No vähän sitä sun tätä

Olo on kuin olisi juossut puolimaratonin ja että kello olisi ainaki keskiyön pintaan, mutta ehei. Kello ei ole vielä edes yhdeksää ja päivän liikuntasuoritus on ollut niinkin raju kuin taaperon uimakoulu 😀 On muuten hauska seurata, että jos itse on hieman väsynyt tuon jälkeen, niin muksu on aaaaaika poikki polskiessaan kolme varttia. Ja ruoka maistuu ”piirun” verran paremmin kuin yleensä. Meidän vesipedon kesän uimakoulu on siis täydessä vauhdissa, eilen oli eka tunti ja tänään oli toinen. Tämä koko viikko käydään opettelemassa ja Kreikassa sitten pääsee taas jatkamaan päivittäistä uimaintoiluaan. Tosi paljon harmittaa, että Danten korvatulehdusten takia käytännössä katsoen jouduttiin lopettamaan uimaharrastus, jonka hän aloitti 3-kuisena. Pakko kyllä näin sanoa, että olen silti tosi tyytyväinen, että käytiin vauvauinnissa, sillä vesi on elementtinä lapselle todella tuttu ja rakas ja hän rakastaa käydä uimassa. Uskon, että vauvauinnilla oli tähän vaikutusta. Nyt on ihanaa katsoa, kun tuo 2-vuotias menee ja polskii lähes tunnin aivan silmät kiiluen ja suu hymyssä.

Meillä oli tosiaan Dantella korvatulehduskierre oikeastaan puolivuotiaasta asti siihen, että sai putket reilun vuoden ikäisenä. Jatkettiin uintia melko pitkään ja jouduttiin vaan jäämään pois uinneista kun oli antibioottikuuri päällä, mutta sitten lopetettiin kokonaan hieman ennen ekoja synttäreitä. Dantella oli todella herkässä nuo korvatulehdukset, eli pieninkin kevyt nuha johti heti korvatulehdukseen. Onneksi poika taisi olla ”kivuton” korvatulehdusten kanssa, eli ei itkenyt ja yötkin meni melko rauhallisesti, mutta ne jatkuvat antibioottikuurit ei ollu mikään hirveän kiva juttu. Loppujen lopuksihan Dantella oli viimeisen kuukauden putkeen korvatulehdus, eli liimakorva, ja putket laitettiin. Nyt on putket ollut vuoden ja kolme kuukautta ja yhtäkään korvatulehdusta ei ole ollut. Viimeksi oltiin huhtikuussa korvatarkastuksessa ja putket oli vielä paikoillaan ja korvat kunnossa. Nyt tyyppi ui korvatulppien ja -pannan kanssa, jos on sellaista, että saattaa käydä pinnan alla, kuten esim. tuolla uimakoulussa. Nyt on tarkoitus jatkaa tätä harrastusta, miten vaan pystytään pienen vauvan kanssa, eli isi saa kyllä käydä Danten kanssa uimassa sitten syksyllä ja kun vauva aloittaa vauvauinnin sitten aikanaan, niin saadaan toivottavasti perheuinti jotenkin järjestettyä, että molemmat lapset pääsisi uimaan. Ihan paras harrastus lapselle! Ja ihanaa iloa koko perheelle! Meillä muuten Dante osasi sukellusrefleksin tosi hyvin silloin vauvana, mutta nyt se on tietenkin jo jäänyt pois. Mutta, nyt kun eilen oltiin, ei hiffannut yhtään suun sulkemista kun meni pinnan alle ja yskiskeli pariin otteeseen vettä, kun sitä lipsahti suuhun. Tänään hyppeli jo niin, että kävi pinnan alla, eikä tullut yhtään yskän tarvetta, vaan jotenkin tajusi laittaa suun kiinni. On noi muksut oikeesti ihan älyttömän nopeita hiffaamaan tollasta!

Uinnin lisäksi päivä on sisältänyt mummin vierailun ja me miehen kanssa käytiin sillä aikaa asioilla ja keittiöremppa-asioilla. Meillä on tässä vielä tällainen niin sanottu jäävuoren huippu pesänrakennusvimmalle, eli keittiöremontti suunnitteilla. Se on lähteny vähän laukoille se projekti tässä ja päädyttiin siihen, että halutaan tehdä keittiöremppa vielä ennen kuin vauva saapuu. Nyt täällä kotona käy hirveä arpominen, kun viimeiset materiaalivalinta-vaihtoehdot makaa tossa mallikappaleina lipastolla ja me yritetään päättää, mitkä otetaan. Hirveen vaikeeta, on jotenkin tosi vaikeeta sitoutua, kun ihania vaihtoehtoja on niin paljon. Onneksi meillä on ihan huippu keittiösuunnittelija, jonka ainoa ”miinus” on se, että hän antaa meille aivan liikaa kauniita vaihtoehtoja ja tulee valinnan vaikeus. No, onneksi nuo pitää vasta kahden viikon päästä lyödä lukkoon, että on aikaa vielä muuttaa mieltä tarvittaessa. En edes halua ajatella, mikä shöy se on repiä tuota edellistä keittiötä veke ja laittaa uutta tilalle sitten elo-syyskuussa töiden ja kaiken jo alettua ja meikäläisen ollessa maha pitkällä kunnossa, jossa musta ei oo mitään apua. No, onneksi isälläni on silloin kesälomaa ja lupasi auttaa 😀 P.S. Jos joku haluu ostaa keittiön, niin meiltä saa ton edellisen 😀

On jotenki ihan hassu olo, kun on viikko, joka ei oo ihan täyteen buukattu ohjelmaa. Huomenna meen Helsinkiin ja käyn samalla reissulla kampaajalla (jeeee!!!) ja sitten loppuviikko on pari kivaa sosiaalista aktiviteettia. Eilen täyttelin jo päiväkotipapereita kun senkin alkuun on enää vajaa kuukausi ja odotan sitäkin jo innolla. Luulen, että Dante viihtyy päikyssä tosi hyvin, mutta toki aika näyttää olenko oikeassa. Tänään piipahdettiin lastenvaatekirpparillakin keskustan reissulla ja mukaan löytyi sadekerrasto ja talven möyrimishaalari talveksi. Voi että sitä riemua kun löytyi täydellisen söpö keltainen sadetakki! Oon aina ihan kikseissä kun teen hyviä kirpparilöytöjä 😀 Musta tuntuu, että joudutaan jonkun verran kasvattamaan Danten vaatevarastoa, kun ollaan aika maltilla osattu shoppailla sille kaikkea, mutta päiväkodissa tuntuu olevan aikamoinen tarve varavaatteille ja erilaisille ulkoiluvaatteille. En kestä, että mun pienen pieni vauva on jo kauhean iso ja menee reppu selässä päikkyyn pian ♥

Ei mulla oikeen varsinaista asiaa ollut. Ei nyt leikkaa tavallistakaan vähää, että voisin kertoa jotain ihan järkevää ja ajattelin vaan tulla kertomaan kuulumisia. Kuvituksena jo pari-kolme viikkoa vanhat kuvat asusta, jota oon käyttänyt kesän aikana monta kertaa melko lailla tällaisena samanlaisena. Ostin ton mustavalkoisen mekon Australiasta aleista ja se on ollut ihan paras! Nyt raskaanakin maha mahtuu hyvin ja tykkään tosi paljon tosta kuvioinnista. Nyt yhdistin sen hapsusaappaisiin, Köpiksessä tää oli mulla Conversejen kaverina. Jos olisin mennyt festareille tänä vuonna, niin tää olis ollut mun asu. Tai no, mä oon näköjään tippunu festariskenestä tosi pahasti, koska festariasut nykyään ei taida enää olla kiva kesämekko ja hapsusaappaat, vaan aika paljon näyttävämpää ja glitterisempää meininkiä. No, pakko sanoa, että mua ei sais festareille tänä vuonna millään ilveellä tän mahan kanssa. Paitsi jos Biffy Clyro tulis Suomeen. Sit mä oisin kyllä siellä mahoineni päivineni. Mies kävi fiilistelemässä Metallican keikan tossa viime viikolla ja oli aivan onnessaan. En olis mennyt mukaan, vaikka mulle olis maksettu 😀 En tiedä oonko koskaan avautunut, mutta yhdessä Iron Maidenin ja Rammsteinin kanssa Metallica on mun inhokkibändejä 😀 En ees ala avautua (vaatis oman postauksen), mutta en oo koskaan pitänyt bändistä ja oon aina pitänyt sitä ihan yliarvostettuna. No, propsit toki Hopelle tehdystä lahjoituksesta, tervetuloa vaan Suomeen millon vaan, kun kerta ilmestyy paikalle ja tekee vielä hyväntekeväisyyttä. Mut en silti tykkää. Metallica sattuu olemaan miehen yksi lempibändejä ja kun tämä tieto mulle aikanaan selvisi ekojen treffiemme jälkeisessä viestittelyssä, olin viittä vaille peruuttamassa seuraavat treffit. Mieheni aina vitsailee, että olisi pitänyt vaan luottaa siihen ”gut feelingiin” 😀

Siis tiedättekö kun on vaan joku inhokkijuttu, jota ei voi sietää? Esim. näyttelijöistä Nicholas Cage kuuluu mun tälle listalle. Sen ääni aiheuttaa mussa aina ärsytystä. En vaan pysty. No, onneksi miehen suosikki oli sentään Metallica, koska Maidenista ois varmaan ollu oikeesti peli poikki. Kaks kertaa oon nähnyt livenä, kaks kertaa kävelly ulos keikalta. En vaan siedä. Ollaan vaan tehty miehen kanssa sopimus, että meidän yhteisillä automatkoilla / kotona kaiuttimista ei soiteta Metallicaa ja mä en soita vuorostani omia suosikkejani, joita mies ei siedä. Kompromisseja kompromisseja. Onneksi kyseessä ei ole mikään tämän vakavampi asia, ja yleisesti ottaen löydetään aina musiikkia, mitä voidaan yhdessä kuunnella. Toinen asia on ikuinen vääntö aurinkokuivatuista tomaateista ja oliiveista. Pidän miestäni pikkuisen outona, kun hän niin sydämestään vihaa kahta näin täydellisen herkullista asiaa 😀 Mieheni pitää vähintään yhtä omituisena mun tapaa ”pilata hyvä kahvi maidolla”.

ZARA saappaat (ikivanhat)
GRABdenim mekko
CHANEL laukku
CELINE aurinkolasit

Mitä tuollaisia megainhokkeja teillä on? Bändeissä, näyttelijöissä tai missä vaan? Ja mitä tykkäätte mun asusta? 

Kommentit (10)
  1. Teetkö oman postauksen keittiöremontista? Ennen ja jälkeen kuvia :)? Kiinnostaisi kaikki materiaalit ja toteutukset yms, sillä itsellä myös keittiöremontti tulossa ensivuoden puolella 😊

  2. Mä en voi sietää Haloo Helsinkiä tai Ellipsiä, Ellin ääni vaan aiheuttaa jotain kamalaa mun pään sisällä 😬

    Muuta yhtä suurta inhokkia ei tule heti mieleen. Toki en myöskään ole koskaan ymmärtänyt esim. Cheekin tai Antti Tuiskun suosiota, mutta ei tee mieli vetää ranteita auki, jos jossain soi toinen näistä.

    Ruoka-asioissa en voi sietää maitoa enkä kananmunia, lainkaan. Kyse ei ole allergiasta, en vaan siedä niiden makua tai hajua. Valkoinen väri ruoassa ei myöskään tunnu jotenkin luontaiselta 🤷‍♀️

    1. Mulla on samat tunteet Ellipsin lauluääntä kohtaan. Haloo Helsingiltä on tullut ulos hyviä biisejä, mutta Ellin ääni on jotenki niin kova, etten sitä jaksa pitkään kuunnella.

      Sit Christina Aguilera jotenkin ärsyttää myös. Kuulostaa pakotetulta vääntämiseltä :O

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *