Mielipidemaanantai – Vanhemmuuden tasa-arvosta

Seurasin mielenkiinnolla viikonloppuna kommentteja kollegani Natan Instagram-kuvan puolella. Äitiyspakkauksesta lähti liikkeelle tämä juttu ja se sivusi aika tätä vanhempien eriarvoista asemaa yhteiskunnassamme. En ole asiasta oikeastaan sinänsä eri mieltä, mutta halusin myös hieman jakaa mun ja mieheni kokemuksia asiasta. En siis nähnyt asiaan liittyviä IG-storyja, joten en ole ihan varma, mitä kaikkea niissä oli.

Ensinnäkin, itse äitiyspakkaus-sanaan liittyen pari sanaa. Mä en oo ottanut kummallakaan kerralla äitiyspakkausta. Jo ensimmäisellä kerralla totesin, että en tulisi käyttäneeksi puoliakaan niistä vaatteista ja monet tarvikkeetkin oli sellaisia, joiden tilalle olisin hankkinut erilaiset. En koe tarpeelliseksi ottaa vastaan laatikkoa, jonka itse koen osittain tarpeettomaksi, koska näen, että sillä on parempiakin käyttökohteita. En oo koskaan luukuttanut tätä asiaa mitenkään isosti, koska mä en halua luoda kuvitelmaa siitä, että laatikossa olisi jotain vikaa tai se ei kelpaa mulle. Mä oon saanut pojille töitteni puolesta tosi ihania vaatelahjoituksia ja tykkään itse valita lasteni vaatteet, joten en vaan löydä äitiyspakkauksesta niitä juuri mun makuun olevia juttuja. Mitään vikaa siinä ei ole, päinvastoin. Makuasioita kuosien ja värien suhteen, ja ei vaan osu mun makuuni. Musta on kuitenkin erittäin hienoa, että Suomessa on jokaiselle perheelle mahdollisuus tällaiseen kattavaan pakettiin tarvikkeita. Äitiyspakkaus nimenä vaan on mun mielestä äärettömän huono, nimittäin sen tilalle keksisin ties kuinka monta hyvää nimeä, jotka eivät olisi sukupuolittuneita nimenomaan äidin saamaksi eduksi. Vauvapakkaus, alkupakkaus… Vanhempainpakkaus. On siellä joo siteitä ja jotain muutakin kai äidille, mut niin siellä on myös kondomeja, joita teknisesti ottaen käyttää oletettavasti päätoimisesti mies. Eli haaaa, se on Perhepakkaus. Kela, feel free to use this. Käsittämätöntä, että yleisöäänestyksen ja brändiuudistuksen seurauksenakaan tämä nimi ei ole muuttunut vaan on edelleen jämähtänyt ihan jonnekin takavuosien stereotyyppiseen nimeen.

(Haluan muuten tähän väliin todeta, että tällä postauksella en muuten tosiaan ota lainkaan kantaa Natan kommentteihin tai puhu Natasta, kun puhun joistakin asenteista, joihin olen törmannyt 🙂  

Laajemmin tämä asia sai mut pohtimaan niitä sukupuoli-kommentteja vanhemmuudessa. Niin. Jokainen meistä varmasti tietää sen, kuinka äiti voi viettää lapsen kanssa 90 % ajasta ja sen kerran kun äiti on jossain ilman vauvaa ja joku kuulee, että isä on lapsen kanssa, joku valopää menee ja kommentoi ”Onpas kiva kun sun mies vahtii lapsia”. Jep jep, ne on senkin lapsia. Ihan yhteisiä mukuloita. Ei se vahdi MUN lapsia vaan omiaan. Kumma, ettei kukaan koskaan kommentoi miehelle, että onpas kiva kun sun vaimos hoitaa teidän lapset. Ihan munkin läheisistä moni on kommentoinut, miten omistautuva ja ihana mieheni isänä ja usein siinä on sellaista vertaamisen tyyliä. Tai tuntuu siltä, että koetaan, että mieheni tekee jotakin ihmeellistä, vaikka mä teen ihan saman määrän lasten kanssa, ellen enemmän, mutta ei kukaan mulle tuu sanomaan, kuinka hienoa se ja tämä on. Todellisuudessa ehkä verrataan sellaiseen keskiverto-tilanteeseen, jossa mies harvemmin on vanhempainvapaalla, mutta kummalta se silti kuulostaa. Kuinka montaa äitiä kehutaan vuolaasti siitä, että hän on 6kk vanhempainvapaalla?

Tää stereotyyppinen ajattelu istuu tosi vahvasti monissa ihmisissä, mutta rehellisesti sanottuna oon itse kokenut vanhemmuuden tästä huolimatta tosi tasa-arvoisena. Esimerkiksi päiväkodistamme tulee aina viesti molemmille vanhemmille ja tarvittaessa molempia meitä tavoitellaan. Kerran olen saanut kesken päivän puhelun päikystä ja minua ennen oli tavoiteltu miestä, mutta ei oltu saatu kiinni ja soittivat minulle. Ensisijaisesti soittivat miehelle, koska hän oli vienyt lapsen aamulla päikkyyn. Oon kokenut neuvolakäynnit, lääkärikäynnit ja muut tosi tasa-arvoisesti järjesteyiksi. Tästä on monilla erilaisiakin kokemuksia, mutta meidän neuvolassa ollaan oltu mielestäni ihan samanlaisia isää kohtaan kuin äitiä kohtaan. Suhde neuvolahoitajaan on ehkä hieman erilainen minulla, sillä olen ollut äitiysneuvolassa ja sitä kautta nähnyt hoitajaa useammin. Äitiysneuvola lienee ihan perusteltua, sillä mieheltä ei paljoa mittailla kohdun mittaa ja kuunnella sykkeitä. Mutta muutoin meillä ainakin neuvolasta on otettu yhteyttä ihan yhtä lailla molempiin tai siihen, joka on ajan varannut. Vauvauintipaikkamme hoitaa yhteydenpidon aina mieheeni, sillä hän on sen varannut. On hämmentävää kuulla ihan kummallisia kokemuksia tässä asiassa ja on surullista, että niin värittyneesti edelleen suhtaudutaan monissa paikoissa.

On mielenkiintoista huomata, että edelleen niin moni kokee, että äitiä pidetään vauvan ensisijaisena hoitajana ja isä on mukana melkeinpä statistin ominaisuudessa. Se on vahvassa ristiriidassa omien kokemusten ja mieheni kokemusten kanssa. Kysyin itse asiassa mieheltäni, onko hän koskaan kokenut tällaista asettelua. Hän ei ole kuulemma koskaan kokenut näin. Halusin myös tuoda tämän puolen ilmi, koska itsellä on ainakin hyvin positiivisia kokemuksia tästä suhtautumisesta vanhempiin samanarvoisina. Toki mieheni on ollut molemmista lapsistamme vanhempainvapaalla pitkiä aikoja ja päässyt osallistumaan neuvolakäynteihin ja muihin. Eli ei se aina mene niin, eikä tuota värittynyttä ja ummehtunutta ajattelua tarvitse pelätä jos äitinä haaveilee töihin paluusta ajoissa tai isänä haluaa olla pitkään lasten kanssa kotona. Kyllä me ollaan saatu lähes poikkeuksetta positiivisia ajatuksia asiaan liittyen.

Mitä tulee siihen äitien asemaan ensisijaisina hoitajina, niin mä jotenkin vierastan sellaista raivoisaa tasa-arvoista pakottamista vanhempien kesken. Mun mielestä jokainen perhe tekee omalle perheelleen sopivimman ratkaisun ja siihen mun mielestä tällä hetkellä on hyvin eväät yhteiskunnassamme. Toki erilaisten valintojen tuominen julkisuuteen ja ääneen on tärkeää, että se isien jääminen kotiin saadaan helpommaksi ja tietyllä tapaa jopa yleiseksi, eikä miehillä olisi niin isoa kynnystä jäädä kotiin. Ja tietyllä tapaa mä en koe mitenkään vääräksi sitä, että monesti puhutaan asioista aika äitivetoisesti kun puhutaan vauvoista. Äidit ja isät ovat ihan yhtä kykeneviä hoitamaan lasta ja pitämään lapsen elossa ja hyvinvoivana. Äidit ja isät kiintyvät lapsiin ihan samoissa määrin ja uskon vakaasti omastakin kokemuksesta siihen, että isä on lapsille aivan yhtä tärkeä hoitaja kuin äiti. Samaan aikaan kuitenkin fakta on se, että äidit jäävät enemmän ja useammin lasten kanssa kotiin miesten ollessa töissä, jolloin usein lapsen ja äidin suhde kehittyy vahvemmin. Tätä sanelee usein biologiset tekijät kuten imetys tai työelämän tekijät kuten se, että perheen taloudellisen tilanteen vuoksi on parempi, että isä jatkaa töissä ja äiti jää kotiin. Koska yleisemmin asiat menevät näin, on yleisempää, että äiti on lapselle jollakin tavalla ”tärkeämpi” alkuvaiheessa. Imetystä miehet eivät pysty järjestämään vauvalle, mutta yhteiskunnan asenteita ja käytännön tilanteita pitäisi ehdottomasti saada hieman erilaiseksi. Mä en nää sinänsä järkeä pakottaa perheitä tiettyihin ratkaisuihin vaan esimerkiksi naisten ja miesten välisen tasa-arvon luominen työpaikkoihin ja koulutusvaiheisiin jo itsessään loisi sellaisen tilanteen, että monissa perheissä olisi nykyistä parempi mahdollisuus sille, että isä jäisi kotiin lasten kanssa jossakin vaiheessa.

Olen ehkä vanhanaikainen, mutta mä uskon myös tietynlaiseen biologiseen siteeseen äitien ja lasten välillä. 9 kk sydämet vierekkäin saman kropan sisällä on omiaan luomaan sellaisen suhteen, jonka lapsen isä ei vaan voi saada. Meidän lasten kokemuksilla mun on pakko sanoa, että mä aistin heidät ihan eri tavalla ja alusta asti olen kokenut, että mun suhde lapsiini on ollut hieman erilainen. Esimerkiksi kun en ole lasteni kanssa, mun on vaikea olla, kun taas mieheni pystyy helpommin sulkemaan isyytensä hetkeksi pois mielestä. Lapsi on 50 % ja 50 % vanhempiaan, ja tasa-arvoisessa rakastavassa perheessä molemmat vanhemmat ovat tasaisesti läsnä lapsen arjessa. Silti mä koen, että lasten kiintymys äitiin on alkuun erilaista ja muotoutuu pikkuhiljaa vauvan kasvaessa. Eikä siinä ole mun mielestä mitään väärää, eikä ole väärin puhua siitä. Raskaus, synnytys, imetys… Ne on kaikki äidin ja vauvan välisiä tapahtumia, joissa on fyysinen suhde äidillä ja vauvalla, eikä isä voi mitenkään päästä aloittamaan sitä yhteyden rakentamista samoista lähtökohdista, kun äiti on ottanut tunnepuolellakin varaslähdön. Osallistuva, läsnä oleva ja rakastava isä kyllä saa äidin kiinni pitkässä juoksussa, mutta äidin sisällä kasvanut vauva voi olla alkuun enemmän kiinni äidissä eikä tällaisen oletuksen tekeminen ole musta mitenkään väärin.

Mun mielestä tasapuolisuuden ja tasa-arvoisuuden luominen vanhemmuudessa palvelee kaikkia, koko perhettä. Vanhempia ja lapsia. Mutta mun mielestä tuntuu välillä kummalliselle, miten tässäkin asiassa samalla kun haetaan liberaalimpaa ja tasa-arvoisempaa maailmaa, tuomitaan tietyllä tapaa konservatiivinen ajattelu asiassa ja lyödään painetta perheisiin toimia tietyllä tavalla. Mun mielestä vanhemmuudessa kaikki oletukset on turhia ja kaikki omien toimintatapojen pakkosyöttämiset muille perheille, on se isoin ongelma. Koska jokainen tilanne on uniikki. Jopa samassa perheessä. Esikoiseni kanssa mä kaipasin jotain tietoa vapaudesta, sitoutumiskammoinen minä pelkäsi esim. täysimetystä, koska koin itseni mahdottoman tärkeäksi vauvalle ja en kestänyt sitä painetta. Kun elämä muuttui täysin, se kaikkien positiivisten tunteiden lisäksi ahdisti. Olin sitoutunut ja rakastunut esikoiseeni ensi sekunneista, mutta samalla hieman ahdisti. Tämän kuopuksemme kohdalla mä olin aivan hirveässä vauvakuplassa, enkä olisi malttanut olla sekuntiakaan erossa. Ehkä tilanteessa oli vähemmän muutosta, kun olin jo äiti, tai sitten hormonitasapaino oli erilainen tai tähtien asento. Who knows. Esikoiseni kohdalla olisin varmaan ihan hyvin voinut mennä kodin ulkopuolisiin töihin tämän ollessa 6kk, mutta nyt kuopuksen ollessa 8kk musta tuntuu ihan hirveelle olla poissa se 8 tuntia hänen luotaan. Itse asiassa musta tuntuu hirveelle olla pois ihan vaikka se neljäkin tuntia.

Musta välillä tuntuu, että usein halutaan luoda tässäkin asiassa tietynlainen miesvastainen salaliittoteoria, jossa ikään kuin yhteiskunta, miehet tai muut naiset pakottavat äidit tiettyyn muottiin. Itse en koe asiaa niin. Mun mielestä Suomessa on oikeasti todella hyvä vapaus valita, ja niin vaan on, että tosi moni perhee valitsee sen mukaan, mitä tilastot näyttävät. Mun mielestä tuntuu välillä jopa pahalta, että ”perinteistä” vauvavuoden perhemallia pidetään jotenkin vääränä, antifeministisenä tai ummehtuneena.

Mulle vanhemmuuden tasa-arvoa on se, että vanhemmat yhdessä kommunikoivat keskenään sen, mikä on perheelle ja kaikille sen jäsenille parasta. Se ei ole asia, joka kuuluu kellekään muulle kuin perheelle. Omia ideologioita perheen toimivuudesta ei ole mitään syytä työntää toisille, eikä tässä asiassa pitäisi olla mitään syytä tuomita erilaisia valintoja. Se, että jollain tavalla on tehty vuosia, ei tee siitä tavasta parempaa kuin jostain uudesta, modernista vanhemmuuden muodosta. Mutta ei se tee siitä välttämättä huonompaakaan.

Koitteko te vauvavuonna vanhemmuudessanne muiden puolelta epätasa-arvoa?

Kommentit (40)
  1. vaapukkainen
    8.6.2020, 20:21

    Ainoa juttu minka huomauttaisin on etta silla etta isa on vauvan ensimmaisina kuukausina ja vuosina paljon vs. vahan kotona, on muuten loydetty olevan vaikutus (kaivan mielellani tutkimuksia esiin, mutta koska olen puhelimella niin en vanno onko naa mitattu korrelaationa, regressiona vai effektina) ”vaikutus” lasten (enemman tyttojen, kuin poikien) mielenterveyteen, erityisesti teini-iassa. Eli tieteellisesti tasa-arvoisuus on lasten kannalta tietenkin toivottavaa. Omassa asuinmaassani isyysvapaata saa huimat 14 paivaa, mika nain kasvatuspsykologiaa opiskelleena on seka naurettavaa, etta aarimmaisen surullista – tietaen ne terveyshyodyt, mitka isien laheisyydella voi olla lapselle. Onneksi omalla miehella on mahdollisuus ottaa paljon palkallista lomaa, mutta suurimmalla osalla ei ole. Musta oli todella surullista katsoa kun yksi kavereista sai ensimmaisen lapsen ja 10 paivaa syntyman jalkeen meni takasin paiviin, joista oli aamukuudesta iltakahdeksaan poissa kotoa, koska se oli hanelle niin raskasta.

    1. Uskon ihan ilman tutkimuksiakin tähän, toisaalta yhtä lailla tärkeää on äidin läsnäolo. Jos molemmat eivät voi olla läsnä, niin sitten jokainen perhe valitsee sen, kumpi jää kotiin, mikä on musta hieno mahdollisuus. Oon ite joka päivä kiitollinen siitä, että molempien poikien vauvavuonna mieheni on voinut olla paljon kotona vanhempainvapaalla, sillä oma työ on joustavaa ja sallii tällaisen mahdollisuuden meille 🙂

    2. En halua millään tavalla kiistää, jos tällaisia tutkimuksia on, ja mielelläni niihin hiukan perehtyisin. Koska kuulostaa hiukan oudolta historian valossa, jos tuo olisi ihan noin, niin meillä nuorten naisten mielenterveysongelmien pitäisi olla vähenemään päin ja menneiden vuosikymmenten naissukupolvet pahasti ongelmaisia.
      Siksi herää kysymyksiä, onko rinnalla jotain muita tekijöitä ja onko oikeasti kyse yhteisen ajan määrästä vai mistä. En siis usko, etteikö yhteisellä ajalla olisi merkitystä, mutta yhteys mielenterveysongelmiin ei liene suoraviivaisesti suhteessa siihen, vaan isän ja tyttären keskinäinen suhde kokonaisuudessaan.

      1. Näin mä itsekin ajattelisin 🙂

  2. Tasa-arvo on vielä kaukana siinä mielessä, että isyysvapaa on vain 9 viikkoa.

    1. Isyysvapaa on 9 viikkoa, äitiysloma muistaakseni noin 4kk, mikä musta täysin selitettävissä sillä, että äiti tosiaan synnyttää ja hänen pitää siitä toipua, ja viimeisillään raskaana on usein niin tukalaa, ettei mikään onnistu, edes työnteko, varsinkaan fyysisissä ammateissa. Vanhempainvapaahan on 6kk ja se on tasainen, miten sen vaan valitsee, kumpi tahansa voi pitää. Joten mä en kyllä ymmärrä tätä valitusta siitä, että isyysloma on 9 vk ja äitiysloma 4kk, kun se äiti tosiaan synnyttää, ja se luo jo oman tarpeen pidemmälle ”vapaalle”. Se eka kuukaushan on vapaata jo ennen kuin se vauva on täällä, joten vauvan kanssa aikaa äidillä on n. kuukauden verran enemmän ja voin kahden synnytyksen kokemuksella kertoa, että niistä toipumisessa menee hetki.

      1. Just näin Anna! Tuo 4kk äitiysloma on mun ajatuksissa ennemminkin 4kk toipumisloma raskaudesta ja synnytyksestä. Vanhempainvapaat sen jälkeen onkin sitten enemmän vauvan hoitoa varten.
        Mua tympii yleinen keskustelu näiden vapaiden kiintiöimisestä, koska se kuvaa tilanteen kieroutumista ihan tavallisten perheiden keskuudessa. Nykyinen järjestelmä mahdollistaa tasa-arvoisen vapaiden jakamisen, mutta ei pakota siihen kiintiöillä. Ongelma on se, ettei perheillä ole halua tai taloudellista mahdollisuutta tehdä jakoa.
        Mä olin ite esikoisen kanssa vuoden kotona, enkä (erityisesti) imetyksen vuoksi olisi voinut työskennellä tuona aikana enkä myöskään ollut vauvasta yli kahta tuntia erossa. Sen jälkeen mieheni jäi kotiin seuraavaksi vuodeksi ja mä menin töihin. Samaan aikaan lopetin myös imetyksen. Perheemme taloudellinen tilanne mahdollistaa toisen jäämisen hoitovapaalle, mutta sen ei tarvitse olla juuri äiti. Matalapalkkaisilla naisilla tilanne voi toki olla täysin rahasta kiinni.
        Tasa-arvo perheissä toteutuu vain tekemällä asiat tasa-arvoisesti. En usko ulkoisiin pakotteisiin enkä myöskään vedä hernettä nenään ”Ai sun MIES hoitaa teidän lasta kotona?!” kummasteluista. Kertoo enemmän kysyjän urpoudesta, enkä syyllisty siitä pätkän vertaa 😅

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *