New home, new furniture

Mungolife

SISUTUSJUTTUJA. Olen käyttänyt vapaa-aikani lukemisesta sisustussuunnitelmien tekemiseen ja täyttämiseen. On pitkästä aikaa ihanaa suunnitella kotia vähän pidempi tähtäin mielessä, joskin on ollut sangen erilaista joutua tekemään kompromisseja. Kahden sisustusmaun edustaessa modernia tummaa ja klassisen romanttista valkoista, on pitänyt löytää kultainen keskitie. Sain tahtoni läpi kattolampun suhteen, ja pitkäaikainen unelmani kattokruunusta on vihdoin täyttynyt! Tuossa se nimittäin makaa lattialla valmiina pakattavaksi :)

Käytin aika pitkän tovin kattokruunujen surffailuun, mutta mikään ei tuntunut olevan samanaikaisesti edullinen ja näyttävä. Uusi asunto on tosi korkea ja sinne sopii mainiosti kattokruunu, isokin sellainen. Harmi vaan, että kauniit näyttävät kruunut maksaa maltaita ja alle 500 euron yksilöt on poikkeuksetta rumia tai tylsiä. Kunnes löysin mitä ihmeellisimmästä paikasta sen oikean! BHS on vähän kuin paikallinen ylisuuri Anttila, josta välillä tekee mahdottoman hyviä löytöjä, kuten nytkin. Kaunis kromi/läpinäkyvä n. 85 cm leveä kattokruunu löytyi vieläpä kaiken lisäksi alennuksista puoleen hintaan! Mikä tuuri. Kyseinen kapistus oli 115 puntaa, eli n. 150 euroa. Purin sen tänään laatikosta ja totesin, että sen kasaamiseen menee pieni elämä, mutta onpahan sen verran palasina, että saa helposti pakattua matkalaukkuun :)

Toinen metsästyksen kohteena ollut asia oli uusi työtuoli. Oon käyttänyt mun Louis Ghostia työtuolina, joka ei ehkä ole kaikista ergonomisin pitkien istumisten kannalta. Halusin tilalle jonkun pehmeämmän version, mieluiten valkoisesta nahasta. Löysinkin Amazonista täydellisen lounge chairin melko edullisesti ja sain siihen neuvoteltua kuljetuksen Suomeenkin, joten uusi työtuoli on matkalla Suomeen! Ghost pääsee eteiseen, ja tämä muuttaa meikkipöydän eteen.

Alan olee varma, että mä pystyn shopping ninjailee about mitä tahansa netin syövereistä. Ja yleensä vielä mahdollisimman edullisesti :D Kannattaa siis varautua siihen, että sisustuspostauksia tulee varmasti lähiaikoina jonkin verran täällä bloginkin puolella :)

Voi vitsi, jotenkin pitäisi malttaa tuo muuttoviikonloppu olla iskemättä koristeita lamppuun ja järjestää tavaroita paikalleen. Viimeiset tenttiluvut pitäisi vielä hoitaa alta pois, mutta heti kun tentit on suoritettu, alkaa varmasti näkymään raportteja sisustussuunnitelmien etenemisestä ja mun totuttelusta mustaan sisustusvärinä :D

*Kollaasit toteutettu yhteistyössä Stockmannin kanssa ja sisältävät tuotesijoittelua* 

Tähän samaan voisin muuten kertoa, että Stockalla alkoi tänään kampanja, jossa kanta-asiakkaat saa yhdestä kodin tuotteesta saa -20 % alen. Mulla on aika monta juttua, mitä oon sieltä katellut, ja voisinkin jakaa muutaman sisustusinspiksen teidän kanssa :)

Marmorikello / Kaunis pyykkikori (tämä muuttaa meille) / Upea lattialamppu /
Majesteettinen peili / Pörröinen matto / Valkoinen tekonahkainen säilytyslaatikko (ostin näitä Suomen reissulla muutaman valmiiksi uuteen asuntoon)
Harmaa koristetyyny / Beige koristetyyny / Upeanvärinen viltti 

Superkaunis maljakko / Upea hopeinen astia, joka sopii lyhdyksi tai maljakoksi / Matkalle sopivat pikkupurkit meikeille ja voiteille / Tuoksukynttilä
Kaunis lyhty / Valkoinen kehys / Hopeinen kehys / Suloinen pöytäkello (samantyyppinen kuin mun)
Ihana kauppakassi jenkki-tyyliin / Karkkikulho / Kaunis kynttelikkö 

Sydänmallinen pannu / Kaunis valkoinen pata /
Pieni All Steel -kattila / Kaunis maitokannu / Vedenkeitin 
Iso All Steel -kattila / Keraaminen wok-pannu / Kaunis valkoinen vuoka

Koodi on FEB15HOME ja sillä saa tosiaan helmikuun loppuun asti 20 % alennuksen yhdestä normaalihintaisesta kodin tuotteesta :)

Alennus on tosiaan vain kanta-asiakkaille, mutta jos ei vielä sitä ole, niin kanta-asiakkaaksi voi hakea helposti TÄSTÄ :)

Kommentit

Essi (Ei varmistettu)

Tuli tuosta sun nettishoppailu ninjailusta mieleen, että ootko ikinä joutunu pettymään netistä tilatessa? esim. väärä koko tai kokonaan väärä tai rikkinäinen tuote. Olen itse sangen skeptinen joka kerta netistä tilattaessa ja mietin kauan, voinko luottaa kyseiseen kauppaan :D

Anna (Ei varmistettu)

No kyllähän noita aina välillä sattuu, mutta ainahan nettishoppailutkin voi palauttaa :)

Elisa (Ei varmistettu)

Aijjaijjai, nyt mä haluan oman asunnon! :D

Anna (Ei varmistettu)

:D

Miu (Ei varmistettu)

Kiitos stockan vinkistä! Paria tuotetta olenkin tsekkaillut ja nyt voisi laittaa hankintaan!

Ps. Edelliseen postaukseen - en ole koskaan ymmärtänyt näitä nettimaistereitä, vauvapalstalla yms liikkuu jos mitä molekyylibiologian tohtoria, kun dissataan muiden tutkintoja. Minusta on mahtavaa että löysit ja pääsit sellaiseen kouluun kun sinua kiinnostaa. Mitä hemmettiä se on muilta pois? :D tsemppiä uusiin elämänmuutoksiin ja toivottavasti löydät mielenkiintoisen duunin!

Pps. Asuntopostausta odotellessa ;)

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :) Ja eiköhän sieltä joku sen henkinen tule :)

maria (Ei varmistettu)

Kiitos taas tosi paljon tästä kollaasista, aloin kuolaamaan ties mitä kaikkia ja nyt kun pitäs säästää kun keväällä muutto toiseen kämppään...:D kaikki missä on nahkaa

Anna (Ei varmistettu)

Haha :D Mulla on vähän sama rakkaus selvästikin :D

ide (Ei varmistettu)

Nöyyy, hankin just pitkästä aikaa itelleni työpöydän, mutta tuoli vielä puuttuu. Ja nyt sain pakkomielteen tuosta tuolista... Kuumeinen metsästys alkakoon!

Anna (Ei varmistettu)

Amazonista löysin tuon ja Suomeen toimituksineen maksoi n. 130 euroa :) World of Barstools on lafkan nimi ja kyselemällä aspasta saa paypalin kautta maksettua ylimäärästä, jos haluaa tilata Suomeen :)

Ida (Ei varmistettu)

Ihanaa, sisustuspostauksia! Mun sisustustyyli on aika tyttömäinen ja asun yhdessä poikaystävän kanssa. Innolla siis odottelen sun tulevia sisustuspostauksia, koska tännekkin olisi lisää "miehisyyttä" saatava sisustukseen :D

Anna (Ei varmistettu)

Haha, no sitä en voi luvata, sen verran tyttömäisiä asioita on viime aikoina tullut selailtua nettikaupoissa :D

Eenpu (Ei varmistettu)

jes, jes, jes sun sisustuspostauksia luvassa. Mulla on niin samanlainen maku sun kanssa että innolla odotan näitä postauksia, koska inspiroidun niistä ihan suunnattoman paljon :) Lisäksi mulla taitaa olla edessä sama tilanne: miehen kanssa yhteenmuutto ja kahden erilaisen maun yhdistäminen, innolla odotan miten te teette sen :) Paljon onnea muuttoon sekä uuteen kotiin. Oot mun päivieni piristys :P

Anna (Ei varmistettu)

Haha, eiköhän se mene molemminpuolisella arvostuksella aika helpostikin :) Kiitoksia kovasti! :)

Saikku (Ei varmistettu)

Jes mahtavaa sistustusjuttuja! Muutin myös pari viikkoa sitten, kiva saada inspistä ja vertailukohdetta täältä. Sun tyyli istuu erittäin hyvin mun omaan ja täällä päässä myös joudutaan tekemään kompromisseja poikäystävän tyylin ollessa aika tummanpuhuva. Kattokruunu kuulostaa ihanalta. :)

Anna (Ei varmistettu)

Kiva kuulla :) Eiköhän siitä vielä oikein kiva tule siitä kodista :)

kristiina (Ei varmistettu)

Ah, sulla on niin mieletön kyky yhdistellä vaatekokonaisuuksia (näytät niin hehkuvalta ja kannat itseäsi ihailtavasti) ja sisustuksesi on olleet ihania! Olisi aivan mahtavaa nähdä kuinka yhdistelet teidän mieltymyksiä sisustuksen suhteen! Meillä on myös mieheni kanssa hieman erilaiset mieltymykset tavaroiden ym suhteen..mutta kun olen saanut hillittyä itseni koristeellisuuden osalta, on silmä itsellänikin levännyt paremmin:D kaupan päälle olen saanut hyvän mielen, kun sisustusasetteluni jälkeen mies sanoo "onpa täällä kodikasta" :)
Kiitos sinulle blogista!!<3

Anna (Ei varmistettu)

Kiitoksia kovasti :) Ja eiköhän mekin löydetä kultainen keskitie :)

Nannamanna (Ei varmistettu)

Sisustuspostaus olis kyl niin jees! Mut ihan pakko kysyy, et onks nääki nyt sit jokereita vai eikö näitä lasketa? Miten ylipäätään ostoslakko etenee, olis hienoo jos tekisit jotai päivitystä siitä... :)

Anna (Ei varmistettu)

Sisustusasiat ei muutenkaan kuulunu mitenkään ostoslakkooni :)

Kommentoi