MYÖHÄINEN MIELIPIDEMAANANTAI - TYÖMINÄ

Mungolife

Hieman myöhästynyt mielipidemaanantai tällä kertaa, mutta antakaahan se anteeksi minulle. Eilinen päivä meni oikeasti aika aamusta iltaan koko ajan juoksemassa, ja kun vihdoin illalla pääsin vanhempieni kotiin viettämään siskoni 20-vuotis synttäreitä, en mitenkään enää jaksanut kaivaa läppäriä esille maha täynnä sushia ja kakkua. No, toisaalta eilinen liittyi hyvin vahvasti tähän aiheeseen, jota olen pitkään miettinyt. 

Nykyihmiselle työelämä on aika sellainen itsestäänselvä asia aikuisiällä. Yhteiskunnallisesti suurimmaksi osin paheksutaan vapaaehtoisesti tai ns. ideologisesti työttömiä, mikä tässä hyvinvointivaltiossamme on hyvin ymmärrettävää. Korkea verotus ja verojen käyttö kaikkien yhteiseen hyvinvointiin luo vahvan yhteiskunnallisen ajatustavan siitä, että meidän kaikkien pitää kantaa omat kortemme kekoon. Jokaisen pitäisi ottaa se oma reppu selkään ja kantaa se maaliin, eli vähintäänkin eläkepäiviin. Työttömyys on tietyllä tapaa noloa ja nöyryyttävää, ellei sen takana seiso jotenkin ylpeästi, kuten aika ajoin iltapäivälehtien sivuilla näkyy joku tekevän. Mutta työstä on tullut niin paljon muutakin. Se ei ole läheskään kaikille sellainen asia, mitä pitää vaan suorittaa palkkansa eteen tiettyinä tuntiaikoina, vaan koko ajan enemmän ja enemmän näkyy sitä mentaliteettia, jossa pyritään yhdistämään arki ja työ, uittamaan ne yhteen, mittaamaan työpanosta enemmän panoksella kuin tunneilla ja ajatus työstä muuttuu koko ajan sellaiseksi, että työstä saa myös nauttia. Itse asiassa se on tavoitetaso. 

Tää on musta vähän kaksijakoinen juttu, sillä mä itse koen, että jokaisella työkykyisellä aikuisella ihmisellä on velvollisuus pyrkiä työllistymään, mihin tahansa työhön, jos ei sitä omaa työtä löydy. Mä suorastaan inhoan ja halveksun sellaista ideologiaa, mitä näki syksyllä ideologisesti työttömän Ossin haastatteluissa. Ajatusmaailma siitä, että ellei voi tehdä sitä, mikä on omasta mielestä "arvokasta", ei sitten tee mitään, on mulle täysin vieras. Mä näen työelämän jotenkin sellaisena asiana, että kyseessä on pitkän matkan juoksu. Siinä aloittaa vähän huonokuntoisena ja kehittyy koko ajan juostessa. Ensin tekee vähän hanttihommia, sitten lisää hanttihommia, sitten vähän jo merkityksellisempää hommaa. Sivussa kouluttautuu tai kerryttää lisää kokemusta ja osaamista ja koko ajan kehittyy. Kun sitten maileja ja vuosia alkaa olla takanapäin, niin alkaa se näkyä niin työn laadussa kuin palkassakin. Ja jos niitä maileja ei ole vielä vaikkapa 35-vuotiaana, niin sitten on vaan nöyrästi aloitettava sieltä alusta. 

En voi sanoa varsinaisesti nauttineeni lauantaisista aamukuuden herätyksistä avaamaan kahvilaa enkä kyllä mitenkään fiilannut aamuvuoroja K-Supermarketin kassalla, kun piti inventoida röökiä ja yrittää pysyä hereillä. En voi sanoa, että lehtien jakaminen nuorena pitkin kerrostaloja juosten olisi ollut mun mielestä "arvokasta". Enkä nyt tiedä oliko kuukautissiteiden kerääminen roskiin Gina Tricotin sovituskopista mitenkään mieltä ylentävää hommaa. Mutta, lehtien jakelun, mansikanmyynnin, kahvilassa työskentelyn, toimistotyöskentelyn, henkilöstötyöskentelyn, vaatekauppatyöskentelyn ja lakitoimiston kautta ollaan tultu tähän, missä takana on kohta kahdeksan vuotta yrittäjyyttä ja monta vuotta täyspainoisesti itseni elättämistä mainos- ja markkinointialalla, bloggaajana ja konsulttina. Jokaikiseltä mun työltä vuosien varrelta on tarttunut mukaan jotain asioita, joista on hyötyä nyt. Nopeus ja tehokkuus, sinnikkyys, nopea päätöksenteko, täystehoinen toimiminen väsyneenäkin ja niin edelleen. Koko ajan on oppinut jotakin, on tutustunut ihmisiin, on oppinut palvelemaan asiakkaita, on oppinut olemaan työntekijä. Tuo jälkimmäinen vaati boldauksen, koska mun mielestä tietyllä tapaa meidän pitää jokaisen maksaa jotain omia maksuja siitä, että me opimme työelämään. Kukaan ei ole seppä syntyessään, ei tässäkään asiassa. 

Sanoin yllä kaksijakoinen, koska mun mielestä on oikeasti ihailtavaa ja tavoiteltavaa, että tekee töitä, joista tulee hyvä mieli, jotka on tärkeitä ja joissa viihtyy. Se on tärkeää oman hyvinvoinnin ja kokonaisvaltaisesti yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta. Mutta, mun mielestä tässä on ehkä pientä ymmärrysongelmaa, jos ajatellaan, että pitäisi heti päästä superkivaan duuniin ja vaan sitten seilata toiseen. Jokaisella on oppiläksyt tässä tehtävänä ja tärkeintä on pyrkiä löytämään positiivista jokaiseen työhön liittyen ja ymmärtää, että ne ei-niin-mahtavat jutut on vaan välietappeja siinä pitkässä matkassa. Ei voi tavoitella kuuta taivaalta, ellei ole valmis mönkimään tikkaita ylös yksi kerrallaan.

Ideologisesti työtön Ossi totesi syksyllä, että ”Aasian hikipajoissa tuotetun tavaran myyminen on työtä, joka ei ole ihmisarvoista". Tässä mä olen vähän eri mieltä. Mun mielestä ihmiskaupan uhrina bordellissa työskentely ei ole ihmisarvoista. Kaikki laillinen työ Suomessa on todellakin ihmisarvoista ja ainakin mun omaan kalloon on taottu lapsesta asti se, että meidän jokaisen velvollisuus on osallistua tähän meidän yhteiskuntaan ja että jos haluaa rahaa, on tehtävä sen eteen töitä. Siivoojana tai pankinjohtajana. Samaa rahaa sinne pankkitilille kolahtelee, eri määrissä vaan. Hengittää saa tässä maailmassa ilmatteeks, mutta lähes kaikki muu maksaa jotain. Ja on todella törkeää, hävytöntä ja noloa olettaa, että joku muu maksaa sen kaiken. Niinpä mun työura on alkanut jo 11-vuotiaana kesätöillä ja olen ollut yhtä soittoa ympäri vuoden töissä jo 15 vuotta. Olen oppinut valtavasti, ja ennen kaikkea itsestäni. 

Mun mielestä on tärkeää tehdä töitä todella monesta syystä, eikä vähiten sen takia, että oman työminän muodostuminen ja kehittyminen on tärkeä ja mielenkiintoinen kehittyminen ihmiselle vuosien varrella. Mä olen kantanut montaa eri työnkuvausta elämässäni ja jokainen niistä on hieman määritellyt minua lisää, opettanut mistä tykkään ja mikä on luontaista minulle. 

Nyt olen 30, ja olen ollut sen valinnan äärellä, että jatkanko pelkästään yrittäjänä ja päätoimisesti blogiyrittäjänä vai teenkö jotakin muutakin, teenkö enemmän töitä, jotka eivät keskity näin vahvasti omaan henkilöbrändiini vai opiskelenko lisää? Vai olenko kotona tekemässä yhtä työtehtävistäni tässä maailmassa, ja olen kotiäiti? Olen etsinyt yhdistelmiä, pitänyt silmiä auki mielenkiintoisille mahdollisuuksille ja tavannut mielenkiintoisia ihmisiä tähän kaikkeen liittyen. Nyt olen kotiäiti ja yrittäjä ja olen sitä jatkossakin vaikka siihenkin tulee koko ajan muutoksia. 

Kun minä jäin vauvan kanssa kodin seinien sisälle 28-vuotiaana, mulla oli koko ajan oma yritys. Mulla oli koko ajan mun työminä. Se työminä, joka tekee Exceleitä, suunnittelee kampanjoita, myy ja toteuttaa. On luova, on analyyttinen, pyörittelee kuvia ja numeroita. Mulla oli koko ajan aivan eri maailma, johon sukeltaa. Maailma, jossa viihdyn, maailma, jossa olen hyvä, maailma, jossa mä tiedän mitä mä teen. Kun olin vähän sormi suussa Danten tekemisten suhteen, se ei syönyt mun persoonaa. En koskaan miettinyt, että onko tää elämä nyt vaan rintapumppua ja harsoa, kun mulla oli aina odottamassa seuraava yhteistyöehdotus, seuraava Excel, seuraava postausidea. Mun työminä piti mun äitiminää järjissään niinäkin hetkinä, kun lapsella oli kuumetta ja korvatulehdusta. Kun mä heräsin maitolammikosta tai kun tuntui, että jonkun ihmisen suolen toiminta vie todella monta prosenttia mun valveillaoloajasta, mulla oli aina se toinen maailma tasapainottamassa arkea. 

Mun työminä on niin iso osa mun persoonaa, että mä koen sen helpottavan aina mun arkea ja mun erilaisia identiteettikriisejä. Kun täytin 30, ei mulla ollut mitään ikäkriisiä. Mietin kuka olen ja mitä teen, olin tyytyväinen siihen, mikä oli vastaus ja mulle oli aivan yhdentekevää paljonko vuosia täytin. Ei ollut kriisin paikka. Koen, että olen löytänyt itseni, tiedän mitä haluan tehdä, tiedän mitä haluan saavuttaa lähivuosina, tiedän millaisen uran haluan. Ja tiedän, että olen tehnyt sen uran eteen 15 vuotta pohjatyötä. 

Oon miettinyt viime aikoina paljon näitä asioita ja sain lisäpohdittavaa tässä taannoin asiaan. On mielenkiintoista, että toisten ystävieni työnkuvasta en oikein vieläkään ymmärrä mitään. Vaikka olisin asunut vuoden kämppiksenä ja asia olisi mulle selitetty juurta jaksain. Rehellisyyden nimissä en oo ihan kartalla siitä, mitä mun mies konkreettisesti tekee työpaikallaan päivisin, mutta se ei mulle kuulukaan. Toisten ystävien kohdalla tiedän tasan tarkkaan millaista heidän työ on ja puhutaan siitä paljon. Se ei varsinaisesti korreloidu siihen, että elääkö ja hengittääkö joku työtään, vaan siihen, että mua kiinnostaa heidän työ tai meidän mielenkiinto toistemme töihin on molemminpuolista. Silloin sitä tulee puhuttua asioista. Ja silloin näkee ihan uusia ulottuvuuksia ihmisistä, heidän ammattitaitoaan ja -tietoaan. Nyt kun olen kolmekymppinen ja suurin osa ystävistäni on samalla vuosikymmenellä, eletään jo arkea, jossa suurin osa tekee jollakin tapaa "merkittävää" työtä, tai tienaa hyvin ja on paljon vastuualueita. On paljon unelmatöitä, on väliaikaratkaisuja, joilla kiivetään sitä unelmaa kohti. On paljon epätietoutta ja paljon vakituisuutta. Huomaan myös, kuinka tärkeää työ on ystävilleni ja läheisilleni. Joillekin oman työn menetys tuntuisi ehkä jopa pahemmalle kuin vaikka ihmissuhteen hajoaminen. On niin paljon omistautumista, niin paljon intoa ja mielenkiintoa omia työtehtäviä kohtaan. 

Tässä jotenkin koko ajan hahmottaa sitä, kuinka tärkeää työ on myös itselle. Henkisen hyvinvoinnin takia, jos ei minkään muun. Toki mä saan bloggaajaana kuulla koko ajan siitä, miten turhaa työtä mä teen. Mä näen itseni enemmän sellaisena viihdetyöntekijänä kuin kuka tahansa laulaja tai näyttelijä tai kirjailija. Onko Jo Nesbo tai vaikka Poets of the Fall turhia? On ne ehkä joillekin, mutta mulle ne on hirveän tärkeitä. Ne on maailmoja ja hetkiä ja tunteita, joihin pääsen sukeltamaan näiden ihmisten avulla. Koen olevani sitä jollekin muulle. Ehkä olen yksinäisen ihmisen virtuaalikaveri, jonka elämää on kiva seurata. Ehkä olen erilaista elämää elävän ihmisen erilainen virtuaalitodellisuus, johon on hauska hypätä hetkeksi, vaikka viihtyisi siinä omassa elämässä. Ehkä olen jollekin vertaistuki ja jollekin olen puhtaasti sitä, mitä Grazia-lehti on mulle. Viihdettä. Tylsien hetkien täyttöä, jolloin niistä tulee parempia.

Mä koen valtavaa tyydytystä työstäni. En niinkään taloudellisesti, vaan sen puolesta, että koen konkreettisesti tuovani jotakin suoraan ihmisille. Mä tykkään siitä, että saan olla suosittelija ja mielipidevaikuttaja. Mä tykkään siitä, että saan kirjoittaa ja ehkä vaikuttaa ihmisen ajatuksiin, elämään, elämänkuvaan. Mä tykkään siitä kaikesta. Mä tykkään myös siitä, että saan haastaa itseäni päivittäin. Mitä mä voin tänään kirjoittaa tai kuvata, jota joku muu sadasta bloggaajasta ei ole jo tehnyt tai tee koko aikaa tai mitä en ole itse tehnyt kymmenen vuoden aikana? Mitä mä voin tänään antaa itsestäni, joka tuntuu tärkeältä, muttei liian tärkeältä poisannettavaksi? Mitä voin tänään pohtia, kirjoittaa tai luonnostella, joka on erilaista kuin eilen? Ja mä tykkään mun työn tuomasta onnistumisen tunteesta. Positiivisista kommenteista ja ihanista yhteydenotoista. Voi että mun mieltä lämmitti viime mielipidemaanantain jälkeen, kun joku tägäsi mut Maria Veitolan kuvaan IG:ssa saatesanoina jotakin tyyliin "jos haluatte joskus haastatella asiassa oikeasti tietävää" tms. Musta oli ihanaa, että siinä hetkessä minä olin jollekin se ihminen, joka tietää tästä alasta jotain! Se imarteli mun työminää, sitä tyyppiä, joka on ylpeästi ammattibloggaaja. Sitä tyyppiä, joka seuraa mielenkiinnolla alaa ja sen käänteitä ja sitä, joka pyrkii saavuttamaan ei vaan bloggaajana vaan myös haluaa, että tämä ala saavuttaa. Positiivisten palautteiden lisäksi saan onnistumisen tunnetta myös ihan numeerisista saavutuksista. Ensimmäinen 100 000 € vuosiliikevaihto aiheutti todella ylpeitä fiiliksiä. Seuraava tavoite on nostaa se 200 000:een. Ensimmäinen virallinen työsopimus, jolla palkkasin jonkun, ensimmäinen viisinumeroinen kampanja, jonka suunnittelin ja möin. Ne on kaikki tietynlaisia saavutuksia, jotka työminä saavuttaa. 

Työtä ei pidä mun mielestä koskaan halveksua. Se tuo AINA lisäarvoa elämään. Opettaen vähän kaikesta. Mä en sano, että sen pitää olla maailman tärkein asia, mutta se ei ole noloa tai tyhmää, vaikka niinkin olisi. Mä saavutan joka päivä jotakin. Kun saan Danten syömään jotakin uutta. Kun saan Danten nukahtamaan oikeaan aikaan. Kun kysyn hellästi mieheltä jotakin tai muistan kysyä ystävältä vointia flunssan keskellä. Samalla tavalla mä saavutan jotain myös työminänä päivittäin. Nää kaikki saavutukset, onnistumiset, hyvät hetket, ovat kokonaisuutta, joka on minä. Kun minä mietin itseäni äitinä ja mietin millainen lapsi Dante on vaikka viiden vuoden tai kymmenen vuoden päästä, mietin millainen ihminen haluan olla hänen silmissään. Hyvin vahvana osana sitä kaikkea on myös se, kuka olen työelämässä. Minun työminäni tulee aina olemaan osa minun äitiyttäni ja persoonaani ja haluan olla hyvä, voimakas, vahva ja osaava esimerkki Dantelle. Sellainen esimerkki, joka saa lapseni haluamaan olla intohimoinen ja innokas kaikessa mitä tekee, myös työelämässä. 

Kyllä mulle varmaan yksi hirveimpiä asioita olisi se, että menettäisin työni tai kykyni tehdä työtäni. Ei hirvein, mutta siellä kärkipäässä. Ei sen takia, että menettäisin toimeentuloni. Eiköhän Ossin kaltaiset ihmiset ole näyttäneet vähän turhankin tehokasta esimerkkiä, että hei, kyllä Suomessa pärjää. Se olisi henkisesti rankkaa. Se on niin iso osa minua, että toivon voivani toteuttaa itseäni tässä niin kauan, että joskus jään eläkkeelle. Sitten voin nauttia työni hedelmistä ja tehdä ihan mitä haluan.

Sinänsä tilanne ei ihan hirveästi muutu, sillä tälläkin hetkellä mä nimittäin teen mitä haluan. Mä haluan tehdä töitä. Ja niin mä teenkin. 

Kommentit

M* (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus! Myös mun mielestä työnteko on tärkeetä, mulle ei ole väliä onko joku ihminen ura-ohjus joka tähtää koko ajan vaan korkeammalle ja korkeammalle vai ns tavallinen duunari. Kumpiakin tarvitaan. On myös olemassa aloja joilla eteneminen ei ole juurikaan mahdollista, esim. terveydenhuollossa. Musta on tärkeää, että ihminen tekee työtä, en arvosta tollasia aatteellisia 'elämäm koululaisia'. Erikseen sitten on ne jotka ovat jollain tapaa rajoitteellisia tekemään töitä esim. sairauden takia.

Kuinka paljon Mungoshopin pyörittäminen vie aikaa tavallisilta blogitöiltä? Miten oot jakanut aikasi näiden välillä vai meneekö ne enemmänkin lomittain?

Marjutt (Ei varmistettu)

Tägäsin sut Marian kuvaan, koska koen että sulla olisi edellytykset ja tietynlainen persoona selviämään tuollaisesta haastattelusta. Oot yksi ainoita mun seuraamia bloggaajia, jotka ottaa viikottain esiin syvällisemmin pohdittavia asioita ja siksi tää postaussarja on mahtava. Mun mielestä se osoittaa kypsyyttä ihmisessä, jos osaa ja haluaa tuoda esiin vahvojakin mielipiteitä jakavia asioita ja haluaa perustella omaa näkemystään ja mahdollisesti saada uusia näkökulmia muilta. Oot mun mielestä tässä mielessä erityinen bloggaaja, että osaat ja uskallat avata suusi ja sieltä tulee oikeasti selvästi pohdittua ja kokemuksella opittua faktaa. Mä ainakin kaipaan arkeeni blogien keveyden ja kauneuden rinnalle kirjoituksia, jotka saa oikeasti pohtimaan asioita syvällisemmin. Jatka samaan malliin! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Halveksitko myös kotiäitejä? Olen itse kotirouva, enkä koe sitä noloksi. Meille toimiva ratkaisu.

MungoAnna
Mungolife

Luitko tuota tekstiäni ollenkaan?!

En halveksi kotiäitejä, olenhan itsekin kotiäiti. En halveksi mitään työtä, ja lapsen kasvatus on juuri sitä, työtä. Mutta lapsetonta työtöntä kotirouvailua "halveksin", vaikka se onkin vahva termi tähän, jos sen tekee yhteiskunnan varoilla. Todennäköisesti kotirouva ei ime verorahoista elämäänsä rahoja vaan puolisostaan, joten se ei sinänsä ole yhteiskunnalta pois. Koen kuitenkin, että jos taloudellinen tilanne sen kotirouvailun sallii, voisi aikaansa käyttää esim. vapaaehtoistyöhön. Itse en osaisi olla toimettomana puolison taloudellisuuden varassa vaan haluaisin omaa. Vapautta, tekemistä ja saavuttamista.

Voisin sanoa, että en halveksi jos ei olla tukien varassa, mutta en kyllä omien preferenssieni puolesta osaa arvostaakaan.

tanja. (Ei varmistettu)

Hei Anna, liittyykö kommentin viimeinen kappale kotiäiteihin vai kotirouviin? ️

Huh! (Ei varmistettu)

Siis mitä? Sinusta on ok, että vaan puuhastelee jotakin? Eli et siis oikeasti ajattele niin, että on tärkeää kantaa oma osansa palkasta pidätetyillä veroilla, vaan tärkeintä on näyttää puuhakkaalta? Siis oikeasti? Mitä väliä sillä silloin on, jos ei tuota tälle yhteiskunnalle mitään (eikä elä tuilla) mitä sitä ajallaan tekee? Vai pitääkö silloinkin näyttää puuhakkaalta, että sinä arvostaisit? Puuhakkaalta näyttäminen ja yhteiskunnan kannalta tuottavana oleminen eivät ole synonyymeja.

EmmaM (Ei varmistettu)

"Huh!" jos puoliso on upporikas, hän varmasti maksaa veroja enemmän kuin 10 "tavisveronmaksajaa". Joten varmasti ei taloudellisesti yhteiskunnan kannalta ole väliä, tekeekö toinen pariskunnasta palkkatöitä. Eihän Anna sanonut, että pitäisi näyttää puuhakkaalta, vaan hän oudoksui sitä, että toinen "ei tekisi mitään", ja ehdotti esimerkiksi hyväntekeväisyyttä, jos palkkatyö ei ole välttämätöntä.

MungoAnna
Mungolife

Juuri näin. Vapaaehtoistyö on monin tavoin tärkeämpää kuin palkkatyö. 

MungoAnna
Mungolife

Tanja, viimeinen osa koski kotirouvailua. 

 

Huh! Luepa mun kommentti ihan rauhassa uudelleen! Mä en puhunut puuhakkaasta. En voi halveksia jos joku elää perheen omilla rahoilla, eikä yhteiskunnan tuilla. Eli miten tahansa. Halveksua on vaan tosi vahva termi. Ja siis arvostaisin kyllä sitä että työskentelisi vaikka rahallisesti ei tarttis ja mielellään vaikka vapaaehtoistyötä. Se ei suinkaan oo mitään puuhastelua, vaan vapaaehtoistyö voi olla yhteiskunnallisesti hyvin merkittävää ja tärkeää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä kotirouvailukin voi olla monesti olosuhteiden pakko. Esimerkiksi jos vuosittain muutetaan eri paikkakunnille puolison työn perässä. Voi olla mahdotonta jo ihan työlupienkin takia työskennellä. Siksi toivoisin että kotirouvittelussakin ja heidän halveksunnassaan muistettaisiin tämä, voi olla monella erittäin arka paikka. Kotirouvienkin joukkoon mahtuu monta tarinaa.

Joskus urat vaan tehdän vuorotellen, jolloin olosuhteiden pakosta kotirouvaillaan vuosiakin. Toki ajan voi käyttää opiskeluun tms, mutta sekään ei aina ole mahdollista.

MungoAnna
Mungolife

Ensinnäkin, kuten sanoin, en todellakaan halveksu ihmistä, joka elää puolisonsa varoilla. Yhteiskunnan varoilla omasta halustaan elävää kylläkin ehkä tietyllä tapaa halveksin. Vaikka halveksiminen onkin aika vahva sana. 

Toiseksi, tää kommentti on sinänsä hauska, kun se on suunnattu ihmiselle, joka on kolmen vuoden sisään kahdesti vaihtanut paikkakuntaa puolison työn vuoksi. Ja olen silti ollut töissä koko tämän ajan, työllistynyt uudella paikkakunnallakin. Ellei nyt jonnekin ihan pikkupaikkakunnalle muuta, niin töitä kyllä löytyy. Esimerkiksi hieman isommasta kaupungista lähikunnassa tai vaikka niin että matkustaa edestakaisin parina päivänä ja parina päivänä etäilee tms. Mä oon kuullut kotirouviltakin vaikka ja mitä selityksiä tähän kotirouvailuun, mutta totuus on se, että jos pärjää taloudellisesti, niin ei siinä mitään, voi hyvin elää miehen varoilla. Jos taas joutuu tukia nostelemaan työttömänä ja elää näin yhteiskunnan lompakolla, sitten mun mielestä pitäisi työllistyä miten vaan. Siivoamalla, lapsia hoitamalla, henkilökohtaisena avustajana tai vaikka etätyöskentelyllä. Ja jos mihinkään ei ole kykyjä, niin uudelleenkouluttautumalla. 

Jos urat tehdään vuorotellen, ei se käsittääkseni estä jotain työtä, joka ei liity siihen uraan? Tai sitten on vaan elettävä vuorotellen toistensa tuloilla, jos ei edes yritä työllistyä. 

Sori, mutta mä en ymmärrä tätä perustelua. Jos rahat riittää, eikä ole kotiäitinä, omaishoitajana tai opiskelemassa tms. niin sitten on aina vapaaehtoistyö tai yrittäminen. Molemmista hyötyä ja ennen kaikkea saa uusia kokemuksia, oppii yms. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyviä pointteja ja olen suurimmasta osasta samaa mieltä! Totuus kuitenkin monesti se, että muutetaan ympäri maailmaa ja joskus useamman kerran vuodessa. Tällöin työn on yleensä oltava jotakin Suomesta käsin tehtävää ja jollet ole yrittäjä, sitä on vaikea löytää. Toki opiskelu on yleensä aina vaihtoehto ja kanssasisaristani moni sitä pyrkii tekemäänkin. Plussaa siis jatkuvasti paremmat mahdollisuudet etäopiskeluun! Silti harmittaa se, että useasti koemme nimenoman tätä arvotuksen puutetta siitä syystä, ettemme ole töissä, vaan elämme puolison rahoilla ja muutamme perässä. Mikäli haluat olla yhdessä se on usein ainoa vaihtoehto. Toivoisin, että arvostettaisiin jokaisen valintaa, vaikka se ei tuntuisi itselle omalta.

Kotiäitiys (Ei varmistettu)

ei kyllä tuota mitään (taloudellista panosta) vaan kuluttaa yhteiskunnan rahoja siinä missä työttömänä oleminen. Verotuloja tulee vasta, jos lapset päätyvät työelämään. Vapaaehtoinen valinta on kotiäiteyskin, eikä kaikki tässäkään yhteiskunnassa arvosta lapsia.

Vilukun (Ei varmistettu)

Itse opiskelen perustason ensihoitoa. Aina välillä pysähdyn miettimään onko tää se mitä tosiaan haluan tehdä? Vai onko tää pomppaus vain uusiin mahdollisuuksiin. En tiedä vielä. Ajan kanssa toivottavasti selviää. Kun ammattikoulun saan päätökseen tahdon ehkä vain hetken nauttia. Nauttia siitä mitä olen 3vuotta aartanut ja sitä ennen 9vuoden peruskoulun. Ehkä nautin siitä tekemällä työtäni, ehkä nautin siitä välivuodella tai jatkamalla opintoja. Aikaa onneksi on ja aina voi opiskella lisää. Jotenkin itselle opiskelu vielä tuntuu omalta jutulta ja ajatuskin työnteosta on si kiitos. Ehkä johtuu työpaikoista missä olen ollut, ehkä en ole kokenut kuuluvani joukkoon. Opiskelijan roolissa kaikki on niin erilaista. Onneksi on aikaa ja paljon.

MungoAnna
Mungolife

Niin, ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka se oma juttu löytyisikin tätä kautta? :)

Vierailija (Ei varmistettu)

En osannut kuvitella, että tuo nettipäiväkirjan kirjoittaminen on noin monipuolista työtä. Jopa konsultointia.

yoman (Ei varmistettu)

Sunshine, sunshine reggae..

tanja. (Ei varmistettu)

Jos et osaa kuvitella, voit varmasti halutessasi tutustua asiaan ️ monet vaikuttajat ovat kertoneet työnkuvastaan viime aikoina avoimesti. Vaikkapa wtd-Nata kuvasi vastikään tätä puolta.

MungoAnna
Mungolife

En ookaan osannut kuvitella, että joku vielä ajattelee, että sellainen 150 000 liikevaihdon pyörittäminen ja ammattibloggaaminen on julkista päiväkirjan kirjoittelua :D Varsinkin kun tuskin kukaan ammattibloggaaja blogia enää kovin päiväkirjamaisesti kirjoittelee. Ei siinä, voihan niin ajatella jatkossakin, sehän kertoo vaan jotain omasta hölmöydestä, eikä suinkaan minun :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mitä näillä ihmisille (osseille) pitäs sit tehä? Työleirille? Vankilaan? Psykiatriseen hoitolaitokseen? Hirteen?
Jos tuet vaan leikataan, porukka rupee varastaa ruokansa ja kaljansa.

MungoAnna
Mungolife

En mä mielestäni tätä postausta kirjoittanutkaan tarjotakseni ratkaisumallia, vaan kertoakseni omia näkemyksiäni siitä, miten huonommatkin duunit voi rakentaa hyvinkin mielenkiintoisesti omaa työminää. Ja jos nyt olen rehellinen, niin suoraan sanottuna jotain muutosta pitäisi tulla, sillä mun mielestä ei ole kovin motivoivaa, jos vaan voi "valita" olla työtön ja suoraan haastiksissa sanoa, että työ ei kiinnosta. Sitten ei ehkä kiinnosta rahan vastaanottaminen valtioltakaan? Etkö itse koe tätä epäreiluksi?

Kysyn sulta vastakysymyksen. Mitä jos me kaikki vaan päättäisimme, että enpä jaksa tehdä töitä, vaan teen mieluummin jotain muuta? Mitäpä sitten kävisi ja kuka sitten elättäisi nämä ossit? 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mikä se muutos sit olis? Nää ihmiset on syrjäytyneitä ja siel on vaikka millasta mielenterveysongelmaa taustalla, miten me saatas motivoitua ne osaksi yhteiskuntaa ilman vaaraa että ne kilahtaa enemmän tai pahimmassa tapauksessa tappaa itsenä?Joskus luin, et alkoholisteille oli jotain katujen siivoonis hommaa kaljapalkalla, jonka siis ilmeisesti kaupunki tarjosi. en oo varma onko tää oikeesti tapahtunu, mut omaan (toipuvan alkoholistin) korvaan tää vois olla ihan hyvä keino niille joita me rantojen miehiksi kutsutaan, ainakin jotain rutiinia arkeen ja sosiaalista kanssakäymistä.

Mut ethän sä puhunutkaan kyllä sairaista, mistä päästäänkin siihen, et joka ikinen näistä osseista on syrjäytynyt ja jonkinlaisen psykiatrisen hoidon tarpeessa. Ennen me oltiin psykiatrisessa laitoksissa tai hirttäydyttiin, nykyään ideologisesti työttömiä.

Mä oon ite vähän tommonen Ossi, mut se uho "En vittu tee päiväkään töitä saatanan porvarit " tulee sieltä häpeästä kun ei kykene työhön jolla elättää itsens, Koska ollaan SAIRAITA (varaa kaljaan mut tuet ostetaan maksusitoomuksella=alkoholisti jne). Musta on surullista et sitä ei osata lukea ihmisistä.

Kukaan ei vaan hengaile huvikseen yhteiskunnan rahoilla, EI KUKAAN, siellä on aina joku ongelma takana. Sitä ei vaan haluta kertoa, koska yleensä sataa lisää vittuilua, niinkun sä varmaan nyt tuumaat tähän et "kaikilla meillä on rajoitteita".

Mut faktahan on se, että niin ei tuu ikinä käymään et kaikki vaan lopettaa työnteon ja yhteiskunta jäis pyörittämättä. Niinkuin itsekkin sanoit ettei sun henkinen hyvinvointi salli sitä. Miks ihmeessä te lopettaisitte ja alkaisitte elää yhtä onnettomasti ja kurjasti kuin me, jos ei oo pakko?
Mut jos niin kävis, niin se tarkottaa et kaikilla ois yhtä paha olla kuin meillä, ja oishan se surullista, mut eiköhän joku topakka myrkyttäs juomavedet ja armahda meitä kaikkia, ku ei me haluttas olla täällä ja maapallo jatkaa pyörimistään.

Hirvee sepustus, anteeks, mut pointtina se et kaikki syrjäytyneet on tavalla tai toisella rikkinäisiä, ja tarvii tukea ja apua, eikä kirjoituksia siitä kuinka heitä halveksutaan. Kyl ne halveksii jo ite itseään, ellei siellä ole jotain persoonaallisuushäiriötä taustalla mitkä voi olla myös vaikeita mielenterveysongelmia ja aiheuttaa työkyvyttömyyttä. Nää ossit ei oo todellisia, ne ei kerro koko totuutta, monesti eivät tiedä sitä itsekkään. Tähän en oikeestaan ees kuuntele vastausta "mä tiiän yhen joka oikeesti vaan laiska" höpöhöpö kukaan ei tunne ketään niin hyvin.

Anskutin (Ei varmistettu)

"Joskus luin, et alkoholisteille oli jotain katujen siivoonis hommaa kaljapalkalla, jonka siis ilmeisesti kaupunki tarjosi. en oo varma onko tää oikeesti tapahtunu, mut omaan (toipuvan alkoholistin) korvaan tää vois olla ihan hyvä keino niille joita me rantojen miehiksi kutsutaan, ainakin jotain rutiinia arkeen ja sosiaalista kanssakäymistä."

On ihan oikeasti tapahtunut Alankomaissa, oliko Amsterdam vai Rotterdam. Kodittomat siivosivat puistoalueita, ja saivat päivän aikana kolme olutta (aamutauolla, lounastauolla ja lounaan jälkeen), sitä en muista liittyikö tuohon lisäksi jotain tukikorotuksia tms., tuollahan nuo sosiaalituet toimivat hieman eri tavalla kuin täällä.

Noora... (Ei varmistettu)

Yleistuksesi "ei kukaan" on yksinkertaisesti vain väärä. Itse ainakin tiedän useammankin henkilön, jotka hengailevat huvikseen yhteiskunnan rahoilla, ilman taustalla olevia ongelmia, joten jo ihan minun havaintojen perusteella voidaan kuvata sinun yleistyksesi. Ja näistä ainakin yksi elelee muuten aika paljon leveämpää elämää kuin minä, osa-aikatyössä käyvä opiskelija, jonka opiskelua ei kuitenkaan lasketa tarpeeksi työnteoksi, että siitä maksettaisiin edes puolia mitä kotona istuskelusta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Työskentelen itse sellaisissa tehtävissä, että tiedän monta surullista tarinaa siitä, miten rahat loppuu, vaikka miten yrittää. Aina ei pärjää. Tietysti löytyy paljon niitäkin, jotka eivät ota itse vastuuta elämästään ja elävät muiden kustannuksella, ja sitä en minäkään voi sietää.

MungoAnna
Mungolife

Mä en tässä tarkoittanutkaan näitä, jotka yrittää. Vaan juuri näitä jälkimmäisiä. 

EmmaM (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus! Itse olen kaupassa töissä, vaikkei se olekaan unelma-ammattini, ja varmasti kuuluu noihin väheksyttyjen ammattien joukkoon. Nyt vasta 27-vuotiaana alan hahmottaa, mitä oikeasti haluan tehdä, mutta koen että kaupassa työskentely on kasvattanut minua hurjasti työntekijänä. Olen nopeampi, tehokkaampi, parempi palvelemaan asikkaita ja ennen kaikkea olen oppinut arvostamaan muitakin asiakaspalvelijoita. Lisäksi etenkin tuoteryhmävastaavana on oikeasti haastavaa niin älyllisesti kuin fyysisestikin. Ja lisäksi oli unelma-ammatti tai ei, ihan kivasti sillä lyhentelee asuntolainaa. Eli juuri kuten sanoit, nämä "hanttihommat" on opettanut valtavasti ja toivon, että työttömät oikeasti ottaisivat vastaan tällaisia töitä oman alansa ulkopuoleltakin. Tuet jäisivät sitten niille, jotka oikeasti niitä tarvitsisivat, kuten sairauksien takia työkyvyttömille. Töissä näen päivittäin näitä tuilla elelijöitä, ja näiden "Ossien" lisäksi on kyllä paljon päihdeongelmaisia, joilla riittää kyllä rahaa kaljaan, mutta ruuat ostetaan avustustuksilla. Surullista katsottavaa, mutta hankalahan tuota ongelmaa on ratkaistakaan.

MungoAnna
Mungolife

Jep, sepä just, että harva sitä omaa unelma-ammattiaan pääsee harjoittamaan, ainakaan ilman vuosien taustatyötä. Mutta se ei tarkoita, että olisi OK heittäytyä ehdoin tahdoin yhteiskunnan elätettäväksi :) 

... (Ei varmistettu)

Ossi Nymanista sen verran, että hänhän työskenteli systemaattisesti oman kirjoittamisensa kanssa, kävi kursseja ja kirjoitti joka päivä. Ja julkaisi viimein romaanin. Ei siis vain makoillut.

Vierailija (Ei varmistettu)

Joskus oli myös aika jolloin muusikot, kirjailijat ja muut luovan alan ihmiset joutuivat elättämään itsensä "hanttihommilla" ja tehdä luovaa työtä siinä sivussa ennen kuin tai jos koskaan pystyivät elättämään itsensä sillä työllään, josta pitävät. Tämä on itse asiassa ihan hyvä strategia tehdä osa-aikaisesti hanttihommaa, jossa ei tarvitse ajatella kovin paljon, sillä se vapauttaa ajattelua ja saattaa siten auttaa siinä luovassa työssä. Itse tein graduni näin.

MungoAnna
Mungolife

No sepä juuri. Eli jos mä nyt alkaisin haaveilemaan siitä, että olisin seuraava Cheek ja elättäisin itseni räppäämällä, niin olisiko se siis OK, että heittäytyisin VUOSIKSI työttömäksi, jotta voisin käydä laulutunneilla ja mulla olisi aikaa kirjoittaa räppiä, jotta voisin sitten puskea levyn ulos? Muistelisin, että se Ossin kirja ei ole muistaakseni kenenkään kustantama (saatan muistaa väärin) ja tuskin on tuonut palkkaa ihan hirveesti Ossin pöytään. Olisiko siis perusteltua, että kaikki luovalle alalle haluavat ottaisivat tunteja, systemaattisesti harjoittelisivat ja yhteiskunta maksaisi sen? Mäki oon aina halunnut oppia vatsatanssimaan, olisko siis perusteltua, että mä nyt lopettaisin työni, nostaisin tukia tappiin ja tavoittaisin tähteyttä vatsatanssijana? Jos vastaat tähän JOO, niin tää on niitä mielipide-eroja, joissa minä ja sinä olemme eri mieltä :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Psst. Ihan vaan kevyen ammattitaitoisesti googlaamalla olisit nähnyt että Teos on kustantanut Ossi Nymanin kirjan...mut älä toki anna sellaisen estää tuttuakin tutumpaa paasaamistasi, ja sivistymättömyytesi osoitusta. Kuten et senkään, ettet tajunnut hänestä kirjoitettujen haastatteluiden olleen taitavaa kirjan ennakkomarkkinointia.
Sinä se et sitten näemmä muutu, vaikka vuodet vierii. Edes äitiys ei näytä saaneen sinua hetkeksi miettimään asioiden eri puolia, ja miten kukakin on mahdollisesti kulloiseenkin tilanteeseensa päätynyt. Empatia edelleen siellä täysin tuntematon käsite.

Sinun mielestäsi ihmisroska-termikin on varmaan ihan ok?

Höh (Ei varmistettu)

Kylläpä taas mieltä pahoitetaan Annan sanoista ja väärinymmärretään teksti. Miten te jaksatte? Annan kirjoitus oli ihan asiallinen ja hyvällä tavalla ravisteleva kirjoitus minun mielestä. Minustakin Ossin ulostulo oli röyhkeä ja tarkoituksellisen provokatiivinen. Joskus vielä kun on oikeiin väsynyt työstä, tuollaiset ulostulot harmittaa ja tulee mieleen, että heittäydynpä itsekin lonkkaa vetämään. Eri asia on sitten työkyvyttömät, he tarvitevat tukea.

Itselleni työ on arvokasta, saan siitä paljon. Työhön olen oppinut jo pienestä pitäen, tavallaan työnteon hengen ja rivakan, toimeliaan mielen olen oppinut ihan pienestä, kun työskentelin maatilalla ja siitä sitten mansikkamaalla monena kesänä koko sadon ja niin edelleen eri paikoissa.

Olen jäämässä nyt ensimmäistä kertaa äitiyslomalle ja täytyy tunnustaa että kyllä vähän jännittää. Työstä tulee se ns.sosiaalinen piiri, se nostaa itsetuntoa ja toki, sillä ansaitsee rahaa. Uskon kuitenkin, että äitiysaika menee hyvin ja pärjäämme,miehellä onneksi vakituinen paikka.

Olen suunnitellut aloittavani jatko-opinnot ihan kohtsillään, joita edistän etänä myös äitinä, silloin kun on rauhallinen hetki ja mies vahtii lasta. Opiskelutahti ei huimaa päötä, mutta en jää jotenkin "älylliseen tyhjiöön". Yksi kaveri vähän ihmetteli, että olenko hullu, mutta itse näen, että tämä pitää minut elossa ja henkisesti pinnalla.

Kaikkea hyvää ja menestystä Annalle! Kiitos blogista!

Tipitiitii (Ei varmistettu)

Hyvä bloggaaja, on hämmästyttävää nähdä miten tietämätön olet taiteilijoiden toimeentulon haasteista Suomessa. Vatsatanssiharrastus on tyystin eri asia kuin vakavastiotettava taide ja sen ammattimainen harjoittaminen. Ossi Nymanin romaani on yksi 2010-luvun vaikutusvaltaisimmista romaaneista, joka haastaa yhteiskunnallista ajattelua ja tarjoaa vaihtoehtoisia näkemyksiä ihmisenä olemiseen ja työn moraalifilosofiaan. Blogin kirjoittajana ja tässä toimessa (valitettavasti) olet mielipidevaikuttaja, jolta edellyttäisin korkeampaa sivistystasoa ja ymmärrystä taiteen lainalaisuuksista. Tiesitkö että juuri kukaan kirjailija maailmassa saati Suomessa ei elä kirjoittamisella? Tiesitkö että kirjailijan keskiansio vuodessa (!) on 3000 euroa? Tiesitkö, että esikoiskirjailijan ei ole mahdollista saada apurahaa kirjan kirjoittamiseen? Tiesitkö millainen vuosien työ on kirjoittaa sellainen taiteellisesti laadukas kokonaisuus kuin Nymanin romaani? Et tiennyt. Jos saisin päättää, toivoisin että tällaisista tietämättömyyttä ja typeryyyttä lietsovista blogeista ei maksettaisi niiden kirjoittajille, vaan pikemminkin kerättäisiin haittavero.

PäiviLa (Ei varmistettu)

Itse olen nauttinut taas äitiyslomista juurikin niin, ettei tarvitse miettiä työasioita. Saa keskittyä kotiin ja perheeseen. Mukavia välivuosia hektisen työn vastapainoksi. Lisäksi vauvan hoito ja esikoisen harrastukset vie aikaa ihan eri tavalla kuin silloin kun oli yksi pieni lapsi. Mutta hienoa kyllä, että moni äitiyslomalla saattaa saada idean ja ajatuksen siitä omasta unelma työstään ja usea perustanut yrityksenkin.

MungoAnna
Mungolife

Niin, jokainen valitsee omansa :) Mä olisin todnäk vähän seonnut, jos olisin ollut "vain" äitiyslomalla. Enkä koe, että töiden tekeminen estäisi mua mitenkään keskittymästä perheeseen ja kotiin, vaan päinvastoin tuo vähän erilaisuutta elämään, jolloin jaksaa keskittyä siihen kotiin ja perheeseen sitten 100 % aina kun heidän kanssaan on. Meitä on moneen junaan, eikä mikään valinta ole musta väärin, vaan jokainen tekee omalla tavallaan :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Niin olisin minäkin varmaan,tai vähintään keksinyt jonkun uuden harrastuksen,mut nyt lapsia tuli tuplana ja töitä heidän kanssaan on riittänyt nii , etten olisi muuta jaksanut. No nyt mä palaan ensi viikolla takas omaan työhön! Jännää ja kivaa. Kaipaan sitä työminää, sitä etten ole äiti enkä puoliso vaan ammattilainen työssäni.

Itsekin olen kaikenlaista tehnyt ja se on kasvattanut mua kovasti. En minä 16-vuotiaana olisi voinut kotona sanoa, et kuule, en jaksa mennä kesähommiin. Oli mentävä, jos niitä sai. En sit tiedä mikä on oikein,se et meidän nuoruudessa piti tehdä ja olla vähän nöyrä vai tää, et valikoidaan ja tehdään kivoja juttuja. Noh.. Omat lapset haluan ainakin kasvattaa niin, et kaikki työ on arvokasta, et kesätyö kaupassa on upea juttu. Opettaa ottamaan vastuuta jne jne. Kyllä meidän kaikkien siihen kykenevien kuuluu oma kortemme tuoda kekoon jollain lailla.

MungoAnna
Mungolife

Just näin! :) Ja joo, kahden pienen kanssa voikin olla vähän haipakkaa :D Ja koen kuitenkin, että verorahoilla maksetaan itselle sitä äitiyslomaa sitten myöhempään vaiheeseen, eli sikäli se on musta hyvin eri asia :) 

PäiviLa (Ei varmistettu)

Teillä hyvä tukiverkosto, kun isovanhemmat auttavat joka viikko, jos olen oikein ymmärtänyt. Ilman isovanhempia (ei elossa) en edes hatkitse töiden tekoa äippälomalla, vaan nautin lapsista ja käytän vähän vapaa-ajan omiin harrastuksiin yms:)

sisa

Erittäin vahva suositus "sukupolvemme äänen" erinomaiselle kirjoitukselle, joka käsittelee työn merkitystä (ja mielekkyytä) tänä päivänä. Ingressin poiminta"”Työ”, sellaisena kuin olemme sen tottuneet ymmärtämään, on mennyt rikki." johdattelee aiheeseen osuvasti:

 

http://ylioppilaslehti.fi/2018/09/essee-ei-on-teonsana-eli-miksi-toista-pitaa-kieltaytya/

A- (Ei varmistettu)

Mielenkiintoinen juttu. Miten ajattelit rahoittaa tätä vastikkeetonta sosiaaliturvajärjestelmää? Tulevaisuudessa sellainen varmaan tarvitaan, kun kaikille ei riitä töitä. Oon Annan kanssa samoilla linjoilla, vaikka itsekin oon joutunut tekemään työtä jota inhosin ja joka ei tuonut muuta kuin pientä palkkaa ja pahaa mieltä.

MungoAnna
Mungolife

Yksi mun mielestäni huonoimpia juttuja, mitä oon lukenut pitkään aikaan. Jos joku nitoo yritysjuristit ja yliopiston hallintohenkilökunnan bullshit-ammateiksi ja joku toinen vielä kirjoittaa jutun myötäillen näitä ideologioita, niin en vaan voi olla ton jutun kanssa mistään kohtaan samaa mieltä. 

Ja vaikka tekisi, kuten A- tuossa sanoi, pienipalkkaista pahaa mieltä tuovaa työtä, niin se voi tuoda erinäisiä positiivisuuksia elämään. Se voi avartaa maailmaa, tehostaa ja ennen kaikkea tuoda motivaatiota ja kunnianhimoa. 

Oon pahoillani, mutta en pidä tuota juttua edes mielenkiintoisena, vaan tuo on jotenkin vaan täysin höpöhöpö ja irrallaan todellisuudesta mun mielestä. Toivottavasti näin ajattelevia ei ole ihan hirveästi :/

Häröilyä (Ei varmistettu)

VMP tuo "artikkeli"

tirri (Ei varmistettu)

Monet taloustieteilijät (mm. Bengt Holmström) spekuloivat ajatuksella, että tulevaisuudessa ihmisen toimeentulo ei ole sidottu työntekoon. Elämme valtavassa yltäkylläisyydessä eikä tavaroiden, palvelujen ja muiden hyödykkeiden saatavuus sadan tai kahdensadan vuoden päästä ole välttämättä sidottu enää niinkään työhön. Tulevaisuudessa ihmiset voivat yhä useammin valita sen mielekkään tekemisen. Muutaman sadan vuoden päästä todennäköisesti hieman naureskellaan jopa ajatukselle, että ihmisen on ollut "pakko" tehdä jotain saadakseen ruokaa tai muita hyödykkeitä. Ei, kyse ei ole kommunismista vaan siitä yksinkertaisesta seikasta, että rakenteellisten muutosten, robotiikan, teknologian ym. kehityksen myötä ihmisen energia ja aika tulee yhä vähemmän kulumaan konkreettisen työn tekemiseen.
No nyt on tietysti nyt ja vielä toistaiseksi ideologinen työttömyys ei oikeastaan ole kannatettava vaihtoehto. Mutta toisaalta talouskeskusteluun voisi pikkuhiljaa hiipiä jo poliittisesti neutraali diskurssi. Sen sijaan että keskustelua hallitsee oikeisto-vasemmisto -dikotomia. Eli se, että oikealla vaaditaan että rahaa saadakseen on tehtävä mitä tahansa töitä ja vasemmalla kaikille kaikkea..

MungoAnna
Mungolife

Miten näet tämän maailman toimivan vaikka sadan tai kahdensadan vuoden päästä? Joku kuitenkin AINA omistaa sen kaiken; robotiikan, teknologian, ruoan ja hyödykkeet. Jakaako ne jotka omistavat tässä utopiassa kaikille? Vai haluavatko he vastineeksi jotain? Entäs sitten Suomen kaltainen valtio? Miten saamme ruokamme? Emme oikein voi vaan kipittää hakemaan hedelmiä tuolta mettästä. Jonkun pitäisi ne meille tuoda. Ja tekisikö hän sen korvauksetta? Mä uskon kyllä siihen, että ehkä joskus talous toimii muulla kuin valuutalla, mutta vaihdantatalous tai maksutalous tulee todennäköisesti aina olemaan. Voi olla, että työ tehostuu ja vähemmän tarvii työtunteja. Mutta tuollainen ajatus kuulostaa vaan siltä, että tulee olemaan isompi kuilu omistajien ja omistamattomien, eli rikkaiden ja köyhien välillä, ja aina tulee olemaan epätasaisuutta siinä kuka saa ja minkä verran. En näe, että enää tulee koskaan olemaan maailmaa, jossa valtio omistaa kaiken ja jakaa kansalaisten kesken ilman, että kansalaiset laittavat tikkua ristiin. Vaikka kuinka olisi robotiikkaa yms. niin aina halutaan kehittyä ja muuttua, ja se tulee aiheuttamaan sen, että aina tarvitaan kaikenlaista osaamista. Ja lääkärit, lainvalvojat yms. tarvii jokaisessa maailmassa. Vai puhutaanko nyt tekoälyroboteista, jotka tekee leikkauksia ja ratkoo rikoksia? 

MungoAnna
Mungolife

Ja tähän vielä ottaakseni loppukaneetin, niin tarkoitin kyllä tällä mielipiteellä tilannetta tässä ja nyt, maailmassa, jossa eletään rahataloutta ja jotkut ihmiset elää toisten työllä kerrytetyillä rahoilla. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Välttämättä en ikäisenäsi elvistelisi, jatkuvasti vieläpä, työlläsi kerrytetyillä rahoilla. Olet sen ikäinen että taatusti vauvasta tähän asti olet hyvinkin reippaasti käyttänyt infraa ym.hyvinvointiyhteiskunnan hedelmiä. Ja niin sen kuuluukin olla, koska Suomi. KOSKAAN et voi tietää yksittäisen huono-osaisen tarinaa, ja minkä osan hän mahdollisesti elämänsä aikana jo on kekoon osuuttaan kantanut, vaikkei sinun todistamallasi hetkellä siltä näytäkään.
Nämä nettomaksaja-puheet ehkä saa kaltaisillesi jotain henkisiä stondiksia, onnea siitä, mutta mitään hyvää niillä ei rakenneta.

MungoAnna
Mungolife

Sori vaan, mutta en elvistele. Jos sun tapana on tulkita kaikki keskustelu ja faktat elvistelyksi, niin sehän kertoo jotain susta.

Väittäisin itse asiassa, että oon käyttänyt infraa vähemmän kuin moni muu. Oon opiskellut maksullisesti ulkomailla, en oo nostanut tukia opiskeluun tai työttömyyteen yms. ja oon kuulunut yli 20 v yksityisen sairaanhoitovakuutuksen piiriin. Toki joitakin osia väkisin on tullut käytettyä kuten ilmaista peruskoulua ja sellaisia, mutta sen vuoksi maksankin nyt ylpeästi veroja. Koska Suomi. Sehän pyörii verorahoilla.

Henkisiä stondiksia saa tässä vaan sun kaltaiset anonyymisti päätääm aukovat, jotka yrittää haukkua toisia. Huom. yrittää, sillä tuosta paistaa läpi niin ideologiasi kuin tapasi kommunikoida ja vie haukuilta pohjan. On vaikea arvostaa ketään, joka puhuu noin, tai antaa tämän puheille mitään painoarvoa. Pelkkää räksyttämistä.

Kerro sitten kun opettelet kommunikoimaan järkevästi etkä hae noita sun henkisiä stondiksia, mitä hyvää saavutetaan koko ikänsä tuilla elävillä ideologisesti tyttömillä aikuisilla, jotka eivät halua tehdä mitään yhteiskunnan eteen. 

Vierailija (Ei varmistettu)

Pikkuvinkki: kurkkaa kollegasi Juliaihmisen blogiin. Ihan vaan nähdäksesi ammattitaitoa, keskustelutaitoa, inhimillisyttä ja älyä. Kaikkea mikä sinulta on bloggaajana koko ajan puuttunut, eikä se näytä valitettavasti edes ikääntyessäsi muuttuvan. Aika surullista, mutta onneksi on näitä täysin toisentasoisiakin blogeja. Hyvää jatkoa jollain muulla, mieluiten ei asiakkaiden kanssa tekemisissä olevalla alalla.

KataA (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus Anna! Itse en myöskään ymmärrä näitä yhteiskunnan erilaisilla tuilla eläjiä, jotka tarkoituksella välttelevät töitä vaan siksi, että yhteiskunnalta saa rahaa paljon helmomminkin, tekemättä mitään. Ja tällä en tarkoita niitä, jotka yrittävät hakea töitä siinä onnistumatta. Mutta sinulle, joka kehoitit Annaa kurkkaamaan Juliaihmisen blogiin, niin miksi vaivaudut tulemaan Annan blogia lukemaan vain arvostellaksesi toista? Lopeta lukeminen ja siirry muualle, mielestäni maailmassa on muutenkin negatiivisia ihmisiä ihan riittävästi, joten käytä päiväsi paremmin ja lopeta arvostelu! Asioista voi olla eri mieltä, mutta ei tarvitse alkaa arvostelemaan toista ihan vain siksi, että on eri mieltä. Annalle hyvää syksyä, jatka samaan malliin !

Pages

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.