”Miten sä jaksat?”

Miten mä jaksan? Se on kysymys, jonka saan todella usein nykyään Instan DM:nä, blogin kautta ja ihan läheisiltäni. Sama kysymys esitetään kahdella tapaa. Yksi on sellainen huolestunut tai ennemminkin välittävä. Sellainen ”Miten sä Anna jakselet?” Siihen on helppo vastata. Hyvin. Oikeesti tosi hyvin. Tai no, on mullakin hetkiä kun väsyttää ja oon uupunut, mutta suurimmaksi osin mulla on hyvä olla ja hyvä mieli. Tällä hetkellä tuntuu, että näiden kahden murun kanssa riittää tekemistä aamusta iltaan, eikä valitettavasti talommekaan ole muuttunut itsensä itsekseen siivoavaksi ja lisäksi mulla on melko aktiivinen sosiaalinen elämä, teen töitä melko normaalissa tahdissa edelleen ja mulla on kouluhommatkin työn alla. Onhan tässä paljon, jollekin se saattaa jopa kuulostaa liian paljolta. En kuitenkaan koe mitään osaa elämästäni suorittamiseksi, vaan kaikki mun elämän osa-alueet tuntuvat musta mielekkäiltä. Olen onnellinen, se on mun perusmielentila.

Eilen oli vähän väsyttävä päivä. Mulla oli viimeiset työasiat, jotka piti saada pakettiin ennen joululomia ja lautasella oli nämä kaksi viimeistä viikkoa aika paljon kaikkea. Terveyshuolia, taaperon sairastamista, vauvan reagoimista rokotuksiin ja kaikki jouluhässäkät ja nimijuhlat. Kaikki odottamattomat tapahtumat söivät aikaani ja siirsivät asioita tähän viikkoon. Paljon kaikkea siis ja jotenkin eilen illalla se tuntui jaloissa ja mielessä. Kuitenkin mietin jouluruokaostoksia purkaessani, että kaikesta siitä jumalattomasta väsymyksestä huolimatta, mun on hyvä olla. Rauha itseni kanssa ja hyvä fiilis tästä omasta elämästäni.

Siitä pääsenkin siihen, miten tuo kysymys esitetään huomattavasti useammin tällä hetkellä. Miten sä jaksat?” Paljon kysymyksiä siitä, miten saa jaksamisen ja ajan riittämään kaikkeen siihen, mitä mä teen.

Henkinen puoli on hirveän helppo vastata. Mä nautin lähestulkoot kaikesta mitä mä teen. 

Mä oon esteettinen ihminen ja saan nautintoa kaikesta pienestä näpräämisestä ja askartelusta. Kotona voi olla kaaos ja saatan silti ottaa aikaa jollekin pipertämiselle. Koska let’s face it, oikeasti sille ei ole aikaa ikinä. Niinpä on otettava aika kaikelle sille, mitä tykkää tehdä. 

Lapset ei tunnu musta koskaan taakalle, mutta meillä onkin myös erittäin ”helpot” lapset. Vauva nukkuu yöt yhdellä herätyksellä ja senkin läpi nukkuu. On iloinen hymyilijä, jonka kanssa voi olla kaupungilla tuntitolkulla asioillaja joka viihtyy lähellä ja osallistuen tekemiseemme, mutta ei vaadi koko aika sylissä oloa tai itkeskele kipujaan tai pahaa mieltä. Taaperokin on sieltä helpommasta päästä sanoisin, vaikka ajoittain hänkin saa kunnon uhmakohtauksen. Hauska tyyppi, jonka kanssa on ihana jutella ja leikkiä kaikkia mielikuvitusleikkejä. Mä oikeesti nautin tosi paljon tästä ajasta, jonka saan viettää lasteni kanssa ja usein jäädessäni vaikka jomman kumman kanssa kaksin, haluan vaan halia ja puuhailla yhdessä, enkä koe, että lasten hoito olisi tehtäväni. Toki Dante saisi syödä helpommin ja paremmin ja suostua asioihin ilman sitä jatkuvaa ”ei”-sanan yliviljelyä, mutta nää nyt on jo niiiiiiin pieniä juttuja. Toki vastuun kantaminen pienistä ihmisistä on paikoin väsyttävää, mutta en jotenkin osaa yhtään tuntea siitä mitään negatiivista. Saatan keskustelussa sanoa, että kaikki aika menee lasten kanssa, mutten tarkoita sitä valitukseksi. Se on etuoikeuteni. Danten vauvavuosi opetti mulle sen, että vauva-aika menee ohi siivillä ja siksi haluan nauttia tästä heidän lapsuudesta, ennen kuin he ovat varhaisteinejä ja heitä ei vois vähempää kiinnostaa kasana lattialla köllöttely.

Mä tykkään hirveän paljon meidän kodista ja siivoaminen on lähes terapeuttista. Toki myönnän, että välillä menee hermot siihen, että siivoat maanantaina ja tiistaina on jo ihan hirveä kaaos. En aina muista hoitaa kaikkea kodinhoitoon liittyvää ajallaan ja mulla on ikuisuusprojekteja kotona, ja suurinta osaa en saa ikinä tehtyä silloin kun haluaisin. Mutta kun maailma ei lakkaa pyörimästä vaikka joku ikuisuusprojekti odottaisi vielä kuukauden tai kaksikin. En ota siitä stressiä vaan totean, että parhaani tein. Parhaani huomioiden käytettävissä olevat aika- ja energiaresurssit.

Tämän hymyn voimalla jaksan vaikka kymmenen kaaospäivää. Katsokaa nyt tuota! ♥

Saan nautintoa työstäni. Tykkään tekemästäni. On kiva kirjoittaa blogia ja jakaa ajatuksia vaikka missä asioissa, mutta lisäksi nautin erilaisten kampanjoiden suunnittelusta ja itseni haastamisesta niin keittiössä kuin kuvaamisessa kuin sommittelussa. Saan iloa kokiessani onnistumisia työssäni, ja olen tyytyväinen tehdessäni hyvää tulosta. Työ on tietyllä tapaa erittäin helposti mitattavissa olevaa onnistumista arjessa, missä ei muuten tule koettua mitattavia tuloksia, sillä en minä saa päivän lopuksi pisteitä siitä, olinko hyvä äiti tai vaimo. Mua kiinnostaa mun opiskelut ja siellä on paljon kiinnostavia kursseja. Kaikkea en mitenkään ehdi tehdä sillä laatuvaatimuksella, jonka asetan itselleni tai jonka joku muu asettaa mulle. En ota siitä stressiä vaan totean, että parhaani tein.

Kaiken kaikkiaan, arkeni ja tekemiseni ovat hyvin pitkälti sellaisia, joista saan paljon positiivista energiaa. Arjessa on hyvin vähän sellaista, mistä koen, että ”minun pitää” vaan ennemmin, että ”minä saan”. Jaan arkeni velvollisuudet sellaisen tyypin kanssa, jonka kanssa mulla on hauskaa ja arkemme velvoitteet jakautuvat tasapuolisesti, joten päivät rullaavat eteenpäin vähän omallakin painollaan. Meillä on onnekas taloudellinen tilanne, mikä riisuu turhaa stressiä pois. Jokaista euroa ei tarvitse laskea, vaikka olemmekin keskituloinen perhe, emmekä ökyrikkaita. Olemme kuitenkin tyytyväisiä siihen, mitä meillä on ja tämä on mielestämme hyvä tasapaino töiden ja vapaa-ajan välille.

Välillä ei kiinnosta tehdä edes lounasta, ja välillä tekee mieli leipoa ja koristella kakku. Annan itselleni luvan tehdä juuri niin kuin hyvältä tuntuu 🙂

Tämän konkreettisemmin on vaikea sanoa, miten mä jaksan. Kyse ei ole siitä, että olisin päättänyt olla onnellinen tai että olisin pakottanut itseni tekemään näitä asioita, ja pakottanut itseni ajattelemaan positiivisesti näistä. Olen ollut paikoitellen onnekas ja paikoitellen määrätietoinen ja päätynyt tilanteeseen, jossa elämässäni on niin paljon positiivista ja ihanaa, että päivän perussävy on aina positiivinen. Se auttaa jaksamaan sitä, että välillä tuntuu, ettei ehdi edes istahtamaan. Koska oikeasti, ihan oikeasti tykkään tästä mun arjesta ja elämästä. Jokainen päivä on erilainen. Välillä poistun himasta, koska siivoton koti ärsyttää enkä jaksa siivota. Välillä taas haluan olla monta päivää neljän seinän sisällä ja puunata lasten päiväunien ajan jokaisen nurkan.

En koe, että elämäni on jaksamista, vaan että jokainen päivä on melko lailla ihana. Silloinkin kun on rankkaa, pienempi hymyilee sydäntäsärkevän ihanasti tai isompi kikattaa Uteliaan Vilin seikkailuille ja väsymys tai arjen stressi melko lailla unohtuu niihin tunnelmiin. Lapset väsyttävät ja kuluttavat ja koettelevat hermojakin, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, kuinka paljon energiaa ja inspiraatiota he tuovat. Jaksan sillä voimalla, kuinka paljon iloa saan heistä.

Jaksan sillä voimalla, kuinka paljon tukea saan lähipiiriltä. Juuri erään kaaospäivän keskellä ystäväni tuli pariksi tunniksi jelppimään ja kun kiittelin häntä, hän vaan naureskellen totesi, että ”tämä kuuluu tähän YYA-sopimukseen”. Olen otettu siitä, että lähipiirini on erittäin auttava ja ihana, mutta samalla tiedostan, että myös itse pyrin aina auttamaan tai omalta osaltani noudattamaan tuota sanatonta sopimusta. Mulle oli tänä vuonna vaikeinta keksiä äidilleni joululahjaa, koska koen erittäin suurta kiitollisuutta siitä, kuinka paljon hän on auttanut meitä, eikä mikään tunnu tarpeeksi hyvältä kiitokselta tästä vuodesta. Tuntuu, että meille on apukäsiä usein enemmän kuin edes tarvitsemme, mikä on tosi onnekas tilanne. Ja tietenkin kun kotona on puoliso, jolle arjen jakaminen 50:50 on itsestäänselvää, ei arki pääse jyräämään. Kaikki tekeminen ei varmasti jakaudu aina 50:50, mutta asenne on molemmilla se, että yhdessä tässä ollaan ja tätä eletään. Ei tarvitse vaatia tai pettyä,kun toinen osallistuu oma-aloitteisesti ja pyytämättä.

Välillä en halua poistua kotoa ja välillä taas tekee hyvää käydä ihan vaan kahvilla kaupungilla. Fiiliksen mukaan 🙂 

Kaiken saamamme tuen ja avun keskellä en kovin usein koe väsymystä mitenkään raskaasti. Ja silloin kun asiat tuntuvat kasaantuvan, muistan tärkeimmän. Armollisuuden itselleni. Kodin ei aina tarvitse olla puhdas ja siisti, ruoka saa ajoittain olla noutoruokaa, lapsi voi joku päivä katsoa tavallisen 30 minuutin sijaan pidempään piirrettyjä ja jos väsyttää, niin sosiaaliset menot on OK perua. Näin juhlakautena tuntuu, että tää armollisuus on tärkeintä. Nimijuhlien järjestelyt meni tosi pitkälti vaivatta ja stressittä ja sama on suunnitelma jouluksi. Jokaisen sukkalaatikon ei tarvii olla täydellisessä järjestyksessä vain koska on joulu ja ruokaa ei tarvii tehdä monimutkaisemman kautta ja kaikkea itse. Tärkeintä on rentoutua ja nauttia läheisten seurasta. Tuntuu, että juuri tällä hetkellä on kaikilla stressi vähän pinnassa. Pitäisi siivota, pakata lahjoja ja tehdä ruokaa tuntitolkulla. Jouluperinteet aiheuttaa perheriitoja ja jouluahdistus on ilmassa.

Mä oon ehkä vaan laskenut rimaa. En ota mistään stressiä vaan totean, että parhaani tein. Eilen oli ihanaa käydä koko perheenä ostamassa jouluruoat. Puolet unohtui ja oli aikamoinen sirkus kun rokotuksiin pienellä kitinällä reagoiva vauva ei halunnut olla turvakaukalossa vaan sylissä ja taapero halusi ostaa about KAIKEN. Mutta oli kiva tehdä jotain normaalia koko perheenä. Usein nykyään toinen käy kaupassa ja toinen on lasten kanssa kotona. Tai jaetaan lapset ja sillä aikaa kun olen kaupassa pienemmän kanssa, isompi on isin kanssa Hoplopissa. Välillä normaalit arkiset asiat on osa kokonaisuutta ja yhteinen kauppareissu voikin olla kaikessa tivolinomaisessa toiminnassaan aika hauskaa.

Toivon kaikille stressitöntä ja rentouttavaa joulunaikaa! Itse olen aivan fiiliksissä tästä, kun joulu osuu tiistaille, eli meillä on nyt ensin ihana perheviikonloppu ja sen perään mies on päivän töissä, jonka jälkeen taas kolme päivää kotona. Ihanaa ♥

Juuri nyt halusin kirjoittaa tämän postauksen, vaikka se ei oikeestaan varmasti anna mitään uutta kellekään. Tuli vaan sellainen fiilis. Kuvat eivät täytä laatuvaatimuksiani eikä sisältökään ole kovin mietittyä. Mutta ei se haittaa. Tältä näyttää mun arki puhelimen kamerarullassa ja tällaista höttöä on pääni sisältö lauantaiaamulla 🙂 

Kommentit (6)
  1. ♥️ Kiitos Anna! Ihana, armollinen, hyvän mielen postaus. Tuo parhaani tein -asenne resonoi. Upeaa joulunaikaa teille!

  2. Inspiroitunut
    21.12.2019, 15:14

    Anna ihana, tää(kin) postaus todellakin antoi mulle valtavan paljon hyvää mieltä ja positiivista energiaa. Kuten sun postaukset yleensäkin. Lämmin kiitos siitä. Olen lukenut blogiasi monta vuotta ja en muista yhtään postausta joka ei olisi jollain tavalla piristänyt tai virkistänyt, vaikka aihe ja näkökulma olisi mikä. Osaat hienosti perustella mielipiteesi, oli se mikä tahansa, ajattelet omilla aivoillasi rohkeasti ja arvostan asennetta ja kiitollisuutta jolla suhtaudut elämään, kuten tästäkin postauksesta käy kauniisti ilmi. Ihanaa joulua teidän perheelle ja kiitos inspiraatiosta, Anna!! Ps. Monet edellisten postausten resepteistä päätymässä meidän juhlapöytiin eikä ole eka eikä taatusti viimeinen kerta 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *