MIELIPIDEMAANANTAI – SUKUPUOLETON KASVATUS

sukupuoleton kasvatusmalli.jpg

Nyt on tulossa niin kiireinen viikko, että on superhyvä idea heti viikon alusta tökätä oikein kunnon herhiläistä ja kirjoittaa sukupuolineutraalista kasvatuksesta. Tuosta lähes uskonnollisen hurskaasta ideologiasta, joka tulee varmasti kuumentamaan tunteita kommenttiboksin puolella. 

Mä uskon rajoitetun sukupuolineutraaliin kasvatukseen, mutta mä en usko sukupuolettomaan kasvatukseen. There, case closed, asia tiivistetty yhteen lauseeseen. No mut avataan silti vähän.

Mun mielestä ajatus siitä, että lapsen kasvatetaan ilman tiettyjä sukupuolisidonnaisia stereotypioita on todella hyvä. Poika voi olla balettitanssija tai lastenhoitaja ja tyttö voi olla pelastaja ja presidentti. Uhhh, jo toi ajatusmaailma itsessään on tosi ummehtunut, koska todellisuudessa noita mun mainitsemia esimerkkejä ei edes pitäisi sitoa kumpaankaan sukupuoleen. Tyttö voi olla mitä tyttö haluaa olla, ja poika voi olla mitä poika haluaa olla. Mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Mun on jotenkin vaikea ehkä ymmärtää tässä asiassa hirveästi kumpuavaa huolta siitä, miten tyttöjä pusketaan matalapalkkaisille hoiva-aloille ja poikia vahvoihin työtehtäviin kasvattaen näin tämän maailmamme valtavan jyrkkää patriarkaalista salaliittoa. (sarcasm sign heille, jotka eivät sitä jo lauseesta bonganneet) Mulla on nimittäin ollut elämäni polulla sangen ihania opettajia ja opoja ja muita aikuisia, jotka ovat valaneet minuun uskoa ja menestyksenhalua. On ollut se ala-asteen opettaja, joka sai Kontulassa asuvan suomenvenäläisen perheen tytön uskomaan siihen, että voisin saavuttaa maailmassa mitä tahansa, mitä ikinä haluaisin. Se lukion opo, joka tarjosi mulle mielekkääksi työpoluksi oikista ja valtion virkamiehen töitä. Koskaan en ole eläissäni kokenut, että minua puskettaisiin tiettyyn suuntaan tai tyttömäiseen lokeroon. 

En kuitenkaan väitä, etteikö tätä tapahtuisi. Varmasti yhteiskunnassamme ja koululaitoksissamme ja muuallakin on edelleen sellaista jakoa, jossa tyttöjä hellävaraisesti tai vähän rajumminkin tönitään yhteen suuntaan ja poikia yhteen suuntaan. Tätä vastustan jyrkästi. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus kasvaa yksilönä ja tehdä valintoja, jotka sopivat hänen luonteelleen ja jotka kiinnostavat häntä. Ehkä elän jossakin kuplassa, mutta kyllä musta nykypäivänä tämä toteutuukin aika hyvin. 

Samalla en kuitenkaa voi olla ajattelematta sitä, että ollaanko tässä kääntämässä tilannetta hieman päälaelleen. Just luin jonkun hupsun viihdeuutisen, jossa joku asiasta X tähteyteen noussut naisjulkkis joutui selittelemään, että hän hoitaa pariskunnan kotia, siivoaa ja kokkaa, koska hän tykkää siitä. On jotenkin hirveän rohkeaa ja hienoa, jos äiti antaa poikalapsen pukeutua pinkkiin tutuun ja tyttölapsen leikata lyhyen tukan. Se onkin hienoa, että ei rajoiteta lapsen vapauksia. Mutta samalla tuntuu, että tietyistä vapauksista tehdään haluttavampia. Nuori poika haluaa balettitanssijaksi ja ripsipidennykset? Hienoa, tuetaan tätä! Nuori poika haluaa jääkiekkoilijaksi ja haluaa pelata videopelejä? Se ei saa yhtään samanlaisia tuuletuksia ja rohkeuden ylistyksiä. Ihan yhtä lailla sekin on valinta, jonka joku on tehnyt itse. Mutta kun se on niin perinteinen ja vanhoillinen valinta, niin se ei ole yhtään niin hyvä, kuin rohkea moderni valinta olla täysin sukupuolineutraali. Tätä hoetaan ymmärtämättä itsekään sitä, että se jääkiekon laittaminen miehiseen kategoriaan on sitä ummehtunutta konservatiivista stereotypisointia. 

No, tästä lienee helppoa olla samaa mieltä. Antaa kaikkien tyttöjen ja poikien kasvaa tehden juuri niitä asioita, jotka tuntuvat kivoilta. Ja jos poika haluaa kasvaa tyttönä tai tyttö poikana, niin siihenkin täydet vapaudet. 

Se, mihin mä en kuitenkaan usko, on liiallinen sukupuolettomuus. Se, ettei poikia saa sanoa pojiksi tai tyttöjä tytöiksi. 

Kun kehun lastani, käytän hänestä poika-termiä. ”Ootpas sä kiltti poika”, ja ”voi miten komea poika” ja mitä vielä. En mä osaa ajatella, että ”voi miten kiltti lapsi”. Hän on poika. Biologisesti arvioiden hän on poika. Jos joskus hän kokee, että hän ei olekaan poika, niin sitten tehdään asiaan sen vaatimat muutokset, että hän voi kokea olonsa oikeaksi. 

Mä en koe, että meillä olisi esimerkiksi mitään sukupuolittuneita leluja. Meillä on hirveästi erilaisia eläinleluja ja motorisesti kehittäviä palikoita sun muita. En oo hetkeekään miettinyt, onko ne tyttömäisiä vai ei. Meillä on muutama auto-lelu, mutta ne samat lelut olis todennäköisesti myös tyttölapsella. Meillä on myös suloisen pörröisiä pieniä pehmopupuja vino pino. Poika tykkää leikkiä ihan hirveästi keittiöleikkejä ja voisi ”keittää puuroa” kattilan ja lastan kanssa varmaan tunnin. Leikkipaikalla ja kerhossa hän suuntaa keittiöön ekana. En tiedä miksi, mutta se viehättää 😀 Kun hän näki nukkelelun leikkipaikalla, hän antoi sille pusun ja laittoi sohvalle makaamaan ja laittoi peiton päälle. Laitoin ostoslistalle vauvalelun. En koe, että mielessäni loisin mitään mielikuvia lapsestamme aikuisena. En piirrä hänelle mielessäni poikaystävää tai tyttöystävää, aviovaimoa ja lapsia, tiettyä ammattia tai edes tietynlaista ulkomuotoa. En osaa kuvitella häntä muunlaisena kuin mitä hän nyt on. Hän saa tehdä ammatikseen mitä haluaa, harrastaa mitä haluaa ja leikkiä miten haluaa. 

Mutta me tulemme kasvattamaan hänet poikana. Enemmistö ihmisistä kokee syntyneensä oikeaan kroppaan ja kokevat identiteettinsä vastaavan heidän biologista kehoaan. Lapsemme on syntynyt pojaksi ja näin ollen on todennäköisempää, että hän kokee olevansa poika myös myöhemmin. Jos hän tulee olemaan vähemmistössä, joka kokee syntyneensä väärään kroppaan, toimimme silloin sen vaatimalla tavalla. Mutta me emme ehdoin tahdoin ala sekoittamaan lapsemme kehitystä ja itsestään oppimista antamalla liian hämmentäviä vaihtoehtoja tai viemällä häneltä vaihtoehdot kokonaan pois.  

Lapsen elämä on yhtä valintaa ja oppimista. Hän hakee koko ajan omaa paikkaansa ja sitä kuka hän on. Ahh-niin-ihana uhmaikäkin on vain omien rajojen hakemista. Ja sitten edessä on vielä joskus teini-ikä, tuo ratkiriemukas epävarmuuksien ja oman paikan hakemisen todellinen kulta-aika. Lapsesta aikuiseksi kasvaminen on mun mielestä ihan tarpeeksi rankkaa ilman, että on aivan hukassa sukupuolen suhteen. Vaikka lapsi kasvatettaisiin ilman sukupuolta, hän tulee ymmärtämään sen olemassaolon. Äiti ja isi näyttää erilaiselle ja heillä on erilaiset ruumiinosat. On niin paljon helpompaa olla samanlainen kuin joku muu kuin joutua miettimään kuka on ja vieläpä itse valitsemaan hirveän nuorena kuka on. Tuntuu, että sukupuolettomassa kasvatuksessa lapsi jää tosi yksin elämän todella isojen kysymysten äärelle. 

Anatomiset ja biologiset erot on sellainen asia, joka selviää lapsellekin todella varhaisessa vaiheessa. Niitä ei voi poistaa siitä lapsesta ja todeta, että hän voi päättää itse mikä tai kuka on ennen kuin hän edes ymmärtää niiden erot. Tärkeintä on se, että lapsi ymmärtää saavansa olla millainen tahansa, vaikka hän olisi jotain tiettyä sukupuolta. 

Sukupuoli on mun mielestä sellainen asia, jonka määrittelee oma fyysinen kroppa. Kaikki muu on yhteiskunnan luoma konstruktio, joka on turha. Uskon kyllä, että naisilla ja miehillä on ehkä paikoitellen vähän erilaiset taipumukset ihan fyysisestikin biologian puolesta ruumiinrakenteen ja varmasti myös osittain henkisten eroavaisuuksien vuoksi, mutta se ei tarkoita, että tietty sukupuoli tarkoittaa tietynlaista käyttäytymistä tai estää tietynlaista käyttäytymistä. Poika on poika, eikä siihen tarvitse ulottaa mitään muita oletuksia. Ei ammatista, ei luonteesta, ei mistään. Hän voi olla yhtä lailla taidemaalari kuin paleontologi. Hän voi olla herkkä ja rauhallinen tai raisu ja vauhdikas. Sama koskee tyttöä. 

Lapsen elämään mahtuu niin paljon kaikkea hämmentävää, että haluan antaa omalle lapselleni ainakin ne asiat, joihin hän voi takertua ja pitää turvasatamanaan kun hän kasvaa ja etsii itseään. Enkä jaksa jatkuvasti käydä hirveetä sukupuolettomuuden taivalta omassa mielessänikään. Hoitotäti on hoitotäti, koska hän on nainen. Jos mies tulee hoitajaksi, niin hän on hoitosetä. Täti ja setä nyt vaan on sattunut olemaan niin paljon helpommat käsitteet kuin ihminen tai hoitaja. Itse asiassa isi on edelleen setä, jos Dantelta kysytään. Toki yritän puhua hoitajista nimillä, mutta en näe mitään pahaa siitä, että naisista puhutaan naisina ja miehistä miehinä. En näe mitään pahaa siinä, että puhutaan pojista ja tytöistä, kunhan siihen ei laiteta painolastia. Mun mielestä on väärin, jos pojalta kielletään ”tyttömäiset leikit” tai tytöltä ”poikamaiset leikit”. Yhtä väärin on se, jos pojalta kielletään ”poikamainen tekeminen” ja tytöltä ”tyttömäinen”. 

Haluan tukea lastani hänen persoonan etsimisessä ja ymmärtämisessä. En halua sekoittaa häntä pienestä iästä maailmaan, jossa anatomiset tosiasiat vaan heitetään pois ja ollaan sukupuolettomia. Niin kuin sen yhden naistenlehden artikkelin Kettu ja Pupu ja Susi, eli yksi omituisimpia juttuja, mitä oon ikinä lukenut. Kyllä meillä ollaan ihan vaan isi ja äiti ja Dante-poika. Se ei tarkoita, etteikö maailmassa voisi olla perheitä, joissa on kaksi äitiä tai yksi isä tai kaksi isää tai vaikka mitä yhdistelmiä. Se ei tarkoita, että yksikään perhe olisi parempi tai huonompi. Se nyt vaan tarkoittaa, että meitä on äiti ja isi ja poika. Kaikki muu on meidän valittavissa. 

Miten te suhtaudutte sukupuolettomuuteen ja sukupuolineutraaliuteen? 

Kommentit (28)
  1. jos minäkin lusikkani soppaan laitan
    8.10.2018, 17:46

    Olen vielä konservatiivisempi siinä mielessä, että minusta lapsella on vain isä ja äiti ja lähtökohtaisesti lapsella kuuluisi nimenomaan olla isä ja äiti. Sukupuolellen ihminen ei itse voi mitään, mutta uskon että enemmistö kokee olevansa sitä mitä onkin ja jos joku kokee olevansa jotain muuta, niin selvä. En kuitenkaan tajua miksi siitä pitää tehdä numero ja vaatia/olettaa että muutkin olisivat. Meillä juhlitaan äitien päivää ja isän päivää, ymmärrän etttä vanhempansa menettäneille ne ovat vaikeita päiviä, mutta en ymmärrä sateenkaariperheiden protestointia asiaan. Onhan se myös niin että miehet ja naiset ovat erilaisia, kaikilla tulisi toki olla samat mahdollisuudet sanoihin asioihin, mutta olemmehan me erilaisia vaikka kaikille se ei tunnu sopivan sekään….mulla ei ole mitään sitä vastaan jos joku ajattelee asioista eri tavoin kuin mä, kunhan sallivat minunkin ajatella kuten ajattelen.

  2. Anna, tää oli kuin mun ajatuksista. Niin samaa mieltä!!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *