New Pretty

Mungolife

*Yhteistyössä Sunglasses Shopin kanssa*

"Kesä on taputeltu, aurinko vilkuilee pilven takaa vain harvakseltaan ja ulkona ei tarvitse enää aurinkosuojia. Pakataanpa siis aurinkolasit pois ja odotellaan kesän alkua taas." Hetkinen. Ei ihan näin.

Mä en koskaan nuorempana ajatellut aurinkolaseja silmien hyvinvoinnin kannalta olennaisena asiana, vaan käytin aurinkolaseja lähinnä tyyliseikkojen tähden. Parin vuoden takainen laserleikkaus avasi silmäni sille, kuinka herkässä muodossa onkaan näköaistini, nimittäin silmät tarvitsevat aina suojaa, jota en osannut edes ajatella. Laserleikkaus oli silmilleni todella helppo, käytin silmätippoja ihan vaan muutaman viikon, eivätkä silmäni ole sen jälkeen kaivanneet mitään erityishoitoa. Hento valoarkuus jäi kuitenkin, ja suorassa auringonpaisteessa tarvitsen ehdottomasti aurinkolasit. Kiinnostuin myös enemmän siitä, millaiset aurinkolasit silmiäni parhaiten suojaavat. En oikein koskaan ajatellut, että kesän lisäksi talvi on melkeinpä tärkeintä aikaa silmien suojaamiselle auringolta, nimittäin lumesta heijastuvat auringonsäteet ovat UV-säteilyltään täysin verrattavissa keskikesän aurinkoon. Valo- ja UV-säteilyannos kohoaa aurinkoisina talvipäivinä todella haitalliseksi: lumi heijastaa jopa 85 prosenttia auringon säteilystä, joten samanaikaisesti silmiin hyökkää säteily korkeuksista ja hangilta.

Minulle silmien suojaaminen auringolta ei ole enää mikään "vapaaehtoinen" juttu, vaan matalassa auringonpaisteessa silmäni vetistelevät ja näkökykyni on tosi huono, sillä silmäni ovat arat kirkkaalle valolle. Niinpä mulla aurinkolasit elävät eteisen lipastossa kesät talvet, ja autossa on aina oltava yhdet aurinkolasit varmuuden vuoksi. Aurinkolasipakko ei minua kyllä haittaa, sillä rakastan aurinkolaseja ja niitä minulta löytyykin aika moneen asuun ja tyyliin.

Nyt sain mahdollisuuden valita Sunglasses Shopin valikoimista mieluisata lasini ja pohdittuani pitkään muutaman mallin väliltä nämä Celinen New Prettyt olivat kyllä suosikkini :) Minullahan on jo Celinen Audreyt, mutta niiden rinnalle kaipasin kissamaisia pienempiä laseja jokapäiväiseen käyttöön. Näissä valitsemissani laseissa on UV400 -suoja, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että UV-säteilyt suodattuvat kokonaan. Nämä mun lasit löytyvät täältä, ja samanlaiset kilpparikuosiset täältä sopivasti alennuksessa. Painin pitkään noiden kahden värin väliltä, mutta päädyin tähän ajattomaan mustaan, joka sopii eittämättä kaikkeen :)

Sunglasses Shop tarjosi lukijoilleni alennuskoodia tuotteistaan, ja kodilla MUNGOLIFE olisi nyt mahdollisuus shoppailla aurinkolaseja 12 % alennuksella.

Suosittelen ehdottomasti kyseistä verkkokauppaa, siellä on nimittäin aivan mahtava valikoima eri aurinkolaseja, ja nimenomaan maailman huippumerkeiltä. Jokainen, joka on pitänyt päässään "oikeita" aurinkolaseja tietää, että paluu halpislaseihin on mahdotonta. Näkökenttä vääristyy ja käyttömukavuus on ihan eri sfääreistä. Ja jos omien sarveiskalvojen suojelu ei ole riittävä syy hankkia hyvät aurinkolasit, niin miettikää tätä. Auringolta suojaamattomat silmät joutuvat siristelemään päivät pitkät... Siitä seurauksena on ennenaikainen silmien alueen ihon rypistyminen. Silmien suojaaminen on siis trendikästä ja oikeastaan sijoitus tulevaisuuteen, sekä silmien, että kasvojen siloisuuden. Näin mä ainakin perustelen itselleni melko mittavan aurinkolasikokoelmani :D

Mitäs sanotte uusista kaunokaisistani? Sopivatko ne minulle? :)

Kommentit

Maria (Ei varmistettu)

Onhan noi nätit, mutta omaan silmään toi ylempi rautalanka tms. on vähän liikaa. Muuten kyllä sulonen muotoilu:)

MK (Ei varmistettu)

Samanlaisia kokemuksia myös minulla laserleikkauksen jälkeen; tosi helposti sujui kaikki, mutta ilman aurinkolaseja ei voi enää ajatellakaan menevänsä ulos :) muttamutta, kyllä tää silmälasittomuus on ehdottomasti sen arvoista! Ja lasit sopii sulle tosi kivasti :)

t (Ei varmistettu)

Voisitko tehdä (tai oletko jo tehnyt?) jonkun jälkiajatuksia laserleikkauksesta-postauksen? Varmaan monia kiinnostaisi kuulla siitä. Itse olen käyttänyt viitisen vuotta silmälaseja ja 1,5 vuotta piilolinssejä. Vaikka käyttö on suht vaivatonta, ajattelen kuitenkin usein laserleikkausta. On ärsyttävää, kun hyvä näkö on riippuvainen silmälaseista tai piilolinsseistä :(

Silja (Ei varmistettu)

Moikka! Mulla ei muuten toiminut toi alekoodi. Kokeilin kaikissa mahdollisissa muodoissa mut se ei tunnistanut sitä :(

suskki (Ei varmistettu)

Ihanat!! Ja aivan upea toi sun tukka!

Katja (Ei varmistettu)

Hei! Mistä toi huivi on? Todella mukavan ja muhkean näköinen! :)

Minna (Ei varmistettu)

Yllättävää, ettei tän firman alekoodi toimi...

Katri M (Ei varmistettu)

Upeet noi lasit! Hitsi, mulla ei oo koskaan aurinkolaseja, ees halppiksia, koska mun naamaan ei vaan löydy sopivia. Mulla on jo valmiiksi tosi valonarat silmät, joten ihan pulassa aina oon... Pitäis ehkä vaan marssia lasikauppaan marisemaan optikolle, eiköhän ne ammattilaiset osaisi tällekin pallonaamalle sopivan mallin löytää :)

Ehdottoman tärkeää olisi kyllä silmiä UV:lta suojata, siitä aina silmä- ja näköalalla työskennellyt mammani jaksaa jauhaa ja oikeassahan hän on. Miks äidit on aina oikeessa!!

Aleksandra (Ei varmistettu)

Moikka Anna!

Oon miettinyt usein, kuinka sun silmät voivat sun silmäoperaation jälkeen. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun kirjoitat mistään silmäoperaatioon liittyvästä (sen yhden yhteistyöpostauksen lisäksi)? Kiinnostaisi tosi paljon kuulla enemmän, "miten silmäsi voivat". Kuinka silmien näkö-/valoherkkyys yms. on muuttunut operaation jälkeen ja onko jotain epämiellyttävää ilmennyt (juuri esim. tuo aurinkolasipakko. Ilmeisesti sulla ei onneks silmät ole kuitenkaan kuivuneet). Kiinnostaisi itseäni sen vuoksi, että olen alkanut harkita tosissaan itsellenikin jonkinlaista leikkausta näköäni varten, kun ei noita piilareita vain pysty pitämään enää samalla mallilla. Olis ihan super jees, jos sulta vaan löytyy aikaa/kiinnostusta/jaksamista tehdä tälläinen postaus! En liene ainoa, joka olisi utelias :) Kiitos ! oot huippu!

Kommentoi