My addiction

Tiedättekö mikä on aika ihanaa? Se, että ulkona sataa ja on hyvä tekosyy käpertyä sänkyyn koko päiväksi. Kahvi kädessä peiton alla läppäri sylissä on about yks siisteimpiä paikkoja olla.

Ja tosiaan se kahvi. Mä oon joskus blogissa kertonutkin, että nuorempana kyseinen aine oli mulle kuin huumetta. Mun äiti juo kahvia lähinnä sosiaalisissa tilanteissa ja tapahtumissa, siinä missä isi juo aamulla melkeen puoli litraa kahvia ennen kuin lähtee töihin ennen aamukuutta. Mulla se homma ei mennyt ihan noin sulavasti, varsinkaan kun 16-vuotiaana menin kahvilaan töihin, ja kahvia oli ympärillä aina. 17-vuotiaana mulle normaalia oli juoda aamulla kahvi, että sai päivän käyntiin, kouluun päästyäni piti saada toinen, että jaksaisi aamun tunnit. Lounaan jälkeen kahvi. Töihin saapuessa ensimmäiseksi piti kaataa se oma kahvi. Sitten todennäköisesti iltavuoron aikana vielä kuppi tai kaksi.. Kunnes sitten totesin, että tuolla vauhdilla saan itselleni mahahaavan hyvin äkkiä, ja päätin juoda kahvia maltillisemmin. Ja olin kävelevä ihmisraunio ja monsteri jatkuvasti. Vaihdoin teehen ja kofeiinitabletteihin ja lopetin kahvin kokonaan. Kun ei pystynyt vähentämään, piti lopettaa kokonaan. Sitten ne kofeiinitabletitkin jäi. Mä en nimittäin niinkään vieroittanut itseäni kofeiinista, vaan siitä itse litkusta, kahvista.

Neljä vuotta en juonut kahvia ollenkaan, joskin kulutin kyllä mustaa teetä ja kokista. Sinä aikana oli yksi repsahdus. Annoin itselleni luvan juoda kahvia, ja viikossa olin palannut sellaiseen viisi kuppia päivässa -tahtiin. Kun Twilightissa Edward sanoo kliseisesti Bellalle ”It’s like a drug to me. Like my own personal brand of heroin” mä olen ajatellut, että se on mun suhtautuminen kahviin. Ollut. Vasta joskus 22-vuotiaana olen taas alkanut pikkuhilja juomaan kahvia. Annoin itselleni luvan juoda kahvia juhlissa tai muissa tilaisuuksissa. Musta tuli myös silleen aika vahva mun kahvista luopumisessa, että avokonttorissa töissä ollessani haistoin kahvin aina ja lakifirmassa töissä ollessani mä usein myös keitin sitä kahvia. Viimeiset pari vuotta oonki vihdoin löytäny jonku kultaisen keskitien ja antanut itselleni luvan juoda korkeintaan kupin kahvia päivässä. Ja tästä päästäänkin siihen, että esittelen teille uusimman ja suosikkini keittiömme asukeista. Kävin ostamassa myöhäiseksi joululahjaksi itselleni (ja tavallaan myös Annikalle :D) nimittäin vihdoin Nespressokeittimen.

IMG_6445

IMG_6433-001IMG_6429IMG_6457-001IMG_6453 IMG_6449 IMG_6439-001Päädyin tuollaiseen mahdollisimman pieneen keittimeen, joka vie vähemmän tilaa ja siihen sopiva maitovaahdotin sitten mukaan 🙂 Väriksi kerma, kun muutkin keittiökoneet noudattaa samaa linjaa. Usein kuulee, miten hirveen kallista toi Nespresso -kahvi on ja muuta valitusta aiheesta, mutta tässä vajaassa kuukaudessa on kyllä kone vienyt oman sydämeni täysin. Siisteysfriikki on tyytyväinen kun koneen puhtaana pitäminen ja puhdistaminen käy kirjaimellisesti napin painalluksella. Liikkuvien osien, eli tyhjien kapseleiden säilytysosan ja maitovaahdottimen huuhtelu vie todella vähän aikaa. Tosin oon maitotuotteiden kanssa aika natsi aina ja useimmiten pesen ihan harjalla ton vaahdottajan. Mutta silti. Ei mene kuin kaksi napin painallusta ja kolme minuuttia, niin mulla on täydellinen kahvi valmiina ja kone puhdas.

Hintakaan ei mun mielestä ole todellakaan paha. Itse kone maksoi kyllä 150 puntaa, mutta kapselit maksaa täällä 29 – 35 pencee ja maito ei nyt mitenkään luokattoman kallista muutenkaan ole. Tavallinen pannukahvi on mun mielestä ihan perberistä muutenkin ja useimmiten oonkin matkalla kouluun tai ennen luentoa ostanut aina mochan tai laten koulusta. Pannukahviin verrattuna on varmaan Nespresso -kone joo kalliimpi, mutta ei mua haittaa ”maksaa” joka aamu 30 senttiä mun täydellisestä kahvista maitovaahdolla. Kapseleille taiottiin keittiöstä täydellinen astia Annikan läpinäkyvästä Aallon maljakosta, ja täytin sen suosikkimauilla heti alkuun. Ei olla vielä ehitty kokeilemaan niitä kaikkia makuja, jotka tuli koneen mukana, mutta mun suosikkeja on kyllä noi Variationsit, eli Caramelito, Cioccotino ja Vanilio. Makukahveja, jotka on kyllä aivan ihania 🙂 Lisäksi Decaffeinato Lungo on aika mieluinen, silloin kun haksahdan myös illalla juomaan kahvia, ja kofeiinition ratkaisu on paikallaan.

IMG_6417

IMG_6422-001 IMG_6424

Oli kieltämättä vähän hankalaa, kun kotona ei ollut kahvinkeitintä, kun ystäviä tuli käymään, ja joutuivat hakemaan aamukahvinsa kulmakunnan kahvilasta. Nyt ei tarvii, ja herkullisen aamupalan/brunssin järjestäminen kotona käy helposti ja nopeasti.

IMG_6470

IMG_6506

Ja siinäpä se tämän tytön perinteeksi muodostunut aamupala/välipala. Töiden tekeminen on paljon mukavempaa, kun vieressä on herkullista kahvia ja annos marjoja 🙂

Ihania kahvihetkiä myös ruudun toiselle puolelle tähän sunnuntaihin! Mä voisin repiä itseni peiton alta suihkuun, mennään tänään katsomaan The Wolf of Wall Street. Se on kyllä 3 tunnin leffa, eli ehkä toinen kuppi kahvia olisi ihan sallittu? 😉

Kommentit (58)
  1. Herkullisen näköset kahvit. 🙂 ite juonu kohta 15 vuotta kahvia, ensimmäinen kahvi tuli nautittua 14 vuotiaana kaverin luona ja parhaimmillaan join noin 5 kuppia päivässä. Vähitellen vatsa ja keho ei kestänyt liikaa kahvia. Kerran pyörryinki ku oli liikaa kofeiinia veressä. Mutta nyt en oo juonu kahvia noin paljon moneen vuoteen. Nykyään menee se 1 kuppi päivässä aamuisin ja se on mulle jokapäiväinen kohokohta ja sitten alkaa päivä näyttämään paremmalta 🙂 eilen tuli juotua hyvää kahvia kakun kanssa kun musta tuli eilen rouva :))

    1. Ai teillä oli nyt ne häät!! 🙂 Ihanaaa, onneksi olkoon kovasti!! 🙂

  2. Pakko tulla puolustelemaan (omaa;D) kahvin juontia(ni) sillä että tunnen kaksi sisäelimiin erikoistunutta lääkäriä eli molemmille vatsahaavat ja muut ovat tuttuja, ja kumpikaan heistä ei usko että kahvinjuonnilla olisi erityisiä haittavaikutuksia jos kulutus pysyy alle neljän tai viiden kupin //päivä. Molemmat heistä juovat myös punaviiniä ehkä neljänä iltana viikossa pienen lasin tai kaksi. 🙂

    1. Hmmm, eli jos juon enemmän kahvia, pitää sitten juoda myös punkkua?! 😀 KÄY!!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *