Mungoronsit

macarons (2 of 2)

macarons (1 of 1)

Ihanaa pääsiäistä rakkaat lukijat! Pahoitteluni viikonlopun mittaisesta katoamisesta, aika Tallinnassa meni sukuloidessa ja kaupunkia kierrellessä, eikä millään riittänyt aika tietokoneen äärelle.. Nyt istuskellaankin jo lentokentällä ja portilla odottamassa Tokion lentoa, mutta tässä tuli onneksi pieni hetki huilia, ja pääsiäisen kunniaksi sain jaettua hieman pastellisia kuvia macarons-ohjeen muodossa 🙂

Olen nyt itse tehnyt kuutisen kertaa macaronseja ja oikeastaan kolmannen kerran jälkeen, ne ovat enemmän tai vähemmän onnistuneet tällä reseptillä:

Kuoret:
150 g mantelijauhetta
275 g tomusokeria
4 munan valkuaista
2/3 dl sokeria
elintarvikevärejä

Täytteisiin:

Vadelmatäyte vaaleanpunaisiin:
Vadelmamakuainetta ja tuorejuustoa sekaisin oman maun mukaan

Limetäyte vihreisiin:
Lime-valkosuklaa-tuorejuustotäyte (sulata valkosuklaata, jonka sekoitat tuorejuuston joukkoon ja purista joukkoon limemehua. Kauniin värin saamiseksi joukkoon voi laittaa pisaran väriainetta 🙂

Turkinpippuritäyte:
Tuorejuustoa, kermavaahtoa, salmiakkitiivistettä ja turkinpippurijauhetta
Sekoita oman maun mukaan n. 50-50 kermavaahtoa ja tuorejuustoa, ja sitten reippaasti Apteekkarin salmiakkia ja Turkkari-jauhetta.

Mangotäyte (ehdoton suosikki): 
Mangosiirappia, kermavaahtoa ja tuorejuustoa.
Taas sama juttu 50-50 kermavaahtoa ja tuorejuustoa, ja sitten reippaasti herkullsita mangosiirappia.

Salted caramel:
Sokeria, kermaa, voita ja suolaa
Sulata puoli desiä sokeri kattilassa (ilman mitään muuta). Kun se on nestemäistä, lorauta joukkoon n. 1 dl vispikermaa. Se kiehuu tosi reippaasti, mutta sekoita, sekoita, sekoita. Kun nämä ovat sekoittuneet, sekoita joukkoon pari ruokalusikallista voita ja sitten suolaa oman maun mukaan 🙂 Tuolla ohjeella tulee ihan superherkullista kinuskia ruskeiden macaronsien väliin 🙂

Tällä kertaa siivilän puuttumisen vuoksi omat macaronsit jäi vähän röpelöisiksi, muttei anneta sen häiritä. 

macarons (2 of 22)

Ota munat huoneenlämpöön n. 30 min ennen aloittamista. Toiset kokevat, että macaronsit onnistuvat paremmin huoneenlämpöisistä munista, mutta itse en ole huomannut eroa siinä, onko munat huoneenlämmössä olleet yön yli vai vaan puoli tuntia.

macarons (3 of 22)

Mittaa kulhoon neljän kananmunan valkuaiset. Joukkoon ei saa livahtaa yhtään keltuaista, ei edes pikkuisen, muuten menee ihan päin honkia koko homma! 🙂

Samaan aikaan kannattaa mitata toiseen kulhoon mantelijauhe ja tomusokeri keittövaa’alla. Jauhot tulee siivilöidä pienireikäisen siivilän läpi, ettei mantelijauhe tule liian kökköisenä taikinaan. Jauhe on hyvä valmistella ennen kuin alkaa vatkaa valkuaisia, että kaikki olisi valmiina.

macarons (1 of 22)

macarons (4 of 22)

Vatkaa ensin valkuaisia n. 30 sekuntia, että ne näyttävät hieman saippuavedelle. Sitten lisää sokeri joukkoon ohuena juovana ja sekoita koko ajan.

macarons (5 of 22)

macarons (6 of 22)

macarons (7 of 22)

Kun taikinaan jää viilto selkeästi, eikä se umpeudu, on valkuaissokeri tarpeeksi vaahdotettua. Se saa olla aika tönkköä, mutta sellaista kiiltävän ilmavaa kuitenkin 🙂

macarons (8 of 22)

Mä jaottelin tässä vaiheessa taikinan eri kulhoihin ja lisäsin väriaineita. Mä käytän ihan kaupan sellaisia nestemäisiä väriaineita, joita riittää pisara pari per kulho. Jos haluaa pastellisia värejä, tulee laittaa niitä väriaineita hyvin vähän, sillä niistä tulee helposti liian kirkkaita.

macarons (9 of 22)

macarons (10 of 22)
Sitten jauhot. Vähän kerrallaan, ja tekniikka ratkaisee! Älä laita mantelijauhe-tomusokeria seosta vaan kerralla joukkoon ja sekoita rankalla kädellä. Jauhoja kuuluu laittaa joukkoon vähän kerrallaan ja taikinaa nostellen.

macarons (11 of 22)

Nuolijalla pohjalta ylös kevyin liikkein nostelee taikinaa, kunnes siitä tulee oikeantuntuista. Ja sen oikean tunnun oppii vain epäonnistumalla ja onnistumalla 😀

Sitten taikina vaan pursotinpussiin ja pursottelemaan pellille levitetylle leivinpaperille. Suosittelen jättämään hyvin väliä, muuten ne liimautuvat yhteen. Itselläni meni aika riskillä 😀 Kun olet levittänyt taikinan pellille, napauta todella terävästi ja kovaa peltiä pöytää vasten useamman kerran, jotta ilmakuplat pakenevat taikinasta. Tämä on todella tärkeää oikeanlaisen lopputuloksen kannalta! 🙂

macarons (12 of 22)
Ja sitten vaihe, jota en voi tarpeeksi korostaa! KUIVATA! Anna niiden pienten pallojen kuivua pellillä ainakin 45 minuuttia, mielellään tunnin verran. Kuivuessa niihin tulee päälle ”kalvo”, joka auttaa siihen, ettei taikina halkeile uunissa. Macaronsien tulee kestää kevyttä kosketusta ennen uuniin menoa.

Meidän kiertoilmauunilla nuo ovat n. 7-8 minuuttia n. 125 asteessa. Eli uuni lämpiämään niin, että se on 125 asteen lämpöinen. Sitten macaronsit sisään ja tarkalla silmällä vahtiminen 🙂

macarons (14 of 22)

macarons (16 of 22)
Lopputuloksena kauniisti nousseet macaronsit, joissa tuo pitsireunus, eli ”jalka”.

macarons (15 of 22)

Sitten vaan soossit väliin ja jähmettymään jääkaappiin! 🙂

ÿ·â7tí÷F§jo«Á+¢y$ò®¹#1gÕ?QÎÍùFH¥àv±T/þ¢¸sÅ(ºj¼GÛOñ^µ´âÝ.ªÀ°À¨×£â[Å9y]MÒúÔöz¥Ô/åµ¼Êú´mó/Ôw

macarons (19 of 22)
macarons (18 of 22)

macarons (1 of 2)

Ihanan herkullisia pääsiäishetkiä!

Kommentit (19)
  1. Siis aivan sokerinsuloisia noi voisin tehdä ihan vaan kun noi on niin nättejä!

  2. Vautsi, tosi hyvin onnistuneita! :)) Ja peukku sulle, noissa on aika homma 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *