Miksi vaikuttajana en jaksa vaikuttaa?

Kirjoitin eilen IG:n puolelle korona-asiaan liittyen ja tänää jatkoin sivuten tutkintoelitismin ajatusta, erään viestin kirvoittamana. Poistin kaikki korona-storyt, koska mun DM tulvii viestejä ja harmittaa etten ehdi vastaamaan kaikille pitkästi, vaikka haluaisin. Samalla tuli taas todettua, että jatkan mielelläni sillä samalla linjalla mitä viime aikoina muutenkin, eli vähemmän mielipiteitä tuomalla esiin. Vaikka valtaosa palautteesta oli tosi mielenkiintoista ja positiivista, näissä hetkissä muistan, miksi olen koko ajan vähentänyt mielipidepostauksia ja -julkaisuja ja pyrkinyt pitäytymään asioissa, joista on vaikeampaa löytää suurta harmia kenenkään. Some kun on nykypäivänä aina sitä, että jonkun sanoessa tykkäävänsä mangoista, ottaa joku sen loukkauksena appelsiineja kohtaan. Tämähän nähtiin hauskasti kun laitoin storyihin kahden pizzerian vertailusta, että molemmat on musta superhyviä, mutta toinen mielestäni parempi. Erään seuraajan mielestä lynkkasin toisen pizzerian ja aiheutin harmia ko. liiketoiminnalle. Jepjep.

Jokaikiseen mielipiteeseeni vedetään aina henkilökohtaiset asiat ja myös mun lapset. Esim. sivutessani tutkintoelitismiä vedetään keskusteluun keskeytetty yliopistokoulutus Suomessa 10 v sitten. Musta olis mielenkiintosta keskustella ilmiöistä, mutta ne palautetaan aina muhun henkilökohtaisesti ihmisenä. Nyt ja 10 vuotta sitten. Siinä missä oikeusjärjestelmämme tuntee rikoksen vanhenemisen, blogimaailma ei tunne sitä käsitystä lainkaan. Tämä itse asiassa juuri tänään poikkeuksellisen ajankohtainen asia muutenkin. Jos teit jotain ”väärin” 10 vuotta sitten, on se edelleen taakkasi ja jos olet muuttanut mieltäsi, niin sitten olet epäuskottava, teeskentelijä, takinkääntäjä tai mitä ikinä. Olen itsekin joskus ollut tutkintoelitisti ja onneksi kasvanut ulos siitä. Jos puhun siitä, että tätä menoa verorahat eivät riitä tuleviin tutkintoihin Suomessa samalla tapaa, olen syypää asiaan, koska olenhan minä jättänyt 10 vuotta sitten yliopistotutkinnon kesken ja sikäli siis tuhlannut yhteiskunnan verorahoja turhaan. Sinänsä olen eri mieltä ajatuksesta ”turhaan”, sillä keskenjääneetkin opiskeluni toimivat hyvänä pohjana moneen asiaan, joiden seurauksena olen tässä maksanut veroja Suomeen jo aika monta vuotta ja jatkuvasti niin teen. Aika karu ajatus, että pitäisi 18-vuotiaana jokaisen pystyä elämään täydellistä elämää ja sitoutumaan loppuelämäksi tiettyyn asiaan, jos ajattelee siinä iässä haluavansa juristiksi, mutta ei sitten haluakaan. Tähän sen tarkemmin menemättä eikö ole absurdia, että tällainen 10 vuotta sitten tapahtunut asia on edelleen joillekin ihan pätevä perustelu sille, että mä en saisi olla huolissani koronarajoitusten tuottamista taloudellisista asioista?

Toisaalta ehkä syyllistyin samaan julkaisemalla nimettömänä yhden kommentin, mikä kuvasti mun mielestä tällä hetkellä tutkintoelitismin ja omien moraalien sanelemaa tapaa kommentoida asioita, jotka ovat koko yhteiskunnan yhteisiä. Se oli ehkä virhearvio, vaikka en käynyt mielestäni henkilökohtaisesti kiinni tiettyyn ihmiseen vaan anonyymiin ajattelutapaan tuodakseni taustatarinaa tälle ajatukselleni. No, anyway, ei ehkä paras veto multa, joten poistin senkin samalla. Ilmiö sinänsä on mielenkiintoinen. Sekä siis tittelin ja ammatin tuominen keskusteluihin, joissa se on täysin irrelevanttia, tuodakseen jotakin voimaa omaan sanomiseen. Paremmuutta. Ammattinimikkeellä tai tutkinnolla voi oikeasti olla arvoa keskustelussa. Riippuu keskustelusta. Eräs seuraajani, jonka kanssa hieman viestiteltiin toi hyvän esimerkin. Esimerkiksi OTM:n asiantuntijuutta voi tuoda esiin esim. keskustelussa siitä, miten menee lain puolesta vaikka jokin kinkkinen asia, kuten ISIS-vankien palauttaminen. Se ei vaan ole millään lailla relevanttia oman mielipiteen validoimiseen, jos vaikka väitellään siitä, olisiko kuolemanrangaistus oikeudenmukainen rangaistus jollekin tietylle rikolliselle. Siinä ei ole väliä kommentoiko asiaa siivooja, bloggaaja vai juristi. Jos taas keskustellaan kuolemanrangaistuksen vaikutuksesta oikeuskäytäntöön, siinä voi olla merkitystä, jos keskustelukumppani on oikeustutkija, joka on perehtynyt asiaan. Korona-asioista puhuttaessa kellään ei ole tietoa kauaskantoisista vaikutuksista lähitulevaisuuteen esim. ympäristöön liittyvissä asioissa, mutta jonkin verran kevään tilastojen perusteella voidaan tehdä sivistynyttä veikkausta siitä, miten korona vaikuttaa talouteen, terveyteen ja hyvinvointiin. Kun taas aletaan keskustelamaan siitä, minkä ryhmän perustuslaillisia tai laillisia oikeuksia tulisi rajoittaa, ei mielipiteellä ole väliä.

Just käytiin vähän aikaa sitten keskustelua hengitysmaskeista, kun eräs tuttu ihmetteli, miksei niitä vaan pakoteta. Että kyllähän ihmisiä sakotetaan, kun menevät julkiselle paikalle ilman vaatteita, miksi tämä on eri asia. Sikäli keskustelussa oltiin kaikki samaa mieltä siitä, että maskien käyttö olisi hyvä juttu, mutta sitten keskustelu ajautuikin eri raiteille. Nimittäin vaikka jollekin tuntuisi itsestäänselvän tärkeälle, että kaikki pitäisivät maskeja, joillekin ihmisen itsemääräämisoikeus ja vapaus on tärkeämpää sillä hengitysmaskeista on jonkun mielestä pitkä hyppy pakotettuun ehkäisyyn ja toisten mielestä se hyppy on lyhyt ja juuri sen takia meillä on niin paljon suosituksia eikä pakkoja, koska meillä on yksilön vapaus niin merkittävässä asemassa. Ja juuri sen takia mun mielestä on nykykeskustelussa usein kummallista se, että tietyt asiat ovat etuasemassa, ja sitä vastaan ei saa sanoa asioita. Ympäristöaktivistin näkemys ilmastonmuutoksesta ja toimista suojelemiseksi on hänelle tärkeä asia ja ihmisen oikeus ja velvollisuus. Kapitalistille taas yrittämisen vapaus ja taloudellinen hyvinvointi on samaa. Eikä keskustelussa silloin ole painoarvoa omalla tutkinnolla, kun puhutaan mielipiteistä.

Tilannehan on tällä hetkellä hyvin hankala. Varmaan kaikilla on mielipide. Yhden kannan puolesta nyt suojellaan monisairaita 90-vuotiaita, jotka eivät edes halua elää ja runnotaan tulevien sukupolvien elämä, toisen kannan mielestä jokainen ihmishenki sikiöstä vaariin on arvokas ja on uhrattava kaikki muu suojellakseen näitä kaikkia. Suurin osa asettuu tuohon johonkin väliin. Vain toinen ääripäistä on kuitenkin sellainen, jota voi sanoa ääneen ilman, että joutuu tulilinjalle. ”Meidän mummo….”, ”…rakentaneet tämän valtion…”, ”…terveys ennen rahaa…” jnejne. Tää sama asia toistuu monessa monessa eri asiassa ja vaikuttajalle se on oikeesti aika raskas paikka tehdä mitään sisältöä. Et kirjoita yhteiskunnallisista asioista, hukkaat rooliasi vaikuttajana. Kirjoitat jostain, aina joku on eri mieltä ja kritiikki on henkilökohtaista pilkkaa, koska ajattelet ”väärin”.

Ehkä just tän takia oon nauttinut niin paljon valokuvaamisesta ja muista uusista liiketoiminnoista, joissa olen saanut olla mukana. Ne eivät liity minuun, minun henkilööni, niin vahvasti.

Tää on itse asiassa surullinen ilmiö vaikuttajakulttuurissa. Osa seuraajista omalta osaltaan tukahduttavat vaikuttajat koska vaikuttajat eivät ole ”täydellisiä” kaikkien mielestä heille tärkeissä asioissa. Osa seuraajista ilmaisee mielipiteensä erittäin jyrkästi yksittäiseen henkilöön (vaikuttajaan) käyden. Se tekee koko ajan hankalammaksi ilmaista mitään mielipidettä mihinkään. Ja samaan aikaan sain eilen ehkä 300 DM, joissa toistui sama ajatus ”ihanaa, että joku uskaltaa tuoda tämän asian esille”. Niin. En tiedä onko se uskaltamista vai viitsimistä. Vaikuttajana en tiedä vaikutanko kuitenkaan yhtään mihinkään avaamalla keskustelunaiheita, se vaikuttaminen ei ole kovin mitattavaa ja tuntuu siksi niin epäkonkreettiselle. Se on vaikea asettaa vaakakuppiin toiselle puolelle siitä negatiivisesta, eli kaikesta siitä henkilökohtaisesta, mitä aina jokainen mielipide herättää. Se taas on hyvin konkreettista, joten hyötyä/haittaa mitattaessa on vaikea nähdä se positiivinen arvo.

Samaan aikaan kun joka tuutista arvostellaan vaikuttajia pinnallisuudesta, tyhjästä sisällöstä ja mainosmaisesta sisällöstä, joka suunnalta tulee painetta ajatella tietyllä tavalla. Ei riitä sanoa ”olen täysin eri mieltä” vaan se pitää tehdä henkilöön käyden. Se on pidemmän päälle aika raskasta ja väitän, että moni tuntemani vaikuttaja pitää vähääkään mielipiteitä herättävät aiheet pois medioistaan tästä syystä. Myös jos teet jotain oikein, löytyy kuitenkin aina lähihistoriasta ja kymmenen vuoden takaa jotakin, mikä on väärin. Jos kehut mediassa jotakin Suomessa valmistettua suomalaista tuotetta ja seuraavassa kuvassa on päällä Zaran takki, olet tekopyhä ja huono jnejne. Jos taas teet mitä tahansa ”väärin”, epäonnistut jossakin jonkun mielestä, se peruuttaa kaiken hyvän, mitä on ollut. Tosi tosi vaikea paikka oikeasti sanoa mitään mihinkään.

Jotenkin absurdisti ollaan tilanteessa, jossa syytetään vaikuttajia höttösisällöstä ja samalla työnnetään vaikuttajia vahvasti kohti sitä sisältöä omalla toiminnalla. Toki siis kymmentuhatpäiseen yleisöön mahtuu erilaisia ihmisiä vaikka kuinka, mutta tää muna/kana -ongelma on musta hyvin selkeä sikäli, että vaikuttajat eivät ole muuttaneet vaikuttajamaailmaa varovaisemmaksi ja aiheita vältteleväksi, eli vähemmän yhteiskunnallisesti vaikuttavaksi, vaan seuraajat. Välillä tuntuu, että 2020 sananvapaus on sikäli rajoitetumpaa, että se pätee vain yksisävyiseen keskusteluun. Tunnen aika paljon ihmisiä ja sosialisoin monien kanssa. Jutellaan vähän kaikesta. Yhteiskunnallisen keskusten ja somessa käytävän keskusten sävy on aivan eri kuin todellisen maailman. Ja aina korostuu sama lause ”no mut näinhän ei saisi sanoa” ja ”näinhän ei saisi tehdä” asioissa, joissa ei ole mitään väärää (tai siis ne eivät ole millään lailla rikollisia).

Se on tosi surullista, koska se muokkaa tätä vaikuttajamaailmaa niin paljon. Kun kirjoitin postauksen vauvavuodestamme, mua vähän pelotti julkaista se. Asiaa on epäilemättä revitelty pitkin keskustelupalstoja enkä ylläty jos jossain vaiheessa kotiin kolahtaa kirje lastensuojelusta. Ei olisi uutta tässä vaikuttajamaailmassa. Mutta samalla siitä tuli kymmeniä palautteita, miten ihanaa on, että joku sanoo näin, kun aina ollaan vaan toista puolta somessa. Niin. Me itse olemme jumissa maailmassa, jonka me itse pakotamme.

Jos 10 vuotta sitten uskalsin olla hyvin vahvasti mieltä asioista, nyt jätän paljon sanomatta. Ja sehän tavallaan luo täysin valheellisen kuvan nyky-yhteiskunnasta, kun ajatellaan, että yleinen ja esim. valtamedian jakama näkemys ja konsensus on enemmistömielipide, vaikka se ei välttämättä niin ole.

Ei ole ehkä suuren osan vaikuttajista valinta keskittyä tietynlaisiin asioihin julkaisuissaan, vaan se voi yksinkertaisesti olla hyvin vahvasti koko tämän ympärillä vellovan kulttuurin sanelema. Yksi ihminen ei koskaan voi miellyttää kymmeniä tuhansia ihmisiä kaikessa tekemisessään, mutta painetta sellaiseen tulee hyvin vahvasti. Siksi on helpompi vaan tuottaa sisältöä asioista, jotka eivät samalla tavalla herätä radikaaleja mielipiteitä ja tunteita. Tällä hetkellä tuntuu jotenkin tosi paljon omammalta olla kameran takana kuin edessä. Samalla tuntuu myös usein helpommalta olla tuomatta asioita ja ajatuksia yleisön eteen.

Kommentit (5)
  1. Olisi niin kovin tärkeää ihmisille poistua kuplistaan, keskustella ja nähdä muitakin mielipiteitä kuin se oma, helppo ja turvallinen mielipide. Ei tässä elämässä muuten opi mistään mitään. Arvostan suuresti sinun blogipostejasi ja IG-tarinoitasi juuri tämän takia, sanot oikean mielipiteesi ja kokemuksesi asioista ja olet valmis keskustelemaan sivistyneesti. Todella harmillista että kuitenkin sinua(kin) ajetaan hyssyttelevämpään muottiin, siihen ihanaan kaikkia miellyttävään höttöön. Ymmärrän sinua, mitä tässä enää uskaltaa kirjoittaa, kun todella kaikki herneet vedetään palkoja myöden nenään aiheesta kuin aiheesta.

  2. Hei, tämä on kyllä totta. Minusta tuntuu, että ihmiset pahoittaa mielensä nykyään kaikesta…. asiasta toiseen. Joko se Tampere paketti on arvottu? 😊 😍

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *