MIELIPIDEMAANANTAI – Syyllistämisen kulttuuri

Korona jyllää ja joka paikassa puhutaan nyt siitä. Hyvä niin, ihmisille pitää saada teroitettua se, miten kukakin voi toimia ja MIKSI niin toimitaan. Siinä on onnistuttu paikoitellen ja paikoitellen epäonnistuttu pahasti. Vaikuttajana haen koko ajan omaa rooliani tässä tekemisessä. En ole asiantuntija tai viranomainen, mutta koen tietynlaista vastuuta vaikuttajana siitä, mitä sisältöä nyt tuotan ja miten käsittelen aihetta. Toisaalta mun blogin keskittymispiste on pyrkinyt olemaan kaikki positiivinen ja ajoittain pinnallinen ja esteettinen, joten rajanveto on vaikea hahmottaa nyt itsenikään. Onko oikein kirjoitella jostain pinnallisesta kun maailmalla riehuu pandemia ja ihmiset taistelee hengestään? Toisaalta, ketä auttaa vaipuminen täydelliseen mustaan aukkoon, jossa ahdistutaan maailmanmenosta joka ikisessä lähteessä? Niinpä yritän keksiä tasapainon näiden välille, ja tämä olkoon nyt toivottavasti viimeinen korona-aiheinen postaus muutamaan päivään.

Tämän sanottuani, on kyllä vaikea miettiä Mielipidemaanantain aihetta, joka ei liittyisi koronaan. Koronan inspiroimana mielessäni on nimittäin pyörinyt paljon tämä syyllistämiskulttuuri, joka saa hirveän hienosti liekkiä näin koronan aikaan. Ilmastokeskustelu on ollut yksi hyvä esimerkki siitä, miten syyllistysmentaliteetti toimii. Kun on ilmiö tai asia, jossa yleisesti arvioituna on vain yksi”oikea” toimintatapa (eli ilmastonmuutoksen hidastaminen vastuullisin valinnoin), kaikkia toisin tekeviä aletaan arvostelemaan ja arvostelu kantaa hyvinkin pitkälle, hyvinkin pieniin asioihin ja syyllistystä tapahtuu ihan jatkuvasti, siihen, ettei joku tee tarpeeksi. Samaa on havaittavissa tässä korona-keskustelussa jo nyt.

Hanna käytti mun mielestä hyvää termiä korona-keskustelussa. ”Häpeätauti”. Sai mut miettimään, mitä itse asiassa on häpeätaudit? Onko HIV, sukupuolitaudit tai vaikka keuhkosyöpä häpeätauteja? Onko huume-addiktio tai syömishäiriö häpeätauti? Mun mielestä yksikään sairaus ei ole häpeätauti, mutta yleisessä keskustelussa huomaa asenne-eron vaikkapa sukupuolitautia ja hengitystiesairautta kohtaan ja tietyistä asioista usein ajatellaan, että ”itepähän aiheutti”. Koska emme voi tietää jokaisen henkilön taustoja sille, miten on sairastunut mihinkin, on mun mielestä turha luokitella  mitään tauteja häpeätaudeiksi ja kuten Hanna sanoi, tämä ei sitä ainakaan ole. Jonkun sairauden voi saada mitä erilaisin tavoin ja stigma tiettyjen sairauksien ympärillä on ihan käsittämätöntä. Entäs sitten tällainen korona? Kun joku pärskii 1,5 metrin päässä sinusta luullen sairastavansa ihan vaan flunssaa, mutta saat siitä koronan, niin onko syytä paheksua? Syyttää ja syyllistää? Nyt ehkä jollakin tapaa jopa jo on, sillä ohjeistus on ollut viime päivinä suhteellisen selvää. Mut ei siltikään. Ei kukaan hissin nappulaa painaessaan tai ruokakauppaan lähtiessään halua tulla takaisin potentiaalisesti naapurin mummon tappavan taudin kanssa. Toki nyt on kaikista lievimmistäkin hengitystieoireista jäätävä kotiin eikä mentävä pärskimään muiden ihmisten lähelle. Ja uusimmat tiedot näyttää siltä, että oireettomanakin saattaa tartutaa. Tietoa tippuu vähitellen ja se, mikä on kaikille selvää nyt, ei kuitenkaan ollut kellekään selvää vielä pari viikkoa tai kuukausi sitten. Ihmiset ovat olleet normaalisti reissuissa, käyneet tapahtumissa ja ostoskeskuksissa, erilaisissa tilaisuuksissa ja väenpaljouksissa. On väärin syyttää heitä tekemisistään nykypäivän tiedon valossa, sillä ei rikoksestakaan voi tuomita kuin tapahtuman ajankohtana olemassa olleen lainsäädännön mukaan. Vuoden alussa kukaan meistä ei voinut tietää (huom. tietää, ei ennustaa) mitä tulee tapahtumaan. ”Pitikö tehdä niin ja näin?” on ihan yhtä turhaa kuin iänikuinen ”mähän sanoin”. Ei auta eikä lohduta.

Nyt kun kaikkien meidän, ja varsinkin yhteiskuntamme tässä asiassa heikoimpien eli riskiryhmäläisten, terveys on vaarassa, monet kokevat sen oikeudekseen toimia valamiehistönä ja tuomarina kaikkien muiden tekemiselle. Alle 500 ihmisten tapahtumat ovat yhä sellaisia, että niihin saa mennä, mutta ei suositella mitään ylimääräisiä kokoontumisia, eikä mielellään yli 10 hengen kokoontumisia. Saako siis järjestää lapsen synttäreitä omassa kotona? Pieniä illanistujaisia kaveriporukalla? Käydä kavereiden kanssa lounaalla tai kävelyllä? On suosituksia, on määräyksiä. Jokaisen pitäisi tehdä määräysten mukaisesti ja lieväoireisimpienkin pitäisi mennä mieluummin varman päälle kuin yhtään riskillä. Mutta entä terveiden? Varsinkin kun nyt on jo kerrottu, että saattaa olla taudin levittäjä täysin oireettomana. Pitäisikö ihan kaikkien, terveidenkin, vetäytyä omiin oloihin? Jokainen saa tehdä oman riskiarvion ja toimia sen ja omantuntonsa mukaan. Joku punnitsee yhdellä tapaa, toinen toisella. Mun mielestä tilanteessa ei pidä lähteä hirveän herkästi syyllistämislinjalle. ”Mitäs menit sinne ja tänne ja nyt oot kipeä!” Soosottelu siitä, että joku käy kaupassa tai näkee kavereita tai vie lapset päiväkotiin, on mun mielestä turhaa. Syyttelykulttuurin yksi puoli on se, että moni tuntuu saavan jotakin nautintoa siitä, että voi asettaa itsensä muiden yläpuolelle. Kauhistella muiden valintoja ja syyttää heitä tilanteesta. 

Meillä kaikilla on varmasti mielipiteemme. Niiden laukominen tässä tilanteessa ei vaan ole aina järkevää. Mun mielestä on vastuutonta nykytiedon valossa lähteä nyt ulkomaille, jos jonnekin vielä pääsee. Nyt pitäisi pitää maiden rajat kiinni, että saataisiin lyhennettyä kriisin kestoa. Tämä on minun mielipiteeni. Hyväksyn myös sen, että joku muu on eri mieltä ja kokee, että lähteminen vaikkapa sairaan sukulaisen luokse toiselle puolelle maailmaa on nyt perusteltua. Lähipiirissä on myös pariskuntia ja perheitä, jotka asuvat eri maissa. Jokaisen pitäisi tilanteessa toimia oman parhaan näkemyksensä mukaan. Mutta ei voida vaatia kaikilta, että se oma paras on myös se toisen ihmisen paras. Ja jos mielipiteet ei kohtaa, ei ole musta oikein lähteä syyttämään toista vedoten tähän yhteiseen hyvään, mitä ilmastonmuutoskeskustelussa tai korona-keskustelussa huomaa. Moni tuntuu saavan nyt iloa siitä, että se oma tapa toimia tässä tilanteessa on epidemian kannalta varmasti tehokkaampi kuin joidenkin toisten, ja tämä oikeuttaa heidän mielessä itsensä nostamisen muiden yläpuolelle.

Tätä syyllistämismentaliteettia huomaa nyt tosi paljon nimenomaan yrityksiä kohtaan. Kun kahvilanpitäjät ei sulje tilojaan, kampaajat ottaa asiakkaita vastaan ja kauppakeskukset, kuntosalit ja harrastuskerhot on normaalisti auki, se herättää mielipiteitä. Yrittäjät on todella pitkälti puun ja kuoren välissä, varsinkin pienyrittäjät. Jos laitat toiminnan säppiin, saatat kohdata paljon korvausvaatimuksia ja yrityksen talous menee punaiselle niin että helähtää. Ostetut ruoat menevät vanhaksi, palkkaa ja vuokraa pitää maksaa jne. Harrastemaksuja joutuu palauttamaan, kurssivarauksia maksamaan takaisin ja kassavirta on päivästä toiseen 0 €. Toisaalta viranomaiset eivät ole kieltäneet toiminnan jatkamista. On siis oma valinta tehdä ”yhteisen hyvän” mukaisesti ja lopettaa toiminta.  Tämä aiheuttaa ongelmia vakuutusten ja asiakkaiden palautusten ja monen muun kautta. Tilanne on ennakoimaton ja hankala. Entä jos antaa toiminnan jatkua? Esimerkiksi harrasteryhmä antaa asiakkaiden päättää, tulevatko he paikalle vai ei. Kohtaa hirveän määrän syytöksiä ja brändi kärsii. ”Onpas itsekästä”. Riskinä on se, että toiminnan aikana joku sairastuu ja pahimmassa tapauksessa oman elinkeinotoiminnan jatkaminen voi välillisesti aiheuttaa jonkun hengenmenetyksen. Ei kukaan tietenkään halua sitäkään, ja riskien punninta on hankalaa. Monilla on tähän yksiselitteinen vastaus. ”Ei pidä ottaa yhtäkään pienintäkään riskiä”. Mutta kun tässä tilanteessa ei ole sellaista mahdollisuutta. Sillä ne riskit, jotka eivät ole riskejä terveyden puolella, voivat olla valtavia riskejä talouden puolella. Ja riskien todennäköisyysarviointi on jokapäiväistä tässä tilanteessa, ihan joka tasolla.

Yrittäjäkeskustelussa on nähty nyt paljon ymmärrystä ja positiivista tukemista. On luvattu ostaa lahjakortteja, moni on luvannut ettei vaadi varaus/harrastus/lippumaksuja takaisin. Tätäkin on arvosteltu. Kun kaikilla on edessä mahdollisia lomautuksia, yt-neuvotteluja ja irtisanomisia, kaikkien taloudellinen tilanne muuttuu huonommaksi, lähes poikkeuksetta. Moni pelkää sen puolesta riittääkö itsellä perheen elättämiseen rahat, eivätkä koe tärkeäksi tehdä yhtään ylimääräistä yritysten eteen. Moni vetää pöytään sen kortin, että ”voi voi, yritystoiminta on riskejä”. Niin, yritystoimintaan toki kuuluu riskejä jo valmiiksi. Sellaisia riskejä, jotka pitäisi ennakoida ja osata laskea mukaan yritystoimintaan ja tarvittaessa vakuuttaa itsensä ja yrityksensä. Mutta tämä ei ole riski, jota kukaan olisi voinut ennakoida. Kansainvälinen pandemia, jonka veroista ei olla nähty meidän elinikänämme, ei ole yksi niitä riskejä, mitä yrittäjä voisi vakuuttaa tai ennakoida. Tähän ei ole voinut tai osannut varautua kukaan. Yritys ei voi vakuuttaa sitä, että joutuu sulkemaan ovet sen takia, ettei asiakkaita ole tai koska niin olisi suositeltavaa muiden hyvinvoinnin kannalta. Kun asiat ei tapahdu viranomaismääräyksin, kyseessä on yrittäjän valinta. Ja se aiheuttaa kokonaisen uuden kasan harmaita hiuksia.

Samalla syyllistävällä retoriikalla voisi kääntää tilanteen toisinpäin. Jos joku menettää nyt jo suorittamansa maksun harrastuksesta tai jostain toiminnasta, jota ei pystytäkään järjestämään, niin miksi hän ei sitten ennakoinut tätä riskiä, jos kerta yrittäjien olisi pitänyt? Viikonloppuna kirjoitin Force Majeure -postauksen, jossa tarjouduin antamaan pienille yrityksille näkyvyyttä, joka toivottavasti omalta osaltaan voisi auttaa tässä kriisissä. Sain kymmeniä yhteydenottoja. Tulen jo heti tällä viikolla esittelemään 10 ensimmäistä yritystä tämän tiimoilta. Ne tulevat painottumaan tilanteisiin, joita ei ole voitu ennustaa. Vuosittaisten messujen peruuntumisiin, yleisen terveyden nimissä peruutettuihin tapahtumiin ja tämäntyyppisiin tilanteisiin. Koska olen vahvasti sitä mieltä, että yrittäjät eivät voi ennakoida kaikkea ja pientä yritystä ei voi pyörittää sellaisella riskihallinnalla ja ennakoinnilla, mitä esim. tällainen tilanne vaatii. Kun kassavirta on muutenkin pienehköä, ei ole puskuria, joka kannattaisi puoli vuotta ilman asiakkaita tai isojen tapahtumien peruutusten vuoksi. Jos toiminnan ytimessä on messut ja kaikki kevätmessut peruuntuvat, mutta hankinnat on tehty, ei tämä voi mitenkään olla yrittäjän riskiarvion vastuulla. Pitäisikö aina jokaisia messuja ennen olla hankkimatta/valmistamatta tuotteita, koska jotain saattaa käydä? Ei elämä mene niin. Ratsastuskoulujen peruuntuessa hevoset tarvitsevat kuitenkin huolenpitoa ja tapahtumien peruessa vuokrat on kuitenkin maksettava. Jos vaikka tuotteita myyvällä verkkokaupalla on ollut valmiiksi vaikeaa, niin tilanne ei nyt ainakaan helpota, vaan päinvastoin vaikeutuu. Itse kuitenkin painotan nyt tukeni juuri niille yrityksille, joiden tilanteen ”romahdus” on erityisen merkittävä ja johon tilanne vaikuttaa heti ja äkillisesti.

Suhtautuminen yrittäjyyteen on Suomessa usein muutenkin turhan negatiivista. Kuvitellaan, että yrittäminen on rikastumista tai vähintäänkin korkeapalkkaista, vaikka todellisuudessa yrittäminen on päivästä toiseen riskienhallintaa ja riskiarviointia ja iso osa suomalaisista yrityksistä ei todellakaan rikastuta. Mutta ne tarjoavat töitä ja maksavat veroja, ja niin mukavaa kuin monista olisikin nyt heristellä syyttävää sormea kohti huonoa yrittäjää, joka ei huomioinut liiketoiminnassaan pandemiaa, kannattaisi muistaa, että konkurssiin menevät yritykset on pois ihan jokaikiseltä veronmaksajalta ja etuuksien saajalta. Kun peräänkuulutetaan yrittäjien valmistautumista ja riskiarviointia, voisi sitä verrata hamstraamiseen. Kuinka moni meistä on nauranut tai turhautunut tällä viikolla wc-paperi-hamstraajille? Aika moni. Jos ostat 2-4 vk tarpeisiin kuivamuonaa ja wc-paperia, se on ihan OK, varautumista. Jos ostat 300 rullaa wc-paperia, on se vähän sekopäistä hamstrausta. Sama pätee mun mielestä tässä. Pienyrittäjän liikesuunnitelmassa pandemian vaikutusten huomioiminen yhtenä toimintaan vaikuttavana riskinä on jo vähän liian pitkälle vietyä varustautumista, wc-paperihamstrauksen kaltaista ylivaromista.

Samaan aikaan kun yrittäjät ovat tässä omassa kiirastulessaan, valtionjohdolta ei tule selkeitä ohjeistuksia ja kaikki osoittavat syyttävän sormen myös sinne. ”Liian myöhään toimittu”. ”Liian kevyesti toimittu”. ”Hysterisoivaa paniikkia ja holhousta”. Mielipiteitä on yhtä paljon kuin ihmisiä. Itellänikin sellaisia on, niin päivähoidon ja koulujen sulkemiseen liittyen kuin testaamisen tarpeesta ja siitä, missä vaiheessa olisi pitänyt tehdä ja mitä. Jälkiviisaana on niin kovin helppo sanoa. Media toitottaa ja (syyllistäen) peräänkuuluttaa toimia. Heiluttelee jatkuvana korttina potentiaalisesti pian kuolevia riskiryhmäläisiä (,joista hallitus on eittämättä tietoinen). Hallituspuolueet eivät ole ”mun puolueita”. Jos saisin äänestää ketä tahansa nyt, löytyisi hän opposition puolelta. Mutta silti yritän seistä tämän hallituksen takana, he ovat mielestäni tehneet vähintäänkin kohtalaisen hyvää työtä tämän kriisin keskellä. Joka päivä ollaan opittu uutta ja joka päivä hallituksen on ollut toimittava näiden uusien tietojen valossa. Mutta nyt olisi jo aika toimia!

Vastauksethan ja toimet tuntuvat nopeasti arvioituna yksinkertaisilta. Tavoitteena on kuolleisuuden minimoiminen, sairastuneiden minimoiminen ja jakaminen eri ajanjaksoihin terveydenhuollon kestämiseksi ja epidemian selättäminen mahdollisimman hyvin ja nopeasti. Mutta kun asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Taloudelle on annettava oma painoarvonsa. Asioita on mietittävä monelta kannalta, sillä seuraukset ovat laajoja. Talous. Henkinen hyvinvointi. Kaikki ne eri kerrokset tässä tilanteessa, joita en osaa itsekään edes ajatella. Korona voi viedä hengen, ja se on aivan kamalaa. Samalla ei pidä kuitenkaan väheksyä sitä, mitä seurauksia on vaikkapa yrityksen konkurssilla. Sitä ei pidä arvioida vaan rahallisena menetyksenä, vaan myös henkisenä ja sitä kautta myös myöhemmin mahdollisesti terveydellisenä asiana. Hallituksella on erittäin raskas taakka kannettavana nyt, ja mielestäni ylimääräinen syyttely joka suuntaan on nyt vaan tehotonta ja turhaa. Olemme varmasti pitkälti kaikki samaa mieltä tarpeellisista toimista sosiaalisen erakoitumisen ja pandemian pysäyttämisen osalta, mutta eri toimien oikea-aikaisuuden päättäminen ja ajoittamisen onnistuminen on vaikeaa. Yhden osa-alueen puolella ylireagointi johtaa syvempään kuoppaan toisaalla. Mielestäni tarvittaisiin nopeita tekoja ja ratkaisuja. Rotko voi olla hetken syvä monille, mutta sen pidentäminen ei varmaankaan palvele ketään. Asioiden pitää tulla päättäjiltä, vastuuta ei voi sysätä kansalaisille. Vaikka monet haluaisivat toimia oikein, moni ei välttämättä edes tiedä kuinka toimia. Mitä seurauksia omilla toimilla oikeastaan on kaikilta kannoilta arvioituna. Jos asioita ei ole kielletty, ihmiset tulevat niitä edelleen tekemään. Jos vain suositellaan, ei moni noudata suositusta. Välinpitämättömyyttään, ymmärtämättömyyttään tai vain koska kokee henkilökohtaiset menetykset isommaksi kuin yleisen hyödyn suositusten mukaan toimimisesta, varsinkin jos kokee toimintansa vähäriskiseksi. Oma fiilikseni on se, että nyt tarvittaisiin lähes diktaattorimaisen lujaa johtamista ja vahvoja toimia, mutta toisaalta on myös asiantuntija-arvioita, jotka kiistävät tämän. En itsekään tiedä mitä mieltä olla ja toimin täysin vaistonvaraisesti. Niin kuin varmaan monet muutkin. Sitä varten meillä on päättäjät, joiden vastuulla on tietää paremmin ja johtaa tilannetta. Olisi hyvä antaa heille tukemme, ei syyllistää ja heittää heti roviolle jokaisesta pienestä liikkeestä.

Syyllistyskulttuuri näyttäytyy mulle oireena ihmisten pahasta olosta, turhautumisesta ja kontrollintarpeesta. Ihminen kuvittelee pystyvänsä kontrolloimaan tilannetta tekemällä ”oikein”.  ”Pandemia menee ohi jos minä teen näin ja näin, enkä minä sairastu tai kuole.” Ja kun joku muu ei toimikaan niin, tuntuu se siltä, kuin se joku toinen veisi omaa kontrollia. Tilanne aiheuttaa varmasti juuri nyt pahaa oloa meissä kaikissa. Turhautumista, harmistusta, surua ja pelkoa. Joku saa ehkä hieman parannusta omaan oloon vertaamalla itseään ja omia toimiaan muihin ja nostamalla itsensä siinä vertailussa paremmaksi. Ehkä alitajuisesti ajatellaan, että kun me olemme parempia kuin tuo ja se, niin ansaitsemme paremman kohtalon tulevien kuukausien aikana? Onko tällainen kuitenkaan tässä tilanteessa hyödyllistä? Enpä usko.

Ei siis syyllistetä, jooko? Jos yritys pitää toimintansa käynnissä tai joku menee kuntosalille? Jos joku tekee valinnan, joka eroaa omastamme? Ja jos nyt joku bloggaaja kirjoittelee huulipunien sävyeroista, sisustuksen uusimisesta tai vaikka mitä tahansa pinnallista höpöhöpöä, niin annetaan sillekin tila, jooko? Koska me kaikki käsittelemme asioita eri tavoin ja kivoihin ja mukaviin juttuihin keskittyminen ei tarkoita, että sulkisimme silmiämme tältä katastrofilta, mitä korona on.

Viihde, hyvä mieli ja ajatusten vieminen muualle tällaisen kaaoksen keskellä voi tehdä kaikille meille hyvääkin 🙂 

Kommentit (22)
  1. Mun mielestä tässä ei ole kyse syyllistämisestä, vaan siitä noudatetaanko THL:n ja valtion antamia selkeitä ohjeita; rajoita sosiaaliset kontaktit minimiin. Jokainen voi itse miettiä, mikä omista menoista on niin kriittisiä ettei niitä voi millään perua. Itse näkisin, että tässä tapauksessa oman terveyden tai oman liiketoiminnan kannalta vain kriittiset menot sallittakoon, mutta en lähde muita tuomitsemaan jos joku pitää omaa kynnystään matalammalla. Tosi asia kuitenkin on, että mitä vähemmän ihmiset liikkuvat missään, sitä helpommin tämä tauti voitetaan.

    1. Oon sun kanssa tavallaan samaa mieltä. Mutta tässä tuleekin juuri se ero, että on suosituksia ja on määräyksiä. Ja ne otetaan vastaan eri tavoin. Jos jokin on vain suositus, ei se sido ihmistä samalla tavalla kuin määräys. Ja siksi nyt pitäisi tehdä tiukempi linja ja nimenomaan määritellä asiat tarkemmin. Mitä itse asiassa tarkoittaa se, että rajoittaa sosiaaliset kontaktit minimiin? Saako naapurin lapset tulla leikkimään vai ei? Jos näkee yleensä 20 ihmistä viikossa, onko 2 vähän vai paljon? En siis halua alkaa halkomaan hiuksia siitä, että mikä on mitäkin, mutta kuka saa määritellä mikä on kriittistä?

      Yrittäjiä ajatellen. Jos normaalisti kampaamolla on asiakkaita 10 päivän aikana ja nyt on 2-3, jotta saavat yrityksestä jotain tuloa, jolla pärjäävät ja saavat maksettua vuokrat ja ruoat, niin onko se minimi? Saako silloin arvostella, että yritys on auki? Tätä mä vähän hain postauksella, että kun kukaan muu ei voi tehdä sitä laskelmaa sen puolesta mikä on minimi ja mikä on kriittistä, toisen ihmisen puolest, niin soosottelu on nyt turhaa.

      1. Totta, hyviä pointteja! Tietysti ymmärrän THL:n ja valtion hankalaa roolia, kun tilanne on uusi (vaikkakin tilanteen kehittyminen tähän pisteeseen oli ennustettavissa). Absoluuttisia ja koko väestöä tasa-arvoisia sääntöjä on vaikea luoda, koska yhden työtä tai liiketoimintaa ei voi yksiselitteisesti arvottaa muita korkeammalle. Yrittäjien rooli ylipäätään on hankala, eikä valtio voi sulkea kaikkia ihmisiä sosiaalisten kontaktien ulottumattomiinkaan.

  2. Hyvä postaus! Mun mielestä valtion pitäisi ehdottomasti ottaa suurempi vastuu, ihan sen takia että pelkät suositukset ei vain yksinkertaisesti toimi länsimaisissa valtioissa. Suositukset ulkoistavat vastuun yhteisestä hyvästä yksilöille. Mutta miten voidaan luottaa yksilön haluun edistää yhteistä hyvää, kun kulttuuri on niin individualistinen, ja moni oikeasti ajattelee että hälläväliä? Hollannissa (mun asuinmaa) tehtiin galluppia korona-ohjeiden noudattamisesta, ja yksi kysymys oli, että kuinka moni pesee kätensä nyt pandemia-aikana. 13% vastasi, ettei edelleenkään pese käsiään. Käsittääkseni siis ikinä 😀

    Suosituksilla yritettiin selvitä, mutta eivät ne täällä(kään) tepsineet. Kahdessa viikossa yli 1000 sairastunutta (eikä täällä suurinta osaa edes testata, joten luku on oikeasti huomattavasti isompi). Nyt on koulut, päiväkodit, ravintolat, baarit, kuntosalit ja muut ovat kiinni hallituksen päätöksellä. Ruokakaupat pysyvät normaalisti auki. Tanskassa sama homma, ja käsittääkseni valtio maksaa siellä 75% palkkakuluista niille yrityksille, jotka on käsketty pitämään ovet kiinni.

    Kun puhutaan siitä, että valtion on vaikea tehdä päätöksiä, koska vastaavanlaisesta tilanteesta ei ole kokemusta, niin uskallan olla eri mieltä. Jos haluaa kurkistuksen tulevaisuuteen, niin ei tarvitse muuta kuin katsoa maita, jotka on Suomea edellä koronaviruksen levinneisyydessä. Fiksuinta olisi tietenkin oppia muiden maiden virheistä sekä ratkaisuista koskien yritysten taloudellista tukemista pandemia-aikana, hoidon järjestämisestä lääkärien ja hoitajien lapsille kun koulut sulkeutuu jne. Ei hallitus ihan sokkona päätöksiä joutuisi tekemään, jos on vain rohkeutta ryhtyä tekemään niitä päätöksiä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *