My most valuable collection

Mungolife

Iltaa!

LAUKKUKOKOELMA ESITTELYSSÄ. Okei, yksi toivotuimpia postauksia tuntuu viikosta toiseen olevan mun laukkukokoelmani esittely kaikki kerralla. Revin siis kaikki laukkuni alas hyllyiltä, jonne ne juuri toissapäivänä sain viimeksi kaikki organisoitua ja hiki päällä kuvailin ne tähän. Onhan noita. Mutta kaikki aika rakkaita! ♥

Mun laukkuharrastus alkoi oikeastaan kai 12-vuotiaana kun ostin ensimmäistä kertaa omilla rahoillani laukun. Siitä asti monta vuotta meni niin, että hamstrasin toinen toistaan kivempia muovilaukkuja, niinkuin teini-ikään ehkä tavallaan kuuluu.  Olen muuten kovin ylpeä siskostani, joka säästi kesätyörahojaan pitkääään ostakseen itselleen Mulberryn Alexan mustana. Hyvä tyttö!! Paljon kehitystä edellä isosiskoaan :) Pahimmillaan laukkuja oli varmaan joku 50-70. Eipä niitä nytkään vähää ole. 36 pikaisella laskutoimituksella kuvista. Viime vuosina on kuitenkin laatu ollut suurin vaikuttaja laukkuhankinnoissani, ja niiden pitkäaikaisuus. Välillä saatan yhä nähdä jossakin kivan laukun, mutta jos se on tekonahkaa, sille ei ole mitään virkaa mun kaapissani. Tällä hetkellä mulla ei oikeesti ole yhtäkään laukku-unelmaa. Outo fiilis. Lopussa on pieni kollaasi niistä laukuista, jotka mielelläni kelpuuttaisin laukkuvarastooni, mutta yksikään niistä ei ole pakkomielteenäni millään muotoa. Pitkään mietin, että toinen Chanel muuttaisi kaappiini, siinä toisessa klassikkovärissä, beigenä, mutta nyt kun sain Givenchyn Antigonani, en oikein näe mitään tarvetta tuolle Chanelillekaan. Tuntuu vähän oudolta itse asiassa, kun ei ole mitään tiettyä tavoitetta laukkupuolella, johon säästää.

Vaikka kroppani on muuttunut ja varmasti muuttuu monesti vuosien aikana. Laukut mahtuu aina :) 

Mutta, pidemmittä puheitta, mun vaatekaappini helmet, olkaa hyvät:

TOP 3: 

Kolme rakkainta majailee mulla työpöydän vieressä ikkunalaudalla, samalla pitäen sisustuselementtien virkaa.

CHANEL 2.55 MAXI DOUBLE FLAP BAG in black caviar with silver hardware: 

The one and only. Jos saisin pitää vain yhden, tämä se olisi yhtään arpomatta. Granted, tosimuotifanit pitävät Hermesin Birkiniä kaikkien aikojen laukkuna, mutta mä en oo koskaan syttynyt Birkineille, ja mulle aina se ultimate-laukku oli ja on tämä. Viiden vuoden faneilun jälkeen hain sen melkein vuosi sitten kaupasta maailman onnellisin hymy naamalla. Arvostan valtavasti kaikkea sitä, mitä Coco Chanel saavutti, ja tämä laukku on minulle taideteos historiallisella arvolla. Ja ennen kaikkea jumalattoman kaunis. Piste. Mulle valikoitui tästä caviar-nahka, joka on kestävämpää kuin se jumalaisen pehmoinen lampaannahka. Vuoden todella ahkeraa käyttöä nähneenä pakko sanoa, että äärimmäisen hieno käyttötavara. Ei naarmun naarmua ja edelleen näyttää samalta kuin ostoskassista sen kaivaessani.

Suosittelen Chanelia harkitseville ehdottomasti double flapia single flapin sijaan, jos pohdinta kahden väliltä on käynnissä. Joka vuosi Chanel toteuttaa tämän klassikon vähän eri tavalla. Itse tykkään double flapin laatikkomaisuudesta, se pitää tuon muotonsa vaikka painaisi tuhat kiloa, eikä kaksi flappiä ole musta mitenkään vaikeampaa avata kuin yksi. Mä en ikinä laita sitä sisemmän flapin nappia muutenkaan kiinni, niin se aukee ihan samalla tavalla tuon ylemmän mukana aina. Lisäksi double flapissa on tavallaan yksi salatasku, siinä flapien välillä.

GIVENCHY ANTIGONA in greige croc-embossed nubuck:

Olin viime joulukuussa menossa tyttöjen kanssa illalliselle kun metrossa oli jollain tytöllä tämä samainen laukku. Olin myyty. En edes tiennyt Antigona-mallista silloin, ja kuikuilin mahdollisimman vähäeleisesti laukun merkkiä. Givenchy. Ei muutaku ettimään. Laukku löytyi herkullisena beigenä ja harmaana, enkä olisi edes osannut päättää kumman haluaisin. Kumpaakaan ei vaan ollut missään, vaan ne oli kaikki loppuunmyyty. Kuukausia kestäneen stalkkauksen jälkeen löysin tämän käyttämättömänä Barneysin hintalapulla, kuitilla ja kaikilla tiedoilla varustettuna eBayn kautta. Aamen.

CÉLINE MINI LUGGAGE in black smooth leather w/ gold hardware: 

Viimeisin lisäys kokoelmaani. Tämä on nyt vajaa pari viikkoa ollut omistuksessa, ja olen yhä sanaton. Niin käytännöllinen, mahduttaa nimittäin hirveän määrän tavaraa. Väitän, että luggage tulee nousemaan ikonisten laukkujen joukkoon Birkinin ja Chanelin rinnalle, ja onhan se tällä hetkellä kiistatta maailman halutuin laukku. Hinta on parissa vuodessa noussut melkeen tonnin, ja samaa on odotettavissa.

MULBERRY OVERSIZED ALEXA in silky snake oak: 

Ensimmäinen ISOsti maksanut laukkuni, ja siltä osin yksi ehdottomasti rakkaimpiakin. Tuo kaunis käärmeinen nahka on pysynyt erinomaisen hyvässä kunnossa, vaikka onhan se huomattavasti heikompaa kuin kunnon jämerä Mulberryn nahka. Pidän kovasti tämän rennosta muodosta, pitkästä hihnasta ja siitä, että tämän väri on vaan silmiä hivelevän kaunis. Mun käytetyin konjakinvärinen laukku eikä mikään, edes Chanel tule koskaan saavuttamaan tämän arvoa mun silmissä. Tää oli tietyllä tapaa ensimmäinen virstanpylväs mun laukkuharrastuksessa.

Diane von Furstenberg ADELE Snake Effect clutch in lime-green: 

Näiden laukkujen laittaminen suosikkijärjestykseen oli yhtä tuskaa. Oikeesti. Tää on niin veteen piirretty järjestys tästä eteenpäin kun olla ja voi. ShopBopin lahjakortilla aikanaan keksin omenanvihreän värin villityksessäni ostaa tämän, ja HERRAJUMALA ei ole koskaan nettitilaus mennyt niin yli odotusten. Tää on mun kaunein clutch, ja vaikka talvella se usein vaan kerää ihailevia katseitani hyllyllä,  kesällä tämä on ehdoton suosikki. Kaunis käärmekuosi ja ompunvihreä pirteä kiiltonahka on vaan jatkuvasti enemmän ja enemmän mun mieleeni :)

3.1 PHILLIP LIM CROC 31 HOURS bag in black:

Tämä oli mulla alkuun ihan vaan perusmustassa nahassa, ja vaikka se upea olikin, niin hengitykseni salpaantui tämän krokotiiliversion kohdalla. Onneksi lukijoideni joukosta yksi kaipaili sitä toista Limiä, joten sain sen myytyä ja tämän kaunottaren tilalle. Pitkien koulupäivieni pelastaja ja usein myös lentoseurana nähty kaveri. Edelleen priimakuntoinen, vaikka jatkuvasti joutuu rankimpien kuormien kantajaksi.

YVES SAINT LAURENT Belle du Jour in gold metallic-textured leather: 

Ihailin Belle du Jouria heti kun se tuli. Kuitenkin alkuun en meinannut millään löytää haluamiani väriä. Mua viehätti kovasti se vaaleankeltainen (okei, viehättää edelleen) ja vaalea pinkki. Kuitenkin eniten innostuin kun näin ystävälläni tämän hieman rakeisemmasta nahasta olevan kultaisen, joka sopii oikeesti jokaikiseen asuun.

MIU MIU LUX VITELLO LARGE BOW BAG in tan:

Käytettynä Japanista löytämäni (jälleen eBayn loistavan hakukoneen kautta) Miu Miun tunnettu rusettilaukku löytyy konjakinvärisenä, ja tämä onkin vahvin kilpailija aina ollut mun Alexalle :) Tämä on minulle vähän rennompi laukku, tai uskallan ottaa tämän reissulaukuksi ja vähän ennalta ryönäsemmänkin oloiseen paikkaan, kun jotenkin suojelen vieläkin tuota Alexaa välillä liiankin kanssa. Vaikka käyttöä sekin rakas on nähnyt miljoona kertaa. Siitäkin huolimatta, tämä on edelleen ihan uudenveroisessa kunnossa :)

HOBBS LEOPARD CALFHAIR CLUTCH: 

Tänä vuonna Hobbsista ostamani jättikokoinen clutch on hurmannut minut täysin, ja käytänkin sitä melko usein. Tuplaa myös usein mun Macbookin kantolaukkuna :)

BURBERRY WHIPSTITCH BAG in black: 

Rakastan tätä laukkua kovasti, juurikin sen klassisuuden takia, ja ennen Celinen tuloa talouteen tämä oli se, mitä kannoin aina kun oli kultaiset korut ja kaipasin mustaa laukkua. Nyt käyttö varmasti vähenee, kun Céline on minusta hieman kauniimpi.

Ja täysin summittaisessa järjestyksessä...

THE BALENCIAGA FAMILY: 

Lavender-värinen Balenciaga Giant Brogues City, musta Balenciaga Giant City hopeisin metalliosin ja Balenciaga Arena Brogues clutch pinkkinä. Näistä mustan olen ostanut käytettynä Selfridgen kuiteilla varustettuna, ja pinkin olen saanut ihanalta äidiltäni lahjaksi :)

THE LOUIS VUITTONS: 

Louis Vuitton GM Neverfull Damier Ebene -kuosilla ja Eva Clutch Damier Azur -clutchilla. Kuvasta puuttuu mun samankokoinen Neverfull Azurina, se on Suomessa pesulassa. Neverfullit on mun lentolaukkuja ja rantakasseja, ja toimii ihan mihin tarkoitukseen tahansa, kun laukkuun pitää mahduttaa paljon. Eva vuorostaan on ehkä eniten käyttämäni clutch, kun sen saa niin helposti olalle, ja on juuri sopivankokoinen. Mini, mutta mahduttaa paljon.

TIGER OF SWEDEN & ALEXANDER WANG KIRSTEN TOTE: 

Tiger of Swedenin mokkainen upea säkkimainen laukku on ollut jemmassa vanhemmillani jonkin aikaa. Äitini taisi lainata tätä ja sitten jätin sen sinne. Se ei oikeen ollut käytössäni juurikaan ja harkitsin jo sen myymistä. Nyt kun kaivoin sen taas varastosta, rakastuin siihen taas uudelleen. Sen pitkä hihna on edelleen jossain Suomessa jemmassa, mutta siskoni toivottavasti tuo sen huomenna :)

Alexander Wang Kirsten tote in Midnight on ollut toinen Wangini, ja niistä ehdoton suosikkini :) Harmaa kirsten itse asiassa puuttuu kuvista myös, se on siellä samassa pesulassa, kun onnistuin vähän tuhoamaan sitä kuulakärkikynällä... Tämä laukku oli sikäli vähän jännä hankinta, että oletin tämän olevan musta, mutta se on tosiaan tummansininen. Mutta ei se kyllä menoa haittaa, nimittäin tämä on varmaan mun ainoa messenger-kokoinen laukku, ja on kyllä käyttöä nähnyt. Se on mun vapaapäivien ykköslaukku, ja keikkalaukkujen kuninkaallinen :)

GREEN WITH ENVY: 

Vihreä nubuck-nahkainen clutch kultaisella vetskarilla on Kurt Geigerin ja siitä saan vähintään kerran kuussa kyselyä Pinteresin käyttäjiltä :D Käärmekuosinen värikäs isokokoinen clutch Camilla -merkiltä on yksi ehdottomia suosikkejani kevääksi ja kesäksi, se on niin hurmaavan kaunis. Kuvassa on myös muuten melko uusi tulokas, jonka esittelyn torppasi tuo Céline. Tämä nimittäin saapui kotiini pari päivää ennen. Minulle oli kertynyt taas yhteistyön seurauksena pari ShopBopin lahjakorttia, ja tämä RED Valentinon rusetti-cluth upeassa jaden värissä oli sopivasti 30 % alessa :)

ANIMAL ATTRACTION: 

Yllä jo käsitelty DVF-clutch ehti nähtävästi pariinkin kuvaan. Kavereina sillä on varsin täplikästä mokkaa ja nubuckia. Selected Femmen pieni ruskea clutch pinkillä vetskarilla oli kyllä kesälaitumilla aika paljon baarilaukkuna, mutta tuplaa usein mulla ihan meikkipussinakin. Kaunis ja pörröinen. Jimmy Choo for H&M:n leopardiclutch jättikoossa on yksi mun pitkäaikaisia suosikkeja, tälläkin ikää alkaa olla kai 4 vuotta jo? Edelleen vaan hurmaavan kaunis. Kauniisti toteutettu nahkatuote ei kuole koskaan.

I ALWAYS BET ON BLACK:

No se väreistä ikuisesti tyylikäs. Löytyy Longchampin keskikokoisena clutchina kultaisilla metalliosilla, mustana Alexander Wangin Kirsten clutchina ja vintage Chanelina, joka on näistä varmaan eniten käytössä. Tuo Longchampin on jäänyt todella vähälle käytölle, asialle pitää tehdä jotakin.

EARTHLY TONES: 

Konjakinvärinen Tory Burchin clutch on myöskin aikanaan osittain ShopBopin kanssa toteutetulla yhteistyöllä hankittu, ja ainoa konjakinvärinen clutchini. Se on vaan niin täydellinen, ettei paljoa kilpailijoita kaipaile. Harmaa Ginatricotin clutch on itse asiassa omalla tavallaan poikkeus mun laukkukokoelmassa. Se on mun ainoa tekonahkainen laukku. Tuo väri sopii vaan joihinkin mun vaatteisiin niin upeesti, että se on pysynyt jo muutaman vuoden kokoelmassa. Simpukanmallinen ASOSin nahkainen vaalea kirjekuorilaukku on kaunis ja yksinkertainen, olen sen second handina ostanut eBaysta aikanaan ihan pikkurahoilla ja välillä tää on kyllä ehdoton asukriisin pelastaja, kun sopii kaikkeen.

THE DOUBLE TROUBLES: 

Zaran lehmännahkaiset laukut mustana ja punaisena kultaisin koristeluin. Punainen kesäkäyttöön ja jouluisiin menoihin, musta taas arkipäivään. No olihan mulla niitä messengereitä muitaki ku Wang!!

J Dauphinin I Am Terrorist -laukku löytyy myös kahtena värinä. Musta on kyllä nähnyt niin monet juhlat ja imenyt itseensä niin monet läikkyneet alkoholiannokset, että pitää nostaa hattua, että yhä vaan se porskuttaa eteenpäin. Sininen on enemmän sitten niihin tilaisuuksiin, jossa on siniset farkut pohjana.

Ja viimeisenä ei ihan kaksoset, mutta melkein. Tory Burchin Robinson mini bag mustana kultaisella ketjulla on tosi kiva pikkulaukku kaupungille vapaapäivinä. Neonkeltainen snake crossbody bag Tory Burchilta on viimekesäinen hankinta, joka edelleen hymyilyttää mua suloisuudellaan jatkuvasti. Kesälaukkujen loisteliain pikkuinen :)

Siinäpä ne miinus ne kaksi, jotka tosiaan ovat Suomessa pesulassa. Näiden lisäksi mulla ennen ollut oranssi Miu Miun laukku on nykyään äitini hallussa. Äiti rakastaa oranssia, ja käyttää sitä lähes päivittäin jossakin muodossa. Minulla oranssi väri jäi lähinnä harvoin nähtäväksi tehosteeksi, ja lahjoitinkin laukun äidilleni, joka saa siitä huomattavasti enemmän iloa. Ihanaa nähdä miten innoissaan äitini sitä aina kantaa ja kaikille muistaa kertoa, että on lahja tyttäreltä :D Muutama muu teille tuttu yksilö puuttuu näistä, mutta ne odottelevatkin huuto.net -pinossa.

Siinäpä ne neljä, jotka vielä mahtuisivat kokoelmaan. Keltainen YSL Belle du jourina menisi heti ostoskoriin, jos jostakin enää löytyisi. Chanelin In The Business Flap Bag on näistä ehdottomasti palavin toive. Koska kyseessä on lähes mahdoton laukku löytää, niin en varsinaisesti laske sitä realistiseksi laukkuhaaveeksi, se on nimittäin loppuunmyyty aina heti, ja haluaisin sen vain tuossa upeassa konjakinvärisessä nahassa. Mulberryn uusi Bayswater Double Zip on luvattoman kauniin värinen, ja se saattaakin olla seuraava hankintani, väri nimittäin sopisi mun Joien saappaiden kanssa yhteen liiankin hyvin. Burberryn Nubuck-nahkainen iso laukku ei ole sellainen, mitä itse ostaisin välttämättä, mutten varsinaisesti pahastuisikaan tuollaisesta. Kuten sanottua, varsinaisia laukkuhaaveita ei tällä hetkellä ole. Ainoa palava "haluan haluan haluan" on tuo In the business, ja sitä en ole kyllä ihan heti mistään löytämässä :/

Mi(t)kä on teidän suosikkinne? Kertokaa ihmeessä, niin saan vähän gallupia joukostanne! :)

"I'm thinking balls are to men, what purses are to women. It's just a little bag but we'd feel naked in public without it."
- Carrie Bradshaw

(Onneksi mun lähipiiriin on mahtunut monta miestä, jotka ovat jo ymmärtäneet mua näissä laukkuasioissa. Ne kattoo/pelaa fudista/korista/säbää, mä kerään taidetta laukkujen muodossa :D)

Kommentit

Maisakaisa (Ei varmistettu)

Eihän sulta satu tulemaan huuto.nettiin filippa k:n mini leather bagia? Miten mä muistelen et sullois se joskus ollut..
Mä niin ostan sen jos tulee!

Maisakaisa (Ei varmistettu)

Ja siis kiitos tästä! Ihanat karkit sulla :) Laukkuja ei kyllästy koskaan katselemaan(tai hankkimaan)!

Anna (Ei varmistettu)

Haha, kiitoksia kovasti :)

Anna (Ei varmistettu)

Apua, mä unohdin ne näistä kuvista!! Ne on tuolla lipastossa jemiksessä, ja ne tietty jäi :D Perkele.

Sanna (Ei varmistettu)

Siis en kestä miten ihania laukkuja!!
Tosi hassua, että mulla tulee SUN LAUKUISTA hirveesti muistoja mieleen?! Muistan ihan elävästi, kuinka ihailin tota sun Tiger Of Swedenin laukkua ja olin tooodella lähellä ostaa sen. Olin silloin varmaan yläasteella..? Ei mulla sellaisia rahoja ollut joten ostamatta jäi ja ai että riipaisi sydäntä :D Silloin kun olit Australiassa ja ostit muistaakseni aika monen noista clutcheista niin ei vitsi olin kateellinen, silleen positiivisella tavalla :) Noi on niiiin kauniita.
Mun lempparit on ehdottomasti DVF:n limenvihreä clutch (täydellinen..), Tory Burchin konjakinvärinen clutch (kuolaan tätä joka kerta), Balengiacan vaaleenpunanen clutch (ehdoton lemppari!!! Tää sulla oli sillon Ausseissa uutena vuotena sen paljettimekon kanssa? Siis se asu on piirtyny mun verkkokalvoille ehkä maailman täydellisimpänä :D), Neverfullin vaaleempi versio ja sitten noi terroristilaukut :) Ja tietenkin myös se Tiger Of Swedenin laukku! Ja ainiin, Celinen toi luggage... Ah.

Oon selvästi HIEMAN innoissani... Mutta joo, oon vahvasti sitä mieltä, että mun on ehkä pakko nähdä joskus livenä toi Chanel ja Givenchy. Chanel, koska tiedostan, että se on upea, mutta luonnossa se varmaan näkyisi entistä paremmin. Givenchy, koska en ole vielä löytänyt sitä juttua, mikä tekee siitä niin ihanan joidenkin mielestä. Makuasioita :)

Ootko muuten myynyt/lahjoittanut sun Michael Korsin laukut eteenpäin? Tuli vaan mieleen, kun niitä sulla ensimmäistä kertaa ihailin kai :) Ainiin! Siitä tulikin mieleen, että sanoit muistaakseni jossain postauksessa, etteivät ne sun mielestä ole merkkilaukkuja? Mun on pakko olla eri mieltä :D Toki mulla on oma lehmä ojassa, kun sen perus Hamiltonin omistan mustana! Mutta kuitenkin, itse luokittelen esim. Chanelin luksuslaukuiksi, ja tällaiset halvemmat, muttei kuitenkaan ilmaiset laukut, merkkilaukuiksi :) Mikä on sitten luksuslaukun ja merkkilaukun raja, sitä en tiedä, mutta itse ajattelen näin :)

Noniin, nyt yritän rauhottua... :D Kiva, kun teit tän postauksen! Tätä on todellakin odotettu! Ainiin ja pakko vielä sanoa, toi Miu Miun bow bag näyttää niin täydelliseltä niiden sun konjakinväristen rusettikorkkareiden kanssa! Voi apua nyt täytyy varmaan lopettaa ennenkuin sekoan :D

Ansku in Ireland (Ei varmistettu)

Aika pahan heitit... 1.givenchy 2. Burberry ja 3. Burchin neo laukku :-)

IraCassandra (Ei varmistettu)

Huh, tosta kokoelmasta saa olla jo ylpee! :) Mun top 3 ois seuraavanlainen: 1. DVF clutch 2. Chanel 3. Alexa, vaikee päätös kumpi ykkösenä DVF vai Chanel, mutta tuon clutchin väri on vaan niiiiiiin makee että se vei nyt ykkössijan! PS. Hauskaa viikonloppua siskosi kanssa! :)

megsie (Ei varmistettu)

Missä ihana turkoosi Wittnerin clutch? :)

Anna (Ei varmistettu)

Kuten tuolla lukee, jos tuosta puuttuu, on huuto.net kasassa tai myyty :)

Sanlitun (Ei varmistettu)

Mun suosikki näistä on Tory Burchin clutch, pisti jotenkin silmään koko porukasta.

Se tunne, kun ostaa ensimmäisen merkkilaukkunsa, on ihan uskomaton. Sen jälkeen ei todellakaan ole paluuta halpislaukkujen maailmaan. Ja ne kestää. Mä vaihdan laukkua tosi harvoin, vaikka kaapissa riittää vaihtoehtoja. Kevyesti menee vuosi samalla laukulla. Kuulostaa varmaan hirveältä sun korviin. :D

Mä kaipaan tällä hetkellä jotain harmaata laukkua, tuon Givenchyn tyylistä. Metsästys alkakoon!

Anna (Ei varmistettu)

Se on kyllä ihana tunne!! Ja ei kuulosta yhtään kauheelta, mä pärjäisin ihan hyvin Chanelilla pelkästään, jos haluaisin, vuoden verran :)

grace (Ei varmistettu)

Chanel - klassisen kaunis, yksinkertainen. Upea!!
Mulberry/MiuMiu - ihana väri, rento
Zaran lehmännahkaiset laukut - kivoja, kolahti :))

laura (Ei varmistettu)

Eikö sulla oo enään sitä kaikkien aikojen täydellisintä Toryn kultabeigeä clutchia? Jos se on tulossa myyntiin niin pitäs kyllä olla kärppänä :)

Anna (Ei varmistettu)

Tuolla se makaa huutis-pinossa, kun alkaa olla vähän kulunut :/

Laura (Ei varmistettu)

Jos millään niin mulle saa heittää siitä suoraan hintapyynnin! Mä oon sitä niin järkyn pitkään kuolannu! l oisin ehkä mailman onnellisin jos se muuttais mun luo! :). (Oon siitä joskus laittanu s-postiakin siltä varalta että siitä luopusit!)

Anna (Ei varmistettu)

Valitettavasti mä en myy mitään tuotteita suoraan blogin kautta, vaan tasavertaisuuden ja reiluuden nimissä aina Huuto.netin kautta, että kaikilla olisi mahdollisuus :) Ilmoitan kun huutikset on esillä :)

Katya (Ei varmistettu) http://www.kkatyas.blogspot.com

Voi elämä mikä kokoelma, kyllä mulle kelpais puoletkin tosta! :D Kyllä toi Chanel on ehdottomasti noista mun suosikkini, ehkä itekin sen sais vielä jonain päivänä omistaa!<3

neila
Aavistus sinusta

Mä odotin koko ajan sitä Miu Miun oranssia laukkua, se on niin kaunis ja persoonallisen värinen. Mutta hyvä, että sekin on hyvässä huomassa:) Tuota toista Miu Miuta en edes muista nähneeni sulla, mutta sekin on kiva. Lempparein on kuitenkin Givenchy.

Huomasin tässä samalla myös uuden asian itsestäni; mustat laukut ei vaan säväytä mua! Jännää..

Nam, herkullisia karkkeja kaikki! :)

Anna-Maria / Secret Wardrobe (Ei varmistettu) http://secretwardrobe.bellablogit.fi/

Voi apua, miten kaunis ja harmoninen laukkukokoelma!! Ottaisin minkä tahansa noista riemusta kiljuen itselleni. :) Huuh, laukkukuume sen kuin vain jatkaa kasvamistaan...

Noora (Ei varmistettu)

Hmm no chanel tietysti.. Upea klassikko <3
olin pitkään ilman seuraavaa unelmalaukkua, mutta pirun phillip limm ja pashli stachel. Pakko saada. :D rassaavaa on etsiminen, jenkeistä saisi toki tilattua, mutta ihana ihana suomen tulli nappaa hintaa taas hitusen ylöspäin..

mahla (Ei varmistettu)

Miksen oo tajunnu että Neverfullin vois pesettää jotenkin kuivapesulla tms?! Veitkö ihan peruspesulaan sen, tiedätkö onko siinä puhdistuksessa jotain kommervenkkejä? Nimim. lentokoneessa sinne sisään kaatunut punaviini ei kyllä irtoa, mutta muuten vois kokeilla

Anna (Ei varmistettu)

Joo, mä oon vieny ne ihan vaan Soliin ja hyvin on menny :)

mahla (Ei varmistettu)

Kiitos tästä herätyksestä:D

Minna (Ei varmistettu)

Ihania laukkuja sinulla!! Laukkufriikkinä ei voi muuta kuin kuolata ;)
Itsellänikin on laukkuja "jonkin verran" kertynyt ja myyn niitä aina välillä pois uusien ihanuuksien tilalta, mutta näitä viittä laukkua en koskaan voisi kuvitella myyväni eli 1. Chanelin Jumbo musta Caviar kultaisilla osilla 2. suurin Pradan Saffiano vaalean harmaana 3. Louis Vuittonin ikivanha malli monogram Alto 4. Mulberry Bayswaterit (musta ja konjakki) .

Maria (Ei varmistettu)

Onpahan karkkikokoelma, wau! Nauti täysillä noista ihanuuksista, sillä niin upeita ovat! :) Itselläni on tuohon vielä 4 LV:n (olen ollut näihin hurahtanut jo 15-vuotiaasta asti, eli päälle 13 vuotta) ja yhden Moschinon jälkeen matkaa ja seuraava säästökohde onkin musta Mulberryn Alexa :) Ja jospa se Chanelikin vajaa parin vuoden päästä mulle 30-vuotis lahjaks ehkä saapuisi... Tästä ollaan käyty keskustelua kotona :D

Svi (Ei varmistettu)

Vaikka kaikki upeita omat lempparit on ehdottomasti silti
1. Chanel 2.55
2. Celine mini luggage
3. Luis Vuitton neverfull
Bonuksena vielä toi Neon keltanen tory burch :D

Ps. Onnea ja olet ihan huippu kun oot kerännyt tällaisen kokoelman! :)

Svi (Ei varmistettu)

Siis Louis Vuitton.. O vähä jäi karkuteille :D

kerroksellista

Tuo Celine menee kyllä mulla ehdottomasti ykköseksi (:

surku (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/laurareissaa/

No contest, Kirstenit ovat mun ehdottomia lemppareita.

Mua ei ole koskaan vähimmässäkään määrin kiinnostaneet ns. luksuslaukut. Kunnes sun on pitänyt tulla ja hieroa noita Kirstenejä mun naamaani nnngh. x) En pitänyt niitä silti missään mielessä realistisena unelmana, enhän ollut eläissäni maksanut laukusta yli 15-20 euroa. Mutta sitten joku lukijasi päätti toimia kohtalon airuena ja linkata kommentteihin, että nyt sais ison Kirstenin theoutnet.com:sta neljälläsadalla. Kiemurtelin muutaman päivän ja yritin unohtaa koko asian, mutta ei siitä mitään tullut, se suede-värinen oli vain niin jumalaisen kaunis. Tehtiin sitten niin, että kihlattuni maksoi mulle puolet siitä synttärilahjaksi (hän oli huomattavasti paremmin palkatussa kesätyössä kuin minä, niin ei niin kirpaissut) ja itse maksoin loput.

Kieltämättä heti laukun saavuttua ymmärsin sen ns. ylellisyyden, mikä noihin liittyy. Materiaalit tuntuivat upeilta ja koko laukku oli paljon painavampi kuin nuo tekonahkalärpykät, joista olen kyllä kovasti tykännyt, mutta joiden elinkaari ei tosiaan ole mikään huikean pitkä. Heti kun oli näpräillyt laukun läpikotaisin, niin tuli sellainen tunne, että tässä todellakin on hyvä ja kestävä laukku. Kirstenini on kuitenkin niin iso, etten malta olla haaveilematta pienemmästäkin, jolle olisi enemmän käyttökertoja. Tuo clutch harmaana olisi aivan ihana, ja onhan se mustanakin todella kaunis. Siis aivan kauheaa olla tällä tavoin bloggaajan mainonnan uhrina. ;D

Anna (Ei varmistettu)

Voi miten ihanaa, että sait sen lahjaksi! Se on kyllä ihanaihanaihana laukku!! :) Ja kyllä vain, tuohon luksuksen tunteeseen ja hyvään matskuun todellakin jää koukkuun :)

Olen syvästi pahoillani! :D <3

Marjo (Ei varmistettu)

Chanelit ehdottomasti miellyttää silmää, sekä musta että toi ihana konjakki. Myös tuo Céline suorastaan pysäyttää kauneudellaan!

Tonppa (Ei varmistettu)

Ei apua :D tää on noloa, mut oon näköjään ostanut vuosi sitten ton Balenciana Giant Brogues Cityn feikkiversion vaaleenlimenä Singaporesta. En tajunnut yhtään, et ko. laukku yritti olla Balenciaga. Aattelin vaa et onpas kivannäkönen "merkitön" laukku (vaik tuskin on nahkaa). Hyvinpä oon taas perillä näistä. *facepalm*

Anna (Ei varmistettu)

Voi eiii, tosi ikävää kun noin käy :( Tosin vahinko on musta ihan eri asia kuin tarkoituksella feikin ostaminen :)

Jaana (Ei varmistettu)

Herranen aika!!!! Unelmalaukkuja toisensa perään :) Mahdottomuus valita suosikkia; noita pitäis päästä kokeilemaan käytössä, jotta osaisi nimetä suosikin ;-D

Alexa ja Eva löytyy itseltäni myös. Alexa vaniljaisena käärmekuosina ja Eva monogramina. Olen ollut itse valtavan tyytyväinen kumpaankin - hurjan käytännöllisiä ja monenlaisiis tilanteisiin soveltuvia molemmat!!! Ja helppo käyttää, kun on se pitkä olkahihna :)

Rakastan beigen eri sävyjä, joten ehkä sitten Antigona, jos olis pakko suosikki valita :) Kaikki ne on silti upeita :)

Elisabet (Ei varmistettu)

Aivan huikee kokoelma! Omiksi lemppareiksi nousee näistä kuitenkin Chanelin flap bag ykkösenä, sitten Alexa ja neonkeltainen Burchin crossbody. Chanel nyt on Chanel, Alexa puolestaan aivan täydellisen värinen, kuosinen ja mukavan mallinen + voi kantaa sekä kädessä että olalla. Burchissa väritys on täyttä rakkautta ja krokopinta piste iin päälle!
Jostain syystä Celine ei iske, vaikka onkin tämän hetken The Laukku. Mut never say never… :)

Veronika (Ei varmistettu)

Celine. ehdottomasti! Myös Canel on todella kaunis ja arvokkaan näköinen! :)

R (Ei varmistettu)

Mun ehdoton number one on Chanel ja hyvänä kakkosena tulee tuo Burberry, joka lumos mut välittömästi kun olit ostanu sen. Kolmas suosikki on ehkäpä Mulberryn Alexa, sen rentous viehättää muakin. Mustana Givenchy luultavasti pääsisi kolmannelle sijalle :)

Tämän postauksen myötä rupesi kyllä mietityttämään - kuinka monta huonolaatuista laukkua sitä majaileekaan omissa nurkissa... Kun voisi hankkia pidemmällä aikavälillä muutaman hyvän laukun joita sitten jaksaisi vaalia ja joita kehtaisi ylpeänä kantaa. :) Oikeastaan sama ajatus mulla on ollut viime aikoina vaatteiden suhteen, eli olen pikkuhiljaa alkanut ostaa parempilaatuisia, pidempikestoisia vaatteita. Samaa voisi ihan hyvällä mielellä laajentaa laukkuihin vähitellen. :) Jäisi sitten jälkipolvillekin perintönä hyvälaatuisia ja kauniita asusteita :D

Ja kyllä, tuo Chanel on kiistämättä myös mielestäni ykkönen :)

Anna (Ei varmistettu)

Näinhän se nimenomaan menee :)

Liisa (Ei varmistettu)

Ihana postaus. Ehkä seuraavaksi samanlainen kengistä?

Anna (Ei varmistettu)

No katsotaan jaksanko tehdä samanlaista kengistä :)

Venla (Ei varmistettu)

Upeita laukkuja :) Mun lemppari taitaa olla tuo Miu miun konjakinvärinen laukku.

tyttönen. (Ei varmistettu)

Mulla on sulle yks sana: NAM <3 aivan ihania laukkuja!! Itse pidän eniten Vuittoneista molemmista ja Burchin neon värisestä söpöliinistä. Okei Givenchyn ottaisin myös kiljuen jos sellaisen saisin, tuo väri on huikea. Aaaah ja myös Mulberryn Alexa on haavelistalla. Enää ei puutu ku rahat ;) ps. kirjottele vaan myös koulujutuista, niitä on mielenkiintoista lukea!

L (Ei varmistettu)

Ooh, eihän noita voi kuin ihastella! Omat lempparit varmaankin tämä uusin Celine + Chanel = kumpikin ajattomia klassikkoja. :)

Susannn (Ei varmistettu)

Givenchy. Jotenkin niin täydellisen värinen ja mallinen laukku.

Emma (Ei varmistettu)

Voi tota neon keltaista Burchia 8-)) taidanpa tietää mitä ostan keväällä itelleni ylppärilahjaks....

marika (Ei varmistettu)

Ihania laukkuja sulla!! nyt kun miettii omia rääpäleitä tuolta kaapista, ei tosiaankaan oo laatu tekonahkasissa mikään paras... :D ekan kerran kun esittelit Limin, mietin että onpa hassu mutta sitten kun näin sen uudestaan myöhemmin, tykästyin siihen tosissaan :) lemppareiksi nousee se ja Alexa!

heini (Ei varmistettu)

Rakastan konjankinväristä nahkaa ja kengät / laukut on aina ko. tyyliä itselläni. Pakko siis sanoa että toi Tory Burchin konjakki-clutch on paras, ei noi Alexa tai MiuMiu myöskään huonoilta näytä ;)
Hassu huomata miten monta käärmeennahkakuviollista laukkua on käärmekammoisella ihmisellä ;D

Perjantai (Ei varmistettu)

Onneksi on äiti joka on tartuttanut laukku (ja kenkä ja cashmere (ei enään muita villatakkeja tai kaulahuiveja:D)) hulluuden… tai en ole varma onko hyvä asia mutta kuitenkin, äidilläni on paljon ihania laatumerkkilaukkuja minulle :D tuli näin mieleen kun mitä mieltä olet pradasta? Tai siis sinulla ei taida ollaan yhtään pradan laukkuja, onko tähän jonkin syvempi syy?

Pages

Kommentoi