Not my day

Oikeesti. Tää päivä ei todellakaan ole mun suosikkini tähän asti. Tän voi pelastaa vielä sillä, että Alex O’Loughlin ois matkaamassa kotimaahansa mun vieruspenkillä koneessa. Täällä mä istun Heathrown lattialla ja yritän epätoivoisesti hieman ladata mun akkuja, läppärin ja puhelimen huutaa vähän miinusta.

Mä kerrankin lähdin kentälle ajoissa ja olin täällä paikan päällä yli kaks tuntia ennen lennon lähtöä. Ne aplodit kiitos tähän väliin. No ei siinä, saavuin paikalle, ja yritin lähtöselvittää itseni koneeseen siinä elektronisella laitteella. Hyvin huonolla menestyksellä. Siirryin siitä sitten kovin iloisesti kilometrin mittaiseen jonoon tiskille. Jossa oli nähtävästi pari jotain emiraattisulttaania viemässä kaikille seittemälle jalkavaimolle tuliaisia, nimittäin siinä ei ollut mitääääään järkeä siinä jonossa. Kun vihdoin olin toisena jonossa, niin tulee virkailija kysymään laukkujen määrää. ”Yksi”. Varmaan ainoana matkustajana, joka oli tulossa tähän koneeseen. ”Mene tuonne kulman taakse ykkösluokan lähtöselvitykseen, niin pääset nopeammin”. No minähän menen. Havaitakseni, että siellä on 15 ihmistä jonossa. Jahas. Ja takasin sinne omaan jonoon ja mitään keltään kyselemättä takas jonon ensimmäiseks. Sinä aikana oli toki kaikki hankalimmat asiakkaat (jotka olivat vielä hetki sitten takanani) vallanneet tiskit ja siinä sitten taas venailtiin.

photo 2

(Mun molemmat uudet Taylorit oottelemassa pääsyä koneeseen.. FRENDSin mun sydämen vieneet Taylorit ja vihdoin mullakin Chuck Taylorit valkoisena 🙂

Olin jo aivan varma, että siinä oli tämä koettelemusten osuus. Halusin ehtiä vielä syömään jonkun lämpimän ruoan kentällä, ja kirjoittaa jonkun kivan postauksen rauhassa. Kun ensin vain saisin metsästettyä jostakin piuhan kameraan. Kun turvatarkastuksessa ei juuri ollut jonoa, niin olin jo hetken onnellinen. Kunnes nähtävästi turvatarkastuksessa ensimmäistä päivää ollut henkilö oli vähän turhan innokas ja siinä lisätarkastusjonossa, jossa tutkitaan laukut pohjaan asti kaikki yksitellen läpi käyden, olikin sitten kuusi laukkua. Olin hirveen tarkkaan repinyt laukustani kaiken esille, etten vaan joutuisi ko tarkastukseen. Meinas tulla itku kun laukkuni lähti liikkumaan sinne väärälle kaistalle ujelluksen kera. Ei nyt enää oikeesti. Siinä sitten kiltisti odottelin viisi laukkua. KUINKA vaikeeta on olla laittamatta käsimatkatavaroihin puolen litran pullo vettä? Tai neljä lahjapakettia L’Occitanelta, jotka kaikki sisältää rasvoja ja litkuja? Oikeesti, ootteko te tosissanne. Ajattelin, että mulla jäi joku huulipuna laukun pohjalle, ja tämä aiheutti kansallisen hätätilan. Eikö mitä. Tämä turvatarkastustyyppi oli merkannut epäilyttäväksi esineeksi mun muovisen hiuskampani. Jonka kanssa matkustan aina, ja joka ei ikinä ennen ole jumittanut tätä tarkastusta. Kiitos aivan kuule mahtavan paljon. Ei mulla nälkä ollutkaan. (Onneksi varauduin mun vajaan vuorokauden lentoihin Gifflareilla, ruissipseillä, kotitekoisella Caesar-salaatilla, suklaalla ja vadelmilla.. Mutta kun halusin jonku kunnon lämpimän safkan!!)

Siinä vaiheessa kun pääsin turvatarkastuksesta eteenpäin tuijotin hetken Go to gate -tekstiä ja lähin tarpomaan porttia kohti. Joka yhtään liioittelematta on terminaalin viimeisin portti. 42 Heathrowssa. Nyt istunkin jo penkissäni kirjoittamassa tätä. Oon rivissä 80, ja tää on varmaan oikeesti isoin kone, jolla oon lentänyt. Harmi vaan, että tullessani paikalleni tässä ikkunapaikallani istui joku Vapaan Kasvatuksen mukula, jonka vanhemmat oli kokenut hänen oikeudekseen repiä kaikki nää kamat tästä penkiltä epäjärjestykseen, ja mutustella penkki ihan keksinmurusille. Kiitos. EIKÄ MUUTEN ISTU O’LOUGHLIN VIERESSÄ.

Jollain ihmeellisellä magialla sain kuitenkin penkin, jossa ei ole edessä penkkiä, eli sain edes jalkatilaa. Ja kun positiivisia asioita miettii, niin molemmille lennoillani sain ikkunapaikan, ja mulla on vain tunnin vaihto. Akkuja sillä ei lataile, eikä ruokaakaan ehdi oikein nautiskelemaan, mutta pääsenpähän Nooniksen hoiviin aiemmin 🙂

photo 1

Tajusin muuten tänään, että mulla on eka ihan täysin loma pitkästä aikaa. Kolme viikkoa ei koulua, eikä velvoittavia työtehtäviä. Olen ollut jo sekä Perthissa että Balilla, ja paikoista kirjoittanut blogiinkin, joten ajattelin mennä loman omilla ehdoillani, en kamerani. Kattavia postauksia paikoista on turha odottaa, koska mä aion oikeesti olla LOMALLA! Tässä vaiheessa siis varoituksen sanana lienee paikallaan, että seuraavat kolme viikkoa blogia valloittaa yli-iloinen, energinen ja intoileva bloggaaja, joka puhuu todennäkösesti auringon polttamasta ihosta, komeista aussipojista ja hyvästä ruoasta. On mulla kyllä hillitön kasa asujakin odottelemassa, mutta mä aion postata reissusta tasan sillon kun hyvältä tuntuu, eli jos katoilen vaikka päiviksikin, älkääpä ihmetelkö 😀 Enköhän oo vaan entistä innostuneemmin blogissa kiinni, kun on kerrankin aikaa, ja päivän suurimmat ongelmat päättää mennäänkö ulos syömään vai tehdäänkö BBQ uima-altaan reunalla.

Perjantaiksi on muuten luvattu +41. Jos en tule tältä reissulta maitokahvin värisenä takas, otan sopimuksen maailmankaikkeudesta irti.

Tästä se lähtee! Mun ensimmäinen kolmen viikon loma ikuisuuksiin! 

Palataan siis Perthin puolelta iloisissa lomatunnelmissa! 

Translation:// I’m off to a holiday in Perth and Bali!! Get back to you from Perth as soon as I get there! 🙂 

Kommentit (36)
  1. Tiesitkö muuten, että sun mäkissä on muistikortin lukija siinä sivussa?

    1. Olen melko varma, että tunnen mäkkini hieman parmemin kuin lukijani, ottaen huomioon, että tää on sylissä aika monta tuntia päivässä 😀 Ottaen huomioon, että mulla on MacBook Air 11′, niin ei, tässä ei ole muistikortinlukijaa. Ja vaikka tää olis se isompi tai Pro, niin siltikään tollanen 7D:n iso kortti ei mee yhteenkään Maciin 😉 Ei kannata olettaa suorilta käsin 🙂

  2. pidä oikein ihana loma! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *