Mustaa ja beigeä // Kuopio

Mungolife

Maanantai ja pallomaha. Tänään tuntuu kyllä todella maanantaille. Silleen "loputon viikko edessä" -maanantaille. Viikonlopun aikana istuimme tosiaan 15 h autossa ja siihen päälle vielä 5 h laivalla, koko ajan pää raksuttaen järjestelyjä ja työjuttujakin, joten tuntuu, ettei viikonloppua olisi ollutkaan. Jotenkin hirveen vaikeeta oli hypätä tänään takaisin työhommiin ja laiskottelinkin hieman aamulla. Sain itseni kuitenkin edes vähän järkevään aikaan ylös, ja sainpa tänään keskellä eteistämme maanneen lipastonkin kasattua! Minä ihan itse sain yhden ison IKEA-huonekalun kasattua, olen niin ylpeä! Vietiin perjantaina meidän työpöytä siskolleni, joka kaipaili moista, ja tilalle ostettiin sellanen leveä lipasto, johon tulee vauvan perusvaatteet ja tarvikkeet. Kasailin sen sitten nyt jo pystyyn, kun on jotain rytkyjä tullut keräiltyä jo kirppareilta, Hennesiltä ja Ellokselta. Lipastosta tulee vaihtopöytä samalla. Ärsytti tänään kun ympärillä pyöri miljoona pikkujuttua, ja halusin saada vähän järjestystä luotua kotiin. Tosin keskellä vierashuonetta on joku sata IKEAkassia odottamassa Mungokirppikseen pääsyä, ja siinä olisi sitten tavoitetta huomiselle enemmän kuin tarpeeksi. Mä yritän saada niitä huomenna Instagramiin pikkuhiljaa laitettua, niin olkaahan valppaina :) Ilmoittelen vaikka omalla instatililläni ennen kuin alan laittelemaan niitä!

Kuten kuvista huomaa, pulla voi viikonloppuna hyvin pulleasti ja maha näytti ihan valtavalta. Onneksi oon tällanen löllöneuleiden superhamstraaja, koska en oo edelleenkään ostanut mitään muuta mamavaatetta ku kahdet Hennesin farkut. Toivottavasti ei tarviikaan. Voi toki olla aika jännittävää yrittää pukeutua maaliskuussa, kun en haluaisi hirveästi venytellä mun vaatteita, mutta en toisaalta halua hamstrata mamavaatteitakaan. Suurilta osin sen takia, ettei vastaan ole juuri tullut mitään nättejä. Ja myös sen takia, että niiden käyttöaika on vaan tosi lyhyt. En myöskään järin fanita niitä rintojen alle tulevia kiristysnauhoja ja leikkauksia, joten katsotaan miten pitkälle tällä päästään. Vielä olisi nelisen kuukautta tätä kasvuvaihetta jäljellä, joten katsotaan miten omat vaatteet istuu vielä ensi vuoden puolella. Oon itse asiassa yllättynyt, kuinka kevyt olo vielä on. Tai vaikka kropan painopiste on muuttunut selkeästi, en ole vielä huomannut sellaista hirveää painavuutta. Toki pari kertaa iltalenkeillä Benjin kanssa on tuntunut siltä, että nivuset huutaa hoosiannaa ja tekisi mieli vaappua ankkana eteenpäin. Mutta muuten on mennyt yllättävän normaalisti vielä tähän asti, nyt kun kuudes kuukausi on puolessavälin. (9 kk on muuten suuri huijaus, raskauskuukausia on laskukaavalla 10, jos joku ihmettelee tota matikkaa :D) Olin tänään aamulla aika yllättynyt, kun kävin puntarilla ja painoa on edelleen vain puoli kiloa enemmän kuin ekalla neuvolakäynnillä. Bloginkin puolesta on ihan kiva, että kroppa muuttuu aika hiljalleen, en tiedä kuinka inspiroivia ne pahimmat pallomaha-asukuvat sitten on :D


ZARA takki (*TÄMÄ, tykkään myös *TÄSTÄ ja *TÄSTÄ)
H&M MAMA farkut (NÄMÄ)
GUCCI Dionysus laukku (*TÄMÄ koossa small)
STEVE MADDEN Rocking saappaat (NÄMÄ ruskeana, tykkään myös *NÄISTÄ, *NÄISTÄ (aivan upea sävy!!) ja *NÄISTÄ (ihana malli!))
SAMSOE SAMSOE neule (loppuunmyyty, tykkään myös TÄSTÄ ja TÄSTÄ)

Asu on hyvin simppeli, itselleni siinä on hieman vierasta mustien alaosien yhdistäminen vaaleisiin kenkiin. Mulla on joku ihme pakkomielle ollut jo pitkään, etten oikeastaan tykkää mustien sukkahousujen ja vaaleiden kenkien yhdistelmästä ja sama pätee mustiin farkkuihin. Nyt olen kuitenkin yrittänyt murtautua kuorestani tässä asiassa, ja olen mielestäni ihan hyvin siinä onnistunutkin :) Jotenkin tässä yhdistelmässä vaaleat saappaat tuntuivat raikkaammalta idealta kuin perusmustat ylipolvensaappaat :)

Mitäs tykkäätte asusta? :) Onko mieleenne vai tavallisen tylsää? 

Kommentit

Ansku (Ei varmistettu)

Kiva asu! Ja mietipä Mrs V.:tä, miten upeita kuvia ja asuja hänelläkin on ollut raskauksien lopulla. Niin tulee varmasti sullakin olemaan, älä huoli!

Anna (Ei varmistettu)

No mut Hanna on ihan omassa luokassaan! :) Hänhän on aina upea! :)

Anneli (Ei varmistettu)

Sinä olet kyllä kaunis odottava äiti!

Huomio kiinnittyi aivan super ihanaan sormukseen - johtunee siitä, että itse sain hyvinkin saman tyylisen vasempaan nimettömääni syksyllä naimisiin menon myötä :) onnea vielä kihlauksesta ja tulevasta avioliitosta! Se on maailman ihaninta, kun pääsee sanomaan "tahdon" sille oman elämän suurelle rakkaudelle.

Elämääsi on blogisi kautta ollut viimeaikoina kivan helppo samaistua, kun elämme hyvin samanlaista tilannetta juuri nyt.

Anna (Ei varmistettu)

Tosi kiva kuulla :) Ja kiitoksia! Mä ainakin rrrrakastan tätä miehen teettämää sormusta <3 Ja varmasti tuntuu vielä monin verroin upeammalta sitoutua häneen myös ihan virallisesti :)

Jenni / big mamas home (Ei varmistettu)

Mä en omana raskausaikana ostanut yhden yhtä mammavaatetta. Yhden kauniin t-paidan ostin, jota käytän nytkin, kun vauva on jo miltein vuoden. Tosin mun perustopit menivätkin sitten vaihtoon, kun pääsivät venähtämään. Tosin, olen muutenkin paljon isokokoisempi, kuin sinä, joten minun mahani ei kasvanut samassa suhteessa kuin sinun ehkä tulee kasvamaan. :)
Asukokonaisuus on hirmu kiva. Minusta voi hyvin yhdistää vaaleat kengät tummiin housuihin. Se tuo asuun eloa. <3

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :) <3 Ja jep, mäki pyrin siihen, että samoilla roippeilla mennään täälläkin niin pitkään ku mahdollista :)

petra (Ei varmistettu)

Anna, oot aina niin upea

Anna (Ei varmistettu)

Oi kiitoksia <3

Hanna (Ei varmistettu)

Oot niin upea! <3

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia <3

Miru (Ei varmistettu)

Mun mielestä tää asu on tosi nätti, tyylikäs. Takin napit, laukku ja kengät on kivoja yksityiskohtia niin ettei asu ole tylsä. Tyllihame ja muut vastaavat on hienoja, mut nää vähän tavallisemmat asut on kans tosi inspiroivia kun näistä on helpompi poimia juttuja siihen omaan pukeutumiseen, näin ainakin mulla :) Näytät hirmu onnelliselta, ihanaa!

Anna (Ei varmistettu)

Kiva kuulla, kiitoksia :) <3

Laura (Ei varmistettu)

Miksi en vaan millään laskukaavalla saa kymmentä raskauskuukautta? Enkö vaan tajua jotain? :D

Jordmor (Ei varmistettu)

Kuten Anna sanoi, niin raskausviikkoja on tosiaan 40 eli 280 päivää (ja se jaettuna yhden kuukauden neljällä viikolla on kymmenen eli raskauskuukausia on kymmenen). Toi siis noin teoriassa, mutta käytännössähän täysiaikaiset vauvat syntyvät viikkojen 38-42 välillä eli tuo on vain teoriaa, jonka avulla pystytään määrittelemään mikä on milläkin viikolla normaalia.

Laura (Ei varmistettu)

Mutta eihän 40 viikkoa edes ole sama asia kuin 9kk. Yksi kuukausi ei ole sama kuin neljä viikkoa. Yksi kuukausi on 30-31 päivää. Kymmentä kuukautta tuskin kukaan on raskaana, sillä eiköhän synnytys sitä ennen käynnistetä. Mutta joo, ymmärsin kuitenkin nyt mistä tuo 10kk tuli :)

Anna (Ei varmistettu)

Tuo lasketaan nyt vaan silleen, että raskaus kestää kymmenen kuukautta. Ihan samalla tavalla kun raskausviikot lasketaan rvX, jolloin ensimmäiset kaksi kerääntyvät jo ennen kuin hedelmöitys on edes tapahtunut. Esim. tuossa selvennetään aika hyvin: http://www.kaksplus.fi/raskaus/odotusaika/raskaus-kuukausi-kuukaudelta/

Ongelma on tosiaan se, että ne jotka eivät ole olleet raskaana, luulevat, että raskaus kestää 9 kk tasan. Se kestää hieman yli sen, ja laskennallisesti 10 kk. Esim. minä olen nyt raskaana kuudennella kuulla, mikä on outoa, koska mun laskettuun aikaan on vielä 4 kk. Eli tuosta kun lähtisi yhdistelemään, olisi hämmentynyt. Kun joku kysyy vaikka, että millä kuulla olet, ja sitten laskettu aika odotetaan olevan kuukautta aikaiseksi. Viikkoja mulla on 23, joten olen hieman yli raskauden puolivälin, ts. vauva nähdään täysikasvuiseksi n. 37-38-viikkoisena. Ja kyllä vaan raskaus nähdään termistössä 10-kuiseksi, sillä 10s raskauskuukausi on viikot 37-40, ja raskaus käynnistetään normaalitapauksissa vasta kun on 42 viikkoa, ellei ole syytä tehdä niin jo aiemmin ja menee noin paljon yli. Kauhean hankala selittää :D

Raskaus kyllä kestää teknisesti hedelmöityksestä laskettuun aikaan aika tasan 9 kk. Terminologiassa kuitenkin se kestää 10 kk ja siksi on kuukausien sijaan parempi tiedustella viikkoja tai laskettua aikaa :)

Laura (Ei varmistettu)

Juu, olen itse ollut vielä reilu kaksi kuukautta sitten raskaana joten muistan tuon kaiken vähän liiankin elävästi ;) mutta siis joo, ehkä vähän hankala ymmärtää kun itse tiedän olleeni raskaana aika tarkkaan tasan sen 9kk, sillä tiedän että lapsi on saanut alkuunsa joskus vuodenvaihteessa ja lapsi syntyi syyskuun lopulla, eli aika tasan yhdeksän kalenterikuukautta. Olen ymmärtänyt että tuo sanonta "kuudennella kuulla" johtuu siitä, että sinulla on kuukausia kasassa viisi, ja nyt siis olet sillä kuudennella kuulla, en myöskään osaa selittää :D eli kun olet kuudennella kuulla, raskautta on takana viisi kuukautta joten neljä kuukautta laskettuun on ihan oikein. Vaikka viikkoja kertyisikin se maksimi 42, ei sekään tee kuukausissa vielä kymmentä ja tuohonhan on otettu mukaan jo ne muutamat viikot ennen hedelmöitystä. Haha, hankala selittää näinkin, ehkä en nyt sitten vaan ymmärrä jotain :D mutta joo, muistan että raskausviikoistakin osa puhui aina erilailla, joten tästäkin voi varmasti olla montaa mieltä :)

Anna (Ei varmistettu)

Niin, minäkin tiedän aika lailla päivälleen, milloin vauva on saanut alkunsa, mutta se ei silti poista sitä tosiasiaa, että neuvoloissa / terminologiassa käytetään tuota 10 kk jakoa :) Kuudennella kuulla voi tosiaan tarkoittaa joko viittä täyttä kuukautta, tai kuutta kuukautta, riippuu sanojasta. Nää on hankalia, siksi niitä kuukausimääritelmiä olisi hyvä olla käyttämättä kokonaan :)

Ja tässä esimerkki siitä, miten terminologiassa kuukaudet jaetaan: http://www.kaksplus.fi/raskaus/odotusaika/raskaus-kuukausi-kuukaudelta/

Terminologiassa raskaus jatkuu 40 viikkoa ja se jaetaan neljällä kuukausimäärän saavuttamiseksi. Niinpä terminologiassa 40 viikkoa kestävä raskaus = 10 kuukautta. Käytännössä 40 viikkoa on 9,2 kk, mutta terminologiassa se vaan menee noin :)

IraCassandra (Ei varmistettu)

Vau! Raskaus pukee sua mainiosti! Ihanat kuvat :) Tsemppiä loppuviikkoon, sitä kaivataan täälläkin!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti ja tsemppiä myös sinne! :)

sara (Ei varmistettu)

Hei, pakko kysyä kun oon yrittänyt päästä seuraamaan tota Mungokirppistä instassa jo varmaan melkein 2kk (?) mutta minua ei hyväksytä seuraajaksi, tai siis siinä lukee vaan loputtomiin "requested"... Niin mietin että onko tarkoituksella niin ettei kaikkia hyväksytä vai onko mulla kenties puhelimessa vikaa or what. Kauniita kuvia tässä postauksessa, sinä hehkut :)

Miia (Ei varmistettu)

Mäki ootellu super kauan.

Anna (Ei varmistettu)

En oo hyväksynyt sinne uusia, kun se ei ole ollut aktiivinen pitkään aikaan. Kun seuraavan kerran sinne kirjaudun lisäämään jotakin, hyväksyn odottavat :)

Anna (Ei varmistettu)

En oo hyväksynyt sinne uusia, kun se ei ole ollut aktiivinen pitkään aikaan. Kun seuraavan kerran sinne kirjaudun lisäämään jotakin, hyväksyn odottavat :)

Ja kiitoksia :)

Noora (Ei varmistettu)

Raskaus kestää 9kk. Raskausviikkoja lasketaan 40, koska tarkkaa hedelmöityshetkeä ei tiedetä. Mutta ei raskaus silti kestä 40vk.

Anna (Ei varmistettu)

Kyllä, raskaus kestää teknisesti hedelmöityksestä synnytykseen 9 kk. MUTTA, laskennallisesti se kestää 10 kk, samaten kun raskaus kestää sen 40 vk. Eli kun joku kysyy kuukausista ja vastaus on kuudennella kuulla, on odottaja viikoilla 21-24. Jolloin laskettuun aikaan on vielä neljä kuukautta, vaikka olisikin jo kuudennella kuulla.
Raskaus voi itse asiassa hyvinkin kestää sen 40 vk, sillä se käynnistetään vasta rv 42 yleensä. Siskoni oli kaksi viikkoa yliaikainen, eli raskaus hänen tapauksessaan todellakin kesti sen 40 vk aika lailla tasan :)

Noora (Ei varmistettu)

Mielestäni onkin tosi outoa ja epämääräistä puhua "millä kuulla" on, loogisempaa on kertoa millä raskausviikoilla on.
Raskaus ei kyllä varmastikaan kestä kenelläkään yli 40vk :D Itse olen kaikki kolme synnyttänyt raskausviikolla 42. Tuo ei silti tarkoita, että olisin ollut 42 viikkoa raskaana.

Anna (Ei varmistettu)

Mä itse asiassa tiedän tapauksen, jossa synnytys on käynnistetty vasta rv 43+0, eli joku on siis ollut peräti 41 vk raskaana ;) Mutta tosiaan, yleensähän se käynnistetään viimeistään 42+0 ja siinä tapauksessa on ollut raskaana juurikin sen 40 vk, toisin kuin tässä joku väitti, että raskaus ei kestä siis 40 viikkoa koskaan. Kyllä se vaan kestää, sinulla siis kolmekin kertaa :)

Nina (Ei varmistettu)

Tykkään kyllä asusta kovasti! "mustien saappaiden yhdistäminen vaaleisiin kenkiin." kuulostaa vaan mielestäni hieman epäloogiselta :D

Anna (Ei varmistettu)

:D Aina mulle tulee näitä ajatusvirheitä, korjattu on :D

todella kauniin kihlasormuksen on miehesi osannut valita! aivan ihana :)

Anna (Ei varmistettu)

No on kyllä! Isot pisteet sinne, osui kyllä täysin nappiin ja itse tykkään tästä valtavasti :)

Jenni (Ei varmistettu)

Asu on tyylikäs ja hieno! Näihin voi helposti samaistua ja ottaa inspiraatiota omaan pukeutumiseen. Vauvamasukuvat ei ole haitannut muissakaan blogeissa, yleensä asut ovat kuitenkin inspiroivia ja niistä voi ottaa vinkkejä vaikka ei olisikaan raskaana :) Nuo kengät tosiaan tuovat raikkautta tähän tummaan asuun ja ovat kyllä todella hienot.
Pakko vielä mainita, että syy miksi aloin kommentoimaan on hiuksesi! Aivan mielettömän kiva väri ja upean hyvinvoivan näköiset :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiva kuulla! Ja joo, Johanna on ihan taiteilija, saa tän mun tukan talvellakin hyvinvoivaksi ja kivanväriseksi! <3

Lotta (Ei varmistettu)

Hei,

Saako kysyä minkälaisen lipaston ostitte vauvan hoitopöydäksi? :) Itselläni hoitopöytä ostamatta ja en oikein tiedä, mikä olisi sopiva..

Kiitos! :)

Anna (Ei varmistettu)

Mä teen siitä varmaan oman postauksenkin jossain vaiheessa, mutta se leveä IKEAn Tyssedal meille tuli :)

Rosa (Ei varmistettu)

Sormus on ihan 5/5! Hyvää työtä mieheltäsi :)

Anna (Ei varmistettu)

Se kyllä on! :)

Kommentoi