Mielipidemaanantai: Vartalopositiivisuus

Mungolife

Maanantaiaamut aiheuttaa mussa nykyään pientä pelon hikeä, varsinkin näin lomaltapaluun jälkeinen maanantai, kun ensimmäinen postaus hetkeen ja sen aiheena jotakin sellaista, joka takuuvarmasti synnyttää tunteita, eikä välttämättä pelkästään positiivisia.

Tänään ajattelin nimittäin pohtia hieman kehoasioita. Body positive, body shaming, vartalopositiivisuus yms. on termejä, joita näkee ja kuulee päivittäin. Nää on kaikki hurjan hienoja konsepteja ja ilmiöitä, jota yhteiskuntamme on kaivannut! On upeaa, että valtamediat nostavat Ashley Grahamin kaltaisia upeita naisia esiin julkaisuissa, joissa ennen on nähty vain XS-koon malleja. On hienoa, että monet vaatekaupat ovat ottaneet malliksi "normaalikokoisia" naisia tai plus-kokoisia naisia. On hienoa, että yhteiskunnallisesti pyritään pois siitä ajatuksesta, että vain S/36 -kokoinen nainen on hyvä ja seksikäs ja vain hoikka, mutta kurvikas ja hieman lihaksikas kroppa on hyvä.

Vartalopositiivisuuden ideana on tietenkin se, että jokainen vartalo on kaunis ja mahtava sellaisenaan, eikä yhtäkään vartaloa pidä hävetä. Ei yhtäkään muhkuraa tai näkyvää kylkiluuta, ei yhtään mitään. Vihdoin vuosien jälkeen tämä ajatus on ottamassa tilaa ja näkyvyyttä niin valtamediassa kuin sosiaalisessa mediassa.Lihavuus on vuosia työnnetty johonkin sellaiseen lokeroon, jossa se on väärää, noloa, häpeällistä ja jotenkin ihmisen itsensä aiheuttama paha asia, mitä pitäisi piilotella. Bodypositiivisuus on tuonut enemmän ja enemmän hyvää mieltä ja muovannut yhteiskunnallista mielikuvaa siitä, millainen vartalo on "oikeanlainen". Lyhyt vastaus: kaikki vartalot.

Mutta... Ja kyllä, tuon erittäin positiivisen kappaleen jälkeen tulee mutta, eihän tämä muuten olisi mielipidepostaus.

Mutta, mun mielestä tämäkin asia on paikoitellen mennyt yli ja tämän ympärillä on hieman sellaisia ilmiöitä, joista en niin välitä.

Oletteko törmänneet tilanteeseen, jossa huippuunsa treenattu ja viritetty fitness-kroppa ihonmyötäisiin vaatteisiin puettuna saa osakseen negatiivista kommentointia ("huomionhakuista itsensä esittelyä!" yms.) samaan aikaan kun ylipainoisen ihmisen poseeraama alastonkuva saa osakseen ihannoivia ja positiivisia kannustushuutoja, vartalopositiivisuutta. Useammin ja useammin huomaan, että vartalopositiivisuus tuntuu rajoittuvan vain siihen, että ollaan positiivisia ylipainoista kroppaa kohtaan. Tuntuu olevan ihan OK kirjoitella netissä ja jopa ihmisille itselleen "ei vittu oot laiha" -kommentteja, mutta ylipainosta puhutaan vain ylisanoin. Rohkeaa, upeaa, on mistä ottaa kiinni, enemmän mitä rakastaa... Muistan kun olin joskus vuosia sitten itse aika laihassa kunnossa ja sain jatkuvasti kommentteja, joissa laihuutta kritisoitiin suorasanaisesti. Jos lihavuutta olisi kritisoitu tuolloin samalla tavalla, olisi se aiheuttanut jo silloin myrskyn. Tietyllä tapaa bodypositiivisuus-ilmiö on mielestäni menossa hieman väärään suuntaan, kun monilta unohtuu se, että sen on tarkoitus olla positiivinen aate kaikkia vartaloita kohtaan; supetreenattuja, superlaihoja, keskikokoisia ja ylipainoisia.

Usein tässä tulee perusteluna se, että "ylipainoinen ei voi mitään" ruoansulatukselleen tai vastaavalle, ja mennään niinkin pitkälle, että laiha on itse ajanut itsensä tilanteeseen tai joku on treenannut itsensä vain palvellakseen vanhentunutta yhteiskunnallista tavoitetta. Joku ehkä vaan urheilee paljon ja toinen ei ehkä liho millään, vaikka kuinka söisi. Ihan yhtä lailla olemme kaikki hieman kroppamme sanelun "uhreja". Oon itse asiassa viime aikoina oppinut ihan valtavasti siitä, miten syömisellä ja liikkumisella ei välttämättä saavutetakaan onnea ja ihmetystä, sillä samat ruokailu- ja liikkumistavat vaikuttavat aivan eri tavalla hormonien sanelemana. Tässä raskauden ja äitiyden hormonimyllyssä olen ihan kunnolla ymmärtänyt sen, miten aina välillä voimme vaikuttaa kroppaamme yllättävän vähän. Milloin kiloja karisee kuin itsestään, milloin yksi suklaapala on liikaa. Lihavuus, normaalipaino ja laihuus on kaikki sellaisia asioita, jotka ovat sekä itseaiheutettuja että sellaisia, joihin ei välttämättä voi ihan hirveän helposti vaikuttaa.

Jotenkin tuntuu, että joillekin ihmisille tuo koko vartalopositiivisuus on tapa puolustaa omaa ylipainoa ja saada hyväksyntää sille, ja vartalopositiivisuus muuttuukin ykskaks lihavuuspositiivisuudeksi, missä ei-lihavat ovat vastustajia. Se ei tietenkään ole vartalopositiivisuuden idea ja tavoite, vaan ainoastaan yksi lieveilmiöistä, joita eittämättä syntyy kun ihmiset käyttävät jotakin ideologiaa kuten itse haluavat.

On tässä ilmiössä toinenkin asia, joka mua hieman huolestuttaa. Ja nyt tunnen käveleväni palavien hiilien päällä, kun yritän muotoilla tämän asian mahdollisimman diplomaattisesti. Yhteiskunta, jossa ihmiset tuntevat pakottavaa tarvetta laihduttamiselle, on väärin. Maailma, jossa ajatellaan, että vain laiha voi olla kaunis, haluttava ja menestyvä, on väärin. Kiusaamiset, syrjinnät yms. vartalon koon perusteella on väärin. Ylipainoinen ei ole huonompi ihminen, huonompi vanhempi, huonompi työntekijä jne. Tuollainen ylipainoa syyllistävä ja huonontava ajatusmaailma on aivan perseestä.

Mutta, mun mielestä liiallinen bodypositiivisuus ei myöskään ole hyvästä. Mun mielestä on tärkeää, että tuntee itsensä onnelliseksi ja hyväksi missä tahansa kropassa, mutta lihavuuden ihannointi ei ole hyvä asia. Mun mielestä voi olla samanaikaisesti onnellinen täyttä elämää elävä ihminen, mutta tiedostaa laihduttamisen (tai toisinpäin ajatellan myös lihomisen) tarpeen. Se laihduttamisen tarve ei vaan tule siitä, että sen tuntee ulkoisena painostuksena vaan siitä, että on oma halu laihduttaa ja olla terveen kokoinen. Tällä en siis tarkoita sitä, että BMI 27 alkaisi tavoittelemaan verenmaku suussa BMI 19, vaan tarkoitan sitä, että kaiken vartaloposiitivisuuden keskellä ei pidä unohtaa ylipainon (tai alipainonkaan for that matter) terveydellisiä vaikutuksia. On syynsä sille, miksi pitäisi pyrkiä tietynkokoiseen vyötärönympärykseen ja painoindeksiin. Olisi hyvä näiden lisäksi tarkkailla myös esimerkiksi omaa rasvaprosenttia. Ei pyrkiä Iggy Pop-maiseen 3 %, mutta ei myöskään olla liian tyytyväinen 40 % rasvaprosenttiin. (EDIT: Pahoittelen typoa alkuperäisessä tekstissä)

Tuoreena äitinä oon miettinyt paljon sitä, millainen vanhempi haluan olla lapselleni. Haluan olla energinen ja iloinen äiti. Haluan olla sellainen äiti, joka jaksaa leikkiä ja painia, juosta ja seikkailla. En varmastikaan olisi huono äiti, vaikken jaksaisi näitä asioita, mutta tällainen äiti minä haluan olla. Se vaatii hyvää pohjakuntoa ja energistä elämäntapaa. En ajattele näkyviä vatsalihaksia ja "bikinikroppaa", vaan ajattelen jaksamista, nopeutta, vahvuutta ja ennen kaikkea pitkäikäisyyttä. Minä haluan olla läsnä lapselleni mahdollisimman terveenä vuosikausia. Haluan sitten joskus olla mahdollisimman terve ja vahva vanhus, joka joskus leikkii Danten lasten kanssa. Haluan olla se äiti, jonka kanssa voi lähteä tarpomaan metsään tai luistelemaan tunneiksi. Haluan myös antaa lapselleni oikeanlaiset lähtökohdat elämään ruokailujen ja liikkumisten kautta. Jo nyt meillä syödään täysjyväpastaa ja kalaa ja paljon vihanneksia. Se on myös se malli, jonka haluan antaa lapselleni. Haluan, että hän tietää olevansa rakastettu ja hyvä minkä tahansa kokoisena, ja hänellä on terve vartalonkuva. Mutta haluan myös lapsesta asti opettaa terveellisiin ruokiin ja urheilusta nauttimiseen.

Vaikka kuinka rakastaisi omaa kehoaan, on silti mielestäni täysin hyväksyttävää ja hyväkin suunnitella ja toteuttaa laihtumista. Yksi ongelma bodypositiivisuuden nykymuodossa on myös se, että se ei välttämättä motivoi terveempään vartaloon. En missään nimessä sano, että yhteiskunnan paine ja oman kropan läksyttäminen olisi hyvä motivaatio sekään. Mun mielestä vaan ajatus "mä oon täydellinen juuri tällaisena" tilanteesta huolimatta ei välttämättä palvele hirveän pitkälle. "Mä oon kaunis ja hyvä juuri näin, mutta mulle tekisi hyvää laihtua hieman" on mun mielestä paljon paremmin palveleva ajatus. Että sen kaiken vartalopositiivisuuden keskellä muistettaisiin se, että vaikka ihmisen arvo ei määrity hänen painollaan ja ihmiset ovat yhdenvertaisia painostaan huolimatta, olisi tärkeää muistaa terveydelliset ulottuvuudet. Olisi myös tärkeää antaa jokaiselle oikeus omaan esteettiseen näkökulmaan. Jos joku hieman pehmeämpi ja pyöreämpi haluaa laihtua ja treenata näkyvät lihakset, se on ihan hyväksyttävää. Se on itse asiassa oikein positiivista, eikä kyse ole välttämättä yhteiskunnan paineisiin mukautumisesta tai siitä, ettei ole onnellinen. On jotenkin kummallista vartalopositiivisuuden keskellä törmätä jatkuvasti siihen ajatukseen, että joku treenaa, koska "ei ole onnellinen tai tyytyväinen itseensä ja voi huonosti".

Mun mielestä vaikka hyväksyisi oman ylipainon, olisi tärkeää saada ammennettua yhteiskunnasta ja kanssaihmisistä motivaatiota terveenä ja hyvinvoivana pysymiseen. Toki rutkastikin ylipainoinen ihminen voi elää täyttä ja aivan mieletöntä elämää, mutta on lääketieteellisesti kiistatta todistettu ylipainon haitat - niin fyysiset kuin henkisetkin. Siksi on mun mielestä sitä huolestuttavampaa, mitä enemmän bodypositiivisuus muuttuu lihavuuden ihannoinniksi. Kaikkea pohdintaa lihavuuden ja ylipainon ympärillä ei pidä tulkita bodyshamingiksi, vaan on oikeasti ihan paikallaan puhua nimenomaan ääripäiden, ali- ja ylipainon haitoista ja potentiaalisista uhkakuvista.

Sillä tyytyväisyys omiin muhkuroihin ei suojele aikuisiän diabetekselta. Tai raskausajan diabetekselta. Tai korkealta verenpaineelta, uniapnealta tai vaikka lapsettomuudelta. Tyytyväisyys omaan kroppaansa ei auta silloin kun elämänlaatu alkaa kärsiä terveydellisistä syistä.

Vartaloposiitiivisuus on ajatuksena ja aatteena aivan täydellinen! Kunhan sen muistaa pitää mielessä sellaisena, millaiseksi se  on tarkoitettu. Jokainen kroppa on tärkeä ja kaunis ja hyvä. Jokainen kroppa on yhdenvertainen. Jokainen ihminen on yhdenvertainen. Jokaisella on oikeus olla onnellinen ja elää täyttä elämää riippumatta siitä, mitä vaaka sanoo tai minkä koon farkkuihin mahtuu. Jokaisella. Laihalla, keskikokoisella ja lihavalla. Mutta se ei tarkoita sitä, ettei voisi pyrkiä kohti erilaista kroppaa. Vaikka hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, saa ja pitääkin olla tavoitteita. Saa kuuluttaa ja ihailla vartaloposiitivisuutta ja samalla itse laihduttaa. Se sama kroppa on aivan yhtä ihana nyt, +30 tai -30 kg.

Vartaloposiitivisuus ei mun mielestä tarkoita sitä, että joku päivä kokee valaistumisen ja toteaa, että jes, mä oon hyvä näin, mun ei tartte enää ikinä tehdä mitään asian eteen. Mun mielestä vartalopositiivisuus on sitä, että rakastaa itseään joka askeleella sillä matkalla, jonka on omalle keholleen valinnut oikeaksi. On hienoa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, mutta vielä hienompaa on hyväksyä itsensä lisäksi faktat ja pyrkiä aina kohti terveempää kehoa.

Psst! Bloggaaja on palannut lomalta, joten tästä palataan normaaliin päivärytmiin blogissakin :) 

Kommentit

Sandra (Ei varmistettu)

Siis mä olen niin samaa mieltä!!

Anna (Ei varmistettu)

:)

Laura (Ei varmistettu)

Kyllä, just näin! Mukavaa että uskalsit tuoda esiin tän näkökulman, joka on varmastikin vähintään tunteita herättävä. Oon tismalleen samaa mieltä tän tekstin kanssa. Mielestäni esim. läheisten sairaalloiseen lihavuuteen pitäisi voida puuttua samalla tavalla, kuin jos joku läheisistä laihtuu hälyyttävän paljon. Vartalopositiivisuus on loistava ilmiö, joka on auttanut itseäni hyväksymään paksut, lihaksikkaat reiteni jotka eivät todellakaan mahdu s-kokoisiin housuihin. Kiitos tästä tekstistä!!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitos kommentistasi :)

Saara (Ei varmistettu)

Hyvä teksti Anna! Olen itsekkin pohtinut viime aikoina samaa asiaa, tosin en ehkä ole huomannut tuota laihojen ihmisten kritisoimista vaan nimenomaan tuon ylipainon "hyväksymisen". Esimerkiksi Euroviisujen jälkeen mietin olisiko Israelin voittaja ollut niin erikoinen ja suosittu jos hän olisi ollut normaalipainoinen tai kenties jopa laiha? Itse näin hänet nuorena naisena, joka voisi olla terveemmässä kunnossa ja mediassa hänet nähtiin vahvana ja kantaanottavana naisena joka uskaltaa olla oma itsensä. Tuntuu että näitä asioita ei saa sanoa ääneen tai sinut vähintäänkiin poltetaan roviolla tai manataan alimpaan h*lvettiin. Mielestäni kaikkien tulee tietenkin olla onnellisia omissa kehoissaan ja se onkin avain terveelliseen ja onnelliseen elämään mutta en myöskään ymmärrä sitä että tuudittaudutaan siihen ajatukseen että on riittävän hyvä oli elämäntavat millaiset hyvänsä. Totuushan on että jos paino/koko/elämäntavat vaikeuttavat arkielämää kyseessä on ongelma ihan sama onko kyse laihuudesta vai lihavuudesta. Ulkonäköä parempi ihailun kohde pitäisikin olla terveys, jaksaminen ja se että kroppa toimii normaalisti.

Anna (Ei varmistettu)

Just näin, ja musta on jotenkin surullista, että tässä asiassa keskitytään usein just siihen ulkonäköön ja siihen, miltä joku näyttää :/

Liisa (Ei varmistettu)

Öh, olikos jossain sanottu, että voittaja olisi jotenkin sairas tai hänellä olisi huonot elämäntavat? Itse näin nuoren ja energisen naisen joka jaksoi tanssia ja laulaa samaan aikaan. Itseltäni ei onnistu vaikka suht hyvä yleiskunto onkin. Ja samaa mieltä tuon Annan kommentin kanssa, eli ei pitäisi keskittyä ulkonäköön kun tämäkin henkilö selkeästi jaksaa(!) bailata suurelle yleisölle ilman että hymy hyytyy ja vetipä vielä kaksi esitystä samana iltana. ;)

Anna (Ei varmistettu)

:)

Lotta (Ei varmistettu)

Minua suututtaa se, että kehopositiivisuuden väitetään olevan lihavuuden ihannoimista. Kehopositiivisuudessa on kyse jokaisen vartalon kauneudesta ja ainutlaatuisuudesta, ja jokaisen ihmisen ihmisarvosta, jota ei vähennä yli- tai alipaino tai muuten sopeutumattomuus vallitseviin ulkonäkötrendeihin.
Kehopositiivuus taistelee myös sitä vastaan, että ylipainoisia syyllistetään terveysongelmilla, yhteiskunnan kuormittamisella ja huonolla esimerkillä. Holhoava terveysfasimi ei paranna kenenkään oloa, päin vastoin se tekee lihavista huonoja ja epäonnistuneita toisen luokan kansalaisia.
Lihava ei ole sama kuin sairas, vaikka se joitain riskejä lisääkin. Ylipainon syyt myös ovat hyvin moninaiset. Ja entäs sitten, vaikka lihava olisikin sairas? Sairaalla on myös yhtälailla oikeus rakastaa kehoaan ja pitää sitä kauniina. Ihmisen arvoa ei saisi mitata terveydellä ja tuottavuudella.

Thelma (Ei varmistettu)

Täysin samaa mieltä Saaran kanssa. Kenelläkään ei ole velvollisuutta olla terve ja loppujenlopuksi todella harva ihminen elää niin riskitöntä elämää että olisi varaa arvostella muiden valintoja tai vetää esiin tätä perus veroraha- korttia. Muutenkin on mielestäni erikoista ajatella että on oikeus olla tyytyväinen itseensä vain jos on terve tai jos aktiivisesti pyrkii terveisiin valintoihin. Jos olen tänään näennäisesti terve mutta saan huomenna diabetes- diagnoosin, en enää monien mielestä ilmeisesti ole hyvä ja arvokas juuri tälläisenä kuin olen ja se on aika hassua.

Pitkään bopo- liikettä seuranneena huvittaa myös se miten jotkut luulee että ihmiset jotka heittelevät hoikille ikäviä kommentteja olisivat body positivy- liikkeeseen kuuluvia tai sitä kannattavia ihmisiä. Eikö järkikin jo sano että jos sheimaat jotain tietynnäköistä kroppaa, niin et varmaankaan kuulu bopo- liikkeen kannattajiin kun liikkeessä ajatuksena on että kaikki on kauniita ja hyviä huolimatta painosta, vartalon mallista jne. Siksi on outoa että tälläiset laihoja sheimaavat ylipäätään yhdistetään body positivityyn kun ei niillä ole mitään tekemistä keskenään.

Samaa mieltä. Mua ärsyttää se että kehopositiivisuudesta ja ylipainosta toitotetaan koko ajan (varmaan siksi että kyseessä on niin näkyvät asiat), mutta toisista terveyteen vaikuttaista jutuista ei ollenkaan. Entä tupakointi, alkoholin juominen, kaupungissa asuminen, jopa päivittäinen istuminen? Kaikki näistä ovat asioita jotka vaikuttaat negatiivisesti terveyteen vaikka ihminen olisi kuinka timmi ja treenattu, mutta harva näistä näkyy (ainkaan lyhyellä juoksulla) ulkopuolelta samalla tavalla kuin ylipaino. En ole IKINÄ tavannut yhtäkään kehopositiivista ja ylipainoista ihmistä, joka ei tasan tarkkaan tietäisi että olisi terveellisempää ollla laihempi. Mutta toisaalta, niin tietävät joka ikinen alkoholia yhtään kittaaa ihminen, tai joku toinen joka välillä polttaa. Entäpä sitten vaikkapa off piste laskettelua harrastavat (esim. poikaystäväni) - nämäkin ihmisen rasittaat terveyspalveluja jatkuvasti murtuneiden luiden ja polvivammojen takia. Kuten myös ihmiset jtka ovat juosseet vuosikymmeniä pitkiä matkoja alsfaltilla (monet juoksijakaverini) ja ravaaat jatkuasti lääkärillä hoitamassa polvia ja rasitusvammoja. Kun miettii näitä esimerkkejä niin tulee mieleen että suurin osa meistä voisi elää terveellisemmin, mutta hirveän moni saa elää elämäänsä ihan rauhassa siksi että nämä omat synnit ei näy ulkopuolisille niin kuin ylipaino. Mä rakastan sitä itseäni joki perjantai-iltana juo pari lasia viiniä ja joka myös tietää että elämä ilman liuottimia kuten alkoholia olisi terveellisempää. Nämä ei mun mielestä ole mitenkään ristiriidassa keskenään, kuten ei myöskään kehopositiivisuus ja ymmärrys ylipainon haitoista!

Emma (Ei varmistettu)

Mielestäni Annan teksti oli hyvä, eikä hän missään vaiheessa sanonut, että lihava=sairas. Ja uskon, että hän nimenomaan puhui merkittävästä ylipainosta, josta on lähes aina ainakin haittaa, vaikka ei varsinaisia sairauksia tulisikaan. Esimerkiksi liikeradat vaikeutuvat, polvet rasittuvat, väsyy helpommin yms. Anna myös korosti monta kertaa, että jokainen on kaunis ja arvokas painosta huolimatta. Ja tottakai sairas ihminen on arvokas siinä missä tervekin, ja todella terveellisesti eläväkin voi sairastua vakavasti. Mutta, jos haluaa tehdä itse sen, minkä voi oman elämänlaadun ja jaksamisen kannalta, on hyvä ainakin yrittää pitää rasvaprosentti kohtuullisena. Ja niin, itse olen 165cm ja 73kg, eli en millään tavalla mallinmitoissa. Mutta harrastan kuntosalilla käyntiä ja muuta liikuntaa ja koen olevani normaalipainoinen. Ja itselläni on kilpirauhasen vajaatoiminta, joka hankaloittaa painonhallintaa, mutta ei se silti mahdotonta ole.

Lotta (Ei varmistettu)

Pointti onkin juuri se, että kenelläkään ei ole velvollisuutta olla terve. Ei muiden ihmisten eikä yhteiskunnan takia. Ihmisen arvoa ei mitata myöskään terveydellä tai sillä miten hän kuormittaa yhteiskuntaa.
Keh positiivisuus taistelee juuri tätä "lihavat on kyllä periaatteessa ok, mutta entäs terveys" -syyllistystä vastaan. Tuossa asenteessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että syyllistäjän mielestä lihavat eivät elä oikein. Keitä me olemme arvostelemaan toisten valintoja?

Emma (Ei varmistettu)

No ei tietenkään kenellekään ole velvollisuutta olla terve muiden takia, mutta eikö olisi ihan kiva oman itsensä takia pyrkiä siihen, jotta saisi elämästä enemmän irti? :o

Anna (Ei varmistettu)

Mä en sanonut missään, että kehopositiivisuus on lihavuuden ihannoimista, vaan että paikoitellen näin käy. Joissakin asiayhteyksissä se vaan tuntuu menevän siihen.
Toki jokaisella on oikeus rakastaa kehoaan ja pitää sitä kauniina. Alkoholistillakin on oikeus pitää itseään hyvänä ja samaten vaikkapa tupakoitsijalla ja tanorektikolla jne. On paljon asioita, joita ihmiset tekevät, jotka eivät ole hyväksi heille itselleen ja jokaisella on siihen oikeus, kun sen tekee laillisin asioin. Mutta samalla kun yhteiskunnallisesti paheksumme juomista, tupakointia ja vaikkapa auringonottoa ja muistetaan keuhkosyövät, maksavauriot ja ihosyövät, pidetään runsastsakin ylipainoa positiivisena asiana, jonka kanssa ihminen on täydellinen. Ihminen on arvokas oli hän lihava tai ketjupolttaja, mutta valitettavasti glorifioimalla lihavuutta, ei päästä mihinkään. Ja tuo ajatus "terveyfasismista" on jännä. Mä en esim. ikinä ajattele lihavuuden aiheuttamia yhteiskunnallisia kustannuksia vaan sitä, että julkisessa keskustelussa ja yhteiskunnassa ei pitäisi ihannoida mitään elämäntyyliä tai -tapaa, tai sitten kehonkuvaa, joka on omiaan aiheuttamaan sairauksia. Alkoholin ja tupakan myymistä ja anniskelua ja mainostusta säädellään reippaasti, mutta entä Mäkkäri ja muut vastaavat?

Mun mielestä tätä on turha ajatella syyllistämisenä vaan yksinkertaisesti ymmärtää, että suuri ylipaino on haitallista kuten tupakanpoltto ja siihen pitäisi suhtautua faktat tiedostaen.

Vatsamielenosoitus / Tytti Shemeikka (Ei varmistettu) http://www.youtube.com/vatsamielenosoitus

Tässä blogipostauksessa on itsessään ristiriitoja. Toiseksi viimeisessä kappaleessa kirjoitat:
"Vartaloposiitiivisuus on ajatuksena ja aatteena aivan täydellinen! Kunhan sen muistaa pitää mielessä sellaisena, millaiseksi se on tarkoitettu."
...ja sitten kuitenkin tämä blogiteksti käsittelee aivan eri asiaa, kuin vartalopositiivisuus. Ehkä kehopositiivisuus olisi tässäkin tekstissä kannattanut pitää mielessä sellaisena, millaiseksi se on tarkoitettu.

Harmittaa ja ärsyttää todella paljon, että kehopositiivisuus yhdistetään lihavuuden ihannointiin. Näin kun ei ole. Ja kuten edellä olevat kommentoijatkin ovat sen todenneet, kenelläkään meistä ei ole velvollisuus olla terve. Se ei ole arvon mittari siinä, missä mikään ulkonäköasiakaan.

Ja myös viimeinen kappale hämmästyttää:
"Vartaloposiitivisuus ei mun mielestä tarkoita sitä, että joku päivä kokee valaistumisen ja toteaa, että jes, mä oon hyvä näin, mun ei tartte enää ikinä tehdä mitään asian eteen. "
Tehdä mitään asian eteen? Minkä asian? Pitäisikö minun siis koko ajan kuitenkin pyrkiä muokkaamaan itseäni / "ylläpitämään sama paino"? Vahtia syömisiäni ja liikkumisiani, jotten vahingossakaan pääsisi lihomaan? Tällaisella käytöksellä vain vahvistaisin sitä samaa kaavaa, mitä naiset kautta vuosisatojen: pyrkisin koko ajan kontrolliin ja olemaan pohjimmiltaan epävarma itsestäni tavoitellessani sitä, miltä minun pitäisi muiden mielestä näyttää.

Terkuin,
Vatsamielenosoitus

Oletko sitten sitä mieltä, että ihmisen olisi parempi antaa vain asioiden olla: syön mitä huvittaa, liikun miten huvittaa vaikka tiedän, että nämä on huonoksi minulle? Miksi nykypäivänä ihannoidaan laiskuutta ja oman tahdon toteuttamista liiallisuuksiin? Eikö ihmisillä ole elämässään enää tavoitteena olla ahkera, muut huomioon ottava ja itseään paremmaksi kehittävä ihminen. Mun mielestä missään asiassa ei pitäisi mennä näin äärimmäisyyksiin, että saan tehdä mitä huvittaa milloin huvittaa. Eihän me olla yksin tässä maailmassa!
Sairaalloinen ylipaino on sairaus siinä missä anoreksiakin ja nämä ei ole millään tavoin minun mielestä tavoiteltavia ja ihannoitavia asioita elämässä. Entä sun läheiset? Itse olet tyytyväinen lihavaan tai anoreksiseen kroppaasi mutta aiheutat tuskaa omille läheisillesi sairautesi vuoksi. Yhdyn Annan tekstiin täysin ja itsensä hyväksymisen ja kehittämisen lisäksi toivoisin ihmisiltä enemmän lähimmäisen rakkautta ja muiden huomioimista (ei kuitenkaan oman hyvinvoinnin kustannuksella). Tämä ei tapahdu silloin jos ihminen tarkoituksella pitää painonsa sairaalloisena. Ja huom tällä kaikella tarkoitan niin kuin uskon, että Annakin tarkoitti, niitä ihmisiä jotka voisivat elää terveellisemmin ja esim laihduttaa mutta eivät sitä tee syynä esim. bodypositive, ei ihmisiä jotka jonkin sairautensa vuoksi eivät voi painollensa mitään. Ihmettelen suuresti miksi täällä ei puolusteta anorektikoita, vaan puolustetaan heti lihavia ihmisiä? Eikö nämä ole kuitenkin verrattavissa toisiinsa? Tämän vuoksi minulle muovautui ajatus bodylove=lihavuuden ihannointi.

Vatsamielenosoitus / Tytti Shemeikka (Ei varmistettu) http://www.youtube.com/vatsamielenosoitus


Nyt en ihan ymmärrä argumenttejasi. Voisitko laittaa tähän vaikka linkkeinä julkaisuja/postauksia, joissa ihannoidaan laiskuutta? En ole meinaan sellaisiin törmännyt.



Kukaan ei ole kenellekään tilivelvollinen omista syömisistään ja liikkumisistaan. Kaikilla on oikeus syödä ja liikkua juuri niin kuin haluaa. 



Myös se, että väität ”sairaalloista ylipainoa” sairaudeksi, on virheellistä. Millä tavalla minä omalla olemisellani aiheutan ”tuskaa” läheisilleni? Läheiseni ovat äärimmäisen onnellisia siitä, että minä olen onnellinen ja elän elämääni juuri niin kuin minä parhaaksi näen. :) 



Millä tavalla lähimmäisen rakkaus ja muiden huomioiminen liittyy kenenkään kokoon?

Sari (Ei varmistettu)

Kirjoituksesi on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kyllä, mutta en itse oikein tiedä mitä kirjoituksesta ajatella. Toki tekstissä on kohtia johon samastun, mutta myös kohtia jotka nostavat niskavillat ylös.
Seuraamme varmaan erilaisia ihmisiä sosiaalisessa mediassa ja erilaisia ryhmiä, koska en ole kohdannut vielä tekstejä, joissa kyseenalaistetaan treenaavan ihmisen hyvää kuntoa. Olen toistuvasti kyllä kohdannut sosiaalisessamediassa kirjoituksia, jossa pyöreitä tai ylipainoisia suorastaan haukutaan ja heidän vartaloitaan väheksytään juuri tästä terveys näkökulmasta.
Omasta mielestäni bodypostive/kehopositiivisuus kuuluu kaikille. Isoille, pienille, ylipainoisille ja treenatuille. Siis kaikille.
Ylipaino ei suoraan tarkoita sairasta eikä laiha tervettä. Toki ylipainoisella on suurempi mahdollisuus sairastua, mutta se ei suoraan tarkoita, että sairastuu. Ylipainoinenkin voi olla liikunnallinen ja terve. Tätähän ei ulkokuoresta pysty näkemään kenestäkään. En usko (ja tämä on vain oma mielipiteeni), että kukaan ylipainoinen ei tiedostaisi sairatumisen faktoja, mutta on varmasti helpompi muuttaa elämässään asioita, kun on tyytyväinen itseensä sellaisena kun on.

Anna (Ei varmistettu)

Onko nuo haukkujat aktiivisia body positive -aatteen kannattajia? Mun ongelma on se, kun bopoa toisaalla fiilistelevä haukkuu laihoja toisaalla. Tosiasiahan on se, että kaikenlaisia kroppia haukutaan jatkuvasti, mutta koko maailma ei olekaan omaksunut body positive -aatteen ajatuksia.

Mun mielestä ongelma on siinä, jos lihavuudesta tehdään asia, jota ihannoidaan (esim. mediauutisoinnein, joissa ylistetään "kurvikkuutta" yms.) on tuon terveyden helppo jäädä taka-alalle, mikä ei ole hyväksi. Tietenkään jokainen jyrkästi ylipainoinen ei varmasti sairastu, mutta ei kaikki tupakoitsijatkaan saa keuhkosyöpää. Riski siihen on ja tupakoitsijoiden kohdalla sitä paheksutaan, mutta ylipainossa tuppaa nykyisin hieman jäämään varjoon se, kuinka vaarallista se voi pahimmillaan olla. Mun mielestä ketään ei tarvitse solvata tai paineistaa, mutta mun mielestä on hyvä tuoda julkiseen bopo-keskusteluun myös se aspekti, että itseensä voi olla tyytyväinen ja itseään voi rakastaa, mutta muutos on silti hyväksi :)

pläski (Ei varmistettu)

Oletko katsonut, minkä painoisia nuo "kurvikkaat" yleensä ovat? Jos olet mallia tiimalasi = kurvikas. Ei sillä oo painon kanssa mitään tekemistä. Itse oon rehellisesti vaan läski, enkä millään tavalla samaistu noihin "kurvikkaisiin".

Sari (Ei varmistettu)

En tiedä, onko samat henkilöt haukkumassa ylipainoisia ja treenattuja vai bopo-ihmiset treenattuja. Näin ylipainoisena edustajana pidän hienona, että mediassa näkee erilaisia vartaloita. Itse olen ollut teinistä tyytyväinen vartalooni, vaikka se on aina ollut isompi kuin muiden. Luulen edelleen, että jokainen ylipainoinen varmasti on tietoinen riskeistä, kuten tupakoitsijakin. Ainakin minä olen varmasti jokaiselta lääkäriltä asiasta kuullut.
Nyt vielä työelämään koulusta siirtyessäni minulle kahdesti on ehdotettu myös lihavuusleikkausta yhtenä vaihtoehtona, mutta mielestäni se ei ole vaihtoehto, jos muuten ei ole elämäntavat kunnossa. Minulla toki lihavuuteen vaikuttaa myös omien valintojen lisäksi perintötekijät, jotka ovat muokanneet kropastani tällaisen.
Mielestäni henkilö joka fiilistelee bopoa, ei mene haukkumaan muita vartaloita, jos näin tekee onko silloin oikeastaan bopo-kannattaja.
Kiitos blogistasi noin muutenkin olen pitkään sitä seuraillut. (Toki välissä oli vuosia jotka jäi välistä) Nyt seuraillut enemmänkin, kun itsekin odotan lasta

Heidi (Ei varmistettu)

Body Positive -aatteen kannattajat eivät hauku ketään ulkonäön perusteella. Siinä on koko homman pointti: _kaikki_kehot ovat kauniita. Jos joku haukkuu normaalipainoisia tai laihoja, hän ei ole todellakaan aatteen kannattaja. On mahdollista, että joku tai jotkut ovat käsittäneet asian täysin väärin; kuvitelleet, että bopon idea on lihava=kaunis. Mutta tällainen väärinkäsitys osoittaa todella vahvasti, että kyseinen henkilö ei ole tutustunut bopo-aatteeseen, vaan sanoo/kirjoittaa mutumeiningillä. Myös provoja, muka-bopo-kannattajia, löytyy paljon. Mitä sinun kirjoitukseesi tulee, niin voin melkein vannoa, että jokainen ylipainoinen tietää riskit. Ja niistä toitotetaan joka paikassa. Pahimmillaan kadulla päin naamaa. Bopolla haetaan sitä, että ketään ei sheimattaisi ulkonäön perusteella. Siihen on niin jäätävän pitkä matka, että mielestäni on turhaa nostaa terveyskeskustelua tähän rinnalle. Terveysvalistukselle on aikansa ja paikkansa. Ja niitä aikoja ja paikkoja on päivittäin kaikkialla. Bopo antaa pienen hengähdystauon sormella osoittamisesta. Niin pienen, että siihen pitäisi olla jokaisella oikeus.
Olen itse normaalipainoinen, mutta yli nelikymppinen. Painovoiman vaikutus ahdistaa, bopo antaa toivoa.

A- (Ei varmistettu)

Ylipaino ei ole tervettä, se on fakta, olit mitä mieltä tahansa.

105Kg (Ei varmistettu)

Alipaino ei ole myöskään tervettä.

Mutta kuka tietää OIKEASTI mikä on henkilön OIKEA paino.

A- (Ei varmistettu)

Mä oon ollut koko elämäni alipainoinen ja terve, aina syönyt hyvin ja herkkuja menee, kuukautiset säännölliset, silti painoindeksi ollut 16-17, että kyllä mun kohdalla se on ollut ihan tervettä laihuutta. Vasta salilla käynti on nostanut painoani 4-5kg ja olin jo lähellä normipainoa. Nyt sekin on jo lähtenyt kun tuli salista taukoa. Että kyllä mä näen sen niin että luonnostaan laiha ihminen on terveempi kuin ylipainoinen...

MILLA (Ei varmistettu)

myöskään alipaino tai laihduttaminen ei oo terveellistä. jos puhutaan kehopositiivisuudesta, miks puhutaan laihduttamisesta??! kehopositiivisuuden ideahan on, et kaikki kropat käy, ihan sama ootko lihava vai laiha.

A- (Ei varmistettu)

Munkin alipainoa arvosteltiin koko elämäni, edelleen vaikka olen terve ja ihan normaalin näköinen hoikka kolmekymppinen nainen. Sekin romutti mun itsetunnon nuorena jonka kasaamiseen meni aikaa. En ole koskaan arvostellut kenenenkään ylipainoa päin naamaa, mutta jostain syystä alipainon arvostelu on ihan Ok, vaikka ihminen söisi ihan normaalisti ja kuukautisetkin tulee säännöllisesti, on vaan sellainen ruumiinrakenne ja aineenvaihdunta. Sitähän ei hyväksytä koska kaikilla pitäisi olla vähän ylimääräistä jotta nämä ylipainoiset olisi tyytyväisiä. Kimppaan Annaa täysin tässä asiassa! (Vaikkei esittänytkään ihan niin kärkkäästi mielipidettään kuin mä, mutta kun koko elämän saa kuulla negatiivisia kateellisten kommentteja, niin kyllä sillä laihallakin tulee mitta täyteen, kaikenlainen ulkonäön arvostelu on epäasiallista). Lisään vielä sen että muiden ylipaino on siinä mielessä myös muiden asia, koska meillä menee verorahoja näiden sairauksien hoitoon. Kyllä se ylipaino lisää niitä, kuka tahansa lääkäri vahvistaa tämän. Joten turha ylipainoisia on paapoa ja sanoa että kaikki ylipaino johtuisi jostain sairaudesta, kuin henkilön omista valinnoista! Joskus harvoin joo, mutta omassa lähipiirissänikin on ihan riittävästi päinvastaisista esimerkkejä.

A- (Ei varmistettu)

Komppaan* piti lukea

Mari (Ei varmistettu)

Todella hyvä pointti Anna. Kehopositiivisuus on jees, eikä ketään saisi syrjiä koon ja ulkomuodon perusteella, niin kuin ei mistään muustakaan syystä. Lihavuutta ei kuitenkaan kannata glorifioida, sillä on vaan fakta, että johtuipa ylipaino mistä syystä tahansa, se on terveysriski. Ihan niinkuin vaikkapa tupakointikin.
On tietysti jokaisen oma valinta tekeekö liikakiloilleen mitään, mutta kyllä esimerkiksi terveydenhuollossa edelleen huomautetaan, jos terveysongelmien syynä on ylipaino ja monihan siitä loukkaantuu, koska kokee sen syyllistämiseksi. Fakta vaan ikävä kyllä on, että normaalipainoiset elävät yleensä pidempään ja terveempinä. Ja ihan jokainen pystyy vaikuttamaan omiin elämäntapoihinsa.

Anna (Ei varmistettu)

Niin, se juuri että tuntuu vähän tämän aatteen keskiössä unohtuvan, että esim. terveydenhuollossa on järkevääkin tuoda asiaa esille, sillä se tosiaan vaikuttaa niin paljon erilaisiin tilanteisiin, raskaudesta sairauksiin.

Samira (Ei varmistettu)

Word! Mahtava teksti!

Olen itse reilusti ylipainoinen tällä hetkellä ja koen, että niin hyvä ja kaunis ajatus kun tässä bodypositivessa alunperin taustalla onkin, se on alkanut mennä jo pahasti yli. Tietenkään kaikki eivät sitä vedä överiksi, mutta liian usein olen jo törmännyt juurikin siihen, että bodypositiveen vedoten suorastaan vastustetaan esimerkiksi mun laihdutusprojektia, koska "sinä olet kaunis ja ihana juuri noin". Jep, varmaan olenkin, mutta paljonko sillä on merkitystä siinä vaiheessa kun 30-40-vuotiaana alkaa vaivoja ja sairauksia ilmetä ja on selkeästi suurempi riski kuolla ennenaikaisesti? Itselle ainakin ulkonäkö on toissijainen asia terveyteen nähden, ja toivoisin, että muutkin menisivät se edellä. Ylipainoisia ei missään nimessä saa syrjiä, kiusata eikä haukkua eikä ylipainoisten tietenkään tarvitse kokea itseinhoa tai antaa painonsa rajoittaa heidän elämäänsä tyyliin "en kehtaa mennä uimaan, koska olen niin ruma läski". Mutta myöskään ylipainoisuutta ei pitäisi ihannoida eikä sotkea bodypositiveen näitä "hoikkakin voi olla sairas/voi sairastua" tai "mä ainakin oon lihava ja ihan terve"-argumentteja. Ne suorastaan ärsyttävät mua, koska se nyt vaan on puhdas fakta eikä mikään mielipide, että ylipaino lisää merkittävästi monien sairauksien riskiä. Vaikkei sulla olisi niitä juuri nyt ylipainostasi huolimatta, se ei tarkoita, etteikö niitä vielä tulisi, joten turha jäädä odottelemaan sitä kun voi tehdä elämäntapamuutoksen. Ja mä olen sitäpaitsi sitä mieltä, että parhaimmillaan laihduttaminen juurikin on rakkauden osoitus itseä kohtaan. Itse en ainakaan laihduta siksi, että vihaan itseäni lihavana vaan siksi, että rakastan ja arvostan itseäni ja tiedän ansaitsevani olla mahdollisimman terve ja hyvinvoiva mahdollisimman pitkään.

Minde (Ei varmistettu)

Samaa mieltä!
Terv. toinen ylipainoinen

Pauliina (Ei varmistettu)

Just näin! Uskon, että hyvin pieni prosentti ylipainoisista, ja nyt siis tarkoitan kymmeniä kiloja ylimääräistä, voi elää elämänsä suht terveenä. Suurin osa kuitenkin alkaa kärsiä erilaisista vaivoista viimeistään keski-iässä.. Alipainollakin on toki myös haittansa, sitä en kiellä. Ulkonäkö ei tee kestään huonompaa tai parempaa ihmistä, mutta äärimmäisyyksiin on mielestäni puututtava. Terveysriskit ovat ensisijaisesti haitta henkilölle itselleen, mutta myös yhteiskunnalle, oli kyse tupakoinnista tai vaikkapa siitä ylipainosta. Näihin pitää kiinnittää huomiota, mutta se on tehtävä rakentavasti ja syyllistämättä turhaan.

Lottamaria (Ei varmistettu)

Täällä myös yksi ylipainoinen ja kun viime vuonna ilmoitin, että nyt loppu tämä järetön laiskuttelu ja herkkujen syöminen, sain osakseni vaan sitä ’hei oot just täydellinen tollasena’. Se otti päähän aivan törkeesti. Joo tottakai jos nyt olisin tähän ite tyytyväinen niin fine, mutta kun en ole niin kai mä nyt itse saan tehdä asialle jotain!
Enkä myöskään ikinä kutsunut muutosta laihdutukseksi vaan elämäntapamuutokseksi, koska sitä se nimenomaan oli. Matkaa on vielä omaan ’ihannepainoon’, mutta en ota siitä stressiä vaan haluan vaan, että mulla on hyvä fiilis siitä, että liikun enemmän ja syön hyvin.
Ja joo me ollaan kaikki hyviä just sellaisena kun ollaan, mutta onhan se nyt fakta, että ylipaino ei ole terveellistä! Propsit siis Anna tästä tekstistä!

pob (Ei varmistettu)

Amen amen amen. Niin samaa mieltä. Sait puettua ajatukset tekstiksi. Kiitos!

Elli (Ei varmistettu)

Niin samaa mieltä! Mun mielestä omasta kehosta huolehtiminen terveellisen ravinnon, liikunnan ja unen avulla on juuri nimenomaan sitä kehopositiivisuutta ja itsensä rakastamista.

Riina (Ei varmistettu)

Mielipidemaanantait on parhaita! Mulle kuitenkin särähti se, että lihavuutta ”esittelemällä” saisi somessa enemmän rohkaisevaa palautetta kun mitä normaalia tai laihaa vartaloa. Suosittelen tutustumaan Sarah Saporan instaan (@Sarahsapora). Hän on upea, tosin hyvin ylipainoinen jenkkinainen, joka jakaa profiilissaan treenifiiliksiä salilta, tarinoita elämästään ja on siellä muutama bikinikuvakin. Miksi haluan nostaa tämän esiin on se, että Sarah saa paljon törkyviestejä painoonsa liittyen (jopa suosituilta instatilien pitäjiltä) ja hänen kuviaan levitellään lupaa kysymättä instassa negatiivisessä mielessä. Sarah itse näyttää näitä viestejä omassa instastoryssaan, mikä on musta todella rohkeaa. Mun on ollut pysäyttävä seurata, miten ihmiset kehtaa esim. lähettää sarahille insta directissä vain huvikseen donitsihymiöitä ja kysyä maistuuko pitsa. (!!!!!) Väittäisin, että hänen on paljon vaikeampaa pitää fitness-instaa kun normaalipainoisen naisen. Ja Sarah muuten treenaa pirun kovaa, siksi mä tykkään häntä seurata! :)

Jemina (Ei varmistettu)

Mä olen sun kanssa aivan samoilla linjoilla! Hyvä, että joku rohkenee sanoa ääneen.

Pep (Ei varmistettu)

Itsellä taas vähän erilaisia ajatuksia asian tiimoilta, koska itse normaalipainoisena bodypositive ilmiön kannattajana saan tosi paljon somessa näitä ”läski”, ”kandeisko sun laihduttaa” yms. kommentteja. Asia surettaa minua erityisesti, koska kommentit ovat lähes aina naisilta ja kovin usein myös alaikäisiltä tytöiltä. Voisin väittää, että joka kokoinen ja muotoinen henkilö saa näitä törkyviestejä ajoittain. Hyväksyttävää se ei ole, oli sitten treenattu, ylipainoinen, alipainoinen tai ns normaalipainoinen. Monesti myös mietin miksi ylipainosta puhutaan terveysriskinä niin paljon, mutta tupakan polttaminen, alkoholin juominen tai punaisen lihan ylensyömisestä ei kukaan tunnu puhuvan. Ehkäpä koska niitä ei näe ulkoapäin. (Eikä kylläkään ylipainoakaan kun minutkin luokitellaan monesti somessa ylipainoiseksi vaikka olen koko ikäni ollut normaalipainoinen.)

Taig (Ei varmistettu)

Nyt täytyy olla eri mieltä. Eihän tässä holhousyhteiskunnassa muusta puhutakkaan kuin alkoholin vaaroista. Tupakkaa verotetaan rajulla kädellä ja Suomesta yritetään saada savuton 2030 mennessä.

Kia (Ei varmistettu)

Olen myös erimieltä.... Tää on vähän sama kun ainainen ekologisuus/eettisyys keskustelu. Yhdestä asiasta ei voi puhua ilman että joku uhriutuu ja vetää mukaan jonkun aivan toisen aspektin. Esim on vege mutta matkustelee niin jonkun mielestä hän on huonomman luokan kansalainen koska pienillä teoillahan ei ole merkitystä. Mitä sitten että alkoholi, tupakka ja punaisen lihan syönti ovat terveysriskejä? Ehkä Anna tekee ensikerralla postauksen jostakin ym. aiheista mutta nyt oli kyseessä ylipaino/alipaino ja näiden muiden asioiden esille tuominen ja korostaminen kertoo vain omasta epävarmuudesta ja uhriutumisesta ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan.

Mona (Ei varmistettu)

Kun puhutaan näinkin suuresta asiasta kuin alipaino-ylipaino vastakkain asettelu, ei asiasta voi puhua ottamatta muihin body positivity liikkeeseen kuuluvista asioista. Tällöin asian kommentointi jää aivan liian puuttelliseksi ja keskustelu saa väärän sävyn. Tai no kyllä asiasta voi keskustella ilman kontekstia, mutta silloin keskustelu on aika yksi sävytteistä ja suppeaa.

Keskustelun laaja käsittely ei kerro kommentoijan omasta ”epävarmuudesta”, vaan tuo uusia näkökulmia näinkin arkaluontoiseen asiaan.

”Uhriutuminen” on minun mielestä tässä keskustelussa väärä termi. Tämä artikkeli on herättänyt monet ihmiset keskusteluun ja selkeästi ihmiset kokevat kyseessä olevat asiat todella eri tavalla.

Paino (Ei varmistettu)

Tosi hyvä teksti ja fiksuja ajatuksia jälleen. Olen ollut ja olen edelleen ihan samaa mieltä kanssasi; oma vartalo pitää hyväksyä sellaisena kuin se siinä elämäntilanteessa sattuu olemaan, mutta pitää oppia myös hyväksymään tosiasiat: lihavuus eikä alipaino ole tervettä, eikä niitä tulisi ihannoida, koska moni yli- ja alipainoinen kärsii myös erilaisista sairauksista näiden seurauksena (tai toisinpäin: jotkin sairaudet aiheuttaa painon muutoksia suuntaan tai toiseen).

Mun äidinäiti kuoli noin 65-vuotiaana (ihan liian aikaisin) ja hän oli TODELLA ylipainoinen. Myös mun oma äiti on kamppaillut painonsa kanssa niin kauan kuin muistan, mutta välillä saanutkin itsensä laihdutettua lähelle normaalipainoa. Nyt tilanne on kuitenkin se, että painoa on taas tosi paljon. Olen yrittänyt keskustella ja kannustaa terveellisempiin elämäntapoihin ja laihdutukseen, mutta hänellä on jo nyt paljon muitakin ongelmia terveytensä kanssa (veritulppia, rasvamaksa, luupiikki kantapäässä jne), ja näistä seuranneiden kipujen takia laihdutus tai edes kävelylenkkeily on vaikeaa! Äitini menetti oman äitinsä liikalihavuuden aiheuttamaan rintasyöpään juuri kun olin syntynyt, ja nyt pelkään, että joudun kohtaamaan saman kohtalon omien tulevien lapsieni kanssa lähivuosina.

Tämän takia lihavuuden ihannointi ja normalisointi saa mut aina tosi surulliseksi, vihaiseksi ja jopa katkeraksi. Jos ei itsensä takia jaksa pitää huolta itsestään, niin yrittäisi edes rakkaimpiensa takia :(

Tiina (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen teksti jälleen kerran, joskin jätti hieman hämmentyneen fiiliksen. Toisaalta vahvasti toistat kaikkien vartaloiden olevan ok, toisaalta vahvasti kritisoit ylipainon ihannointia.
Paino on kiistämättä yksi terveydentilaa ennakoivista tekijöistä, mutta vain yksi. Ravinto, päihteet, perimä, tupakointi, stressi, sosiaaliset suhteet jne. Siinäpä joitakin muita tekijöitä.
Oleellisin kysymys tässä asiassa on toki se, miksi kenenkään ylipäätään pitäisi olla kenenkään vartalosta mitään mieltä tai varsinkaan kommentoida sitä. Läheisiä ja terveydenhuollon henkilöstöä lukuunottamatta siis. Some-maailma on varmasti osaltaan vahvistanut vääristyneitä käsityksiä niin yksityisyydestä, kuin kauneusihanteistakin.

Emma Korhonen (Ei varmistettu)

Olen itsekin ajatellut tätä toista puolta, kuinka tavallaan ollaan vaarallisilla vesillä, jos hyväksytään avoimesti asioita, jotka ovat terveydelle haitallisia. Toisaalta voi kuitenkin olla, niin kuin edellä kommenteissa mainittiinkin, että hyväksyttynä ja itseään arvostavana voi olla helpompi tehdä terveyttä edistäviä valintoja. Mikäli kokee itsensä epäonnistuneeksi tms, voi kai helpommin olla, ettei usko omiin mahdollisuuksiinsa päästä terveellisempään painoon. Olen alkanut kallistua enemmän sille kantille, että hyvin harvaa oikeasti motivoi vaikeat ajat tai ilkeät kommentit, joista "vain saa lisää energiaa näyttää muille", näin ajattelen olevan millä tahansa elämän alueella. Eli hyvällä kai saa enemmän hyvää aikaiseksi. Olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka kehopositiivisuus on muuttanut heidän ajatuksiaan ja tekojaan, joilla paino on terveyttä mahdollisesti uhkaavalla tasolla. Jotenkin mututuntumalla tuntuu, ettei tilanne ole voinut mennä nyt huonompaan suuntaan? Kai kehopositiivisuuden kautta saataisiin todennäköisemmin hyviä tuloksia, kuin "holhoamalla ja moralisoimalla"? Toki nämä kaksi eivät ole ainoat tavat, joita olemassa on ja varmaankin kummassakin ääripäässä on hyvät ja huonot puolensa. Luulen kuitenkin, että itsensä hyväksyminen ainakin helpottanee heidän oloaan, joiden toiveena on jotain muuta kuin mitä nykyhetkellä on.

Kiitollinen lukija (Ei varmistettu)

Mahtava teksti, Anna! Olen itse lapsuuden ja nuoruuden ollut todella hoikka, on haukuttu luurangoksi ja laihuuden takia muutenkin kiusattu. Itse en tosin koskaan pitänyt itseäni hoikkana, muistan ala-ja yläasteella käyttäneeni löysiä vaatteita ettei kukaan näkisi paksuja reisiäni ja pömppöä vatsaani. Ehkä tästä syystä sairastuin 16-vuotiaana anoreksiaan. Kun anoreksia väistyi niin masennus jäi ja söin liikaa ja todella epäsäännöllisesti. Nyt aikuisena olen ylipainoinen ja tahto laihtua on kova. Mutta entisenä anorektikkona laihduttaminen monesti menee syömättömyyteen ja liika liikkumiseen, joten minun on täytynyt tehdä itseni kanssa töitä, että oppisin pitämään ja rakastamaan sitä ihmistä joka näiden kilojen alla on. Uskon, että kun en enää itseäni niin kovin aliarvioi niin kilojen karistaminenkin on helpompaa. Ja tämä sinun tekstisisi oikeasti laukaisi minussa jotain sellaista jonka avulla ehkä jaksan alkaa suunnittelemaan uudenlaista rutiinia elämääni. Vaikka olen koko ajan tiedostanut että mitä minun pitäisi tehdä niin rutiinien tuominen elämääni ei tule kuin itsestään, mutta kun tekstisi sisältö puetaan näin hienoihin sanoihin niin se tuntuu hyvältä ja lohduttavalta. Minä häpeän itseäni suurimman osan ajasta, mutta on myös päiviä jolloin ajattelen, että minähän oon ihan kiva. Pitäisi vaan oikeasti ottaa se asenne käyttöön, että minä kelpaan ja riitän tälläisenä, mutta tällä hetkellä suurin rakkauden teko itseäni kohtaan olisi se että ottaisin härkää sarvista ja tekisin kaikkeni oman terveyteni eteen. Kiitos sinulle herätyksestä :) !! Nämä mielipidemaanantait on ihan huippuja vaikka ne sinulle pieniä jännitysmomentteja varmasti aiheuttaakin.

Huh, rohkea aihe. Ja tärkeä. Olen ollut jo pitkään äärimmäisen tyytyväinen siitä, että langanlaihojen, jopa sairaaloisen laihuuden ihannointi alkaa olla ohi, mutta tosiaan huolestuttaa myös se miten Vartalopositiivisuuden nimissä usein selitetään lihavuutta ja annetaan tekosyitä itselleen.

Unohdetaan terveellisyys. Fakta on se että nainen tarvitsee rasvakudosta jo pelkästään normaalin hormonitasapainon ylläpitämiseen. Mutta tässäkin tunnutaan unohtavan se kohtuus. Ei ajatella enää sitä mitä terveyshaittoja tulee ylipainon myötä. Missään nimessä en sokeasti väitä että kaikki vähänkin ylipainoiset eivät voisi olla terveitä ja tyytyväisiä, sillä ylipaino yksin ei tarkoita epätervettä.

Maailmasta tuntuu monessa asiassa, kuten tässäkin, puuttuvan se kultainen keskitie. Ei siinä ole mitään väärää, että on muhkuroita ja makkaroita, mutta kohtuus kaikessa. Nykyisin tuntuu vain olevan joko tai.

Pages

Kommentoi