Mielipidemaanantai: Sekundaarinen lapsettomuus

Mungolife

Taisi olla aika hiljaista uutisrintamalla viime viikolla vaikka oli kaikkea mahdollista Trumpin ja Putinin tapaamisen spekuloimisesta fudiksen MM-kisoihin. Siitäkin huolimatta useampi eri bloggaaja sai näkyvyyttä iltapäivälehtien sivuilla, minä mukaan lukien. Vartalopositiivisuuden lisäksi eräs toinen aihe kirvoitti mielipiteitä, ja se onkin sellainen aihe, josta olen halunnut kirjoittaa.

Sekundaarinen lapsettomuus.

Mä vihaan tuota termiä. Se on mun mielestä harvinaisen epäonnistunut ja huono termi. Mun mielestä jo tuo termi on sellainen, mikä aiheuttaa ihmisissä hirveästi tunteita, joita ei välttämättä eri termi samalla tavalla aiheuttaisi. Jos me emme mieheni kanssa voisi saada jostain syystä toista lasta joskus, niin vierastaisin todella pahasti tuollaista termiä. En kokisi millään mittarilla olevani lapseton, onhan minulla tämä yksi ihana lapseni. Olen siis jo biologinen vanhempi, niin miten minusta voisi käyttää termiä lapseton enää ikinä koskaan? Lapsettomuus ja vapaaehtoinen lapsettomuus on mun mielestä selkeitä ja järkeviä termejä, mutta tuo sekundaarinen sanana ei yhtään pelasta sitä tosiasiaa, että vaikka lapsensaaminen aiheuttaisi vaikeuksia vaikka toisen, kolmannen tai neljännen lapsen kohdalla, ei kyseinen henkilö vaan yksinkertaisesti ole lapseton. Ja samaan syssyyn sanottakoot, että kun ihminen menettää lapsensa, pitäisi sille olla oma terminsä.

Kun puhutaan jo lapsen saaneiden ongelmista tulla uudestaan raskaaksi, pitäisi olla joku muu termi ensinnäkin selkeyden vuoksi, mutta myös sen takia, että nykyisellään termi on omiaan aiheuttamaan katkeruutta ja loukkaantumisia ja sitä kautta aiheuttaa turhaa vastakkainasettelua kahden ihmisryhmän välille.

Miksi lapsettomuus sitten sanana aiheuttaa niin paljon pahaa mieltä?

No, ensinnäkin on se ryhmä, joka ei voi koskaan saada omia lapsia, ja heille ajatus siitä, että jo vanhemmuuden onnen kokenutta kutsuttaisiin lapsettomaksi tuntuu varmasti todella ikävälle. Kun ei ole koskaan saanut tai koskaan voi saada omaa biologista lasta, voi siinä tapauksessa käyttää ihan kirjaimellisesti sanan jokaisessa merkityksessä termiä lapseton itsestään. Mutta kun samaan kategoriaan termin puolesta isketään vanhempia, joilla on jo lapsi tai lapsia, tuntuu se varmasti käsittämättömän kipeältä. (EDIT:// Tekstiä hieman muokattu, jottei nyt tule lisää väärinymmärryksiä. Tällä tarkoitan sitä, jos heteropariskuntana haluaa perheenlisäystä, ei sitä saa eikä koskaan voi saada vaikkapa jonkin fysiologisen tekijän takia. Tässä en tarkoita sateenkaariperheitä yms. tilanteita, joissa ei myöskään mun mielestä oikeen voida käyttää termiä lapseton, vaikka joku osapuolista ei olisikaan biologisesti vanhempi. Myöskään adoptoineita pariskuntia en pidä sellaisina, joita kuvaisin termillä lapseton.)

Mä en tykkää myöskään siitä, kun lapsensa menettäneistä käytetään termiä lapseton. Vaikka ihmisellä ei todellisuudessa olisi enää hengissä olevaa lasta, on hän silti ollut vanhempi, eikä se miksikään muutu menetyksen myötäkään. Jossain kuulin termin enkelivanhempi, joka oli mun mielestä toki kaunis termi, mutta varmasti monille olisi vierasta käyttää sitä termiä. Ja jos meillä on lesken kaltainen vakiintunut termi puolisonsa menettäneelle, eikä leskestä käytetä termiä sinkku tai naimaton, miksi lapsensa menettäneestä käytettäisiin termiä lapseton? Se ikään kuin pyyhkii sen joskus eläneen ihmisen muiston pois. Se ei varmasti tunnu hyvältä.

En ole mikään suomen kielen kehittäjä, mutta varmasti sekundaarisen lapsettomuuden tilalle löytyisi hyvä termi, joka voisi olla mitä tahansa hedelmöittymishäiriöstä lähtien. Kyseessä on niin tulenarka asia, että sitä ei varmasti olisi helppo nimetä ketään loukkaamatta. Koska aika lailla joka asiasta voi loukkaantua ja toinen ryhmä pitää syytä loukkaantumiselle turhana, niin tuo loukkaavuus ei tokikaan voi olla ainoa perustelu, mutta jo ihan harhaanjohtavuutensa vuoksi tuo termi tulisi vaihtaa.

Kyseinen termihän on muuten esimerkiksi englanniksi secondary infertility, eli vapaasti käännettynä sekundaarinen hedelmättömyys. Jotenkin kaikin puolin järkevämpi termi.

Toinen puoli keskustelusta onkin se, että saako sekundaarisesti lapseton olla asiasta harmissaan ja avautua asiasta? Onko se OK, että vaikka kolmannesta lapsesta haaveileva avautuu asiasta julkisesti samalla kun sadat ja tuhannet haluaisivat edes sen yhden oman lapsen? Onko oikein surra lapsettomuutta, jos on jo esimerkiksi kaksi ihanaa lasta, mikä on kaksi enemmän kuin joku tulee koskaan saamaan? Vai onko se vaan ikävää ja "turhaa uikutusta"? Aika paljon törmää sellaiseen ajatusmaailmaan, että jo vanhemmiksi päässeet eivät voi surra sitä, että eivät saa lisää lapsia.

Mun mielestä asia ei oo ihan hirveen yksioikoinen. Ymmärrän molempia puolia. Ymmärrän heitä, jotka eivät koe perheensä vielä kokonaiseksi ja surevat sitä puuttuvaa palaa. Ymmärrän myös heitä, joiden koko elämän haave oli oma perhe, mutta joille se haave on mahdoton. Kyllähän siinä tuon toisen puolen suru tuntuu suorastaan ärsyttävältä. Vähän sellainen asenne, että ei saisi surra, kun on jo saanut niin paljon. Tuo on yksi ongelmallinen ajatusmalli, koska aina löytyy joku, jolla on vähemmän, ja silloin ei voisi ikinä surra mitään. Se ei ole oikein.

Mutta, vaikka mun mielestä lapsettomuudesta ja tietyllä tapaa myös sekundaarisesta lapsettomuudesta pitäisi käydä avointa keskustelua ja normalisoida molempia asioita ja tiedottaa niistä, niin en itse tykkää siitä keskustelusta. Jos nyt ihan hirveän jyrkästi sanoisin, niin toteaisin, että "ole tyytyväinen siihen mitä on". Ei se tietenkään niin yksinkertaista ole, mutta tietyllä tapaa mä ajattelen näin juuri tässä asiassa. Vaikka olenkin vahvasti aina ottanut kantaa siihen, että toisen huonompi tilanne ei ole tapa arvottaa omia ongelmia, sillä aina on jollain asiat vielä huonommin ja siitäkin huolimatta pitäisi olla lupa ja oikeus surra omia ongelmia.

