Musketööri

black (2 of 2)

MUSKETÖÖRI. Nyt kun on wingsit ja burgerit naamassa ja monta naururemakkaa koettu, voi hetken keskittyä asukuvien maailmaan. Tänään mies pääsi töistä sen verran ajoissa, että ehti meikäläisestä räppäisemään kuvat vielä ennen pimenemistä. Hartiat korvissa ja pikavauhdilla, koska ulkona oli -22 astetta pakkasta. Forgive me this. Jotenkin tähän kylmyyteen on kyllä sen verran turtunut, ettei edes tuntunut pahalta. Tällä asulla nimittäin hiihtelin menemään kun käytiin treffi-iltaa viettämässä. Mies ilmoitti heti kättelyssä, että on varmaan tämän vuoden lemppariasunsa, tosin tätä vuotta on mennyt vasta kaksi viikkoa ja niistä olen viettänyt n. 65 % verkkareissa ja herran omassa neuleessa. Ei siis suurta kilpailua ole ollut tarjollakaan, joten ei ehkä kerro tasosta kuin korkeintaan akan tämänhetkisestä laiskuuden ja kylmyyden tasosta. Siis ei mulla kyllä ole mitään tota pakkasta vastaan, ihanaa kun on kunnolla lunta ja kirpakan pirteät kelit, mutta kyllä tämä asukuviin tuo ihan uuden haasteen. Ostin esim. Helsingin reissussa Zaran alesta hyperkivan topin kympillä. Nousi heti lemppariksi. Näyttää henkarilla rätiltä, päällä ihan jumalaisen kivalta. Kotona en vieläkään halua ottaa kuvia, toisaalta toppi päällä tuolla ulkona seisominen saattaa aiheuttaa oikeasti paleltumisen. Ja kyllä, toppi oli eilen neuletakin kanssa päällä töissä. Katsotaan jos mies ottaisi vaikka sarjatulella pari kuvaa ja meikäläinen paleltuisi noin kolkyt sekkaa. Eiks sellanen kuuma-kylmä tee hyvää jollekin? Hyvinvoinnille? Iholle? No jollekin. Ja kyllä, ulotin nyt sen dekoltee-alueen suihkulämpötilan vaihtelun perusteluksi sille, että toikkaroisin hetken ulkona toppi päällä 😀 En vaan itse saa jotenkin inspistä irti kuvista, joissa näkyy vaan ulkovaatteet. Täs ois taas takki, saappaat ja farkut. No mut hei jännää.

black (1 of 12)

black (7 of 12)

black (4 of 12)

black (2 of 12)

black (9 of 12)

Muistatteko kun täällä esittelin vajaamittaiset korkeavyötäröiset housut? Sillon puolitoista vuotta sitten mulla oli visio…. ”Nyt mulla on joku ihmeellinen visio yhdistää nää ylipolvensaappaisiin sellasella pussimaisella siluetilla. Tiedättekö mitä tarkoitan? Jos tiedätte, on teillä jotain telepaattisia kykyjä, koska itsekään en ole ihan varma, mitä tarkoitan. Tai miten asian selitän. Mutta jos ois supertiukat ylipolvensaappaat (esim. mustat Joiet) ja sitten nämä, niin se vois olla hauskan näköistä. Tai sit se näyttäs yhtä viehättävältä ku hirvikolari. Mene ja tiedä.” Sain vihdoin toteutettua sen. Mä jotenkin aina unohdan nää housut saapaiskeleillä kaappiin, kun miellän ne kesähousuiksi, jotka kaipaa korkkarit rinnalle! Mut tiedättekö mitä?! Musta tää asu ei oo yhtään hirvikolari!! Saatan olla sokaistunut tälle idealleni, mutta itse tykkäsin tästä yhdistelmästä valtavasti. Harmi, että kuvissa se ei oikein pääse oikeuksiinsa, kun vaatekappaleet eivät erotu täysmustasta asusta kunnolla, mutta mulla on jo seuraava idea näille housuille. Katotaan mitä siitä syntyy 😀 Tähtään pikaisempaan esittelyyn, joskin tää puolitoista vuotta on ihan OK aikataulu kaikelle tällaiselle luovalle. Näistä löytyi muutama plussa. Wingsei ja burgerii menee kevyesti nassuun, ja housut toimii korsetinomaisena tukena. Nää myös luo paljon laihemman vaikutelman. Kukapa ei siitä tykkäisi? Erityisesti wingsi-burgeri-iltana? Jeeesssh, toimii. Mies nimesi asun musketööriasuksi. Otin sen hyvällä.

Ainii, tukkaki on muuttunu. Kuvissa vaan jotenkin punertaa, joskaan ei ole noin punertava. Raitoja tuli ja tuhkaisempia sävyjä hiusten joukkoon. I likes. Vaaleani hieman, mutta ei haittaa. Jotenkin se edellinen oli ehkä liian ”tasavärinen” mun mielestä. Iskin Johannalle kassillisen erivärisiä pidennyksiä ja totesin, että ”laitatko raitaa ja sit silleen vähän tuhkasemmaks ja sellanen vähän elävämpi ja silleen sä tiedät”. Tieshän se. Love that woman. Tää tosin näyttää jossain näistä kuvista vähän hassulta, en tiedä mikä outo valo on ollut, mutta ihan sama. Tää on tosi kauniin värinen mun mielestä nyt.Tämä nyt tosin on vielä vähän välivaihe, kun seuraavaksi sitten taitetaan enemmän sinne tuhkaiseen ja poispäin punertavasta. Jänniä tukkaleikkejä, superkivaa, kun pääsee kokeilemaan eri juttuja nyt! Katsoin juuri tuota puolentoista vuoden takaista kuvaa, jossa mulla oli mun mielestä sillon tosi kiva väri. Ja nyt se näyttää mun silmään ihan värittömältä ja tylsältä. Eli siis viimeistään puolentoista vuoden päästä mulla on taas tollanen 😀 Terkuin, tuuliviiri.

black (3 of 12)

black (5 of 12)

black (6 of 12)

Lapasten sijaan lämmikkeenä yksi koiranpentu. Joka painaa 1,3 kiloa. Asia selvitettiin eilen kakkuvadin ja keittiövaa’an avulla. Pieni on vieläkin, ja kevytkin.

I bought these pants like year and a half ago, and I always have had the vision of pairing these high-waist baggy pants with tight over-knee boots. Sounded like a disaster waiting to happen, but then again, I wanted to see how this vision turns out. And it turned out great I think! Or maybe I’m just blinded by my own idea and can’t see the truth. Anyway, I like this! So today it was all black for a date night. A hint of red lipstick did cheer up the outfit, and boy I love those Estee Lauder lipsticks (more on this later on 🙂

Ohh, and my hair has changed again. We’re working towards a more ashy dark tones, but I kinda love this halfway there hair, that is a bit reddish and ashy at once. A rainbow of colours and wild for my taste, but so cool and interesting 🙂 I love my hairdresser! 

It’s a bit challenging to take photos in this weather, as it is -22 Celsius outside. I don’t get inspired by looking at outerwear photos. It’s like ” a coat, boots and jeans, marvellously interesting”! Not. But then again, how do you show a new top or something in this weather? And I’m utterly against taking photos inside, so we might have to wait for any kind of inspiration until spring time. If there’s any to find even then. I’m not really the most inspiring with my clothes, I’m more safe and boring type. Says a woman in baggy pants and overknee boots. 

black (8 of 12)

black (12 of 12)

black (11 of 12)

black (1 of 2)

No, siinäpä se musta asu pienellä huulipuna-tehostuksella. Mitäs tykkäätte? 🙂

So, here’s the outfit of today, literally for once, what do you think of it? 

Kommentit (31)
  1. Jostain syystä viime aikoina ainakin pädillä katsottuna useat kuvat on ihan pikselimössöä. Tämän postauksen neljä ekaa on tosi epäselviä. En tiedä onko koneella sama juttu. Mutta tosiaan viidennestä eteenpäin on skarppeja kuvia.

    1. Mulla sama juttu ainakin kännykällä!

    2. Joo täälläkin pädillä lukiessa sama vika!

    3. Sama juttu, juuri olin aikeissa kommentoida. Pädillä luen minäkin.

    4. Sama juttu ipadilla ollut jo pari viikkoa..:( Ongelma ei toistu missään muualla, joten en usko et laitteessa on vika.

    5. IPhone ei taas avaa blogiasi minulla ollenkaan 🙁

      1. Tätä selvitellään paraikaa, pahoitteluni :/

    6. Pakko oli käydä ite kans testaa miten omalla padilla niin sama juttu:/ mut iPhone6 näkyy kaikki selvinä! 🙂

      1. Hei kiitti täsmennyksestä, laitan eteenpäin tietoa, vikaa troubleshootataan koko ajan 🙂

  2. Asu näyttää tosi hyvältä ja uskoisin olevan mukava päälläkin. Tekipä yhtäkkiä mieli metsästää samantapaset korkeevyötäröiset housut.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *