My gear

Mungolife

Olette ehkä huomanneetkin ruutujen toisella puolen pienimuotoisen motivaatiopuutteen ja tasonlaskun blogin puolella. En ikinä pitänyt sitä lomaa, jonka itselleni lupasin, mutta olen kuitenkin viettänyt koko heinäkuun puolilomaillen, ja se on näkynyt kyllä blogin puolellakin. Suurempi syy kylläkin blogin puolella näkyvään tason laskuun on ihan muualla. Mulla on ollut valtavia ongelmia mun työvälineiden kanssa tässä kevään mittaan, viimeisimpänä johtaen rakkaan 7D-runkoni hajoamiseen.

Olen paininut myös blogin tulevaisuutta pohtien. Viime vuosina blogeissa on tapahtunut valtava tasonnosto varsinkin kuvapuolella ja olen rypenyt usein ärsyyntyneenä kuvatiedostojeni kanssa tuntikaupalla. Olenkin heinäkuussa päivittänyt välineistöni uudelle tasolle ja lisäksi käyttänyt tunteja Lightroomin käyttöä opetellen. Blogini täyttää alkavalla viikolla vuosia, ja haluan aloittaa uuden blogivuoden uudella otteella.

Tässä välin voisinkin esitellä laitteistoni, joka aiheuttaa minussa tällä hetkellä todella suurta iloa. Näistä kysellään multa jonkun verran, joten siksikin paikallaan esitellä nämä.

CANON 6D + Canon 85 mm f/1.8 + Sigma 30 mm f/1.4 + Canon EF 24-70mm f/2.8 II USM

 

Edellinen runkoni oli Canonin 7D, joka tuntui alkuun aivan mahtavalta rungolta. Pidemmässä käytössä siinä kuitenkin ilmeni monia käytännön ongelmia. Puolikennollinen runko vaati mun objektiiveilla pidempiä välimatkoja kuvauskohteisiin, mikä osaltaan vaikutti usein kuvien tarkkuuteen.

Nyt muutamia päiviä tuolla 6D:lla kuvailtuani olen täysin myyty sille. Kuvaaminen on helpottunut täysikennollisella rungolla huomattavasti ja kuvien laatu on ihan mieletön verrattuna edellisiin. Samat objektiivit on edelleen käytössä, joten rungon ero näkyy todella selvästi.

Muokkaamaton kuva eiliseltä, kuvattu Canon 6D + 85 mm f/1.8

Canon 85mm f/1.8:

 

85 -millinen objektiivini on objektiiveistani halvin, mutta myös eniten käyttämäni ja kevyin objektiivini. Tällä kuvataan kaikki asukuvat, joten se on melkeinpä tärkein linsseistäni. 85 mm on vähän hankala yleiskuvaukseen, koska se vaatii etäisyyttä kohteeseen. Toisaalta 1.8 aukko on valovoimainen, eli toimii erinomaisesti missä tahansa olosuhteissa.

 

Tässä esimerkkinä täydellä aukolla kuvattu kuva eiliseltä Blockfest-keikalta. Käytössä siis Canon 6D + 85 mm f/1.8.

Runkojen eroina pari havainnollistavaa kuvaa asukuvien joukosta:

Canon 6D + 85 mm f/1.8

 

 

Canon 7D + 85 mm f/1.8

Sigma 30 mm f/1.4:

Pikkuista Sigmaani käytän kotikuvissa ja kuvaillessani jotain yksityiskohtia. Välillä tämä on se objektiivi, jota kannan mukanani kaupungilla, koska tämä on valovoimaisin objektiivestani, se on kevyt ja se toimii lähestulkoot missä tahansa olosuhteissa. Valovoimaisuutensa vuoksi se toimii loistavasti sisäolosuhteissa ja pimeälläkin.

Canon 7D + Sigma 30 mm f/1.4

Canon 7D + Sigma 30 mm f/1.4

Canon EF 24-70mm f/2.8 II USM:

Paras tuurini tässä uuden välineistön hiljalleen hankkimisessa oli uskomaton tuuri eBayssa. Sain yli 2000 euron arvoisen objektiivin todella edulliseen hintaan pari kertaa käytettynä. Käytin objektiivin Canonin liikkeessä ja se sai täysin puhtaat paperit. Uudenkuntoinen objektiivi siis muutti pysyvästi mun ykköslinssiksi. 24-70mm välimatka on loistava niin lähikuviin kuin esimerkiksi maisemakuvaukseen. Pohtiessani oikeaa objektiivia punnitsin monia eri objektiiveja, joista loppusuoralle pääsivät Canon EF 24-105mm f/4 L IS USM, jonka olisi saanut huomattavasti halvemmalla, ja jossa olisi pidempi kantama. Vaihdoin tuon ylimääräisen pituuden valovoimaisuuteen, sillä mun linssissä on isompi aukko. Hintaero oli hirveä, mutta objektiivi on ollut ehdottomasti sen arvoinen. Halusin zoomilinssin, jossa olisi kiinteä aukko, koska kuvaan manuaalilla. Manuaalilla kuvatessa on ärsyttävää kun zoomatessa pitää alkaa vaihtelemaan arvoja, aukon pienentyessä ja valon vähetessä.

Pankkitiliä kirpaisi hurjasta eBay-alennuksesta huolimatta, mutta linssi on ihan käsittämättömän hyvä kaikkiin tarpeisiin.

Canon 7D + Canon EF 24-70mm f/2.8 II USM

Kun en jaksa kantaa järkkäriä mukanani, matkassa kulkee pikkuruinen mikrojärkkäri Olympukselta. Bodrumissa ollessamme ihastuin Ainon Olympus OM-D E-M10 niin palavasti, että sellainen oli saatava myös itselleni. Kyseinen kapistus on kyllä mun kakkoskamera, mutta on tilanteita, joissa se hakkaa kyllä isoveljensä mennen tullen.

Olympus OM-D E-M10 + M.ZUIKO DIGITAL ED 14‑42mm 1:3.5‑5.6 EZ + M.ZUIKO DIGITAL 25 mm 1:1.8 + M.ZUIKO DIGITAL ED 75 mm 1:1.8 

Tää mikrojärkkäri on ihan mieletön! Kaikki mun monien kokeilemieni mikrojärkkäreiden herkut samassa paketissa, and then more!

Tämä 25 mm f1.8 on mun ehdoton suosikki! Kannan tätä yhdistelmää mukanani joka päivä kaupungilla ja kaikkialla.

Ihastuin tähän yhdistelmään siellä Bodrumissa, kun Aino nappasi meistä Kiran kanssa tämän kuvan yökerhossa:

 

Täysin muokkaamaton kuva, Olympus OM-D E-M10 + M.ZUIKO DIGITAL 25 mm 1:1.8. Kuvaolosuhteet: pimeähkö yökerho ja tsiljoona eri valoa. 

Täysin muokkaamaton kuva, Olympus OM-D E-M10 + M.ZUIKO DIGITAL 25 mm 1:1.8. Kuvaolosuhteet: alkuillan hämärä.

M.ZUIKO DIGITAL ED 14‑42mm 1:3.5‑5.6 EZ:

Kameran rungon mukana kittipaketissa tullut 14-42 mm f/3.5-5.6 on täydellinen objektiivi, silloin kun mukana haluaa kantaa mahdollisimman litteää kameraa, jolla saa kuitenkin hyviä kuvia.

M.ZUIKO DIGITAL ED 75 mm 1:1.8: 

75 mm 1:1.8 objektiivi on tuon Canonin 85mm f/1.8:ni vastaava Olympukselle. Aivan upea linssi, jolla saa mielettömän syvyyden kuvaan ja joka toimii mahtavasti asukuvissa! Tällä otettuja asukuvia ei valitettavasti ole koneeni arkistossa, mutta sellaiset tulen varmasti vielä esittelemään blogin puolella jossain välissä.   

Molempien kameroiden yksi lempiominaisuuksistani on niiden sisäänrakennettu Wi-Fi. Ladattuani puhelimeeni Olympus Image Sharen ja EOS Remoten, on ollut kuvansiirto helpompaa ku oisin voinu kuvitella. Kamerasta voi muutamalla napinpainalluksella ottaa yhteyden puhelimeen ja selata muistikortin kuvia puhelimella samalla tallentaen ne, jotka haluat käyttää esimerkiksi Instagramissa tai muussa sosiaalisessa mediassa.

 

Easy.

Ainoa tärkeimmistä työvälineistäni, jota en ole vaihtanut, enkä vaihtaisikaan on rakas Macbook Air 11", jota rakastan. Bodrumin reissu ei johtanut vain uuteen pikkukameraan, vaan myös uuden lempiohjelman löytymiseen. Kira esitteli hieman Lightroomin käyttöä, ja ihastuin ohjelmaan. Olen nyt reilun kuukauden verran harjoitellut tämän käyttöä ja vihdoin alkaa tuntumaan siltä, että osaan jo melkein käyttää ohjelmaa ja saada kuvistani terävemmän värisiä ja skarpimpia kaikin puolin :)

Toivottavasti tämä mudissa ryvetty kuukausi johtaa siihen, että jatkossa kuvat ja postaukset on hieman laadukkaampia ja blogin taso nousisi tässä kuvien myötä.

Palataan huomenna sitten Blockfestin postausten osalta!

Kommentit

Paula (Ei varmistettu)

Mun mielestä kuvat on ollut tähänkin asti hyvätasoisia, mutta toki sun itsekin täytyy niihin olla tyytyväinen :) Enemmän tasoon mun mielestä vaikuttaa nimenomaan se aktiivisuus (yhtä lailla blogin, kuin keskustelunkin puolella). Ehdottomasti olet ansainnut lomasi, mutta siltikin odotan innolla jo aktiivisuutta :) Mutta olen kieltämättä jättänyt kommentointia aika vähälle, kun tietää, että niitä ei julkaista pitkiin aikoihin. Mutta ihanaa loppulomaa :)

Marita (Ei varmistettu)

Heippa! Olis kiva kuulla käytön jälkeen mielipiteitä siitä sonyn puhelimesta? Huomasin että se ei sulla noissa kuvissa vilahtanutkaan. Tiedän ettei se kuulu kamera varusteisiin :D mutta käyttökokemuksia olis mahti kuulla kun kiinnostuin siitä hyvästä kamerasta ja vedenkestävyydestä mistä mainitsit :)

Anna (Ei varmistettu)

Mä tykkään siitä valtavasti!! Hyvä kamera, ja ennen kaikkea todella hyvin kestävä akku!! Esim. Blockfesteilla jaoin siitä nettiä tyyliin neljään eri puhelimeen koko päivän ja silti illalla oli vielä 40 % jäljellä. Appleni ois kuollu ekan kolmen tunnin jälkeen.

Meeri (Ei varmistettu)

Järjettömän kauniit korolliset sandaletit tuossa yhdessä kuvasssa. Mistä moisia saa?:)

Anna (Ei varmistettu)

Ne on Tony Biancon :)

lilian (Ei varmistettu)

eikö sen sonyn pitäny hakata apple 6-0 ja mennä heittämällä ykköspuhelimeksi?

Anna (Ei varmistettu)

Se onkin :) Mulla on iPhonessa brittikortti, Sonyssa suomikortti. iPhone oli helpompi kuvata noihin kuviin vaan :) Molemmissa on samat appit.

alina (Ei varmistettu)

Hei, otatko kuvasi yleensä RAW- vai jossakin muussa muodossa? Todella hyvälaatuisia ne kuitenkin ovat :)

Anna (Ei varmistettu)

JPEGinä otan tällä hetkellä, en ole ihan varma jaksanko siirtyä RAWhin ihan vielä :)

ulla (Ei varmistettu)

Vaikka tiheästi ilmestyvät postaukset ovatkin herkkua, ni ei mua oo yhtään haitannu sun lomamoodi. Päinvastoin on mahtavaa, että uskallat ja osaat irrottautua blogista etkä elä vain sitä varten :) Ja sitä paitsi "hyvää kannattaa odottaa" soi mun päässä tätäkin postausta lukiessani!

Anna (Ei varmistettu)

Näin mäkin ajattelen :)

ritaaaa (Ei varmistettu)

Kommentti ei liity varsinaisesti postaukseen. Oot todella upea nainen ja kaunistut vaan päivä päivältä! Oot niin kaunis ulkoa ja sisältä päin myös <3 Kaikkea hyvää sinulle!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti <3

samson (Ei varmistettu)

liittyen tosi hienosti postauksen aiheeseen mutta pakko sanoa että sulla on tosi söpö nenä

Anna (Ei varmistettu)

Hahahahah, kiitos :D

minna (Ei varmistettu)

Huh, hyvä että olet itsekin huomannut ja noteerannut tasonlaskun. Kuvat kuntoon ja ryhti takaisin koko blogiin, niin hyvä tästä vielä tulee :)

Tara (Ei varmistettu)

Luulen että sun 7D:ssä oli vikaa ihan alusta asti; muistan kuinka kuvien laatu huononi todella paljon sun siirryttyä Nikonista siihen. Mulla on ollut työkäytössä 7D (nyt mm. 6D!) ja sillä tuli ihan skarppeja kuvia. Näistä uusista kuvista huomaa HETI että kamera toimii niinkuin pitää ja kuvien laatu on parantunut tosi paljon. Onnea uudesta kamerasta ja pitkää ikää sille. :)

Anna (Ei varmistettu)

Voi toki olla, mutta voi olla vaan että objektiivit ja runko ei sopinu yhteen tms :)

Tiina (Ei varmistettu) http://kissanpaivakimara.blogspot.fi

Sigman 30-millinen putki oli mun suosikkiputki ennen kuin vaihdoin itsekin 6D:hen pari vuotta sitten, mutta se ei valitettavasti sovi täyskennoiselle rungolle :/ Nykyään oon korvannut sen Canonin 50mm f/1.4:lla :)

Anna (Ei varmistettu)

Joo, huomasin sen iteki valitettavasti tässä viime aikoina, että vanha suosikki joutunee nyt vaihtoon, sopii paremmin juurikin tuo 50 mm / 1.4 jatkossa :)

Kommentoi