaisuus on näissä valinnoissa se olennainen, niinkuin tietysti tässäkin postauksessa kirjoitat. Pieni kahden työntekijän ryhmä on varmasti parhaimmillaan yksi parhaista varhaiskasvatusvaihtoehdoista, isomman ryhmän plussat eivät mitenkään ylitä sitten niitä miinuksia kun ottaa huomioon juuri rauhallisuuden, kodinomaisuuden ja käytettävissä olevan ajan per lapsi.

Alle 3v saa parhaimmillaan varhaiskasvatuksesta paljonkin, mutta itsekin pienimpien opettajana olen kyllä varovasti sillä kannalla että noin pienille varhaiskasvatus on paras vaihtoehto vain jos koti ei oikeasti ole parempi. Näin voi olla mm. taloudellisen tilanteen, stressaavan/kuormittavan perhetilanteen tai sitten tietysti vanhempien töihinmenon vuoksi. Teillä nämä kaikki ovat reilassa joten lisävuosi kotona kerhojen parissa olisi mun valintani. :)

Eevak (Ei varmistettu)

Meillä lapsi aloitti 1vuotiaana perhepäivähoidossa ( ei ollut mahdollisuutta minun jäädä töistä pois rahallisesti) ja siirtyi 3vuotiaana sitten päiväkotiin. Tämä ainakin meillä toimi hyvin, alkuun toki itketti aamuisin sinne jäädä mutta kun asiaan tottui niin nyt kysele jo lomallakin koska pääsee päikkyyn kavereita katsomaan :) mun mielestä teillä vois alkuun toimia sellanen osittainen hoito, olis siellö vaikka sen osan päivästä ja sais kavereita ja oppis tiettyjä juttuja mitä ehkä ainoona lapsena ei helpolla kotona hoksaa :)

Uraäiti (Ei varmistettu)

Lapsemme meni päivähoitoon 1 vuoden ikäisenä. Asumme pienemmällä paikkakunnalla, jossa on hyvä pieni päiväkoti ja hoitajat ovat tuttuja ja turvallisia. Pohdin kovasti lapsen päivähoidon aloitusta ja hoitomuotoa. Rakastan lastani kovasti ja hänen kanssaan on ihana viettää aikaa. En kuitenkaan viihtynyt kotoa vuotta pidenmään ja työtäni ei ole mahdollista tehdä osa-aikaisesti (paperilla ehdä, mutta käytännössä tekisin sitten niitä hommia ilmaiseksi omalla ajalla). Itse koin, että kodin hoito alkoi mennä taisteluksi ja kaipasin haasteita kodin ulkopuolelta. Päätin, että palaamalla töihin lapseni saa mallin naisesta, jollainen haluan olla. Nainen, jolla on sekä perhe että ura ja naisesta, joka on tyytyväinen omaan elämäänsä. Tämä on mielestäni parempi, kuin malli äreästä pyykkäristä, joka ei ole tyytyväinen itseensä tai elämäänsä. Päivähoitopaikaksi valitsin päiväkodin, koska uskon, että niissä on hyvä sisäinen valvonta. Olen itse ollut päivähoidossa 9 kk lähtien ja minulla on ollut aivan ihania hoitajia, mutta sitten oli yksi, joka löi pikkusiskoani. Päiväkodin kanssa oli ensin alkuun haasteita, kun lapsi sai kaksi pitkittynyttä korvatulehdusta ja enterorokon. Puolenvuoden päästä sairastelu kuitenkin päättyi. Lapsi on saanut päiväkodista parhaan ystävän ja päässyt askartelemaan ja leipomaan (asioita, joita itse olen tosi huono tekemään). Tyttärelleni hoitajista on tullut turvallisia aikuisia lisää hänen elämäänsä. Olemme todella onnekaita, että meillä on hyvä päiväkoti, jossa ei ole tiedossa ainakaan sisäilmaongelmia ja jossa tunnemme sekä lapset että aikuiset. Olen myös muuttanut mielipidettäni osa-aikaisessa hoidossa olevista silloin, kun näiden äiti on kotona. Ennen suhtauduin siihen varauksella. Nyt olen nähnyt, että todella monet lapset, joiden äidillä on vauva kotona, on kova hinku päiväkotiin oman ikäisten kanssa leikkimään. Ainakin niillä tyttäreni kaveripiirissä olevillä, jotka ovat käyneet päiväkodissa ennen pikkusisaruksen syntymää. On hyvä, että näiden lasten on mahdollista päästä päiväkotiin osa-aikaisesti. Uskon, että kotihoito on monille lapsille myös oikein hyvä vaihtoehto, jos vanhempi ainakin jokseenkin viihtyy kotona. Alle 2-vuotiaathan usein leikkivät korkeintaan vierekkäin, eivätkä tarvitse välttämättä ihan hirvesti saman ikäisten seuraa. Dante vaikuttaa saavan ihan tarpeeksi seuraa muutekin. Jos teillä tuo nykyinen kuvio toimii hyvin, en usko, että teidän tarvitsee mitään muuttaa. Jos kuitenkin teillä on noin hyvä hoitopaikka mahdollisuus pienpäiväkodissa ja nykyinen järjestely alkaa tuntua raskaalta, ei ole mitään väärää päiväkodin aloittamisessakaan.

Töykki (Ei varmistettu)

Meillä esikoinen alotti päivähoidossa juuri ennen kuin täytti kaksi. Alunperin mun piti palata aiemmin töihin (tyttö olisi ollut silloin 1v 4kk), mutta meillä ei ois tyttö ollut silloin vielä valmis kodin ulkopuoliseen hoitoon, joten siirsin töihin paluuta.
Meillä tuo oli monen asian summa, miksi juuri tuossa vaiheessa laitettiin tyttö päivähoitoon. Lapsi osasi tuossa vaiheessa puhua, joten sai paremmin omia tarpeita ilmaistua jne. Tyttö oli lähes vaipaton ja muutenkin siinä kesän aikana kasvoi ja kehittyi ”isoksi tytöksi”. Lisäksi, kun hän aloitti tammikuun sijaan elokuussa oli varmempaa saada hänet siihen päiväkotiin mihin toivomme hänen pääsevän ensisijaisesti. Sekä ihan taloudelliset syyt meillä vanhemmilla.

Se päivähoidon aloitus oli rankkaa ja koko syksy haettiin uusia rutiineja. Oman hankaluuden toi mun kolmivuorotyö. Välillä oli vuorokausi etten nähnyt tyttöä ollenkaan. Ja aluksi päiväkodin tavat, kaikki uudet ihmiset jne. olivat stressaavia pienelle. Mutta vastapainona tyttö on luonut nyt kolmen vuoden aikana ihania ystävyyssuhteita ja nyt päiväkotiin mennään jo innokkaana.
Meillä tyttö jatkoi päiväkodissa 20h/vko kuopuksen syntymän jälkeen. Koska musta ei ollut pienen vauvan kanssa ensi kuukausina juuri seuraa. Ja näin kerkesin vauvallekin antamaan välillä jakamatonta huomiota. Lisäksi tytöllä on muutama hyvä ystävä päiväkodissa joiden seuraa jo kaipaa selkeästi. Toki hän on loma-ajat yms. kotona.

Pitkä vastaus. Mutta summa summarum. Mielestäni on kovin lapsikohtaista ja sanoisin, että itse tuntee oman lapsen parhaiten ja sen mukaan on hyvä toimia.

Aaansku (Ei varmistettu)

Itse olen ollut lapsena ensin pari kuukautta kotihoidossa ja yli vuoden ikäisenä siirtynyt perhepäivähoitoon (yksi hoitaja ja n. 5 lasta). Ja näin aikuisena ei ole voinut olla kuin kiitollinen kyseisestä päätöksestä! Olen edelleen 25-vuotiaana tekemisissä perhepäivähoitajani kanssa ja perhepäivähoidosta saamieni ystävien kanssa! Minusta tuli omasta mielestäni perhepäivähoidossa aktiivinen, sosiaalinen ja oma-aloitteinen. Siellä askarreltiin, leivottiin ja retkeiltiin. Ainoalle lapselle oli ainakin huippu juttu olla siellä. Kotona sai sitten olla vanhempien kanssa. Isossa päiväkodissa en ole ollut kuin kesälomien aikaan sitten vähän isompana ja koulun jälkeen. Päiväkodistakin on ihan positiiviset muistot. Todella paljon riippuu hoitajasta ja hoitopaikasta millaista siellä on olla.

Tätitettäväni meni päiväkotiin noin 1,5v iässä ja ainakin omaan silmääni oli ihan sopivassa iässä. Hänestä oli tullut itsenäinen ja reipas, joka kaipasi jo oman ikäistä leikkiseuraa ja tekemistä. Ensimmäisillä kerroilla toki uuteen paikkaan hoitoon jääminen oli ollut ikävää mutta parissa viikossa jo tottui. Olen kuullut niitä kauhutarinoita, että kolmevuotiaana hoitoon viety lapsi on protestoinut kuukausikaupalla mutta toki tämähän ei ole fakta lähellekään kaikkien kohdalla eikä Intel-pohjainen juttu. Nykyisin täytettäväni mielellään lähtee hoitoon ja jäisi sinne myös leikkimään vielä siinä vaiheessa kun pitäisi lähteä kotiin. Nyt kun talouteen on tullut myös pikkusisarus niin hoitopäiviä on viiden sijaan 2-3kpl/vko ja tämä siksi, että lähtee mielellään hoitoon ja haluaa käydä siellä.

Näin ollen lopputulemana voisin sanoa että mitä itse muistan ja mitä lähietäisyydeltä olen seurannut niin hoitoon lähtö ei todellakaan ole välttämättä huono juttu mutta toki riippuu lapsesta paljon. Omaan korvaani Danten hoitopaikka kuulostaa kuitenkin todella mahtavalta :)

Petraaaaaaaa (Ei varmistettu)

Meidän hoitopolku esikoisen kanssa on mennyt niin, että 2v asti käytiin yhdessä viikottain perhekerhoissa. Sitten hän kävi puolisen vuotta kerran viikossa 3h virikekerhossa yksinään. Pikkusisko syntyi, ja oltiin koko porukka jonkin aikaa kotona. Poika vaikutti tylsistyneeltä ja turhautuneelta kun minä jouduin vain imettämään ja imettämään ja isä teki pitkää päivää töissä. Hän aloitti 20h/vko päiväkodissa käymisen kun täytti 3. Pian tulee vuosi päikkyä täyteen ja tämä on ollu meille todella toimiva systeemi! Kun poika syntyi, olin aivan varma että minun lapseni ei sitten kyllä mene mihinkään päiväkotiin vaan pph:lle ja siihenkin asetin hulluja vaatimuksia. Mutta sitten kun näin, minkälainen poikani on luonteeltaan, tajusin että hän ihan oikeasti tykkää hulinasta. Hän nauttii aidosti olla päiväkodissa ja odottaa niitä päiviä kovasti. Ja viikossa on silti enemmän kotipäiviä, kuin hoitopäiviä joten mielestäni emme ole häntä mitenkään hylänneet ja tuupanneet vaan pois jaloista, koska siltä minusta tuntui kun hän sielä aloitti :D kauhea syyllisyys asiasta että mitä muut ajattelee, mutta tää vaan on ollu meille paras. Haen nyt keväällä kouluun ja jos tärppää, niin molemmat lapset menevät täyspäiväisesti hoitoon. Esikoinen on saanut pehmeän laskun mutta kuopus-parka heitetään suoraan syvään päätyyn. Toisaalta, hänenkin luonteensa näkyy jo näin 1,5veenä ja uskoisin hänenkin sielä viihtyvän. Mahdollinen kouluni alkaisi kun hän täyttää 2 vuotta.

Pakko vielä kehaista meidän päiväkotia! Mulla oli ihan hillittömät ennakkoasenteet ja negatiivisia ajatuksia että varmaan ihan kamala paikka. Vitsi miten väärässä olen ollut! Aivan ihania hoitajia, jotka tuntuivat heti tajuavan poikaani ja miten häntä kannattaa käsitellä. Ei ole siis vaan yksi masdasta vaan oikeasti ymmärtävät lapsien erot toisissaan ja mukautuvat siihen. Heillä myös iso ryhmä jakautuu päivittäin pienryhmiin missä puuhailevat eri asioita vuorottain. Ja he puuhaavat kaikkea niin kivaa! Paljon pieniä retkiä eväiden kanssa lähialueille, talviurheiluja (hiihto, pulkkamäki ja luistelu), kirjastoreissuja ja paljon teemapäiviä. Syksyllä esim. viettivät hämärähyssypäivää yökkäreillä ja taskulamppuleikeillä. En minä keksisi kotona niin paljoa kaikkea kivaa, mitä he sielä puuhaavat. Ja kyseessä siis kunnallinen päikky.

Kuopus on todella allerginen ja se on asia mikä hänen hoitoon laittamisessaan jännittää eniten. Olemme välttäneet anafylaksian lähinnä vain äärimmäisen tarkan vahtimisen ansioista, mutta aika luottavainen silti olen. Keittiöhenkilökunta on myös jo ainakin kasvotuttua, joten varmasti sielä onnistuu allergia-asiatkin hienosti.

En tiedä mikä oli mun pointti, ehkä se että kaikki tuntee itse sen oman lapsensa ja tietää hänelle parhaan ratkaisun.

Jjaakk (Ei varmistettu)

Tähän ei varmaan ole oikeaa vaihtoehtoa. Jokaisen elämäntilanne on erilainen.
Kun miettii, että mitä kirjoitit niin pojallanne on paljon ohjelmaa (siis hyvässä mielessä) tällä hetkellä. Hän on tottunut vaihteluun niin hoitajien, kerhojen yms suhteen, että veikkaisin päiväkodinkin onnistuvan hyvin. Paras vaihtoehto on se mikä tuntuu hyvältä. Jos tämän hetkinen tilanne tuntuu ns. Palapeliltä niin ehdottomasti kannattaa harkita ihan päiväkotipaikkaa.
Meillä tyttö meni reilu puoleksi vuodeksi päiväkotiin hänen ollessaan 1 v ja 2kk. Hyvin sujui, vaikka mielestäni oli liian pieni päiväkotiin. Jäin pian uudestaan äitiyslomalle ja minulle oli selvää, että tyttö myös kotona kanssamme :)

chiro (Ei varmistettu)

Vastaan äiti - näkökulmasta koska erillistä pedagogista osaamista tai muuta ei ole.

Meille oli muuten alusta alkaen selvää, että meiltä mennään päiväkotiin pienestä alkaen. Päikkäripaikkoja ei ollutkaan vapaana, joten suunnitelmiin muutos ja sillä tiellä ollaan. En ole katunut. :)

Meidän molemmat lapset ovat menneet hoitoon noin 10 kuukauden iässä. Varhainen ikä tuntuu edelleen nostattavan joillekin pahaa mieltä lasteni puolesta mutta tämä oli meille paras ratkaisu. Molemmat ovat menneet perhepäivähoitoon, ryhmässä on/oli 3-4 hyvin saman ikäistä lasta, jotkut osapäivähoidossa ja toiset kokopäiväisesti. Meillä on maailmasta parhain hoitaja, hän on lapsille varamummu, samoin hänen miehensä on kovin tykätty varapaappa. :)
Esikoisemme siirtyi neljän vanhana päiväkotiin lähinnä harjoittelemaan rohkeammaksi ja sosiaalisia taitoja erityisesti tyttöjen kesken. Pph ryhmä kun oli muodostunut pääosin meidän tytöstä ja pojista. Päiväkodissa valitettavasti et saa niin kattavasti päivän kulusta tietoa. Tämä ainakin oman kokemukseni mukaan. Päiväkodista saat luonnollisesti enemmän pedagogista osaamista ja tukea mutta kyllä nämä lastentarhanopettajat ainakin täällä kiertävät myös perhepäivähoidossa.
Kuopuksemme on nyt kolmen vanha. Hän on vielä perhepäivähoitajalla enkä katso että sisarensa tapaan "joutuisi" siirtyä päiväkotiin lähiaikoina.

Mitä sitten tulee toisen lapsen syntymään ja hoitoelämään, niin meidän esikoinen jäi kanssamme kotiin mutta kulki paristi viikossa kerhossa. Sitten alkoikin jo eskari ja koulut. Lapsilla siis viiden vuoden ikäero :')

Tsemppiä, luottakaa mutu - tuntumaan!

tanjamaria (Ei varmistettu)

Mulla tyttö nyt 1v 7kk ja hän aloitti yksityisessä päiväkodissa 1v 4kk ikäisenä. Itsellä ei ollut vaihtoehtoa jäädä kotiin, sinnittelin niin pitkään kotona kuin vain pystyin. Olemme miehen kanssa kummatkin vuorotyössä ja tyttömme 3pv/vko n. 6-7h hoidossa. Aloitus sujui helpommin kuin olisin voinut kuvitella! Tutustuimme yhdessä neljä päivää ja ne päivät oli jaettuna kahdelle viikolle. Ryhmä oli hänen aloittaessaa kooltaan vain seitsemän lasta, mutta tänä vuonna ryhmässä on yhdeksän. Perhepäivähoito oli mulla ekana mielessä, mutta paikkoja oli niin vähän lähistöllä vapaana ja hoitopaikka oli pakko saada. Oon ehdottomasti sitä mieltä, että hoito on "kasvattanut" tyttöä hurjasti, paljon enemmän on hyötyä/positiivisia asioita kuin huonoja! Pottailu lähti uuteen nousuun, ruokapöydässä istutaan kunnolla ja osataan odottaa. Tyttö puhuu hoitajista ja kavereista iltaisin kotona ja aamulla herää innoissaan kun sanon nyt lähdetään päiväkotiin.
Kun olin hoitovapaalla meillä ei ollut kunnollista rytmiä tai oli, mutta mulle oli tosi hankala pitää sitä yllä. Nyt töiden ja hoidon alettua meillä on rytmi, kaikki nukkuu hyvin niin hoitopäivinä kuin vapaapäivinäkin. Nautin myös itse siitä, että saan käydä töissä. Happy mom, happy baby! :)

Sun suunnitelma kuulostaa hyvältä, vaikka ei teidän tämän hetkinenkään tilanne huono ole!

Kateeeee (Ei varmistettu)

Heippa! Hyvää pohdintaa aiheesta: näin henkilökohtaisessa ja tärkeässä asiassa on välillä hankalaa miettiä asiaa objektiivisesti ja huomioida lapsen tarpeet eri näkökulmista. Olen itse lastentarhaopettaja, ja minusta olet havainnut hyvin asian hyvät ja huonot puolet. Alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatuksesta on mielipiteitä ihan hirveästi, ja mitään absoluuttista oikeaa näkökulmaa ei tähänkään asiaan ole.

Kuten ylempänäkin on mainittu, teidän kohdalla tilanne vaikuttaa erittäin ihanteelliselta: taloudelliset tai työhön liittyvät syyt eivät suoraan ohjaa päätökseen, vaan voitte käytännössä valita kahdesta hyvästä: monipuolisesta kotihoidosta tai pienryhmässä tapahtuvasta varhaiskasvatuksesta. Tutkitusti varhaiskasvatus tasaa esim. sosioekonimisia eroja, ja varhaiskasvatuksen (muistaakseni 2-vuotiaana) aloittaneet jatkavat todennäköisemmin lukioon ja korkeakouluun. Uskallan kuitenkin tulkita teidän sosioekonomisen luokkanne sille tasolle, että tähän näkökulmaan teidän tilannettanne ei tarvitse peilata.

Itse olen työskennellyt juurikin alle 3-vuotiaiden pienryhmässä (lapsia 9 / 2 aikuista), mikä oli minusta sekä ammatillisesti erittäin palkitsevaa, mutta myös henkilökohtaisesti todella ihanaa: jokaiselle lapselle pystyy antamaan rutkasti aikaa, syliä ja huolenpitoa. Varhaiskasvatussuunnitelmaa pystyy pienessä ryhmässä toteuttamaan todella joustavasti ja tietty spontaanisuus oli mahdollista. "Jaahas, meillä on tänään aika energistä väkeä, eiköhän tehdä retki läheiseen puistoon niin kaikki saavat vähän vaihtelua päiväkodin pihaan" tai "Onpas meitä tänään vähän - pitäisikö pitäisikö vetäistä spontaani muskarihetki ja vasta sitten mennä pihalle, kun pukemisrumbaan ei mene niin kauaan aikaa". Tämän tyyppinen työskentely oli ainakin itselleni palkitsevaa ja antoi tilaa "ammatilliselle luovuudelle". Samoin alle 3-vuotiaiden varhaikasvatuksen opetus oli yksilökohtaisempaa: pukemiseen, vessailuun, syöntiin, leikkimiseen jne jne oli helpommin ohjattavissa yksilökohtaista tai pienryhmäaikaa.

Noin pienille myöskään kavereiden määrä ei ole niin ratkaiseva tekijä: kotiympäristöstä tulleille kahdekan uutta kaveria on jo huima kasvu, ja siinä pääsee mainiosti treemaan sosiaalisia suhteita ja kokeilemaan rinnakkain ja yhdessä leikkimistä. Koon puolesta uskon siis, että pieni lapsi hyötyy enemmän pienemmästä ryhmästä: toiminta on "kotioloisempaa", kavereita on riittävästi ja hälinää ei ole niin paljon kuin isommissa ryhmissä.

Kannattaa siis kuunnella lasta ja arvioida, mikä on hänelle ja teidän perheellenne paras. Varhaiskasvatusta ei kannata pelätä: pilalla siellä ei mene kukaan, ja monia se hyödyttää jo pienenäkin. Jos alkaa näyttää, että teidän (ilmeisesti sangen aktiivinen) poikanne nauttii sosiaalisista suhteista oman ikäistensä kanssa, päivähoitoa kannattaa harkita. Jos teillä joskus lapsiluku kasvaa, saattaisi myös olla helpompaa, että esikoinen on jo tottunut päivähoitoon, ja pienen ollessa kotona hän voi olla enemmän kotona äidin ja vauvan kanssa, mutta toisaalta hän pääsee myös viettämään "omaa aikaa" päiväkodissa aktiviteettien ja omien kavereidensa kanssa. Onnistunut varhaiskasvatus kun nimenomaan laajentaa lapsen lähipiiriä ja tuo lisää niitä turvallisia ihmisiä hänen ympärilleen: hoitajat ja opettajat sekä sitten ne kaverit.

Peukku siis päivähoidolle, vaikka teillä tuo nykyinenkin systeemi vaikuttaa lapsen kannalta tosi hyvältä ja toimivalta. :) Eli kumpikin hyvä!

Ciara (Ei varmistettu)

Meillä kumpikin on ollut n. 2,5-vuotias hoitoon mennessään. Itse olin ensin äitiys-ja hoitovapailla yhteensä reilun vuoden, sitten mies piti lomiaan sekä hoitovapaata vajaan vuoden siihen päälle. Siinä kohdassa sitten 2-3 päivää viikossa hoitoa ja me olemme kumpikin pitäneet lyhennettyä työviikkoa. Tämä on meillä ollut mielestäni aika toimiva ratkaisu, toki säännölliset kerhot tästä jäivät sitten aikalailla pois, niissä käytiin kun lapset olivat pienempiä.

Ja siis myös silloin kun olin itse/mies oli kotona pienemmän kanssa, isompi oli hoidossa sen 2-3 päivää. Isompi oli tuolloin jo yli 3-vuotias.

tiian (Ei varmistettu)

Meillä tyttö alotti päivähoidon 1-vuotiaana perhepäivähoitajalla. Aluksi oltiin mietitty ja haettiinkin ensisijaisesti paikkaa päiväkodista useamman hoitajan "turvaan" kun mietitytti perhepäivähoitajista kuullut kauhutarinat. Nyt päivähoitotaivalta on takana kohta puolivuotta, oon todella tyytyväinen. Meillä kävi tuuri ja saatiin ihan superihana hoitaja ja pieni ryhmä sopii meiän tytölle hyvin. Tyttö on sosiaalisempi nykyään vieraidenkin ihmisten seurassa, eikä oo samanlainen kaikkia vähän vieraita ujosteleva kuin puoli vuotta sitten. Hoitoon jää aina mielellään ilman itkuja a hoitotätin koiraa mietitään kotonakin. Kotihoito ei meillä valitettavasti ollut vaihtoehto jo taloudellisten tekijöiden takia, mutta ois varmasti ollut potentiaalinen vaihtoehto jos ois ollut jollain tapaa järjestettävissä.

tiian (Ei varmistettu)

Eli sanosin, että niin paljon lapsesta kiinni mikä sopii ja mikä ei.

Linh (Ei varmistettu)

Meidän tyttö aloitti hoitotapaleensa 1-vuotiaana (taloudellisista syistä) pienessä ihanassa yksityisessä päiväkodissa 4 päivänä viikossa eli itse aloitin töissä osa-aikaisesti niin että oltiin yhdessä aina maanantait kotona. Vuosi tällä systeemillä meni todella hyvin ja koko perhe olimme tyytyväisiä. Kun tyttö täytti 2-vuotta muutimme toiselle paikkakunnalle ja hän vaihtoi kunnalliselle perhepäivähoitajalle täyttä viikkoa, joka asuu aivan tässä uuden talomme naapurissa. Tämäkin ratkaisu toimi erinomaisesti meille aluksi ja hoitoon vienti ja haku oli helppoa ja lyhensi päivää hieman kun oli tässä meidän naapurissa. Nyt sitten loppuvuodesta 2018 kun tyttö täytti 3v, meillä oli perhepäivähoitajan ja kiertävän lastentsrhsnopettajan kanssa palaveri, jossa keskusteltiin asiallisesti ja heidän näkemyksensä ja ehdotuksensa oli se että he näkisivät meidän tytölle sopivampana paikkana siirtyä päiväkotiin. Meidän ph ei pystynyt enää samalla tavalla tarjota tarvitsemaa virikettä ja seuraa (tyttäremme lisäksi siellä oli hoidossa 2 vuoden nuorempaa poikaa) eli tytöllämme ei oikein ollut edes kunnollista juttu/leikkiseuraa. Saimme paikan aivan ihanasta päiväkodista jossa ollaankin kuluneen vuoden aikana käytetty varahoidossa silloin kun ph on ollut vapailla tai lomilla, eli oli tuttu paikka. Nyt 2kk kokemuksella täysipäiväisesti päiväkodissa en voi kun ihmetellä ja olla onnellinen miten kaikki on mullistunut. Tyttö on aamuisin kuin eri lapsi kun innoissaan oikee ja on kiire hoitoon kun aiemmin ph:lle lähtö oli aina yv taistelua eikä olisi halunnut mennä. Ja sama hakiessa, ei olisi kiire kotiin ollenkaan ja hoitajat päiväkodissa ovat aivan rakastuneet tyttömme vauhdikkaaseen ja sellaiseen kaikkien kaveri olemukseen ja on kirjaimellisesti puhjennut kukkaan :) meille on syntymässä ensi kesänä toinen lapsi, ja esikoinen on silloin 3v 8kk. Tuntuisi väärältä ottaa hänet pois hoidosta kun sitä taivalta on takana jo melkein 2,5-vuotta siinä vaiheessa, ja ihan jo iänkin puolesta, joten vähennämme tunteja viikossa n. 3 vajaaseen päivään ja katsotaan kuinka sitten elämä lähtee sujumaan.