Meilläkin on haaveissa perheenlisäystä ja kerron siitä avoimesti. Haaveissa olisi vielä toinen ja ehkä vielä joskus kolmaskin lapsi. Jos meille sellaista haavetta ei suotaisi, en usko, että pitäisin asiasta mitään ääntä. Toivoisin toki länsimaiselta lääketieteeltä kaikkia mahdollisia apuja asiaan, mutta en välttämättä taistelisi asiassa kovin kauaa. Todennäköisesti takertuisin hieman vielä lisää tähän lapseen, joka minulla jo on, ja arvostaisin sitä, että sain hänet, vieläkin kovemmin.

En koe, että mulla olisi oikeutta puhua lapsettomuudesta, lapsettomuuden aiheuttamasta surusta tai harmista, vaikka kaipaisinkin koko sydämestäni toista lasta. Voisin kertoa avoimesti ongelmista toisen lapsen saamisen kanssa, sillä olenhan kertonut että ensimmäinen lapsemme tuli todella helposti. Kertoisin asiasta lähinnä tuodakseni tietoon sitä mahdollisuuta, että tällainenkin on mahdollista ja that's it. Mutta tämä on VAIN minun henkilökohtainen ajatus asiasta nyt ennen kuin olen tuollaista tilannetta joutunut kokemaan.

On todella vaikea löytää oikeaa tapaa kommunikoida tätä asiaa, koska kyllä mä ymmärrän sitä toistakin ajatusmaailmaa, jossa tämä sekundaarinen lapsettomuus on oikeesti aivan kamalaa ja siinä ei todellakaan ajattele niin, että no, jollain ei ole lapsia ollenkaan. En minäkään ajattele joissain mun murheissa heti, että hei Afrikan lapsilla ei ole ruokaa. Kuten sanottua, aina löytyy heitä, joilla menee huonommin ja sen mukaan ei voi mitata omia suruja. Nää on vähän sellaisia asioita, että lapsiluku ei vaikuta siihen suruun millään tavalla. Kymmenlapsisen lapsiperheen yhden lapsen menehtyminen on varmasti ihan yhtä kivuliasta kuin ainokaisen menetys. Ja jos me lähdetään arvostelemaan useamman lapsen vanhempia siitä, että he eivät saa potea surua siitä, että eivät saa vielä yhtä, niin onko lapsettomillakaan sitten oikeutta potea surua siitä, ettei saa sitä ainuttakaan lasta? Mikä on oikea määrä? Milloin tuntee itsensä kokonaiseksi vanhempana tai ihmisenä tai perheenä? Kukaan muu ei voi sitä määrittää, joten siinä missä tuo termi on mun mielestä ihan hirveän epäonnistunut, vielä vähemmän ymmärrän heitä, jotka ottavat oikeudekseen määritellä sen, mikä on kellekin sopiva lapsiluku ja mihin pitäisi olla tyytyväinen ja mistä onnellinen. Joku tuntee itsensä kokonaiseksi yhden lapsen vanhempana, toinen lapsettomana ja kolmas kaipaa ehkä vielä kuudetta lasta. Eikä kenenkään pitäisi sitä arvostella.

Siinä missä kaipaisi jo lapsia saaneilta ymmärrystä ja hienotunteisuutta lapsettomia kohtaan, kaipaisi myös lapsettomilta ymmärrystä toista puolta kohtaan ja sitä, että kipu, kaipaus ja suru on subjektiivisia. Vaikka varmasti jokainen sekundaarisesti lapseton ymmärtää, että on vielä omaansakin isompaa surua asiassa, voi se oma suru olla kuitenkin äärimmäisen mittavaa.

Mun mielestä suurin syyllinen tässä keskustelussa on tuo huono termi ja provosoiva media. Iltapäivälehtien otsikointi luokkaa "Kahden lapsen äiti suree lapsettomuuttaan" on omiaan aiheuttamaan provosoitumisia ja pahaa mieltä, ja siitä seuraavaa keskustelua, joka aiheuttaa pahaa mieltä toiselle puolelle myös. Saman asian voisi otsikoida ihan eri tavoin ja niin, että se ei satuttaisi ketään. Ja kun tuo termi lapsettomuus poistettaisiin kokonaan tästä keskustelusta, tunteet eivät todennäköisesti kuumenisi yhtään niin paljon.

Jokainen saa surra omaan lapsilukuun liittyviä murheita, ja sitä ei pitäisi arvostella. Mutta siinä kannattaisi käyttää eri termistömä, sillä vaikka yksi ihminen jäisi juuri sen kyseisen lapsen kohdalla lapsettomaksi, niin jos hänellä on jo lapsia, häntä ei vaivaa lapsettomuus eikä hän ole lapseton.

Kommentit

Hanna (Ei varmistettu)

Aiheeseen en ota sinällään kantaa, koska en ole asiaan perehtynyt. Mutta, mutta..

Se, että ei voi saada biologista lasta, ei tarkoita sitä, että olisi "sanan ihan jokaisessa mielessä todella lapseton". Saatika se, että voi saada lapsen, mutta ei ole sitä biologisesti itse tehnyt.

Olen yhdessä vaimoni kanssa perustanut perheen ja yhteisestä päätöksestä halunnut meille kaksi lasta. Minulla on aivan toimiva kohtu ja munasarjat, mutta vaimoni halusi lapsemme synnyttää, itselle asialla ei ollut mitään väliä. En todellakaan koe tästä syystä olevani lapseton ja onpa tosi surullista, jos joku muu kokee. Biologia ei paljoa merkitse. Jos minua ei olisi, ei oli meidän lapsiakaan.

Anna (Ei varmistettu)

Tätä ei tarvitsisi ihan noin yksioikoisesti ymmärtää, sillä tuota en suinkaan tarkoittanut. Tarkoitin tässä tapauksessa heteropariskuntaa, jotka biologisesti ajatellen lähtökohtaisesti oletusarvoisesti ovat kykeneviä saamaan lapsia, mutta eivät kuitenkaan syystä tai toisesta saakaan lasta alulle. Samaa sukupuolta olevat henkilöt eivät lähtökohtaisestikaan sinänsä voi olla siinä tilanteessa, että käsisivät sekundaarisesta hedelmättömyydestä, ellei vaikka ole niin, että vain toinen osapuoli on kykenevä raskautumaan ja synnyttämään ja jostain syystä hänkään ei sitten hedelmöity.

Oma lukunsa on samaa sukupuolta olevat pariskunnat, jotka adoptoivat tai sitten toinen vanhemmista on biologinen vanhempi ja toinen ei välttämättä biologisesti geeniperimältään ole lapsensaamisessa mukana.

Kaltaisessanne tapauksessa en todellakaan koe, että sinä olisit lapseton ja vaimollasi olisi lapsi. Te olette yhdessä vanhempia ja teillä on yhteiset lapset. Ihan samalla tavalla kuin adoptiotapauksessa en koe ihmisiä lapsettomiksi, onhan heillä lapsia, vaikkei biologisia olisikaan.

Sinähän voit saada biologisesti lapsen ja olet saanut perheenlisäystä puolisosi kanssa. Kuka ihme pitäisi sinua lapsettomana siis?

Olen pahoillani, jos olet ymmärtänyt väärin, ehkä olen ilmaissut asian epäselvästi, mutta tuossa nyt ei todellakaan tarkoitettu tämänkaltaista tilannetta.

Hanna (Ei varmistettu)

Okei, ymmärrän pointtisi nyt, kun aukaisit asiaa. Asia pisti silmääni siksi, että jotkut ihan tosiaan ajattelevat, että en ole lapsieni vanhempi, koska biologista sidettä ei ole. Toisekseen on ankeaa, ettei lähes koskaan kuulu ryhmään, josta puhutaan. Aina toiseutetaan. Ymmärrän, ettet voi näin lyhyeen tekstiin sisällyttää kaikkia pareja ja tilanteita, eikä tarvitsekaan, mutta sen avaaminen, että tekstissä on kyse hyvin kapeasta alueesta vanhemmuutta/lapsettomuutta, oli ihan hyvä idea.

Anna (Ei varmistettu)

Niin, no mun mielestä itse aihe, eli sekundaarinen lapsettomuus, ei sinänsä koske sateenkaariperheitä, koska he ovat tavallaan primaarisen lapsettomuuden alaisuudessa, koska eivät yksinkertaisesti voi saada biologisesti lapsia yhdessä. Myös turha puhua erikseen adoptioperheistä tässä yhteydessä, koska hekään eivät liity sekundaariseen lapsettomuuteen. Ellei ole tilanne, että on yksi biologinen lapsi ja sitten ei saada enempää ja adoptoidaan. Silloinkin mun mielestä toi termi lapseton on edelleen väärä, vaan silloin on kyse nimenomaan sekundaarisesta hedelmättömyydestä, ei lapsettomuudesta.

Mä en osannut edes ajatella, että joku saattaisi teidän kaltaisessa tilanteessa ajatella noin, koska eihän tää aihe ees liity tohon tilanteeseen. Varsinkin kun molemmat olette kykeneviä saamaan lapsia. Jotenkin oletin, että kun keskustellaan sekundaarisesta lapsettomuudesta eikä esim. "milloin on oikeasti vanhempi?" tms. niin oletusarvona on jo se, että tämä ei koske kuin heteropariskuntia, jotka eivät biologisista lähtökohdista huolimatta pysty saamaan lapsia.

Ja ymmärrän tietenkin, että ei kuulu siihen valtavirtaryhmään ja se harmittaa tietenkin näissä keskusteluissa. Mutta toisaalta, se ei välttämättä johdu siitä, ettei haluttaisi puhua vaan senkin takia, että heterona en vaan osaa edes ajatella kaikkia kulmia ja näkökohtia tällaisessa tilanteessa, koska onhan oma elämäni tietenkin hyvin heterosentrinen. Mun mielestä näissä asioissa ei voi vaatia bloggaajalta, että osaisi kattaa omassa mielipiteessään spesifistä aiheesta ihan kaikkea ja kaikkia.

Sateenkaariperheisiin liittyen tilanne on myös sellainen, että voi olla vaikeaa kommentoida asioita tai edes olla uskallusta käsitellä aihetta, ettei vaan loukkaa ketään. Mä en myöskään koe, että mulla olisi asiaan mitään sanottavaa. Mun mielestä kaikilla sateenkaariperheillä tulisi olla yhtäläiset oikeudet ja mahdollisuudet saada lapsia ja sama pätee vaikka sinkkumiehiin ja -naisiin. Jokaisella on mun mielestä oikeus perheeseen, oikeus iloita ja surra sitä ja oikeus elää kenen kanssa haluaa ja perustaa tämän kanssa perheen. Tuosta ei oikein saa sen syvempää postausta, kun tuossa ei mun mielestä ees pitäisi olla tarvetta keskustelulle.

Iloa teidän lapsiarkeen puolisosi kanssa! :)

Minna (Ei varmistettu)

Niin, tämä on arka aihe ja olin hyvin pitkälle samoilla linjoilla kanssasi yhden lapsen saaneena, mutta kun toista ei alkanut toiveista huolimatta viiden vuoden sisällä kuulua alkoi mielipiteenikin muuttua. En kuitenkaan koskaan sanonut sitä ääneen, vaikka juoksimme tutkimuksissa ja hoidoissa ja ihmiset ihmettelivät miksi ei esikoiselle jo kuulu sisarusta.
Lopulta tulin raskaaksi ja olimme onnemme kukkuloilla. Onni päättyi kuitenkin viikolle 37+4 kun lapsemme kuoli kohtuun. Ymmärrän, että primaaristi lapsettomat saattavat kokea todella pahana tuon sekundaarin lapsettomuuden terminä ja ajatuksena, mutta se tuli yllätyksenä, että monet lapsettomat olivat myös sitä mieltä, ettemme olisi saaneet surra kuollutta lastamme, koska meidän olisi pitänyt olla onnellisia esikoisesta. Nämä asiat eivät kuitenkaan mitenkään sulje toisiaan pois. Vaikenimme kuitenkin siis siitäkin surusta, jottemme loukkaisi muita.
Lopulta asiat kuitenkin menivät onnellisesti ja saimme lyhyen ajan sisällä vastoin useiden lääkäreiden sanomisia ja lääketieteellisistä faktoista huolimatta kaksi biologista lasta lisää. Joten nyt me emme saisi kenenkään mielestä surra kuollutta poikaamme, koska se jotenkin kuulemma vähentää rakkauttamme elossaoleviin lapsiimme....just. Joskus en voi muuta kuin ihmetellä miten putkinäköisiä ihmiset voivatkaan olla. Toisen suru ja kokemus on aina subjektiivista ja sen kyseenalaistaminen on mielestäni osoitus suunnattomasta itsekeskeisyydestä.

Anna (Ei varmistettu)

Aivan kamalia juttuja olette saaneet osaksenne :/ Olen todella pahoillani puolestasi saamistanne kommenteista, kertoo kyllä jotain älyn puutteesta kommenttien antajilla tuollainen.

Ja vaikka kuinka monta lasta olisi, teillä todellakin on oikeus ja lupa surra sitä pientä, jonka te menetitte. Hän oli oma ihmisensä, jota ei mikään muu koskaan korvaa <3 Ihanaa, että olette ylittäneet mahdottomalta näyttäneet esteet ja saaneet ison perheen :) Iloitkaa sitä joka päivä ja surkaa menetystä aina kuin oikealle tuntuu. Kukaan muu ei sitä voi määritellä teidän puolesta <3

Ja tuossa on just hyvä esimerkki siinä, miten toinen puoli loukkaantuu tässä asiassa herkästi, mutta samalla loukkaa itse vielä ehkä julmemmin :/

Iina (Ei varmistettu)

Ite en sinänsä oo miettiny sen enempää näitä termejä, vaikka tuttuja ovat. Mutta näin 2 poikaa raskauden aikana menettäneenä rv 21 ja rv 14, tuntuu hassulta etten oo suurimman osan mielestä mitään: en oo äiti, enkä lapseton. Lapsettomat on "kateellisia" kun tuun jatkuvasti raskaaks, enkä siis ole lapseton kun mulla on lapsia, mutta en myöskään ole äiti koska mun lapset on kuolleet, enkä ole niitä saanut pitää. Oon miettiny, että jos meidän vauva ois syntynyt vaikka rv23 ja elänyt viikon, olisinko siltikään äiti? Jos jonkun lapsi kuolee aikuisena, lakkaako hän olemasta äiti? Ehkä pitäisi nimenomaa olla joku termi äidille, jonka lapsi on kuollut.

Itse tiedän olevani äiti ja olen myös äiti nyt mahassa kasvavalle kolmannelle pojalle, joka on myös vaarassa menehtyä lapsivesien menon ja istukan verenvuodon takia (nyt rv21). Toisaalta olen myös lapseton siinä mielessä että eläviä lapsia ei ole. Jos joku kysyy onko meillä lapsia, sanon yleensä että ei eläviä, mutta enkeleitä kyllä. Jos tämäkään vauva ei selviä niin ei yritetä enää ainakaan vuosiin uudestaan, jolloin mun nopeasti raskautumisesta ei oo mitään hyötyä kun istukat tappaa aina vauvat. Sitten lähdetään adoptioon ja voin olla äiti meidän enkelipojille, sekä adoptiolapselle.

Iina (Ei varmistettu)

Unohdin mainita, että kyllä mun mielestä myös pitäis osata nähdä ne positiiviset asiat elämässä eli mä oon tuhannesti kiitollinen että ollaan toistaiseksi terveitä ja meidän elämässä on kaikki todella hyvin lukuunottamatta lasten menetystä. Paljon surua ja kamalimpia asioita työssä nähneenä osaan olla kiitollinen elämän perusasioista, vaikka yks suurimpia suruja onkin sattunut kohdalle. Toki se ei vähennä mun surua meidän enkelipojista, mutta auttaa jaksamaan kun näkee ne positiiviset asiat. Eli asioista ja traumoista voi päästä "yli" jos näkee ne positiiviset asiat elämässä. Jos on sekundaarisesti lapseton, voi ehkä oppia elämään asian kanssa ilman katkeruutta kun oppii arvostamaan sitä mitä jo on.

Anna (Ei varmistettu)

Joo, mun mielestä just tämä. Mun mielestä joku "keskenmenon kokenut nainen" on ihan typerä ja hankala termi tässä yhteydessä. Ei varmasti tunnu hyvältä. Varsinkin kun keskenmenoihin päätyy kai joka neljäs vai viides raskaus, ja iso osa niistä ennen kuin on edes tiedetty raskaudesta.

Tässäkin on mun mielestä olennaista erottaa se, että vaikka jonkun mielestä saattaisit olla edelleen lapseton, niin olet "hedelmällinen", eli raskaudut, mutta raskaudet ei kestä. Kun taas sitten jotain toista kuvataan sanalla lapseton, kun hän ei edes raskaudu. Saman termin alle laitetaan liian monta tilannetta, ja se on omiaan aiheuttamaan just tollasia tilanteita, että ollaan "kateellisia" hedelmällisyydestä. Mutta mitä kadehtimista on tilanteessa, joka on päättynyt niin valtavaan suruun ja ikävään pientä elämää kohtaan? Ehkä se tuntuu heistä sitten toivolta, että ehkä sulla on vielä joskus mahdollisuus, mitä heillä ei ole. Mutta niin, mun mielestä termiä lapseton pitäisi käyttää hyvin varovasti ja just esimerkiksi englanniksi kukaan ei käytä termiä childless vaan termiä käytetään muodossa infertile tms.

Sehän on ihan uskon asioita ja jokaisen omia ajatuksia, milloin elämä alkaa, milloin tulee äidiksi. Jos sinä olet omasta mielestäsi kahden menehtyneen pojan äiti, sinä olet sitten äiti, ja se on sillä piste. Kenenkään muun ajatuksia asiaan ei ole mitään merkitystä. Sinä olet kantanut ja kasvattanut sisälläsi elävää lasta, sinä olet äiti, jos sellaiseksi itsesi haluat nähdä. Joku muu ehkä näkee itsensä äidiksi vasta lapsen synnyttyä, eikä se ole yhtään enemmän oikein tai väärin.

Toivon täydestä sydämestäni, että tämä teidän pieni selviytyisi ja saisitte oman ihanan pienen elävän pojan! <3 Kaikkea hyvää sulle!

Sanna (Ei varmistettu)

Ihan mahtavia nämä maanantain mielipidejutut. Taas kerran mahtavaa pohdintaa ja olen itse ihan samaa mieltä. Kiitos näistä!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :)

Ancillae (Ei varmistettu)

Tekstistäsi paistoi läpi se, ettei sinulla ole lapsettomuudesta mitään kokemusta. Termeistä viis, lapsettomuus kokemuksena yksilön elämässä on ihan yhtä kipeä, satuttava ja hajottava oli kysy mistä tahansa tilanteesta, jolloin tahdosta riippumatta sitä raskautta ei tule. Kukaan ei voi toisen kipua ja kokemusta mitätöidä sillä, että toinen on sattunut saamaan lapsen jo ja toinen ei. Se, jolla jo on lapsi, tietää tarkalleen mitä vailla on. Täysin lapseton elää vain unelmiensa varassa. Sinä et myöskään voi ilman kokemusta lapsettomuudesta arvailla miltä se sinusta tuntuisi, jos teille ei toista lasta sitten tulisi jos niin haluaisitte. Ei kannata kirjoittaa mielipiteitä asioista, joista ei oikeastaan mitään tiedä. Itse olen kerran ollut raskaana, raskaus päättyi varhaiseen keskenmenoon. Tästä syystä diagnoosini on sekundäärinen lapsettomuus, vaikka ainuttakaan lasta en ole ikinä saanut. Siksi varmaan mielestäni on se ja sama, millä termillä kenenkin lapsettomuutta kutsutaan. Siitä olen toki samaa mieltä kanssasi, että oli tilanne mikä hyvänsä parasta ihmisen olisi keskittyä elämän hyviin asioihin. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että pahimman lapsettomuuskriisin myrskyissä se on helpommin sanottu kuin tehty.

Anna (Ei varmistettu)

Mitä sinä tiedät mun mahdollisesta lapsettomuudesta? Tai kenenkään toisenkaan? On jotenkin käsittämätöntä sanoa, että lapsettomuus kokemuksena on sitä ja tätä ja puhut mitätöimisestä samalla kun mitätöit niin monta ihmistä omalla kommentillasi. Sinä et voi tietää, vaikka minä olisin taistellut vuosia saadakseni tämän lapsen, mutten vaan ole halunnut sanoa mitään. Näin ei onneksi ole, mutta yritän vain osoittaa, että sinä et todellakaan tiedä mitä kenenkin makuuhuoneessa tapahtuu ja saatat yhtä tylysti toisessa yhteydessä mitätöidä jonkun sellaisen ihmisen, joka on kärsinyt lapsettomuudesta.

On käsittämätöntä, että kehtaat sanoa tuntemattomalle ihmiselle: "Sinä et myöskään voi ilman kokemusta lapsettomuudesta arvailla miltä ..." Mitähän sä kuvittelet mun kokemuksista tietävän? Vain sen, mitä olen kirjoittanut blogiini. Tänne voisin kirjoittaa mitä vaan, sen ei pitäisi olla tottakaan. Mutta ennen kaikkea vaikka sain tämän lapsen helposti, mitä jos olisin sitä ennen joskus elämässäni yrittänyt lasta vuosia, tuloksetta. En sano, että näin olisi, sanon vaan, että sinä et sitä voisi tietää. Niinpä on käsittämätöntä, että julkeat näin kommentoida. Mua se ei haittaa, koska asia ei ole itselleni kivulias, mutta todella toivon, että harkitset uudemman kerran, ennen tällaisten asioiden sanomista, ellet tiedä 100 % varmaksi, ettei tämä ole kivulias aihe keskustelukumppanille.

Mä en ole kieltänyt ketään suremasta, en oo tuominnut sitä, enkä pununut siitä, että se olisi väärin. Mä olen tuominnut harhaanjohtavan termin. En ole myöskään sanonut että termi sekundaari lapsettomuus olisi millään lailla väärin sinun kohdallasi. Sinä olet lapseton ja sinulla on taustalla keskenmeno ja näin ollen on ihan loogista, että sinä kuulut tuon termin alle, jos se ei sinusta väärältä tunnu. Jos kokisit, että sinulla on yksi enkelilapsi, voisi tuo termi lapseton tuntua pahalta (ks. Iinan kommentti). Mutta jos sinulla olisi jo yksi tai kaksi lasta, pitäisin termiä sekundaarisesti lapseton väärältä sinulle, koska sinulla on lapsia.

Kuten postauksessakin jo mainitsin, heille, joilla on jo lapsia, sopisi mielestäni paremmin termi "sekundaari hedelmättömyys", jonka ei pitäisi loukata ketään.

Aino (Ei varmistettu)

Ancillae on hyvä esimerkki siitä, miten monilta tämän asian yhteydessä puuttuu hienotunteisuutta todella paljon. Kukaan muu kuin hän itse ei täällä mitätöinyt kenenkään surua. Hänen kommentissaan minua henkilökohtaisesti onnistui satuttamaan se, että suruni lapsettomuudesta on jotenkin hatarampaa ja vähemmän todellista, kun en voi edes tietää miltä tuntuu olla oikeasti äiti. Itkettää jo tuota lausetta kirjoittaessa. Minulla ei ole hautaa, jonka äärellä voisin surra ja suren ihmistä, jota en saa koskaan tavata. ”Vain haavetta”. Ajatus siitä, etten saa koskaan kokea todellisuutta, ei helpota suruani vaan on nimenomaan se oman suruni ydin. Mielestäni muiden suremiskokemusten vertailu on paitsi turhaa, myös julmaa.

Sain pari kuukautta sitten tietää, etten fysiologisten syiden takia saa koskaan nähdä miltä minun ja mieheni biologisesti yhteinen lapsi olisi näyttänyt... millainen hän olisi ollut. Olen samanikäinen kuin sinä, Anna, ja muutoin ihan terve. Syytä tilanteellemme ei ole tutkimuksissa löydetty, eikä sillä toisaalta olisi minulle merkitystäkään, koska itse ongelmaa ei voi lääketieteen keinoin korjata. Surutyö on vielä pahasti kesken ja tässä kohtaa on vielä mahdotonta puntaroida muita vanhemmaksi tulemisen keinoja. Onneksi niitä on. Nyt olen pyrkinyt keskittymään kaikkeen hyvään, mitä meillä elämässä jo on. Katkeroitua en aio tai muuttua henkilöksi, jonka läsnä ei voi esimerkiksi raskausuutisista iloita. Ajatustyötä se tulee vaatimaan.

Kenelläkään ei ole oikeutta mitätöidä, vähätellä tai vertailla toisten henkilökohtaista, subjektiivista surua. Toivoisin ihmisiltä hienotunteisuutta tästä ja ylipäätään kaikista lasten saamiseen ja raskautumiseen liittyvistä aiheista puhuessa. Etenkin ihmisille, joita ei tunne tai tiedä heidän taustoistaan mitään. Nämä vaan ovat niin kipeitä aiheita monille, että vaikka keskustelua toivon ja sitä tällä hetkellä itse myös tarvitsen, niin näissä asioissa on parempi joskus jättää heittämättä se päähän pälkähtänyt kommentti tai kysymys.

Leenis (Ei varmistettu)

Taas ihan hirveän hyökkäävä vastaus kiukkuisine perusteluineen! Itse olet blogissasi sanonut,että lapsenne tuli todella helposti. Ja tähän lienee edellinen viitannut. Joten kyllä hän voi sanoa, ettet ehkä tiedä miltä lapsettomuus tuntuu. Jos taas yrität sanoa, että et ehkä kirjoita totuuksia blogissasi, vie se kyllä pohjaa koko blogistasi

Anna (Ei varmistettu)

Olen pahoillani, jos näet vastaukseni kiukkuisena tai hyökkäävänä. Se on lähinnä hämmentynyt ja häkeltynyt, kuinka voi tehdä noin julkeita oletuksia.

Hypoteettinen esimerkki. Olen ennen miestäni ollut pitkässä suhteessa. Parissakin. Mitä jos niissä suhteissa olisi toivottu lapsia, joita ei vaan tullut. Ja olisi kärsitty lapsettomuudesta. En olisi asiaa puinut blogissani, enkä koskaan siitä maininnut. Nyt olisin todennut, että lapsemme tuli helposti. Hänhän ei suinkaan kommentoinut, että "ehkä sinä et tiedä" vaan että "paistaa läpi, ettet tiedä". Oletus ja faktana esittäminen.

No, minun tapauksessa lapsi ei koskaan ollut ajankohtainen ennen aviomiestäni, mutta tuollainen oletus on vaarallinen tehdä kenenkään kohdalla, kun ei tiedä taustaa. Ja haluan vielä korjata tuon väitteen, etten kirjoittaisi totuuksia blogissasi. Kirjoitan blogissani totuuksia, mutta on lukemattomia asioita, joita en kirjoita. Vanhoissakin suhteissa on tapahtunut paljon asioita, joista en ole kirjoittanut mitään sanallakaan, ja eron sattuessa on moni lukija ihmetellyt miksi suhde on päättynyt, vaikka läheisille asia oli selvä. Se, ettei kirjoita jostakin ei tarkoita, etteikö se olisi tapahtumassa. Minä saatan paraikaa hakea kouluun, työhön tai olla uudelleen raskaana, mutta en vaan ole maininnut asiasta. Kaikki on mahdollista. Joten vaikka blogista voisi sanoa oletuksia kirjoitetun perusteella, on se suorastaan hölmöä, koska niin paljon jää kirjoittamatta.

Ehkäpä sinä koet vastaukseni hyökkääväksi, koska haluat kokea niin. Minä kuitenkin vastasin Ancillaelle hyvinkin asiallisesti ja perustellen kantaani, vaikkakin toki aika järkyttyneenä tuosta hänen aloituksestaan.

Mun mielestä tää oli tosi hyvä kirjoitus! Kritiikki lapsettomuus-termejä on mun mielestä todella aiheellista! Nää lapsettomuus ja sekundäärisesti lapseton-termit on myös mun mielestä niin vääränlaisia. Olen kärsinyt lapsettomuudesta kauan, mutta olen nyt vihdoin raskaana. Jos tämä raskaus päättyy hyvin ja saamme lapsen, enhän ole enää silloin lapseton? Kuitenkin tulen loppuelämän varmasti kantamaan sitä tuskaa ja surua, mikä lapsettomuudesta on tullut. Ystäväni luuli, että suru lapsettomuudesta on nyt poispyyhditty, kun olen vihdoin raskaana. Senkin takia olisi parempi jos termit olisi lähempänä englannin infertilityä. Puhumattakaan siitä, miten typeräksi koen sekundäärisesti lapseton-termin. Jos olet saanut lapsen, et ole lapseton. En halua vähätellä sitä kokemusta, että kaipaa sitä toista/kolmatta/kuollutta lasta, koska tiedän että se tuska on suuri, mutta lapseton ei sillon musta enää ole. Silloin kärsitään hedelmättömyydestä tms.

Anna (Ei varmistettu)

Just näin. Ja toikin on hyvä pointti! Mitä jos on kymmenen vuotta nähnyt negatiivisia raskaustestejä ja sitten ihmeen kaupalla saa lapsen. Pyyhkiytyykö silloin pois iso osa tietyllä tapaa myös identiteettiä? On tietystä asiasta jopa kuin selviytyjä. Siihen mun mielestä olisi hyvä tuoda sellaisia termejä kuin esim. heikko hedelmällisyys tms. Jotain sellaisia hedelmättömyyttä ja hedelmällisyyttä kuvaavia termejä. Koska voihan joku, joka ei saa biologisia lapsia, adoptoida. Hän on silloin teknisesti arvioiden edelleen lapseton, mutta vaikkapa parin lapsen vanhempi. Todella harhaanjohtava termi :/ ˇ

Emppu (Ei varmistettu) http://minigrippielamaa.blogspot.com

Lapsettomuudesta puhuttaessa puhutaan yleisesti heteropariskunnasta, joka ei syystä tai toisesta voi saada lapsia. Lapsettomuudesta voi myös kärsiä ja saada lapsia hoitojen avulla tai jäädä esimerkiksi kokonaan selittämättömästi lapsettomaksi. Me ollaan kärsitty lapsettomuudesta mieheni kanssa reilun vuoden ajan, mutta onnistuimme hoitojen avulla, joten mitä se meistä sitten tekee kun olemme hoitojen avulla saaneet raskauden aikaiseksi mutta seuraavaa yrittäessä suunta on suoraan takaisin hoitoihin?

Mielestäni jokaisella, jolla on ongelmia lisääntyä on oikeus surra asiaa, oli sitten lapseton, sekundäärisesti lapseton tai kärsii lapsettomuudesta, sillä suru on kuitenkin jokaisen henkilökohtainen asia. Kokonaan lapsettoman pariskunnan tai sekundäärisesti lapsettoman pariskunnan suru voi olla ihan yhtä suurta. Mutta olet oikeassa tuon termistön suhteen, se voisi olla juuri esimerkiksi sekundäärisesti hedelmätön, jolloin ei puhuttaisi lapsettomuudesta ettei sekoiteta sitä niin helposti myöskään lapseton (ilman lasta) -termiin ja ettei aiheuteta ihmisille pahaa mieltä turhaan. Lapsettomuudesta puhuminen ei ehkä turhaan ole ollut aiheena tabu siinä mielessä, että sen voi ymmärtää niin monella tavalla ja monella tavalla myös väärin.

Eli mielestäni voi siis kärsiä lapsettomuudesta vaikka olisikin lapsia, mutta silloin ei ole enää lapseton vaan joku muu. Omituista tämä suomen kieli kyllä välillä...

Tiina (Ei varmistettu)

Mahtava kirjoitus Anna!
Ihanaa kun otat näinkin aran asian puheeksi.

kerroon (Ei varmistettu)

Lapsettomuuteen liittyy monta asiaa, mutta entä ihminen joka itse omilla teoillaan aiheuttaa itselleen lapsettomuuden (esim. sp-taudit hoitamatta) ja sitten kerjää sääliä muilta? tiesin tuollaisen ihminen ja en todellakaan jaksanut kuunnella. Kyllähän sitä nuorempana tuli siedettyä, mutta se on aika narsistimaista käytöstä jos käyttäytyy vastuuttomasti ja jää sen seurauksena lapsettomaksi. Jos ei ole koulun tunneilla ja opiskele biologiaa ollenkaan. Eri asia tietysti kaikki järkevät ihmiset, jotka pitävät itsestään huolta ja tietävät miten toimia. Silloin on eri asia olla lapseton. Se on mielestäni myös törkeää kun joillain äideillä on tapana pyöriä äiti-piireissä ja halveksua lapsettomia naisia keksien erilaisia syitä miksi se ja se on lapseton. Kaikki eivät vain halua (tai löydä) oikeanlaista kumppania, se voi olla myös yksi syy lapsettomuuteen

Tantta (Ei varmistettu)

Voisiko samalla sitten sanoa, että on omaa syytön lapseton kun on jäänyt ilman kumppania? Kyllä kaikki järkevät ihmiset sopivan kumppanin löytää!!! Herranjumala! Toivottavasti tää oli provo etkä tosissaan syytä ketään lapsettomuudesta.

Taija (Ei varmistettu)

Nykypäivänä ei kaikki valitettavasti löydä sopivaa kumppania perheen perustamista varten, ei vaikka kuinka olisi järkevä, hyvän näköinen ja hyvät sosiaaliset taidot :)

Tantta (Ei varmistettu)

Ehkä kannattaa tarkastella kommenttiani suhteessa KERROON kommenttiin. Josko avautuisi paremmin!

Finitots (Ei varmistettu)

Hyvin kirjoitettu, ja toisin tähän esille vielä yhden näkökulman: olen itse vapaaehtoisesti lapseton, mutta monen ikävän kokemuksen ja henkilökohtaisten hyökkäysten jälkeen kerron kyselijöille, että minulla on endometrioosi ja jätän asian siihen. Monelle on helpompi hyväksyä se, että minulla on todella kivulias sairaus joka aiheuttaa hedelmättömyyttä kuin se, että olemme mieheni kanssa päättäneet etten aio edes yrittää tulla raskaaksi. He kokevat loukkaavana sen, että olemme naimisissa mutta emme ole "perustamassa perhettä" - tuhlaamme siis tavallaan avioliiton, emmekä ole oikea perhe ilman lapsia. Minun pitäisi kivuista ja muista oireista välittämättä uhrata terveyteni siksi, että olisimme heidän mielestään legitiimejä aikuisia. Mitä järkeä siinä on?! Miksi ihmeessä naisten hedelmällisyys, lapsettomuus tai lasten saaminen ylipäätään kuuluu kenellekään muulle kuin pariskunnalle itselleen? Ne ovat niin monesta syistä henkisesti kivuliaita, vaikeita asioita joille on monta syytä ja monta selitystä. Miksi kaikelle pitää antaa leima, ja miksi kaiken pitäisi aina mennä samojen muottien mukaan?

Tantta (Ei varmistettu)

Korjaus, siis omaa syytään

Lapseton (Ei varmistettu)

Meillä juuri kaksi viikkoa sitten viiden vuoden lapsettomuushoidot päättyivät tuloksetta. Mitään järkeen käypää syytä sille miksi alkiot eivät kiinnity niin lääkärit eivät osaa sanoa.
Siksi tällä hetkellä eräässä blogissa itku siitä kun kolmatta lasta ei tule saa minut raivon partaalle. Tällä ihmisellä on kuitenkin kaksi! Onko se onni nyt kiinni siitä kolmannesta?! En vaan voi käsittää!
Itse en saanut sitä ensimmäistäkään josta olisin ollut maailman onnellisin. Nyt prosessoin puolisoni kanssa sitä että elämä jatkuu ilman biologista lasta.
Kirjoitit aiheesta hyvin kuten kehopositiivisuudestakin️

Henna (Ei varmistettu)

Aivan mahtava ja erittäin tärkeä kirjoitus arasta aiheesta!

Paljon paljon voimia sinulle nimimerkillä Lapseton (kommentti 16.7. klo 21:27). I FEEL YOU <3

Maria (Ei varmistettu)

Minä henkilökohtaisesti koen ettei voi puhua lapsettomuudesta jos on jo kaksi lasta. Läheltä seurannut kun hyvä ystävä sai lapsen vasta vuosien hoitojen jälkeen. yhteen jäi lapsiluku.
Itsellä yksi lapsi, sairastelun takia ei tule eikä saa tulla enempää. Olen enemmän kuin tyytyväinen että meille on suotu tämä yksi. Kaikille ei suoda sitä yhtäkään, joten puheet lapsettomuudesta loukkaa paljon, jos sanoja on kahden lapsen äiti. Toki jokaisella on oikeus mielipiteeseen, tämä on minun mielipide. Pitäisi olla tyytyväinen siihen mitä on jo saanut.

Aime (Ei varmistettu)

Todella pahasti kolahti korvaan iltalehden juttu, jossa kahden lapsen äiti suree lapsettomuuttaan. Onhan se vain niin, kun sinulla on lapsi, oli hän biologinen tai ei, et ole silloin lapseton. Kaikkea on turha lokeroida, mutta näen itse asian niin, että ihminen, joka kutsuu itseään isäksi/äidiksi ei ole lapseton. Oli hän oikeasti sitten adoptiovanhempi, isä/äitipuoli tai ihan biologinen vanhempi tai vaikka ihminen, joka ei saa sitä toista lasta. Hän on silti yhdelle/useammalle lapselle äiti tai isä. Ei lapseton.

Sekund. lapseton (Ei varmistettu)

Lapsettomuus on sitä, että lapsitoive ei syystä tai toisesta täyty. Oli lapsia ennestään 0, 1 tai 5.

Lapsettomuutta voi kokea vaikka olisi lapsen saanutkin. Tietysti on kiitollinen siitä yhdestä lapsesta mutta siihen ei auta kenenkään tulla jeesustelemaan eikä raivoamaan ettei olisi oikeutta olla sitä mieltä mitä on, tai kokea sitä mitä kokee.

Lapsettomuus on yksi elämän kipeimmistä ja traagisimmista asioista. Olen sen itse kokenut. En myöskään ole niin naivi että kuvittelisin nyt tietäväni miltä lapsettomuus (primäärinen tai sekundäärinen) tuntuu jostakusta toisesta.

Go (Ei varmistettu)

Turha postaus vain yhden sanan vuoksi, josta olet provosoitunut. Lapsettomuus on harmillista, mutta niin ovat muutkin sairaudet.

Haitulankeinussa

Sekundaarinen lapsettomuus on lääketieteellinen termi, jota käytetään, mikäli henkilö on ollut raskaana ja menettänyt lapsen esimerkiksi synnytyksessä tai keskenmenossa tai on jo saanut lapsen, mutta uudelleen raskautuminen ei onnistu. Lapsettomaksi määritellään lääketieteessä, jos on vuoden ajan tuloksettomasti yrittänyt raskautua. Lääketieteen kannalta siis sekundaarinen lapsettomuus on epäonnistumista luonnollisin keinoin raskaaksi tulemisessa oli sitten lapsi entuudestaan tai ei (esim. keskenmeno tai kohtukuolemaa).
Tämä on aihealue, joka edellyttää muilta ihmisiltä erittäin paljon hienotunteisuutta, koska kyseessä on ihan tutkitusti yksi ihmiselämän suurimmista kriiseistä heti lähiomaisen kuoleman jälkeen. Lapsettomuus ei ole mikään kilpailu siitä, kuka kärsii suurimmin, totaalilapseton vai sekundaarisesti lapseton. Tunnen henkilökohtaisesti erittäin monia lapsettomuudesta kärsineitä ja hoidoissa vuosia käyneitä ihmisiä, joten uskallan ilmaista kantani tästä asiasta.

Anna (Ei varmistettu)

Voitko siis myös vastata miksei jo yhden tai useamman lapsen vanhemman kohdalla voitaisi puhua sekundaarisesta hedelmättömyydestä tuosta samasta asiasta puhuttaessa? Ymmärrätkö ristiriidan termissä lapseton, jos ihmisellä on jo lapsi, vaikka hänellä olisi tuon määritelmän mukainen tilanne?

Haitulankeinussa

Hei Anna, ymmärrän kyllä ristiriidan terminologiassa ja sen, mitä ajat takaa. Tiedän myös monista lapsettomista tuntuvan pahalta, kun jo lapsen saaneet valittavat olevansa sekundaarisesti lapsettomia. Kokonaisukuvaa on vaikea hahmottaa ulkopuolelta. Hedelmättömyys olisi toisaalta sanana parempi, mutta kyseinenkin termi on ongelmallinen, koska nykyään tosi harvoin myöskään puhutaan totaalihedelmättömyydestä, sillä aika harvalle lapsettomuuslääkäri sanoo, että olet hedelmätön, etkä voi koskaan saada omia biologisia lapsia. 80 % lapsettomuushoidoissa käyvistä nimittäin pystyy sellaisen saamaan, tosin raskainta on se, että monet joutuvat vuosikausia taistelemaan sen epätietoisuuden kanssa, kuuluvatko tuon 20 % joukkoon. Lisäksi on lahjasoluhoidot yms, jolloin lapsi ei ole biologinen, mutta oma lapsi mitä suurimmassa määrin. Jostakin syystä lääketieteessä on päädytty tuohon sekundaarinen lapsettomuus -diagnoosiin. Monet sekundaarisesta lapsettomuudesta kärsivät ovat käyneet pitkät lapsettomuusvuodet ja hoidot läpi ennen ensimmäisenkään lapsen saamista ja heillä on ongelmia hedelmällisyytensä kanssa, siten jälleen hoidoissa taistellessaan toisen lapsen saadakseen he taistelevat samalla raskaalla lapsettomuusongelmien jatkumolla kuin ennen ensimmäistä lastaan. Voi myös olla, että vaikka pariskunnalla on jo yksi lapsi, voi esimerkiksi sperman laatu olla niin huono kahden vuoden päästä uutta lasta yrittäessä, että kyseessä on ihan selkeä lapsettomuusongelma, mahdottomuus saada lapsia ilman hoitoja. Kyse on silloin lapsettomuusongelmasta oli aiempi lapsi olemassa perheessä tai ei. Siksi ei ehkä kannata takertua terminologiaan, vaan miettiä mitä kokemuksia siellä takana on. Simpukka lapsettomien yhdistys antaa arvokasta tietoa lapsettomuudesta ja siihen liittyvästä terminologiaviidakosta.

Anna (Ei varmistettu)

Niin, ymmärrän tuonkin, mutta kieleenhän jatkuavasti keksitään uusia sanoja, miksei tällekin keksitä jotakin?

Ja mä en sinänä takerru mihinkään, kun aihe ei itseäni koske. Mutta jos olet seurannut keskustelua, on se aikamoista. Kun tällä hetkellä ihminen, joka kärsii sekundaarisesta lapsettomuudesta, käyttää tuota termiä, mutta on esim. kahden lapsen äiti, saa hän aivan kohtuutonta kohtelua osakseen. Ja mun mielestä se juuri sotii sitä vastaan, mitä sinäkin kommentissasi käyt läpi, eli sitä, että kaikilla pitäisi olla oikeus ja rauha käsitellä tällaisia asioita. Ja mun mielestä vähemmän harhaanjohtava termistö auttaisi siinä.

Wings (Ei varmistettu)

Hei ! Oikein hyvä kirjoitus ja pohdinta ylipäänsä tämän aran aiheen terminologiasta. En ole kommentointia vielä pitkälle lukenut, mutta pysähdyin miettimään tuota kommenttiasi liittyen sateenkariperheiden lapsettomuustermeihin. Olemme heteropariskunta, ja pitkän tuskaisen taipaleen jälkeen saimme pojan lahjamunasolujen avulla. Koin kyllä olevani monta vuotta primaarisesti lapseton, vaikka omilla soluillani yritykset olivat jopa turhia. Ja mikäli en onnistuisi lahjasolujen alkioilla tulemaan toistamiseen raskaaksi niin olisin kyllä virallisissa kirjoissa ja kansissa sekundaarisesti lapseton. Tilanne siis rinnastettavissa sateenkariperheisiin.

. (Ei varmistettu)

Itse olen kokenut sekundaarisen lapsettomuuden, jota edelsi keskenmeno. Kokemusta on ehkä vaikea käsittää, jollei sitä ole itse kokenut. Oli vaikea saada tukea edes ystäviltä, meillähän oli jo lapsi. Olin suunnattoman kiitollinen lapsestamme, mutta lisääntymiseen liittyvät asiat eivät ole järjestä riippuvaisia, on kyse sekä hormoneista että jostain todella primitiivisestä, ainakin omalla kohdalla. Lisäksi muut suhtautuvat siten, että kun on yksi lapsi saatu, niitä tulee samantien 10 kappaletta, jos vain haluaa. Aina sukulaisia tavatessa sai kuulla, että kyllä lapsella pitää sisarus olla, ainoista lapsista tulee itsekkäitä, mikäs teitä nykynuoria vaivaa kun ei sisaruksia tehdä. Tehkää pienellä ikäerolla niin niistä tulee kavereita, plaaplaa. Toisaalta lähipiirissä oli lapsettomuuden kanssa kamppailevia, joille ei voinut puhua asiasta lainkaan. Edes ammattiauttaja ei välttämättä käsitä, miten sekundaarinen lapsettomuus satuttaa. Tuntui, ettei asiasta oikein uskalla avautua kenellekään, kun pidetään kiittämättömänä. Onneksi kun sitten avauduin löytyi ystäväpiiristä saman kokeneita, jotka eivät myöskään olleet uskaltaneet puhua asiasta. Minusta on hienoa, jos esim julkkikset tästä asiasta puhuvat, koska ne joille asia on ajankohtainen jäävät usein surunsa kanssa todella yksin.

Anna (Ei varmistettu)

Mä haluan vielä korostaa, että tämä asia ja sen sureminen ei ole mun kritiikin kohteena, vaan nimenomaan tuo termi. Toivottavasti tämä välittyi postauksessakin.

Kokemus on varmasti kamala ja raskas, sitä en kyseenalaista, mutta kyseenalaistan termin "lapseton" käytön vs. esim. hedelmättömyys.

Juujuu (Ei varmistettu)

Lapsettomuuspolin asiakkaana, en koe termiä "lapseton" ongelmalliseksi; sellainenhan minä olen. Hedelmättömyys ei minua kuvaa, kyllä yhdellä toimivalla munatorvella tässä ovuloidaan joka kuukausi.

Tapanani ei ole kommentoida, jos ei ole hyvää sanottavaa, mutta tässä sitä ollaan. Olen lukenut useaan otteeseen tekstisi, enkä oikein löydä sitä punaista lankaa. Onko koko teksti siis sen takia, että mielestäsi sekundaarinen lapsettomuus ei ole sinusta sopiva termi?

Sekundaarisesta lapsettomuudesta kärsin minäkin, vaikka lapsia ei vielä ole. Tiesitkö, että ko. termi voi tarkoittaa muutakin, kuin toista/kolmatta jne. lasta toivovia? Toistan vielä itseäni, että itseäni nimike ei ainakaan häiritse. On tässä muitakin asioita murehdittavana .

Tiina (Ei varmistettu)

Sama juttu täällä, yhdyn edelliseen kirjoitukseen täysin. Kärjistettynä siis jos vaikka sana "maito" jotakin häiritsee, niin sille pitäisi vain keksiä tilalle uusi..?

Anna (Ei varmistettu)

Kuten olen perustellut postauksessakin, niin loukkaavuus on vain yksi osa tätä. Toinen on se, että termi on harhaanjohtava. Kun sanotaan lapseton, se ei vaikuta sellaiselta, jolla on jo lapsia.

Anna (Ei varmistettu)

Tiesin kyllä. Harmillista, ellet nähnyt tekstin pointtia. Sen pointti oli siinä, että koska moni (vaikket juuri sinä) lapseton, jolla ei ole lapsia, kokee termin loukkaavaksi JA sen ollessa myös harhaanjohtava, olisi parempi vaihtaa ko. termi. Silloin sekundaarinen lapsettomuus ei aiheuta niin paljon ikäviä tunteita eri ihmisten välille ja ihmiset uskaltavat puhua siitä avoimesti myös julkisessa keskustelussa, ilman pelkoa, että toinen puoli leimaa heidät sen vuoksi, että he käyttävät termiä lapseton, kun heillä on lapsia. Tämä oli mun mielestä aika selkeäsi tuotu ilmi tässä postauksessa.

Katinka (Ei varmistettu)

Heitän lusikkani soppaan ihan vaan omana mielipiteenäni tästä sanonnasta sekundäärinen lapsettomuus.Eihän silloin olla lapsettomia jos on jo yksi tai useampi lapsi.Sama minusta myös enkelilapsen kohdalla.
Luin sen artikkelin jossa äitiihminen asista avautui ja hämmästyin.
Onhan kuitenkin aivan luonnollista,että lapsia ei vaan kuulu vaikka olisi kaikki ok.
Mekin odotimme useamman vuoden ennen kuin toinen tuli.En kuitenkaan ajatellut olevani sekundäärisesti lapseton olinhan jo äiti yhdelle.

Suvitsu (Ei varmistettu)

Tämä on aika vaikea aihe ottaa esille. Itselläni lapsettomuutta takana muutama vuosi ja sitten IVFllä saadut kaksi lasta. En tiedä taustaasi, mutta olen ymmärtänyt että lapsi tuli teille melko helposti ja nopeasti? Lapsettomuus aiheena on äärimmäisen vaikea käsitellä missään määrin. Moni ajattelee siitä aivan eri tavalla, kunnes sen keskelle joutuu. On myös hyvin eri asia haaveilla lapsesta vuosia ilman yrittämistä kuin yrittää ja pettyä kuukausittain. Lapsettomuushoidot ja oman kropan jatkuva tutkiminen ja kommentointi ym.ovat henkisesti todella rankkoja. Puhumattakaan ympärillä näkyvistä raskausmahoista ja vastasyntyneistä, jotka ikävä kyllä alleviivaavat oman tilanteen toivottomuutta.

Pahimmassa lapsettomuussuossa ollessani olisi ottanut tosi paljon päähän jos joku ulkopuolinen olisi millään tavoin kommentoinut lapsettomuutta. Siis tuonut esiin miltä musta tuntuu tai miltä mikäkin juttu lapsettomuudessa tuntuu. Tämäkin kirjoitus olisi tuntunut todella ärsyttävältä. Nyt pystyin lukemaan tämän ihan neutraalisti läpi, mutta huomaan silti hiukan ärsyyntyväni. Outo asia sinänsä, ihan kuin muut kuin lapsettomuudesta kärsivät eivät saisi siitä keskustella..siltä se vaan itsestä tuntuu.

Kommentoi