Mielipidemaanantai – Plastic fantastic?

Kuva

Pitäisi varmaan laittaa jokaisen Mielipidemaanantain postaukseen heti alkuun disclaimer, jossa korostan sitä, että nämä ovat vain minun näkemyksiäni, jotka sopivat minun arvomaailmaani, minun mielipiteeseeni siitä, millainen on minun elämäni ja miltä minä haluan näyttää tai mikä esteettisesti minua viehättää yms. Jos siis ei blogin lukijalle vielä ole selvää se, että blogi pyörii vahvasti blogia pyörittävän henkilön, eli bloggaajan ympärillä. Asia, jonka minun mielestäni pitäisi olla selkeä kaikille. Näiden postausten tarkoituksena ei ole olla kaikenkattavia oikeita virallisia suosituksia tai absoluuttisia totuuksia siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä kaunista tai mikä rumaa. Näiden tarkoitus on vaan ja ainoastaan raottaa minun ajatuksia ja maailmaa. 

Oli vähän hiljainen viikko blogin puolella, kun pidettiin juhannusloma, enkä käynytkään koneella. Joten tässä ei mielipidepostausten välissä ole kuin pari postausta, mutta ei se haittaa. Tästä on kuitenkin ihan hyvä lähteä postaukseen kauneusleikkauksista ja erilaisista toimenpiteistä, jota moni toivoi. Mä haluan heti alkuun korostaa, että jokainen saa tehdä kropallaan aivan mitä haluaa ja jokainen saa kokea itsensä kauniiksi juuri sellaisena kuin haluaa. Ja että tämä postaus koskee hyvin pitkälti pinnallisia toimentpiteitä, ei korjaavaa kirurgiaa, jolla esim. korjataan sairauden jälkiä tai palovammoja yms. 

Mä itse lasken erilaiset kauneusoperaatiot kahteen kategoriaan. Toinen on niin sanottu arkinen kevyt muokkaaminen. Siihen sisältyy tatuoinnit ja microbladingit, hiusvärit, hampaidenvalkaisut, ripsi- ja hiuspidennykset tai -tuuhennokset, rakennekynnet ja itseruskettavat. Toinen on mun mielestä hieman rajumpi muokkaaminen, joka sisältää erilaiset pistoshoidot, huulten täytöt, kropan muokkaamiset korsetein ja leikkauksin, rasvaimut ja silikonit.

Jos katotaan parinkymmentä vuotta taaksepäin, niin jo silarit oli aika lailla harvinaisuus suomalaisella perustallaajalla. Puhumattakaan mistään muusta. Nykypäivänä ei pelkästään silikonirinnat vaan moni muu asia on ihan arkipäivää. Välillä tuntuu, että esim. ripsienpidennykset on jo sellainen ”normi” ja ne löytyy vähän joka toiselta. Hiuksia värjätään ja pidennetään / tuuhennetaan ihan jatkuvasti ja moni muukin tuon kevyen muokkaamisen kategoriasta on todella yleistä. Niistä on melkeenpä tullut yleisin tapa, ja meikkamaton, omassa tukanvärissään viihtyvä lisäkkeetön nainen on jo melkein poikkeus. Näiden kevyiden operaatioiden rinnalle on enenevissä määrin (vai olenko vaan alkanut huomaamaan niitä myöhemmin?) alkanut tulemaan erilaisia rajumpia toimenpiteitä.

On tosi vaikeaa selittää omaa suhtautumista tähän kaikkeen, vaikka se on selkeää omassa mielessäni. Meikki-contouring on ihan eri asia kuin poski-implantit, vaikka tavoitteena on sama asia. Toinen on minusta normaalia arkea, toinen on minusta vähän HC. Mulla ei sinänsä oo mitään esteettistä plastiikkakirurgiaa vastaan, mutta usein se sotii omaa kauneusihannettani vastaan. Mut mun kauneusihanne ei ookaan mikään jumalan tosi. Mä tykkään isoista ripsistä ja luonnollisista rinnoista. Joku tykkää luonnollisista ripsistä ja isoista rinnoista. Molemmat ihan yhtä valideja.

Mä en itse osaa kuvitella itselleni mitään tuon rajumman kategorian toimenpiteistä. Paristakin syystä. Ensinnäkin, mä pelkään niitä ajatuksena. En osaisi kuvitellakaan, että mulla olisi jotain tatuointiainetta kummempaa ihoni alla. Silikonirinnat ajatuksena tuntuu musta hirveän pelottavalta. Joku siinä ihon alle jonkin vieraan esineen tai aineen laittamisessa pelottaa hurjasti. En siis näe itselleni minkäänlaisia implantteja tai kohotuksia. En mesolankoja, en silikonia, en mitään muuta. Sama pätee kaiken maailman pistoksiin. Toinen syy on paljon pinnallisempi ja subjektiivisempi. Minä en pidä niistä lopputuloksista. Mun esteettinen mieltymys on astetta luonnollisempaan lookiin. Tää on tavallaan aika jännä mun sanomana, sillä mä en todellakaan oo luonnollinen Elovena lookiltani. Mutta se kaikki kevyt muuttaminen on väliaikaista. Meikki, pidennykset yms. Ne on sellaisia asioita, jotka saa samalla sekunnilla pois halutessaan. Vähän öljyä ripsiin ja on omat vaan jäljellä. Vähän meikinpoistoainetta, ja meikit on poissa. Hiustuuhennoksetkin lähtee parissa minuutissa. Hampaidenvalkaisu on mun mielestä itse asiassa sinänsä väärässä joukossa tässä, koska sen koen jotenkin enemmän oma-aiheuttamien vahinkojen korjaamiseksi. Punaviini ja kahvi värjää, hampaidenvalkaisu on kuin superpesu leegoille, jotka on omalla elämäntyylillään tummentanut. Kaiken kaikkiaan nuo kevyemmän tason muutokset on sellaisia, jotka saa itse poistettua helposti, ja jotka eivät loppujen lopuksi muuta sitä omaa ulkonäköä ihan niin paljoa.

Kuva

Mut sitten ne hurjemmat muutokset? Mä en välitä niistä ja mua vähän huolestuttaa ne yleisellä tasolla. Toki tätä huolta varmasti värittää oma esteettinen mieltymykseni, joten se ei ole kovin puolueeton saatika edes oikeutettu. Oon vaan vähän kauhulla seurannut kehitystä ja musta tuntuu, että siinä missä kymmenen vuotta sitten ripsipidennykset oli todellinen ”wow” -juttu, nykyisin erilaiset pistokset, suurennetut huulet ja isommat operaatiot on arkipäivää. Parikymppiset ottaa botoxia ja muokatut huulet ovat äärimmäisen arkisia.

Nää on musta sellaisia juttuja, missä on kaksi tapaa. ”Kevyt luonnollinen kohotus” tai ”all in” -meininki. Joku käy laittamassa huulipistoksen koska huulet on epäsymmetriset (joskin mun silmään epäsymmetria on todella kaunista). Joku käy laittamassa silikonit, koska rinnat on erikokoiset. En ehkä tavallaan osaa ite ymmärtää, koska mulla on pienehköt epäsymmetriset huulet ja rinnatkin erikokoiset. Ei oo koskaan häirinnyt, enkä osaisi kuvitella, että haluaisin asiaa muuttaa. Mutta niin. Mä en itselleni osaisi kuvitella edes tuollaista kevyttä luonnollista kohotusta tuosta hieman rajumpien muutosten kategoriasta. Kuppikokoa isommat rinnat tai ihan pieni kohotus ylähuuleen. Ei oo mun juttu. Vielä vähemmän mun juttu on aika usein nykyään näkyvät ratkaisut, joista näkee paljaalla harjaantumattomalla silmällä, että pistelty tai leikelty on. Eikä siinä mitään, se ei ole väärin, jokainen tekee miten itse haluaa.

Se mikä aiheuttaa tässä vähän huolta, on se miten nuorena lähdetään tekemään aika isojakin muokkauksia kroppaan. Kuka muu on nyppiny teini-ikäisenä kulmakarvat järkyttävän malliseksi? Meitsi ainaski. Sellaiset superohuet siittiökulmakarvat? Ringing any bells? Mä tiedän, että yhä kolmekymppisenä se vaikuttaa mun kulmakarvoihin. Ne ei vaan enää koskaan palautuneet täysin. Mä en todellakaan tiennyt vaikka 15-vuotiaana, miltä mä haluan näyttää 30-vuotiaana. Mä en itse asiassa näin 29-vuotiaana tiedä, miltä mä haluan näyttää 35-vuotiaana. Herrajumala mä en tiedä tänään, miltä mä haluan näyttää huomenna. Välillä ihastelen androgyyniä lookia, missä on litteähkö rintakehä kaunis rento pellavapusero peittonaan ja pisamaiset kasvot ilman meikkiä. Välillä taas ihastelen kitaranmallista naista, jonka maaginen suhde on varmaankin 90-65-90 ja joka on kurveissaan älytttömän feminiininen. Siinäpä sitten ollaan, valintojen äärellä. Se on myös yksi syy, miksen näe itselläni ikinä muutokseen tarpeita tai haluja. En osaisi sitoutua tiettyyn toimenpiteeseen, koska en tiedä olisiko se look mielestäni kovin pitkään mielekäs.

Ja ennen kaikkea pelkään rajumpien toimenpiteiden potentaalisia riskejä ja seurauksia terveydelle.

Onkin hurjaa nähdä, miten näyttelijät, julkkikset ja someidolit on aika rajustikin käsiteltyjä ja kuinka monelle erilaiset toimenpiteet on joko arkea tai vähintäänkin toivearkea. Nuoret ihmiset tekevät ratkaisuja, jotka voivat vaikuttaa loppuelämän. Varsinkaan kun emme tiedä, miten kaikki muuttuu vuosien aikana. Onko vanhana Jocelyn Wildenstein vai Jane Fonda. Jälkimmäinen siis mielestäni esimerkki onnistuneista toimenpiteistä. Toki jokainen varmasti näkee, ettei 80-vuotiaana kukaan näytä tuolta ilman pientä ja vähän isompaakin apua, mutta hän ei ole koskaan näyttänyt muoviselta tai kumiselta. Ja tähänhän moni ehkä ajattelee, että se muovinen ja kuminen on juuri se look, jota joku saattaa tavoitella. Ei siinä mitään. Tavoittelin minäkin niitä siittiökulmakarvoja silloin nuorena. Se onkin se asia mikä mua pelottaa. Kun enemmän ja enemmän tehdään vähän rajumpiakin toimenpiteitä, niin voiko joku oikeasti sanoa, että varmasti haluaa vielä vaikka kymmenen vuoden päästä sitä samaa? Ja kun ei ole ihan hirveästi kokemuksia ja tietoa siitä, miten erilaiset myrkyt ja implantit käyttäytyvät kehossa ja millaisia tuhoja ne potentiaalisesti saavat aikaiseksi. Kyllä se luonnonpuuvillakin käyttäytyy hieman eri tavalla kuin akryyli ja vanhenee aivan eri tavalla. En tiedä voiko tästä vetää mutkia ihan näin suoraksi, mutta kai sitä samaa ajatusmaailmaa mulla jonkin verran on tässä.

Kuva

Mun mielestä huolestuttavinta on kuitenkin yhteiskunnallinen ajatusmaailma tässä ympärillä. Minäkin olen tässä postauksessa korostanut sata kertaa, että kaikki saa tehdä mitä haluaa, etten loukkaisi ketään. Ja on toki hienoa, että ollaan avoimin mielin ja sallitaan kaikille kaikki, mikä ei ole laitonta tai muita loukkaavaa. Mutta sen sijaan, että liputettaisiin onnistuneen avomielisyyden puolesta, olisiko paikallaan hetken verran ajatella sitä, miksi niin moni kokee tarpeelliseksi tehdä rajuja ja radikaaleja muutoksia ulkonäköön. Ulkonäköpaineet? Joo. Tyytymättömyys omaan ulkonäköön? Joo. Ulkonäkökeskeinen maailma? Joo. Oon usein miettinyt sitä, miten ulkonäkövetoista elämä on. Välillä mietin kaiken keskellä, kuinka moni on tyytyväinen itseensä ilman ulkopuolelta tulevaa vahvistusta siitä, että on viehättävä tai elää viehättävää elämää.

Musta tuntuu että yhä yleistyvä trendi itsensä muuttamisen suhteen on osittain somen aiheuttamaa ja osittain sen takia, että nykyisellään nuori ihminen voi verrattain huonommin. Some tuo kotisohvallemme isommat rinnat, muhkeammat huulet ja paksummat hiukset. Ei pysty olemaan vertaamatta itseään ja samalla kokemaan pientä huonommuutta. On ehkä helppo ajatella, että oma elämä muuttuu jonkin toimenpiteen seurauksena. Muhkeammat huulet / isommat rinnat / mitä ikinä varmistavat, että mies rakastaa eikä petä ja jätä. Kukaan ei tietenkään ajattele ihan näin yksioikoisesti, mutta voi olla, että särkyneen sydämen kanssa arkeaan taaplaava saattaa jossakin syvällä sisimmissään näin ajatella. Tuntuu, että usein ulkonäön korjaaminen on jonkin muun korjaamista.

Ja tiedostan toki, että syitä erilaisille esteettisille toimenpiteille on yhtä paljon kuin niitä tekeviä ihmisiä. Lokeroiminen on tyhmää, mutta silti vähän pohdin tätä yhteyttä. Vaikka olen kuullut paljon erilaisia syitä ja näkökulmia siihen, miksi omaa ulkonäköä muutellaan rajullakin otteella, en silti voi olla ajattelematta, että kaiken takana on tietynlainen epävarmuus. Tietynlainen tarve vertailla itseään muihin ja kokea riittämättömyyttä. Tietyllä tapaa haluaisi muuttaa elämässään jotakin epätoimivaa tietämättä miten sen muuttaisi, niinpä sitä lähtee muuttamaan tavoin, jotka tuntuvat helpolta ja keinoin, jotka on saavutettavissa.

En voi olla ajattelematta, että jos jokainen tuntisi olonsa riittäväksi, hyväksi ja rakastetuksi sellaisena kuin jo valmiiksi on JA hänellä olisi paljon mielekästä puuhaa ja harrastelua, ei koettaisi samalla tavalla tarvetta muuttaa itseään hirveästi. Ja mietin, mitä tämä esteettisten toimenpiteiden villitys tekee pitkällä tähtäimellä? Varsinkin kun yhteiskunnassa niin avoimesti tuetaan ja kehutaan radikaalejakin valintoja ja ajoittain tulee jopa sellainen kuva, että on hyvä olla erilainen, on hyvä pyrkiä täysin erilaiseen lookiin. Tuleeko jossakin vaiheessa jopa painetta siihen? Jos joka toisella on ripsienpidennykset, tuleeko joillekin painetta hankkia sellaiset myös? Kun väkisin hieman vertaa itseään muihin?

Onko tulevaisuutemme vähän kuin Hunger Gamesien Capitol? Ajattelin jo aikanaan niiden kirjojen ja leffojen parissa, että siinä on kärjistetty nykymaailman kauneuskirurgia-into. Capitolilaisethan alkoivat näyttää jo sangen erikoiselta verrattuna Districtien ihmisiin. Onko siinä ajatuksessa jotakin perää? Kymmenen vuotta sitten ripsienpidennykset, nyt mesolangat, faceliftit nuorena ja poski-ilmplantit sekä megahuulet. Onko kahdenkymmenen vuoden päästä totaalinen kropanmuokkaus esteettisellä kirurgialla tavallista ja ”normaalia”?

Ja jos onkin, ei siinä kai mitään väärää ole. Mä vaan ehkä kuitenkin pysyn districtiläisen näköisenä jatkossakin.

Mites te ajattelette asiasta?

Kommentit (35)
  1. Hyva kirjoitus Anna! Taysin samaa mielta sinun kanssasi. Tassa hieman omia pohdintojani kyseisesta aiheesta;
    Valilla oikein ahdistaa tama ulkonakokeskeisyys maailmassa ja kuinka valilla tuntuu, etta media jotenkin painottaa sita ajatelmaa, etta kun on kaunis niin elama olisi jotenkin ”parempaa”, joka luo paineita etenkin meille naisille. Esimerkkina vaikka tyyliin hiusmainokset; ensiksi naisella huono lytistynyt tukka=nainen on automaattisesti surullinen/ruma/ei haluttava ilmestys. Kun han pesee hiuksensa ja hiukset nayttavat hyvilta=nainen on iloinen/kauniimpi/kepastelee miehen kainalossa onnellisena nauraen, ikaan kuin ”she’s made it”. Miehille ei tuputeta samalla tavalla sita ajatusta, etta olet riittamaton tai sinun pitaa fixata tama tuo ja se tapahtuu nailla tuotteilla tai nailla konsteilla. Tapa, jolla tuotteita markkinoidaan, silla on mielestani suuri vastuu ja merkitys. Mielestani epavarmat ihmiset ovat naiden markkinoiden uhreja tietylla tavalla, mutta ehka siina on myos jonkin sorttista kokeilunhalua, kun niin monet tekevat naita kauneusjuttuja nykyaan. Kauneusleikkaukset on niin normalisoitunut juttu, etta se ei ole enaa niin tabu aihe, kuin ennen. Itsekin mietin, miten kaikki aineet ja tavarat ihmisen kehon sisalla tulevat vaikuttamaan vuosikymmenien paasta..niista kun ei ole viela mitaan tutkimuksia, kun silarit/botoxit/yms eivat ole mikaan niin vanha juttu. Talla hetkella tuntuu, etta ihannoidaan tummien naisten piirteita, jos asiaa tutkiskelee tai mietiskelee hieman tarkempaa..tai olen itse tahan mielipiteeseen paatynyt. Otetaan esimerkiksi Kim Kardashian/Kylie Jenner. Valilla tuntuu, etta kyseiset naiset yrittavat itseasiassa jaljitella tummaihoisia naisia heidan erinaisilla kauneuslookeillansa. Tummaihoisilla naisilla kun yleensa on vaaleaihoisempiin naisiin verrattuna isommat huulet, takamus/reidet, rinnat yms. Ei tietenkaan kaikilla tummaihoisilla tietenkaan, en halua yleistaa, mutta you got my point. Nuorien tyttojen pitaa pitaa paa aika kylmana tassa aikakaudessa ettei paase luisumaan down the rabbit hole, koska se voi tosiaan olla melko slippery road. Monet kun ovat tehneet yhden leikkauksen, niin sitten halutaan jo seuraavaa. Vartalon dysmorfiasta jos karsii, niin siina ei kylla kauneuskirurgit oikein auta, vaan melkeinpa ammattiauttajalle/terapistille juttelu ehka tekisi teraa siina vaiheessa jos ollaan harkitsemassa esimerkiksi tammoisia tisseja itselleen (https://www.intouchweekly.com/posts/meet-beshine-the-model-who-may-have-the-world-s-largest-fake-breasts-49532) 🙁 Mutta kuten itsekin sanoit, jokaisella on oikeus tehda mita itse haluaa kropallansa. Mita me siihen sanomaan, jos se tekee heidat onnellisiksi. 🙂

  2. Noilla mainitsemillasi kriteereillä olen siis luonnollinen poikkeus, koska mulle ei koskaan ole tehty mitään kevyemmän eikä rankemman kategorian operaatioista. (Luulen tosin ettei syynä ole niinkään järisyttävän poikkeavat kauneusmieltymykseni vaan ns. hyvät geenit ja erittäin terve itsetunto…)

    Ihmettelen itse tuota tatuointien luokittelua kevyiksi toimenpiteiksi. Tatuointihan on tosi pysyvä, potentiaalisesti vaarallinen ja parhaimmillaankin todennäköisesti rumasti ikääntyvä muutos. Sen laittamisessa on riskinsä eikä sitä välttämättä voi poistattaa jälkikäteen vaikka alkaisi kaduttaa – toisilla toki toistuva, kivulias, kallis laserointi voi auttaa mutta sehän ei ole mitenkään taattua. Toisaalta käsittääkseni monet pistoshoidot ns. kuluvat pois, eli niitä joutuu uusimaan ylläpitääkseen tulosta (hermomyrkyt toki jäävät elimistöön vaikka vaikutus ei olisi enää niin hyvässä terässä). Eikö tatuointi siis kuuluisi siihen raskaampien muokkausten osastoon, jos pistoksetkin ovat siellä? 🙂

    1. Hmm, nojoo, ehkä mä jotenkin miellän sen vähän sellaiseksi asiaksi, jolla ei muokata radikaalisti kroppaa, vaan enemmän se on joku piirretty kuva siellä täällä, sen sijaan, että muokattais kasvojen muotoa yms. Mutta toki tatskojakin on tosi isoja ja hallitsevia, ei sikäli nekin jo muokkaa jonkin verran kroppaa. Ehkä oon jotenkin mieltänyt nää niin paljon oman näkemyksen kautta, varsinkin kun tatuointien poisto on nykyisin superhelppoa ja tatuointeja löytyy niin microbladingin kuin kuvatatskojen muodossa 🙂

      1. Muuten kantaa ottamatta postaukseen haluaisin tähän väliin sanoa, että tatuoinnin laserpoisto ei valitettavasti ole helppoa. Olen itse käynyt jo 8 kertaa poistattamassa ja vielä olis muutama kerta jäljellä. Yhteensä koko operaatioon menee n. 3 vuotta. Toimenpide ei ole pitkä (5-10min), mutta aika kivulias ja jälki on rumaa (haavaumia, punoitusta, joskus vesikellojakin). Yksi kerta maksaa jo enemmän kuin tatuoinnin laitto. Voi kun kaikki tatskaajat kertoisivat näistä asiakkailleen – se oma mielipide ennen niin nätistä tatuoinnista kun voi muuttua kovin nopeasti.

        1. Itse olen poistattanut myös tatuoinnin, mutta tosin alue oli suht pieni ja kaksi hoitokertaa riitti. Poistossa käytettiin uutta R0-menetelmää, joka siis mahdollistaa, että iho voidaan käsitellä 4 kertaa saman päivän aikana. Itsellä ainakin myös paraneminen sujui hyvin, koska hoito kohdistui vain tatuoidulle alueelle eikä reagoinut ympärillä olevaan ihoon. Itsellä ihoon ei tullut minkäänlaista arpea tai jälkeä.

          1. Aijaa, kuulostaa kyllä hyvältä! Mun klinikalla ei ole koskaan edes mainittu tuota hoitoa. Pitääkin ottaa selvää 🙂

      2. Siis tarkoitatko että sellaisten pysyviksi tarkoitettujen tatuointien (luonnollisesti poislukien poiskuluviksi tarkoitetut kestopigmentoinnit, hennatatskat ym, siirtokuvista puhumattakaan) olisi nykyään jotenkin superhelppoa ja automaattisesti mahdollista poistattaa iholta kuin iholta? Valitettavasti tuo taitaa olla aika yleinen, mutta epätodenmukainen näkemys.

        Onnistumisesta ei ole mitään takeita vaikka poistaminen olisi kuinka ammattitaitoista, se riippuu niin tatuoinnista ja ihmisen ihon toiminnasta. Joiltain väri ei irtoa, toiset arpeutuvat, joillekin jää tatskasta ns. negatiivikuva jne. Toki osa poistoista onnistuu jopa 100%, mutta lähtökohtaisesti tatuointia ei kyllä kannata ottaa sillä mielellä että sen saa sitten pois jos alkaa kaduttaa. Ei välttämättä nimittäin saa 🙁
        (Googlaa vaikka tattoo removal wrong jos uskallat eikä ole kiinnostusta tutkia asiaa syvemmin…)

    2. Tatuonti on yleensä helpompi piilottaa kuin radikaalimmat toimenpiteet. Siksi kai tatuointi on ”kevyempi”. Itse ainakin sen vuoksi tatuoinnin koen ”kevyemmäksi”. Lainausmerkeissä siksi, ettei lopulta mikään toimenpide missä kemikaaleja käytetään ole kevyt. Hiusvärikin pysyy hiuksissa parhaillaan/pahimmillaan kunnes otat sakset käteen ja leikkaat pois. Mutta sitä ei silti usein mielletä edes toimenpiteeksi enää arkisuutensa vuoksi. Nää on tosi paljon mieltymyskysymyksiä. Mikä on toiselle hc ja toiselle pientä ehostusta. Hyvin ihmiskohtaista. Itse miellän tatuoinnit ja hiustenvärjäämisen kevyeksi ulkonäon muuttamiseksi. Mutta taas kulmien kestopigmennointi ois mulle hc toimenpide. Toki itse olen tatuoitu ja tatuointeja tulossa lisää, mutta kulmien pigmennointia ei ainakaan tietääkseni ole tulossa. Riippuu luultavasti nää mielipiteet myös siitä mitä itselle on tehty ja minkä itse kokee suuremmaksi toimenpiteeksi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *