Neidistä rouvaksi - muuttuiko mikään?

Mungolife

Tässä on nyt ehtinyt olemaan rouvana (yngh mikä sana) jo reilu pari kuukautta, ja tuli mieleeni kirjoitella hieman tuntojani ja ajatuksiani avioliitosta. Aika moni nainen nostaa avioliiton äärimmäisen korkealle, jopa sellaiseksi elämäntavoitteeksi, mitä ilman ei voi olla onnellinen. Aika moni meistä haaveilee pikkutytöstä asti valkoisesta hunnusta ja elämämme prinssistä, jonka kanssa elämä olisi ruusuilla tanssimista ja kaikki ihana alkaisi siitä Tahdon-sanasta. Nykyisin koko häähössötys on jotenkin tosi ylikorostunut mun mielestä. On kihlajaishetken uudelleenottoa kuvamateriaalien vuoksi, on pankkilainan ottoa häihin, on vaikka ja mitä. En sano, että siinä olisi mitään väärää, lähinnä se mielestäni kuvastaa edelleen sitä, kuinka tärkeänä naimisiinmenoa edelleen pidetään.

Pakko myöntää, että olin itsekin nuorempana suuri avioliiton ihailija ja haaveilin häistä ja sulhasesta, joka olisi täydellinen. Erinäisten seurustelusuhteiden kohdalla mallailin miehen sukunimeä itselleni ja mietin ottaisinko miehen nimen vai pitäisinkö omani. Jossakin vaiheessa kuitenkin avioliitto jäi ajatuksissani taka-alalle. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että koko miessukupuoli aiheutti sen luokan pettymyksen jossakin vaiheessa, että ajattelin onnellisen avioliiton olevan mahdottomuus itsessään. Jos nyt edes löytäisi sen palavan rakkauden ja rakastavan parisuhteen, olisi siinä jo tarpeeksi satutarinaa yhdelle naiselle. Unohdin siis pikkuhiljaa koko avioliittohaaveet aika perusteellisesti. Humalapäissäni tosin ilmoitin mieheni ensi kerran nähtyäni, että tapasin juuri tulevan aviomieheni, mutta hukkasin hänet jo.

Nyt hän onkin aviomieheni. Enkä voi sanoa, että hän tuntuisi jotenkin kovin erilaiselle kuin ennen häitämme. Minä rakastuin mieheeni silmittömästi jo kauan aikaa sitten ja sitouduin häneen kauan ennen avioliittolupausta ja yhteistä sukunimeä. Blogin toiselle puolen ei tietenkään näy mitään muuta kuin mitä minä päätän jakaa suhteestamme. Meillä on kuitenkin ollut meidän omat vuoristoratamme, ja niitä on varmasti tulevaisuudellakin tarjota enemmän kuin tarpeeksi. Ensin sitouduimme yrittämään elämää kaukosuhteessa Helsingin ja Lontoon välillä. Sitten muutimme yhteen ja yhdessä Kuopioon. Otimme yhteisen lemmikin, ostimme omistusasunnon, aloimme suunnittelemaan häitä ja päätimme kokeilla, saisimmeko me ehkä myös lapsen. En kuitenkaan näe näitäkään sitoutumisemme kulmakivinä. Me sitouduimme jossakin vaiheessa toisiimme ihan huomaamatta, sillai salakavalasti niin, ettei ehkä itsekään tajuttu. Jossakin vaiheessa minä ja hän muutuimme me-muodoksi, ja ajatus tulevaisuudesta, jossa toista ei ole, muuttui mahdottomaksi.

Muutimme hääsunnitelmamme aika radikaalisti ja lupauduimme toisillemme aviopuolisoiksi pari kuukautta sitten. Aina kuulee sanottavan, miten naimisiinmeno muutti elämän ja oli elämän onnellisin asia. Muuttiko se minun kohdallani mitään? Ei niin mitään :D Käytännön tasolla ehkä kyllä. Pankki-, vakuutus-, vauva- jne. asioissa toki tuolla lisätyllä i-kirjaimella avosta avioon on ollut varmaan suurikin merkitys. Tunnepuolella en kyllä voi sanoa, että sillä on ollut mitään merkitystä. Toki myönnän, että mieltäni lämmittää nähdä mieheni leveä vihkisormus sormessaan. Se on jotenkin miehekäs, seksikäs, kaunis. Myönnän, että ihastelen omia sormuksiani harva se päivä (tosin tässä loppuraskauden turvotuksessa lähinnä rasiassaan :/) ja nautin jotenkin siitä, kun voin klikkailla lomakkeissa Mrs. -sarakkeen. Mutta meidän välillä, naimisiinmeno ei muuttanut mitään.

Älkääkä ymmärtäkö väärin, musta se on vaan ja ainoastaan ihana ja positiivinen asia!

Mielestäni avioliiton ei pidäkään olla mikään suuri muutos avioparille. Jos se parantaa suhdetta huomattavasti, en voi olla ajattelematta, että suhteessa on ollut alun alkaen jotain pielessä tai jotakin on puuttunut ja häähumuinen onni vain verhoaa hetkellisesti asian. Me emme edes olettaneet häiden muuttavan mitään. En olisi edes halunnut, että ne muuttavat mitään! Me suunnittelimme hauskan illan ystävien ja läheisten kanssa. Teimme tarvittavat hankinnat. Ostin käytetyn kauniin puvun, möin sen häiden jälkeen eteenpäin. Hankimme vihkisormukset, joista itse pidimme ja tilasimme mulle miljoona uutta asiakirjaa uudella nimellä. Vietimme uskomattoman ihanan viikonlopun hääpaikallamme ja nautimme täysin siemauksin vieraiden kanssa ajanvietosta ja kauniista päivästä ja illasta. Ihastelimme kauniita kuvia, olimme kiitollisia lahjoista ja ennen kaikkea siitä, että häihimme tuli vieraita läheltä ja kaukaa. Me nautimme juhlasta, me muistelemme sitä ilolla edelleen päivittäin.

Emme kuitenkaan koe, että mikään olisi muuttunut. En minä katso miestäni ja ajattele, että tuossa on nyt minun aviomieheni. Siinä on edelleen se sama mies, johon ihastuin, rakastuin ja sitouduin. Siinä on edelleen se sama tyyppi, joka on samalla maailman seksikkäin mies ja paras ystäväni. Samassa paketissa. Joka suututtaa mut ihan yhtä nopeesti ku aina ennenkin ja joka leppyyttää ihan yhtä nopeesti ku aina ennenkin. Mies, jonka itsesuojeluvaisto ei yllä olemaan vitsailematta silloin kun vaimo ei ole sillä tuulella ja mies, joka pitää mut aina turvassa. Jonka kainaloon on aina maailman rauhoittavinta käpertyä, ja joka jokainen päivä jokaisella teollaan osoittaa, että tämä on mun koti, mun onni, mun elämän tarkoitus.

Me ollaan edelleen ne samat ihmiset, jotka olimme ennen kuin meistä tuli aviopari. Me olisimme varmasti ihan yhtä onnellisia ja rakastuneita, vaikka minä olisin yhä Vanhanen ja virallisissa tiedoissa lukisi edelleen avopari. Ilman sitä maagista i-kirjainta siellä välissä.

Olenkin miettinyt, että naimisiinmenolle laitetaan liian suuri paine, liian suuri merkitys. Se koetaan yhä jotenkin erityislaatuisen tärkeäksi tapahtumaksi, joka muuttaa pariskunnan elämän pysyvästi. Ihmekös, että kosiminen aiheuttaa miehille aikamoisen paineen välillä. Eikä mikään ihme, että kun avioliitto ei muuta ja pelasta suhteen tilannetta, aiheuttaa se karvaan pettymyksen.

Miksi sitten menin naimisiin? En minä edes tiedä. Miksi en menisi? Jos se ei henkiseltä puolelta muuta elämässäni mitään, mutta ulkoisilta merkityksiltään eheyttää meidät perheeksi ja virallisuudellaan helpottaa arkea, niin miksipä ei. Jos kuitenkin voisin mennä ajassa vuosia taaksepäin, kehottaisin nuorta itseäni olemaan haaveilematta häistä ja avioliitosta. Ja kehottaisin kaikkia muitakin. Kehottaisin ennemmin haaveilemaan sielunkumppanuudesta, ystävyydestä, läheisyydestä ja typerryttävästä rakkaudesta. Ja siitä, että löytää edes osan näistä samassa paketissa :) On turha haaveilla instituutiosta, joka ei muuta mitään tai itsessään merkitse mitään. On parempi haaveilla onnesta ja rakkauden tunteesta, löytyi se millaisen tahansa "tittelin" parista.

Mä olin onnellinen tyttöystävänä ja avovaimona ja nyt olen onnellinen myös aviovaimona. Olen onnellinen kun liitoskivut painavat nivusiin ja on raskasta kävellä, mutta kävelen käsi kädessä pitkän iltalenkin ja juttelen kaikesta ja en mistään sen ainoan ihmisen kanssa, jonka mielipiteellä on merkitystä. Olen onnellinen, kun noustuani kolmannen kerran yöllä vessaan, pääsen sukeltamaan takaisin samaan kainaloon, jonka omistaja mumisee jotakin tyytyväisesti ja kaappaa kunnon halaukseen. Olen onnellinen, kun en koe koskaan olevani yksin tai yksinäinen, sillä minulla on aina joku, jonka kanssa jakaa ilot, surut ja mitättömyydetkin. Olen onnellinen, että olen löytänyt paikkani. Olen onnellinen, koska vierelläni on ihminen, joka rakastaa, kunnioittaa ja kohtelee tasaveroisesti.

Siinä jos jossain on tavoitetta elämään.

Kommentit

Tsrp (Ei varmistettu)

Kunpa itsekin saisi joskus kokea jotain vastaavaa. Itselläkin jo usko mennyt enkä enää edes jaksa haaveilla sielunkumppanuudesta ja oikeasta parisuhteesta 26 vuotiaana.

Anna (Ei varmistettu)

Hei, mä olin viittä vaille 26 kun tapasin nykyisen mieheni ja varmasti vähintään yhtä skeptinen. Tsemppiä, kyllä se vielä tulee vastaan :)

Emppu (Ei varmistettu)

En muista olenko koskaan kommentoinut blogiisi, mutta nyt on sanottava, että todella kauniita sanoja! Puhut niin ihanasti miehestäsi, ja sanoista huokuu rakkaus ja onnellisuus. Avioliitto on näin raa'an teknisesti ajateltuna myös "hyvä vaihtoehto", näin kantapään kautta oppineena kun läheinen menehtyi hiljattain. Olisi ihana kuulla love storynne, ellei se ole liian henkilökohtainen. Tai samankaltainen kirjoitus mieheltäsi! :) Ihanaa kevättä ja tsemppiä loppumetreille!

Anna (Ei varmistettu)

Niin, instituutioissa on turva, jos niiden ei anna olla itseisarvo :) sitähän se on, helppoutta ja turvaa :)

Akialoa (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus Anna ja olen kyllä samaa mieltä :) Itse en ole koskaan haaveillut naimisiinmenosta, mutten ole sitä tokikaan poissulkenut jos joskus sellainen tulee ajankohtaiseksi ja tulee SE tunne. Mun mielestä avioliiton solmimisessa on tärkeintä se, että molemmat oikeasti haluavat jäädä siihen suhteeseen ja "asettua", näkevät samanlaisen tulevaisuuden ja sitoutumisen siihen toiseen. Ja nimenomaan sen, että on valmis laittamaan sen kumppanin ykköseksi. :) Nämä on minusta hirveän isoja asioita! Vaikka itse olen seurustellut jo vuosia onnellisesti, en silti koe että voisin vielä kumppanilleni luvata näitä asioita, varsinkin kun on vielä se oma elämän suunta paikoitellen hukassa :D ehkä se sitoutumisen tunne tulee iän myötä... :)

Anna (Ei varmistettu)

Niin, ja tuohan se on aika avainasemassa, että tuota ei voi sitoa aikaan vaan tunteeseen. Toisilla kestää 10 vuotta asettua ja tuntea täydellisen sitoutumisen tunnetta, toisilla vuorostaan voi mennä ihan vaan viikkoja tai kuukausia, että on varma siitä sitoutumisesta. Eikä se sitoutuminenkaan ole vankila. Elämän muuttuessa kaikki voi muuttua :)

Shishi (Ei varmistettu)

Veit sanat suustani! Menimme mieheni kanssa naimisiin vajaat kaksi vuotta sitten aika hetken mielijohteesta, koska se tuntui järkevältä taloudellisesti ja muutenkin. Melko epäromanttista joo, mutta olimme olleet silloin yhdessä jo lähes yhdeksän vuotta, kihloissa niistä kaksi. Aioimme kyllä mennä naimisiin, mutta siihen asti ajatus oli vain, että joskus. Yhtenä iltana se sitten tuli mieleen että josko nyt jo tänä kesänä, ja siitä häät järkättiinkin muutamassa kuukaudessa. :D

Minunkaan mielestäni avioitumisen ei tarvitse muuttaa suhdetta mitenkään erityisemmin. En myöskään minä ole muuttunut miksikään, enkä omista miestäni sen enempää tai toisin päin. Kaikki on vain hyvin. Ja vahvistaahan naimisiinmeno sen, että kyllä tässä ollaan ihan yhdessä loppuun asti. Ainakin toivon ja uskon niin. Avioitumista enemmän sitä kyllä vahvistaa tuleva lapsemme, jota odotan sinua pari viikkoa jäljessä. :)

Anna (Ei varmistettu)

Juurikin näin! Ja voi että, onnea sinne kevätvauvasta!! <3

Ninni (Ei varmistettu)

Ymmärrän täydellisesti näkökantasi, mutta toisaalta haluaisin huomauttaa, että monia muitakin näkökulmia avioliittoon on :) eli siksi ei ehkä voi kehottaa kaikkia ihmisiä olemaan haaveilematta avioliitosta, eri ihmisillä eri arvot. Ei ehkä monille enää, mutta joillekin meistä avioliitolla on henkinen merkitys :) vaikka sulle ei olisi.

En myöskään itse perusta "näytellyistä" tilanteista esim kihlautumisen jälkeen, mutta toisaalta on musta ymmärrettävää, että siitä halutaan jokin konkreettinen muisto sormuksen lisäksi. Eli en lähtisi mollaamaan muita kuin omaan arvomaailmaan sopivia juttuja. Musta ainakin on mielenkiintoista lukea juttuja joissa muita osapuolia ymmärretään kuin että julistaa muut vaihtoehdot turhiksi, tyhmiksi tai jotenkin huonommiksi. Kirjoittajasta tulee sillon erityisen fiksu kuva.

Ymmärrän siis sun postauksen pointin enkä sitä vastaan sodi, mutta välillä sun postauksista tulee fiilis, että jotenkin "lyttäät" toiset mielipiteet tai arvot kuin omasi.

Anna (Ei varmistettu)

En kyllä ihan ymmärrä tätä. Minähän nimenomaan kirjoitin tuonne, että en koe tuollaista toimintaa vääräksi, vaan se mielestäni vaan allekirjoittaa tuon koko instituution tärkeyttä edelleen. Minulle tuo tuntuu vieraalta mutta moni mun tekeminen tuntuu toisille vieraalta.

Kannattaa muistaa, että blogi ei ole mikään artikkeli. Blogi on kirjoittajansa "päiväkirja" ja sikäli hyvin subjektiivinen. Jos minä koen toimintamallin a oikeaksi (minulle), ei se tarkoita, että kokisin toimintamallin b vääräksi. Se on väärä tai vieras vain minulle, ja koska blogi on niin vahvasti personofikoitunut minuun, voi mun ajatukset tuntua muita poissulkevalle. Nämähän on vaan mun mielipiteitä, niitä jotka on mulle oikeita, mutta ei niiden ole tarkoitus mollata muiden. Kullekin omansa :)

susannamari4 (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/susasroundandabout

En kyllä itse huomannut tekstissä minkäänlaista mollaamista tai muiden "lyttäämistä". Tämä on kuitenkin Annan blogi, mihin hän kirjoittaa omasta elämästään ja mielipiteistään ja näkökulmistaan, miten se on muiden lyttäämistä? Jos jotain niin sehän on vain mielenkiintoista kuulla mitä muut ajattelevat ja jos hyvin käy, se herättää fiksua keskustelua. Haukkuminen on sitten eri asia, mutta itse en Annan blogista ole sellaista kuvaa koskaan saanut. :)

Minna (Ei varmistettu)

Pakko sanoa, että ihana kirjoitus ja niin totta!! Tämä oli kuin suoraan omista ajatuksistani. Olen samaa mieltä että avioliiton ei tulisi muuttaa mitään tai varsinkaan sitä tunnepuolta, vaan nimenomaan se sitoumus ja vahva rakkauden tunne tulisi olla luotuna jo ennen sitä. Seurustelen itse tällä hetkellä maailman ihanimman miehen kanssa, jonka kanssa nään olevani loppuelämämme ajan. Meillä myöskin on vahva sitoumus jo nyt, enkä usko että naimisiin meno sitä muuttaa tai vahvistaa mitenkään. Tottakai se on ihana virallistaa se sitoumus, mutta tärkeintä minulle on se, että molemmat tiedämme ja haluamme viettää loppuelämän toistemme kanssa. Voi että kun osaisi itsekin pukea tunteet noin hyvin sanoiksi kun sinä! Mutta voisin allekirjoittaa joka sanan tästä postauksesta.

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :) ja ihanaa onnellista elämää teille yhdessä! <3

Veeeku (Ei varmistettu)

Niin kaunis teksti!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitos :)

Marine (Ei varmistettu)

Se on yksi elämän hienoimmista asioista että löytää itselleen juuri oikean kumppanin. Siinä ei tarvita avioliittoa, ei kihlasormusta ja se tosiaan ei muuta mitään. Suhde jos on vaikeuksissa, avioliitto ei sitä paranna. Itse olen onnellisesti naimisissa, meillä oli pienet ja perhesyistä tärkeät häät jotta lähimmäinen pääsee mukaan ennen kuin joutuu lähtemään pois keskuudestamme. Olen ymmärtänyt että omaa kumppania ei kannata pitää itsestäänselvyytenä. Niin moni ystävä taistelee tinderien sun muiden parissa etsien sitä omaa kumppania. Että itse tajuaa olevansa todella onnellinen ja etuoikeutettu tuosta ihanasta ihmisestä vierellä.

Anna (Ei varmistettu)

Juurikin näin. Se on jopa pelottavaa, sillä miettii että miten muka minä oon ansainnut tämän? Se etuoikeutettu tunne on kieltämättä todella vahvasti läsnä :)

Noora (Ei varmistettu)

Voi miten kauniisti kirjoitettu! Noinhan se juuri on. Ei mitään lisättävää.

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia <3

Mimi (Ei varmistettu)

Olipa ihana teksti, tuli niin ikävä omaa toisella paikkakunnalla asuvaa poikaystävää. Sä kirjoitat niiiiin kauniisti ja koskettavasti ja meinaan ihan pakahtua kun koen noita samoja tunteita.
Ajattelen myös aika samallailla. Musta avioliitto on kaunis perinne, mutta ei se ole mun elämän tavoite. Tärkeämpää on, että saan elää mun arkea yhdessä mun rakkaan kanssa ja jakaa kaiken just hänen kanssa. Ja toivottavasti pian samassa kodissakin.
Kiitos ihanasta blogista Anna, tätä on ilo lukea!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kommentistasi ja ihanaa kevättä sinne! <3

Aino (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitos :)

Mila (Ei varmistettu)

Piti pitkästä aikaa tulla kommentoimaan!
Onnistuit saamaan minulle ihan kyyneleet silmiin, tunnistin tekstistä vahvasti entisen avopuolisoni, mutta niin vain elämä meitä heitteli suuntaan jos toiseen, että päädyimme kääntymään eri suuntiin. Pettymys on edelleen valtava, koska tiedän, että on asioita, mitä emme vain pysty muuttamaan ja korjaamaan, joten emme tule yhteen palaamaan. Ajattelin jo, että olisin päässyt hiukan eteenpäin tässä omassa surutyössä, mutta niin vain postauksesi onnistui minulta kyyneleitä vierittämään!

Anna pidä sinä kiinni tuollaisesta miehestä, vaikutatte niin äärettömän onnellisilta yhdessä. Sinun postauksia on ollut niin kiva lukea nyt pidemmän aikaa, koska niistä jotenkin huokuu sellainen onnellisuus ja rauha :)

Anna (Ei varmistettu)

Voi kiitoksia! <3 ja pahoitteluni, että teillä kävi noin :/ toivottavasti arvet hieman paranee tuosta ja löydät itsellesi ihanan miehen vierelle vielä <3

Lotta (Ei varmistettu)

Kiitos Anna tästä postauksesta! Mä olen aina ollut niitä tyttöjä, jotka haaveilee niistä maailman ihanimmista häistä, kosinnasta, miehestä... nykyisen avomiehen kanssa olen ollut 5 vuotta yhdessä ja valehtelisin jos väittäisin, että en olisi salaa (ja joskus en niin salaa) haaveillut siitä, että kunpa se kosis ja pääsisin suunnittelemaan niitä häitä. Viime aikoina olen tosin ajatellut, että miksi mä sitä tarvitsen? Mulla on aivan hyvä elämä näinkin. Mitä se naimisiin meno sitten muuttaisi? Ei mitään. Pitää vaan olla kiitollinen siitä, että mulla on ihana mies, josta en halua koskaan luopua! Kiitos siis vielä kerran, että avasit tätä asiaa, koska sait ainakin tämän naisen silmät vielä vähän enemmän auki kyseisestä aiheesta! :)

Anna (Ei varmistettu)

Juuri näin! Mikään ei muutu, joten nauti täysillä siitä mitä on, ja sitten kun se on ajankohtaista, pääset varmasti pirskeiden suunnitteluun :D onhan sekin tosin hauskaa puuhaa, joten saa sitäkin toivoa ja siitäkin unelmoida :)

Venla (Ei varmistettu)

Ihanasti kirjoitettu, mutta ihmettelen miksi ajattelet että me kaikki muut ajateltaisiin yhtään erilailla. Kuka ajattelisi että naimisiinmeno muuttaa jotain? Naimisiin on ihanaa mennä juhlien takia, siksi että saa saman sukunimen, siksi että ollaan sitten yksi perhe virallisestikin muutamia luetellakseni. Mutta elämä, arki ja se ihminen on tietysti se sama. Et siis ole ajatustesi kanssa mitenkään yksin. :) Kyllä me muutkin naiset ollaan etsitty sielunkumppania eikä naitavaa. :D

Anna (Ei varmistettu)

En kai sanonutkaan, että olen ainoa, joka ajattelee näin? Ehkä tulkintasi on hieman värittynyt, jos kuvittelet että tarkoitin kaikkien muiden ajattelevan toisin kuin minä. Toki meitä on varmasti monia, jotka ajattelee näin. Enemmän ehkä suuntasin tekstini heille, jotka ajattelevat kuten itse ajattelin nuorempana ja kuten monet tuttuni edelleen ajattelevat. Moni ajattelee varmasti juuri niin kuin sinäkin, mutta on monia, joille avioliitto on edelleen haaveessa itseisarvo ja edellytys onnelle. Teksti oli suunnattu enemmänkin heille.

Riikka (Ei varmistettu)

Kerrassaan täydellinen teksti!

Anna (Ei varmistettu)

:)

Ems (Ei varmistettu)

Liikuttavan ihana teksti <3 Onneksi itsekin olen löytänyt oman onneni, vaikka meidän suhteestamme se sormus vielä puuttuukin. Olen kuitenkin samaa mieltä kanssasi, ettei nainisiinmeno mitään muuta, eikä sen kuulukaan. Ihana kuulla onnestasi!!

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :) Ja ei muutakaan, nauti siis onnestasi ja iloitse kaikesta hyvästä, mitä jo on :)

Eveliina (Ei varmistettu)

Ja jälleen kerran ihanan kaunis ja koskettava kirjoitus rakkaudesta. Kiitos tästä postauksesta. Taas täytyy kyyneliä keräillä poskilta... mutta ei haittaa yhtään. "Cry tears of joy, cause you're alive, cradle in love..."

Silloin kun lontoon aikoina julkaisit sen edward assadovin runon, jotenkin vaistosin, että oot löytäny ainutlaatuisen ihmisen... sillä postauksella oli mullekin henk.koht. suuri merkitys, koska 28.12.2015 omaan elämääni käveli mies, joka saa samaistumaan kaikkiin näihin kauniisiin kirjoituksiin.

Ihanaa anna että bloggaat! Kiitos tästä blogista, on ihanaa lukea tällasia postauksia ja ylipäätään kaikkia tekstejäsi. Oot tavattoman lahjakas kirjottamaan kauniisti, nokkelasti ja tunteella.... Kiitos!! ja onnea ja rakkautta koko perheelle!

Anna (Ei varmistettu)

Voi miten ihanaa kuulla :) Ja joo, se on aivan ihana runo, tosi kaunis ajatus siinä :) Kiitoksia ja ihanaa kevättä sinnekin :)

Iiiiris (Ei varmistettu)
Anna (Ei varmistettu)

:)

Anonyymi (Ei varmistettu)

Hyvää pohdintaa! Me menimme mieheni kanssa hyvin lyhyen seurustelun jälkeen nuorena naimisiin. Ensitapaamisestamme olemme olleet toisiimme hullun rakastuneita ja tiesimme heti, että tämä se on. Ajattelimme samoin kuin te: no miksi ei? :) Tämä on ihaninta ja tämä tyyppi on täydellinen minulle, miksi siis ei naimisiin? Moni epäili juoksemista avioliittoon alle parikymppisenä mutta meille se oli maailman luonnollisin asia. Olimme jo ennen naimisiin meno päätöstä kyllä sitoutuneet toisiimme loppuelämäksi. Ja edelleen useiden avioparina vietettyjen vuosien jälkeenkin rakastamme toisiamme aivan hullu lailla ja olemme parantumattomia romantikkoja. Avioliitolla on meille kristittyinä tietty uskonnollinen merkitys, mutta muutenhan avioliitto ei kyllä tavallaan eroa mitenkään seurustelusta. Paitsi juurikin tuo tietty byrokratinen helppous! :D Ehkä karikolle karahtaa useimmin avioliitot, joissa naimisiin mennään vain tavan vuoksi, vaikka intohimo olisikin jo laantunut ja romantiikka kadonnut? Moni tuntuu kadottaneen uskon onnellisiin parisuhteisiin. Tiedä häntä sitten.

Anna (Ei varmistettu)

Juurikin näin! Avioliitto ei katso vuosia tai aikaa, vaan sitä tunnetta, joka pariskunnalla on toisiinsa :)

Kia (Ei varmistettu)

Osaat äärimmäisen hyvin pistää sanoiksi tunteita, jota mäkin pidän tärkeinä elämänarvoina <3

Anna (Ei varmistettu)

:) Kiitos, kiva kuulla :)

Alisa (Ei varmistettu)

Me kuulumme poikaystävän kanssa uskonnolliseen yhteisöön ja olemmekin uskonnollisia. Meillä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei pari voi asua yhdessä eikä heillä saisi olla sukupuoliyhteyttä ennen avioliittoa. Tämä on asia joka aiheuttaa erilaisia mielipiteitä suuntaan tai toiseen, mutta se on meidän oma valinta. Olemme menossa naimisiin rakkaudesta, niin että rakkaus toista kohtaan on niin suuri, että elämä ilman toista ei tunnu mahdolliselta. Olemme parhaat kaverit ja sielunkumppanit ja tahdomme viettää loppuelämän yhdessä. Haluan vain kertoa, että joillekin avioliitto oikeasti muuttaa elämää ja merkitsee paljonkin. Me saamme vihdoin aloittaa yhteisen elämän kunnolla, virallisesti. :)

Muuten, ihania nämä teidän hääkuvat, teistä oikein huokuu onnellisuus <3

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia :) Ja juu, tuo on toki ihan oma juttunsa, jos taustalla on vaikka jokin uskonto, joka vaikuttaa siihen seurusteluun ja yhdessäoloon. Mulle se on tietenkin hyvin vieras konsepti, kun en ole uskvainen :)

Tydy (Ei varmistettu)

Olipa ihana ajatuspostaus. Tykkään siitä, miten monipuolisesti ajattelet asioita, tutkailet muita näkökulmia ja saat vielä näkemyksesi tuotua esiin noin selkeästi ja jotenkin lempeästi.

Mäkin oon sun kanssa hyvin samoilla linjoilla tuon naimisiinmenon suhteen. Menin äskettäin kihloihin ihanan mieheni kanssa ja yhdeltä parhaista asioista siinä tuntui juuri se, ettei se oikeastaan muuttanut yhtään mitään. Minä olin haaveillut ja ajatellut yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan koko ajan jo ennen tuota askelta, tiesin, että aion olla hänen kanssaan hamaan tulevaisuuteen ja haluan hänet lasteni isäksi. Kihlautuminen herätti silti alkuun kaikenlaisia tunteita, lähinnä siksi, että tajusin, että ne tulevaisuuteen sijoittuneet haaveet alkavatkin oikeasti jo tapahtua! Tuo mies ihan oikeasti aikoo toteuttaa nämä asiat kanssani :D Lopulta se oli kuitenkin vain yksi solmun yhteensitominen yhteisellä elämänmatkalla.

Minusta kuulostaa siltä, että olet todellakin elämäsi miehen kanssa. Hirveästi onnea elämäänne <3

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti kommentistasi :)

Jaana (Ei varmistettu)

Ihana postaus! Mä tapasin oman aviomieheni juuri sellaiseen saumaan, missä olin totaalisen pettynyt miehiin ja päättänyt, että muutan pääkaupunkiseudulle ja keskityn ihan vaan ura-asioihin ja työntekoon. Tuntui niin epäreilultakin, että törmäsin sellaiseen määrään pettureita ja ihme-hengailijoita, joilla ei ollut mitään kiinnostusta sitoutumiseen. Mulla kaikki rattaat pyörivät jo Helsinkiä kohti, kun viime tipassa ennen asunnon myyntiä tapasin mieheni ja jotenkin kaikki loksahti itsestään paikoilleen. Otin riskin ja jäin. Sinällään olen monesti jälkeenpäin miettinyt, että ilman niitä ikäviä kokemuksia en varmastikaan itse osaisi arvostaa miehessäni tiettyjä piirteitä, kuten arkista huomioimista jne.... Ollaan oltu yhdessä nyt pian 13 vuotta, joista 7 naimisissa ja meillä on kaksi ihanaa tytärtä. Mulla on sama kokemus ja ajatus myös tuosta, että jotenkin omalla kohdalla se häähössötys menetti merkityksensä sen oikean ihmisen rinnalla. Pääpointtina oli viettää ihana juhla läheisten kanssa ja muodollisesti sitoa meidät perheeksi. Meidän esikoinen oli häissämme 4 kk:n ikäinen <3

Jasmin (Ei varmistettu)

Ihana kirjoitus. Minulla ja miehelleni avioliitto muutti suhdetta, koska muutimme vasta silloin yhteiseen kotiin ja aloitimme yhteisen elämän. Tämä on nykyään aika harvinaista, mutta joku voi miettiä miten uskaltaa solmia liiton ennen kuin on elänyt toisen kanssa. Kirjoitit hyvin sielunkumppanuudesta, ystävyydestä, läheisyydestä ja rakkaudesta. Kun ne löytyy kumppanista niin enää osannut ajatella elämää ilman häntä. Minunkin mieheni oli sanonut ystävilleen tapaamis päivänämme että tapasin tulevan vaimoni. Hassua, mutta minä uskonkin sielunkumppanuuteen. Mieheni on parasystäväni, tukee ja rakastaa ehdottomasti ja minä häntä. Tämä aihe on ollut sattumalta juuri nyt mielessäni. Toivoisin että jokainen olisi sujut itsensä kanssa ja onnellinen ja sitten tapaa sen oman kumppanin. Tärkeintä on samat arvot ja jaetut unelmat jossa kannustetaan toista ja haaveillaan yhdessä, niinkuin parhaatystävät. Silloin voin ajatella että olemme yhdessä aina ja luodut toisillemme. Kihlasormuksissa lukeekin luodut toisillemme Jasmin ja minulla miehen nimi :)

Venla (Ei varmistettu)

Voi olla että on hieman värittynyt. Kokemuksella ja iällä :) jotenkin luin, että ajattelet että olet eka joka ajattelee avioliitosta noin fiksusti ja ainutlaatuisesti. Luulen, että suurin osa ajattelee että eihän tää mitään muuta mutta naimisiinmeno on vain niin ihana ajatus sen oikean kanssa. Sitten jos ero tulee (on tullut jo kauan aikaa sitten ja olen jo toisen kerran löytänyt elämäni miehen) niin on myös se suhde muuttunut, se ihminen on muuttunut tai sinä/minä/joku itse. Harva kai menee naimisiin pelkästään naimisiinmenon ilosta. Ellei ole järjestettu liitto, nai rahasta tai jotain muuta vierasta. Jotenkin luulen, että nykynaiset eivät enää ajattele että naimisiin pitää päästä. No mene ja tiedä. :) saas nähdä miten koko instituutio muuttuu, kun eroja on niin paljon. Toisaalta mihin romantiikka maailmasta katoaisi? <3 kiitos asiallisesta vastauksesta.

susannamari4 (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/susasroundandabout

Kiva postaus taas kerran. :) lopussa meinas ihan tippa tulla linssiin. Ajattelen itse täysin samalla tavalla avioliitosta ja vaikka sitä odottaakin, että jossain vaiheessa löytyy oikea puoliso vierelle niin ei se avioliitto ja naimisiinmeno ole mikään onnellisuuden takaaja. Mukavaa kevättä ja loppuodotusta!

Maija (Ei varmistettu)

Itse olen 39 v. , ja ollut parisuhteessa/avoliitossa mieheni kanssa kohta 19 vuotta. N. 11 v. sitten mentiin kihloihin, ja sen jälkeen ei ole suhteen virallistamisen saralla tapahtunut mitään. Kummallekaan meistä naimisiinmeno ei ole tärkeää, mutta nyt se on ollut mielessä ja vain siitä syystä että esim. leskeneläkettä saa kai vaan aviopuoliso. Joten ehkä jossain vaiheessa mennään käymään maistraatissa, ja pidetään lähimmille ystäville/perheelle hauskat pippalot. :)

Pages

Kommentoi