Teidän tilannetta on vaikea kommentoida tai arvioida, kun kotona olisi mahdollisuus vielä olla. Toisaalta tuo nykyinenkin järjestely (vaikka hyvin sanotkin sujuneen) kuulostaa aika sekametelisopalta ja on varmasti tietyllä tavalla rankkaa myös mummeille vaikka siitä nauttisivat, kuten myös teille vanhemmille. Mä jollain tasolla olen itse kyllä päivähoidon kannalla. Pitää vain löytää se hyvä ja just teidän perheelle sopiva paikka.

Mielestäni kaiken a ja o on rytmi ja tietynlaiset toistuvat tavat jotka ovat ainakin meillä auttaneet, meillä on säännöllinen arkityö miehen kanssa (olemme kaiken kukkuraksi samalla työpaikalla) ja viikonloput vapaat. Eli elämää on helppo ennakoida vaikka vuosi eteenpäin ja lapsikin tottuu nopeasti aikaisiin aamuihin hoidossa ja pääsemme suht ajoissa sitten työpäivän jälkeen kotiin. Rytmitkin ovat sitten sen mukaiset. Viikonloput on ihana viettää perheen kanssa.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun lapsi aloitti 1v6kk iässä isohkossa kunnallisessa päiväkodissa (noin 100 lasta) ja en ole katunut valintaa hetkeäkään. Päiväkotimme on ihana ja nykyinen eskarilainen on saanut kasvaa turvallisessa ja rakastavassa yhteisössä (kyllä tiedän, että kyyneleet tulee silmiin keväällä kun meidän päiväkotitaival loppuu). Alle 3v. ei sinällään varmasti tarvitse päiväkotia, mutta voi siitä olla hänelle iloa ja riemua (ja varhaiskasvatusta ja kavereita). Pienten ryhmissä oli tarjolla aina syliä ja oman ikäisten lasten kanssa tuntui että tytön taidot kasvoivat ihan valtavin harppauksin (ja isompien puolen varhaiskasvatus on ihan mahtava juttu, lapseni on mm. tehnyt leffan ryhmänsä kanssa joka esitettiin Tennarin Scape-salissa!).

Vaikka isoja päiväkoteja soimataan, niin mulla olisi muutama plussa. Se että ikäistä seuraa löytyy lapselle. Esim. omani päiväkodissa on 1-2v. ryhmä, 2-3v. ryhmä, 3-4v. ryhmä ja viskarit sekä eskarit. Tämä tarkoitti sitten pienempien ryhmässä about 12 potentiaalista kaveria (3-4 hoitajaa). Vertailun vuoksi tuttavan lapsi oli pienessä pk:ssa, jossa ryhmässä oli kaksi 1v. lasta, kaksi 3v. lasta ja neljä viskaria. Lisäksi toiminta on hyvin ikätasoista. Iso päiväkoti ei välttämättä ole myöskään rauhaton. Se riippuu hyvin paljon tilasta ja päiväkodin tunnelmasta. Oon tässä vuosien mittaan hakenut lastani päiväkodista vaikka mihin kellon aikaan ja aina päiväkodin sisällä on ihanan rauhallinen tunnelma (ei kohonneita desibelejä ja kiljuntaa/itkua). Päiväkodin rytmitykseen sanoisin, että kokopv-hoito vaikka muutamanna päivänä viikossa on parempi kuin aamupv-hoito. Päiväkodin rytmi on aika tarkkaan aamupala-ohjattu toiminta-ulkoilu-lounas-päiväunet-välipala-vapaata toimintaa/ulkoilua. Eli jos on paikalla vaan aamupäivät, niin sitten lapsi missaa suuren osan vapaasta leikistä, mikä luo niitä ystävyyssuhteita. Kokopv-hoidon ei tietty tartte olla sitten mitään 10h päivä, vaan jos haluaa syödä aamupalan kotona, niin joku 9-15(tai 16) on ihan jees. Oma lapsi aloitti 3pv/vk ja 7h päivillä (sitten puolen vuoden päästä 4pv/vk ja louplta 5pv/vk), eli haettiin klo 15 mennessä, kunnes sitten jossain vaiheessa tajuttiin että ei oo järkeä, kun päiväkodin pihalta mentiin pk:n viereiseen leikkipuistoon ja lapsen pk-kavereita tuli sinne myös...eli myöhäistettiin sinne klo 16 tienoille hakua, kun lapsi joka tapauksessa leikki pihalla samojen kavereiden kanssa.

Oman lapsen kohdalla on ihanaa, että hänellä tosiaan on ystäviä jotka on olleet samassa päiväkodissa ihan vaippapepuista lähtien ja varmaan toivottavasti pääsevät samalle luokallekin. Meidän pk:ssa sekä lasten että aikuisten vaihtuvuus on aika pientä ja se näkyy eskari-ikäisten kohdalla siinä, että ovat hitsautuneet mahtavaksi joukoksi (ja uudet otetaan mukaan myös kivasti).

Simppu (Ei varmistettu)

Heippa! Meillä meni kaksostytöt 2 vuotiaina päiväkotiin. Sopeutuivat supernopeasti ja viihtyivät alusta asti hyvin. Aloitimme ns pehmeästi eli n kuukauden ajan olivat vain 3 päivää viikossa ja lyhyitä päiviä. Ja sitten kun minuööa alkoi koulu päivät pitenivät n 8 tuntisiksi ja 5 päivää viikossa. Meillä päiväkodin aloitus auttoi ihan hirveästi siihen kuinka jaksamme kotona. Lapsemme ovat sosiaalisia ja aikamoisen puuhakkaita kokoajan. Koin kauhean työlääksi kotona olon kun joka päivälle piti keksiä hirveästi puuhaa ja ohjelmaa jotta tytöt viihtyisivät. Omista kavereista päiväkodissa tuöi tosi tärkeitä ja oppivat ihan valtavasti taitoja jo ekojen kuukausien aikana. Meille päiväkoti oli hyvä ratkaisu 2 vuoden kohdalla. Nyt tytöt jo 3 v. ja valtavan taitavia päikkyläisiä. Ystävälläni on kaksi lasta noin vuoden ikäerolla, esikoinen 2 v ja kuopus 1 v. Molemmat kotihoidossa ja ystäväni on väsyneempi kuin koskaan... Hän kertoo aina siitä riittämättömyyden tunteesta kun esikoinen kaipaa huomiota ja tekemistä äidin kanssa ja kuopus syö tissiä ja vaatii myös äidin huolenpitoa tiiviisti. Hyvin pystyn ystäväni tunteita ymmärtämään, kaksosten vauva-aika ja taaperoaika ei muuta ollutkaan kuin riittämättömyyden tunteita kun ei vaan pystynyt molempia aina ihan yhtäaikaa huomioimaan ja hoitamaan. Tsemppiä päätöksentekoon... ehkä itse miettisin että ainakin se 3 krt viikossa päiväkotia voisi olla kiva. Lapsi pääsisi oppimaan sosiaalisia taitoja ja viettämään aikaa muiden lasten seurassa, mutta olisi sitten myös reilusti aikaa kotona äidin kanssa.

laurakat (Ei varmistettu)

Mulla on 2,5-vuotias vielä kotihoidossa ja itse koen että se on tällä hetkellä paras mahdollinen ratkaisu. Itselläni ei tällä hetkellä ole tarvetta mennä töihin enkä siihen kokoaikaisesti pystyisikään koska suoritan parhaillaan maisteria, joten paras ratkaisu on nyt pitää lapsi kotona ja hoitaa samalla opinnot pois alta. :) En myöskään koe että lapsi tsrvitsisi päiväkotia vielä. Ikäistään seuraa hän saa kavereista, kerhoista ja puistotoiminnasta. Nähdään lähes päivittäin kavereita, joten se ei meillä olisi syy aloittaa päiväkotia. Onko teillä Tampereella mahdollisuutta esim. puistotoimintaan tai kerhoon? Sellaisiin siis missä vanhemmat/hoitaja ei ole mukana. Meille puiston aloitus on ollut ihan huippu juttu! Poika on saanut sieltä kavereita ja pääsee ”harjoittelemaan” hoidossa ja ryhmässä oloa sillointällöin muutaman tunnin päivässä. Teillä toki eri tilanne kun Dante muutenkin on välillä hoidossa päivisin joten on ehkä enemmän jo tottunut olemaan ilman vanhempia hoidossa, mutta toki puistot ja kerhot on eri siinä mielessä että on just kavereita ja toimitaan ryhmässä. En usko että alle 3-vuotias tarvitsee päiväkotia vielä mihinkään, ei välttämättä yli 3-vuotiaskaan riippuen vähän mitä lapsen arki pitää sisällään. Oon onnellinen siitä että mulla on ollut mahdollisuus pitää lasta kotihoidossa, koska koen että näin mulla on ollut kaikki mahdollinen aika keskittyä lapseeni ja hänen kasvatukseen. Hänestä onkin kasvanut ihan mahdottoman hyväkäytöksinen ja ihana poika :) toki tilanteita on erilaisia enkä usko että päiväkotikaan olisi huono vaihtoehto mutta niin kauan kun vain mahdollista pitäisi lapsen kotona niin että hän saisi kaiken mahdollisen huomion toisin kuin päiväkotiryhmässä :)

Hebbek (Ei varmistettu)

Meillä poika aloitti Tampereella pienessä yksityisessä päiväkodissa (12 lasta ja kolme hoitajaa, kodinomainen, kasvisruokapäiväkoti, jossa ruoka tehtiin itse) ollessaan 1,5v ikäinen. Pari viikkoa meni, että tottui, mutta sen jälkeen kotona puhuttiin kovasti hoitotädeistä ja päikkykavereista, muutettiin pois Tampereelta nyt ennen joulua ja poika meni täällä uudella paikkakunnalla myöskin pieneen kodinomaiseen 12 lapsen kolmen hoitajan yksityiseen päikkyyn. Helposti sujahti uuteen paikkaan ja kotona puhutaan taas hoitajista ja kavereista :) Olen siis kokenut hoidon hyväksi, mutta nämä aina perhe- ja lapsikohtaisia asioita :) Molemmissa aina hyvät ja huonot puolensa varmastikin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä kaksoset olivat kotona hoidossa, mutta kävivät lukiot ja ammattikorkeakoulut. Pelasivat jääkiekkoa A-junnuissa. Että kaikki meni hyvin!!!!! Ja yhteensä lapsia meillä 5.

Paula S. (Ei varmistettu)

Mä en osaa olla tästä asiasta kanssa oikein mitään mieltä, vaikka meillä on 3 lasta ollut sekä päivä- että kotihoidossa.
Isoin on eskarilainen, ja ollut aina kotihoidossa lukuunottamatta kahta päiväkotikuukautta ennen eskarin alkua viime kesänä. Kuulemma on ihan reipas ja sosiaalisesti taitava ja muutenkin taidoiltaan ikäistensä tasolla, vaikka ei päivähoidossa olekaan ollut ja on vieläpä ryhmänsä nuorin.
Keskimmäinen täytti juuri 4 ja on nyt ollut reilut puoli vuotta päiväkodissa. Hän on selvästi reipastunut,ja päiväkoti on tehnyt hänelle monella tavoin hyvää. Aiemmin oli melkoinen arkailija ja ujostelija, mutta nyt ottaa rohkeasti kontaktia tuntemattomiinkin. Toisaalta mistäs sitä tietää, olisiko tämä tapahtunut ilman päiväkotiakin ajan myötä.
Pienin on aloittanut päiväkodin 1,5-vuotiaana, ja hienosti on hänelläkin sujunut. Päiväkoti on kunnallinen, ja vaihtoehtona meillä oli kaksi yksityistä myös. Valitsimme kunnallisen sijainnin takia, mutta myös siksi, että tässä päiväkodissa pienten puoli on erillään muista (ulko- ja sisätilat kummatkin), ja pienten puolella meininki oli aivan ihanan rauhallinen verrattuna noihin kahteen yksityiseen, joissa tilat olivat yhtenäisemmät ja meininki aikamoinen ainakin tutustumiskäyntien perusteella.

Meillä siis lapset syntyneet kahden vuoden välein, mies on ollut koko ajan töissä, yrittäjänä tosin melko joustavasti, ja itsekin olen jokaisen lapsen välissä ehtinyt käydä töissä. Kotihoidon olemme saaneet kuitenkin järjestettyä vähän vastaavilla sumplaamisilla kuin tekin, ja olen ihan äärimmäisen tyytyväinen, että olemme ehtineet viettää paljon aikaa lasten kanssa ja lapset ovat saaneet olla mahdollisimman paljon kotihoidossa. Toisaalta olen tyytyväinen siihen, että meidän lähipäiväkoti on niin ihana, henkilökunnan vaihtuvuus olematonta, ja mikä tärkeintä, lapsilla on siellä hyvä olla. Tärkeää on ehkä myös se, että valinta kotihoidon ja päivähoidon välillä ei ole ollut pakon sanelemaa, vaan olemme voineet valita, kuten hyvältä on tuntunut.

Happy89 (Ei varmistettu)

Meidän 1v3kk ikäinen tyttö aloitti juuri nyt tammikuussa päiväkodissa. Vielä on vaikea sanoa, miten se tästä kehittyy, mutta tähän mennessä on mennyt yllättävän hyvin. Hän on vasta sopeutumassa uusiin järjestelyihin oltuaan kanssani kotona kuitenkin yli vuoden. Ei ole kulunut päivääkään, ettenkö olisi tuntenut huonoa omaatuntoa siitä, että en voi olla itse lapsen kanssa. Meidän taloudellinen tilanne ei kuitenkaan olisi mahdollistanut kotihoitoa ja toisekseen lähipiirissämme ei ole pieniä lapsia niin, että hänellä olisi ollut leikkikavereita. Ja kyllä, ihan sosiaalistumaan myös veimme hänet, siitä kun ei ole haittaa. Uskon, että tämä järjestely on loppujen lopuksi juuri se oikea vaikka totuttelua se meiltä kaikilta vaatii.

Aaaaaa (Ei varmistettu)

En usko että lapsi menee pilalle kummastakaan päätöksestä. Itse olen kouluttautunut sekä varhaiskasvatuksen että luokanopekoulutuksen aloilta ja kovasti olen sitä mieltä, ettei ammattilaisen antamasta varhaiskasvatuksesta ole pienelle lapselle mitään erityistä hyötyä, sillä kyse on pitkälti perushoidosta (pl. tapaukset, joissa koti ei ole turvallinen tai hyvä paikka olla). Pienen lapsen ensisijainen tarve on saada yksilöllistä huomiota, läheisyyttä ja oppia sosiaalisia taitoja vuorovaikutuksessa. Vieras ryhmä ja rajallinen hoitaja/opettajamäärä voi toimia sitä tarvetta vastaan. Teidän tilanteessa lapsi tuntuu saavan viikossa jo aivan riittävästi vertaistenkin kanssa sosiaalisia tilanteita, joissa oppii neuvottelua, jakamista, yhdessä tekemistä ja muita sosiaalisia taitoja. Mä sanoisin että ei mitään painetta hoitoon laittamisesta ennen kouluikää, kyllä siellä isommassa joukossa ehtii olemaan ja tärkeitä kaverisuhteita voi muodostua jo kerhoissa ja harrastuksissakin. Pienillä se ei vaadi päivittäistä tai edes viikottaistakaan näkemistä :)

Jos ongelmia vaikkapa sosiaalisuudessa tulee, niin niiden lähde on hyvin luultavasti jossain muualla kuin hoitoon laittamisessa/laittamattomuudessa. Ihminen on niin mystinen olento ja miljoonan tekijän summa, että vaikea sitä persoonan kehitystä on ennustaa ja jälkeenpäin hankala jäljittää alkulähdettä. Kunhan lapsi saa rakkautta ja rajoja ja tulee huomatuksi niin se on pääasia!

SJK (Ei varmistettu)

Meillä poika aloitti kunnallisessa päiväkodissa noin 10 kuukauden ikäisenä, koska minulla alkoi opinnot, joiden aloitusta en voinut enää lykätä ja mies ei taloudellisista syistä voinut jäädä pojan kanssa kotiin. Voin sanoa ilman omantunnon tuskia, että meille tämä oli juuri oikea ratkaisu ja poika on viihtynyt valtavan hyvin päiväkodissa. Jos minulla ei olisi ollut pakottavaa tarvetta aloittaa opiskeluja, niin olisin varmaankin ollut muutaman kuukauden pidempään kotona. Mutta jos olen täysin rehellinen, kotiäitiys ei vaan ollut minun juttuni. Äitiys kyllä on ehdottomasti, mutta ei kotiäitiys.
Teillä tilanne vaikuttaa aika ihanteelliselta teille ja kuulostaa, että Dantelta ei kyllä "puutu" mitään, mitä päiväkoti tarjoaisi. Siksipä sanoisinkin, että tiedätte kyllä ajan kanssa mitä tehdä. Very helpful, isn't it? :D
Aurinkoista talven jatkoa teidän perheelle!

Vierailija (Ei varmistettu)

Meillä 2 lasta, toinen pkuransa 2vnä aloittanut ja toinen kotidoidosta suoraan eskariin. Eivät kyllä taidoiltaan eroa toisistaan, yhtä sosiaalisia, empaattisia, rohkeita, kekseliäitä ovat molemmat. Mielestäni varhaiskasvatusta ihannoidaan ihan turhaan, se on vaan peruselämää. Kukaan lapsi ei tarvii leikkikaveria joka hetki 8-16, oli minkä ikäinen vaan. Kyllä kotihoidetullakib riitti leikkikavereita päivittäin, ulkopuolelta a, leikkipuistossa, harrastuksissa ja äitin eli minun kaverien luona, ei siihen hoitoa tarvita.
Rohkeutta ruokitaan turvallisuudella. Huomaa että meidän kotihoidettu on ollut aina itsenäisempi kuin kaverinsa. Ei ole ollut eka luokalla vaikeuksia lähteä itse tyhjästä kodista kouluun tai tulla kotiin jälkkärin sijaan, saati lämmittää itselle ruokaa. Kun ei ole tottunut ohjelmointiin hoidossa niin osaa keksiä sitä itse ja toisaalta on saanut jo vuosikausia äitin kanssa harjoitella ruuanlaittoa ja tehdä omat voileipänsä. Aika moni lapsi jää jälkkäriin kun pelottaa mennä kotiin/siellä on tylsää. Selvästi pk-hoidetulle lapsellemmekin tuo on ominaisempaa.

Lto opiskelija (Ei varmistettu)

Periaatteessahan alle 3 v lapsi ei "tarvitse" varhaiskasvatusta ts. ei tarvitse mennä päiväkotiin sosiaalisten suhteiden / virikehoidon vuoksi. Jos kuitenkin päiväkotiin menee, mitä pienempi lapsiryhmä, sitä parempi lapselle. Aikuiset ehtivät paremmin huomioimaan ja hoitamaan kun lapsia on ryhmässä vähemmän. Lisäksi tällä on vaikutusta lapsen stressitasoon. Suuressa lapsiryhmässä lapselle tulee automaattisesti päivän aikana useampia kohtaamisia muiden lasten kanssa ja hän joutuu jakamaan aikuisten huomiota enemmän eikä esim pääse aina syliin kun sitä tarvitsisi. Tämä nostaa lapsen stressitasoja.
Noin muuten olen sitä mieltä, ettei sitä yhtä ja oikeaa ikää mennä päivähoitoon ole, koska lapset on yksilöitä. Olen nähnyt yksivuotiaita jotka ovat ensimmäisenä päiväkotipäivänään kuin kotonaan sekä esikoululaisia jotka itkevät äidin perään joka päivä elokuusta marraskuuhun.
Päivähoidon aloitukseenhan vaikuttaa perheen tilanne, joka sekin on jokaisella erilainen. Pidän varsin turhana sellaista päivähoito vs kotihoito asettelua. Tällaisella keskustelulla viedään pahimmassa tapauksessa huomio siitä, että varhaiskasvatukseen tulisi panostaa (ei suuria ryhmäkokoja, koulutettu henkilökunta töissä jne)kun jäädään vatvomaan että kannattaako lasta laittaa päivähoitoon vai ei. :)
Kiitos pohdiskelevasta, avarakatseisesta postauksestasi Anna!

Suvi (Ei varmistettu)

Meillä molemmat lapset ryhmiksessä jossa on kaksi aikuista ja yleensä vielä harkkari. Esikoinen on kohta 5 ja kuopus 3. Esikoinen ehti ennen tätä paikkaa olla vuoden päikyssäkin. Ja silmää räpäyttämättä valitsen tuon ryhmiksen. Alle 4v.tarvitsee musta ennenkaikkea turvallisen aikuisen ja rauhallisen kodinomaisen ympäristön. Ei isoa kaveriporukkaa tai virikkeitä. Päiväkodissa hoitajilla ei ole yksinkertaisesti aikaa puuttua esim. lasten välisiin vääntöihin tai ohjata koko ajan lapsia sosiaalisissa tilanteissa. Vahvemman oikeus toteutuu aika usein. Myös hoitajien vaihtuvuus on välillä suurta. Pienessä ryhmiksessä hoitajilla on aikaa paljon enemmän kun yli 3v.lapsia on usein useampi ja pieniä suunnilleen se 4. Päiväkodissa pienten ryhmässä kaikilla on ne pienet hoidettavanaan. Varhaiskasvatus on välillä aika kaukana siitä menosta.

3lasta (Ei varmistettu)

Itsellä kolme lasta, joista vanhin jo koulussa ja kaki nuorinta pienessä päiväkodissa (12 lasta, 3 hoitajaa). Nuorimmat ovat aloittaneet hoidossa 2-vuotiaina ja vanhin 3,5-vuotiaana. Nuorimman kanssa ollessani kotona isommat olivat osa-aikasena em. päiväkodissa. Nuorin hyvin sosiaalinen ja jo sisarruksien kautta tottunut jatkuvaan hälinään ja menoon, mutta tästä huolimatta selkeästi riittää aivan hyvin tämä pienempi päiväkoti, jossa muutama oman ikäinen ja sitten vanhempia lapsia. Kaikki siis samassa "ryhmässä", toki tekevät asioita pienemmissä porukoissa. Vanhempien lapsien osalta vasta eskari-iän lähestyessä olen ajoittain kaivannut isompaa päiväkotia ja isompaa porukkaa samanikäisiä lapsia. Eskaria ei siis tässä pienessä päiväkodissa ole eli siinä vaiheessa tapahtui/tapahtuu vaihto. Nyt vanhimman ollessa jo koulussa voin todeta, että hyvin on sujunut siirtyminen isompaan ryhmään vaikka olikin kotihoidossa pitkään ja sen jälkeen pienemmässä päiväkodissa. Mä siis liputan pienten ryhmien puolesta oman kokemuksen kautta, mutta muustahan ei ole kokemusta pienten kohdalla. Mulle on myls tärkeää se, että tiedän, että hoitajalla aikaa pitää lasta (varsinkin niitä pieniä) sylissä päivän aikana. En väitä etteikö tämä toteutuisi isommissa päiväkodeissa, mutta toki varmastk haasteellisempaa siellä hoitajilla. Pitkä vastaus, mutta tulipa kerrottua oma kokemus.

RonjaV (Ei varmistettu)

Mun esikoinen aloitti päivähoidon pienessä päiväkodissa, jonka ryhmässä oli (8 lasta ja 3 hoitajaa). Iältään hän oli 11kk, mutta melkein 1v. Kaikki mennyt alusta lähtien hyvin, mitä nyt ihan ensimmäisen viikon ajan itki aamuisin 5min. Nykään poika on 2v 4kk ja odottaa innolla, että millonka pääsee taas päiväkotiin. Vaihtelevasti on päiväkodissa aika 3-4päivää viikossa, n. klo 8-16.
Itse olen kotona 8kk ikäisen vauvan kanssa, mutta opiskelen ”pelkän kotona olemisen” sijaan monimuotona sairaanhoitajaksi, eli en vaan hengaile kotona vauvan kanssa isomman ollessa hoidossa.
Nyt kuopus aloittaa elokuussa päivähoidon samassa päiväkodissa ja samassa ryhmässä veljensä kanssa. Aloittaessaan hän on n. 1v3kk.
En nää tässä mitään väärää, enkä usko että olen pilannut näillä valinnoillani lasteni lapsuuden. Meillä on illat ja viikonloput aina aikaa paneutua täysin lapsiimme ja tehdä mieluisia juttuja heidän kanssaan.
Ja vaikka rakastan lapsiani yli kaiken, niin kaipaan lapsiarjen rinnalle aikuisten seuraa, tekemistä ja työtä.

LottaL (Ei varmistettu)

Palasin töihin onnettomien sattumuksien pakottamana kun poika oli kymmenkuinen. Isä jäi hoitovapaalle vielä kahdeksaksi kuukaudeksi ja poika meni päiväkotiin ollessaan puolitoistavuotias. Minulle oli tosi vaikeaa lähteä töihin koska olin ajatellut että olisin kotona vähintään sen puolitoista vuotta, mutta nyt jälkikäteen olen tosi onnellinen että näin kävi, sillä isälle ja pojalle oli niin tärkeää se aika jonka se saivat viettää kotona yhdessä ja meidän perheessämme hoitovapaat on ainakin jaettu tasa-arvoisesti. Valitsimme hoitopaikaksi päiväkodin koska olin huolissani siitä että jos perhepäivähoitaja ei olekaan sopiva, saattaa kulua jopa vuosia ikävässä hoitopaikassa ennenkuin poika olisi itse osannut kertoa siitä. Päiväkodista löytyy varmemmin edes yksi turvallinen aikuinen. Emme saaneet paikkaa meille lähimmästä päiväkodista joka on siis naapurissa, mutta sekin osoittautui onnekkaaksi käänteeksi sillä tuttumme eivät ole olleet siihen paikkaan kovin tyytyväisiä ja me taas pidämme valtavasti siitä päiväkodista johon saimme paikan. Poika nauraa joka aamu kun hän huomaa että olemme päiväkodin pihalla, se kertoo jo paljon! Poika on tällä hetkellä hoidossa 21-34 h/vko sopimuksella, joinakin viikkoina hoito jää alle 20 tuntiin/vko kun minä olen osittaisella hoitovapaalle maanantait vapaalla ja mies tekee vuorotyötä ja näin ollen on viikolle sattuvat vapaansa pojan kanssa kotona. Tämä on ollut toimiva systeemi meille, olen enemmän huolissani omasta jaksamisestani kuin pojan kun osittainen hoitovapaani loppuu helmikuun lopussa.. Päivähoidosta ja sen järjestämisestä ei ole olemassa yhtä oikeaa totuutta, jokainen perhe järjestää sen niinkuin parhaaksi omalle lapselleen näkee. Aina se ei ole mahdollista ja siksi meillä on subjektiivinen päivähoito-oikeus.

TTTT (Ei varmistettu)

Ensimmäisen lapsen kanssa jäin hoitovapaalle jonka aikana syntyi toinen. Jäin vielä toisestakin hoitovapaalle eli vanhin oli melkein neljä vuotta kun menin takaisin töihin. Meillä oli paljon lapsia naapurissa ja sitä kautta saivat ikäistänsä seuraa. Lapset ovat niin lyhyen aikaa pieniä, enkä ymmärrä sitä, että lapset laitettaisiin vaikka osa-aikaisesti hoitoon, jotta vanhempi saisi omaa aikaa. Minusta oli ihanaa olla lapsien kanssa kotona! ️ Teillä on tietenkin vähän eri tilanne ja te teette parhaimman ratkaisun omalle lapselle.

Elisee (Ei varmistettu)

Itselläni ei vielä lapsia ole, mutta ajattelin kommentoida oman näkemykseni asiasta - oman lapsuuden pohjalta. En ole koskaan ollut päivähoidossa, eivätkä myöskään kolme vanhempaa sisarustani. Olen perheen kuopus, ja seuraavaan ikäeroa on 6 vuotta. Vanhempieni ammatti on mahdollistanut meillä sen, ettei lapsia ole tarvinnut laittaa päivähoitoon. Itse en näe, että olisin tästä jotenkin kärsinyt. Olen viettänyt lapsena aikani kotona, välillä meillä on käynyt joku tuttu "hoitaja" ja välillä olen ollut tutuilla "hoidossa" leikkimässä muiden lasten kanssa. Näiden lisäksi aika kului naapurin lasten kanssa. Seurakunnan kerhon aloitin kai 5-vuotiaana ja eskarin sitten 6-vuotiaana. En ole koskaan osannut kaivata päivähoitoa, vaikka koulun alkaessa jotkut olivat jo "vanhoja" tuttuja päiväkodista, pääsin silti mukaan ja sain kavereita ihan normaaliin tapaan. Päivähoidon puutteesta riippumatta olen aina tuntenut itseni sosiaaliseksi ihmiseksi, joka osaa toimia niin itsenäisesti kun ryhmässäkin. Empatiakykyä omasta mielestä löytyy liikaakin. Päiväkoti ei mielestäni tätä määrittele, vaan juurikin se, että sitä aikaa vietetään muiden lasten parissa vaikka sitten harrastusten kautta. Uskon, että asia olisi toisin jos minulla ei olisi ollut sisaruksia, sillä heidän kanssa varsinkin oppii tiimipelaamista.

Mintsu (Ei varmistettu)

Asiasta voisin kirjoittaa paljonkin... mutta lyhyesti: omat lapseni ovat aloittaneet 2,5-vuotiaina pienessä yhden ryhmän päiväkodissa. Tekisin luultavasti jälkikäteen saman ratkaisun ottaen huomioon kokonaisuuden (työ, talous, kotonaolon vaativuus vanhemmalle). Mutta jos mietin yksinomaan lapsen näkökulmaa, niin varmaankin 3,5-4v ikä olisi ihanteellinen ikä aloittaa päiväkodissa, varsinkin jos ennenkin tätä on kerhoilua ja muita harrastuksia.

Kuvaamasi päiväkoti vaikuttaa hyvältä ratkaisulta ja Dantekin jo 2,5vuotias syksyllä, joten päiväkotia kannatan jos se helpottaa arkeanne ja on kokonaisuuden kannalta hyvä ratkaisu. Tarvittavat sosiaaliset kontaktit ja virikkeet 2-vuotias saa takuulla kerhoista ym. harrastuksista!

Tuulitar
Arolan tuulia

Omat lapseni, kaikki 3 ovat menneet alle vuosikkaana hoitoon. Se on ollut paras ratkaisu meille kun työmme luonne on ollut sellainen että silloinkin kun lapset oli parin kuukauden ikäisiä, olen jo työpaikalla päivittäin kulkenut. Olen siis nykyisin yrittäjänä samassa hommassa. En ole hyvä muiden puolesta puhumaan, omalla kohdalla en voinut kuvitellakaan että jäisin lapsen kanssa kotiäidiksi. Onni meillä oli siinä että hoitopaikka oli kotiamme lähinnä oleva talo, perhepäivähoitajan luona.

AnMa (Ei varmistettu)

Onpa ihanaa, kun teillä mummit hoitaa noin paljon!! Itse voin siitä vain unelmoida... Mut siis. Jos teillä sujuu kaikki noin hienosti,niin ehdottomasti pitäisin vielä vuoden tuon tilanteen! Meidän tuplat aloitti pk:ssa noin 1,5v iässä, mut me tehdään molemmat 3-vuorotyötä, eli muksut tarvitsee paljon esim iltahoitoa. Öitä ei vielä,mut aloitti vuorohoidossa. Joku ei varmaan millään veisi vuorohoitoon,mutta me priorisoitiin asiat niin, et mielummin vuorohoito (2-3 vuoroa viikossa) ja sitten koko perheen yhteisiä vapaapäiviä, kuin se et kikkailtaisi vuorot aina ristiin ja oltais eri päivinä töissä.

Mutta siis, meidän vuorohoitoryhmä on aika pieni, joskus iltaisin on esim 3 lasta tai viikonloppuisinkin ihan vaan muutama. Lisäksi paikka on vanha puutalo ja esim joka huoneessa kakluuni jne, eli tosi sellainen lämmin tunnelma. Mut siis...musta on ihanaa,kun siellä pääsevät tekemään vaikka mitä. Meidän muksut on aika vilkkaita, ja on ollut yksin tosi vaikeaa, vähän ahdistavaakin, käydä yksin heidän kanssa missään kerhoissa ja esim uimassa se on mahdotonta. Joten siksi pk myös meille hyvä, mut te pystytte ja käytte paljon Danten kanssa. Joten siis... Mulla ei ole päiväkodista mitään pahaa sanottavaa, nämä ovat tosiaan noin 100h/kk,mutta jos teillä sujuu näin ja Dante pääsee touhuamaan vaikka missä niin en oikein ymmärrä, et mitä lisää pk voisi antaa mitä te ette anna. Vaikeita juttuja!

Pähkinänsärkijä (Ei varmistettu)

Meillä on neljä lasta, joista nuorimmainen on vauva. Kolmen isomman kanssa nämä samat mietinnöt on olleet jossain vaiheessa ajankohtaisia.

Niinpä sanoisinkin, että ei ole olemassa väärää tai sen paremmin oikeaakaan vaihtoehtoa, koska kaikessa on puolensa niin hyvässä kuin pahassakin. Siispä jokainen valitsee vaihtoehdon, joka on vähiten haitallinen ja eniten mielekäs oman perheen kannalta.

Jos pohtii esim. opintojen aloittamista tai töihin palaamista, ei kannata kysyä ainakaan miltään palstalta, miten tässä kannattaisi tehdä. Kokemusten kyselynkin kanssa on vähän niin ja näin, koska sieltä useimmiten tuntuu nousevan esille juuri ne negatiiviset kokemukset ja siksi niistä voi helposti saada sen kuvan, ettei kuviossa mitään positiivista olekaan.

Kannattaakin kysyä itseltään ja puolisoltaan, että miten meidän elämä muuttuu, jos aloitan opinnot tai palaan töihin. Miten puolison rooli perheessä muuttuu, etenkin, jos lapsia on enemmän kuin yksi? Jaksanko itse, jaksaako puoliso? Toisaalta asiaa voi kysyä myös niin päin, että onko itsellä oikeasti jaksamista ja halua pitää lasta kotihoidossa vai onko se itselle tietyntyyppinen ihanne, mistä on hankala luopua, vaikka ei jaksaisi. (En siis tarkoita Anna sinua tässä, vaan esimerkiksi itseäni - voimat kotona olemiseen oli loppu, ja silti kipuilin ihan valtavasti täysillä työelämään heittäytymistä).

Yksi lapsistamme on ollut jo yli 3-vuotias mennessään hoitoon, yksi taas alle 1-vuotias. Molempien vieminen päiväkotiin on ollut mulle vaikeaa, ja etenkin alle 1-vuotiaan kohdalla pelkäsin suunnattomasti, että lapsi jää isompien jalkoihin ja suunnilleen itkee yksin jossain nurkassa täysin lohduttamana, likaisissa vaipoissa, joita kukaan ei ehdi vaihtaa. Onneksi tuo oli vain mun omaa spekulointia, ja ollaankin saatu olla todella kiitollisia päiväkodille hyvästä hoidosta.

Ja jos taas vertailen tässä vaikka näistä kahta esimerkiksi ottamaani lasta, niin erittäin tasapainoisia ja hyvinvointia lapsia he ovat. En näe päiväkodin tehneen kummallekaan hallaa.

Toki lapsia on erilaisia, ja tosi aralle, ujolle ja hitaammin lämpeävälle lapselle päiväkodin aloitus voi hetkellisesti olla isokin kriisi. Mutta sekin menee ohi. Näissä kun pitäisi aina muistaa se, että vaikka joku kriisi tulisikin, sulla on myös aikaa selvittää ja paikkailla sitä - ei tämä elämä onneksi mikään "kerrasta poikki"- tyyppinen ratkaisu useimmiten ole.

Tsemppiä pohdintoihin :)

_Henni_ (Ei varmistettu)

Kuten edellä oli jo mainittu, alle 3-vuotias ei tarvitse kodin ulkopuolista varhaiskasvatusta tai ”sosiaalisten taitojen” opettelua. Paras paikka pienelle lapselle on oma koti tuttujen ja lapselle tärkeiden ihmisten kanssa. Sinänsä muutkin kontaktit ovat ihan ok, mutta jos päiväkotipäivä on esimerkiksi 10 tuntia ja ryhmäkoot suuria (kuten valitettavan usein on), on se lapselle enemmän stressitilanne vaikka ulospäin vaikuttaisikin viihtyvän. Jos on huolissaan kontakteista niin aivan hyvin pienelle lapselle riittää kerhokäynnit pari kertaa viikossa yms. Monilla on hieman vääristynyt kuva siitä, että lapsi oppisi kaikkea paremmin muualla kuin kotona, vaikka nimenomaan ne kuuluisat sosiaaliset taidot opitaan vanhemmilta ja kenties sisaruksilta. Alle kolmevuotias ei edes osaa vielä olla ”sosiaalinen” ja muut huomioiva vaan tällainen käytös alkaa kehittyä vasta kun lapsen aivokapasiteetti on siihen valmis. Ennen sitä lapsi kykenee pärjäämään pitkälti viidakon laeilla etenkin silloin, jos ryhmäkoot ovat suuria ja henkilökuntaa liian vähän. Tästä syystä taaperoiden välisiä yhteenottojakin tulee monesti paljon. Pieni lapsi on tutkimusten mukaan aggressiivisimmillaan n. 2-vuotiaana, mikä on siis tärkeä ja normaali kehitysvaihe, mutta liian suuressa lapsilaumassa lopputuloksen voi arvata. Keltikangas-Järvisen teoksessa Pienen lapsen sosiaalisuus löytyy paljon tutkimustietoa alle kolmevuotiaan sosiaalisten taitojen kehityksestä ja suositelluista hoitomuodoista.

IidaK (Ei varmistettu)

Moikka! Oletkin saanut hurjan paljon jo vastauksia kysymykseesi. Samat asiat pohdituttaa minua tuoreena äitinä, mutta myös päiväkodissa työskennelleenä ja tulevaisuudessa siellä työskentelevänä.
Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että alle 3v. Ei tarvitse kovin paljon sosiaalisia suhteita, ja jotta ei ymmärretä väärin, tarkoitan perheen, ystävien ja tuttavien lisäksi. Kerhot, joihin lapsi osallistuu pääosin jonkun oman aikuisen kanssa tai ovat muutaman tunnin kerrallaan, ovat ihan mahtavia siihen. Leikki rinnakkain kehittyy ja pääsee purkamaan mukavasti energiaa ja oppimaan ryhmissä oloa.
Ehkä tahdonkin kannustaa teitä jatkamaan teidän upeaa tasapainottelua lapsen tärkeiden aikuisten aikataulujen kanssa, jos se vain on mahdollista! Niin mä itse toimisin:)

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta tämä koko keskustelu on ihan kummallinen. En siis tarkoita pahalla tätä mutta siitä syystä kummallinen, että jokainen perhehän kuitenkin pyrkii parhaaseen ratkaisuun ja perusteluina käytetään lapsen etua niin kotihoidossa kuin päivähoidossa ja samoin aikuisen oikeutta olla töissä/kotona. Itse uskottelin, kun lapsi aloitti 1.5v päikyssä ja huusi ensimmäiset pari viikkoa, että tämä kääntyy kuitenkin vielä voitoksi. Koska se palveli tilanteen etua. Ja niin kääntyikin. Jos olisin jäänyt kotiin, olisin varmaan puolestaan ajatellut, miten upea ratkaisu se on. Tai sitten haikaillut aikuista seuraa ja töihin:D Tässä kysymyksessä tuntuu olevan paljon lähes taikauskomaisia piirteitä omien valintojen perusteluun ja sitten toisaalta lyödään kasvatusopin kirjalla päähän, jos vie liian aikaisin hoitoon tai ei vie ollenkaan. Ehkä tämä johtuu siitä, että aiemmin tällainen pohdinta ei ole ollut edes mahdollista. Joko naisen asema on ollut sellainen, että kotona on oltu/tai pakko mennä taloudellisista syistä töihin tai äitiysloma on ollut paljon lyhyempi (Suomessakin). Tavallaan ongelma on siis positiivinen, että tätä hoitokysymystä voi ja saa pohtia. Lapsen edulla perustelu on vasta tämän aivan uusimman sukupolven oikeus. Olisi kiinnostava lukea joskus myöhemmin tutkimusta, onko tällä millaisia (positiivisia) vaikutuksia lasten elämään ja elämään myöhemmin aikuisena. Vai onko niin, että ei voida väestötasolla löytää tasan minkäänlaisia eroja sen perusteella, missä hoitomuodossa ja kuinka kauan kukakin ollut?
On varmasti kiistatta niin, että tuskin kenenkään lapsen hyväksi olisi mennä hoitoon esim. 6-viikkoisena mutta sitä, onko sillä loppuelämän kannalta vaikutusta, jos on 1 tai 2 tai 3, olisi kiinnostava tietää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Juuri näihin esittämiisi kysymyksiin lapsen päivähoidon aloittamisiästä ja sen vaikutuksista lapsen myöhempään käytökseen on ihan sitä tutkimustietoa. Sillä todella on merkitystä onko lapsi 1-, 2- vai 3-vuotias aloittaessaan päivähoidon. Sinällään perustelu ”kaikki tekevät sen valinnan joka parhaiten sopii juuri sille perheelle” on ontuva, sillä lapsen näkökulmasta vaihtoehtoja ei ole montaa ja lapsen paras kyllä jää monesti sitten jalkoihin. Toki on tilanteita joissa ei ole vaihtoehtoja, mutta väitän kyllä, että ei tosiaankaan aina. Olen kuullut perusteluna 1,5-vuotiaan päivähoitoon laittamiselle, että ”kun en nyt jaksa keksiä sille leikkejä koko päivää, niin ne siellä keksii.” Niin. Lapsia hankitaan mutta niiden kanssa on niin rankkaa kun pitäisi keksiä tekemistä ja leikkejä ja saada itsekin tehdä kaikkea kivaa ilman lasta. Monesti mietityttää miksi nämä henkilöt ovat päättäneet hankkia lapsia kun eivät selvästi olekaan valmiita laittamaan lapsen tarpeita omiensa edelle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiinnostavaa! Mitä näissä tutkimuksissa käy ilmi? Eli miten eri ikäisenä päivähoidossa aloittaminen vaikuttaa käytännössä? Ovatko vaikutukset automaattisia? Ja onko tutkimus suomalaista vai muualta? Mietin myös kulttuuristen tekijöiden vaikutusta. Muissa pohjoismaissa ollaan Suomen tavoin onnellisuustulastojen kärjessä. Muissa Pohjoismaissa kuitenkin palataan huomattavasti nopeammin töihin kuin Suomessa. Asiaa on hankala mitata. Mitataanko kognitiivisia taitoja vai onnellisuutta vai mitä? Haluaisin nimen omaan nähdä tutkimuksen, jossa olisi osoitettu haitallisuus tai hyödyllisyys loppuelämän kannalta. On nimittäin taloudellisesti aika iso kakku olla 3v kotona, niin silloin siitä toivoisi olevan jotain osoitettua hyötyä.
Varmaankin paras ratkaisu olisi Annan kuvailema järjestely, jossa hoito tapahtuisi kotona tai hyvin pienessä ryhmässä mutta valitettavasti tällaista tarjontaa ei ole kaikkialla saatavilla. Käsittääkseni tutkimus, johon usein viitataan, viittaa siihen, että alle 3v ei ainakaan hyödy yli 8h ryhmästä. Mutta jos siitä on jotakin haittaa, onko koettu stressi pitkäaikaista? Tai miksi meillä olisi tällainen systeemi kuin on, jos se olisi todella haitallinen isossa skaalassa? Tietysti raha voi olla yksi syy.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kannattaa lukea Pienen lapsen sosiaalisuus (Keltikangas-Järvinen, 2012). Tutkimustieto on pääasiassa ulkomailta, mutta niin laajasti eri yhteiskuntaluokista, että on sovellettavissa meillekin. Ja lapsen kongnitiivinen ja sosiaalinen kehitys noudattelee samaa kaavaa riippumatta kulttuurista, joten sinällään tulokset lasten hyvinvoinnista ovat universaaleja. Myös päivähoidon muodot olivat tutkimuksissa samanlaisia kuin esim. Suomessa.

Tärkein tutkimustulos oli se, että lapsi ei hyödy alle 3-vuotiaana varhaiskasvatuksesta kodin ulkopuolella isossa ryhmässä (perhepäivähoito ja hyvin pienet (maks. n. 6 lapsen ryhmät poislukien) ja siitä on jopa haittaa. Lapsen stressitaso nousee aamulla päiväkotiin vietäessä ja se taso pysyy hälyyttävän korkella koko päivän alkaakseen taas seuraavana aamuna uudestaan. Mitä varhaisemmassa iässä lapsi on viety päivähoitoon isoon ryhmään (jossa myös siis vähän aikuisia), oli hänen myöhemmässä kehityksessä nähtävissä mm. aggressiota ja väkivaltaista käytöstä. Ja stressi tiedetysti muuttaa ja muokkaa aivojen rakennetta ja pienellä lapsella aivojen kehitys on vielä pahasti kesken. Kiteytetysti näin, itse kirjassa on paljon laajemmin ja paremmin selitetty. Ja kuten minkä tahansa tutkimuksen kohdalla, eihän kaikille lapsille tule kuvatun kaltaista käytöstä, mutta se, että suurelle osalle tuli, on kyllä pelottavan surullinen tulos. Loppuelämän näkökulmasta siis lapselle jäi pitkittyneestä stressitilasta aivohin muutoksia, jotka vaikuttavat esim. myöhemmällä iällä stressinsietoon yms.. Minusta sietämätön ajatus että altistaisin oman lapseni ehdoin tahdoin suunnattomalle stressille. Tuo kirja on silmiäavaava ja tutkimustulokset varsin aukottomia.

Pages

Kommentoi